22. kesäkuuta 2017

VANHAA MUSAA

Glenn Millerin musiikkia taustalla, aurinko paistaa ja elämme Juhannuksen aikaa. Eilen soittelin iloisesti levyltä Frank Sinatran ja Dean Martinin joululauluja. Passasi hyvin! Dean Martinista tulee tanssikoulu vuosilta 1 ja 2 mieleen. Poika vei ja tyttö seurasi. Lauri, Harri, Alpo, Seppo, Eero, Ahti, Kurt...  Olihan se aikaa, huoletonta aikaa. Missähän nekin tanssikaverit nyt ovat?

Kaupasta toin eräänä päivänä kaikki tarpeelliset loppuviikoksi. Kaikkea on, enkä nyt laihduttamisen alaisena muuta oikeastaan tarvitse kuin salaattia, marjoja ja hedelmiä. No, tänään kaivoin pakastimesta lohkoperunoita ja lääkärini määräystä uhmaten panin uuniin ja sitten söin. Namia. Perunakauppiaani Kauppatorilla kehui kerran laihtuneensa pelkkiä perunoita syömällä parikymmentä kiloa. Nykyisin perunat, vehnäjauhot, sokeriin upotetut jugurtit, kananmunankeltuaiset, suola ovat tutkimusten mukaan ei-suositeltavia. Muitakin melkein vaarallisia ruoka-aineita on pannassa. Kun ryhtyy miettimään, niin mitä voimme ilman huolen häivää enää syödä?

Olen järjestellyt kirjahyllyjäni ja lujasti noitunut, että muuton yhteydessä kipattiin kaatopaikalle pari kirjahyllyä. Nyt niitä kaipaan! Pitää organisoida ja olla yltiöpäisesti lisää kirjoja ostamatta. Kehaisin taannoin meneväni kirjakauppaan. En mennyt. Adam Dariuskin on vielä kesken. Enkä Christien rukiinjyviä ole myöskään lopettanut.

Löysin hyllystä taidekirjoja, joita en muistanut omistavanikaan. Vanha kirja Gösta Serlachiuksen taidesäätiöstä vuodelta 1965. Valtava teos Suomen taidetta 1800-luvulla, 1964. Wrightin veljesten töitä, eikä läheskään kaikki lintuja. Hjalmar Munsterhjelmiä, Werner Holmbergia, Berndt Lindholmia, Woldemar Toppeliusta...  Häpeä tunnustaa, mutta nämä herrat ovat minulla hiukan paitsiossa. Jonkun Munsterhjelmin teoksen muistan nähneeni Kappelin seinällä. Ja Ateneumissa tietysti muitakin.Täytyykin tähän komeaan taidekirjaan lähemmin syventyä, nyt kun sen taas hyllyssä huomasin.

Eilen istuin partsilla ja nautin rankan sateen katselemisesta. Jyrähtikin silloin tällöin. Olen aina sateesta pitänyt, kun itse olen suojassa. Pisarat, suuret ja pienet, niiden äänet, ropina, tumma taivas ja lätäköiden kehittyminen. Hienoa, hienoa.

Ja Glenn Miller soittaa...

20. kesäkuuta 2017

EI KUN SATEESEEN

Olen lähdössä kauppaan. Sataa. Hedelmiä, marjoja, vihanneksia, siinä kaikki. No, voin minä ensin mennä vaikka Suomalaiseen Kirjakauppaan. En jaksakaan syventyä kotikirjaston antiin ja vastikään ylähyllystä ottamani Steinbeckit kiipesin panemaan sinne takaisin. Eikä kiinnosta liioin maalaustaiteen historia, jolla aioin itseäni sivistää. Selasin minä sen läpi taas kerran ja tutkin kuvat. Teatterineuvos Matti Aron kirja ei saa suosiotani myöskään. Aloitin ja lopetin. Etusivulla on vanhemmilleni omistuskirjoitus. Olen kerran aikaisemminkin yrittänyt kirjaa lukea, mutta...  Ehkä todellakin hivuttaudun tänään Suomalaiseen. Tai Akateemiseen. Pitäisi joskus mennä Helsingin kauppoihin, vaikka Akateeminen siellä on itsensä kutistanutkin ollen lisäksi vankasti ulkomaisessa omistuksessa.

En ahkeroinut liiemmin eilen. Vuodevaatteet vaihdoin ja pesin koneellisen pyykkiä sekä hiukseni. Meilasin Espanjaan ja vein roskat. Muuten meni puhtaasti oleiluksi. Eikä se ole kiellettyä.

