23. toukokuuta 2019

EILEN PAISTOI, NYT EI

Kyllä vaan, eilen Espan puistossa. Ihastuttavia kukkaistutuksia, Leino ja Runeberg paikoillaan. Ihmisiä sankoin joukoin pasteerailemassa. Istuin penkillä ja katselin vilinää. Aurinko paistoi täydeltä terältä. Kesä tuli luokseni. Jäätelöä en syönyt, mutta Stockmannilla kävin ja cappuccinolla First Loungessa.

Tänäänkin ulos, mutta vain kotimaisemissa. Vien Italian kirjeen postiin. Käyn myös täkäläisellä Stockmannilla. Kesähepenet jätän kaappiin, ei luvattu edes aurinkoa.

Olen soitellut muutaman  puhelun. Muun muassa äidin puoleiselle pikkuserkulle syntymäpäivätervehdyksen. Tuppaa joskus unohtumaan. Naputtelin myös L:lle. On aikeissa matkustaa puolison kanssa, nyt eteläiseen Italiaan. Käyvät kuulemma huvilassakin meren rannalla Anacaprissa. Minä käynyt siellä vain kirjan sivuilla.

Thesleffin kirja edelleen kesken. Paikoin hiukan pitkäveteistä luettavaa, mutta sitten sen korvaakin ykskaks kiinnostavat asiat taiteilijan elämästä maailman turuilla, etupäässä Italiassa ja Ranskassa. Kovaa työtä tuo tunnetuksi tuleminen. Oppimista koko elämä, näyttelyitä, maalaamista, maalaamista...

Olisikohan omasta äidistäni tullut taiteilija, jos olisi jatkanut Ateneumin opintojaan?  Elämä vei muualle. Taide ei koskaan kuitenkaan unohtunut. Vei minutkin ollessani vauva näyttelyyn. Siitä en muista mitään. Hänen kertomansa mukaan olin kuulemma kiinnostuneena tauluja katsellut. Kiinnostusta on edelleen.






22. toukokuuta 2019

HATTUVILLITYS

Tässä jälleen ihmettelen aamutuimassa, miksi en nukkunut. Kaikki temput tein, mutta ei kun ei. Olen joka tapauksessa lähdössä Stadiin hattuostoksille. On kauan siitä, kun minulla oli hattukausi. Nyt se tuli, valtasi mielen ja pakottaa kesähatun hankintaan. Oikeastaan ostin jo kaksi täältä Itäkeskuksesta. Made in China, eivätkä hinnalla pilattuja. Toinen oikein kunnon lierillinen ja ihana, toinen vaatimattomamman näköinen, mutta kelpo silti. Vielä yksi, jonka panen junaan päähän, kun matkustan Ouluun. Sillä hurmaan ainakin konduktöörin.

Stadissa tänään hattuostoksen jälkeen  menen Stockmannin First Loungeen ja sieltä Espan penkille syömään jätskin. Espa ja jätski kuuluvat yhteen. Siellä istuessani en koskaan malta olla ajattelematta aikoja entisiä, kun penkkien paikalla käyskenteli vasikoita ja nykyistä puistoa sanottiinkin "Vasikkahaaksi". Ja loiski siellä myös Kluuvinlahden aallot, kunnes merta kuivattiin kaupungin tieltä, pykättiin kaunis puisto ja talot kadun varteen. Oli Helsingin kasvun aika. Nyt on kuivaa ja mukavaa puistossa käyskennellä. Ja 12.6. siellä käyskenteleekin enemmän väkeä. On Helsingin 469. syntymäpäivä. Päivän nimi on Helsinki-päivä. Tietysti menen. Olin viime vuonnakin ja puolison sairastumisen alkuaikoina lykin hänet sinne, kunnes ei enää jaksanut pyörätuolissa istua. Moneen vuoteen sitten en Espalla kaupungin synttärinä ollutkaan. Mutta nyt taas juhlitaan. Elämä hymyilee.

