26. huhtikuuta 2017

MUSIIKISTA PUHTIA

Kuuntelen tässä samalla musiikkia ja se on klassista. Kerään voimia imuroimiseen. Tänään kotosalla. Huushollihommien jälkeen lukemista ja mitä muuta keksin, sivistävää kuitenkin.

Olin hammaslääkärissä. Takahampaaseen koski ja ei kun ex tempero ensimmäiseen klinikkaan tuppautumaan ilman ajanvarausta. Tohtori oli ylen ystävällinen kivuliasta persoonaani kohtaan ja otti vastaan. Pääsin vaivasta. Pluspiste Itäkeskukselle! Painelin kauppaan. P-D tulossa visiitille. Tuli. Teimme toki töitäkin. Tarkoittaa että kävimme kellarissa. Suurin osa ajasta juttelemista, syömistä ja juomista, ennen kaikkea kaiken kattavaa hilpeilyä. Italialainen ystävänikin totesi kirjeessään naurun pidentävän ikää. Eilisen jälkeen elämme vielä pari sataa vuotta.

Olen saanut uuden lukijan tipahtaneen tilalle. Tervetuloa, olen iloinen. Hienoa, että tekstit kiinnostavat. Tätä toivovat oikeatkin kirjailijat saati sitten kaltaiseni amatööri. Vaikka sanotaan, tai on sanottu, että jokainen kirjoittaa etupäässä itselleen.

Se omin päin tehty nettitilaus Kaisa Kyläkosken kirjasta meni poskelleen, kuten vähän uumoilinkin. Eilen kun sain asiantuntija-apua, onnistui ja maksoinkin kirjan jo. Tullee postiluukusta. Sitten luetaan Eiralaisesta (Helsingin kaupunginosa) talosta tarinaa. Kuka asunut, koska, miten vaikuttanut talon ja ehkä Eiran elämään?

Huomenna poistun kodin lämmöstä suureen maailmaan eli kauppakeskukseen. Lopuviikon vieraita ja vappua ajatellen. Ei sentään tippaleipiä, ei simaa (ei äitini laittaman veroista ikinä), ei huiskaa eikä ilmapalloakaan. Niitä tavanomaisia on sitten vappu tai muu.

24. huhtikuuta 2017

YKSI PUTOSI POIS

Tällä hetkellä omassa blogimaailmassani tapahtuu kuin laulussa : ten green bottles hanging on the wall and if one green bottle will  accidentally fall, there are nine green bottles hanging on the wall... Minulla oli 21 lukijaa, yksi putosi pois, nyt on 20 lukijaa.

Tänään asioille kunhan tästä pääsen aamutoimiin. Nukuin melko myöhään ja nyt vasta kapselikahvittelen. Täksi viikoksi onkin siunaantunut taas tekemistä. Tulee vieraita myöhemminkin kuin huomenna. Matala majani toivottaa tervetulleeksi.

Illalla luin, päästäkseni kirjan loppuun, Risto Rankin Maigret juo. Komisariolla on monia syitä rikostutkimusten lomassa poiketa drinkille. Ranskassa ei olla ehkä niin tiukkoja "ei työaikana". Muulloinkin tekee mieli ja syitä löytyy, kuten Ranki kertoo. "...Maigretin mieleen juolahti aivan aiheettomasti lasillinen oikein kylmää olutta. Kenties siksi, että linja-auto oli jarruttanut boulevard Saint-Michelin suunnalla ja tuonut hänen mieleensä sen varrella olevat oluttuvat...  " Ei kun siis "yksi olut... ja suurin mikä teillä on...". Tämmöistä Pariisissa.

Aurinko paistaa, kolme astetta lämmintä ja iltapäivällä sateen uhka. Sää puhuttaa ja onhan se sopivan neutraali aihe. Varsinkin tänä keväänä, kun holotnaa poikkeavasti. Sana juontuu venäjän sanasta "holodno". Kas kummaa. Isäni aikoinaan puhuma slangi vilisi venäjänkielisiä sanoja ja minunkin lapsuuteeni niitä oli joitakin jäänyt. Huusimme naattaleikeissä "stoi". Nykyisin venäjä vaihtunut englanniksi.

