13. heinäkuuta 2019

EI EDES DÉ JÀ VU

Asia on nyt sillä lailla, että minulla ei ole hajuakaan mitä kirjoja luen ja olen lukenut. Ostin, ja kerroinkin siitä, päivänä muuanna Tuomas Kyrön Ennen kaikki oli paremmin, Mielensäpahoittaja. Luin sen suurella antaumuksella. Panin hyllyyn  ja kuinka ollakaan tilaa sattui olemaan Tuomas Kyrön Ennen kaikki oli paremmin, Mielensäpahoittajan vieressä.  Herregud, minulla oli jo se ja olen sen lukenutkin aiemmin. Millä ajatuksella kirjoja oikein luen? Tätä jälkimmäistä, siis myöhemmin ostettua, luin oikein hartaudella (tosin aivan alussa hiukan moitiskelin) hymy huulessa ja kaikki teksti oli uppo-outoa. Nyt niitä on kaksin kappalein hyllyssäni.  Minä tarvitsen pääkopan hoitoa! Nyt luen, ja sitä kirjaa on taatusti vain yksi minulla, jo kerran aloittamaani Colin Dexterin Inspector Morsea. Aion lukea loppuun!

Juttelin L:n kanssa puhelimessa ja sain loistavan kuvauksen Italian matkasta. Capri, Sorrento, Napoli...  Kuumaa oli ollut ja se tarkoittaa että +36 astetta, enemmänkin. Hurjaa.  Sitten soitti E Oulusta ja keskustelimme sinne menostani.  Jos menen, niin  elokuussa. Silloin ovat muut kesävieraat jo visiteeranneet. Kysyin, jaksaako vielä minun kanssani? Kyllä jaksaa, sanoi. Tervetuloa!

Evakkohallissa ollessani olin tietysti  Ranskalaisessa Herkkukaupassa Deli Delissä. Vanhanajan marenkeja ja sikarikeksejä. Jäätelöannoksia varten. Sitten pitää tietenkin ostaa jäätelöä. Olen mieleni malttanut ja marengit ja keksit yhä koskematta. Kutsukaamme sitä mielenlujuudeksi. Suorastaan aikuismaisuudeksi.

Tallinnanaukion torilla eilen. Mansikoita. Viereeni tuli mieshenkilö, joka maistoi kaikkia kolmea manskkalajiketta. Viimeisen jälkeen kysyin: "nyt kun olette kaikkia maistanut, mikä on paras?"  Hän vastasi "tämä" ja näytti Lumotar-lajiketta. Ostin kaksi litraa ja samoin teki maistajaherra. Meille sukeutui pieni keskustelu ja lopuksi hän toivotti mukavia herkkuhetkiä ja minä toivotin sitä samaa. Muutama sadetippa ripeksi taivaalta ja sai minut panemaan jalkaa toisen eteen nopeampaan tahtiin kotimatkalla. Enempää ei satanutkaan. Kotitalon hissi oli korjattu. Elämä hymyili.


12. heinäkuuta 2019

KESÄN IRVIKUVA

Niin kyllä tuntuu hullulta, kun heinäkuussa sisällä pitää olla villasta yllä. Lämmitys tietysti talossa vuodenaikaan nähden lakkautettu, on todella viileää. Toppatakkeja näkee kadulla. Paksuja kaulaliinoja, ulstereita. Ei oikein Redin kattopuistokaan ole houkutteleva juuri tällä hetkellä. Minä kun niin luulin. Ei tee liioin mieli Espan penkille. Jos vaikka sitten Amos Rexiin. Vielä ensikosketus saamatta, kun en tohtinut jonottaa  teamLab-taiteilijaryhmän teoksiin, jotka kaikki muut näkivät. Nyt Amos Rexissä ARS Fennica ja Sigurd Frosteruksen kokoelma. Galleriassa käynti sopii hyvin heinäkuisen koleuden vastapainoksi. Ei kuin jonain päivänä reippaasti metroon.

Harmittaa kun Wodehousen Jeeves-kirja on pian luettu. Juuri kun pääsin jyvälle humoristin tekstin sukkeluuksista. Selvisi sekin, miten Jeeves tuli Bertie Woosterin aristokraattiseen elämään. Edellinen hovimestari näpisteli isännän silkkisukkia ja sai kenkää. Työvoimatoimisto lähetti Jeevesin ja Jeeves jäi. Tästä suhteesta sukeutui sitten kysymys, kuka on kuka?

