19. helmikuuta 2018

HAMSTRAAJA

Ihminen on kummallinen olento. Kerää elämänsä aikana ympärilleen turhia tavaroita tai tavaroita, joista osa vuosien aikana muuttuu turhaksi. Jokaisen muuton aikana olen tämän huomannut. Olen antanut pois, myynyt ja tässä muutossa eritoten hävittänyt. Hävitys jatkuu. Eilen vein kaksi rollaattorillista posliini- ja lasitavaraa roskikseen. Sitten katselin Koreasta jääkiekkoa ja välillä koetin etsiä tavaroille, joita en heitä pois, paikkoja. Jotainhan on itselle jätettävä tarpeellista ja jopa viihdyttävää.

Olen kuitenkin aika hyvä tavaroita järjestämään. Tähän asti roskiksen lisäksi on aina paikka löytynyt. Tänään teen kuitenkin taas jätettä parista kahvikalustosta. Jätän muutaman kupin lautasineen, jos joskus kutsun vieraita, eivätkä sattuisi olemaan mukikansaa. Eilen löysin jääkaappimagneetit. Taas on keittiössä taidetta. Kotimaista ja ulkomaista. On ovessa Rembrandtin Lukeva munkki. En väsy ihailemasta taiteilijan taitoa saada kankaalle valo! Munkki lukee pimeässä kammiossaan jotain lehtistä ja ainoa valo lankeaa tekstiin olettamastani pienen pienestä ikkunasta tai jopa kynttilän liekistä.

Lukenut en ole juuri ollenkaan. Puuttuu kaiken touhun keskellä keskittymiskyky. Ehtii myöhemmin kyvyn palattua. Tänään en aio roskista kauemmaksi liikkua. Huomenna hedelmien ostoon ja jonain päivänä vallan Stadiin. Ehdottomasti joskus pitää käväistä Stockmannilla, siellä oikealla. On asiaa, jota ei täkäläinen Stockmann pysty selvittämään.

Tulikin jo huilattua, ei kuin hommiin taas. Enkä enää elämässäni kerää tavaroita!




17. helmikuuta 2018

TURHASTA EROON

Heittelen tavaroita roskikseen, astioita, lasitavaraa, kankaisia pöytä- ja lautasliinoja. Jälkimmäisiä ei juurikaan kukaan enää kotioloissa käytä. Ystäväni sai puolestaan tuta raa´alla tavalla, että 2000-lukua eletään. Oli päättänyt järjestellä astiakaapin hyllyjä. Piti saada hyllypaperia. Meni kauppaan. Hyllypaperia????  Mitä se on??? Ystäväni oli ihmeissään, eikö enää tunneta hyllypaperia?  Kuulehan, ystäväiseni, ei tunneta, eikä käytetä. Sinä ja minä muistelemme aikoja kauan sitten, jolloin tunnollinen perheenemäntä käytti hyllypaperia. Tosin minä en ole milloinkaan ollut "tunnollinen perheenemäntä".

Huolto kävi, ovi ja ikkunat pelaavat. Ovi hiukan laahaa lattiaa. Enempää miehet eivät pystyneet tekemään. Näin kertoivat.

Alan olla niin kulahtaneen näköinen, että varasin ensi viikoksi kampaaja-ajan. Matkustan Helsinkiin.

Katselin tovin Suomi-Norja jääkiekko-ottelua Koreasta. En katsellut loppuun, mutta niin vakuuttavasti Suomi johti, että luultavasti voitto tuli. On aina huono omatunto, jos huilaan pitemmän ajan. Pitää koko ajan tehdä duunia, että saan tämän joskus valmiiksi. Tilan puute tekee tenää, mutta toisaalta, on hyvä luopua tavaroista, joita a) ei tarvitse ja b) joita on liikaa. Ja minä en tarvitse ja minulla on liikaa.

H lähtee taas Turkkiin. Tulee takaisin huhtikuun lopussa. Ei pitänyt kutiaan se, että vasta syksyllä. Ainakaan ei pakkanen varpaita kipristele siellä.

