22. elokuuta 2019

EILEN HELSINGIN KESKUSTASSA

Venäjän presidenti Putin närkästyi Tanskan välinpitämätömyyteen keskustella Grönlannin myynnistä ja niin ollen peruutti sovitun tapaamisen Tanskan pääministrin ksnssa, kun kaupat Grönlannista eivät Tanskaa kiinnostuneet, pitivät ehdotusta absurdina. Ymmärrän hyvin Tanskan halun pitää jatkossakin autonominen saarensa omistuksessaan. Suuri ja tärkeä alue Amerikan kupeessa. Ymmärrän myös USAn kiinnostuksen saada alue itselleen.

Putinin vierailu sekoitti 21.8.2019 Helsingissä tavallisen kadun tallaajan arjen. Kauppatori ja molemmat Espat pyhittety kunnia-arvoisisille vieraille autoletkoineen ja turvatoimineen. K ja minä pääsime esteittä vielä vilahtamaan Stockmannille Espan puoleisista ovista. Palautin jo ostamani hatun. En haluakaan esiintyä mustassa ulsterissa mustin hatuin. Liikaa mustaa, liikaa tätimäisyyttä. Entisaikojen modistiliikkeet ovat muutamaa paitsi hävinneet. Äitini teetti Fabianinkadun Feminassa hattunsa. Tämänkaltaisia ateljeita  ei enää juurikaan ole. Ja jos, niin autottomalle hankalan matkan päässä. Fredan hattumyymälä voisi olla mahdollinen. Uskokaa tai älkää, me olemme vahvasti ja ainakin toistaiseksi vannoutunutta myssykansaa. Sopivat joka naisen lenkkareihin niin arkeen kuin juhlallisempaankin menoon. Ei tosin minun mielestäni.

K ei ole usein oikealla Stockmannilla visiteerannut. Niinpä minä toimin "matkanjohtajana" keskustassa. Sinäkin oli mutkia K:n epällessä vahvasti tietämystäni "lähikauppani" käytävillä. Välillä oikein tulistuin hissin käytössä tietäessäni aivan varmasti, ettei talon jokainen hissi vie Food Market Herkkuun. Syystä ärhentelin vanhalle ystävälleni. Pääsimme lopulta yhteisymmärrykseen ja ostimme kumpikin ankan fileitä ja Cantadou-piparjuurijuustoa sekä Helsingin Meijeriliikkeen kaupunginosavalkohomejuustoja. Noin 160 gramman viehättävissä kiekoissa. Minä vielä lappasin ostoskoriin Brie-juustolle omiaan ranskalaista päärynähilloa. Käväisimme Fazerin kahvilassa 8. kerroksessa nautimassa cappuccinoa ja herkullista katkarapuvoileipää.

Haastattelin leipäosaston vanhaa tuttua myyjää, jolta aikaisempina vuosina olin usein ostanut. Kysyin suoraan, ikävöikö Stockmannin aikoja? Vastaus oli odotetusti myönteinen. Hänkin suri sitä, että Stockmann on vääjäämättömästi menossa suuntaan, jossa kaikki tilat ulkoistettu, ehkä vain nimi tästä 1862 perustetusta tavaratalosta jää muistuttamaan jälkipolville suurenmoisesta liikeyrityksestä, joka oli oloissamme ainutlaatuinen ja monen naisen unelmien täyttymys.

20. elokuuta 2019

TANSKA PITÄKÖÖN GRÖNLANNIN

Ei kai tanskalaset niin hölmöjä ole,  että möisivät pohjoisen saarensa sitä himoitsevalle USAn Trumpille?  Onneksi kukaan ei ole vakavasi kiinnostunut edes asiasta keskustelemaan. Sisimmässään Trump on kuolemanvakavasti  heittänyt pohdittavaksi ehdotuksen Grönlannin omitusvaihdoksesta. Tanska pannut hullulle ehdotukselle pisteen. Trump muistaa Alaskan oston venäläisiltä 1867. Kauppa oli hyvä, 7.2 miljoonaa USAn dollaria. Lisä USAn omistukseen ei olisi huono asia. Grönlanti sopisi hyvin Trumpin ajatuksiin.

Grönlannin ostoidea ei ole uusi. Saaresta on yritetty saada kauppoja aikaan silloin tällöin. Alaskan kauppojen yhteydessä väläyteltiin 1867 myös Grönlannin ja Islannin ostamista USAlle. Kauppoja ei syntynyt. Sitten vuonna 1946 yrittetiin taas saada Grönlanti pois tanskalaisilta. Ei taaskaan onnistuttu, vaikka kauppamiehenä toimi Harry Truman tarjoamalla saaresta 100 miljoonaa dollaria. Tanska pysyi lujana.