Hajuherneet posliinimaljassa ottivat ja kuolivat pois. Muutaman päivän ilo. Kannatti. Kävin niitä nuuhkimassa päivittäin, vaikka syöminen tapahtuu muualla kuin keittiön pöydän ääressä. Usein tässä kirjoituspöydällä läppärin vieressä. Pitää varoa, ettei näppäimistö saa salaatinlehdestä. Vesilasin oltava tanakka ja jalaton, ettei kellahda. Muuten tykkään yleensä juoda fiinimmin.

A:sta ei ole aikoihin mitään kuulunut. Rouvalla olikin tuumana matkustaa poikansa (minä pitänyt sylissä, kun oli vauva) luo USAan tai pojan perhe tulla Espanjaan. Taitaa rouvalla olla nyt muita kiireitä kuin laatia sähköpostia kylmään pohjolaan. Odotellaan. Sen sijaan kirjoitin syntymäpäiväkortin Italiaan ja se on postitettava. Jos saapuu perille post festum, niin sitten saapuu. Pääasia on kuitenkin saapuminen. Kortissa Ellen Thesleffin aforismi.

Pitkästä aikaa ei illalla uni tullut. Ja kun on lähdettävä tänään liikkeelle (silläkin uhalla, että hissi edelleen jumissa), niin oli varmemmaksi vakuudeksi hyvä ottaa unipilleri ja senhän tein. Nukuin kuin pieni porsas unia näkemättä, vaikka olin laatinut jo pariin uneen aiheen. Toisessa unessa matkustin Saksaan ja toisessa tulin sieltä pois. Siihen väliin mahtui tapahtumia, jotka olisivat saattaneet olla joskus totta. "Koska tahansa/voi tulla mieleen/ kaunis muisto,/ jotakin, mitä ei ole ajatellut/ moniin aikoihin./ Maalla, me kuljemme tietä,/ riivimme tienvarren heiniä/ arvuutellen jääkö sormien väliin/ kukko vai kana". (Risto Rasa)







10. heinäkuuta 2019

VÄISTÖHALLI TUTKITTU

Nonnih, nyt on Hakaniemen hallin väistötila K:lle esitelty. Perkaamattomia muikkuja ei ollut, ei hallissa eikä torilla. Joimme hallissa cappuccinot kera baakelsien. Ihmisiä jokaiseen lähtöön, koti- ja ulkomaa edustettuna. Yllytin K:ta ostamaan korkista tehdyn hatun. Ei ostanut. Siinä puodissa oli kaikki korkista valmistettua. Kuka lie keksinyt joskus, että tätä materiaalia voi hyödyntää muullakin lailla kuin viinipullon sulkijaksi. Ja nekin usein jo muovia.

Kotiin tultuani revin auki meksikolaisen salaattipakkauksen. Kaupan valmis tuote. Mietin joka kerta sitä syödessäni, mikä siinä on meksikolaista? Tutkittuani kaikkitietävästä netistä tietoa meksikolaisesta keittiöstä, niin syömäni salaatti ei ole Meksikoa koskaan nähnytkään. Hyönteisetkin puuttuvat, vaikka meksikolaiset syövät 549 eri lajia. Kalpenee meidän kaino yrityksemme mutustella kotisirkkoja.

Loppuviikko menee kotinurkissa. Tietysti haen kirsikoita ja mansikoita. Nytkin jääkaapissa noin kolme litraa kumpiakin. Kyllä niin tulee talven pakkaspäivinä taas ikävä Polkaa ja kirsikankivien syljeskelyä. Siemennettömätkään viinirypäleet eivät ikinä näitä korvaa.

Aamukahvin nauttiminen tässä juuri menossa.  Mukissa Muchan taidetta "Bieres de la Meuse". Olutmainos Meuse-joen varrella olevaa yritystä varten vuonna 1897. Alfons Mucha teki valtavasti mainoksia, julisteita. Tässä mukikuvassa nainen kukkia, vehnää ja humalaa hiuksissa, kädessä vaahtoava olutkolpakko. Tunsin suurta iloa voidessani vuosia sitten ostaa mukeja.

Alan rakentaa tätäkin päivää alkuun. Aurinko paistaa ihan suviseen tapaan. Jospa saamme kesän takaisin jo päiviä kestäneen koleuden jälkeen.








9. heinäkuuta 2019

HAJUHERNEITÄ POSLIINIMALJASSA

Minä täällä taas. Hiukan viileässä säässä mennään eli ei ole oikein lierihattuilma. Surettaa, kun ovat päällekkäin tyhjän panttina. Tänään Hakaniemen evakkohalliin K:n kanssa.  Nykyisin tämmöstä paikkaa, jonne muutetaan remontin ajaksi, sanotaan väistötilaksi. Vanhaa hallia (rak. 1914) alettiin viime vuonna panna paremmaksi ja tietojen mukaan remontti valmistuu ensi vuonna. K ei ole väistötilahallissa ollut, vaikka se on jo toista vuotta jököttänyt Hakaniemen torin laidalla. Keksin, että nyt siis sinne, jos vaikka hän saisi himoitsemiaan muikkuja.

