16. marraskuuta 2018

HÄN OLI VALAISTUNUT

Ei mitään muffineja eilen, mutta vaa´an ostin. Varoiksi. Vihanneksia ja hedelmiä ostin myös sekä kaksi kirjaa. Katie Fforde The Christmas Stocking and other stories ja Juha Vuorinen Maltan mieleni.Vuorisen kirja edeltää Espanjassa oloa kirjassa Hola!:n takaa. 

Istuin kauppareissulla kauppakeskuksen lepopaikalla. Hetken kuluttua kuului naisen ääni vierestäni "Puhutteko suomea?"  Vastasin puhuvani. Hän kertoi ensin niitä ja näitä, kysyi, missä on Alko yms. Siten selvisi jutustelun perimmäinen tarkoitus. Hän tahtoi puhua Jeesuksesta. Yleensä en ole kiinnostunut Jeesuksesta puhumaan, mutta rouva vaikutti kiinnostavalta eikä ollenkaan pakkotuputtavalta. Kertoi olleensa mannekiini ja perso alkoholille. Näytti vosien takaisen kuvan, jossa hän oli hyvin kaunis nuori nainen, joka istui kapakassa. Kertoi nähneensä myöhemmin Jeesuksen. Kiinnostuin, miltä Jeesus näytti ja mistä tiesi, että hän oli juuri Jeesus. "Hänellä oli palavat kauniit silmät ja sen vain tietää". Siitä hetkestä rouva tuli uskoon. Nyt juttelee Jeesukselle kuin ystävälle, lukee Raamattua ja käy helluntalaisten kokouksissa. Israelissa on käynyt 16 kertaa ja rakastaa israelilaisia. Maailmaloppuakin sivuttiin, syntisyyttä ja taivaan kultaisia katuja. Kerroin kuulleeni, että Jeesus oli naimisissa. Rouva kielsi näin maallisen asian jyrkästi. Lopulta vähän väsyin ja tein syntiä valehtelemalla, että minulla on kiire. Rouva olisi antanut helluntalaisten rekvisiittaa, jota hänellä oli laukussa, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Toivottelimme toisillemme kaikkea hyvää ja kumpikin sitä tarkoitti. Menin Alkoon. Viinin nauttiminen ei ole syntiä, kunhan pysyy kohtuudessa.

Maistoin jo toista Beaujolais nouveau 2018 kotona. Join salaatin kanssa. Nuori viini ja minusta raikkaan hyvää. Toisen, Beaujolais-villages nouveau 2018 säästän myöhemmäksi. Puolen vuoden aikana on kuitenkin nautittava. Ei kestä säilytystä. Ostan nämä viinit aina vuodesta toiseen jokaisena marraskuun kolmantena torstaina. Tulee myyntiin kaikkialla silloin. Tässä asiassa olen snobi.






15. marraskuuta 2018

VESIJUMPPA VS VEDEN VASTUS

Nonnih, ensimmäinen ohjattu vesijumppatunti takanapäin. Jumppari toimi kuivalla maalla ja me oppilaat kaulaamme myöten vedessä. Käsillä, jaloilla, käsillä ja jaloilla yhtaikaa, venytystä vasempaan ja oikeaan, hyppelyä, jalkojen nostelua jalat yhdessä tai toinen pohjassa tukevasti. Tein minkä ehdin ja minkä voin räpiköityäni taas paikoilleni, sillä ajelehdin tahtomattani pitkin allasta ja jouduin joukosta pois. Tulin siihen tulokseen, että olen liian kevyt. Lopulta ohjaaja sanoi, että voi pitää reunasta kiinni ja se auttoi ratkaisevasti, pysyin ruodussa. Tunnin, tai puolen tunnin, loputtua tuli ohjaaja K:n ja minun luokse, ja luulin jo, että minut poistetaan tai siirretään alemmalle kurssille, mutta hän kysyikin, jos olemme uusia ja kehui päähineitämme. K tunsi kipua siellä, missä pitikin ja minä en missään. Tarkoittaa, että olin tehnyt liikkeet väärin. Keski-ikä oppilailla oli korkea, joukossa pari miestä. Eivät vaikuttaneet keski-ikään. Sitten taas kaavaa noudattaen suihkuun ja olen aika näppärästi jo oppinut, miten saadaan sukkahousut hyvin nihkeään kroppaan. Lopulta olin valmis. Panimme nimemme ensi vuoden jumppaan, johon toimenpiteeseen K oli tyytyväisempi kuin minä.

