Nyt kun olen päässyt tappamisen makuun (kärpänen ikkunalasien välissä), himoni tuntuu jatkuvan. Iltana eräänä naputellessani läppäriä ja kirjoituspöydällä oli valo palamassa, lehahti nenäni eteen hyvin pieni kärpänen. Hedelmäkärpänen? Se teki silmukoita, siksakkia, pyrähdyksiä ja kaikki aivan silmieni tasolla. Hätistin sitä vakaassa tappomielessä. En osunut. Jos olisin nähnyt sen hyvin pienet kärpäskasvot, olisin huomannut sen pilkkanaurun. Lopetin naputtelun ja aloin todelliseen kärpäsjahtiin. Noiduin kun en ole ostanut niitä sumutteita, joilla ötököistä henki lähtee. Oli toimittava vain manuaalisesti.
Se tepasteli näyttöruudun päällä ilkkuen. Käteni toimi kuin itsekseen ja jäi aina muutaman millin päähän ilkimyksestä, joka taitavasti siirtyi alta pois. Kärpänen tietysti myös kaiketi kakki siinä kulkiessaan, mutta jätöstä en ihmissilmin pystynyt ruudun pienen pienistä epäpuhtauksista edes erottamaan. Se pysähtyi välillä kuin seuraavaa siirtoa aprikoidakseen. En osunut siihen kertaakaan. Ja taas lentoon. Otti vauhtia, vaihteli nopeutta, keikisteli lampun valossa, seisoskeli hiiren päällä, sulautui taidolla ruudun tekstin pisteisiin ja pilkkuihin. Naamioinnin mestari. Lätkin sitä henkeni kaupalla hampaat irvessä, synkkää vihaa uhkuen. Aina viereen.
Sitten se erehtyi. Se seisoskeli näyttöruudun reunan mustassa kehyksessä ja minä iskin. Osui. Otin ruumiin paperinenäliinaan ja tarkastelin sitä, mitä siitä oli jäljellä. Tuskin silmin nähtävä. Ähäkutti. Vedin sen vessasta alas paperinenäliinassa ja mieleni oli hyvin tyytyväinen.
Se olisi kuitenkin ennemmin tai myöhemmin löytänyt keittiön pöydältä hedelmiä ja juhlat olisivat alkaneet. Tämmöstä peliä en hyväksy. Tämä jahti päättyi ihmisen voittoon eikä omatuntoni edes pukahtanut. Mitäs tunkeutui kutsumatta kotiini ja alkoi uhitella. Tämä kärpäsistä tänä kesänä.
17. heinäkuuta 2018
16. heinäkuuta 2018
TRUMP ON SAAPUNUT
No, ja tietysti katselin netistä suoraa lähetystä Trumpin koneen laskeutumisesta Helsinkiin. Rouva Trump hymyili astuessaan portaita alas ja herra Trump vilkutti, mutta ei hymyillyt. Pitääkö sitä aina? Toimittajat kiittelivät Finlandia-talossa mansikoista ja herneenpaloista. Muualla maailmalla saa yleensä vain kahvia, jos sitäkään. Kyllä meillä osataan. Oli tarjolla saunaakin ja hellettä koko ajan ihan ilmaiseksi. Trumpin henkivartijat asettuivat päällikkönsä ympärille pikkutakki auki, kuten asiaan kuuluu. Saako aseen nopeammin vai liikkuvuusko paranee, jos pitää hätiin juosta? Sitten hirvittävän pitkä autoletka presidentin auto etunenässä lähti Kalastajatorppaa kohti. Siihen lopetin katsomisen. Donald Trump on Suomessa.
Minä puolestani olin eilen kylässä, oikeammin kyläilemässä. Oli kahvia ja omatekoista savulohipiirakkaa sekä Aino-jäätelöä. Keskustelu oli vilkasta. Pääsimme jopa uskonasioihin, jolloin selvisi meidän olevan eri mieltä, uskooko vai eikö usko. Minä uskon myös, mutta en samalla lailla. Uskon evoluutioon, en Paratiisin onneen.