Äitini morsiuskimpussa oli hajuherneitä. Nyt niitä on keittiön pöydällä puolison Itä-Saksasta tuomassa/lahjaksi saadussa maljakossa. Olin ostamassa Tallinnanaukion torilla punajuuria ym ja näin torikauppiaalla ämpärissä hajuherneitä. Sieviä!

Ahkerasti olen lukenut Wodehousia ja kun jotenkin yhtäkkiä tykästyinkin kirjaan, niin saanen sen säällisesti ja kunnialla loppuun. Yläluokkaista elämää kuten tv:n Downton Abbeyssäkin, jota en ole seurannut. Aikoinaan katselin mieluustikin "Kahden kerroksen väkeä", jossa myös herrasväkeä ja palvelusväkeä. Enää nämä tämmöset tarinat eivät saa sympatiaani tv-ruudussa. Kuten ei James Bond-elokuvatkaan. On jälleen kaivettu naftaliinista. Nuorempana Sean Connery sai sydämen läpättämään lipittäessään ravistettua vaan ei sekoitettua juomaa. Nyt jo lujasti vaarin ikään ehtinyttä näyttelijää ei liiemmin uusissa leffoissa nähdä. Bondit eivät enää ole Conneryn varassa, vaan sankaria esittäneet monet näyttelijät vuosien varrella. Menneen talven lumia nekin leffat.

Heräsin varhain, ehdin kuitenkin nukkua säällisen monta tuntia. Nyt nautin varhaisaamun kahvia lihakauppamukista, jossa kuvattu kauppaa koukuissa roikkuvine lihakimpaleineen. Englantilainen. Outo aihe kahvimukiin!

Hyvää huomenta kuitenkin!




6. heinäkuuta 2019

EI MUN JUTTU

Sofi Oksasen Baby Jane ei ollut yhtäkaikki minun juttuni. Jätin kirjan kesken. Eikä se ollut homoseksualisuuden takia, vaan minusta se oli pitkästyttävää dialogia, jossa ei juurikaaan mitään tapahtunut. Ehkä tutustun Oksasen Puhdistukseen muuttaakseni kirjailijasta saamani käsityksen.

Kaivoin hyllystä joskus niin ikään kesken jättämäni Wodehousen Jeeves-kirjan, johon en liioin aikoinaan ole ollut ylen ihastunut. Tv-sarjaa sen sijaan mielelläni seurasin. Nyt kirjaa lukiessa näen koko ajan Jeevesin roolissa olleen erinomaisen näyttelijä Stephen Fryn. Kuulen jopa hänen kultivoituneen äänensä. Jää nähtäväksi, jaksanko kirjan kimpussa olla.

Hyllystä tarttui käteen toinenkin kirja, Shelleyn runoja, näköispainos vuodelta 1929 (2012), suomentanut Jaakko Tuomikoski. Tässä vuodelta 1820 runo Kukkia poimiessa:

Jumalatar, äiti Maa,
joka annat rintaas vasten
elon, kasvun kukoistaa,
jumalain ja ihmislasten,
siunaa ikirunsaasti
Proserpina, lapsesi.

Sa, jok´ autat umpuistaan
kukat kastees ruokkimina
tuoksumaan ja loistamaan
katoovista kauneimpina,
siunaa ikirunsaasti
Proserpina, lapsesi.

5. heinäkuuta 2019

ROUNDUP TAPPAA

Niin minä ajelin eilen Stadiin metrojunassa. Dallasin Stockmannille ja Food Market Herkkuun. On siinä kauppaa kerrakseen! Ostin myös kaikenlaista pällistelyni ohessa. Sitten Nespressoon kahvikapseleita ostamaan. Ja sitten taas metroon ja kotiin.

Metrossa salli eräs äiti jälkikasvunsa kiivetä kenkineen penkille. En sanonut mitään tietystikään, mutta yritin katseella esittää paheksuntaa. Ei tehonnut tai en tullut ymmärretyksi. Voi, voi näitä nykyajan äitejä!

Suomen Kuvalehti tuli. Toimittaja Juha Kauppinen kirjoittaa painavasti eräästä myrkystä glyfosaatti nimeltään, jota tv suoltaa harva se päivä mainoksessa rikkaruohon/voikukan tappamiseen. Se on Roundup. Kauppinen kertoo, kuinka glyfosaattijäämiä on elintarvikkeissakin, viinissä, oluessa ja muroissa esimerkiksi. Kuinka mehiläisen mahan bakteeristo muuttuu sen saatua ruoansulatusjärjestelmäänsä myrkkyä. Mehiläinenhän lentelee kukasta kukkaan, rikkaruohostakin toiseen. Jos meillä ei olisi mehiläisiä, mitenkäs sitten suu pannaan? Ovathan ne jo häviämässä kovaa vauhtia. Ei pumpulitupot riitä puutarhoissa ja luonnossa pölyttämiseen, vaikka kuinka olisimme ahkeria. Voi, voi meitä ihmisiä ja meidän tyhmyyttämme!

