KARHU RATTAISSA

Vaihdoin polttimon eteisen kattovalaisimeen eilen. Asensin joulupuun partsille. Kova homma. Puu keraamiseen vaasiin, oksat sievästi ja kiviä ympärille, että puu pysyy pystyssä ja suorassa. Johto sisäpuolelle oven välistä. Ei tykännyt huonoa, vaikka joutui littiin. Nyt on valmis ja kaunis ja täydellisen valaistunut. Koneellinen pyykkiä ja sen ripustus. Lounaaksi valmista pinaattikeittoa. Päätin alkaa käyttää isoa sateensuojaa (sateenvarjoa), semmosta napista aukeavaa. Sain Postista postimerkit, joita tarjottiin asioidessani puhelimitse muusta. Pitää ostaa lisää. Posti vakuuttanut, että punaisessa pussissa joulukortit ehtivät ajallaan perille. Ukonhan minä. Pitää hakea Postista  pussi. Tuli myös Suomen Kuvalehti, mutta tulossa ilmeisesti nekin, jotka tulematta jäivät lakon vuoksi. Ripustin oveen joulukranssin. Ahkeroitsimiseni siis jatkuu täydellä teholla. Olen oikein ylpeä itsestäni. Hohhoijaa.

Vielä pieni juttu Kampista. Istuin sielläkin penkillä ja katselin ihmisiä. Käytävää pitkin tuli eräs rouva lastenrattaita työntäen. Siinä ei mitään ihmeellistä. Mutta rattaissa istui isokokokoinen leikkikarhu puettuna sään mukaisesti sadevaatteisiin. En ollut ainoa, joka rouvaa ja hänen karhuaan katseli. Näky oli oikeastaan hellyttävä ja toi hymyn huulille. Rouva näytti iloiselta ja tyytyväiseltä, että mitä sitä sen enempää miettimään.

Olen nähnyt Joulupukin! Hän oli ostoskeskuksessa ja jutteli lasten kanssa. Isät ja äidit valokuvasivat tapahtumaa. Tämä Joulupukki ei ollut mikään pullea, kuten Joulupukin usein kuuluu olla. Parta kuitenkin valkoinen ja nuttu punainen.

"Joulupukki, joulupukki,
valkoparta, vanha ukki..
Eikö taakka paina selkää?
Käypä tänne, emme pelkää..."

KIELTOLAIN AJAN KAHVILASSA TAITEEN JÄLKEEN

Ei kuivin jaloin eilen taiteen pariin. Satoi. Sateensuoja meni rikki. Minä isoon ruokakauppaan, koska siellä myydään mitä vaan, ja kysyin sateensuojia. Ystävällinen myyjä lähti  oppaaksi ja ostin mustan. Annoin vanhan risasen sikäläiseen roskikseen.

Sitten tapaamiseen Amos Rexin eteen. Oikeammin sisäpuolelle kun satoi. M tuli ja me halasimme. Siirryimme kuoriuduttuamme märistä päällysvaatteista  Birger Carlstedtin (1907-1975) modernismiin, sirkusmiljööseen, morfologisiin sommitelmiin, jopa Fréderik Chopinin säveliin maalauksessa Musiiki. Musiikki läsnä monessa muussakin teokessa, vaikka minun oli vaikeaa nähdä niissä musiikkia.

Tämän taideannin jälkeen siirryime huoneeseen, jossa  Sigurd Frosteruksen (1876-1956) kokoelma Magnus Enckellin töistä aina  Louis Valtatiin ja Pierre Bonnardiin sekä muihin. Osan olin nähnyt Amos Andersonin taidemuseossa ennen Amos Rexiä.

Menimme toki kieltolain "aikaiseen" kahvilaan Le Chat Doré. Tarkka kopio vuonna 1929 Unioninkadulla olleesta kahvilasta. Minä join mukista kuohuviiniä ja pelkäsin ratsiaa. M sen sijaan avoimesti nautti viininsä kuohuviinilasista. Me elimme ajan hengessä ja juttelimme kieltolaista, jonka aikana kuka tahansa, joka halusi, sai viinan himonsa tyydytettyä. Myytiin salaa, keitettiin salaa, salakuljetettiin salaa, ravintoloistakin sai, kun osasi salaa pyytää.

M antoi joululahjan ja minäkin omani.  Hän oli ollut Liisankadun  Chjokossa, josta olen lukenut, mutta en käynyt. Nyt alkoi tehdä mieli päästä tähän Mika Gröndahlin "Kruunuhaan suklaataivaaseen". M ja minä  halasimme ja erkanimme. Olimme Kampissa, metroaseman ostoskeskuksessa, jossa olen luullut aina eksyväni. En tällä kerralla. Löysin hyvin hissit metrosta maan pinnalle ja sitten toisin päin. Ei ollutkaan vaikeaa, kun sen osaa.

KIIREESTÄ KANTAPÄÄHÄN YHÄ JOULUTUNNELMISSA

Keittiön ikkunassa valaistunut lumihiutale, semmoinen kuusi-sakarainen. Makuu-työhuoneen ikkunassa  Airamin "Jouluikkuna", jossa neljä sähkökynttilää. Siten kaivoin valkoisen sähköjoulupuun (ei kuusi) laatikosta, jossa ollut monta vuotta. Toimii! Se parvekkeelle. Poppana on keittiön pöydällä ja kaksi kynttilänjalkaa oikeine kynttilöineen. Oli niin mukavaa syödä siinä lounasta. Joulukoristelut siis jatkuvat. Mikä kumma minuun on mennyt? Ajatuksissa vilahti että  jos vielä lanttulaatikkoa ja kinkku, piparkakut ja tortut. Ei nyt sentään. Saatan kuitata ne käymällä Tuomaan markkinoilla ja/tai Vanhan Joulutorilla. Sieltä niitä saa.

