19. syyskuuta 2019

RAJALA JÄÄNYT TERVON VARJOON

Menin kirjakauppaan ja ostin kirjan. Antti Tuuri Aavan meren tuolla puolen. Tuntui kuin ei siellä olisi ollut myytävänä muuta kuin  Jari Tervon kirjaa Loiri. Sitä oli kaikkialla. Etsiskelin Panu Rajalan teosta Yrjö Jylhästä, mutta en löytänyt, enkä kysynyt. Ei ainakaan ollut näkyvillä paikoilla kuten Loirin kirja. Tulin pois ja menin ostamaan luumuja torilta.

En vieläkään ole imuroinut. Koneessa on pyykkiä, joka pitäisi pestä. Eilinen kahvimuki tiskaamatta. Ei huvita, eikä viitsi. Myöhemmin. Lauantaiksi on saatava tekemättömät tehtyä. Tulee vieras. Olisipa nyt se pikku piikanen. Oli aika, kun siivooja kävi kerran viikossa. Helppoa elämää.

Luin Nyytäjän kirjan. Lopussa hän suunnittelee hautapaikkaansa. Bretagneen vai Suomeen? Nyt tiedämme hänen kuolleen Helsingissä, niin että ehkä Suomeen. Hautapaikan pohdinta tapahtui kauan sitten jolloin kirjailija oli vielä voimissaan. Ranskassa moni järjestää kaiken valmiiksi. Jälkeen jääneet vain noudattavat tahtoa. Minun kummitätini myös suunnitteli hautajaisensa. Kertoi  kuin mitä tahansa tavanomaista juttua. Vähän karmivaa minusta.

Helsinki-Seurasta tuli kutsu mennä tutustumaan WSOY:n Kirjallisuussäätiön taidekokoelmaan sekä kirjakauppa  Werner&Jarliin, jossa kirjailija Anna Kortelainen kertoo uudesta kirjastaan Mieliala-Helsinki 1939-1945. Höpötän aina näistä kutsuista, enkä sitten osallistu kuitenkaan. Mistä johtuu, kun  olen aika aktiivinen mielestäni? Joka syksy seuratoimintojen vilkastuessa ajattelen meneväni eri yhdistysten rientoihin ja sitten jää pelkän ajatuksen asteelle.








17. syyskuuta 2019

LOLLO ROSSOA JA PARFYYMIA

Luin jostain, että kaupasta ostetun ruukkusalaatin saa uudestaan kasvamaan. Odottelen nyt rehevää Lollo rosso-pensasta. Stockmannilla ollessani sorruin. Voi minua. Olin jo läpäissyt kosmetiikkaosaston mitään ostamatta, kun pyörsin takaisin. J´adore Dior parfyymi. Voi minua, vielä kerran. No, onhan jo pullokin kaunis, lasia ja kultaa. Sain lahjaksi Diorin tuotteita vaaleanpunaisessa pienessä pussukassa. Hyvän asiakkaan lisä. Luumukauppiaan kanssa torilla rupattelin tovin ja ostin luumujen lisäksi Malviina-mansikoita. Ehkä jo viimeisiä. Kotimatkalla piti niistää monta kertaa kuten aina tähän aikaan vuodesta. Naapuri, josta en pidä, tuli vastaan ja kun tervehti, pitihän minunkin. Koetin kyllä välttää olemalla kokonaan huomaamatta, katselin muualle. Töräytti inhoamani "moin" korvani juuressa, etten voinut olla kuulematta. Minun suustani tuli "päivää". En käytä moi-sanaa kuin aivan hyville ystävilleni. Vieraat ihmiset ansaitsevat vanhan kunnon päivää-tervehdyksen. Puhelimessa saatan joskus sanoa puhelun loppuessa "kuulemiin". Se  saa yleensä aikaan pienen tauon ja sitten "eh-ääh", eikä muuta.

Patterit haaleat tänä aamuna, jippii!! Hyvä niin. Edelleen kuitenkin sisällä pukeuduttava lämpimästi. Ei enää paljasjaloin yöpaitahiippailua. Kyllä nyt jo on ikävä kesää. Näinhän se aina menee tässä maassa. Juon kesää muistellen kuin itseäni kiusaten masokistisen halun vallassa kahvia saksalaisesta varsan- tai vuohenkellomukista.  Yritin tarkistaa värikuvakasviosta. Luonnossa tunnen vain harakan- ja kurjenkellon.

