20. kesäkuuta 2018

SANA SLANGISTA

Niin laiskana eilen, että sen laiskempi ei olla voi. Puin sentään päälleni, mutta partsia pitemmälle en nenääni pannut. Kun alkoi sataa, piti mennä ropinaa kuuntelemaan ja katselemaan isojen puiden huojuntaa voimakkaassa tuulessa. Tuntien sadetta siitä ei tullut ja kohta taas paistoi.

Söin ja luin, pari puhelua ja sähköpostien lukemista. Otin esille taas Colin Dexterin  Last bus to Woodstock. Kertoo oivallisesta inspector Morsesta. Kirja, joka minulta on jäänyt kesken. Yritän ylläpitää jo ennestäänkin kehnoa englanninkielen taitoani lukemalla kirjoja. Joskus joutuu kieltä käyttämään yllättäenkin, eikä ole hyvä antaa sen ruostua. Komisario Morse minua muutenkin henkilönä kiinnostaa. Tutustuin häneen ennen kirjoja tv-sarjassa. Nyttemmin ovat sekä näyttelijä John Thaw että kirjailija kuolleet.

Tuomas Kyrön "Mielensäpahoittajan" luin jo loppuun. Intiaan seuraavaksi, kun Morse on luettu tai vaikka välillä. Aina pitää jotain lukea. Selailin Espan puistosta ostamaan slangisanakirjaa. Uusia sanoja en tunne ja tässä Seppo Palmisen Snygii slangii-kirjassa on minulle monia täysin outoja. Esimerkiksi "botne" tarkoittaa pohjaa ja alakertaa. "Rutsari" on soutuvene. "Stebu" on "kivi". Minun aikanani se oli "stenu". Kapellimestari Olli Ahvenlahti oli  Seppo Palmiselle opettanut fiude-sanan. Minulle taas täysin tuttu autoa merkitsevä ilmaisu. On hyvä, että slangia säilytetään muitten murteiden ohella. Se on Helsingin kieltä, vaikkakin levinnyt muuallekin. Minun korvaani kyllä särähtää, kun esimerkiksi joku pohjalainen bamlaa slangia. Eihän täälläkään stadilainen puhu heidän murrettaan. Stadilainen ei myöskään sano "Hesa", vaan se on meille joko Helsinki tai Stadi. Tietää heti, että joku "Hesaa" käyttävä on tänne muualta muuttanut tai asuu muualla.

Tänään ulos. Juhannusostokset jääkaappiin, vaikka osa ei sinne asti edes kestä senkään takia, että tulee syötyä. Mansikoita ahmin hullun lailla. Niitä saatava lisää. Ehdottomasti. Turkkilaiset kirsikat myös syötävän hyviä. Hieno juttu tuo pienoinen torin kaltainen neljän myyntikojun rykelmä Tallinnanaukiolla. Sinne siis!


18. kesäkuuta 2018

MITTUMAARIA VUOTELLESSA

Päivät kuluvat pikavauhtia ohi.  En kuitenkaan ahkeroi aamusta iltaan, tapaa ystäviä tai liiku kyläluutana kaupungilla. Joskus aivan jouten, lukien. Runojen keruusta ystävälle ei tullut mitään. Olen kadottanut runofiiliksen.Se pitää olla runojen kanssa puuhatessa. Selailin jopa kirjakaupassa uusia runokirjoja, olisiko joku saanut kiinnostukseni. Ei saanut. Siirryin proosan puolelle.

Tällä viikolla juhannus. Haiskahtaa kesäkuun lopulle ja tuota pikaa loppukesälle. Ja niin meni tämäkin suvi. Pitäisi alkaa hankkia pari valaisinta kattoon, että näen syksypimeällä eteisessäkin. Keittiö on varustettu sentään työvaloilla, mutta toki tahdon kattoonkin. Niitä on ollut, mutta muutoissa vaurioituneet ja yhden eräs muuttomies pudotti lattialle tuusan nuuskaksi. Juuri sen, josta eniten pidin. Korvattiin, mutta tunnearvoa ei voi korvata. Valaisin oli vielä perua vanhempieni kodista, sitä vuosikymmenet olin katsellut. Ja juuri se kaunis posliininen kruunu!!

Lauantaina piti katsomani tv:stä Viulunsoittaja. En katsonut. Mutta muistin Uljas Kandolinin Tevjenä Helsingin kaupunginteatterissa vuonna joskus. Sen jälkeen olen nähnyt monia viulunsoittajia muun muassa Marc Chagallin. Lasse Mårtenson toi kansalle hyvin tutuksi laulun "Viulunsoittajasta", jossa mietitään miehen ajatuksia, jos rikkaudet olisivat mätkähtäneet hollille. Joku tänäkin päivänä pohtii, mitä tekisi lottovoitolla tai vastaavalla? Olisiko vielä töissä? Antaisiko sukulaisille/hyväntekeväisyyteen? Torsäisikö viikon hullun lailla? Tulisiko onnelliseksi? Päiväunia. Tosin jollakin käy flaksi ja uni muuttuu todeksi. Minäkin voitan joskus kympin!

Tänään Tallinnanaukion pienelle torille. Mansikat pääsivät loppumaan. Parasta säilömistä, kun panee kotimaisia tuoreina vastakypsyneinä suoraan vatsaan. Hilloamisestani ja pakastamisestakin on vuosia. Ennen muinoin viitsi ja tahtoi. Talvella tyydytetään mansikan himo ulkomaisilla marjoilla.





15. kesäkuuta 2018

AINAKIN SYKSYLLÄ KYLTYYRIÄ

Vieraita eilen!  Oli kahvia ja jäätelöä maittavan keskustelun höysteenä. Rupattelua monta tuntia, naurua ja suorastaan kikatusta, vaikka olimme kaikki aikuisia naisia. Nautin!!

Toin taannoin kaupungintalosta brosyyreja mitä kaupungilla on tarjottavaa eritoten kyltyyrin puolella. Syyskuussa alkaa Radion sinfoniaorkesterin ohjelmat ja niiden joidenkin kenraaleihin tähtään. Muun muassa Gustav Mahlerin sinfonioita kuulolla. On oltava hereillä milloin ja mistä on julkinen kenraaliharjoitus.

Tänään taas liikkeelle, kunhan tästä tokenen uuteen päivään. Ei kauaksi, ei Helsinkiin asti. Jonain päivänä kuitenkin aion Kauppatorille. Aikomuksia riittää, osa toteutuu. Ihmisellä pitää olla suunnitelmia elämässään. Minulla on aina monta.

Taas erään runoprojektin kimpussa. Sain nimittäin tehtävän. Siihen alan paneutua tuota pikaa, alkaa olla kiire. Mielirunoilijaa ei ole. Tilanteen ja fiiliksen mukaan. Olenhan joskus blogissani vannonut Yeatsin, Shelleyn ja Keatsin nimeen. Ei aina pidä olla kotoista Leinoa. Liekö ihan siteeratuin suomalainen runoilija?

Olen Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan Suomi-kirjassa jo vuodessa 1974, jolloin Mielensäpahoittaja pahoitti mielensä, "kun mustalla kullalla pelataan ja Suomessa on puuta pärjättäväksi asti". Mielensäpahoittaja ehdottaa häkäpönttöjä autoihin ja tuohikontit muovipussien tilalle, siansuolesta voi puhaltaa ilmapallon. Nyt vuonna 2018 keskustelun aiheena on muovi, jota tuppaa olemaan liikaa. Kaupoissa muovikassi maksaa, joka ehkä hillitsee niiden käyttöä, ettei jää niin paljon meriin heitettäväksi. Itse olen jo paljon ennen muovikassien hinnoittelua käyttänyt kauppamatkalla omaa kassia. Kun olin pieni muotia olivat narukassit. Ne olivat kirjaimellisesti tehdyt narusta. Kassi oli täynnä reikiä, joista pursusi ostokset ulos ja ne taas olivat kääritty tiukasti paperiin. Muovia ei ollut. Elettävänä oli silloin kaikin puolin terveellinen aika. Sitten maailma muuttui.

13. kesäkuuta 2018

RAKAS HELSINKI

Vietin yhdeksän tuntia hulppeaa Helsinki-päivää K:n kanssa. Mahtui sadetta ja aurinkoa, musiikkia, puheita, naurulokkeja ynnä muuta.  Stadin friiduksi julistettiin Espan lavalla Maija Vilkkumaa ja Stadin kundin titteli meni Jörn Donnerille. Sateesta huolimatta oli juhlakansaa liikkeellä ja tunnelma korkealla.

Espan lavan ohjelman jälkeen istuimme Espan puiston penkillä syömässä italialaistyyppistä jäätelöä. Kalalokki istui Runebergin pään päällä ja olisin ollut pettynyt, jos niin ei olisi ollut. Kukkaistutukset loistossaan, sade oli lakannut, pelimannit soittelivat, taikatemppuja tehtiin, riemu ylimmillään. Kävelimme Robert`s coffee-kahvilaan Jugend-salissa, 1904 valmistuneeseen entiseen pankkisaliin, jonka kattoa yhä hallitsee Vilho Sjöströmin fresko. Istuimme nahkanojatuoleissa kera kahvin ja croisantin.

Minne sitten? kysyimme toisiltamme ja minä muistin kaupungintalon Virka-gallerian näyttelyn Filmitähtien jäljillä. Niinpä askeleemme veivät Engelin suunnittelemaan ja vuonna  1833 valmistuneeseen rakennukseen, jossa alun alkaen toimi Hotelli Seurahuone vuoteen 1913, jolloin siitä tuli Helsingin kaupungintalo. Suurikokoinen Tauno Palon valokuva pysäytti sydämen! Ei hänen kaltaistaan ennen eikä jälkeen, totesimme. Muita valokuvia, kaikenlaista esineistöä,monenlaista rekvisiittaa aikojen takaa, elokuvien rooliasuja. Elokuvamaailma kauan sitten oli nyt katsojien silmien edessä. Paneuduimme asiaan.

Nälän tunne alkoi kalvaa vatsan pohjaa. Suuntauduimme Aleksanterinkadun  Raffaelloon. Kananpoikaa käärittynä Parman kinkkuun seurana sitruunalla maustettua risottoa  ja kaikki loistavan punaviinikastikkeen kanssa. Juomana lasillinen yhdysvaltalaista punaviiniä. No, ja vielä jälkiruoka! Chocolat fondant vaniljajäätelön kera. Enempää ei olisi mahtunut.

Minne sitten? Museoratikka Kauppatori-Eira. Käännyimme takaisin Espan puistoon, jossa  juhlat jatkuivat. Pohjoisespa oli täynnä melkein koko pituudeltaan ruokapöytiä, joka illalla kulminoituu aterioivista kaupunkilaisista. Nyt olivat vielä tyhjiä. Katu suljettu liikenteeltä. Me jatkoimme torille. Museoratikan viimeinen reitti oli jo alkanut Helsinki-päivän osalta. Myöhästyimme. Muuten se kulkee nyt kesällä vain viikonloppuisin. Vetovaunu on vuodelta 1909 ja perässä sivuilta avoin kesävaunu vuosimallia 1919. Ovat  olleet niinkin myöhään liikenteessä, että olemme lapsena niissä ajelleet. Nyt teemme sen jonain viikonloppuna uudestaan.

Päivä alkoi kohdallamme olla lopussa ja päätimme lähteä kotiin. Ostimme vielä itsellemme Keskuskadun karkkikojusta isot tikkarit! Toin mukanani Stadin Slangin keltaisesta myyntikopista Espan puistossa ostamani Seppo Palmisen kirjan Snygii slangii. Espan lavalla laulettiin, totta kai, "Niin gimis on Stadi" ja K ja minä kuuntelimme rinta rottingilla. Palmisen kirjan mukaan: "Niin gimis ku Stadi onki, jos elämää sattuu oleen jossain muualla, sinne pääsee  fiudella".