Tänään menen nyt heti aamusta ostoksille. Hedelmiä, marjoja, hyla-maitoa ja jäätelöä. Muuta en tarvitse. Lopun päivää olen sisällä visusti. On viileämpää. En voi huonosti helteellä, mutta en siitä suuremmin nautikaan. En valita. Matkalla eilen visiittipaikalle vastaan tuli pyöräilijämies, joka huikkasi iloisesti "kaunista päivää". Ei olla täällä tämmöiseen totuttu, että ventovieraat näin lähestyvät. Älysin sentään hihkaista vastauksen. Tämän kaltainen tuttavallisuus on ilmiselvästi toisen reviirille hyökkäystä ja tästä ei kunnon jäyhä suomalainen pidä. Minä pidän, mutta tuntuu oudolta. Niin että nippanappa pystyy ottamaan tervehdyksen vastaan ja vielä siihen jollain tavalla vastaamaan. Kuuluuko tämmönen nyt #metoon piiriin ja pitääkö ilmoittaa jonnekin? Onko asiallista närkästyä, vaikka metoon pahin myräkkä onkin jo ohi? Ennen kaikki oli helpompaa.
Minä puolestani olin eilen kylässä, oikeammin kyläilemässä. Oli kahvia ja omatekoista savulohipiirakkaa sekä Aino-jäätelöä. Keskustelu oli vilkasta. Pääsimme jopa uskonasioihin, jolloin selvisi meidän olevan eri mieltä, uskooko vai eikö usko. Minä uskon myös, mutta en samalla lailla. Uskon evoluutioon, en Paratiisin onneen.
Tänään menen nyt heti aamusta ostoksille. Hedelmiä, marjoja, hyla-maitoa ja jäätelöä. Muuta en tarvitse. Lopun päivää olen sisällä visusti. On viileämpää. En voi huonosti helteellä, mutta en siitä suuremmin nautikaan. En valita. Matkalla eilen visiittipaikalle vastaan tuli pyöräilijämies, joka huikkasi iloisesti "kaunista päivää". Ei olla täällä tämmöiseen totuttu, että ventovieraat näin lähestyvät. Älysin sentään hihkaista vastauksen. Tämän kaltainen tuttavallisuus on ilmiselvästi toisen reviirille hyökkäystä ja tästä ei kunnon jäyhä suomalainen pidä. Minä pidän, mutta tuntuu oudolta. Niin että nippanappa pystyy ottamaan tervehdyksen vastaan ja vielä siihen jollain tavalla vastaamaan. Kuuluuko tämmönen nyt #metoon piiriin ja pitääkö ilmoittaa jonnekin? Onko asiallista närkästyä, vaikka metoon pahin myräkkä onkin jo ohi? Ennen kaikki oli helpompaa.
15. heinäkuuta 2018
TAULUJA SEINILLE, EI KIITOS
Rupesin eilen availemaan taulupakkauksia muuttomiesten jäljiltä. Kyllästyin Pariisin piirrosten kohdalla. Esille putkahti vielä seuraavaksi kuvia vanhasta Helsingistä. Olin yhä puuhaan kyllästynyt. Palaan asiaan myöhemmin.
Jatkoin Morsen lukemista. Selvisi sekin, että tv-sarjan Morse on paljon pehmeämpi kuin alkuperäinen Morse kirjassa. Kirjan Morse ei edes kuuntele klassista musiikkia. Hän tiuskii Lewisille, on lyhytpinnaisempi. Kirjailija Colin Dexter on luonut Morsestaan kylmäkiskoisen komisarion.
Menin panemaan koneeseen vuoteesta ottamani lakanat ja panin uudet tilalle. On hyvä illalla kellahtaa unille. En kuivattele parvekkeella, vaikka "pyykkiin tulee hyvä tuoksu ukoilmasta", kuten monet ystäväni sanovat. Mökillä oli pyykkinaru muutaman puun välissä. Kaupungissa en ulos vie. Tämä partsi on niin pienikin, mutta en minä suuremmassakaan. Kyllä pyykissä puhtaus tuoksuu kylpyhuoneenkin jäljiltä.
