Arvatkaas kenen?
"Oi kulta-aika riemukas,
suloisin,armahaisin,
kun nuor` on,ylioppilas,
ja puutetta ei laisin,
ja huolt´ ei tuntis ollenkaan,
kun viikset vain sais kasvamaan!"
Se on nuoren Runebergin,ylioppilaan runo.Runeberg toimi kotiopettajana noihin aikoihin "Saarijärven salomailla" Kalmarin talossa sekä samaan aikaan Kolkanlahden perheessä.Vähitellen tuleva kansallisrunoilijamme tutustui "Suomen köyhillä saloilla kansaan,joka kyntää ja kuokkii maataan,mutta Herralta tuloa toivoo".
Siihen aikaan paikkakunnalla liikkui rosvo,jonkunlainen Robin Hood,joka ryösti rikkailta ja antoi köyhille saaden ihmisiltä myös sympatiaa jos pelkoakin aikaan.Rosvo saatiin aikanaan kiinni,pantiin rautoihin ja telkien taakse.Runeberg tahtoi mieheen tutustua ja meni tervehtimään vankilaan.Rosvoryöväri oli tuomittu saamaan 40 raipaniskua rangaistukseksi tihutöistään.Tämä koski niin Runebergiin,että hän päätti jollain lailla saada lievennystä vangin kohtaloon.Niinpä Runeberg vei rangaistuspäivänä viinaa rosvolle.Tästä ryöväri sai niin paljon voimaa,että antoi mojovat korvatillikat ruoskimisen toimeenpanijoille.No,tästä rapsahti uusi rangaistus: 40 raipaniskua!
Kaivelin kirjahyllyäni ja tarina Runebergista ja "maantieritarista" on kirjasta "Suurmiestemme elämäkertoja" Otavan kustantamana 1929. Kirjan suurmiehiin lukeutuu Lönnrot,Runeberg,Snellman ja Kivi.Sen lisäksi,että tämmöinen kirja on pölyinen päältä,se tuoksuu vanhalle ja hiukan ummehtuneelle.Sivutkin jo hieman kellastuneet.Teksti vanhahtavaa,joka sinänsä ei ole negatiivista.Minä en ainakaan sitä niin koe.Kirjassa saattaa olla sellaista tietoa,jota ei löydy uudemmista näiden miesten elämäkerroista.Vaikka varsinkin juuri Runeberg ja Kivi on tutkittu ja kaluttu,kerrottu kehdosta hautaan.Kivi Runebergia hartaammin ja tarkemmin.Uusimpia tutkielmia Kivestä lienee Hannu Mäkelän "Kivi",joka kertoo kirjailijan viimeisistä elinajoista hurjan juoppoveljensä holhoamana Tuusulan pienessä mökissä.
Minulle Aleksis Kivi on tärkeä ja pidän hänen kirjoittamisen ulosannistaan.Teoksista on jäänyt monia kuolemattomuuksia elämään siteerattaviksi.Minäkin mielelläni lainaan.Kiveä näkee teattereiden lavoilla vuodesta toiseen.Eskon sanomiset hymyilyttävät,vaikka onkin pohjimmiltaan vakava mies."Veljesten" elämää seurataan,heidän hilpeitä saunomisiaan,lukemisen jalon taidon opetteluaan,kinaamistaan ja monen päivän ajan kykkimistään kivellä härkälauman piirittämänä. Nuo "Jukolan uhkeat pojat!" Kiveen palaan,kun tahdon lukea kaunista ja elävää suomea.Verbi ennen substantiivia viehättää.
Tänään imuroidaan ja siihen tässä voimia olen keräämässä,kirjoittamisella.Huomenna kaupungille ja perjantaina saan aamupäivävieraita.Sitten olemmekin taas viikon lopussa ja hyvällä alulla heinien kuuta.Se on äitini syntymäkuukausi.Hän oli oikeaoppinen leijona.Mieleeni on vahvasti jäänyt,että hän ei milloinkaan pyytänyt anteeksi keneltäkään.Vaikka väärin teki.Joskus hänen ulkoinen olemuksensa on alkanut minulle hämärtyä ja olen miettinyt,tuntisinko.Valokuvat elvyttävät muistikuvaa.Äidin kuolemasta on jo neljännesvuosisata.Hän oli kaksijakoinen ihminen.Vieraille mitä aurinkoisin ja rakastettavin,hauska ja valmissanainen.Omaisilleen ja muille läheisilleen äreämpi,vaikea ja itsekeskeinen.Nämä ilmenivät minun ollessani jo aikuinen.Lapsuuteni oli lystiä aikaa ja minua hemmoteltiin sen kuin ehdittiin.
Elämänsä loppuaikoina äiti vieroitti vanhoja ystäviään läheltään.Semmoisiakin,joita oli tuntenut jo kansakoulun ensiluokalta lähtien.Äiti oli voimakastahtoinen nainen värittäen perheensä elämää oudoillakin tempuillaan.Hän nautti huomiosta ja järjesti joskus sairauskohtauksia saadakseen sitä.Meidän oli pakko suhtautua niihin aina niin kuin olisivat aitoja.Niitäkin oli.Mietin joskus,mikä oikein hänet katkeroitti? Vanhenemisen pakko? Sairastuminen? Sievän ulkonäön menetys? Itsehankittu yksinäisyys? Me emme koskaan näistä puhuneet.
Sitten eräänä vappuaattona hän oli valmis lähtemään elämästä.Hän oli sairaalassa ja sain sieltä soiton.Menimme isäni luo,joka heti oven avattuamme kevätaamun tunteina,kysyi: "onko se ohi?" Vastasin "on" ja isä vavahti.Lähdimme kaikki kolme sanomaan jäähyväiset äidille ja vaimolle ja anopille.Hän näytti nyt taas kauniilta ja niin kummallisen nuorelta.Hiussuortuva oli valahtanut otsalle ja hänen huulillaan karehti vieno hymy.
"Siel suutelee ehtoo ja koi
ja siel ijankaikkinen aika
pois kiitävi vauhdilla kiitävän virran
himmeään Unholaan".
(Aleksis Kivi)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti