13. elokuuta 2018

SUOMIPOIKA EI ENÄÄ ENTISENSÄ

Päin männikköä meni suomalaisilla Berliinissä. Se vähä, mikä siellä meillä oli. Onneksi ei urheilu tähän pääty,vaan kisoja riittää tulevaisuudessakin. Talvi tulee ja sitten hiihdetään.Mutta seiväs oli eilen niin jännä, että istuin sohvan nurkassa ja purin paperinenäliinaa. Muistan ajat, kun olin isän kanssa Stadionilla ja seiväshyppääjät ylitettyään komeat neljä metriä, putosivat purukasaan. Nyt mennään kevyesti yli kuuden metrin! Muksahdetaan pehmeästi ilmavaan muovipatjaan. Eilinen voittoylitys 6.05 tuli kuitenkin melkein Suomeen. Tämmöisissä tapauksissa pidämme ruotsalaisia omanamme!

Olen päättänyt olla enempää rasittamatta lukijoita Haruko Murakamin kirjalla, vaikka mieli tekisi. Aina vaan hullummaksi menee nimittäin. Sen verran kerron, että nyt on ilmestynyt "elävä henki" kirjan Kafkalle. Hengen oikea ja ilmielävä ilmentymä on neiti Saeki, keski-ikäinen nainen, kun henki taas  15-vuotias tyttö. Japanissa kuulemma aika yleistä tämän kaltainen haamuilu.

Ruokaa on, marjoja on. Ei tarvitse lähteä ainakaan tänään mitään hankkimaan. Taitaisi tulla vilukin. Helteet olivat ja menivät. Tuulettimet törröttävät turhina odottamassa talteen panemista. Kohtapian on ulsterin vuoro.

Kiepun vielä aamutakissa. On aamutoimien aika hissun kissun tästä. Hidastempoista elämää. Näin ollen usein mietin, pannako ollenkaan vaatteita päälle, mennäkö suihkuun, sijatako vuode? Kun oikein kauan miettii, on turhaa enää vaivautua. Vaan ei tänään kuitenkaan. Reippaasti tekemään uutta  elokuista päivää.


12. elokuuta 2018

ONKO JYVÄLLE PÄÄSEMINEN AINA TÄRKEÄÄ?

Eilinen sujui pikku askareiden ja velttoilun merkeissä. Muutama tekstiviesti ja syömistä, mikä ei missään tapauksessa kuulunut dieetin piiriin. Astun ruotuun tänään.Luin Murakamia ja päätin ottaa kirjan ilman pohtimista mitä kirjailija tarkoittaa. Siitä tuli heti mielenkiintoisempi ja entistä hullumpi. Olen puolessa välissä. Nakata tapaa uusia ihmisiä. Muuten menee hyvin, mutta elämässä on yksi vaikeus: Nakata, noin 50v, ei osaa lukea. Nykymaailmassa se taito pitäisi olla. Onneksi Nakataa autetaan kaikkialla, kun hän kertoo näkönsä olevan huonon. Eräänä päivänä taivaalta tipahteli ensin tuhansia makrilleja ja sardiineja ja jonkun ajan kuluttua iilimatoja. Autot liukastelivat varsinkin iilimatoja täynnä olevilla teillä. Nakatalla on aina sateensuoja mukana. Nyt se oli tarpeen. Kirjassa on  useita asioita sekoittamassa lukijan päätä. Minä sekosin jo ensimmäisten kymmenien sivujen kohdalla. Ei se mitään. Ei kaikkea tarvitse aina ymmärtääkään. Suomentaja on Juhani Lindholm. Oliko hän koko ajan kärryillä? Hän ei kääntänyt kirjaa japanin  kielestä vaan englannin kielisestä versiosta.

Netti kertoo, etten suinkaan ole ainoa, joka ei ole Haruki Murakamin teosta Kafka rannalla ymmärtänyt. Lohduttavaa! Japanilainen kirjan julkaisija avasi internet-sivun kysymyksiä varten. Niitä tuli. Neuvottiin useamman lukukerran avaavan hiukan juonen ymmärtämistä ja ehkä sitäkin, mitä kirjailija on tarkoittanut.

Olen blogissani usein jauhanut Murakamin kirjasta. Siitä voi aavistella, että se kaikessa outoudessaan ja hulluudessaan on tehnyt minuun vaikutuksen. Aluksi ärsytti suunnattomasti, että en lukemaani ymmärtänyt. Olenko tyhmä? Etsin loogisuutta lukemaani. Se oli ja pysyi minulta piilossa. Olkoon! Jatkoin lukemista, jätin kaiken juonen johdonmukaisuuden käsittelemättä aivoissani. Olin kuin Nakata, joka oli tyytyväinen, vaikka ei läheskään kaikkea ymmärtänyt.