K ehdotti, että lähtisimme kylpylään. Meinasin lentää pyllylleni. Lisää ruumiillista touhua, sillä aina kylpylään kuuluu rasitus. Mietin asiaa ja mietin ankarasti.

Pitää ostaa vaaka. Katselin muffinreseptejä ja kaikissa pitää punnita. Muutossa olen vaa´an hävittänyt. Katselin muitakin reseptejä, oikeastaan kaikenlaisia reseptejä. Sokeria ja voita, voita ja sokeria. Huomenna kauppaan, jos vielä tahdon alkaa leipoa, ostan aineet ja vaa´an. Vien yhden ulsterin lyhennettäväksija ja vien loton. Eilen tultuani uimahallista imuroin ja pesin vuodevaatteet koneella, vaihdoin uudet vuoteeseen, juttelin puhelimessa L:n kanssa ja luin Juha Vuorisen kirjaa. Illalla otin reippaasti unipillerin ja ryömin tyytyväisenä itseeni vuoteeseen. Näin unta kylpylästä, jossa olin hoidoissa, hierottiin savella ja makasin ammeessa, joka oli kukkia täynnä, join nokkosteetä ja söin lehtiselleriä ja porkkanaa.

13. marraskuuta 2018

KIRJAILIJAN HUOLI

JuhaVuorinen kirjoittaa: "Olen päätynyt kirjailijaurallani yllättävään tilanteeseen. Minun pitäisi alkaa tehdä itseäni tykö sellaisille ihmisille, jotka eivät tiedä tuotannostani ja minusta yhtään mitään..."  Minä olen sellainen ihminen. Ennen tätä parastaikaa lukemaani Vuorisen Hola!:n takaa en ollut ikinä kuullut Vuorisesta mitään, en nähnyt hän kirjojaan, vaikka niitä on kirjoittanut varsin mittavan määrän, kymmeniä ja taas kymmeniä kirjoja. Minunhan on pyydettävä tätä käsittämätöntä epäkohtaa kirjailijalta anteeksi, vaikka pyyntö ei milloinkaan häntä saavuta. Mitä pitemmälle olen Hola!:ssa päässyt, sitä enemmän hänen tekstistään pidän. Tämä kirja on juttuja ja ne jutut ovat olleet jossain lehdessä. On siis kooste vuodelta 2016. Aion mitä kiireimmiten ostaa lisää Vuorisia.

Unilääke, jonka otin, ei vaikuta mitään. Piti lukea se pitkä ja pienellä präntätty lappu, jossa lukee kaikenlaista, muun muassa se, että ei saa ottaa kuin yhden illassa. Minulla olivat sormet jo painamassa pillerin esille läpipainopesästään. En nyt usko, että olisin saanut kaikki ne kauheudet, joita povataan yliannostuksesta, mutta jätin kuitenkin ottamatta. Valvotaan taas. Rupesin lukemaan keittokirjoja.

Tuli hillitön halu alkaa laittaa ruokaa ja leipoa. Pinaatti-kookoskeitto vaikutti mukavalta. Aineita ei tietystikään ole ja keittoon tarvitaan vaikka mitä.  Ohjeessa 15 eri lajia, joista soppa syntyy ja ainoa, joka saattaa kaapissa olla, on juustokumina. Ellei päiväys ole mennyt ohi. Sitten siirryin muffinien keittokirjaan. Houkuttaisi appelsiiniliköörillä maustetut inkiväärimuffinit tai mantelimuffinit kermaviilistä. Kaikkea pitää ostaa. Sokeria saattaa olla ja suolaa, öljyäkin. Mistä pahuksesta tämmöinen vimma nyt ykskaks? Unohdettu taito on kaivettava esille. Ennen tein vaikka mitä. Liekö tämä innostus ohimenevää vai tullut jäädäkseen? Itsehän en voisi syödä. Pakastan ja tarjoan muille. Kutsun väkeä. Kattaan pöydän, taittelen lautasliinat, ostan kukkia, sytytän kynttilät, esillepano pitää olla mallikasta. Saas nähdä, tuleeko tästä mitään.