Presidenttiehdokas Pat Buchanan pani 1996 pökköä pesään ja hamuili niin Grönlantia kuin vielä hurmoksissaan osia Kanadasta. Ostoehdotukset pantiin jäihin, kunnes nykyinen USAn presidentti alkoi homman alusta heitellen ostoehdotuksia Tanskan suuntaan. Hänen mielestään Grönlanti maantieteellisesti Amerikkaan kuuluvana sopisi heille paremmin kuin eurooppalaiselle kauempana olevalle pienelle Tanskalle strategisistakin syistä. Sanotaan, että kaikella on hintansa. Kuinka tässä käy, kun tarpeeksi kauan painostetaan? Menevätkö maapallon asiat mahdollisia kauppoja ennen muutenkin aivan puihin ja silloinhan ei omistuksilla enää ole merkitystä?

Tulisiko kukaan kysymään itsehallintoisen saaren valtaväestöltä inuiiteilta, mitä mieltä he olisivat uudesta hallitsijasta, jos Grönlanti olisi kaupan? Lähtisikö vähemmistöinen tanskalaisväestö kiireesti Tanskaan? Jos jäät ilmaston lämpenemisen takia sulavat, mitä Grönlannista jää? Joku väläytellyt joskus, että kaiken sen paksun jään alla on pelkkiä saaria. No, kyllä joihinkin niistä mahtuu amerikkalainen tukikohta valvomaan pohjoisen Atlantin ja Jäämeren liikennettä.

18. elokuuta 2019

LÄHTEÄKÖ VAI EIKÖ LÄHTEÄ?

Kahden vaiheilla tässä istun tuumimassa lähteäkö tänään Musiikkitaloon vai ei. Tyrkyllä argentiinalainen kamarimusiikkikonsertti Trio Cpponi-Merikanto-Ruotsala. Laulua, piano- ja viulumusiikkia. Alkavat loppua nämä kesäiset viehättävät pienoiskonsertit tältä vuodelta siellä. Sitten siirrymmekin isomman salin puolelle, jossa HKO:n miehet ja naiset instrumentteineen.

Ei mitään lukemista! Kävin jälleen Morsen kimppuun, jos jo nyt pääsisin niin pitkälle, että saisin tietää kuka murhasi Miss Scott´in. Ei ollut itsemurha, vaikka niin oli lavastettu. Yleensähän jätetään ilmoitus teosta, jonkunlainen selitys jäähyväiskirjeessä. Nyt ei ollut. Tuolikin kummallisen kaukana uhrista, joka temppu ei olisi onnistunut hirressä roikkujalta. Kyllä Morse selvittää. Hän myös käyttää harmaita aivosoluja belgialaisen kollegansa lailla.

Lotto ei taaskaan mitään antanut. Kolme oikein, eikä edes lisänumeroa. Niin että täällä asutaan. Oikeastaan on hyviäkin puolia täällä asuessa. Palvelut lyhyen kävelymatkan päässä, pankkikin, joita on ahkerasti poistettu pitkin kaupunkia ja eritoten vaikeutettu käteisen rahan saantia. Minä kun sitä käytän. Kyllä, on korttikin. En aivan ole pudonnut kelkasta. Ja täälläpäin tuntuu moni muukin käteistä käyttävän. Jonoa pankissa. Minulle on valjennut se, että ei kannata kuun alussa pankkiin mennä. Myöhemmin huomattavasti lyhyempi odotusaika. Kaikista eduista huolimatta kaipaan Stadiin ja odotan ikuisesti mahdollisuutta sinne muuttaa. En luovuta, en.

Taidan jäädä tänään kotiin. Jos vaikka taas lounaan höyrystän. On nyytteihin luumu-inkiväärikastikekin. Nyyttien tapaan se myös Svea-mamman maasta. Huushollissani ei ole aitoa vihreää kiinalaista teetä. Hankittava! Kuuluu ehdottomasti nauttia pekingiläisten nyyttien kanssa. Sitten menuni (tai menyy, kumpikin muoto Kielitoimiston mukaan kielessämme oikein) on täydellinen.



17. elokuuta 2019

KAIKINPUOLISTA TAIDETTA

M soitti. Ensi viikolla Ateneumiin. Sata vuotta ystävyyttä-näyttely, johon Ateneumin ystävät ovat teoksia lahjoittaneet. Hienoa päästä näkemään. Kuten aina Ateneumissa.

