26. syyskuuta 2018

TAAS MÄRÄSSÄ ELEMENTISSÄ

Toinen vetinen jumppapäivä takanapäin. Nyt jätimme kellukeliivit pois ja pidimme reunatangosta kiinni ja poljimme kovasti. Pysyin hyvin pystyasennossa ja nostelin polvia K:ta tyydyttävällä tavalla. Tunnin me polskimme ja minulle tuli kylmä. En sitä kikkaa pois päästäkseni kuitenkaan tarjoillut, vaan poljin yksintein uutterasti. Ja taas suihkuun ja siinä olikin hommaa kiskoa muka-pyyhekuivaan kroppaan vaatteita päälle. Olin valmiina paljon ennen K:ta. Halasimme, erkanimme ja minä taas tutuksi tullutta luontotietä kotiin. Nyt oli askeltaessani enemmän varisseita lehtiä maassa. Oli muuten melkoisen kylmä ilma. Minulla jo  kaulaliina ja baskeri, paksumpi takki ja hansikkaat. Eikä yhtään liikaa. Kyllä se nyt holotnan lykkäsi. Kuka?

Urakan jälkeen söin vasta varsin myöhäisen lounaaan. Jokin magneetti veti minua vuodetta kohti ja tein työtä käskettyä ja tavoistani poiketen nukahdin. Heräsin vasta illansuussa.  Siistin keittiön ateriointini jäljiltä, söin muutaman luumun ja tarkistin, olisiko joku kommentoinut blogiani. Ei ollut. Suljin koneen ja tässä olen tänään taas. Uusi kolea päivä.

Katselen mielelläni Tanssii tähtien kanssa-ohjelmaa. On se niin kaunista, viihdyttävää ja ihanan romanttista, kun parketilla mies vie ja nainen seuraa. Ihan pitää huokaista. "When Marimba rhythms start to play/ dance with me, make me sway..."  Olen aikoinani tanssinut paljon ja rakastanut tanssia. Rakastan vieläkin.

H tulee perjantaina jättämään hyvästit. Matkustaa taas kerran Turkkiin ollakseen siellä ties vaikka kuinka kauan. Ehkä kesän korvalla Suomeen. En ihmettelisi, jos jättäisi nämä monta kertaa vuodessa  kulkemiset ja muuttaisi Alanyaan kokonaan.

En juuri nukkunut viime yönä. Neljän maissa laitoin lattea, avasin läppärin ja ikkunan ja sitten noiduin tätä valvomistani. Ennen muinoin oli niin hyvät unenlahjat. Jopa puolison sairaudenkin aikana aina silloin kun hänkin nukkui. Olin kehittänyt itselleni taidon aistia tapahtumat ympärilläni nukkuessanikin. Olihan oltava ainaisessa valmiudessa. Nyt kun voisin olla täydessä unessa kaiket yöt, ei onnistu. Mikä vikana?


24. syyskuuta 2018

WARIKSEN KERTOMAA

Olen viihtynyt kirjahyllyn ääressä taas kerran. Ihmettelin illalla nidottua punakantista kirjaa, mikäs tämä on? Kurkotin ja otin käteen. Heikki Waris Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelle. Ensimmäinen painos ilmestynyt 1932, toinen, joka minulla on, vuonna 1973. Miksi ihmeessä se ei ole ollut Helsinki-kirjojen hyllyssä? Panin yöpaidan päälle, menin vuoteeseen ja aloin lukea.

