26. kesäkuuta 2020

EI HYVIÄ YÖLEFFOJA

Viime yönä olin taas valveilla. Otin kahdelta melatoniinin, eikä sillä ollut vaikutusta. Otin toisen, mutta silläkään ei ollut. Katselin tv:n mitään sanomatonta yöohjelmaa ja mietin, miksi meitä yövalvojia ei hemmotella hyvillä ohjelmilla. Luin kirjaa. Menin parvekkeelle katsomaan mandevillaa,. Otin palan juustoa ja pesin hampaani. Söin mansikoita. Kaiken tämän jälkeen tulin pahalle tuulelle, mutta en vieläkään nukkunut.

Sovin K:n kanssa Helsinkiin menosta ensi viikolla. K ei voi olla auringon paisteessa, kuumuus tekee pahaa myös. Pitää valita pilvinen päivä ja asteita alle 20. Ennen muinoin ei sää määrännyt. Nyt määrää. Ei minua kuitenkaan. En marise helteellä helteestä. Se loppuu kuitenkin ja sitten meillä on taas kuukausia kestävää marraskuuta. Maristaan sitten siitä.

Humputtelin Stadissa eräänä päivänä. Ajelin koneportaissa ja metrossa. En ostanut mitään paitsi kotimatkalla Tallinnanaukion torilta mansikoita ja kukkakaalin. Laihanlaisella lounaallani join lasillisen valkoviiniä. "In wine there is wisdom, in beer there is freedom, in water there is bacteria". Tämä lukee magneetissa jääkaappini ovessa. Koko ovi on täynnä magneetteja. Etupäässä taidemuseoiden kaupoista ostettuja.

Tänään hellettä paossa jälleen kotona. Ei ikkunoita auki, verhot niiden edessä, tuulettimet surisevat. Hyvä täällä on olla. Mutta kun menee ulos, varjelkoon. Partsilla voi istua aamulla ja myöhään illalla. Mandevillani voi hyvin ja on uskaltautunut reippaasti avaamaan nuppujaan. Komea kasvi! En vielä ole onnistunut sitä tappamaan, kuten olohuoneen paavalinkukalle kävi. Toinen saintpaulia vielä elossa keittiön pöydällä. Mitä varten joku ihminen, kuten minä, on niin epäonnistunut kerta kerran jälkeen kasvien kanssa? Lorautanko vettä liikaa että tai ehkä liian vähän?  Enkö juttele niiden kanssa? Ulkokasvien kanssa olen onnistunut aikoinani paremmin. No, en aina. Tilasin kerran mökille Hollannista kaikenlaista, eikä edes ruusupuu alkanut kasvaa, pampasruohosta puhumattakaan. Olin kuitenkin lukenut tarkasti, että onnistuisin niiden kanssa näilläkin leveysasteilla. Pieleen meni ja kompostiin. Että semmosta yritystä.


23. kesäkuuta 2020

UUSI PUHELIN

Heitin värinokkosen lopun pois. Se kukoisti, kitui ja kuoli. Olen huono "viherpeukalo". Parvekkeella kuitenkin ilman ainakaan näkyviä haavoja loistaa vielä mandevilla. Eikä begonioissakaan vikaa ole. Olen siellä lukenut ja päässyt Mustosen Taiteilijan vaimon loppuun. Ilmari Aaltonen on tämä taiteilija ja Kirsti vaimo. Kirjassa todellisia eläneitä ihmisiä kuin myös fiktiivisiä hahmoja. Yhden asian tahtoisin korjata. Iltalehti alkoi ilmestyä 1980-luvulla. Sitä ei voinut lukea kirjan tarinan, joskus 1920-30 luvulla, aikoihin. Kuvanveistäjä Aaltonen oli ostanut lehden lukeakseen kuvanveistokilpailun tulokset. Kilpailuun olivat osallistuneet muun muassa Gunnar Finne ja Viktor Jansson. Kumpikin taiteilija kuoli 1950-luvulla. Seuraava kirja vie  minut Afrikkaan Botswanaan Mma Ramotswen elämään. Tämä naisten etsivätoimiston  keulahahmo apulaisineen pyöri Suomessakin tv-sarjassa vuosia sitten. Satuin joskus katsomaan.