Murakamin kirjasta on vielä lukematta 334 sivua.




11. elokuuta 2018

EILEN OLI KIVAA

Nonnih, pitkälle iltaan venyi hauskasti visiitti luonani. Ensin syötiin ja sen aikana ja sen jälkeen juteltiin. Hiukan oli nostalgiaakin, kun selailimme kirjaa Helsingin edesmenneistä elokuvateattereista, joissa kumpikin olimme monesti istuneet. Nyt teattereilla muu tehtävä kuntoilun, erilaisten seurakuntien tai kulinarististen nautintojen tiimoilla. Haikeina  kuvia katselimme.

Kävimme myös läpi HKO:n kenraalit, jotka meitä kumpaakin kiinnostavat. Ensi viikolla siis asiaa Ticketmasteriin. Ainakin Sibeliusta ja Duke Ellingtonia, Shotsakovitshia, Schumania.

Kaupunginmuseon ystävät muisti jäsentään kirjeellä ja tarjosi menopaikkoja. Hakasalmen huvila valmistuu korjauksista syyskuussa. Uusi näyttely viisaa katsojalle, millaista oli Helsingissä 1920-luvulla. Herttoniemen kartanossa en ole ollut. Sekin  nyt tarjolla. Haikon kartano taas hyvinkin tuttu, kuten ensin mainittu Hakasalmen huvila. Hesperiankadulla Kirpilän kotimuseo, jossa parikin kertaa olen ihastellut lääketieteen lisensiaatti Juhani Kirpilän kotia ja siellä olevia 540 taideteosta. Kirpilä syntyi 1931 ja kuoli pois 1988. Hesperian puistossa on komeita hevoskastanjoita. Kerrotaan Kirpilän kutsuneen suuren joukon ystäviä kotiinsa juuri niiden kukkimisaikaan, nauttimaan hyvästä ruuasta ja keskustelusta. Ylimmän kerroksen suuresta asunnosta avautuu upea näkymä puistoon.

Tänään visusti laiskotellen kotona. Luen ja syön eilisiä jämiä. Pakastinkin jotain. Ruokapuoli hoidettu vähäksi aikaa. Kiusana pakastimessa jäätelöäkin. Tänään Berliinissä kävellään. Ehkä kiinnostun. Minusta hiukan omituinen laji. Joku sanonutkin jotain leikkisää, mutta en muista kuka ja mitä. Koko yleisurheilun tiimoilla on niin, että kaukana, hyvin kaukana ovat ne lajit, joissa Suomi oli monessa  ykkösenä. Keihäs, pitkät matkat, hypyt ja loikat. Nyt uudet ihmiset korkeammalle, pitemmälle ja nopeammin.

10. elokuuta 2018

KAIKKI KUNNIA BOTEROLLE

Ehkä onkin niin, että lukemani Haruki Murakamin kirja on pelkkää symboliikkaa. Ei voi olla muuta, jos Johnnie Walker-niminen mies pyydystää kissoja, syö niiden sydämet ja rakentaa huilun niiden sieluista. Eihän? Kirja on pelkkää "rakettitiedettä" kaltaiselleni suomalaisjuntille.

Italiasta tuli kiitoskortti puusta valmistetusta onnittelukortistani. Pelkäsin ettei se mene perille, vaan joku ottaa sytykkeeksi. Ei ottanut. Saamani kortin kuvapuolella on iki-ihanan Fernando Boteron maalaus Picnic. Ensimmäisiä kertoja katsellessani Boteron pulleita ihmisiä, loukkaannuin lihavien puolesta. Myöhemmillä kerroilla olin ihastunut. Kolumbialaisen taiteilijan kaikki kohteet maalauksissa ja veistoksissa ovat rehellisen reheviä. Ei loukkaavalla tavalla, vaan iloisella ja myötämielisellä. Picnicissä mies ja nainen ovat huviretkellä taustalla kaupungin silhuetti ja vuoria, eväskori, josta pilkistää viinipullo. Kaksi ihmistä lepäämässä viltin päällä nainen nojautuneena miehen syliin. Usein Boteron hahmoilla on samat kasvonpiirteet ja aina pehmeän pyöreä olemus. Minulla on yksi Botero magneettina jääkaapin ovessa. Rubensin uhkean pulskat naishahmot ovat hoikkia verrattuna Boteron töihin. Botero pitää hahmonsa aina vaatetettuina. Rubens ajan hengen mukaisesti ilkosillaan.

Heräsin aamulla hävyttömän aikaisin, mutta nukahdin myös varhain illalla. Piti niin katselemani miesten keihäs Berliinistä, mutta en mahtanut unen tulolle mitään. Tykkään yleisurheilusta, mutta uintiin, pyöräilyyn ja suunnistukseen en jaksa millään syventyä.