Kahvimukini jäähtyessä edessäni alkaa sen kyljessä oleva van Goghin korva palautua, joka häviää kuuman kahvin valuessa kuppiin. Kaikkea hupaisaa tai latteuksia keksitään. Kupissa häviää taiteilijalta oikeakin korva ja hän viilsi vain itse vasemman irti ja lähetti sen paketissa rakastajattarelleen kaksi vuotta ennen itsemurhaansa.

23. huhtikuuta 2017

RÄNTÄSATEEN SIIVITTÄMÄÄ

Komea räntäsade ulkona. Katu peittynyt valkoiseen vaippaan, näkyvyys kehno. No, huhtikuussa on usein tällaista. Pysyttelen sisällä. Kirjan ja ruusun-päivä hiukan kärsii. Minulla on kirja luettavanani. Olen palautunut Sinebrychoffien jälkeen takaisin  Inspector Morsen pariin The Dead of Jericho. Jos vaikka sanavarastoni laajentuisi, kun kirjoittelen A:lle sähköpostia.

Loton päävoitto meni ihan muualle kuin minulle, vaikka olin uhrannut koko kupongin täyteen numeroita. Kolme osui kohdalleen ja vielä ilman lisänumeroa. No, en menetä toivoani. Ensi viikolla taas.

E:ltä tuli kortti Prahasta. Rouva jo matkaltaan kotiutunut ja minulle hehkuttanut puhelimessa matkansa antia. Kortissakin lukee "hurmaava kaupunki". Niinhän tuo on! Kuvapuolella Kaarlen silta, jolla minäkin flaneerannut monta kertaa. Se on must turistille.

Huomenna kauppaan. Tiistaina saan vieraan. Tehdään töitä, syödään ja juodaan. Niin ja jutellaan. Se onkin se hauskin puoli tämän ihmisen kanssa. Meillä on aina ratkiriemukasta. Saa olla kiitollinen tämänkaltaisista ystävistä. Heillä on positiivinen elämänkatsomus, vaikka ei omalla kohdalla aina kaikki mene jetsulleen oikein ja hyvin.

Tänään Teemalta Afrikan kuningatar, John Huston 1951. Jaksaiskohan vielä kerran?  Aina siinä on jotain sellaista, jonka uudella katsomiskerralla huomaa. Näyttelijät loistavia, tarina hilpeän jännittävä. Ihan kaislikossa suhisee Kuningattaren rämpiessä vaarojen keskellä. Ehkä sen vielä kerran katselee rähjäisen kapteenin rakastumista kireään vanhaanpiikaan. Siispä ehtoolla joen koskien kuohuihin Humphrey Bogartin ja Katharine Hepburnin mukana. Ja onhan siinä happy endkin, siispä loppu hyvin, kaikki hyvin.



22. huhtikuuta 2017

PIIPAHDIN 1800-LUVULLE

Täytyy taas kertoa. A lähetti kuvia perheestään netin kautta. Nyt näin Horstinkin noin kaksi vuotta ennen kuolemaansa. Näin myös esikoispojan, jota olin pidellyt Hofheimissa pikkuvauvana sylissäni ja vienyt tuliaislahjaksi hänelle sinisen peiton. Tämän kertoi A. Itse en peittoa enää muistanut. Poika on jo tietysti aikuinen mies ja naimisissa. Sanon kuten A "My God,  time runs so quickly". Näin nyt A:n toisetkin lapset  sekä vielä A:n koiran. Tuntui niin mukavalta "tavata" heidät kaikki ja lisäksi A:n itsensäkin. Sain monta kuvaa. Myös vävystä ja miniöistä. Vielen Dank (A on saksalaistunut egyptiläinen Espanjan asukas).