Tänään kotona. Pyykkipäivä. Kun puuhastelee, ei ole vilu. Imurointi olisi tällä säällä poikaa. Muutenkin tarpeen, huomaan ma. Niin että eiköhän aloiteta.







16. syyskuuta 2019

LÄIKKIÄ JA KUTINAA

Talossa asuntoja ei vielä lämmitetä. Otin yöksi peiton päälle puuvillaisen torkkupeiton ja lakkasin palelemasta.  Vasempaan ranteeseen ilmestyi punaisia läikkiä, jotka kutisivat armottomasti. Raavin hullun lailla ja panin läikkien päälle televisiossakin mainostettua Bepanthen Anti-Exemia, joka mainoksen mukaan parantaa puolessa tunnissa. Ei parantanut. Sitten äkkäsin kutinan muuttuvan aina pistäväksi, kun lepuutin kättä torkkupeiton päällä. Läikkien puna syveni. Otin käden pois ja otin torkkupeitonkin pois. Antauduin suosiolla palelemiselle. Läikät olivat kalvennet aamuun mennessä, kutina loppunut. Olen aina luullut puuvillan olevan vapaa kaikesta kutinaa ja läikkiä aiheuttavasta, vain villan kanssa ollut ongelmia.Valmistin aamutuimassa vaniljan makuista kahvia ja join. Päivä oli alkanut sarastaa. Kahvia nauttiessani luin Outi Nyytäjän kirjaa.

Tänään kauppaan. Tarvitsen Lollo rossoa ja näkkileipää, jugurttia ja kurkun. Voisin tovin istua kauppakeskuksen penkillä ja katsella ohikulkevia ihmisiä. Miehillä ei ole nykyisin nauhakenkiä. Kaikilla, lapset mukaan lukien, on urheilujalkineet. Kenkäkaupoista on tullut urheilujalkineliikkeitä.

Olen kuunnellut moneen kertaan Kaj Chydeniuksen levyn ja kerta kerralla tykästynyt enemmän. Sekä musiikkiin että runoihin. Chydenius tuntuu olevan yhä aktiivinen säveltäjä. Konsertissa oli viime vuonna sävellettyjä. Aaro Hellaakosken Kokemus ja kaipuu muun muassa. Hänellä on jälleen konsertti joulukuussa, Rakkaani kulkee kaukana. Aikomukseni on mennä.

Kotkan pikkuserkku soitti. Kuulumiset hiukan murheelliset. On sairastellut, liikkuminen huonoa. En ollut aivan varma, oliko sopivaa kertoa omista menemisistäni ja aktiivisuudestani, kun toisella asiat paljon kehnommin. Mutta kun kysyi, niin kerroin. Ei onneksi asu yksin, vaan on puoliso auttamassa. Itse tahtoisin samassa tilanteessa kuulla, enkä suinkaan marinaa ja voivottelua kurjasta elämästä. Kun muualla elämä jatkuu kuitenkin.

15. syyskuuta 2019

KAJ CHYDENIUKSEN KONSERTISSA

Hieno konsertti Stoassa "Unelmia". Pianossa itse säveltäjä Kaj Chydenius, solisteina Pihla Pohjolainen ja Anna-Sofia Tuominen. Kuulimme sävellyksiä suomalaisten runoilijoiden runoihin muun muassa Lauri Pohjanpää, V.A. Koskenniemi, Eino Leino, L.Onerva, Aila Meriluoto, Lauri Viita, Saima Harmaja...  Ostin cd:n Kaj Chydenius  Rakkaani saapuu kun kutsun ja pyysin siihen säveltäjän nimikirjoituksen, jonka sain. Levyssä Einari Vuorelaa, Ilpo Tiihosta, Timo K. Mukkaa, Marja-Leena Mikkolaa...  Soi juuri taustalla.