11. kesäkuuta 2018

VOINKO AUTTAA ?

Ei saa mennä ulos saunaiholla-blogin kirjoittaja Heidi puhui erään kerran päivän tekstissään apteekkien yli-innokkaasta henkilökunnasta, joista osa seuraa asiakasta ja kysyy "voinko auttaa?". Minäkin olen joutunut samanlaisen hyökkäyksen kohteeksi ja parhaassa tapauksessa kolmen. Joku vastasi Heidille, että auttajat ovat joko farmaseutteja tai proviisoreita. Minua asiakkaana hiukan häiritsee tämmöinen ylitsevuotava auttamisen halu.

Kerron tämän siksi, kun ainakin Itäkeskuksen Suomalaisessa Kirjakaupassa menetellään samoin eli autetaan kiivaasti asiakasta, joka on ehkä syventyneenä kirjan valintaan. Ihan itse. Luin kaikessa rauhassa asiaan oikein antautuen intialaisen kirjailijan Arundhati Royn Joutavuuksien jumalan takakansitietoutta, kun eteeni pelmahti libristi voinko auttaa-lauseella. Olin väsynyt välteltyäni yhden miespuolisen maahanmuuttajan liiallista hymyä ja katsetta ja minulla oli kiire päästä ostamaan kirsikoita. Niinpä katsoin libristiä ja lievensin sanomaani hymyllä "tätä tekstin lukemistako?" Nooo, olihan se hiukan epäasiallista, mutta minua on alkanut kyllästyttää nämä "avustajat". Sitten on kauppoja, joissa ei ole myyjän myyjää, vaan asiakas voi huoleti ilman valvontaa harhailla ympäriinsä tiettyä tavaraa etsien,  vaikka silloin apu olisi tarpeen.Suomalaisen libristi katosi, mutta korot eivät kopsanneet tavallista kuuluvammin, joten hän ei ehkä ollut pahoillaan.

Intialaisen lisäksi ostin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan Suomi-kirjan ja aloin sitä heti kotona lukea purettuani ensin kirsikat vadille. Aprikoosikauppiaan torikojun pito ei ehkä hurjasti taloudellisesti kannata, sillä yksi litra aprikooseja maksoi neljä euroa ja kaksi litraa sai vitosella. Ei tarvinnut kovin kauaa edes räknätä, kun kerroin ostavani kaksi litraa.

Huomenna on aikainen herätys. Treffit jo yhdeksältä ja sitten Stadiin. Synttärihumua koko päivä! Juhlakaluna Helsinki, 468v.

9. kesäkuuta 2018

TÄÄLLÄ TAAS

Paussia on pitänyt. Ollut menoja sinne ja tänne. Eikä aina ole tänne asiaakaan. Joku lukijani sanoikin, ettei  ole pakko jokaisena päivänä kirjoittaa. Tänään tuntuu siltä, että voi muutaman rivin laittaa.

Harkitsen yhä A:n kutsua lähteä Espanjaan. Jos, niin vasta syksyllä pahimpien helteiden laannuttua siellä päin. A:lla on vierashuone. Haluaisin silti asua hotellissa. En pidä siitä, että ystäväni joutuisi  pohtimaan viihtyvyyttäni ja kunnon emännän lailla vaalia hyvinvointiani päivästä toiseen Haluan myös yksityisyyttä itselleni. Syödä hotellin aamiainen rauhassa ja sitten vasta ottaa vastaan ystäväni vieraanvaraisuuden.