Sytytän kaasu-uunini manuaalisesti. Luin ohjekirjaa ja niin tehdään, jos nappulasta ei syty. Ennen muinoin avattiin kaasu ja tuikattiin tulitikulla tuli. Nyt lähestyn uunia sytyttimellä. Ja onnistuu. Lämpenee sähköä huomattavasti nopeammin. On se niin poikaa!

16. helmikuuta 2018

TÄNÄÄN KAUKALOURHEILUA KOREASSA

Pitäisiköhän alkaa seurata Korean olympiatapahtumia, että tietäisin, missä mennään. Tuttavapiirissäni istutaan ahkerasti tv:n ääressä. Jos vaikka tänään jääkiekkoa Suomi-Norja!

Eilen asioilla. Ihmettelin, miksi Herkussa ei nykyisen omistajan aikana ole litran tölkeissä kestohylamaitoa. Olen kysynyt aikaisemminkin, mutta mitään ei tapahtunut. Nyt kerroin kohteliaasti "edellisen omistajan aikana sitä oli aina". Kaipaan edellistä omistajaa.

Käppäilin vähän ostoskeskuksen käytävillä. Oli aamupäivä ja varsin mukavaa. Ulkomaalaistaustaiset herrahenkilöt eivät vielä kansoittaneet lepopaikkoja. Ostin hedelmiä, parsaa ja jotain muuta. Pudotin postilaatikkoon Italiaan menevän kirjeen, jota olin alkanut kirjoittaa ja sitten putosi postiluukusta sieltä kirje. Brosyyrejä taas ystäväni käymistä taidenäyttelyistä. Monetia ja Picassoa. Minullakin Monetin lumpeita jääkaapin ovessa, kunhan pakkauksista ne löydän.

Täällä taannoin aprikoitsin erästä mainosta. Siinä oli Vermeerin "Tyttö ja helmikorvakoru" ja Seuratin "Kylpijät Asniersissa". Blogiani oli nimimerkki Anonyymi lukenut ja teki minut onnelliseksi näkemällä suuren vaivan ja etsimällä mainoksen, jonka hänen ohjeittensa mukaan näinkin sitten kokonaisuudessaan. Lisänä siinä vielä van Goghin auringonkukat. Ihailemani mainos oli Lexus-automainos, mutta näine taiteellisuuksineen minusta varsin tyylikäs. Kiitoksia vielä kerran Anonyymille!

Tänään saan herraseuraa. Kahteen ikkunaan laitetaan jonnekin aikojen saatossa hävinneet aukipitolaitteet. Panin oikein paperille nimen. Sekä myös lattiaan juuttunut ovi höylätään lyhyemmäksi. Olisi eilen tultu, mutta en kotona ollut, enkä sallinut yleisavaimen käyttöä. En pidä siitä, että kotonani on vieraita ihmisiä minun poissa ollessani, vaikkakin sitten huoltoväkeä. Ystävällisesti suostuivat tähän päivään. Nyt odotan huollon puhelinsoittoa.




14. helmikuuta 2018

SÄHKÖPOSTI TOIMII TAAS

Loputkin muuttolaatikot viety pois. Mahdottoman kohtelias mies haki. Itse olin väsynyt, mutta jaksoin kyllä hymyillä. Sen jälkeen en enää jaksanut sitäkään. Katselin tovin televisiota ja kun ei siellä mikään kiinnostanut, menin nukkumaan.