Ensin juttua, joka minullekin kaupunkini historiasta tuttua, mutta luin ahneesti. Helsingissä oli kaksi Viertotietä, Läntinen ja Itäinen. Läntisestä Viertotiestä on tullut Mannerheimintie, Itäisestä Hämeentie. Tulivat rakentaessaan kaupungille kalliiksi ja alettiin periä teitten käyttäjiltä viertotiemaksua. Maksettiin tullipuomilla, jossa oli vahtikoju. Totta kai ihmiset nousivat takajaloilleen. Tätä vihanpitoa kesti 25 vuotta 1800-luvun loppupuolella ja kaiken aikaa yritettiin keksiä tapoja, joilla kiertää maksu. "Kultakin hevoselta ajopeleineen" oli maksettava. No, eräskin  talonpoika valjasti härän vankkureidensa eteen ja ajoi tullille. "Ei ole hevonen". Ei tarvinnut maksaa.

Joskus olen ihmetellyt, mistä nimi "Sörnäinen" tulee?  Waris kertoo, että  Sörnäisten niemi oli Södernäs udde ja sinnehän Pietari Brahe suunnitteli ensin kaupungin rakennettavaksi. Södernäs uddesta tuli nopeasti Sörnäinen ja nykyisin stadilainen bamlaa "Sörkasta", joku vieraampi "Sörkästä".

Sörnäisten niemen kärjessä oli 1871 avattu Antti Torstenpojan kapakka "Ostkap". Viihdykkeenä virvoitusjuomien lisäksi keilarata ja kelkkamäki. Tietysti, kuten aina tämmösten paikkojen yhteydessä noihin aikoihin, oli siveettömyyttä. Eihän se mikään kunnon salakapakka olisi ollutkaan ilman. Ja olihan kovasti lainvastaista viinan myymisineen kaikkineen.  Piti saada poliisi. Palkattiin savolainen mies. Nimeä ei tiedetty, ja niin hänestä tuli "Immeinen". Sillä nimellä tunnettiin. Immeinen käytti formua ja sanoi "jos minä koppoon niin se nappoo, mutta kuka niitä aina putkaan ruastamaa". Putka olikin kaukana Sörnäisten niemestä nykyisen Aleksanterinkadun varrella.

23. syyskuuta 2018

KIRJOITAN SILTI

Tuijotan, tuijotan, en tulehen, vaan tyhjää ruutua jotain kirjoittaakseni. Pitääkö, jos ei ole asiaa? Ei ja juu. Kirjoittamisen paloako? Ei tämmösellä amatöörillä, kunhan kysyin.

Mauria ei suuremmin eilen näillä kulmilla näkynyt. Uhattiin puitten kaatumisilla ja minun tieni roskikseen sivuaa pihapuita. Jonkinlaista huojuntaa, ei vaaraa. Jäin henkiin. Lehdet kellastuvat vauhdilla. Ikkunan edessä näkyy laihanlainen ruska. Puut kaljuuntuvat. Näkyvyys puuston läpi paranee. Tieltä kuuluu paremmin liikenteen äänet. Viikon kuluttua lokakuu.

Puuttuu lukemista. Steinbeckin "Punaisen ponin" jo luin. Ohut kirja. Kafkan Oikeusjuttu pitkästyttää. Kokonaisia sivuja ilman kappalejakoa. Pisteet jakavat. Kesken on muitakin kirjoja. Shakespearet ovat taas ylähyllyllä paikoillaan. Ehkä menen kirjakauppaan. Kiinnostaisiko Jari Tervon uusin? Aamen? Katselin ja kuuntelin hänen haastattelunsa. Kertoi nauttivansa tekstinsä sanojen karsinnasta. Turhia adjektiiveja: "nuori" tyttö. "Tyttö" jo itsessään kertoo hänen olevan nuori. Kuin sanoisi märkää vettä".  Minusta "nuori tyttö" korostaa tytön ikää ja on lämpimämpi ilmaisu kuin pelkkä tyly "tyttö". 