Ei jäänyt värinokkosen kuolemaan nämä tapahtumat kotikasviston kohdalla. Kuolema vei myös paavalinkukan olohuoneeen ikkunalla. Liikaa kastelua, sanon suoraan. Siitä tuli nyt viherkasvi. Kauniit siniset kukat historiaa. Voi minua! Nyt pelkään kahta kauheammin  mandevillan kohtaloa parvekkeella. Illalla vielä eli.

Gigantista viime vuonna ostamani puhelin alkoi aiheuttaa harmia. Olen käynyt siellä sitä näyttämässä ja eilen vaihdettiin toiseen. Kalliimpaan ja maksoin siis lisää. On kaikin puolin parempi versio, akku kuulemma kestävämpi. Eikä tietenkään mikään älypuhelin. En sitä tarvitse. Ei ole minkäänlaista intressiä näprätä puhelinta esimerkiksi metrossa tai muuta mitä kaikkea tällaisella vehkeellä voi tehdä. Kanssamatkustajat pitävät yleensä tästä ajanvietteestä huolen. Uusi puhelimeni vaikuttaa näppärältä eikä koollakaan häikäise, vaikka ei sillä väliä olekaan.  Minua palveltiin  Gigantissa hyvin. Myyjämies saattoi minut takaisin palvelutiskille, jossa yhtä palvelemaan aulis mieshenkilö asioi kanssani ostostapahtumani loppuun. Kotona opiskelin uutta puhelinta ja hyvältä tuntuu. Tänään  jo se kertoi kauniisti saaneeni viestin.

Pyykkikone pesee ja minä kotona koko päivän. Luen partsilla ja syön mansikoita. Ostin useampaa lajiketta. Hinta kuulemma halpenee, kun päästään avomaan mansikoiden kimppuun. En oikeastaan muuta hedelmäpuolta kaipaakaan niin kauan kuin on kotimaisia mansikoita. Loppuviikolla tiedossa taas stadimatka. Tapaaminen. Jos vaikka kahville Ekbergille.








18. kesäkuuta 2020

MANDEVILLA

Ystäväni K, joka on toinen K-ystävistäni, toi minulle ison Mandevillan parvekkeelle. Aikaisemmin en ollut nähnyt enkä kuullut tästä elegantista köynnöskasvista. Valkoiset liljaa muistuttavat kukat. Partsin vaatimattomammmat begoniat katselevat nyt ihaillen tätä tyylikästä maljaköynnöstä. Netti kertoi kauhukseni kasvin olevan vaikeahoitoinen. Olenhan juuri saattanut värinokkoseni henkihieveriin. Viime yönä herättyäni kesken kaiken hiivin Mandevillaa katsomaan ja hengissä näytti olevan. Kaunis se on ja antaa partsille ennennäkemätöntä loistokkuutta. Ehdottomasti parvekkeen kuningatar.

Juttelin K:n kanssa aika kauan, eikä minulla ollut mitään tarjottavaa tietystä syystä: laihdutan tositarkoituksella ja olen jo onnistunut. Siitä ei lipsuta, eikä siis osteta kiellettyjä herkkuja. En liioin tiennyt K:n tulosta. Olisin hänen takiaan toki varautunut. No, meillä oli lystiä ilman syötävääkin ja minä nautin hänen seurastaan. Kiitoksia.

Tänään kampaajalle Stadiin. Tietää metroajelua. Ja missä se aurinko on, jota luvattiin? Yöllä satoi ja ukkonen jyrähteli. Kuivumattomia sadepisaroita yhä ikkunalasissa, asfaltti ulkona märkää. Toivottavasti ei sada palatessani kampaajalta. Se ei vastalaitetuille hiuksille koskaan tiedä hyvää. Joskus mainostan metron kulkevan ovelta ovelle, mutta se ei tarkoita aivan kirjaimellisesti.