En ehdi edes lukea keskellä joulutouhujani. Kummallista, kummallista.  Taustalla soi iki-ihana "White Christmas" YouTubesta. Se Bing Crosbyn klassinen ja Frank Sinatran "Santa Claus is coming to town".  En ainakaan näe jouluaattona yhtäkään joulupukkia menossa vaikka kaupunkiin. Ennen heitä näkyi. Onneksi vasta silloin, kun olin jo menettänyt uskoni.

Olin Stadissa. Ostin hatun. Oikeastaan ei pitänyt. Ennen kaupungille lähtöäni loppui Postin lakko. Samalla katosivat kaikki tukilakot ja uhkaukset. Hyvä niin. Postikin kulkee taas. On vaan aikamoinen työ selvittää seisauksissa olleita. Mutta, mutta, emme me lakoista pääse. Uusia joulukuussa, kertoo HS.

Nukuin viime yönä muutaman tunnin ja nyt lipittelen tässä varhaisaamun kahvia. Tänään taidetta M:n kanssa. Vajaan neljän tunnin kuluttua taas menossa. R lähetti sähköpostia.  Kertoi semmoistakin, että kaveri, jonka kanssa olen R:n kotiseudulla nuoruuden kesinäni ollut lavatansseissa, kulkee nyt raitilla sähköisellä pyörätuolilla. Se uljas kylän komistus, jonka käsivarsilla iloisesti jenkat ja polkat tanssin. Elämä koettelee.

JOULUMIELTÄ

Niin ahkerana eilen joulu mielessä, että itsekin hämmästyin. Kiipesin yläkaapille ja otin kuusen ja laatikollisen siihen kuuluvia koristeita. Otin alas kaikki jouluvalot ikkunoita varten ja valitsin yhden. Taas kiipeämistä, kun asensin valon ikkunaan. Nyt se on, mutta taidan vaihtaa toiseksi. Katselin fikkarilla sängyn ja sohvan alle ja löysin paksun kerroksen pölyä. Otin imurin ja imuroin. Sitten vielä pyyhin kostealla. Välillä lepäsin. Siivosin kirjoituspöydän ja vaihdoin paperilokerikon paikan. Pyyhin pöydältä pölyt. Uurastin tuntitolkulla ja lonkka huusi apua. Otin esille myös kaikki ovikoristeet ja tein valinnan. Mitä varten kaikkea on niin monta minulla? Kun tilat eivät enää ole suuret, on organisoitava työt, siirrettävä sitä ja tätä pois saadakseen paikoilleen sen ja sen. Ennen nämäkin hommat olivat helpompia. Kuin melkein Strömsössä. Oli lounaan vuoro ja senkin tein alusta loppuun. Kalkkunaa. Sitten lopetin ja jatkan joskus, kun taas joulu tulee mieleen.

Tuli muuten lotossa kymppi. Ei, ei sillä muuteta takaisin Stadiin. Sillä voi maksaa seuraavan loton. Koskaan en ole ollut rouva Fortunan lemmikki. Mutta tuulentupia rakentelen, suunnittelen ja haaveilen. Kun ei Onni potki, en siitä seinille hypi.

Keskiviikkona ja torstaina Helsinkiin. Asioimista ja taidetta.Yksin ja ystävän kanssa. Ajan sporallakin. Tänä vuonna ei lähetetä joulukortteja. Soitellaan, tekstiviestitetään ja meilataan. Kolme viikkoa on jo Posti lakkoillut. Eikä loppua näy. Mutta lisää tukilakkoja pannaan täytäntöön. Minua ei ainakaan se lohduta yhtään, kun kerrotaan monissa muissa maissa lakkoiltavan vielä enemmän ja useammin.

Juon aamukahviani tänään Gustav Klimtin mukista. Nautinnollista. Ulkona alkaa valjeta. Kaamos vallannut Suomen pohjoisimman osan. Pimeää. Tuntuu täällä etelämässäkin. Kunhan joulun valot ovat sammuneet, alkavat päivät tulla valoisimmiksi ja kevät koittaa. Kyllä tämä tästä.

KUINKA PALJON SAA HAISTA

Viime aikoina on pohdittu, milloin ja mistä syystä yleisen kulkuneuvon kuljettaja saa poistaa matkustajan. Hiljattain joku haisi niin paljon, että kuljettajan pinna paloi. Olen lukenut raitiovaunujen historiaa ja oli mainittu, että jos matkustaja "haisee pahalle" hänet voi poistaa tai estää kokonaan vaunuun nousu. Tämä oli joskus 1900-luvun alussa. Ratikoissa oli myös kielto: "Spotta ej på golvet". Sylkemisestä ei ilmeisesti poistettu ketään. Haisuleilla oli vaikeampaa. Nyt asia on jälleen noussut esille ja pohditaan, kuinka paljon pitää haista ennen kuin heitetään ulos. Minunkin matkustaessani on joskus joku haissut aika pahasti ja joissain tapauksissa olen epäillyt  "vahingon" tapahtuneen. Me kaikki tiedämme, miltä se haisee. Poistuminen on joissain tapauksissa tapahtunut myös matkustajan omasta aloitteesta, kun on huomannut oman hajunsa ja sen aiheuttaman hämmingin kanssamatkustajissa. Liikennelaitoksella on selvät ohjeet, milloin ja miten pitää tarttua härkää sarvista matkustajan käytöksen takia. Hajuista ei puhuta mitään.