Tänään tulee K. Olen jo kattanut pöydän ja nyt aamulla ryhdyn muihin valmisteluihin. Bataatin kuorin illalla, kiillotin aterimet, tarkistin lasit ja taittelin lautasliinat. En miksikään Ranskan liljoiksi kuitenkaan. Joskus olen siihen asiaan paneutunut suurella antaumuksella. Tänään siis viis veisataan dieetistä. Syödään itsemme kylläiseksi kaloreita laskematta. Huomenna taas ruotuun.

9. elokuuta 2018

MOI

Kyllä eilen kauppakeskuksessa huomasi lomien päättyneen, koulut alkavat, arki koittaa. Kansaa käytävät täynnä. Sulauduin joukkoon. Vielä Tallinnan aukion pienellä torilla pari lajiketta mansikoita, aavistuksen villivadelmille maistuvia vattuja. Loput pöydästä oli karviaismarjojen, luumujen ja viinimarjojen täyttämä. Puolukoita ei sentään vielä. Kantarellit Virosta. Ostin kimpun auringonkukkia. Tuli niin van Goghimainen olo.

Tässä ihmettelen näin aamutuimassa. On laboratorioon meno ja pitää olla ravinnotta. Keljua. Kotimatkalla suorittelen eilen jääneitä asioita. Huomenna tulee K. Alkupala ei ole "roskaista", mutta pääruuan olen nimittänyt roskaruuaksi ja sitä se on makkaroineen päivineen. Ranskalaisia perunoita, epäterveellisestä vehnästä patonkia, salaattia höystettynä yhdellä sun toisella, paistettuja bataattiviipaleita. Sinappia ja ketsuppia pöydällä! Jälkiruokaakin on, eikä sekään ole enää roskaruokaa. Että tämmönen lounas. Myöhemmin espressoa ja belgialaista suklaata. Lihotaan!

Nyt tästä voisikin alkaa valmistautua veren antoon. Toimenpiteen jälkeen kyllä kiiruhdan johonkin kahvilaan vaikka cappuccinolle, kun en heti kotiin ehdi. Ekberg ei ole kovin lähellä. Sinne menisin mielelläni. Siellä on vielä vahvasti vanha kunnon kahvilameininki pöytiin tarjoiluineen. Itsepalvelu ei minua viehätä. Ensin pitää kanniskella itse sen, mitä on tahtonut ja sitten juotuaan ja syötyään vielä viedä astiat pois. Kluuvikadun Fazerkin ollut jo kauan tämmönen kammotuspaikka. Ennen siellä tuotiin pöytään leivosprikka, josta sai valita. Tarjoilija ei sanonut asiakkaalle "moikka". Mistä sana on muuten meille tullut? Kaisa Häkkinen Nykysuomen etymologisessa sanakirjassaan ei puhu mitään "moista" tai "moikasta". Teos vuodelta 2004. Ei liioin Veijo Meri Sanojen synnyssään samalta vuodelta. Kotus valottaa, että "moi" on kuultu ihan sinällään Saksassa ja Tanskassa. Sieltäkö jonkun matkailijan mukana? On mietitty, josko sitten god morgonista? "Morosta" tai morjens-sanasta? Selvinneekö ikinä? Minä lopetan pohtimisen ja lähden labraan.








8. elokuuta 2018

YMMÄRRYS HOI, ÄLY ÄLÄ JÄTÄ

Tässäpä jälleen istuksin kahvimuki edessäni aloittelemassa uutta aurinkoista päivää. Käytännöllisesti katsoen valvoin yön tai ainakin aamukolmeen asti. Unen saanti jäi muutamaan tuntiin. Joskus näin. Aika useinkin nykyisin. Olen lähdössä asioille, kunhan saan itseni asialliseen kuntoon. Aloitan hiusten pesulla. Huomenna laboratoriokokeisiin. On oltava tietysti ravinnotta. Perjantaina K tulee roskaruoalle. Olen laatinut jo menyyn. Lieneekö tuo nykyisin "menuun"?

Yhä minulle suuri arvoitus ja lievästi outo kokemus Haruki Murakamin kirja Kafka rannalla. Luulin jo päässeeni kärryille ja taas pudota muksahdin pois. Olen lukenut 165 sivua. Pitäisi jo ymmärtää. Ei vaan natsaa. Tajuavatko japanilaiset oikeasti kirjailijan sanomaa (onko sitä?), koska takakansi tietää kertoa  Murakamin suuresta suosiosta Nipponissa? Ehkä näiden kahden rinnakkaistarinan sankarien kertomukset lopulta Shikokun saarella, jonkunlainen päämäärä kirjan henkilöille, avaavat minullekin tiedon, mistä tässä on kysymys ja pääsen "realismin tuon puolen" jälkeen tähän tavalliseen kaikin puolin ymmärrettävään arkeeni ja panen kirjan kannet kiinni. Jos nimittäin jaksan laahustaa vielä 474 sivua.