E soitti. Nyt sielläkin päin Suomea jo kesä ja hellettä. Saa sukua vieraakseen ja kysyi minunkin tulostani. Eipä taaskaan tänä kesänä! Aristelen hiukan junassa istumista monta tuntia. Siellä kun ei voi vaatia turvaväliä. Vaikka olen koronan alusta lähtien elänyt normaalisti, ei se tarkoita uhmakkuutta. Edelleen pidän turvaraosta kiinni, jos mahdollista. No, eilen halasimme K ja minä.

Lipittelen tässä laten loppuja ja sitten alan valmistautua Stadia varten. Se ei mene niin, että hyppään vain vaatteisiin. Ensin on riisuttava tämä yöpaita, joka on vielä päälläni. Muut toimet seuraavat ja lopuksi käyn fasadini kimppuun. Siitä se päivä urkenee!

17. kesäkuuta 2020

EDELLEENKIN TURVAVÄLI, KIITOS

Olin menossa tavaratalon hissiin, joka on tietysti hiukan suurempi kuin kotitaloni hissi, mutta ei anna kuitenkaan tilaa kahdelle metrille, jota kutsutaan turvaväliksi. Naishenkilö yritti tunkea kantapäilläni samaan hissiin ja jo siinä hän tyystin unohti turvavälin, jota edelleenkin suositellaan. Käännyin ja sanoin ystävällisesti "ei kiitos samaan hissiin". Hän ymmärsi. Vaan ei ilahtunut.Tänäänkin olin menossa taas samaan hissiin ja kukaan odottajista ei ängennyt kyytiin. Kiitos siitä.

Ostoskeskuksessa on avautunut uusi urheilujalkineliike. Ilmeisesti myytiin suurella alennuksella, koska jono, jossa ei tietoakaan turvavälistä, oli hämmästyttävän pitkä, aidoin varustauduttu pitämään asiakkaat ruodussa, jolle vielä ovella antoi oman silauksensa tuhti järjestysmies. Lähestyessäni ohittaakseni jonon, se tiivistyi kuten aina uuden ihmisen tullessa kohti jonolla tapana on. Eikä minulla todellakaan ollut aikomustakaan jäädä jonottamaan urheilujalkineita. Sipsuttelin ohi.

Puolison sairauden aika tuuraajan ollessa kotona vahtina kanniskelin ranteessa kelloa. Kanniskelu päättyi vuonna 2015. Nyt löysin laatikosta Skagen-kellon, mutta siitä oli tietysti lopahtanut paristo. Menin asetuttamaan uuden ja aion ainakin kokeeksi alkaa taas käyttää kelloa. Se on aivan tavallinen kello, joka näyttää vain ajan. Riittää minulle, koska olen sitä mieltä, että kellon tehtävänä on näyttää aika, eikä sen tarvitsekaan tehdä muuta.

Tein juhannusostokset, jotka eivät ole enää nykyisin kohdallani häävejä mitä ruokaan tulee. Kirsikoita ja mansikoita, melonia ja vähän muuta. Ostin myös paavalinkukan. Toisen. Keittiöön, koska värinokkonen on kohtapuoliin hävittämistä vaille. Se ressukka on kuin kasvin irvikuva ja syy on minun. En ole osannut sitä taiteen sääntöjen mukaisesti hoitaa. Anteeksi.

Lukemisessa olen siirtynyt 1920-luvun Pariisista Leppävaaraan ja Helsinkiin. Kirjassa on sekä todellisia että fiktiivisiä ihmisiä. Kerrottiin tarkasti Albert Edelfeltin patsaan valmistumisesta (Ville Vallgren) ja kuinka se juhlallisin menoin paljastettiin Ateneumin viereiseen puistikkoon. Kun viimeksi Ateneumissa olin, oli Edelfelt siirretty sisätilaan  pääportaikon viereen ensimmäiseen kerrokseen. Enni Mustonen, privaattinimeltään Kirsti Manninen, on ollut minulle tuntematon. Nyt sitten ostin lopultakin yhden ja ensimmäisen Mustoseni. Enkä pettynyt.