Jackpotin numerot ovat ensimmäisen kerran jälkeen menneet aivan poskelleen, joten siirrätän itseni taas lottoajien joukkoon. On alkanut tuntua, että olen pihdeillä Itäkeskuksessa kiinni ja Helsinki vaikuttaa saavuttamattomalta asuinpaikalta. No, ehdinhän minä siellä melkein koko tähänastisen ikäni asua. Tämä ei ole oikeaa Helsinkiä. Oikea Afrikkakin alkaa minulle vasta Päiväntasaajasta etelään päin. Kaikki sen pohjoinen puoli on aivan jotain muuta. Olen asian ollut itse toteamassa Marokossa. Kielikin ranskaa.

Lipittelen kahvini loppuun ja sen jälkeen julkisivuni kimppuun ja menoksi. Pitänee mekon päälle panna takki.






19. kesäkuuta 2017

MITTUMAARIA ODOTELLESSA

Kiipesin tikapuille eilen ja otin ylähyllyltä Steinbeckin Ystävyyden talo ja Eedenistä itään. Kummatkin joskus luettu. Muistan muinoin nähneeni Eedeni-kirjan elokuvanakin. Ryhdyin illalla lukemaan Ystävyyden taloa. Runoihin en puuttunut koko päivänä.

Soitin S:lle Tampereelle. En ole aivan varma, tiesikö hän, kenen kanssa puhuu. S sairastui vuosia sitten aivoperäiseen tautiin ja hän on muuttunut sen jälkeen. Puheesta en tahdo aina saada selvää, ajatuksesta puhumattakaan. Emme enää ole juurikaan yhteydessä. Hän oli kerran erittäin hyvä ystäväni.

Nukun taas niin kovin huonosti. Pitkin hampain otan unilääkkeen. En nuku päivälläkään. En enää yksinkertaisesti tarvitse unta. Yövalvominen ei ole kuitenkaan hauskaa. Unilääkekään ei ole aina hyväksi. Lampaita en jaksa laskea ja mitään sipulimaitoja en juo.

Tällä viikolla on jo Mittumaari. Kaupunki hiljenee, lomat alkavat. Olen nauttinut Juhannuksista Helsingissä mökkijuhannusten jälkeen. Juuri siksi, kun kaduilla pasteerailee vain turisteja, jotka ällistelevät autiota Helsinkiä. Aasialaiset pakkaantuvat nyt Tampereelle Muumimuseoon. Ja minä ihmettelen tätä varsinkin japanilaisten mielenkiintoa Muumeja kohtaan. Mitä niissä on heille niin kiehtovaa? Muumien filosofia? Kotilämpöinen olemus? Maailma, mitä he edustavat?

Tänään lähtee meili A:lle Torreviejaan. Kertoi siellä olevan kova helle, liian kuuma ulkona olemiseen. Viimeksi keskustelimme taiteilija Franz Marcista ja hänen sinisistä hevosistaan. Miksi ne ovat juuri sinisiä? Vai onko mitään merkitystä? Minä haluan aina tietää "miksi?"

Löysin valokuvan, jossa Horst ja minä seisomme elokuvateatterivainaja Alohan edessä joskus vuonna se ja se. Se oli sitä kesää, kun olimme juuri tutustuneet. Huokasin ja panin kuvan pois.

Nyt panen menemään muutaman juhannuspitoisen runon Saimaan rannalle, jossa ei ole yhtään ruuhta.

17. kesäkuuta 2017

RUUSTINNAN VISIITTI

Koko eilinen hauska päivä kului hyvän ystävän kanssa. Olen tästä Ruustinnasta joskus täällä maininnutkin. Tervetuliaisjuomaksi tarjosin raikasta chileläistä Fresita-kuplivaista mansikoiden kanssa. Myöhemmin kahvia pienten purtavien kera. Emme ole vähään aikaan Ruustinnan kanssa tavanneet. Viimeksi taisi olla Akateemisen Kirjakaupan hyllyjen välissä. Nyt pääsimme paikkaamaan vajeen ja juttelimme kaikesta, Halla-ahosta, runoista, vapaamuurareista, uskonnosta, Ruustinnan  lastenlapsista, Tarmo Mannista, Trumpista, muurikellon hoidosta, jonka toi purkissa, Jeesuksesta, vadelmista... Viisi tuntia hujahti. Hän on minulle Hyvä Ystävä.

Kerroin jo Ilpo Tiihosen runoa blogissani "Oula, ota coca-cola" kommentoineelle Aulikille, joka tunsi runon musiikkiversion, että nyt tunnen sen minäkin. Ulla Tapaninen lauloi Merja Ikkelän säveltämän Tiihosen runon. En sano mitään. Ulla Tapaninen...   Kuten kommentoijallekin sanoin, runojen esittäminen laulaen lähestyy mukavalla tavalla niitäkin ihmisiä, jotka harvemmin avaavat runokirjan. Hyvin monet alkuaan runoiksi kirjoitetut, ovat löytäneet tiensä kansan sydämeen, laulun muodossa. Tietävätkö aina kaikki kuunnellessaan, että siinä kuuluvat sanat saattavat olla maineikkaan runoilijan kynästä? Onko se edes tärkeää? No, ehkä "sanoittajan" kannalta voi olla.