Pienen hetken keskustelin Kaj Chydeniuksen kanssa ja sitten seuraava tahtoi nimikirjoituksen. Tilaisuuden päätyttyä aplodit olivat pitkät ja vaativat vielä yhtä kappaletta. Encore! Saimme. Jäi hyvä maku ja oli mukava tunne puikahtaa konserttisalista syksyiseen auringon paisteeseen. Olin hyvilläni, että menin Stoaan. Kaj Chydeniuksen 80-vuotisjuhlakauden yksi useasta päätöskonsertista, josta säveltäjä itse sanoi "jos minusta riippuu, eivät lopu tähän". Yleisö taputti. "Mä katson elämää kuin virran vuota,/ kaikk´ katoo, vaihtuu, enkä sure tuota." Tämä runonpätkä oli ohjelmalehtisessä.

Tässä ostamaltani levyltä runo, jonka Kaj Chydenius on säveltänyt.

Metsän kaiku

Olen kaihoa kevätaikain,
olen kaikua metsien.
Käki kerran mun polulta keksi
niin kilpaan kiihottaen.

Olen kotoisin korvesta kaukaa,
tulen tulilta paimenten.
Soi huiluni lemmen ääntä,
puun hilkettä lumisen.

Olen syntynyt hankien mailla,
kasvoin kylässä kinosten,
Mun tuuditti tuulien itku
ja vihellys viimojen.

(Einari Vuorela)









14. syyskuuta 2019

VÄHÄN KIRJAILIJOISTA JA KIRJOISTA

"Tietty reipas töykeys pitää mielen virkeänä ja auttaa arkipäivässä."  Näin on sanonut Outi Nyytäjä kirjassaan Heinäpaali roihuaa, jonka kaivoin hyllystäni ja ryhdyin uudemman kerran lukemaan. Olen muuten samaa mieltä Nyytäjän kanssa. Tapasin kirjailijan kerran ja tavoistani poiketen aloitin keskustelun, vaikka olimme ventovieraita toisillemme. Tämä oli todella outoa puoleltani, jota vieläkin ihmettelen. Outi Nyytäjän kirjoja olen lukenut kuin myös hänen kolumnejaan. Enää uusia emme voi lukea. Kirjailija kuoli vuonna 2017. Nyytäjän teksti on iloista, ironista ja älykästä  kerrontaa  Bretagnesta, jossa asui puolisonsa kanssa ison osan vuodesta. Nyt voin jälleen viettää miellyttävästi hänen kirjansa seurassa aikaani niinä öinä, kun ei nukuta.

Kahvikoneeni ilmoitti, että pitää suorittaa kalkinpoisto. Opaslehtinen esille ja aloin  monivaiheiseen työhön. En meinannut saada millään sitä minimaalisen pientä lokeroa auki, joka pitää sisällään tärkeän työkalun kalkinpoistoputken. Onnistuin lopulta kaiken vaihe vaiheelta tekemään, mitä tämä operaatio vaatii. Jos en nyt tunnoissani aivan Döbelniltä vaikuttanut, niin kuitenkin "työ tehty on, mä pääsin voittajaksi". Valmistin heti suklaisen espresson.

Suomen Kuvalehdessä on kirjoitus Juha Hurmeesta. Hän on Lapissa tekemässä Samuli Paulaharjun novelleista näytelmää. Ihastuin Juha Hurmeeseen, kun hän pauhasi ruotsin kielen asemasta saatuaan Finlania-palkinnon "opetelkaa ruotsia, juntit". Tästä arvovaltainen yleisö Suomen Kansallisteatterin palkintojenjakotilaisuudessa otti nokkiinsa ja Hurme sai eri tahoilta myöhemmin kuulla kunniansa. Tämä oli tätä yleistä kaikesta loukkaantumisen aikaa, joka jatkuu yhä. Ostin heti palkinnon saaneen kirjan Niemi ja luin sen. Nytemmin on kirjailija toki saanut anteeksi. Minä en häneen koskaan vihastunutkaan. Vaikka ruotsin kieli on minulle aikamoinen kompastuskivi.

Olen lähdössä konserttiin. Hyvää päivää.


13. syyskuuta 2019

LAHJOITUKSIA

Neljä tuntia viime yönä nukuin ja tässä taas naputtelen. Harmittaa niin turkasesti. Katselin kuvia Valencian tulvista, Sama provinssi, jossa ystäväni A asuu. Onkohan saanut vesiryöpyn kotiinsa?  Saan ehkä myöhemmin tietää.