Olin päivällä lukenut meriveden noususta maapallolla tuhoisin seurauksin, jos ei mitään tehdä. Myös jossain avaruudessa lilluu ilkeämielisiä esineitä, jotka saattavat suunnata matkansa kohti maapalloa. Sekin tuhoisin seurauksin. Yellowstonen alla muhii jättisuuri tulivuori, joka purkautuessaan saa maapalloa uhkaavan katastrofin aikaan ja seuraukset siis tuhoisat. Miten tässä nyt voi suunnitella yhtään mitään? Ja onko prinssi Charles nyt kuitenkaan Harryn isä?  Tämä isyysasia asia ja meriveden nousu ovat HS:n uutisia. Kumpikin jonkunlaisia ikuisuuskysymyksiä. Toisaalta taas, jos Lontoo ja moni muu paikka hukkuu veden nousussa, niin onko hälläväliä, kuka on Harryn isä? Sitä paitsi minulla on muita kysymyksiä ratkottavanani.

P-D oli eilen ja sai perään antamattomalla taidollaan sähköpostini kuntoon. Tarkoittaa, että muuton jälkeen nyt kaikki skulaa. Söimme Herkun lihapullia paholaiskastikkeessa perunamuusin ja salaatin kanssa ja joimme australialaista punaviiniä. Jälkiruoaksi kahvia ja Kakkugallerian leivoksia. Päivä oli ihan hyvä ja seura jälleen iloista ja mukavaa.

Tekemisen puutetta ei ole. Tänään käyn muun muassa papereiden kimppuun, jotka ovat matkalaukussa. Tuleeko matkalaukku ikinä muuhun käyttöön kuin väliaikaisesti arkistoksi? Maapallon tuhosta huolimatta haaveilen matkoista, suunnittelen kaikenlaista muutakin. Ihminenhän on kuitenkin pohjimmiltaan optimistinen olento.



13. helmikuuta 2018

AAMUTUULIA

Puitten oksilla lunta. Ihmiset tähän aikaan rientämässä töihin ja kouluun. Metro kuljettaa väkeä. Minä kirjoitan. Aamusuihku jo suoritettu, latte juotu ja tänään tulee P-D.

Aloin kirjoittaa kirjettä Italiaan. Sain kortin ja tiedon, että S-L:n kirje olisi jo ajat sitten pitänyt tulla. Ovatko maittemme postit jälleen kerran kadottaneet tärkeää tietoa paperipussissa? Nyt muuten posti jaetaan tässä talossa taas luukusta. Putkiremontin aikana pihalla oli laatikkorivistö, josta piti hakea. Ennen minun muuttoani tämän asunnon loota pursusi kaikenlaisesta, jota oli pantu käyttämättömään laatikkoon. Pakastuneita mainoksia, jäykkiä roskia. Latasin muovikassiin ja vein roskikseen. Tsilarikin tuli. Kaikenlaista kivaa tiedossa kevään aikana. Aion osallistua. Metron asemallehan on nyt vain poron kuseman verran. Onko sen pituus milloinkaan mitattu?

Kävin eilen Stockmannilla taas. Vaikka tämä Itäkeskuksen tavaratalo on vain pelkkä torso, niin parempi kuitenkin kuin ei ollenkaan. Ja lukeehan ovien yläpuolella tuo tuttu sana Stockmann, joka lapsena oli oikea ihmeitten maailma ja jonne mennessä pukeuduttiin kauniisti kuten aina keskikaupungille mennessä. Ei pihavaatteissa koskaan. Äidilläkin yleensä kävelypuku tai sievä leninki, korkeakorkoiset kengät ja hän tuoksui hyvälle. Mentiin ratikalla. Siihen aikaan Stockmann oli vielä aivan kokonainen. Nykyisin osin pilkottu muille omistajille. Aikovat myydä rakennuksenkin Espan ja Keskuskadun kulmassa, jossa on muun muassa ruotsalaisten omistama Akateeminen Kirjakauppa. Ehkä se kauppa osaltaan elvyttää Stockmannin huonoksi mennyttä taloutta.

Nyt töihin, ettei laiskaksi päästä sanomaan. Hyvää päivää.