Metrossa esimerkiksi yleensä kuljettaja on kaukana omassa kopissaan ja autuaan tietämätön, mitä vaunuissa tapahtuu. Nykyisissä raitiovaunuissa ei ole enää rahastajia, joilla oli valta puuttua häiritsevään käytökseen ja sitä valtaa käytettiin. Ratikassa voi siis vaunuissa sattua ja tapahtua kuljettajan tietämättä kaikenlaista. Busseissa taas kuljettaja on tapahtumien keskellä. Tiedän, että ohjesääntö sanoo hänen kohdallaan, että vaaratilanteen luonteen vuoksi ei aina voi suinpäin rynnätä selvittelemään asiaa, vaan on kutsuttava apua. Matkustajien hajuihin ei ole puututtu tässäkään. Meillä itsekullakin on oma ikioma ominaishajumme ja sitä mielellämme vielä korostamme erilaisilla hajusteilla. Tämä saattaa ärsyttää esimerkiksi allergikkoja  tai muuten hajujen vihaajia.

Itse kuuluin hajujen vihaajiin siihen aikaan, kun miehillä oli verkkopaitamuoti kesäisin helleaikaan. Se hajujen yltäkylläisyys ratikoissa oli joskus aika shokeeraavaa. Lisäksi vielä kainaloista tuprusi muhkea karvatupas, joka edesauttoi hajun leviämisen ympäristöön. Muoti loppui aikanaan ja nykyisin harvoin enää näkee kesäisin alipukeutuneisuutta. Oikeammin haistaa.

Tämä kaikki tupsahti mieleeni luettuani lehdestä kuljettajan hajuaistin saaneen yliannostuksen jonkun matkustajan tuoksusta ja siitä oli seurannut matkustajan poistaminen kulkuneuvosta. Spekuloini asiasta jatkunee vielä tovin.

MINÄ IHAN ITTE

Apteekissa en käy kuin lääkeasioilla. Nyt päänahkani on alkanut temppuilla ja googlasin neuvoja. Menin apteekkiin. Heti ovella hyökättiin kimppuun avuntarjouksella. Torjuin. Katseeni etsi netin neuvon mukaan hyväksi havaittuja ja testattuja, hajustevapaita tuotteita ja marssin sinne, missä luki hiukset. Asetuin asemiin ja juuri niihin päästyäni hiipi melkein iholle innokas avuntuputtaja. Torjuin. Tietysti aloin herättää huomiota ja minua seurattiin silmä kovana. Ei haittaa, kunhan jättävät sopivan mittaisen hajuraon. Tutustuin tuotteisiin, luin pienellä präntätyt tavaraselosteet, minulla ei ollut kiirettä. Kaikkihan minulle uppo-outoja aineita. Lopulta otin kaksi pulloa ja menin maksamaan. Kassa antoi kohteliaiden saatesanojen kera kaupanpäälliseksi kasvovoiteen. Samaa merkkiä kuin ne kaksi pulloani. Hän näytti suorastaan helpottuneelta, kun täytinkin hyvän asiakkaan kriteerit siitäkin huolimatta, että tahdoin itse ilman kenenkään apua tutustua tuotteisiin. Pullojen korkeissa lukee: "To open, turn the cap 90 grades". Korkki peitetty läpinäkyvällä muovilla ja siihenkin ohje: "Remove this label."  Miten tulisimmekaan toimeen ilman näitä opasteita.

Kielitieteilijät ovat pääosin sitä mieltä, että englannin ujuttautuminen kotoisaan suomen kieleemme, rikastuttaa sitä. Minä kun olen purnannut tätä ujuttautumista vastaan. Ihmettelen, miten jossakin maaseudun kirkonkylän ytimessä pärjätään, kun ruokakauppa mainostaa "gream graggereita? Tai ulko-ovessa lukee ykskaks pull tai push? No, turhaa tässä on vastaan tapella. On mentävä virran mukana ja pidettävä suu vaikka supussa. Siinä en anna periksi, että kuulostaa suorastaan idioottimaiselta työntää esimerkiksi about-sana keskelle supisuomen kielistä lausetta. Avarakatseiset kielitieteilijät hyväksyvät tämänkin. Niinpä about viiden minuutin kuluttua tuikkaan pyykkikoneen päälle ja pesetän sillä pyykkiä.

Ateneumiin piti menemäni tällä viikolla. Jää seuraavaan. Tai sitä seuraavaan. Muutama soittokin odottamassa ja se pieni joulukuusi on yhä kaapissa koristeita vailla. Ehkä jonain päivänä... Nyt tiputtelen itselleni makoisan caramelitokahvin ja se tarkoittaa kinuskia. Kunhan olen pannut pyykkikoneen töihin.

KAUNEUS

Tässä taas tyhjän "paperiarkin" ääressä odottamassa inspiraatiota. En nukkunut yöllä kuin pari tuntia. Lähetin sähköpostia A:lle Espanjaan kahden maissa. Nyt aamun jo ollessa hyvää vauhtia menossa, katselin äsken Teemalta ohjelmasta Kauneus kautta aikojen sen osan, joka jäi katsomatta tv:ssä. Mielenkiintoinen 6-osainen sarja kauneuden alkulähteiltä aikojen alusta. Mitä on kauneus? Onko kaavaa? Onko symmetria kaunista? Kultainen leikkaus? Olin aivan pökerryksissä kaikesta. Ehkä yksinkertaisinta on luottaa siihen, että kauneus on katsojan silmissä.