Juha Vuorinen ei pidä Donald Trumpista. Kutsuu häntä töyhtöhyypäksi ja tätä sanaa edeltää adjektiivi, jota en viitsi tänne laittaa. Monissa äänestyslapuissa on kuulemma lukenut Donald Duck. Jotain sinne päin saivatkin. Mutta on hyvääkin. "Viihdyttäjänä hän on aivan ylivoimainen veijari hassussa tukassaan ja mattaruskealla ruikitussa nassussaan, mutta kun hän suorana televisioitavassa työpaikkahaastattelussa Amerikan presidentin virkaan heittää repliikkejä, jotka sopisivat pikemminkin sairauskertomukseen, niin ei enää tiedä, missä kulkee rotko viihteen ja asian välillä..." Mitä tapahtuisi, jos Trump saisi tietää Juha Vuorisen mielipiteet, kun jo uutistoimisto CNN:n toimittaja Jim Acosta sai porttikiellon Valkoiseen taloon kysymystensä luonteen vuoksi. Soppa syntyi siitä,kun lehdistösihteeri yritti tilaisuudessa ottaa Acostalta mikrofonin. Nauhaa käpelöitiin niin, että Acosta näyttää sihteeriä huitaisevan. Rumaa, rumaa peliä! Alkuperäisessä nauhassa, joka myös pääsi julkisuuteen, Acosta vain estää sihteerin kättä pääsemästä mikrofoniin kiinni. Kansa tietysti uskoo Acostan läimimiseen.Ainakin Trumpin kannattajat.

Kirjoitan tätä unilääkkeen "vaikutuksen" alaisena 13.11. yöllä klo 1. Julkaisen säällisesti vasta aamulla. Nyt yritän pyöriä taas vuoteessa, jos vaikka unen tulo onnistuisi.

12. marraskuuta 2018

HERKKU ON HERKKU

Kävin uudenlaisessa Herkussa "oikealla" Stockmannilla. Upea, suuri, selkeä, lajirikas, hämmästyttävä, hieno...  Olen käynyt kaksi kertaa jo. Kannattaa tuhlata aikaa matkoihin. Siellä voi viipyä vaikka koko päivän ihailemassa. Nyt S-market on onnistunut.

Tila laajentunut entisestään, on palveleva juustotiski, kalatiski, jossa kultaotsa-ahveniakin, lihatiskissä muuta kuin broileria ja kalkkunaa. Hedelmiä, juureksia, salaatteja mistä valita. Näkyi myyjiäkin. Kukkapuketit eivät näyttäneet nuupahtaneilta. Tietysti ne pakolliset juoma-, karkki-, keksimäärät omilla paikoillaan. Asiakkaita enemmän kuin jouluna muissa ruokakaupoissa.Leipäpuolella tuoksui ihanasti leipä. Kaikkialla näköä ja kokoa, uutta ja houkuttelevaa. Kun en viitsinyt jonottaa, ostin valmiita salaattipakkausia, Helsinki-sinappia ja persimon-hedelmiä. Menen tähän ihmemaahan taas tälläkin viikolla. Kepeästi metro vie ja tuo.

Kaksi yötä olen nukkunut! Sain lääkäriltä uusia unen tuovia lääkkeitä. En enää kestänyt valvottuja öitä. Jos olisin saanut edes päiväsaikaan unen tarpeeni tyydytettyä, mutta kun ei. Minua ei yksinkertaisesti nukuttanut ei päivin eikä öin. Jossain vaiheessa olisi käynyt köpelösti. En tiedä, miten, mutta taatusti jollain lailla. Otan mukisematta toisen pillerin illalla ja odottelen unen tuloa onnen tunne rinnassa tietäessäni, että se tulee kohtapuoliin. Tätä tunnetta ei voi kukaan sellainen, joka ei ole pitkäaikaista unettomuutta itse kokenut, ymmärtää. Valvominen on viheliäistä. Mikään konsti ei riitä. Olen kaikkia ilman lääkkeitä olevia kokeillut. Kuivia kirjojakin lukenut. Lääkäri ehdotti, jos ruotsin kielioppi olisi tarpeeksi kuiva. No, nyt minulla on mahdollisuus nukkua yö.

Nyt tipahti kansan nykyinen lempilapsi Pekka Pouta tanssikisasta. Olikin oikea ratkaisu, jos viime kerralla hiukan meni pieleen, kun tanssin taitava pari sai potkut. Jnnittää loppua kohti. Veikkaan nyrkkeilijän voittoa! Jos ei sitten näyttelijä vie sitä.