Koskaan en ole ollut suuremmin minkäänlaisen kansanmusiikin ystävä. Toki kuuntelen, jos se on tehtävä. Eilen oli. Zäpämmät Musiikkitalon kahvilatilassa. Konserttikantele ja toinenkin instrumentti, jonka nimi selityksistä huolimatta ei minulle selvinnyt. Yleisö oli levotonta ja se taas oli esittävän naisduon syy. Ilmoittivat aluksi, että saa hakea kahvia tai muuta juotavaa, saa liikkua ja pitää ääntä, heitä, esiintyjiä, se ei häiritse. Yleisöä aika-ajoin häiritsi kaikki ylimääräinen meteli, jota sai harjoittaa oikein luvan kanssa. Edessäni oli äiti kahden lapsen kanssa, joista toinen kärryissä poistuen niistä koko ajan juoksentelemaan sinne ja tänne mekastaen sydämensä kyllyydestä. Äiti otti syliin, lapsi tahtoi pois, äiti antoi juotavaa, lapsi heitti pullon lattialle. Tätä rataa. Jos musiikkina olisi ollut Mozartia tai de Debussya kavereineen, olisin harmistunut enemmänkin. Taputukset eivät olleet esityksen päätyttyä mitenkään raivoisan innostuneet. K ja minä käppäilimme metroon.

Nautimme ensin virkistävän juoman ja sitten siirryin keittiöön höyrystämään. Alkuvalmistelut olin huolellisesti tehnyt valmiiksi, jotta kaikki sujui kuin leikki. Tarjolla oli pekingiläisiä taikinanyyttejä erilaisin täyttein, lisukkeena pieni keko raikasta salaattia, juomana jäävesi. Tee olisi ollut oikea juoma. K suoriutui ensikertalaiseksi hyvin syömäpuikkojen käytössä. Jälkiruuaksi lasillinen capuccinoa baakelsin kanssa. Sitten juteltiin aina melkein iltakymmeneen asti.  Tunteja kertyi yhdessäoloon noin yhdeksän. Pyysin K:ta soittamaan päästyään turvallisesti kotiin. Soitti.

Lippuja kaikkiin haluamiimme kenraaliharjoituksiin Musiikkitalossa en saanut. No, hyvä niinkin, että joihinkin. Ensimmäinen syyskuun loppupuolella. Seuraavassa kuussa unkarilaisen Péter Eötvösin sävellyksiä ja hän itse johtaa orkesteria. Odotan mielenkiinnolla syksyn musiikkiantia.

14. elokuuta 2019

PEKINGILÄISTÄ RUOTSISTA

Beijing dumpling! Uutta syötävää. No, olen toki näitä syönyt ja ehtaa mykykeittoakin joskus Kiuruvedellä piipahtaessani. Kävin tervehtimässä ystävääni Takkua hänen juurillaan, edesmennyt hänkin. Mutta nämä pekingiläiset "mykyt" erilaisine täytteineen ovat nyt minulla kovasti niin sanoakseni "in". Ruotsissa valmistetut. Ostin kotiin pakastimeen. Löysin helposti myös kauan pois käytöstä olleen höyrystymislaitteeni. Ei kuin höyrystymään! Syömäpuikot valmiiksi, kun on herkuttelun aika.

Tilasin liput HKO:n kenraaleihin. Aluksi Stravinskya viulukonserttona. Myös Ottorino Respighi ja Ferruccio Busoni. Siis italialaista. Pitkin syksyä musiikkia ja vielä advettiaikaan joulukuussakin. Kevättarjonta jo julkaistu. Valitaan taas ohjelma-annista mieltä ja sielua miellyttävät. Tarjolla vaikka kenen musiikkia, vieraista maista kapellimestareita jos kotimaastakin.

Mitähän äitini pilven reunalla ajattelee tästä musiikki-innostuksestani? Minä kun en edes oppinut soittamaan pianoa, vaikka oppiin pani. Vei minut konserttiin, kun olin tyttönen vielä. Siitäkään en saanut klassiseen musiikkiin innostusta. Nyt olen saanut! Minusta on tullut suorastaan ahne sen suhteen ja kuuntelen korvieni lisäksi koko ruumiillani, joskus silmät kostuvat musiikin kauneudesta.  Ei ole yhtään sama asia kuunnella joko tv:stä tai YouTubesta kuin konserttisalissa, jossa musiikki ympäröi ihmiset, hyvä akustiikka hellii korvia. Kiitos, Jutta!

Tänään hissukseen kotona ja huomenna taas liikkeelle. Kesää vielä jäljellä.




13. elokuuta 2019

SUOMALAISTEN PIMEÄ PUOLI

Pyhtäällä omalle pellolleen loihti pellon omistaja näyttävän kukkakedon. Kukkaloisto pääsi mediaan. Ihmisiä alkoi tulla katselemaan ihmettä. Pellon omistaja oli tehnyt korokkeen , jossa katsella ja valokuvata, kyltit, joissa kiellettiin muualla kulkemasta, ettei pelto vahingoitu. Ihmiset kulkivat muualla. Pelto vahingoittui. Mikä meitä vaivaa?