Läpikävin yhden päivän flunssan. Ihan oikeita oireita. Vilun tunnetta, huonoa oloa, väsymystä, nenän valumista. Kasasin ympärilleni paperinenäliinoja, otin pillerin ja laitoin teetä. Odotin flunssan iskeytymistä ja pohdin, kuinka kauan taas pitää minua pihdeissään. Seuraavana aamuna oli kuin ei olisi mitään ollutkaan. Lähdin kauppaan. Ostin kuusi savustettua silakkaa ja persimon-hedelmiä. Kaasu ollut kaksi päivää talosta poissa. Ei voinut kokata. Viime yönä kokeilin ja kas, lieteen syttyi neljä kaunista liekkiä. Se on kaunista, jos mikä!

Suomen Kuvalehteä ei kanneta Postin lakon aikana talouksiin. Ei minullekaan. SK lupasi digitaalisen lehden. Tein työtä käskettyä ohjeiden mukaan saadakseni lehden esille. En saanut. Soitin ja kyselin neuvoja. Ei onnistunut edes asiantuntijan avulla. En siis lue digilehteä. Luen Doylen kirjaa "kuolleista" heränneestä Sherlock Holmesista.

Ajattelin kaivaa 30 cm korkean joulukuusen kaapista ja koristella sen. Jouluhan on tuota pikaa ja olisin nyt kerrankin ajoissa. Tapaninpäivänä kutenkin jo kyllästyttää ja puran kaiken pois. Muutenhan jouluni on simppeliä ja vaatimatonta. Kaupan jouluruokia vähän, Sjöbergin piparkakkuja ja poppana keittiön pöydälle, kynttilöitä kaikkialla ja ehkä jouluaiheinen kukka. Siinä se. Eikä muuta kaivatakaan.

JALKAPALLOFANI

Muistaakseni en koskaan ole seurannut sen enempää kentän reunalla kuin tv-ruudusta jalkapalloa. Eilen sen tein sohvan nurkasta käsin. Tosin vasta, kun peli oli 1-0 Suomen hyväksi Liechtensteinia vastaan. Lopputulos 3-0 ja sillä urkeni EM-kisapaikka ensi vuonna. Oikeastaan tutustuin mielelläni jalkapalloon ja yritin koko ajan saada selville jotain säännöistä. Ei juuri onnistunut. Paliaika selvisi. Pelaajien vaihdot eivät. Sen tiedän, että jalkapallossakin yritetään saada pallo vastustajan maaliin. Maali näyttää suurelta ja maalivahti pieneltä. Peli vaikuttaa hitaalta. Ei tappeluita. Peli näyttää helpolta, jota se ei taatusti ole. Teemu Pukki on taitava pelaaja, toimii pelissä hyökkääjänä. Teki maaleja ja kansa ulvoi ihastuksesta tai oikeammin mylvi, joka kulminoitui pelin lopussa riehakkaaseen juhlintaan ja ilotulitukseen. Kansaa lappasi ensin jalkapallostadionin pelialueelle ja myöhemmin Kauppatorille. Mantan altaassa ei ole vettä enää tähän aikaan vuodesta. Eikä kiipeily neidon kupeille ole suotavaa.  Neito on jo vanha ja hauras. Suomi EM-kisassa!!! Ja minä tykästyin jalkapalloon.

Tapasin eilen päivällä P-D:n ja menimme kahville. Minä cappuccinoa ja hän piparkakulta maistuvaa lattea. Aika kului rattoisasti. Halasimme ja erkanimme kumpikin asioillemme. Minä menin Stockmannille ja Itäkeskuksen Indiskaan. Jälkimmäisestä ostin intialaisen kahvimukin, jonka kyljissä elefantit. Puolisoni piti norsuista ja yhdessä välissä hänellä oli komea kokoelma eri materiaaleista valmistettuja. Muutamia minulla enää jäljellä.

K soitti illalla ja juttelimme tovin pitkästä aikaa. Tapaamisesta ei ollut puhetta. Kerroin meneväni Ateneumiin. Jos hän haluaa joskus mennä Schjerfbeckin näyttelyyn, niin menen mielelläni mukaan uudemman kerran. Puhelun jälkeen paneuduin jalkapallon katselemiseen.

Jospa tänään saisin itsestäni niin pajon irti, että ottaisin begoniat parvekkeelta ja lakaisisin varisseet terälehdet. Olisi partsi himpun veran enemmän talvikunnossa. Espanjan A viestitti, että joutuu tappelemaan mañana-maassa talonsa ulkoportaitten kanssa. Korjaaja lupasi tulla jo kesällä. Hänessä on sen verran saksalaisuutta, että tällainen leväperäisyys kirpaisee.

POSTIA SHERLOCK HOLMESILLE

Jep, sain vanhan espressolaitteen säällisesti laatikkoon ja sitten kipitin Postiin. Kylläpä muuten tulee hyvää kahvia uudella koneella. Nappulat eri järjestyksessä kuin vanhassa eikä huuhtelusihinä ole yhtä äänekästä kuin edellisessä vehkeessä. Kaikin puolin upea juttu.

Parvekkeelta tulisi ottaa pois kuolleet ja kuivuneet begoniat. Eipä ole tullut tehtyä. Kukaan ei pahastu laiskuudestani. Kukaan ei komenna tekemään. Kukaan ei puolestani liioin mitään tee.