Tänään kotona. Manikyyriä! Ihan itse. Sitten syön taas litrakaupalla mansikoita ja kirsikoita. Mitenkä on: onko glyfosaattia päässyt tavalla tai toisella mansikankukkiin? Tai mehiläiseen, joka niissä on vieraillut?

Olen usein ainoa hattupäinen joukossa. Alussa hiukan vaivauduin, mutta en enää. Miehillä on lippiksiä tai toisinaan oikein olkihattuja. Varsinkin Stadissa.  Hatun käyttöön muukin syy kuin esteettinen. Varjostaa paisteelta kasvoja (jos on lierit) ja säästää hiuksia haalistumasta paahteessa. No, myönnän tuulisen ilman hankaluuden. Joko kädellä pitää kiinni tai ottaa hatun käteen. Harrastan molempia tapoja. Oli aika, kun hatut olivat muotia, enkä tarkoita 1800-lukua. Minullakin nuorempana oli hattuja kuten muillakin naisilla. Oli hattukauppoja ja modisteja pitkin kaupunkia. Äitini teetti hattunsa Unioninkadun Feminassa. Yhden hatun hän osti kerran Pariisissa käydessään. Sitten hattumuoti katosi. Toivon sen paluuta.

4. heinäkuuta 2019

SANAT TAKAISIN

Otan nöyränä takaisin sanani Mielensäpahoittajan "lässähtänäisyydestä". Ei ole lässähtänyt. Luin kirjan. Kirja on täyttä asiaa ja ah, niin totta kaikki. Nimiä muutettu hupaisampaan muotoon, mutta me kaikki tiedämme, kenestä kulloinkin on kyse. Mielensäpahoittaja otti muuten Kiinasta vaihto-oppilaan luokseen, herra Yip Manin, 88v,  Kiinan Zhengzhoun provinssista. Mielensäpahoittaja sai kutsun presidentinlinnan itseäisyyspäiväpippaloihin. Menee, jos saa ottaa vaihto-oppilaansa avecina.

Tänään asioimaan ja jos viitseliäisyys sallii, niin hyppään metroon. Muuten jään kotikulmille ja ostan kirsikoita. Eilen ahkeroitsin kahden pyykkikoneellisen kanssa, kun olin ensin vaihtanut vuodevaatteet. Lämmitin edellispäivän ruoan ja söin. En kastellut parvekekukkia. Löysin makuuhuoneen lattialta hitaasti liikkuvan ötökän. Yleensä tutkin, mutta nyt otin paperinenäliinan ja litistin ötökän siihen, suljin silmäni ja huuhtelin sen vessan pöntöstä alas. HS näytti punkin kuvan ja minusta alkoi tuntua, että makuuhuoneen latialla oli punkki. Miten peijoonissa se oli päässyt neljänteen, oikeammin viidenteen, kerrokseen ja makuuhuoneeseeni? Eikös punkit vaani ruohostossa ja sieltä hyökkää kimppuun? En ole ollut ruohostossa. Asfaltilla vain.

Aloin illalla lukea Sofi Oksasen kirjaa naisten välisistä rakkaus- sun muista suhteista. Heti ensimmäisessä luvussa puhuttiin lepakoista. Luin ja ihmettelin. Sitten selvisi, ettei taida tämä "lepakko" olla niitä lepakoita, joita joskus öisin katselin Katajanokan kodin parvekkeelta. Mistä ja miksi lepakko-nimitys lesboille tulee? Kirjan yksi päähenkilö Piki on kuulemma Helsingin "coolein lepakko". No, kirjan tarkoitus ei ilmeisestikään ole lukijaa perehdyttää lesboterminologian saloihin, vaan kertoa Baby Janen tarinan, josta tarkemmin saa selkoa  ohjaaja Robert Aldrichin  elokuvassa. Jatkan kirjan lukemista.

Lopultakin sain luetuksi loppuun Charles C. Mannin kirjan ajasta Amerikassa ennen Kolumbusta. Oli eletty ja oltu sivistyneitä, eikä oltu mitenkään kadoksissa Kolumbuksen maanosan "löydettyä". Tungin väkisin kirjan hyllyyn ja nyt on niin lujassa, että tuskin saa pois.