Ensi viikolla taas veteen jumppaamaan. Uimalakin vaihdan huiviin. Ei enää sähköhiuksia. Ja kun saan korkkiliivin kunnolla paikoilleen, onnistuu polkeminen. Haluan ehdottomasti tämän kerran jälkeen vatsalihakset kipeiksi. Se on näemmä tämän asian a ja o. Kertoo polkijan olevan oikeaoppinen vesivoimistelija kuten K on. On polkenut monta vuotta. Ensi vuonna siirrymme vaikeampiin liikkeisiin kuulemma. Ehkä kokonaan veden alle. Vastus suurempi ja tehokkaampi.



21. syyskuuta 2018

OIKOPOLUN VIEHÄTYSTÄ

Kiirettä eilen.Olin Stadissa. Metro täynnä, kun ihmiset pyrkivät Rediin. Taas yksi uusi jättimäisen suuri kauppakeskus kaupungissa kaikkine hienouksineen. Minä ajoin pitemmälle Kalasataman asemaa. Pitänee sinne toki jonain päivänä mennä tutustumaan. Kunhan suurin ryntäys laantuu.

Olen kulkenut uimahalliin tietä pitkin, jonka olemassaoloa en ole tiennyt. Tiellä tuoksuu luonto. Ei autoja. Puita ja koivunsiemeniä, varisseita lehtiä, hiljaista. Jo tämän tien takia kannattaa mennä vesivoimistelemaan. Kotimatkalla varsinkin tuntuu hyvältä. Vesi on tehnyt tehtävänsä, olo on seestynyt, syksyn värittämä luonto ympärillä. Kulku hidastuu nautiskeluksi.

A:lta muutama päivä sitten suruviesti. Horstin veli Volker kuollut. Muistan hänet pikku poikana vuonna yksi ja kaksi ollessani Saksassa. Piirsi Horstin kirjeisiin omia kuvia ja lähetti jouluksi muun perheen lahjojen mukana omansa. Nyt häntäkään ei enää ole. Veljekset jälleen yhdessä.

Aleksis Kivi on kirjoittanut sadun. Vuoripeikot. Satu julkaistiin Suomettaressa joskus 1860-luvulla. Satua ennen ei Kivi ollut julkaissut juuri mitään, no, Kullervon, joka valmistui 1860. En ole tiennyt omistavani Kiven sadun. Otavan julkaisema 1947. Kuvituksen sommitellut Erkki Tanttu ja loppusanat ovat Oskari Nousiaisen. Itse satu painettu vanhalla kirjasintyypillä (goottilainen?), jonka lukeminen hidasta ja joku kirjain selviää vain sanan kokonaisuudesta. En jaksanut loppuun asti.

Visusti kotona tänään. Shakespearea en enää viitsi lukea. Romeon ja Julian lopun tiedän, panin takaisin hyllyyn. Taidan olla pitkästynyt. Äitiäkään ei ole, jolta voisi kysyä "mitä mä tekisin?" Äiti usein keksi tekemistä. Puolison kuolemasta näinä päivinä kolme vuotta. Ehkä sekin herättää alakuloa. Pimeä vuodenaika, puut kaljuuntuvat, ihmisillä tummat vaatteet, en odota joulua. Taidan kaivaa Bachia YouTubesta ja menen takaisin peiton alle.




19. syyskuuta 2018

VESIKOKEMUKSIA

Eilispäivän elämäni ensimmäinen varovainen astuminen uimahallin altaaseen sujui ihan hyvin. Uusi uimapukukin ja kaikki! Kelluttava liivi oli henkilökunnan avustamana kiinnitetty uumalleni. Polskuttelin ensin ystäväni neuvon mukaan ja liivi alkoi selkäpuolelta nousta. Kävi niin, että jouduinkin jostain syytä kellumaan vaakasuorassa ja se tuntui mukavalta, mutta ei tarkoituksenmukaiselta. Tuli vähän Kuolleenmeren oloinen tunne, vaikka en koskaan siellä ole ollutkaan kellumassa.