Kutsuin K:n syömään luokseni roskaruokaa. Hän ei itse koskaan syö/laita roskaruokaa. Minun roskaruokani saattaisi olla kaupan uunia vaille ranskalaisia, joku raakamakkara grillipannussa, salaattia ja ehdottomasti valkoista vehnäpatonkia. Ehkä lasillinen viiniä. Jälkiruoka koostuisi erilaisista jäätelöistä ja jostain muusta.Tai sitten kuitataan koko homma muutamalla pizzalla.
Riemastuin kun tv näyttää muutaman Foylen. Pidän Foylen roolia esittävästä Michael Kitchen`stä. Istuuduin olohuoneeseen nauttimaan. Mitä, mitä? Mihin on joutunut Foylen karisma? Miksi "Foylen sota" ei enää viehätä? Mitä ihmettä minulle on tapahtunut? Muistanko liian hyvin sarjan tämän nyt tv:ssä esitetyn osan? Seurasin aikoinaan tiiviisti. En tahtonutkaan enää katsoa. Menin keittiöön syömään mansikoita.
Jatkoin Morsen lukemista. Selvisi sekin, että tv-sarjan Morse on paljon pehmeämpi kuin alkuperäinen Morse kirjassa. Kirjan Morse ei edes kuuntele klassista musiikkia. Hän tiuskii Lewisille, on lyhytpinnaisempi. Kirjailija Colin Dexter on luonut Morsestaan kylmäkiskoisen komisarion.
Menin panemaan koneeseen vuoteesta ottamani lakanat ja panin uudet tilalle. On hyvä illalla kellahtaa unille. En kuivattele parvekkeella, vaikka "pyykkiin tulee hyvä tuoksu ukoilmasta", kuten monet ystäväni sanovat. Mökillä oli pyykkinaru muutaman puun välissä. Kaupungissa en ulos vie. Tämä partsi on niin pienikin, mutta en minä suuremmassakaan. Kyllä pyykissä puhtaus tuoksuu kylpyhuoneenkin jäljiltä.
Kutsuin K:n syömään luokseni roskaruokaa. Hän ei itse koskaan syö/laita roskaruokaa. Minun roskaruokani saattaisi olla kaupan uunia vaille ranskalaisia, joku raakamakkara grillipannussa, salaattia ja ehdottomasti valkoista vehnäpatonkia. Ehkä lasillinen viiniä. Jälkiruoka koostuisi erilaisista jäätelöistä ja jostain muusta.Tai sitten kuitataan koko homma muutamalla pizzalla.
Riemastuin kun tv näyttää muutaman Foylen. Pidän Foylen roolia esittävästä Michael Kitchen`stä. Istuuduin olohuoneeseen nauttimaan. Mitä, mitä? Mihin on joutunut Foylen karisma? Miksi "Foylen sota" ei enää viehätä? Mitä ihmettä minulle on tapahtunut? Muistanko liian hyvin sarjan tämän nyt tv:ssä esitetyn osan? Seurasin aikoinaan tiiviisti. En tahtonutkaan enää katsoa. Menin keittiöön syömään mansikoita.
14. heinäkuuta 2018
SELÄLLÄÄN LINNUT JA KALATKIN
Jaahas, nyt kun sain tietää, ja valistua, että siivekkäät yleensä asettavat jalkansa taivasta kohti kuollessaan, niin muistan mökillä tällaisessa asennossa löytäneeni todellakin kuolleen linnun joskus. Mymskä viisastutti. Samoin Marjatta. Kalatkin kuulemma kelluvat selällään henkensä heittäneinä. Nyt voinen päättää pohdintani tapaamani (= tappamani tässä tapauksessa) kärpäsen surullisesta kohtalosta ikkunani lasien välissä.