Mitään ohjelmaa varsinaisesti ei tänään ole. No, roskiksella käyn. Sitten taas runolähetys käyntiin. Iltapäivällä, kun ei aurinko parvekkeelle enää paista, voi siellä istuksia, ellei tupakanhaju ja -savu ole esteenä. Eilen illalla oli. Ikkunat nopeasti säppiin ja partsilta pois. Olohuone oli jo ehtinyt "saastua".

Äitini tupakoi, mutta lopetti kauan ennen kuolemaansa. Puoliso poltti, mutta jätti sen viitisentoista vuotta ennen kuin luotani lähti. Keuhkot olivat hyvin ehtineet puhdistua. Isäni ja minä emme koskaan tupakoimisen paheeseen ryhtyneet. Mutta muita tupruttelijoita on ollut ympärilläni aivan riittämiin.



16. kesäkuuta 2017

RUNOT OVAT TÄMÄN HETKINEN ELÄMÄNI

Kyllä vielä toistaiseksi kirjallisuuden historiateokset jäävät lukematta. Panin takaisin hyllyyn. Sitten lähdin kirjakauppaan. Ostin Tuula Korolaisen ja Riitta Tuluston toimittaman runokirjan "Ikäisekseen hyvin säilynyt" satavuotiaan Suomen runoja.  Hyvä että ostin, varsin mukavasti koottu kirja ja runoja, joista en ole kuunaan edes kuullut. Tuttujakin koko joukko, muun muassa Ilpo Tiihosta. Tosin kirjan runo "Oula, ota coca-cola" ennen lukematon. Kirjan runot ajoitettu ajalle 1917-2017. Hehkutetaan Suomen satavuotista taivalta itsenäisenä maana. Sitä hehkutettiin myös kirjakaupassa uistinten kohdalla. Liekö ihan Rapaloita? Satavuotis-uistimia mainostettiin. Ennen muinoin kirjakaupoissa myytiin vain kirjoja ja vähän paperikauppatavaraa. Nykyisin on sateensuojia, pyyhkeitä, koriste-esineitä sekä ynnä muuta näiden uistinten lisäksi. No, kirjamyynti on sitten männävuosien lopahtanut ja kirjakaupan pitää tavalla tai toisella tuottaa saadakseen libristien palkat maksettua. Tosin Suomalaisen kirjakaupan voimahahmo taustalla on Kustannusosakeyhtiö Otava.

Ostoskierroksen jälkeen panin pirttiä puhtoisemmaksi, kun tänään saan vieraan. Imuroin ja pyyhin oikein huonekaluvahalla tuolit, pöydät ym. Kyllähän minä muulloinkin imuroin, mutta nyt oli syy, eikä se niin kamalaa edes ollut. Huilin sitten partsilla uuden runokirjani kanssa.

Nyt löysin (aina vaan löytyy sopukoita, joissa muistoja) A:n vanhoja kirjeitä ja vielä A:n ja Horstin hääkutsunkin sekä lisäksi vanhimman pojan kastejuhlakutsun. Emme olleet, muuten huomioimme. Kiitoksetkin löytyivät nyt. Kaikesta on aikaa! Olin A:n kanssa joitakin vuosia kirjeenvaihdossa senkin jälkeen, kun puoliso ja minä olimme vierailleet Saksassa. Sitten kirjoitusvälit harvenivat ja lopulta kirjeet loppuivat. En tuntenut oikein kiinnostusta kirjoitella Horstin vaimon kanssa. Mutta nyt olen kiinnostunut, meilit kulkevat.

Ensimmäistä kertaa rullauduin mekkosillaan eilen asioille. Meno oli niin kevyttä aivan kenkiä myöten. Lepäsin matkalla Stockmannille kauppakeskuksen nojatuolissa. Papparainen viereisellä tuolilla tahtoi kuulla mielipiteeni Lontoon tornitalon palosta. "Kauhea tapaus", oli vastaukseni ja sitten aloin tehdä lähtöä. Oli muuten hyvä aloitus. Ei puhuttukaan apteekista ja lääkkeistä. Mutta minä en ollut yhtään innostuneen vastaan ottavainen. Olin keskittynyt muuhun, vaikka Lontoossa paloi. Ei kuitenkaan kuten 1600-luvulla. Ostin muuten Herkusta itselleni yhden Eclairen. Ahmin sen jo melkein hississä. Tänään pitää kuitenkin syödä kaikenlaista.