Koin hiukan samanlaista asuessani Katajanokalla. Olin omakustanteisesti istuttanut kukkia kerrostaloni pihalle. Niitä oli runsaasti ja minusta se oli kaunista. Joku repi kaikki kukkani ylös maasta, runteli ja survoi. Mikä meitä vaivaa?

On eritäin murheellista todeta, että me suomalaiset olemme surkeaa kansaa. Kaikki pitää rikkoa ja liata, sotkea. Eikä  ilkivallat aina ole lasten tai nuorison tekemiä. Aikuiset yhtä lailla. Seinät tärvellään, aidat, puistojen penkit, hautakivet hautausmailla... Hävittämisen halu on suuri. Roskat viskataan niille sijoille, joissa kulloinkin ollaan. Mikä meissä on vikana? Tuntuuko hyvältä?

No, pahan tekijöitä on maailmassa kaikkialla, mutta me asumme Suomessa ja minä arvostelen ankarasti juuri suomalaisia. Sen tunnustan, että esimerkiksi Helsinki oli siistimpi kaupunki minun lapsuudessani. Lapsia kasvatettiin. Me emme heittäneet karkkipaperia kadulle. Siitä sai tukkapöllyä. Nykyisin on toisin. Kaikki on höllempää ja välinpitämättömämpää. Kaupassa näkee joskus aikamoisia näytelmiä lapsen vaatiessa vanhemmiltaan sitä ja tätä huutamalla ja potkimalla.  Lapsi saa mitä haluaa, kun osaa temput. Turhaa syyttää vanhempien uupumusta. Kaikki lähtee kotoa. Kasvatus, oikean ja väärän erottaminen. Pyhtään pellon pilaajille ei ole opetettu. Heistä oli kivaa talloa pelto, joka oli toisen omaisuutta. Mikä hitto meitä vaivaa?




11. elokuuta 2019

JÖRN DONNER JA SUOMI FINLAND

Valvoin viime yönä vielä yhden maissa ja menin etsimään hyllystä lukemista. Löysin Jorn Donnerin pienen kirjasen Suomi Finland. Ruotsiksi alunperin vuonna 2017 kirjoitettu, suomentanut Kari Koski, kustantaja Otava.

Kirja alkaa "Tämä pieni kertomus on epäreilu essee. Minä kutsun sitä paskilliksi. Sen synonyymeja ovat pilkkakirjoitus, herjakirjoitus, pamfletti. Teksti on epätavallisen, miltei perverssin itsekeskeinen."

Sivuja kirjassa 111 ja pääsin yöllä sivulle 65 sitten päätin ruveta nukkumaan. Donner ruotii isänmaamme asioita, kertoo mielipiteitään ja ajatuksiaan. Meneekö Suomella hyvin? Menee ja ei mene, usein ei mene. Donner puhuu vanhuudesta, pohtii ovatko ikäihmiset tarpeellisia, kun eivät enää anna yhteiskunnalle mitään, ovat vain ottavana osapuolena. Jos on vielä aktiivinen ja tekee työtä kuten Donner, silloin on kai elämisen oikeus. Kirjailija Kaari Utrio aikoinaan ehdotti, että jokaiselle  70 vuotiaalle annettaisiin tappava pilleri. Utrio piti iäkkäitä ilmeisesti turhana. Hän on nyt itse 77v. Totta kai yhteiskunta rasittuu iäkkäiden lisääntyessä ja heitä pitää pitää hengissä ja se maksaa. Lääketiede kehittyy, ihmisten keski-ikä lisääntyy. Ei enää kuolla kuuskymppisinä. Sata-vuotiaaaksi elävä ei ole nykyisin harvinaisuus. Vanhushuollolla ei mene hyvin. Vanhuksista ei pidetä. Vanha ihminen on ruma. Vanhuus on rumaa. Iäkäs on turha ihminen, pois heitettävä roska. Näin usein ajatellaan. Onko näin? Donner, 86v, pani minut asiaa pohtimaan.

Kerran olen nähnyt Donnerin elävänä. Asuin puolison kanssa Katajanokalla ja olin työntänyt hänet pyörätuolissa rannalle. Puoliso oli lähellä vettä katselemassa aaltoja ja joutsenia. Minä istuin penkillä. Jörn Donner oli kävelyllä. Hänhän asui Pohjoisrannassa. Kuulin myöhemmin, että Donner jutteli mielellään vieraitten ihmisten kanssa. Penkin ohi kävellessään hän katseli minua. Olisi ehkä tullut luo, jos olisin näyttänyt sitä haluavani. Myöhemmin olin harmissani, etten niin tehnyt. Minulla olisi voinut olla asiaakin hänelle. Uutta mahdollisuutta en saa. En asu nykyisin Katajanokalla. Ehkä Donner ei liioin enää tee kävelylenkkejä Skattalle.