Hedelmävati taas pullollaan aprikooseja, niitä makeita, joita torikauppias kutsuu "sokeriaprikooseiksi". Mansikoitakin ostin, vaikka jo hiukan kyllästyttää. Herneenpalot olivat takavuosina intohimoni. Sitten laantui. Nyt ostin litran. Muistuivat entiset ajat mieleen ja sekin, kun olin tyttöjen kanssa hernevarkaissa. Hiivimme matalana joukkona varsien seassa ja keräsimme minkä ehdimme peläten koko ajan, että pellon omistaja tulee. Sittemmin tyydyin niitä hankkimaan laillisesti ostamalla torilta. Olivat makoisia nämäkin, jotka nyt ostin. Entistä himoa en enää niihin kuitenkaan saa.
Toimittajat ja tavalliset ihmiset vahtivat, mitä USAsta ja Venäjältä tuodaan presidenttien maanantaista vierailua varten. On pomminkestäviä autoja, helikoptereita, mediaväkeä maailmalta, pohdintaa herrojen keskusteluaiheista, missä kukin vierailunsa ajan majailee (nyt tiedämme, että Trumpit Kalastajatorpalla), Helsingin siivoamista, mielenosoitusten suunnitteluja... Se on niin tätä, kun isoiset kokoontuvat. No, täällä Itäkeskuksen kauppakeskus pelaa kuten ennenkin vierailusta huolimatta, ei varmaankaan poliisikuntaa lisätty, vaan tavanomaiset vartijat pasteerailevat niin kuin aina. Olen ensi viikolla menossa kyllä Stadiin, mutta silloin jo eletään normaalia elämää. Mitä teit ja missä olit silloin, kun Trump ja Putin olivat Helsingissä vuonna 2018?
Ainakin minä tiedän, mitä teen sunnuntaina. Menen kyläilemään. Oikein kahvikutsuille.
Hedelmävati taas pullollaan aprikooseja, niitä makeita, joita torikauppias kutsuu "sokeriaprikooseiksi". Mansikoitakin ostin, vaikka jo hiukan kyllästyttää. Herneenpalot olivat takavuosina intohimoni. Sitten laantui. Nyt ostin litran. Muistuivat entiset ajat mieleen ja sekin, kun olin tyttöjen kanssa hernevarkaissa. Hiivimme matalana joukkona varsien seassa ja keräsimme minkä ehdimme peläten koko ajan, että pellon omistaja tulee. Sittemmin tyydyin niitä hankkimaan laillisesti ostamalla torilta. Olivat makoisia nämäkin, jotka nyt ostin. Entistä himoa en enää niihin kuitenkaan saa.
Toimittajat ja tavalliset ihmiset vahtivat, mitä USAsta ja Venäjältä tuodaan presidenttien maanantaista vierailua varten. On pomminkestäviä autoja, helikoptereita, mediaväkeä maailmalta, pohdintaa herrojen keskusteluaiheista, missä kukin vierailunsa ajan majailee (nyt tiedämme, että Trumpit Kalastajatorpalla), Helsingin siivoamista, mielenosoitusten suunnitteluja... Se on niin tätä, kun isoiset kokoontuvat. No, täällä Itäkeskuksen kauppakeskus pelaa kuten ennenkin vierailusta huolimatta, ei varmaankaan poliisikuntaa lisätty, vaan tavanomaiset vartijat pasteerailevat niin kuin aina. Olen ensi viikolla menossa kyllä Stadiin, mutta silloin jo eletään normaalia elämää. Mitä teit ja missä olit silloin, kun Trump ja Putin olivat Helsingissä vuonna 2018?
Ainakin minä tiedän, mitä teen sunnuntaina. Menen kyläilemään. Oikein kahvikutsuille.
13. heinäkuuta 2018
KÄRPÄNEN
Päätin kirjoittaa kärpäsen kuolemasta tänään tekstin. Joitakin viikkoja takaperin oli jostain kolosta päässyt kärpänen ikkunalasien väliin. En tiedä, kauanko se oli siellä lennellyt, koska minulla ei ole tapana tarkistaa ikkunan välejä edes harvoin. Ikkunoita on kaksi vierekkäin kooltaan noin 160x160cm. On toki pienempi tuuletusikkuna. Sen väliä seuraan useammin tuulettaessani.