Tänään jälleen ihanaa lorvailua kotona. Aamulla satoi.Maisemat ikkunan takana tasaisen harmaat ja vetiset. Puista pudonneet lehdet maassa ja siitä tuleekin mieleen HS:n kertomukset, mistä kaikista helsinkiläiset koettavat saada korvausta. Joku ei ollut kävellessään huomannut puiden lehtien alla olevaa tammenterhoa ja nilkka nyrjähtänyt. Ei kun kaupunkia laskuttamaan! Toisen päälle oli jossain puistossa ilmavirta heittänyt puusta pienen oksan. Ei kun kaupunkia moittimaan ja anomaan korvausta. Ihmisten pyynnöillä ja selityksillä ei ole rajaa! Eikä mielikuvituksella!

Sherlock Holmes-kirja vielä kesken. Luen jokaisena päivänä yhden jutun ja sen ratkomisen. Kirja on näistä tarinoista koottu. On ihmisiä, jotka kuvittelevat Holmesin olevan olemassa. Hän saa kuulemma postia kotiosoitteeseensa Baker Street 221b. Ja minä kun luulin hänen kuolleen nähtyäni tv-sarjan sen osan, jossa hän heittäytyi rotkoon.  Kirjailija Arthur Conan Doyle herätti sankarinsa kuitenkin eloon ja tämä kirja jatkaa siitä, kun Watson hämmästyneenä totesi ystävänsä olevankin yhtä paljon elävien kirjoissa kuin Watson itse.

Baker Street on todellinen katu Lontoossa. Wikipedian mukaan ei kuitenkaan Doylen aikana niin pitkä, että olisi ollut numero 221. Katua jatkettiin ja nykyisin numerossa 221b on Sherlock Holmes-museo. Kun sitten joskus käyn Globe-teatterissa, käyn samalla Holmesin museossa ja madame Tussauds´in vahakabinetissa. Niissä en ole ollut.

SAANKO MAHTUMAAN ?

Saksalaisparlamentaarikko kiittelee suomalaisia saatuaan monen mutkan kautta takaisin junaan unohtamansa repun. Ei ollakaan ihan mänttejä muun maailman silmissä.

Muovijäte, purkit ja purnukat, joutuvat ainakin osaksi, vaikka kovasti taloudetkin kierrättävät, tuosta vaan poltettavaksi sekajätteen mukana. Minäkin huuhdon ja puhdistan ja vien roskiksen muovin keräyslaatikkoon. Teenkö turhaa työtä?

Tappelen vanhan  espressokeittimeni kanssa, joka pitäisi saada mahtumaan oikein ja samaan laatikkoon, jossa uusi tuli. Siis kaikki styroksit ja muut muovit, pussit ja vahvikkeet, paperit ja kaikki. Aloitin eilen ja jatkan tänään. Sain toki uuden kahvikoneen jo paikoilleen ja esivalmistelut tehtyä, Laitoin kahviakin ja hyvin pelasi. Varmistin Postissa, että voin viedä laatikon sinne edelleen toimitettavaksi Postin lakosta huolimatta.

Raahasin hakemaani laatikkoa Postista kotiin päin. Yks kaks hyppäsi eteeni aivan ventovieras mies ja tahtoi tietää, mitä olin ostanut. Näytti normaalilta ihmiseltä, mutta ei ehkä sittenkään. En paljastanut laatikon sisällystä. Kaveri toivotti hyvää päivänjatkoa.

Eikä lauantaina tullut lotosta mitään muuttorahoja. Jätin taas uuden ja elän tämän viikon tuulentuvissa Stadiin muuttamisesta.

"...Nyt lähden stadiin
mä vaihdan maisemaa
kun lähden stadiin
mä pistän tuulemaan..."

Näin lauloivat Lasse Mårtenson ja Carola aikoinaan.

AHKERUUS ON ILOMME

Olen ahkeroinut! Tämä pitää kertoa, sillä yksi paheistani on olla ahkeroimatta. Mutta nyt tartuin pontevasti eilen pölynimuriin ja imuroin enemmän kuin ovensuut. Vaihdoin vuodevaatteetkin ja panin koneeseen vanhat. Sitten pitikin huilia, kun lonkka vaati. Huilimisen aikana luin Sherlock Holmes-kirjaa. Illalla yritin katsella Tuttu juttu shown uutta tulemista tv:ssä, mutta vaikka Ilkka Kanervalta puolisoineen udeltiin kaikenlaista, en syttynyt.  Timo Koivusalon, toinen Jutun juontaja,  muistan jostain vuosien takaa monipuolisena viihdyttäjänä. Pekonkin hahmon muistan. Jätin naftaliinista kaivetun ohjelman sikseen ja käänsin kanavalle, jossa oli joku elokuva. Sekin nostettu esille arkistosta  uudestaan esitettäväksi. En jaksanut syventyä. Kevyttä potaskaa. Rupesin lukemaan.

Suomen Kuvalehteä voi kestotilaajana lukea näköislehtenä, vaikka postiluukusta ei lehti lakon aikana tipahdakaan. Minä kun jo ehdin surkutella, että jään paitsi jokaviikkoisesta lukemisestani. Hyvin on järjestetty, kiitos SK. Posti muuten ilmoitti eilen, että minua odottaa Nespresson paketti, jossa ilmeisesti uusi espressokeitin. Nopeaa toimitusta. Kipittelen Postiin huomenna. Paketithan kulkevat lakon aikana. Vanha keitin on tietysti palautettava. Panen sen samaan pakkaukseen, jossa uusi tuli. Sitten taas Postiin.