E soitti Oulusta ja kiitimme molemmin puolin korteista. Hän lähetti Suomussalmen kesäteatterikokemuksistaan ja minä kaivoin laatikostani kortin, jonka kuvapuoli kertoi zen-taiteilijan näkemyksen japsimaisemasta. Olinhan kerran näiden taiteilijoiden todella viehättävässä näyttelyssä Helsingissä. Vaikka en tajua Murakamin kirjaa, pidän hullun lailla vanhasta japanilaisesta taiteesta. Muutamalla siveltimen vedolla koko kuvan tarina, pari käkkäräistä puuta, vuori ja ehkä vielä vesiputous.

Suunnittelin K:n kanssa menoa Amos Rexiin kunhan se ensin yleisölle avataan kuun lopussa. Amos Rex kiinnostaa sekä ulko- että sisäpuolelta. Miten helsinkiläiset tulevat vastaan ottamaan tämän erikoisen näyttelytilan entisen linja-autoaseman alla, nyttemmin Lasipalatsin aukio? Kellotorni kuitenkin jätettiin, vaikka linja-autot häädettiin jo aikoja sitten. Ne olivat oikeita linja-autoja, eivät mitään busseja! Eikä kukaan hurjimmissakaan ajatuksissa tuuminut, että joskus siinä kohdin maan alla tarjoillaan taide-elämyksiä.

6. elokuuta 2018

MIMI JUTTELEE NAKATALLE

Eräänä päivänä oli K vanhemman poikansa kanssa luonani. Tulivat hyvin pienellä varoitusajalla. Muuta tarjottavaa ei ollut kuin cappuccinoa ja espressoa. Istuimme keittiön pöydän ääressä. Muutama hauska tunti menikin kuin huomaamatta jutellen ja nauraen. K tulee tällä viikolla ja silloin on tarjolla lupaamaani roskaruokaa. En nyt vallan hampurilaistasolle aio mutta jotain sinne päin. Kivaa siis jälleen tiedossa. Laboratorioonkin menen ja sen jälkeen varattava aika lääkäriltä. Hammaslääkärirumba myös tulossa. Tilattava liput niin ikään HKO:n syksyn kenraaleihin. Näissä merkeissä elokuuta mennään.

Olen lueskellut Haruki Murakamin kirjaa Kafka rannalla. Joko kirja on hiukan vaikeatajuinen tai minä olen totaalisesti tyhmentynyt. Näin meidän kesken voisin veikata vaikka viimeksi mainittua. Murakami kertoo kissojen kieltä osaavasta herra Nakatasta, jolta karkasi kissa nimeltään Goma. Etsiessään kadonnutta hän joutui juttusille Mimi-nimisen itsetietoisen keski-iän kynnyksellä olevan siamilaiskissan kanssa. Mimi kertoi mistä oli nimensä saanut. Puccinin oopperasta La bohéme. "Siitä on laulukin: Si, mi chiamano Mimi".  Mimi kertoo Nakatalle, jos hän osaisi laulaa, laulaisi ystävälleen tämän kuuluisan aarian. Kirjassa on kaksi rinnakaistarinaa ja takalehti tietää, niiden nivoutuvan jotenkin yhteen lopussa. Sivuja opuksessa on 639. Olen epätietoisuudessa vielä kauan. Matkan varrella toivon viisastuvani.

Hyllyssäni on paljon matkakirjojen lisäksi matkaoppaita. Eräänä jälleen kerran nukkumattomana yönä otin niitä pinon vuoteeseen unen tulemisen toivossa. Ehkä kiinnostus heräsi A:n kutsun vuoksi Espanjan Valenciaan. Tuskin koskaan menen, mutta kun on sanonta, että koskaan ei pitäisi sanoa "ei koskaan", niin eihän sitä tiedä. Olisi hieno juttu avartua Espanjan maasta muultakin osin kuin vain Andalucian puolelta ja Kanarian saarilta. Nyt oppaista lukiessani asiaa Andaluciasta tulvahtivat monet muistot mieleen. Olen kolunnut puolison kanssa sentään koko provinssin melkoisen tarkkaan etelästä pohjoiseen ja lännestä itään. Las Palmasissa taas olimme erään vuoden vaihtumisen todistamassa kauan sitten. Panin kirjat pois ja ryhdyin odottelemaan unta tuulettimen vienosti suristessa.