Kärpänen oli sen huomattuani vielä pirteässä kunnossa. Etsi ulospääsyä. Iskeytyi lasiin ja ilmeisesti sen surina oli kiukkua täynnä. Tätä en lasin takaa kuullut. Katselin sitä tovin. Lopetin omantunnon alkaessa kolkuttaa. Miksi en sitä pelasta? Minä, jolla on tässä asiassa nyt valta? En pelastanut. Lopetin sen katselemisen. Ihminen on julma.
Muistin kärpäsressun päivien päästä. Sitä ei näkynyt missään. Oliko se päässyt ulos samoin kuin oli sinne tunkeutunut. Eihän se sinne ollut voinut syntyäkään eli siis ilmestyä kärpäsen munasta. Se makasi selällään kärpäsen ketarat pystyssä. Se ei liikkunut. Se oli pienentynyt ja kovasti kuollut. Katselin sitä omantunnon kolkuttaessa. Olin tavallani tappanut sen.
Miksi se oli selällään? Miksi kärpäset ja muutkin hyönteiset etsiytyvät kuoleman lähestyessä olemaan selällään? Eihän muutkaan eläimet niin tee. Aavikolla elefantti makaa kyljellään. Käärmeet pitkällään mahansa päällä. Lehmä kuin vain nukkuisi. Siististi kaikki nukkuma-asennossa paitsi tämä kärpänen, jonka tavallaan tapoin, ja yleensäkin hyönteiset. Raajat sojottavat kohti taivasta. Miksi tämäkin kärpänen oli viimeisillä voimillaan kiepsahtanut näin outoon asentoon? Oliko se pudonnut mahdollisesti? Ikkunoiden välissähän on ikään kuin katto. Miksi se ei ollut levittänyt siipiään ja leijaillut arvokkaasti alas ja päätynyt siististi vaikka vatsalleen? Onhan kärpäsillä kai vatsa?
Tätä mietin hetken. Kun olin laittanut verhot tankoon, kärpänen joutui pois silmieni edestä. Tiedän sen kuitenkin siellä olevan. Ikkunoiden välistä tuli sen hautakammio. Sen pieneen ruumiseen paistaa aamuaurinko. Se ei enää tunne sen lämpöä. Kärpäset pitävät lämmöstä.
Yritän unohtaa tämän koko tragedian ja ennen kaikkea sen, että olen tappaja. Jos en unohda, tieto seuraa minua elämäni loppuun asti. Selviänkö siitä koskaan?
Kärpänen oli sen huomattuani vielä pirteässä kunnossa. Etsi ulospääsyä. Iskeytyi lasiin ja ilmeisesti sen surina oli kiukkua täynnä. Tätä en lasin takaa kuullut. Katselin sitä tovin. Lopetin omantunnon alkaessa kolkuttaa. Miksi en sitä pelasta? Minä, jolla on tässä asiassa nyt valta? En pelastanut. Lopetin sen katselemisen. Ihminen on julma.
Muistin kärpäsressun päivien päästä. Sitä ei näkynyt missään. Oliko se päässyt ulos samoin kuin oli sinne tunkeutunut. Eihän se sinne ollut voinut syntyäkään eli siis ilmestyä kärpäsen munasta. Se makasi selällään kärpäsen ketarat pystyssä. Se ei liikkunut. Se oli pienentynyt ja kovasti kuollut. Katselin sitä omantunnon kolkuttaessa. Olin tavallani tappanut sen.