14. kesäkuuta 2017

TAPAHTUMIA

Syöksyin eilen asioille, kun ei satanut. Myöhemmin se kuitenkin tapahtui. Vetelehdin vähän siellä ja täällä, mutta Helsinkiin asti en itseäni saanut.

L soitti ja panimme maailman ja Suomen politiikan järjestykseen. Olen taas politiikasta kiinnostunut, kun siellä pantiin jotenkin läskiksi. Hamuan dramatiikkaa silläkin saralla. Soitin myöhemmin M:lle, ei museo-M, ja tapaamme loppuviikolla. A lähetti meilin ja kuvan Horstista kolmekymmentä vuotta sitten. Vastasi uteliaaseen kysymykseeni, onko Valenciassa puhuttu valenciana kovasti poikkeava espanjasta? On ja muistuttaa kuulemma ranskaa. Sanoi valencianan olevan hyvin lähellä katalaania. Kumpaakaan en ole luonnossa kuullut. Valenciassa ja Kataloniassa en ole ollut.

Aprikoosit ovat nyt parhaimmillaan. Kotimaisia lasihuoneissa kasvaneita mansikoitakin oli. Ostin hollantilaisia. Hunajameloni ja muutama abate fetel-päärynä tuli niin ikään mukaani sekä vielä pari rasiaa vadelmia. Marja- ja hedelmäpuoli täydennetty. Olen hiukan hillinnyt vimmattua hedelmän syöntiäni. Ei enää kilokaupalla päivässä.

Löysin hyllystäni ikivanhoja kirjallisuuden historian kirjoja. Ekhom, Sjöding, Havu vuodelta 1935 sekä Paul van Tieghem, "Euroopan ja Amerikan kirjallisuuden historia" vuosimallia 1947. Jospa jaksaisin syventyä. Joskus muinoin olen pakosta joutunut lukemaan Vappu Roosin Suuri maailman kirjallisuus-teoksen. No, katsotaan, miten rahkeet nyt riittävät. Ainakin erilaista kuin Christiet.

Tänään taas tovi runojen parissa. Eilen tauko. L oli ostanut  Jenni Haukion "Katso pohjoista taivasta". Kehui kokoelmaa. Minustakin tämmöinen eri runoilijoiden eri aikakausilta oleva antologia on hyvä idea. Henkilö, joka ei yleensä tai usein/paljon runoja lue, tutustuu niihin tämän kirjan sekä muiden kaltaistensa muodossa. Sopii tietysti myös runojen suurkuluttajillekin.




12. kesäkuuta 2017

NIIN GIMIS ON HELSINKI

Lulu-proomu on päässyt päämääräänsä, kaverusten tiet eroavat joen muututtua Rhoneksi, ja minä olen kirjan "Pieni kirjapuoti Pariisissa" lopussa. Siirryn takaisin historiallisiin väärinkäsityksiin, pajunköysiin.

Eilen sataa lirutteli ihan vähän. Tuskin asfaltti kastui. Menin parvekkeelle ajatuksena nauttia tästä hennosta sateesta lasien takana. Jossain grillattiin. Hiilien, sytytysnesteen ja grillatun lihan haju tunki nenääni. Pakenin partsilta pois. On taloyhtiöitä, joissa kielletään tupakointi ja grillaaminen parvekkeilla ja omilla patioilla. Tämä ei ole sellainen taloyhtiö.

Eurojackpotissa ei ollut tarpeeksi oikeita numeroita. Kuinka monta kertaa vielä on täällä minun tehtävä roskiskeikkaa? No, uusi viikko juuri alkanut ja uudet arvonnat. Ojenna minuun päin kasvosi, oi Fortuna.

Oli vankka suunnitelma lähteä tänään stadiin viettämään Stadin päivää. Sataa ja minä olen sokerista. Totuus on se, että sateensuoja ja rollaattori ei ole maailman paras yhdistelmä. On minulla puolison pyörätuoliajoilta kunnon sadeviitta, mutta sen käyttäminen on hankalaa. Myös Espan puiston meininki hiukan kärsii sateesta, vaikka Slangi lupasi kaiken aikomansa suorittaa säästä huolimatta Stadin Friidun ja Stadin kundin kohdallakin. Lasse Liemola sungaa ja muutakin kliffaa tarjolla. Olosuhteiden ollessa näin, jätän tämän riemun väliin ja luen lehdestä, ketkä tulivat friiduksi ja kundiksi valituiksi. Viime vuonnakaan en ollut riennoissa mukana, mutta puolison sairauden alkuaikoina, kun hän pystyi pyörätuolissa hyvin istumaan, rullauduimme monena vuonna Espalle. Hän liikuttui joka kerran kuullessaan laulun "Niin gimis on stadi". Minulla on se levyllä. Voinkin päivän kunniaksi sen soittaa. HYVÄÄ HELSINKI-PÄIVÄÄ!