Mietin tässä, liikahdanko tänään ulos. Jos ei tänään, niin huomenna. Ylihuomenna kuitenkin K ja minä tapaamme jumppaohjaajamme ja ei kuin polskimaan ohjatusti. K väittää, etten saa pitää päässä kauniisti solmittua liinaani, vaan on pantava uimamyssy. En pane!!! Myssy kuin myssy!








11. marraskuuta 2018

SUPERHIENO PÄIVÄ

Hieno päivä eilen. Ateneumin anti teki päivästä superpäivän. Tapasin M:n, kuten sovittu oli. Pientä jonotusta vaatenaulakolle. Museokortilla sisälle. Urkeni näyttely suomalaisesta taiteesta 1900-luvulla. "Kohtaamisia kaupungissa". Elävää elämää kodeissa kuin ulkopuolella., tunnistettavia kohtia kotikaupungistani, muotokuvia, elämää kaduilla ja kahviloissa. Urbaania juttua. Helene Schjerfbeck, Tove Jansson, Olli Lyytikäinen, Antti Favén...  Helsinkiä  1940-luvulla, Fazerin kahvilassa 1930-luvulla. Ellen Thesleff, Henry Ericsson, Jalmari Ruokokoski... Lähes 300 teosta mukaan lukien veistokset. Essi Renvallin ja Timo Mikkilän päät koreasti rivissä muitten kanssa.

Opas kuljetti erästä katrasta huoneesta toiseen kertoen tyhjentävästi teoksista, Hänellä oli tulipunaiset sukat ja hän huokui vahvaa tietämystä. M ja minä sulauduimme museoyleisöön, joka tuntui paisuvan määrältään koko ajan. Oli lapsia vaunuissa ja jaloissa, vähän levotontakin. Joku katsoja syventyi tauluun tosissaan, toinen vilahti vauhdilla ohi. Joku huudahti riemastuneena "tuon paikan minä tunnen" ja katseli kaihoten kaupunkinäkymää aikojen takaa. Vanhoja elokuvia pimeissä huoneissa, sievää naisvoimistelua, joka pani hymyn huuleen. Ei noin enää vuosikymmeniin. Kädet sojottivat pehmeästi kuin baletissa ja jumppapuvun hameosa heilahteli iloisesti. Autot kulkivat puulla, ratikoihin jonotettiin, taloja, joita ei enää ole, muistoja, joita vielä on. Päivän katsaus kaupunkiin, joka on muuttunut. Elävää kuvaa menneestä.

Pysyttelimme traditiossa ja menimme taidekatsauksen jälkeen Samppanjabaariin. M otti vuosikertaa ja minä uudempaa ja halvempaa. Kumpikin otimme coctailleivän viinin kanssa. Baari alkoi hiljalleen täyttyä. Lauantai ja lasten jouluikkuna oli juuri avattu Stockmanilla. Pullonsoittaja soitteli iloisia ja sai lantin palkakseen.

Menin Espresso-kauppaan ja sinne ilmestyi myös M. Ostin kaksi viimeistä lasia lungoa varten ja haen loput kaksi ensi viikolla. Metrolla kotiin. Oli jo aivan pimeää. Panin jääkaapin oveen kaksi uutta magneettia: Ernst Mether-Borgströmin "Nappipeli" ja Helene Schjerfbeckin "Perhekoru". Avasin television. Mietin maistelenko M:ltä saamaani lahjaa, valecialaista suklaata ja Mikkelin Kenkäveron marenkeja. Tiputtelin espresson pieneen lasiin ja lohkaisin palan suklaata. Kiitos, ystäväni.

Hyvää Isänpäivää kaikille isille!

10. marraskuuta 2018

HOLA !

Kävin kirjakaupassa. Kirjailija Juha Vuorinen. Kuka se semmonen on, ihmettelin hypistellessäni hänen pokkareitaan?  Ostin viime vuonna ilmestyneen "Hola!:n takaa". Nimestä tuli kelpo suomea, kun olin hyödyntänyt Työväenopiston espanjan opintojani.  Illalla aloin kyseistä kirjaa lukea.

Ensivaikutelma oli vähän sitä ja tätä. Huomaa heti kirjailijan olevan mies. Ellei etunimestä ole hoksannut. Ronskia ja huumoripitoista. Jälkimmäinen sitä lajia paikka paikoin, joka ei minuun kolahda. Pääasia että kansa tykkää, kirjoja on myyty ja käännetty muille kielille.