Ystäväni sanoi oikeaoppisesti siinä polkupyöräillessään, etten ole ymmärtänyt vesijumpan jujua. Pitää liikehtiä kuin pyörää ajaisi, olla irti pohjasta (siinä oli vettä noin 1,3m) ja kauhoa käsillä itseään eteenpäin. Rupesin opettelemaan ensin kauhomista, kunhan olin saanut itseni taas pystyasentoon. Liivi oli toista mieltä ja me olimme toista mieltä koko sen tunnin ajan, jonka altaassa olimme. Iho alkoi näyttää rusinalta, mutta sekään ei tehonnut K:hon, joka innostuksen puna poskillaan kauhoi ja polki. Väitin saavani lihaskrampin jalkoihin, hukkuvani, tuli jano ja kloori haisi pahalle. Katselin ihmisiä siinä kelluessani, jotka uivat sulavasti tai kävelivät käytävällä uhkein vartaloin.

Varsinainen vesijumppa ohjattuna tulee meille myöhemmin, kun K oli sitä mieltä, että jos sitten vaikka ensi vuonna alkaisimme tosissamme vesivoimistella ja liittyä voimistelijaryhmään. Siihen asti itsellisesti. Ensi viikolla minun on saatava se hemmetin liivi yhteistyöhaluiseksi. Haluan niin kovasti pyöräillä vedessä ja kauhoa käsillä ja ennen kaikkea näyttää siltä kuin olisin koko ikäni harrastanut tätä.

Olin illalla hiukan liian optimistinen tarkastellessani itseäni peilistä. Onko vyötärön seutu jo pelkästä pelästyksestä pienentynyt? K soitti ja kertoi vatsalihastensa kipeytyneen, kuten kuulemma asiaan kuuluu. Hänen äänessään oli hienoista ylpeyttä.  Minun lihakseni eivät olleet kipeytyneet ja siitä kai johtui, että uuma oli yhä uhmakkaasti piilosilla.

Minulla oli muuten K:n lahjoittama uimalakki päässä ja kun sen otin pois monien pakollisten suihkussa käyntien jälkeen, oli tukka painunut oudoksi läjäksi hiuksia, jotka eivät enää tulleet entiseen tuuheaan kuosiinsa. Varasin kampaajalta ajan.

Ja tätä on aina kerran viikossa ties mihinkä asti! Vesi elementtinä on mukava, hellä ja pehmoinen. Olen varma, että meistä tulee vielä, korkkiliivi mukaan luettuna, ystäviä.










18. syyskuuta 2018

NYT SE ALKAA

Kerään muutaman tunnin voimia vesijumppaa varten. Sain K:lta illalla ohjeita, mitä on otettava mukaan ja mitä ei. Ei lompakkoa, ei ylipäätään laukkua, mutta pyyhe, pussi märkiä esineitä (pyyhe ja uimapuku) varten saadakseni ne säällisesti kotiin kuivumaan ja uimalakki. Jälkimmäistä ei minulla tietenkään ole. K lupasi lainata omasta uimalakkiarsenaalistaan. On ostettava kaupasta yksi. Uimahallissa on sauna, jonne voi halutessa mennä. En halua. Varkauksia on joskus esiintynyt lukollisiin kaappeihin, jonne on tarkoitus jättää vaatteet. Tässä vaiheessa emmin entistä enemmän osallistumistani tähän koko hommaan. Olen huono kulkemaan kaduilla uimapuvussa. Sitten siellä on kuulemma joku virkahenkilö, joka tarkastaa uimahallin käyttäjän kelpoisuuden täyttämään kaikki asiaan kuuluvat paragrafit. Että on käyty suihkussa, hiukset pesty tai peitetty uimalakilla, että ei ole tarttuvia tauteja, vuotavia haavoja, evästä jota aikoisi syödä altaassa. Hyvää käytöstä vaaditaan ehdottomasti ja kaikkinaista tottelevaisuutta uimahallin ja virkahenkilön sääntöjä  kohtaan. Tottelemattomuudesta voi saada joko elinikäisen tai kahden ja puolen vuoden uimahallin käyttökiellon ja merkinnän rekisteriin.