Sataa vettä. Varis lensi pihan yli. Pysähtyi puuhun. Ei ole piilopaikkaa lehdettömässä oksistossa. Ei liioin oravalla, joka oli parkkeerannut itsensä hämmästyttävän ohuelle oksalle. Muu luonto ikkunan edessä aika vaisua. Yleisväri harmaa.

Eikö täällä
kukaan puhu?
Eikö kukaan soita,
ei edes varis?
Mitä kätkeytyy
tarkasti nähtyyn?
Elämänopetus:
raa´ankylmän yön
läsnäolo,
hiljaisuuden, näkemisen
luja runko.

(Bo Carpelan, suom. Caj Westerberg)

LUMI TULI JA SE MENI

Hermostuin kuin hermostuinkin espressokeittimeeni ja soitin uudemman kerran Nespresson asiakaspalveluun. En saanut uutta saamaani maidonvaahdotinta toimimaan kuin pitkän tappelun jälkeen. Sitten ei toiminut huuhtelulaite. Olin kypsä! Nespresso lähettää uuden laitteen postissa. Saattaa viivästyä lakon takia. Odotetaan ja tapellaan vanhan kanssa. On minulla vielä se tiputuskeitin, on pahan päivän varalle ihan murukahviakin ja on mutterin näköinen kannu, jolla tulee espressoa ja vielä hännänhuippuna pressopannu.  Ei siis hätäpäivää mitä kahvin saantiin tulee. Viimeinen pelastus on kahvilat!

Käväisin eräänä päivänä  Suomalaisessa Kirjakaupassa, Aleksi 15. Sehän ei enää ole Kolmen sepän luona, vaan siinä on Rosebud, joka sekin väliaikainen ratkaisu. Kaikki muuttuu ja myyjä arveli, että ravintolaa pykätään aikanaan tilalle. Mitä sanoisi Unto Leirikangas, joka oli vuosien ajan Suomalaisen Kirjakaupan myymälän sielu?

Helsinki-Seurasta kutsu Svenska Klubbenille joululounaalle 30.11.2019, jolloin on Talvisodan alkamisen 80-vuotispäivä. Hyvää ruokaa, musiikkia ja puheita. No en mene, mutta kivaa saada kutsuja.

Ehdin eilen juuri ja juuri painaa jalkani lumeen, kun se alkoi plusaseiden takia sulaa. Vesikelissä tulin kotiin. Tallinnanaukiolla Itäkeskuksessa jo joulukoristeet torin yllä ja ostoskeskuksen uumenissa lähestytään joulua vauhdilla. Alkaa nyt jo kyllästyttää. Isänpäiväruuhkaa kaupoissa. Moni isä saa näköjään sukat! Ensi viikolla jälleen kerran tässä talossa lämminvedetön päivä. Kylmää saa. On mentävä varsin varhain aamulla suihkuun. Loppupäivä sujuu kylmälläkin vedellä. Ja kaasulla saa kuumaa. Nautin kaasusta joka päivä. Katselen sinistä liekkiä ihastuneena. Ollessani lapsi ja vielä nuorikkonakin oli meillä aina kaasu. Sen jälkeen persoonaton sähkö, kunnes muutin tänne. Riemullani ei rajoja ollut! Kaasuttelen jokaisena päivänä.

R:ltä sähköpostia. Kunta vie hänen maistaan osan tien levennyksen takia. Pieni polku jätettiin, että pääsee ulkorakennukseensa. Olen ammoisina aikoina hänen kotonaan ollut. Enää tuskin paikkoja tuntisin. Kerrostaloja, useita myymälöitä, katuja. Minun siellä käydessäni se oli maalaiskylä lehmineen ja hevosineen. Minäkin kutsunut "itikoita" iltalypsylle.

POSTIN SEKOILUA

Piti lähtemäni tänään ystäväni M:n kanssa Amos Rexiin, mutta näin ei tapahdukaan. M oli saanut flunssan ja on toki parempi potea se loppuun menemättä minnekään. Siirsimme taidepläjäyksen kuun loppuun. Minä menen ostamaan tänään hedelmiä ja juureksia, jotka päässeet huolestuttavasti loppumaan huushollistani. Otan samalla tämän syksyn ensiaskeleeni lumessa.

Askelista tuli mieleeni, että alkuihmisen pystyyn nouseminen ja kahdella jalalla kulku on nyt tiedemiesten  kesken siirretty tapahtuneeksi Euroopassa eikä Afrikassa. Tutkimukset viittaavat vahvasti Saksan Baijeriin, jossa Davunius guggenmosi otti ja nousi pystyyn, ojensi jalkansa ja siirsi toista karvaista alaraajaansa toisen eteen. Guggenmosilla oli kädet puissa roikkumista varten, mutta maassa oli helpompaa pystyasennossa liikkua, eivätkä rystyset kuluneet. Siitä sitten reippaasti aikaa eteenpäin, niin aloimme ihmisinä  olla olemassa ja kulku sujuu hienosti kahdella jalalla. Tämä alkukodin siirtyminen Afrikasta Eurooppaan oli tänään Helsingin Sanomissa.