Sähköpostia sain sekä R:ltä että A:lta. Vielä en ole vastannut. Kerrankin maltan mieleni. Italian kirje lepää luonnoksena tietokoneessa jatkuen silloin tällöin. Kun on aika, tulostan ja vien postiin. Stadin friidun "Hesari" Suomesta. Kerroin jo Turun funikulaaristakin. Liekö semmosta vempainta Italiassa?

Ei kun odottelemaan päivän heräämistä ja jos vaikka menen hetkeksi vielä vuoteeseen. Taitaa alkaa ramasta.


20. toukokuuta 2019

LOUNAAN LUMOISSA

Elämäni paras kala-ateria on ollut Limassolin kalaravintolassa. Eilisen jälkeen se on Espoossa. Ruoan loihti aistikkaasti katettuuun pöytään talon isäntä, joka on chef ammatiltaan. Lounas sen mukainen. Ensin herkullisista herkullisin parsakeitto. Sitten seurasi ahvenfileitä kasvispedillä al dente. Jälkiruokana uuninektariini mansikoiden ja mascarponevaahdon kanssa. Kautta lounaan juomana kuohuviiniä. Arvata saattaa minun olleen ensimmäistä kertaa elämässäni oikean ammattikokin kodissa lounaan ääressä.

Miellyttävä junamatka Espooseen kieli seikkailun tunteesta. Minulle vieraat maisemat vilahtelivat junan ikkunassa 20 minuutin ajan, kuulutettiin asemat ja valotaulu ne täydensi. Osasin astua oikealla pysäkillä ulos. Aurinko paistoi kirkkaana ja kesäinen lämpö tuntui mukavalta, kun mekkosillani odottelin M:ää, joka minut haki.  Perillä avasi A ja hoitokissa oven ja minut toivotettiin tervetulleeksi taloon. Kaunis koti monine kiinnostavine yksityiskohtineen urkeni eteeni ja minut johdatettiin olohuoneen puolelle. Hoitokissa hieroi päätään sääriäni vasten hyväksyen ilmeisesti vieraan. Juttelin isäntäväen kanssa niitä näitä ja siirryimme lounaan ääreen hetken kuluttua.

Erinomaisen aterian jälkeen minulle näytettiin valokuvia monista istäntäväen sukellusretkistä. Oli kuvattu koralleja, mureenoita, haita, värikkäitä kaloja, joita näkee yleensä akvaariossa. Monissa maailman merissä ovat M ja A sukeltaneet, nähneet kaunista merenalaista elämää. Kokeneet joskus kauhunkin hetkiä ison hain lähestyessä hampaat irvessä.

Erinomainen päivä lounaineen päättyi ja minut vietiin asemalle. Kissakin oli mukana saattamassa. Oli hyvä olla, hieno lounas ja koko vierailu vahvasti mielessä ajelin jälleen kahdella junalla kotiin. Kiitoksia, ystävät!

18. toukokuuta 2019

YKSI TUOTE, KAKSI ERI HINTAA

Olen saanut tarkat ohjeet, miten huomenna matkustan visiitille. Ihan seikkailua! Junaseikkailua! Eikä ole edes metro. Mutta ei liioin semmonen pitkän matkan juna.

Menin eilen Herkkuun. Kuorittuja ananaksia oli vain yhtä lajia, mutta kaksi eri hintaa. Hintaero neljä euroa. Minä etsimään jotakuta, joka selittäisi. Ei ketään, ei missään. Pyörähtelin kaikkialla.Lopulta kävelin palvelutiskeille ja pullaosastolta löysin myyjän ja yhden herra-asiakkaan. "Anteeksi, myyjärouva, saanko puhutella kesken kaiken?"  Myyjä vastasi "hetkinen". Sitten sain luvan: "miten löydän myyjän hedelmäosastolle?" Herra-asiakas tuli minua lähemmäksi ja kuiskasi "SOK:n pääkonttorin pöytien äärestä", johon minä painokkaasti "niinpä". Sitten mies hymyili niin kauniisti silmiin katsoen, että äsken virinnyt ärtymykseni katosi. Pullarouva pyysi olkapäältään hedelmämyyjän ja sellainen tuli ja menimme yhtä jalkaa hedelmäosastolle, jossa hedelmämyyjä otti sen kalliimman hinnan pois ja syytti hedelmälajittelijaa. Minä otin kuoritun ananaksen.