Aloin lukea Sinebrychoffeista kirjaa, jonka ostin Sinebrychoffin museosta. Tuntui kivalta katsella Bulevardi 40 Signe Branderin ottamia kuvia, kun kuljeskelin samoissa huoneissa jokin aika takaperin. Oli helppoa kuvitella, miten siellä on eletty ja taidetta kerätty. Nyt kaikki meidän kiinnostuksemme ja ihastuksemme kohteena!

Kirjan mukana on jälleen hienoa piipahtaa "minun" 1800-luvulleni, vaikka hiukan kirpaisi se silloinen ajatusmaailma, että "naisen maailma on koti, miehen koti on maailma". Silloin oli vieläkin vaikeampaa kuin nykyisin naisen punnertaa elämässään eteen päin tähän "miehen maailmaan". Melkein kaikki koulut olivat pojille, koulukieli oli ruotsi. Vaikka olimme jo Venäjän alaisuudessa Ruotsista irtautuneena, jäi ruotsi vahvasti käyttöön. Autonomia-asema salli sen, että meidän ei ollut pakko osata venäjää. Jopa venäläissyntyiset kauppiaatkin ruotsalaistuivat, josta alettiin olla jo huolissaankin. Helsinkiin saatiin vasta 1800-luvun puolenvälin jälkeen ensimmäinen venäjänkielinen alkeiskoulu.

Bulevardi 40:n emäntänä oli niin ikään 1800-luvulla Fanny Sinebrychoff. Naimisissa Paul Sinebrychoffin (nuorempi) kanssa. Fanny oli näyttelijä, mutta hänen piti luopua urastaan kihlauduttuaan Paulin kanssa. Hän oli kaunis nainen ja herätti aina Bulevardilla kävellessään laajasti huomiota. Hän on ohittanut Engelin suunnitteleman Vanhan kirkon hautausmaan portin, josta vuonna 1980 kirjoitti  Bo Carpelan runon:

Silloinkin, kun kesä
on kauneimmillaan,
on tämä portti,
ja, tuolla puolen,
ruoho ja haudat.

21. huhtikuuta 2017

BESSERWISSER

Palaan aina vaan Heini Kilpamäen kirjaan tyhmyydestä. Luku "Viisastelija rikkoo tunnelman" kiinnosti. Minunkin tuttavapiirissäni on yksi besserwisser. Besserwisser korjaa toisen ihmisen epämääräisiä ajatuksia järkevämpään suuntaan, sanoo Kilpamäki. Paremmintietäjä tuputtaa nerouttaan tuomalla julki miten asia oikeasti on. Onko se nyt niin tärkeää keskustelun tuoksinnassa, jos jonkun sivistyssanan lausuu väärin tai vuosiluku heittää vuodella parilla? Ei minusta. Besserwisser on ikävä keskustelija, luo kiusallisen ilmapiirin ja hänen käytöksensä on loukkaavaa. Tämän besserwisser-tuttavani ollessa keskustelukumppanini, olen alkanut varoa sanomisiani ja mietin koko ajan, onko hänellä siihen puuttumista, jos rohkenen avata suuni.

Kaarina Suonperä sanoo besserwissereitä olevan kaikkialla. Työpaikoilla, kassajonoissa, kulkuneuvoissa...  Heitä riittää. Ovatko he ylifiksuja, meitä muita älykkäämpiä vai todellisia tyhmyreitä? Emmekä jaksa koko ajan heille vakuuttaa kuinka hyviä ja oikeassa he ovat. Sitä he kai kaipaavatkin. Siihen kaipuuseen en tuttavabesserwisserini kanssa kajoa.

Tämä perjantai on pyhitetty lukemiselle ja roskien viemiselle. Luen Kilpamäen kirjan ja Christien "Sinisen junan" loppuun. Siirryn Sinebrychoffien elämään. Enkä korjaa, jos joku sanoo Fanny ja Paul Sinebrychoffin asuneen Bulevardi 40 sijasta numerossa 41.