Kolme taulua olen naulannut seinälle. Keittiöön yksi ja makuu-työhuoneeseen kaksi. Jälkimmäiset joskus ostettu Seinen rannalta bukinistilta. Kuvaavat tietysti Pariisia. Kuvista puheen ollen, sain Helsingin kaupunginmuseosta vastauksen kysymykseeni, jos heitä kiinnostaa eräs vanha valokuva. Haluavat nähdä. Lähetän jossain välissä siitä kuvan tutkittavaksi. Jos kelpaa, annan sen lahjoituksena. Annoin myös joitakin aikoja sitten Kustannusosakeyhtiö Otavalle heidän aikojen alussa myymänsä vanhan osakekirjan. Ja kerran etsin erään henkilön, jonka isoisän papereita löytyi puolisoni papereiden joukossa. Osa saksalaisia, joissa oli leima "salainen" suomeksi.  Asiakirjojen myöhempiä vaiheita en tiedä. Ulkoministeriöön menivät.

Katselin HS:n näyttämää Loiri-kirjan julkistamistilaisuutta Suomen Kansallisteatterissa. Kirjan kirjoittaja Jari Tervo haastatteli taiteilija Vesa-Matti Loiria. Yleisö täytti paikat viimeistäkin sijaa myöten. Myös Loirin kaksi poikaa olivat siellä ja heidän äitinsä. Loiri lauloi muutaman kappaleen. Katselin ja kuuntelin koko jutun. Olen minäkin saanut ilon keskustella kerran Loirin kanssa golfklubilla. Taisi olla joskus kauan sitten. Kirjaa tuskin tulen ostamaan.

Huomenna mahdollisesti konserttiin. Kutsu kävi. Tänään ohjelmassa kotona oloa kuten eilenkin.

12. syyskuuta 2019

AJOIN RATIKASSA, IHANAA

Ja niin minä painelin sadetta ja tuulta päin eilen kaupungille. On ollut ikävä ratikkaa, niinpä ajelin ratikalla. Ensin metrolla Hakaniemeen ja sieltä kolmosella Stockmannin eteen Mannerheimintiellä. Olin oikein ylpeä tästä ideasta. Kotiin tulin samoin mutta toiseen suuntaan. Kyllä ratikka on sentään poikaa. Mukavat istuimet, toisia ratikoita ikkunan takana. Huokaus oikein pääsi.

Kävin ensi Stockalla Herkussa ja minua palveli vanha tuttu myyjä. Juttelimme tovin. Pasteerailin siellä sun täällä ja ohitin kosmetiikkaosaston silmät ja sieraimet suljettuina. Sitten Keskuskadun Nespressoon. Sain kaupan päälle tummaa suklaata rasiallisen, jossa 40 palaa. Ihanaa! Tallinnanaukion torilta luumuja ja Malviina-mansikoita. Sekin oli ihanaa. Voi kun ei koskaan loppuisi. Vaan loppuu se. Syksyä lykkää, mutta märkä asfalttikin keskustassa viehätti. Mikään ei haitannut, vaikka taivaalta olisi tipahdellut kissoja ja koiria. Ratikassa oli muuten pieni valkoinen koira ja meidän katseemme kohtasivat hyvin intensiivisesti. Metrossa sen sijaan juopunut mies, jonka katse viipyi viinapullossa. Vastakohdat, ratikka ja metro. Olen taas lotonnut päästäkseni täältä pois.

Soitin E:lle Ouluun ja hän kysyi, koska tulen sinne. Rakastan junia ja niissä matkustamista. Olisi monta ihanaa tuntia matkalla kohti pohjoista Pohjanmaata. Menisin ravintolavaunuun syömään. Ottaisin matkaa varten lukemista. Katselisin ikkunasta maisemia, kauniita asemarakennuksia, metsiä, radan varren taloja. Ehkä joku kanssamatkustajista haluaisi keskustellakin. Matka on pitkä.

Jari Tervo saanut valmiiksi kirjan Vesa-Matti Loirista. Tänään julkaistaan. Tuskin tulen ostamaan. Taitaa olla hyvin juorutäyteinen, joka asia tulee lukijoita kiinnostamaan. Ei minua. HS näyttää julkistamistilaisuuden. Ehkä katson, ehkä en. En ole muuten vielä päässyt Tervon Aamen-kirjaa loppuun. Odottaa yöpöydällä. Yritän taas jonain nukkumattomana yönä. Niitä riittää.