Miksi se oli selällään? Miksi kärpäset ja muutkin hyönteiset etsiytyvät kuoleman lähestyessä olemaan selällään? Eihän muutkaan eläimet niin tee. Aavikolla elefantti makaa kyljellään. Käärmeet pitkällään mahansa päällä. Lehmä kuin vain nukkuisi. Siististi kaikki nukkuma-asennossa paitsi tämä kärpänen, jonka tavallaan tapoin, ja yleensäkin hyönteiset. Raajat sojottavat kohti taivasta. Miksi tämäkin kärpänen oli viimeisillä voimillaan kiepsahtanut näin outoon asentoon? Oliko se pudonnut mahdollisesti? Ikkunoiden välissähän on ikään kuin katto. Miksi se ei ollut levittänyt siipiään ja leijaillut arvokkaasti alas ja päätynyt siististi vaikka vatsalleen? Onhan kärpäsillä kai vatsa?
Tätä mietin hetken. Kun olin laittanut verhot tankoon, kärpänen joutui pois silmieni edestä. Tiedän sen kuitenkin siellä olevan. Ikkunoiden välistä tuli sen hautakammio. Sen pieneen ruumiseen paistaa aamuaurinko. Se ei enää tunne sen lämpöä. Kärpäset pitävät lämmöstä.
Yritän unohtaa tämän koko tragedian ja ennen kaikkea sen, että olen tappaja. Jos en unohda, tieto seuraa minua elämäni loppuun asti. Selviänkö siitä koskaan?
12. heinäkuuta 2018
YÖPAITAPÄIVÄ
Yöpaidassa eilen koko päivä. Oikeastaan aika nautittavaa olla niin kevyesti puettuna.Ripustin loputkin verhot. Keikuin tikapuitten nokassa ja sain kommelluksitta verhot tankoon renkaineen päivineen. Katselin tyytyväisenä työn tulosta ja sytytin kynttilöitä. Koti näytti aika viehättävältä.
Kestitsin toissa päivänä pari vierasta. Cappuccinot, suolaista ja makeaa purtavaa, mielekästä keskustelua. Virkistyin. Oli koirakin mukana. Se sai vain vettä. Illalla ennen nukkumaan menoa luin muutaman sivun Morsea. Komisario on rakastunut! Mutta kohde on jo varattu. Miten jatkuu, se selviää lisää luettuani.
Tänäänkin kotona. Jos vaikka tauluja seinille... Lounaaksi uunijuureksia. Tarkoittaa kasvispäivää, joka minulla aika usein on. Pysyttelen kuitenkin vahvasti sekaravinnon syöjänä. Semmoseksi on ihmisen hampaisto rakentunut.
Michael Portillon mukana eilen Saksassa. Frankfurtissa Goethe Housessa, jossa minäkin kerran. Seuraavaksi Espanjaan ja Barcelonaan, jossa kaupungissa en ole ollut. Kiitos tv:n matkaohjelmien olen sillä lailla nähnyt Gaudin arkkitehtuuria ja tiedän Picasson ajatelleen Avignonin naiset-maalauksessaan Barcelonan iloisia tyttöjä Avignonkadun bordellissa.
Jos vaikka jo huomenna aprikoosien hankintaan.
Kestitsin toissa päivänä pari vierasta. Cappuccinot, suolaista ja makeaa purtavaa, mielekästä keskustelua. Virkistyin. Oli koirakin mukana. Se sai vain vettä. Illalla ennen nukkumaan menoa luin muutaman sivun Morsea. Komisario on rakastunut! Mutta kohde on jo varattu. Miten jatkuu, se selviää lisää luettuani.
Tänäänkin kotona. Jos vaikka tauluja seinille... Lounaaksi uunijuureksia. Tarkoittaa kasvispäivää, joka minulla aika usein on. Pysyttelen kuitenkin vahvasti sekaravinnon syöjänä. Semmoseksi on ihmisen hampaisto rakentunut.
Michael Portillon mukana eilen Saksassa. Frankfurtissa Goethe Housessa, jossa minäkin kerran. Seuraavaksi Espanjaan ja Barcelonaan, jossa kaupungissa en ole ollut. Kiitos tv:n matkaohjelmien olen sillä lailla nähnyt Gaudin arkkitehtuuria ja tiedän Picasson ajatelleen Avignonin naiset-maalauksessaan Barcelonan iloisia tyttöjä Avignonkadun bordellissa.
