21. marraskuuta 2019

MINÄ IHAN ITTE

Apteekissa en käy kuin lääkeasioilla. Nyt päänahkani on alkanut temppuilla ja googlasin neuvoja. Menin apteekkiin. Heti ovella hyökättiin kimppuun avuntarjouksella. Torjuin. Katseeni etsi netin neuvon mukaan hyväksi havaittuja ja testattuja, hajustevapaita tuotteita ja marssin sinne, missä luki hiukset. Asetuin asemiin ja juuri niihin päästyäni hiipi melkein iholle innokas avuntuputtaja. Torjuin. Tietysti aloin herättää huomiota ja minua seurattiin silmä kovana. Ei haittaa, kunhan jättävät sopivan mittaisen hajuraon. Tutustuin tuotteisiin, luin pienellä präntätyt tavaraselosteet, minulla ei ollut kiirettä. Kaikkihan minulle uppo-outoja aineita. Lopulta otin kaksi pulloa ja menin maksamaan. Kassa antoi kohteliaiden saatesanojen kera kaupanpäälliseksi kasvovoiteen. Samaa merkkiä kuin ne kaksi pulloani. Hän näytti suorastaan helpottuneelta, kun täytinkin hyvän asiakkaan kriteerit siitäkin huolimatta, että tahdoin itse ilman kenenkään apua tutustua tuotteisiin. Pullojen korkeissa lukee: "To open, turn the cap 90 grades". Korkki peitetty läpinäkyvällä muovilla ja siihenkin ohje: "Remove this label."  Miten tulisimmekaan toimeen ilman näitä opasteita.

Kielitieteilijät ovat pääosin sitä mieltä, että englannin ujuttautuminen kotoisaan suomen kieleemme, rikastuttaa sitä. Minä kun olen purnannut tätä ujuttautumista vastaan. Ihmettelen, miten jossakin maaseudun kirkonkylän ytimessä pärjätään, kun ruokakauppa mainostaa "gream graggereita? Tai ulko-ovessa lukee ykskaks pull tai push? No, turhaa tässä on vastaan tapella. On mentävä virran mukana ja pidettävä suu vaikka supussa. Siinä en anna periksi, että kuulostaa suorastaan idioottimaiselta työntää esimerkiksi about-sana keskelle supisuomen kielistä lausetta. Avarakatseiset kielitieteilijät hyväksyvät tämänkin. Niinpä about viiden minuutin kuluttua tuikkaan pyykkikoneen päälle ja pesetän sillä pyykkiä.

Ateneumiin piti menemäni tällä viikolla. Jää seuraavaan. Tai sitä seuraavaan. Muutama soittokin odottamassa ja se pieni joulukuusi on yhä kaapissa koristeita vailla. Ehkä jonain päivänä... Nyt tiputtelen itselleni makoisan caramelitokahvin ja se tarkoittaa kinuskia. Kunhan olen pannut pyykkikoneen töihin.

20. marraskuuta 2019

KAUNEUS

Tässä taas tyhjän "paperiarkin" ääressä odottamassa inspiraatiota. En nukkunut yöllä kuin pari tuntia. Lähetin sähköpostia A:lle Espanjaan kahden maissa. Nyt aamun jo ollessa hyvää vauhtia menossa, katselin äsken Teemalta ohjelmasta Kauneus kautta aikojen sen osan, joka jäi katsomatta tv:ssä. Mielenkiintoinen 6-osainen sarja kauneuden alkulähteiltä aikojen alusta. Mitä on kauneus? Onko kaavaa? Onko symmetria kaunista? Kultainen leikkaus? Olin aivan pökerryksissä kaikesta. Ehkä yksinkertaisinta on luottaa siihen, että kauneus on katsojan silmissä.

Läpikävin yhden päivän flunssan. Ihan oikeita oireita. Vilun tunnetta, huonoa oloa, väsymystä, nenän valumista. Kasasin ympärilleni paperinenäliinoja, otin pillerin ja laitoin teetä. Odotin flunssan iskeytymistä ja pohdin, kuinka kauan taas pitää minua pihdeissään. Seuraavana aamuna oli kuin ei olisi mitään ollutkaan. Lähdin kauppaan. Ostin kuusi savustettua silakkaa ja persimon-hedelmiä. Kaasu ollut kaksi päivää talosta poissa. Ei voinut kokata. Viime yönä kokeilin ja kas, lieteen syttyi neljä kaunista liekkiä. Se on kaunista, jos mikä!