14. kesäkuuta 2020

VÄRINOKKOSEN SURKEA TARINA

Olenhan minä aina tiennyt, että en omista viherpeukaloa jos muutakaan vihersormea, mutta tämä oli kaiken huippu. Ostin eräänä päivänä isokirjopeipin eli värinokkosen. Ostin sille vielä vihreän keramiikkaisen purkinkin. Asetin pöydälle keittiöön, johon lankeaa kokopäiväinen valo. Kaikki oli tiptop ja värisävykin aivan mallilleen vihreän Prahasta ostamani lasisen ison kalan kanssa.  Pöydän päällä taulussakin vihreää. Nokkonen näytti hyvältä ja minä olin iloinen. Kului päivä tai kaksi ja eräänä aamuna huomasin nokkosen vetelevän viimeisiään. Lehdet osin kuivuneet, varsikin veltto. Katselin katastrofia harmissani.Nyt siinä on enää muutama lehti. Olen leikannut huonoja osia pois ja nyppinyt kuolleita lehtiä. Ressukka näyttää surkealta. Googlasin hoito-ohjeita ja olin tehnyt suositusten mukaisesti. Tuskin ikinä virkoaa. Ja se kun oli niin komea, kun sen kotiin toin! Olisittepa nähneet.

Olen kohtapuoliin lukenut Allan Karlssonin seikkailut rikastettuine uraaneineen, johon asiaan on sotkettu Saksan liittokansleri, Venäjän ja USAn presidentit, Pohjois-Koreasta Suuri päällikkö ja iso nippu pienempiä tekijöitä muualta. Allanin kaverit perustivat ruumisarkkuliikkeen, mutta siitä ei oikein tullut mitään, kun tappaja alkoi ajaa heitä takaa. Kirjassa tapahtuu niin vauhdikkaasti kaikkea, että lukija hengästyy. Tämän kirjan jälkeen siirryn joko Afrikkaan tai Suomeen 1920-luvulle. Vielä en ole päättänyt.

A lähetti sähköpostia ja kertoi, että Espanjassa on vielä rajoituksia elämisessä siitäkin huolimatta, että niitä on höllennetty jonkun verran. A:n koira edelleen kipuilee. Nyt on tassussa vikaa. Ehkä tassulle ei ole hyväksi kirmata kuivuneessa suolajärvessä, jos siinä on haavauma. Olin kertonut hänelle Helsingin syntymäpäivästä ja A ihasteli suomalaisten tapaa istuksia sinä päivänä samppanjapullon kanssa puistossa. Yritän häivyttää sitä mahdollista mielikuvaa meidän jäyhästä ja jöröstä luonteenlaadustamme.

Huomenna liikkeelle taas. Kauppaan. Mozzarellaa ja mansikoita ainakin. Toivossa on hyvä elää ja niin minä vien jälleen loton. Päiväunia lauantaihin asti.




12. kesäkuuta 2020

ALLAN KARLSSONIN SEIKKAILUT

Onpas mahdottoman hilpeä kirja tämä, jonka ostin ja joka kertoo satayksi-vuotiaasta, joka juuri on salakuljettanut neljä kiloa rikastamatonta uraania Yhdysvaltoihin. Tosin alkuperäinen aikomus oli saada se Ruotsiin. Olen nauranut ääneen kirjaa lukiessani, jota en yleensä tee kirjaa lukiessani.

Tänään on sitten Helsingin syntymäpäivä. 470 vuotta!  Sekä Stadin Slangi että Helsinki-seura on lähettänyt viestiä, että juhlia ei pidetä. Kukin helsinkiläinen voi viettää tämän päivän hissun kissun, jos lystää. Minä lystään. Juon lasillisen Proseccoa, extra dry ja skoolaan syntymäkaupunkini onneksi. Vallan kippistämiseksi ei toki päivä mene. Panen pyykkikoneen toimintaan ja sitten taas luen ratkihilpeää Jonas Jonassonin kirjaa Allan Karlssonista, joka tuntuu elävän ikuisesti.

Jälleen huomasin Itäkeskuksen olevan minulle aivan sopimaton asuinseutu. Halasin parvekkeelle lisää kesäkukkia ja mielessä oli amppelikasvi. Ei täällä ole semmoista toria tai kauppaa, josta mokoman saisi. Siis sopivan matkan päässä. Kun ei ole autoa, jonka takakonttiin oli helppo aikoinaan panna montakin amppelia. Ensi viikolla matkustan muutenkin Helsinkiin ja siellähän olisi useampiakin toreja. Hankalaa vain retuuttaa tänne periferiaan. Voi niitä aikoja entisiä, kun asuin sivilissaation keskellä ja kaikki oli mukavasti käden ulottuvalla niin sanoakseni. Taidan luopua amppelista ja haudata hinkuni semmoinen saada.