12. helmikuuta 2018

JOHANNES JA GRIET

Melkoisen ahkera olin sentään eilen, vaikka juttelinkin puhelimessa. M soitti ja kertoi mielenkiintoisesti  puolisonsa A:n kanssa tekemästään matkasta  Dubaihin. Olin saanut kortinkin aikaisemmin. Olivat olleet 828 metrin korkeudessa Burj Khalifan rakennuksessa. Herttinen! Jossain siellä päin rakennetaan kuulemma kilometrin korkuista. Ihmiselle ei mikään riitä. Stadionin torni on 72 metriä korkea.

Johannes Vermeer, hollantilainen maalari syntyi 1632 ja kuoli 1675. Katselin eilen elokuvan taiteilijasta ja turbaanipäisestä tytöstä tai "Tyttö ja helmikorvakoru". Minusta elokuva oli tyylikkään viihteellinen kuvaus 1600-luvun Hollannista kanavan rannalla. Rakkauselokuva? No, oli. Hidastempoinen, vähäsanainen, paljon puhuva. Mies on Johannes Vermeer ja tyttö Griet, piika. Eikä mitään oikeastaan tapahtunut ja tapahtui kuitenkin. Totta, maalaus Grietistä on hiukan julkea, kuten taiteilijan vaimo sanoi ja ajoi tytön ulos talostaan.

Ihmisten ilmoille tänään, postilaatikollekin. Sitten taas purkamaan ja paikoilleen panemaan. Lotto ei antanut viime kierroksella yhtään mitään, mutta joku sai. Onneksi olkoon. Vai onko? Moni saanut paljon rahaa ja menettänyt paljon rahaa. "Hetken kestää onni kerrallaan", lauletaan.

Nukuin taas hyvin, enkä tarvinnut edes apuun Melatoniinia. Nyt latte lasiin, suihkuun, ihmisen julkisivu kuntoon ja ei kuin menoksi.



11. helmikuuta 2018

MITÄ TAPAHTUI EKBERGILLÄ?

Pimeää kuten illallakin, mutta valosta toivoa aamun kunnolla valjettua. Illalla en elokuvaa jaksanutkaan katsella, en lukea vuoteessa, en liioin joutunut odottelemaan kauaa unen tuloa. Hyvä yö takana.

Luin Helsingin Sanomia. Bulevardin Ekberg on kuulemma raiskattu! Tarkoittaa remontoitu, uudistettu, modernisoitu ja saatu asiakkaat kuohuksiin. Vanhaakin säilytetty. Ehkä jotain siis on jätetty lapsuuteni Ekbergistä. Toimitusjohtaja Maj-Len Maria Ekberg puolustaa muutosta "emme pienenä yrityksenä voi pitää pystyssä museokauppaa". Ymmärrän yrittäjää!  Pitänee jonain päivänä käydä katsomassa, onko todellakin tapahtunut katastrofi.

Ostin muuten kahden jo mainitun kirjan lisäksi Pentti Linkolan vuonna 1960 ilmestyneen Isänmaan ja ihmisen puolesta. Aikaisemmin en ole itse Linkolaa lukenut, televisiosta kuitenkin tuttu mies. Tässä pamfletiksi kutsutussa kirjasessa intoa uhkuen nuorena, 28v, kaverina sotia voimakkaasti vastustavana, sen ajan mietteitä julkituoden.

Tänään taas purkutöitä. Pitää päästä lopuistakin muuttolaatikoista eroon. Olohuone vielä täydellisen kaaoksen vallassa. Parveke täynnä tavaraa. Pari roskiskeikkaa. Välillä huilaamista, lonkka ei tykkää rehkimisestä. Huomenna ruokakauppaan ja ensi viikolla taas P-D:kin apuna. Kun saan matot levitetyiksi lattioille, tunnen tämän kodikseni.

Asun nyt kerrosta ylempänä kuin aiemmin. Kirjoituspöytä ikkunan edessä, ei seinän kuten ennen. Näen loistavasti korkeat puut, variksen kuusen oksalla. Hiljaista, sangen hiljaista. On kuin mökillä muinoin. Hiljaisuuden voi kuulla.