Suomen Kuvalehteä ei kanneta Postin lakon aikana talouksiin. Ei minullekaan. SK lupasi digitaalisen lehden. Tein työtä käskettyä ohjeiden mukaan saadakseni lehden esille. En saanut. Soitin ja kyselin neuvoja. Ei onnistunut edes asiantuntijan avulla. En siis lue digilehteä. Luen Doylen kirjaa "kuolleista" heränneestä Sherlock Holmesista.

Ajattelin kaivaa 30 cm korkean joulukuusen kaapista ja koristella sen. Jouluhan on tuota pikaa ja olisin nyt kerrankin ajoissa. Tapaninpäivänä kutenkin jo kyllästyttää ja puran kaiken pois. Muutenhan jouluni on simppeliä ja vaatimatonta. Kaupan jouluruokia vähän, Sjöbergin piparkakkuja ja poppana keittiön pöydälle, kynttilöitä kaikkialla ja ehkä jouluaiheinen kukka. Siinä se. Eikä muuta kaivatakaan.




16. marraskuuta 2019

JALKAPALLOFANI

Muistaakseni en koskaan ole seurannut sen enempää kentän reunalla kuin tv-ruudusta jalkapalloa. Eilen sen tein sohvan nurkasta käsin. Tosin vasta, kun peli oli 1-0 Suomen hyväksi Liechtensteinia vastaan. Lopputulos 3-0 ja sillä urkeni EM-kisapaikka ensi vuonna. Oikeastaan tutustuin mielelläni jalkapalloon ja yritin koko ajan saada selville jotain säännöistä. Ei juuri onnistunut. Paliaika selvisi. Pelaajien vaihdot eivät. Sen tiedän, että jalkapallossakin yritetään saada pallo vastustajan maaliin. Maali näyttää suurelta ja maalivahti pieneltä. Peli vaikuttaa hitaalta. Ei tappeluita. Peli näyttää helpolta, jota se ei taatusti ole. Teemu Pukki on taitava pelaaja, toimii pelissä hyökkääjänä. Teki maaleja ja kansa ulvoi ihastuksesta tai oikeammin mylvi, joka kulminoitui pelin lopussa riehakkaaseen juhlintaan ja ilotulitukseen. Kansaa lappasi ensin jalkapallostadionin pelialueelle ja myöhemmin Kauppatorille. Mantan altaassa ei ole vettä enää tähän aikaan vuodesta. Eikä kiipeily neidon kupeille ole suotavaa.  Neito on jo vanha ja hauras. Suomi EM-kisassa!!! Ja minä tykästyin jalkapalloon.

Tapasin eilen päivällä P-D:n ja menimme kahville. Minä cappuccinoa ja hän piparkakulta maistuvaa lattea. Aika kului rattoisasti. Halasimme ja erkanimme kumpikin asioillemme. Minä menin Stockmannille ja Itäkeskuksen Indiskaan. Jälkimmäisestä ostin intialaisen kahvimukin, jonka kyljissä elefantit. Puolisoni piti norsuista ja yhdessä välissä hänellä oli komea kokoelma eri materiaaleista valmistettuja. Muutamia minulla enää jäljellä.

K soitti illalla ja juttelimme tovin pitkästä aikaa. Tapaamisesta ei ollut puhetta. Kerroin meneväni Ateneumiin. Jos hän haluaa joskus mennä Schjerfbeckin näyttelyyn, niin menen mielelläni mukaan uudemman kerran. Puhelun jälkeen paneuduin jalkapallon katselemiseen.

Jospa tänään saisin itsestäni niin pajon irti, että ottaisin begoniat parvekkeelta ja lakaisisin varisseet terälehdet. Olisi partsi himpun veran enemmän talvikunnossa. Espanjan A viestitti, että joutuu tappelemaan mañana-maassa talonsa ulkoportaitten kanssa. Korjaaja lupasi tulla jo kesällä. Hänessä on sen verran saksalaisuutta, että tällainen leväperäisyys kirpaisee.


14. marraskuuta 2019

POSTIA SHERLOCK HOLMESILLE

Jep, sain vanhan espressolaitteen säällisesti laatikkoon ja sitten kipitin Postiin. Kylläpä muuten tulee hyvää kahvia uudella koneella. Nappulat eri järjestyksessä kuin vanhassa eikä huuhtelusihinä ole yhtä äänekästä kuin edellisessä vehkeessä. Kaikin puolin upea juttu.

Parvekkeelta tulisi ottaa pois kuolleet ja kuivuneet begoniat. Eipä ole tullut tehtyä. Kukaan ei pahastu laiskuudestani. Kukaan ei komenna tekemään. Kukaan ei puolestani liioin mitään tee.