Istuin eilen partsilla ja nautin. Luin tietysti  Allan Karlssonin seikkailusta Pohjois-Koreassa, jossa asiat taas sujuivat epäjärjestyksessä saaden "Suuren johtajankin" tolaltaan, josta tuskin on vieläkään toipunut. Nyt on siis vuorossa Amerikan johtaja ja olen kirjassa niillä kohdin, jossa Karlsson istuu Trumpin kanssa Valkoisessa talossa. Missä on uraanisalkku? Se selvinnee jatkettuani kirjan lukemista.

Tänään lounaaksi ammattikokin kauhistelemaa einesruokaa. 496 kaloria annos, jonka aion ahmia. "Intialainen kanacurry" lukee pakkauksen päällä ja se tarkoittaa tikka masalaa. Olen tykästynyt näihin Via-kokkien valmistamiin valmisaterioihin. On pohjoismainen ruokayhtiö HKScan. Olen maistanut vain kanajuttuja. Niitä on monenmoisia, mutta Itäkeskuksen kauppiaat eivät kai kaikista Via-tuotteista ole kuulleet. Eipä silti, tykkään kanasta.




11. kesäkuuta 2020

UUSIA KIRJOJA

Palkitsin itseni hammaslääkärikäynnistä ja menin kirjakauppaan.  Jonas Jonasson, Satayksi-vuotias jolla mielestään oli liikaa mielessään. Olen lukenut samalta tekijältä Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi-nimisen teoksen. Ostin myös Alexander McCall Smithin kirjoittaman Harhapolkuja savannilla, Mma Ramotswe tutkii. Kolmas oli Enni Mustonen Taiteilijan vaimo. Ensimmäinen Mustoseni. K on lukenut useita ja kehui. Kirjakaupasta menin suoraa päätä kahvilaan. Cappuccino. Aloin lukea satayksi-vuotiaan tarinaa. Lepuutettuani itseäni sekä henkisesti että ruumiillisesti marssin Tallinnanaukion torille ja ostin kaksi litraa ruotsalaisia mansikoita. Oli lämmin kesäinen päivä ja minulla lierihattu päässä! Kaikki oikein tuoksui vahvasti suvelle. Elämä on niin ihanaa!!

Tänään luetaan. Jätän antiikin tarinat taas huilimaan. Menen partsille Jonas Jonassonin kanssa ennen kuin sinne hyökkää iltapäivän paahde. Silloin on liian tukalaa. Mutta on se vaan kuitenkin niin huimaavan mahtavaa kun paistaa. Pimeänä talvipäivänä voi hymyillen muistella.

Eikä siitä Oulun matkasta tänäkään kesänä mitään tule. Oli ennen koronaa vakaa aikomus lähteä. Hekumoin jo junamatkasta. Myöhemmin syksyllä sitten näkee, miten maailma makaa. Kaikki ei tule ennalleen. Kättelykin taitaa olla historiaa. Helsingin kaupunginorkesteri lähetti postia ja ilmoitti syksyn konserteista riippuen koronasta. Uskaltautuisiko taas kenraaliharjoituksiin? Tarkemmat tiedot  lähetetään joskus elokuussa.

Kielikellokin ilmestynyt. Sehän on jo jonkin aikaa ollut vain nettiversio. Tässä numerossa selitetään muun muassa korona-sanan syntyä. Latinastahan se. Siellä ne juuret ovat. Alunperin corona tarkoitti kukkaköynnöstä, seppelettä. Myöhemmin hallitsijan kruunua. Koronaviruksen rakenne muistuttaa kruunua, niin että siitä korona tai useissa kielissä corona. Asia selitetään paremmin ja laajemmin Kielikellossa. Minua on aina kiinnostanut sanojen synty. Hyllyssä on kolme upeaa kirjaa etymologiasta, eivätkä suinkaan ole pölyttyneet.