Suomen Kuvalehti tuli eilen. Viimeinen moneen viikkoon jos/kun Postin lakko toteutuu ensi viikolla  alkavaksi. Ei jaeta mitään kotitalouksiin. Paketit, kiitos automaation, kuulemma kulkevat. Uutiset näyttivät tuikean näköisiä neuvottelijoita ja olin kuulevinani kummaltakin taholta murinaa. Ihmettelen, miten kerääntyneestä määrästä postia selviydytään lakon loputtua? Joulukortit tipahtavat luukusta vuoden 2020 jouluksi. Vaikka vakuuttavat, että ehtii, ehtii täksi jouluksi.

Tästä taas putkahti mieleeni seuraavaa. Olin ollut puheissa Nespresson kanssa hankalaksi heittäytyneestä maidonvaahdottimestani. Luvattiin lähettää postissa. Sain, kuten pitikin, tekstiviestin puhelimeeni, jossa kerrottiin paketin olevan noudettavissa lähimmässä postissa. Oli viikonloppu. Tuli maanantai, jossa puhelimeeni viestitettiin, että paketti on SIIRRETTY lähimpänä olevaan R-kioskiin. Lähimpään? Niitä on täälläpäin useita melkein samassa ryppäässä. Soitin Postiin. Odotin kauan, kun automaatti pidätteli minua kertomalla moneen kertaan, että saan yhteyden myös netin kautta. Sitten piti alkaa naputella numeroita, jos haluan sitä ja sitä palvelua. Minä naputtelin. Saatesanojen kera!  Lopulta sain puhua elävän henkilön kanssa, joka tarkasti pakettini olinpaikan. Pakettia ei ollut siirretty mihinkään, vaan se oli minua odottamassa ensimmäiseksi tulleen tekstiviestin Postissa. Miksi tämä omituinen rumba? Minulle ei osattu vastata. Riensin heti Postiin juoksujalkaa. Sain pakettini.

STOCKMANNIN TASOA

Ensimmäinen näkemäni naispuolinen kapellimestari Susanna Mälkki työssään oli positiivinen kokemus. Hän johti ja eli varpaitaan myöten koko kroppa liikehtien ja antoi ymmärtää, että hän ja musiikki ovat yhtä. Ensimmäinen  osa oli minusta pelottavaa ja ohjelmankin mukaan  säveltäjä Giacinto Scelsi "oli keksinyt uuden tavan lähestyä musiikkia."  Sitä se oli minullekin, vaikka musiikkituntemukseni on varsin heikkoa. Pelottavaa siksi, että kaikki ne instrumentien ujellukset olivat karmivia. Scelsi oli hakenut inspiraatiota meditaatiostakin ehkä juuri hermoromahduksen kokeneena klinikalla. Samaa säveltä perä perään. En tiennyt, miten suhtautua, paitsi pelolla.

Flyygelissä oli sveitsiläinen pianovirtuoosi Dieter Ammann, jonka soitanta ei pelottanut. Se pelasti minut. Väliajan jälkeen seurasi Gustav Holstin sävellyksiä ja silloin olin jo kokonaan tointunut. Minä taputinkin ja edessäni istunut mies huusi kaksi kertaa "bravo".

Jonotimme takkimme ja sitten menimme kahville Sanomatalon Fazerille. Sieltä Rosebudiin ja ostin kaksi kirjaa Sherlock Holmesi paluu ja Erkki Toivasen Matkalla ranskalaisuuteen. Stockmannilta en ostanut kolmea kynttilää paitsi mitään, mutta olin selvittelemässä tätä  pientä kohua aiheuttanutta tasojuttua. Otin päätöksestäni huolimatta tasooni kuuluvan kassin ja piilotin sen Francis Kupkan taidekassiin. Tasoa en kerro!  Herkussa piipahdimme. Ostin Sjöbergin piparkakkuja. K ei ostanut mitään. Sitten Nespressoon, josta kahvikapseleita. Ratikalla ja metrolla kotiin.

Eilen aamulla tuli niin kiire, etten ehtinyt lukea edes Helsingin Sanomia. Vasta illalla. Oli vakavaa ilmastoasiaa, kun 11 000 tutkijaa oli sitä mieltä, että päin loppua mennään nopeampaa vauhtia kuin alunperin oli laskettu. Lieventävänä asiana sanoi Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas, että ei nyt kohti koko maailman loppua sentään. En rauhoittunut. Päässä  alkoi soida Giacino Scelsin pelottava musiikki ja mielessä pyöri 11 000 tutkijan kauhuskenaario. Otin lasillisen punaviiniä.

ONNEKSI ON TAKUU

Sain peräti kaksi kappaletta maidonvaahdottimia Nespressolta. Feelua on yhä. On otettava uudestaan yhteyttä. Takuuhan on voimassa. Juuri äsken tein kovasti töitä saadakseni maitoa haluamassani muodossa kahviini, eikä tämmöinen taistelu ole asiaan kuuluvaa.

Muuten oli mukavaa olla päivien jälkeen tekemisissä muun maailman kanssa. Menin ruokakauppaankin. Istuin kauppakeskuksen penkillä ja katselin ihmisten talvisia urheilukenkiä, jotka menivät ihmisten jaloissa aivan edessäni käytävällä. Vain muutamalla oli varsinaiset oikeat kengät, jotka täyttävät ehtoni. Muoti on levittäytynyt myös maahanmuuttajien käyttöön. Naisilla ohuesta materiaalista pitkä puku, jonka alta vilkkuvat tukevatekoiset raskaat urheilutossut. Jalkineliikkeillä menee hyvin.