Jos vaikka jo huomenna aprikoosien hankintaan.
11. heinäkuuta 2018
YLEN YSTÄVÄLLISTÄ PALVELUA
No niin, nyt kehutaan! Olin Clas Ohlsonilla ostamassa kytkentärimoja. Että mikäkö ne ovat? No, en minäkään tiennyt, kunnes ystävä kertoi entisen nimen olleen "sokeripala", semmonen kattovalaisimissa tarvittava. Nyt kun tiesin nimen, tuli tenkkapoo koosta. Myyjä, nuori mies, oli mahdottoman kohtelias, ystävällinen ja palvelualtis. Hän lähti hakemaan kytkentärimoja, kun "ne ovat niin kaukana myymälän takaosassa". Toi kolmea kokoa ja minä olin ymmällä. Mikä koko? Eikös mitä, nuori mies lähti hakemaan kattovalaisimen näytiksi, että siinä ja kaikissa muissakin kattovalaisimissa on tämän kokoinen kytkentärima. Maistelin joka kerta sanaa "kytkentärima". No, ostin sitä kokoa, jonka hän arveli käyvän minunkin valaisimeeni. Kiittelin myyjää, kehuin hymyillen häntä ystävälliseksi ja ammattitaitoiseksi. Toivottelimme toisillemme hyvät päivänjatkot ja marssin kassalle maksamaan kytkentärimani.
Eilen sitten kävikin niin, että kytkentärimoja ei tarvittukaan valaisinten asentamisessa. Mutta olinpahan oppinut uuden sanan! Nyt sitten leijuu keittiön katossa Lokki ja eteisessä lasipalahelyinen valaisin. Hienoa ja ennen kaikkea valoisampaa.
Sokeriaprikoosit ovat tulleet! Muistin viime vuodelta. Ostin kaksi litraa, samoin Hani-mansikoita ja tumman punaisia kirsikoita. Ja kyllä aprikoosit ovatkin makoisia. Ahmin heti monta, ahmin lisää ja nautin niitä syödessäni.
Verhot ovat muuten hienot ikkunassa. Katselin niitä ulkoa päin mennessäni ja olin kovasti tyytyväinen. Ylpeäkin, olinhan ne omakätisesti kiivennyt ripustamaan. Toiselle puolelle kaksi verhoa kirjoituspöydän päällä seisten ja toiselle puolelle tarvitsin tikapuut. Eivät puuta ole, metallia. Lonkka hiukan vastusteli urheuttani, mutta eihän se voinut muuta kuin totella omistajaansa. Sen verran annoin periksi, että lepäsin tovin rehkimisen jälkeen. Vielä on verhottomassa tilassa olohuone.Sitten käyn taulujen kimppuun.
Eilen sitten kävikin niin, että kytkentärimoja ei tarvittukaan valaisinten asentamisessa. Mutta olinpahan oppinut uuden sanan! Nyt sitten leijuu keittiön katossa Lokki ja eteisessä lasipalahelyinen valaisin. Hienoa ja ennen kaikkea valoisampaa.
Sokeriaprikoosit ovat tulleet! Muistin viime vuodelta. Ostin kaksi litraa, samoin Hani-mansikoita ja tumman punaisia kirsikoita. Ja kyllä aprikoosit ovatkin makoisia. Ahmin heti monta, ahmin lisää ja nautin niitä syödessäni.
Verhot ovat muuten hienot ikkunassa. Katselin niitä ulkoa päin mennessäni ja olin kovasti tyytyväinen. Ylpeäkin, olinhan ne omakätisesti kiivennyt ripustamaan. Toiselle puolelle kaksi verhoa kirjoituspöydän päällä seisten ja toiselle puolelle tarvitsin tikapuut. Eivät puuta ole, metallia. Lonkka hiukan vastusteli urheuttani, mutta eihän se voinut muuta kuin totella omistajaansa. Sen verran annoin periksi, että lepäsin tovin rehkimisen jälkeen. Vielä on verhottomassa tilassa olohuone.Sitten käyn taulujen kimppuun.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)