Sumuista ja sateista. Näin kertoi säätietokin. Ei haittaa. Kerroin A:lle Valenciaan Suomen koleasta keväästä ja lisäsin kesän tulevan joka tapauksessa kuten jokaisena vuotena. Mukavaa perjantaita.

20. huhtikuuta 2017

KAUPOISSA

Tänään asioilla. Kirjakaupassakin. Pyörittelin Jenni Haukion runokirjaa kädessäni, mutta jätin hyllyyn. En ostanut mitään. Marssin kepein askelin Stockalle ja sieltä välttämättömät ostokset. Ruokakaupan kautta kotiin. Loppuviikko syömisen puolesta turvattu, kaikenlaisia hedelmiä ja marjoja.

Lähetin taas A:lle s-postia. Hän oli kysynyt, mitä hommailen noin yleensä täällä Helsingissä. Kerroin. Ja hommailenhan minä. Ensi viikolla pienenä ajatuksen poikasena mennä Stadin Slangin tilaisuuteen. Laulua ja Slangibändin musaa ja kuunnellaan esitelmää Sörkan historiasta. Tämäpä voisi minua kaikki kiinnostaa.

Aika koleaa oli dallata kauppakeskukseen ja siellä taas tuli lämmin olo. Loppuviikon ruuhkaa, pääsiäistavaroita halvalla, huntukansaa ja kirkasäänisiä lapsia. Huilasin penkillä tovin. Kukaan ei häirinnyt. Postitin Italian kirjeen ja siitä oli tullut pitkä. Kävin postissa hankkimassa postimerkit. Olen tilannut Kaisa Kyläkosken kirjan  Rehbinderintie 16. Saanen sen joskus. Ensimmäinen omatoiminen nettitilaukseni ja saas nähdä, meneekö poskelleen. Yrittänyttä ei laiteta.

Tämmöistä tänään. Nyt menen syömään mansikoita.

19. huhtikuuta 2017

HORST


Minulla on nyt rauhallinen olo, koska tiedän. Olen blogissanikin jutellut uupumukseen asti ensirakkaudestani Horstista, johon tutustuin 16v. Olen väsyttänyt ystäväni ja itseni, olen lukenut Horstin kirjeitä, itkenyt ja toivonut hänet vielä tapaavani. Se ei ole enää mahdollista. Horst kuoli vuonna 2005. Noihin aikoihin näin unen, jossa olin läsnä näkymättömänä hänen hautajaisissaan.

Olen saanut yhteyden Horstin vaimoon, jonka olen kerran tavannut ollessani mieheni kanssa Horstin perheen luona Saksassa matkallamme Amsterdamiin häihin. Kuten arvata saattaa, tästä on  kulunut aikaa. Senkin jälkeen olemme olleet Saksassa, vaan emme enää tavanneet. Kirjeenvaihtokin loppui, joulukorttejakaan ei vaihdettu. Elämä kulki. Vuodet vierivät.

Viime aikoina olen hullun lailla yrittänyt etsiä Horstia ja hänen perhettään. Liityin Facebookiin. Löysin saman nimisen naisen, joka oli asunut kaupungissa, jossa minä mieheni kanssa vierailin. Nyt kotikaupunki on toisessa maassa. Kirjoitin sähköpostia ja toivoin parasta. Henkilö oli sama, jonka olen tuntenut. Sain oitis vastauksen. Hän voi hyvin, kuten aikuiset lapsetkin, joista vanhimman olen pienenä vauvana nähnyt. Mutta Horstia ei enää ole.

Nyt minulla on sähköpostiosoite. Toivon meidän elvyttävän vanhan ystävyytemme vuosikymmenten takaa ja olen äärettömän iloinen löydettyäni Horstin vaimon taas uudestaan. Hävitän Horstin kirjeet, suljen "muistolaatikon" ja annan menneitten olla. Minulla on nyt rauha.