Olen lukenut Thesleffin kirjaa. Meidän naistaiteilijamme eivät ainakaan olleet rohkeutta vaille. Yksi sun toinen matkusti Pariisiin oppimaan lisää, saamaan vaikutteita ja tutustumaan oikeaan boheemielämään. Kotiväki Suomessa varoitteli kirjeissään. Ikää on juuri ja juuri +20. Yritän kirjan painosta ja koosta huolimatta lukea vuoteessa. Olen keksinyt kaikenlaisia virityksiä helpottaakseni lukemista. Punnitsin sen: 989g.

Aloitin kirjettä Italiaan. Kun pätkittäin kirjoittaa, on se kuin päiväkirja, eikä suinkaan vain omista tapahtumista, vaan myös Suomen asioista, joista niukasti Italiassa informoidaan. Eikä ainakaan niin pienistä kuin Helsingin potkulautaongelmat.

Nyt on komea hortensia parvekkeella. Toin eilen. Istuin pitkän tovin sitä ihailemassa kunnes paahtava aurinko pakotti sisälle. Ei sälekaihtimia kuin joskus ennen. "Runsaasti kastelua", sanoi kukkamyyjä sitä pakatessaan. Onneksi minulla on kastelukannu, jonka heti otin esille. Ennen iltapäivää partsilla voi hyvin vaikka lukea.

16. toukokuuta 2019

THESLEFFIIN TUTUSTUMINEN

Samanlainen labyrintti Kamppi minulle kuin ennenkin. Löysin suhteellisen helposti metroasemalta ulos, mutta kun piti mennä takaisin, homma tuli sekavaksi harhailuksi. Tosin äkkäsin tulleeni koko kauppakeskukseen metroasemineen päivineen väärästä ovesta, eikä sitten muuta tarvittu. No, mukavaahan siellä oli kaikkea katsella ja lopulta löysin metronkin. Mikä ihme siinä on, etten osaa siellä kulkea?

Ostin HAMista kirjan Ellen Thesleffistä Minä maalaan kuin jumala. Hanna-Reetta Schreck Kustannusosakeyhtiö Teos 2017. Tarkastelin näyttelyn huolellisesti  ja tykästyin, vaikkakaan vähemmän ihastuneena 1910-luvun alun teoksiin. Lähestytiin modernismia. Minusta maalaukset epäselviä, vailla terävyyttä. Hänen töissään näkyi  "modernistimiehen nietzscheläinen valon, ruumiin ja maan kolmiyhteys". Siihen aikaan modernismi kuului miehille!  Kirja on paksu, 400-sivuinen kookas teos. Ostin niinikään jääkaappimagneetin, jossa Thesleffin omakuva sekä muutaman postikortin. Yhdessä on Thesleffin  pieni ote äidilleen lähettämästä kirjeestä: " Ihmiset tietenkin uskovat, että he voivat elää ilman taidetta! Valitettavasti -mutta eivät he voi."  Olen aivan samaa mieltä.

Menin sulattelemaan kaikkea kokemaani cappuccino-kupillisen ja croisantin ääreen Steam Coffee-kahvilaan HAMissa. Mukava itsepalvelupaikka. Barista puhui vain englantia. Kotimatkalla heittäydyin proosalliseksi ja kävin ostamassa pyykinpesuainetta. Kone hoitaa tänään lakanapyykin. Huomenna suuntaan ehkä taas jonnekin, mutta en tiedä, minne. Amos Rex vihdoinkin? Näin metrossa eräällä pariskunnalla Amos Rexin paperikassin. Olikohan ollut vielä pitkä jono museoon?

Italiasta kirje. Yksi kuolinsanoma, ystävälläni kolme vaivaa kropassa ja Italiaan saattaa änkeytyä Libyan mahdollisen sisällissodan takia sotapakolaisia noin 800 000. Ja me Suomessa pidämme melua paljon pienemmästä määrästä maahanpyrkijöitä. Tuskin tämä mittava invaasio koskee edes meitä. Joskus on hyvä, kun olemme täällä Euroopan katolla.