Tänään jälleen ihanaa lorvailua kotona. Aamulla satoi.Maisemat ikkunan takana tasaisen harmaat ja vetiset. Puista pudonneet lehdet maassa ja siitä tuleekin mieleen HS:n kertomukset, mistä kaikista helsinkiläiset koettavat saada korvausta. Joku ei ollut kävellessään huomannut puiden lehtien alla olevaa tammenterhoa ja nilkka nyrjähtänyt. Ei kun kaupunkia laskuttamaan! Toisen päälle oli jossain puistossa ilmavirta heittänyt puusta pienen oksan. Ei kun kaupunkia moittimaan ja anomaan korvausta. Ihmisten pyynnöillä ja selityksillä ei ole rajaa! Eikä mielikuvituksella!

Sherlock Holmes-kirja vielä kesken. Luen jokaisena päivänä yhden jutun ja sen ratkomisen. Kirja on näistä tarinoista koottu. On ihmisiä, jotka kuvittelevat Holmesin olevan olemassa. Hän saa kuulemma postia kotiosoitteeseensa Baker Street 221b. Ja minä kun luulin hänen kuolleen nähtyäni tv-sarjan sen osan, jossa hän heittäytyi rotkoon.  Kirjailija Arthur Conan Doyle herätti sankarinsa kuitenkin eloon ja tämä kirja jatkaa siitä, kun Watson hämmästyneenä totesi ystävänsä olevankin yhtä paljon elävien kirjoissa kuin Watson itse.

Baker Street on todellinen katu Lontoossa. Wikipedian mukaan ei kuitenkaan Doylen aikana niin pitkä, että olisi ollut numero 221. Katua jatkettiin ja nykyisin numerossa 221b on Sherlock Holmes-museo. Kun sitten joskus käyn Globe-teatterissa, käyn samalla Holmesin museossa ja madame Tussauds´in vahakabinetissa. Niissä en ole ollut.




12. marraskuuta 2019

SAANKO MAHTUMAAN ?

Saksalaisparlamentaarikko kiittelee suomalaisia saatuaan monen mutkan kautta takaisin junaan unohtamansa repun. Ei ollakaan ihan mänttejä muun maailman silmissä.

Muovijäte, purkit ja purnukat, joutuvat ainakin osaksi, vaikka kovasti taloudetkin kierrättävät, tuosta vaan poltettavaksi sekajätteen mukana. Minäkin huuhdon ja puhdistan ja vien roskiksen muovin keräyslaatikkoon. Teenkö turhaa työtä?

Tappelen vanhan  espressokeittimeni kanssa, joka pitäisi saada mahtumaan oikein ja samaan laatikkoon, jossa uusi tuli. Siis kaikki styroksit ja muut muovit, pussit ja vahvikkeet, paperit ja kaikki. Aloitin eilen ja jatkan tänään. Sain toki uuden kahvikoneen jo paikoilleen ja esivalmistelut tehtyä, Laitoin kahviakin ja hyvin pelasi. Varmistin Postissa, että voin viedä laatikon sinne edelleen toimitettavaksi Postin lakosta huolimatta.

Raahasin hakemaani laatikkoa Postista kotiin päin. Yks kaks hyppäsi eteeni aivan ventovieras mies ja tahtoi tietää, mitä olin ostanut. Näytti normaalilta ihmiseltä, mutta ei ehkä sittenkään. En paljastanut laatikon sisällystä. Kaveri toivotti hyvää päivänjatkoa.

Eikä lauantaina tullut lotosta mitään muuttorahoja. Jätin taas uuden ja elän tämän viikon tuulentuvissa Stadiin muuttamisesta.

"...Nyt lähden stadiin
mä vaihdan maisemaa
kun lähden stadiin
mä pistän tuulemaan..."

Näin lauloivat Lasse Mårtenson ja Carola aikoinaan.

10. marraskuuta 2019

AHKERUUS ON ILOMME

Olen ahkeroinut! Tämä pitää kertoa, sillä yksi paheistani on olla ahkeroimatta. Mutta nyt tartuin pontevasti eilen pölynimuriin ja imuroin enemmän kuin ovensuut. Vaihdoin vuodevaatteetkin ja panin koneeseen vanhat. Sitten pitikin huilia, kun lonkka vaati. Huilimisen aikana luin Sherlock Holmes-kirjaa. Illalla yritin katsella Tuttu juttu shown uutta tulemista tv:ssä, mutta vaikka Ilkka Kanervalta puolisoineen udeltiin kaikenlaista, en syttynyt.  Timo Koivusalon, toinen Jutun juontaja,  muistan jostain vuosien takaa monipuolisena viihdyttäjänä. Pekonkin hahmon muistan. Jätin naftaliinista kaivetun ohjelman sikseen ja käänsin kanavalle, jossa oli joku elokuva. Sekin nostettu esille arkistosta  uudestaan esitettäväksi. En jaksanut syventyä. Kevyttä potaskaa. Rupesin lukemaan.