Huomenaamulla konsertin kenraali. Sen jälkeen menen ostamaan kahvikapseleita Keskuskadulta. Saas nähdä, maltanko olla menemättä Stockmannille. Nyt kun K on mukana, on meidän kuljettava kahdella yleisellä kulkuneuvolla keskustaan, kun hän ei käytä Rautatientorin koneportaita. Ei mitään liukuportaita. Hissit edelleen korjauksisssa. Ensin metrolla Hakaniemeen, josta ratikalla Rautatientorille. Sopiihan tuo minulle, kun tykkään ratikoista. Olen mennyt niin yksinänikin ihan vain rakkaudesta sporaa kohtaan. Rautatientorin pysäkiltä kävelemme Musiikkitaloon ohi Sanomatalon ja Oodin. Isäni hämmästyisi nähdessään nykyisen Töölönlahden ympäristön kaikkine rakennuksineen. Ei edes Kiasmaa ollut hänen aikanaan. Oopperakin valmistui vuosi hänen kuolemansa jälkeen. Oli vain Kansallismuseo, Finlandiatalo, Eduskuntatalo, Hakasalmen huvila ja VR:n makasiinit. Osa makasiineista paloi ja loputkin on purettu. Ei taitaisi isäni enää syntymäkaupunkiaan tuntea näiltä osin.

"... VAAN JOULU, JOULU ON MEILLÄ !..."

Joulu tulossa 51 päivän päästä. Kyllä nyt jo pitää suunnitella. Kynttilöitä, parvekevalot, laittaako bataatti- vai lanttulaatikkoa vai sittenkin molempia, joulunahan on lupa mässäillä? Kinkku? Se pitää tilata ajoissa, ettei kaupasta pääse loppumaan. Suomalainen. Ei ulkomaista, kun on sitä sikaruttoakin liikkeellä muualla.

Tästä tulikin mieleeni Z. Topeliuksen runo (Suomalaista kirjallisuutta kouluille IV, koulun lausuntaohjelmistoa I koonnut Lempi Musikka, WSOY 1931)

MATKAKUMPPANIT

"Miks vingut noin? Suus kiinni, irvihammas!"
sialle lihavalle lausui lammas,
kun sika huusi, koska väkisin
he kartanohon vietiin kumpikin.

Niin sika vastas: "Syyt´ on huutaa mulla,
mikäpä hätä,veikko kulta, sulla?
Sa syliin joudut, villas keritään,
ja  sitten vapahaks sa päästetään.

Mä raukka kelpaan teuraaks ainoasti
ja liikkiöks. Siis huudan haikeasti.
Ma annan lihani, sa villas vaan.
Jo huomenna ma paistiks leikataan."

OLENKO TASOKAS?

Menen Stockmannille keskustelemaan heidän laatimistaan tasoista. Niitä on kuusi. Minkä tasoinen mahdan olla? Minkävärisen kassin saisin tasoni mukaisesti? Kassia en tahdo. On omasta takaa riittämiin. Stockmannilla yritetään saada tasoasiakkaat ymmärtämään, että kassiajattelussa on ollut ihan väärinymmärrystä, kun kuutostason asiakas, joka on tasoista eniten Stockmannilta  ostanut, saa valita vaikka kolmostason kassin. Jos on tuttavia kuutostasolla, joku voi kuutoskassin lahjoittaa alemman tason tuttavalle. Sillä lailla kohoaa eliitin puolelle. Yritin netistä selvittää tasoni, mutta siellä väitettiin asiakasnumeroni muuttuneen. Ei ole minulle ilmoitusta tullut ja kanta-asiakaskortti on kassoilla kelvannut kuten ennenkin. Alkoivat kuitenkin tasot kiinnostaa, että siis ottamaan selvää.

Posti ilmoitti maidonvaahdottimeni jo tulleen. Siis paketin. Aika nopeaa toimintaa. Haen ensi viikolla. Muutenkin kaikenlaista ohjelmaa koko viikoksi. Viikonloppuna helpottaa. Tämän viikonlopun kerään voimia ensi viikon aktiiviseen elämään.

Suomen Kuvalehti kertoo sivukaupalla, miten Britannian tulee pysyä tyynenä, vaikka paikat natisee. "Keep calm and carry on". Kuningatar on huumorintajuinen henkilö, niin kerrotaan ja hän on vielä  hyvä imitaattori ja vitsien kertoja. On SK:n mukaan hyvällä menestyksellä pilkannut Margaret Thatcheria seuraavalla esityksellä "Hullujenhuoneella vieraileva Margaret Thatcher kysyy "Tiedättekö kuka minä olen?"  Potilas vastaa: "En tiedä, mutta hoitaja voi sen teille kertoa". Jos kuningattaren yksityissihteeri joutuu soittamaan pääministerille ja sanomaan "London Bridge is down", on  Charlesista tullut kuningas.

Nyt minä tästä siirryn keittiöön. Höyrytän muutaman dumplingin, seuraksi salaatti ja lasiin vettä juomaksi. Lounaani. Eikä edes kovin kaloripitoinen. Kaivan hyllystä kirjan maailman pelottavimmista kummitustarinoista ja aion uskoa jokikiseen. Minullekin on kummiteltu. Meillä oli autotalli ja olin ajamassa avonaisesta ovesta sisälle. Ovi sulkeutui. Ei tuullut, ei ollut maanjäristystä, oli tyyntä ja leppoisaa säätä. Avasin oven, uusi yritys. Taas auton nokan edestä kiinni. Muutaman kerran tämä tapahtui, kunnes kummitus väsyi leikkiin. Ajoin talliin.