K:lla on myös vastuu minusta, uimataidottomasta. Sanoin, jos altaassa paikkani näyttää tyhjältä, tarkoittaa se sitä, että olen mennyt pohjaan. Hänen on tehtävä ilmoitus henkilökunnalle, joka kiirehtii minut kaivamaan ylös, elvyttää ja tekee kaiken voitavansa hyväkseni. Tämän jälkeen mietin ankarasti, aionko enää osallistua vesivoimisteluun.

Olen jo riisunut itseni kaikista koruista korvalehtiä myöten, mutta meikistä en luovu. Minään raakileena en veteen mene. Kynnet lakkasin huolellisesti kaikella uhallakin ja nyt mietin, laittaisinko nilkkaketjun kuitenkin. Se voi polkemisliikkeissä välkähdellä somasti. Olemukseni yleisvaikutus tulee kärsimään uumalla olevan korkkivyön takia. Sillä on myös peittävä vaikutus, mikä toisaalta on hyvä asia. Ehkä kun olen kymmenisen vuotta ahkerasti vesivoimistellut, olen joko kuollut tai saanut vyötärön seudun sen näköiseksi kuin haluan.

17. syyskuuta 2018

UIMAHALLIN KATSASTAMINEN

K:n kanssa eilen katsastamassa täkäläisen uimahallin, kun aiotaan vesijumppaamaan. Naiset ja miehet polskivat kuulemma yhdessä ja samassa altaassa. Riisuutuminen tapahtuu myös yhteisesti mutta saman sukupuolen kanssa. Sitten mennään suihkuun ja vasta tämän toimenpiteen jälkeen pukeudutaan vaadittavaan uima-asuun ja tepastellaan veden ääreen ja veteen. Uumalle saa korkkivyön, että pystymme jaloilla polkemaan irti pohjasta. Ylihuomenna aloitamme, sanoi K tomerasti ja vaikutti ylen innostuneelta. Minä vähemmän.

Tulimme luokseni kahville ja kaivoin pakastimesta Västerbotten-juustopiirakkaa, joka kuuluu olevan perinteinen Ruotsin piirakka. Ostan sitä usein Herkusta. Lämmitettynä makoisaa. K tykkäsi. Iltaan asti juttelimme ja K sanoi meillä olleen hauskaa "kuten aina". Niin minustakin.

Kun kerran Sapphon myötä pääsin Suuren Rakkauden makuun, syvennyin Shakespearen näytelmään Romeo ja Julia. Tuttua tekstiä,  vaikuttavaa draamaa ja tietysti lempeä. Alussa "kreivinna" ja imettäjä keskustelevat Julian iästä. Imettäjä tietää "sen tunnilleen ja Pietarina täyttää 14v". Paavo Cajander jälleen toiminut suomentajana ja kirja ilmestynyt vuonna 1919 SKS:n kirjapainosta. Olen näytelmässä siinä kohdassa, kun Montaguen suvun vesa Romeo on juuri astunut näyttämölle ja tapaa neiti Julian, joka edustaa Capuletin sukua. Nämä kaksi heimoa ovat verivihollisia keskenään ja tämä juuri on pohjana koko näytelmälle. "Vihasta vanhast´ uuteen vimmaan saa." Me kaikki tiedämme lopun. "Sovittaa kuoloss´ isäin vainon vasta". Tämän voi kertoa, koska kaikki olemme Shakespearemme lukeneet.

Visusti sisällä ja kotona tänään. Sataa. Niin syksyä, niin syksyä. Aivan kuten pitääkin tähän aikaan. Valmistaudun huolella huomiseen koitokseen. Mihin soppaan olen taas lusikkani pistänyt? No, jos tästä kropan esteettinen puoli paranee, niin lienee "loppu hyvin, kaikki hyvin".