Suomen Kuvalehteä voi kestotilaajana lukea näköislehtenä, vaikka postiluukusta ei lehti lakon aikana tipahdakaan. Minä kun jo ehdin surkutella, että jään paitsi jokaviikkoisesta lukemisestani. Hyvin on järjestetty, kiitos SK. Posti muuten ilmoitti eilen, että minua odottaa Nespresson paketti, jossa ilmeisesti uusi espressokeitin. Nopeaa toimitusta. Kipittelen Postiin huomenna. Paketithan kulkevat lakon aikana. Vanha keitin on tietysti palautettava. Panen sen samaan pakkaukseen, jossa uusi tuli. Sitten taas Postiin.

Sataa vettä. Varis lensi pihan yli. Pysähtyi puuhun. Ei ole piilopaikkaa lehdettömässä oksistossa. Ei liioin oravalla, joka oli parkkeerannut itsensä hämmästyttävän ohuelle oksalle. Muu luonto ikkunan edessä aika vaisua. Yleisväri harmaa.

Eikö täällä
kukaan puhu?
Eikö kukaan soita,
ei edes varis?
Mitä kätkeytyy
tarkasti nähtyyn?
Elämänopetus:
raa´ankylmän yön
läsnäolo,
hiljaisuuden, näkemisen
luja runko.

(Bo Carpelan, suom. Caj Westerberg)

9. marraskuuta 2019

LUMI TULI JA SE MENI

Hermostuin kuin hermostuinkin espressokeittimeeni ja soitin uudemman kerran Nespresson asiakaspalveluun. En saanut uutta saamaani maidonvaahdotinta toimimaan kuin pitkän tappelun jälkeen. Sitten ei toiminut huuhtelulaite. Olin kypsä! Nespresso lähettää uuden laitteen postissa. Saattaa viivästyä lakon takia. Odotetaan ja tapellaan vanhan kanssa. On minulla vielä se tiputuskeitin, on pahan päivän varalle ihan murukahviakin ja on mutterin näköinen kannu, jolla tulee espressoa ja vielä hännänhuippuna pressopannu.  Ei siis hätäpäivää mitä kahvin saantiin tulee. Viimeinen pelastus on kahvilat!

Käväisin eräänä päivänä  Suomalaisessa Kirjakaupassa, Aleksi 15. Sehän ei enää ole Kolmen sepän luona, vaan siinä on Rosebud, joka sekin väliaikainen ratkaisu. Kaikki muuttuu ja myyjä arveli, että ravintolaa pykätään aikanaan tilalle. Mitä sanoisi Unto Leirikangas, joka oli vuosien ajan Suomalaisen Kirjakaupan myymälän sielu?

Helsinki-Seurasta kutsu Svenska Klubbenille joululounaalle 30.11.2019, jolloin on Talvisodan alkamisen 80-vuotispäivä. Hyvää ruokaa, musiikkia ja puheita. No en mene, mutta kivaa saada kutsuja.

Ehdin eilen juuri ja juuri painaa jalkani lumeen, kun se alkoi plusaseiden takia sulaa. Vesikelissä tulin kotiin. Tallinnanaukiolla Itäkeskuksessa jo joulukoristeet torin yllä ja ostoskeskuksen uumenissa lähestytään joulua vauhdilla. Alkaa nyt jo kyllästyttää. Isänpäiväruuhkaa kaupoissa. Moni isä saa näköjään sukat! Ensi viikolla jälleen kerran tässä talossa lämminvedetön päivä. Kylmää saa. On mentävä varsin varhain aamulla suihkuun. Loppupäivä sujuu kylmälläkin vedellä. Ja kaasulla saa kuumaa. Nautin kaasusta joka päivä. Katselen sinistä liekkiä ihastuneena. Ollessani lapsi ja vielä nuorikkonakin oli meillä aina kaasu. Sen jälkeen persoonaton sähkö, kunnes muutin tänne. Riemullani ei rajoja ollut! Kaasuttelen jokaisena päivänä.

R:ltä sähköpostia. Kunta vie hänen maistaan osan tien levennyksen takia. Pieni polku jätettiin, että pääsee ulkorakennukseensa. Olen ammoisina aikoina hänen kotonaan ollut. Enää tuskin paikkoja tuntisin. Kerrostaloja, useita myymälöitä, katuja. Minun siellä käydessäni se oli maalaiskylä lehmineen ja hevosineen. Minäkin kutsunut "itikoita" iltalypsylle.