Tämä kirja kertoo Juha Vuorisen perheen asumisesta Andalusiassa. Siellähän minäkin käynyt muutaman kerran. Siksi kiinnostuin. Tuttuja paikkoja, tarinaa Gibraltarin apinoistakin, jotka esiintyivät riesaksi asti. Oli sanottu, että aurinkolasit pois naamalta. No eihän suomalainen usko, ennen kuin näkee. Ja näki myös. Monet aurinkolasit mennä viilettivät vikkeän kädellisen kynsissä ties minne. Eivätkä takaisin tulleet. Tästä kertoo myös Vuorinen.

Tallinnanaukiolle olivat jouluvalot ilmestyneet. Oli lamppujen peittämä jättikokoinen korkokenkä ja matkan päässä valtava loistava käsilaukku. Muu rekvisiitta onkin sitten perinteisempää joulukrääsää kuten kauppakeskuksen sisätiloissakin. "Arkihuolesi kaikki heitä..."  Ostin Jyskistä pyyheliinoja. Ihmisiä mahdottoman paljon. Loppuviikko? Joulu? Loputon virta aikuisia ja lapsia, kulkemista helpottavia apuvälineitä, lastenvaunuja, ilmapalloja. Mitään päivän teemaan viittaavaa en huomannut. Oli Nenäpäivä. Hyvä päivä, hyväntekeväisyyttä kaikin tavoin. Kuten olen kertonut, minunkin ostamillani viidellä irtonenällä rokotettiin 35 lasta Unescon, Punaisen Ristin ja muiden järjestöjen toimesta.

Olen lähdössä Ateneumiin.


9. marraskuuta 2018

VESIJUMPPAA OHJAAJAN OPASTUKSELLA

Vesijumppaamiseni on nyt "virallistettu". Aloitan K:n kanssa ensi viikolla kurssin. Syyslukukaudella oli yllättäen tilaa kahdelle ja ehdimme loppuvuoden nauttia valvotusta jumpasta muiden kurssilaisten kanssa. Jännittää. Olen muinoin ollut jumpassa kuivalla maalla viikottain ja se oli varsin miellyttävä kokemus. Silloinen naapurini Ellu minut haastoi juttuun mukaan ja vasta ensimmäisellä tunnilla huomasin olevani ruotsin kielisellä kurssilla. Oli sievä jumppapuku, sukat ja asuun kuuluvat tossut. Olin nuorempi ja notkeampi ja koko homma oli erittäin kivaa. Mitenkähän nyt käy? Notkeutta ei vaadita, eikä ikää kysytä.

Huomenna Ateneumiin. Tapaan M:n Ateneuminkujalla. Näyttelyssä kaupunkikuvia. Miten kaupungistuminen on meihin vaikuttanut? Minulla ei muuta kokemusta ole. Aina asunut kaupungissa. Kesäisin osasin hyvinkin nauttia maalla mökkielämästä, mutta ainainen asuminen kaukana kaikesta syvän hiljaisuuden keskellä tuskin olisi minulta luonnistunut. Vaikka hullussa nuoruudessani kuvittelinkin muuttavani Lappiin jonkun tunturin kupeeseen ja hekumoin pitkään ajatuksella. Sitten tuli hinku asua kuuman auringon alla etelässä. Tätä haavetta viljelin jonkun aikaa. Mutta pasteeraillessani rakkaan Helsinkini kaduilla, kalpenivat halut, josta myöhemmin olin kovasti kiitollinen. Olen niin stadilainen kuin stadilainen olla voi ja nimenomaan se kaupunkilaisuus pitää olla täällä syntymäkaupungissani. Olen juuristani ylpeä. Ovat syvällä tässä kaupungissa, jota koko sydämestäni rakastan.

Eikä tätä kaupunkia päästäkään muuttamaan kaupunkibulevardikaupungiksi, vaikka nykyisellä pormestarilla oli tämmönen suunnitelma. Keskuspuistokin olisi siinä samalla rakennettu täyteen. Onneksi Korkein hallinto-oikeus suuressa viisaudessaan torppasi moiset haaveet ja pormestarin on tyydyttävä siihen, mitä on ja toistaiseksi pysyykin. Moni vanha stadilainen laillani pani kädet kyynärpäitä  myöten ristiin ja kiitti. Meillähän on jo yksi Bulevardi ja kaunis onkin.

Hyvää Nenäpäivää!