15. toukokuuta 2019

KAMPPIIN

Lähden tänään Stadiin. Mutta ompelimon kautta ja ompelimo on sama kuin pesula, jossa tehdään myös ompelutöitä. Minulla on sellainen heille. Tämän jälkeen metroon ja maailmalle.

Eilen juttelin M:n kanssa puhelimessa. Minulla on useampia M:llä alkavia ystäviä ja tämä on yksi heistä. Emme ole pitkiin aikoihin tavanneet. Nyt olisi jo aika. M on ruustinna ja minusta on ihanaa häntä ruustinnaksi kutsua. Juttelimme kaikenlaista ja pitkästi. Teki oikein hyvää. Hän oli ollut Ellen Thesleffin näyttelyssä ja sinnehän minäkin tänään. Jänittää vähän Kampin metroasema, kun minulla on taipumus siellä aina eksyä. Ei mikään selkeä metroasema, vaan samalla bussiasema ja kauppakeskus, hissejä jokaiseen lähtöön. Kun sitten aikojen päästä monesti sekaannuttuani vääriin suuntiin putkahdan päivänvaloon, tunnen suurta helpottuneisuutta. Melkein aplodeeraan itselleni.

Olen syönyt valtavat määrät espanjalaisia mansikoita. Eilenkin taas toin kotiin puulaatikollisen. Joskus osuu kohdalle varsin makeita, että melkein ahmin laatikon tyhjäksi. Eivät tietenkään ole kotimaisten veroisia. Espanjassa paistaa sama aurinko kuin täällä, että mikä sitten tekee maussa sen valtavan eron? Pohjoisen maan tuuli? Laulujoutsenen ylilento? Valo? Joku siinä on, siitä ei päästä yli eikä ympäri.

Koska tässä ei ole järkevää sanottavaa, lopetan tähän, juon kahvin loppuun ja menen suihkuun ja valmistaudun huolellisesti lähtöön. Aurinko paistaa. Koivujen lehdet kasvaneet. Kesään enää pari viikkoa.


13. toukokuuta 2019

OULUUN

Nukuin yön huonosti. Kolmelta nappasin unipillerin ja vihdoinkin olin nukahtanut. Heräsin puhelinsoittoon. Se oli aamuvirkkuinen K. No, kömmin minäkin lopulta ylös, laitoin kahvin ja laahustin suihkuun. Nyt olo huomattavasti parempi ja pirteämpi. Huomiseksi suunnitelmia. Oikeastaan koko viikoksi, joka sunnuntaina kulminoituu erääseen mieluisaan visiittiin Espoossa.

Luin loppuun Aalto-kirjan. Vaikka kuinka mies on ollut maineessa ja kunniassa, en saa kiinnostustani heräämään. Ainoa hyväksymäni on Savoy-maljakko. Joskus ollut Aino Aallon laseja. Nekin kadonneet aikojen saatossa. Ehkä menneet rikkikin.

Yöpöydän pinossa yhä muutama lukematon kirja ja päällimäisenä Amerikan historiaa, jota olen pitkään lukenut. On semmonen annosteltava luettava. Liikaa tietoa yhteen menoon. Pienipränttinen ja vielä paksu. Hämmästyttäviä asioita tullut päivänvaloon, jotka vaatineet historiaa muutettavaksi. Kaikki ei todellakaan aina ole sitä, miltä näyttää.

Matkustan kesällä Ouluun. E:n luo saapumassa muitakin, että minä ehkä vasta syyskesällä. Sisar Ruotsista ja muita läheisiä Helsingistä. Talon koko toki sallii isommankin joukon, mutta olisi hauskempaa tavata ystäväni kaksin. Niin monesti olemme istuneet valoisassa kesäyössä keittiön pöydän ääressä viinilasillisen kera ja puhuneet. E on myös vanhimpia ystäviäni, eikä välimatka ole ystävyyttämme haalistanut. Olin vuosia sitten hänen puolisolleen jättämässä hyvästit sairaalassa. Liikuttuneisuus oli molemminpuolista. Seuraavana olikin suruadressin vuoro.