K lupasi lähteä seurakseni Helsinki-päivän viettoihin. Aloitamme Espan puiston lavalta, jossa Stadin Slangin kuoro esiintyy. Julkistetaan Stadin friidu ja Stadin kundi. Slangin jäsenet saivat aikanaan tehdä ehdotuksia ansioituneista stadilaisista arvonimen haltijaksi. Jos ilma on hieno, kaupunki on täynnä syntymäpäivävieraita. Aiomme siitä huolimatta jossain välissä piipahtaa kahville johonkin  lukemattomista kahviloista jo heti Espan varrella. K ei olekaan tätä päivää koskaan Espalla viettänyt. Kokee sen nyt. Minä taas olen niissä puuhissa vanha konkari.

Sain loppuun Freedlandin Sinatra-kirjan.  Frank Sinatra ei tahtonut luopua saamastaan gloriasta, vaikka kunto rapistui huomattavasti, muistihäiriöitä, sekoili laulun sanoissa, eikä aina tuntenut vuosikymmenten aikana vierellään olleita ystäviään ja työtovereitaan. Oliko se juuri Dean Martin, joka myös väsähdettyään katsoi peiliin ja päätti lopettaa esiintymisensä? Sen teki ja hänestä jäi hyvä muisto. Sinatra ei oikein ymmärtänyt kaiken olevan jo ohi. Kuninkaan oli vaikeaa jättää valta. Oli pakko lopulta ja siihen hänen uransa päättyi. Yksi maailman johtavista artisteista aikoinaan, särmikäs, uhmakas, hyväsydäminen, antelias, lojaali ystävä, ärtyisä ja maailman rakastama,ihailema ja kunnioittama mies, oman tiensä kulkija. Hän oli Vanha sinisilmä, Frank Sinatra.

6. kesäkuuta 2018

MINKÄ VÄRINEN TUULI ON ?

Otsikko on laina  Michael Freedlandin kirjasta Frank Sinatra. Viihdetaiteilija oli Englannissa käydessään vieraillut sokeiden lastenkodissa. Eräs pikkutyttö oli häneltä kysynyt "Minkä värinen tuuli on?" Frank Sinatralla nousivat kyyneleet silmiin. Hän vastasi "Se kulkee niin nopeasti, kultaseni, ettei siitä erota, onko se minkään värinen."

Eilinenkin tuuli oli aika nopea ja meinasi viedä mennessään puskiessani asioille. Hiukset sekaantuivat, mekon helma hulmusi. Kolmessatoista plusasteessa juuri ja juuri tarkeni. Ostin kotimaisia Polka-mansikoita, ulkomaisia kirsikoita, Västerbotten piirakkaa ja Cantadou-piparjuurituorejuustoa. Mitä herkkuja!

Löysin vanhasta kenkälaatikosta, joka on täynnä käyttämättömiä postikortteja, joskus jostain ostamani täyspuisen kortin. Kuvapuolella piirrettynä kesäinen Kauppatori, Tuomiokirkko, Presidentin linna, ratikka, naurulokki ja ihmisiä. Lähetän sen Italiaan. Luulen ystäväni siitä pitävän ja muistelevan aikaa, kun hän vielä Helsingissä asui.

Stockmannin Herkku oli myllätty aivan uuteen uskoon. En löytänyt mitään. Piti kysyä, minne se ja se on siirretty? Uuteen uskoon pannaan myös Helsingin julkisen liikenteen matkaliput ja -kortit. Minun kortistani tulee joku vyöhykekortti. Tietää opettelemista. Juuri kun olen oppinut käyttämään uutta korttien lukulaitetta. Taksit muuttuvat vaikka kuorma-autoiksi tai jos kuljettajalla tai hänen työnantajallaan on hevonen, sekin kai lienee hevosrattaina sallittu uuden järjestelmän mukainen ajoneuvo. Kunhan on pyörät alla. Mihin päin minäkin muuttuisin, että pysyisin trendissä mukana?

A lähetti meilin. Jutteli niitä näitä ja kutsui minut luokseen Espanjaan.  Jäin  mahdollisuutta miettimään.  Lähtisin niin kovin mielelläni tapaamaan vanhaa ystävääni.

Nyt otan eilen ostettua Västerbottenin piirakkaa ja nautin sen cappuccinon kanssa. Päivä alkakoon!