31. heinäkuuta 2015

MIHIN TÄMÄ KAIKKI JOHTAA?

Piti eilen menemäni pankkiin sekä kirjakauppaan. En mennyt kumpaankaan. Siirtyi ainakin viikolla. Mutta Herkussa asioin. Tuuraaja lähtee lomalle ja palautuu vasta syyskuun alussa. Söimme Mövenpickin créme brûlee-jäätelöä yhdessä ja puhuimme kaikesta maan ja taivaan väliltä. Vähän taivaastakin. Sitten toivotin hyvää lomaa.

Saakohan enää nykyisin torilta ahomansikoita?  Takavuosina toreilla oli ilman kojuja olevia myyjiä pienien myyntipöytien takana ja heiltä voi ostaa niin ahomansikoita kuin villivadelmia. Kukkakauppiaita olen nähnyt. Seuraavan kerran kun menen kampaajalle, on hilauduttava Hakaniemen torin perukoille, jos sieltä saisi näiltä pienmyyjiltä ahomansikoita. Tallinnasta olen joskus ostanut ja joskus kerännyt mökkiaikoina aitan ympäristöstä. Vieläköhän nykyomistajat niistä nauttivat? Minusta kaikki villimarjat ovat ehdottomasti makoisampia kuin puutarhassa viljellyt. Onko parempaa kuin vatukossa rämpiminen villivattujen seassa silläkin uhalla, että vattupensaat repivät sääret verille? Meidän koiratkin rakastivat vadelmien poimimista. Ja se hillo...  Monet lättykestit kruunattiin omalla villivattuhillolla. Oli muuten yhtenä päivänä lättyjä, mutta kaupan mansikkahillon kanssa. Puolisolle laitoin lätyn päälle tuoreita mustikoita hiukan survottuna ja ripaus sokeria. Maistui.

Järkytyin uutisesta, jossa kerrottiin tuhansista ihmisistä, jotka pyrkivät Ranskasta Englantiin  pitkin Eurotunnelia Kanaalin ali. Matkaa 50 km. Sitten tuli mieleen, että onko Euroopan mailla kapasiteettia vastaanottaa näitä kaikkia turvapaikanhakijoita?  Puhutaan kauniisti inhimillisyydestä ja lähimmäisen rakkaudesta, EU:n määräyksistä, joiden takia pitäisi näitä ihmisiä majoittaa. Kenen rahkeet kestävät? Ei ole kysymyksessä sadoista maahan pyrkijöistä, vaan kymmenistä tuhansista ja taas kymmenistä tuhansista. Miksi ei puututa niiden maiden asioihin, jotka panevat ihmiset sodan tai vainon takia lähtemään omasta maasta? Minkä ihmeen takia sallitaan tämmöinen massiivinen liikehtiminen toisten maitten kontolle? Mihin tämä kaikki johtaa? Pelottaa. Maahan pyrkijät luulevat pääsevänsä kielitaidottomina, työtä vailla, aivan ummikkoina johonkin Eldoradoon. Ruotsi on yksi näistä utopioista. Onko mahdollisuuksia? Onko muilla mailla? Ihmettelen. Kysyn uudestaan: mihin tämä kaikki johtaa?


















29. heinäkuuta 2015

HYVÄSTITKÖ TERAPEUTILLE?

Nyt on paussi puolison fysioterapiassa. Vielä en ole saanut Kelaan liittyvää lähetettä seuraavalle 10-kerran jaksolle. Myöskään puoliso ei ole parina kertana ollut järin innostunut  puhumattakaan yhteistyöstä tai edes jonkunmoisesta hyvästä käytöksestä. Jos katson jatkon Kelasta huolimatta olevan hyväksi, palaan asiaan. Niinpä toivotin tälle moitteettomalle fysioterapeutille kaikinpuolista hyvää ja sanoin kyllä optimistisesti "me tapaamme vielä".

Nyt seuraa kehuja. En ole aikoihin tavannut niin hyväkäytöksistä miestä kuin tämä fysioterapeutti. Suomenkieli puhtaan kaunista, ei mä vaan minä eikä alkaa alkamaan, ei mitään holtittomuutta verbaliikassa. Hän on niitä ainoita, joka on ottanut puolison sairaana ja hyväksynyt tämän huitomiset ja haistattelut. Aina yhtä rauhallisella äänellä keskustellut niin puolison kuin minunkin kanssani, kysellyt potilaalta kuulumisia, vaikka vastausta ei ole saanutkaan. Kiitos hänen vanhemmilleen, joilla on aikoinaan ollut aikaa kasvattaa pojastaan sellainen kuin hän nyt on. Ehkä me tapaamme vielä.

Viime yö meillä vaikea. Puolisolla luultavasti pieni verenkiertohäiriö aivoissa, joka aiheutti kohtauksen. Mietin jo avun hankkimista. Mutta lopulta hän rauhoittui ja joskus kolmen aikoihin me molemmat vihdoinkin nukahdimme. Aamu normaali aamiaisineen, silmissä tavallinen katse ja tavanomaista keskustelua siitä, mitä lajia puuroa syötän.

Selaillessani päivän lehtiä, olen merkille pannut, että mediassa mielellään näytetään julkkiksista ennen ja jälkeen-kuvia. Teksti kuuluu yleensä, että ennen hekumallisen ylväs tai kaunis esiintyjä, näyttelijä tai laulaja-artisti, on nykyisin laiha, väsynyt, ja kaikkinensa riutunut, sairaan näköinen. Kun ihminen pasteerailee punaisella matolla, on hän tälläytynyt viimeisen päälle. Sitten kun sama ihminen kävelee yksityishenkilönä arkivaatteissaan ilman meikkiä kaduilla, on totta maar eri näköinen. Tarkoittaako se aina sairastumista ja riutumista?  Minäkin meikkaan itseni edustuskuntoon lähtiessäni kaupungille, mutta kotona olen se, miltä justiinsa nytkin näytän. Viime yön jälkeen väsynyt olemus, kasvot luonnon tilassa ja muutenkin tässä täysin raakileena. Julkkiksilla sama juttu. Moni julkisuuden henkilö on sanonut, että häntä ei edes kadulla tunnisteta arkiolemuksineen. Se onkin monen suoja ja antaa kaivattua yksityisyyttä, ellei sitten joku innokas paparazzi satu kameroineen  paikalle saadakseen kuvan "riutuneesta" julkkiksesta.






28. heinäkuuta 2015

OSTAMINEN ON HELPPOA

Eilen turkasen väsynyt. Teki  niin mieli jäädä aamulla vuoteeseen ja tulla sieltä pois vasta illalla. Yö meni valvoen. Vielä puoli neljän aikaan aamulla hiippailin työhuoneen ja olohuoneen väliä. Katselin valkenemista ulkona, kuuntelin Juha Vakkurin olemista Kongon demokraattisessa tasavallassa ja se oli kuivaa tekstiä. Puoliso onneksi nukkui. Päivällä tulivat suihkuttajat ja homma meni joten kuten. Tämän jälkeen lounailua ja Herkun tilaus. Unohdin Gouda-juuston. No, pääsen itse torstaina stadiin. Koneellinen pyykkiä ja pari puhelua, laskun maksamista. Siinäpä se.

Olen ihmetellyt nykyistä auton ostoa. Ennen otettiin raha lompakosta tai vilautettiin korttia, käytiin pankinjohtajan juttusilla. Nyt sovitaan kuukausimaksu, joka ymmärtääkseni voi olla aivan minimaalinen ja auton saa viedä. Ei aina edes käsirahaa. Korko?  Lainankin saaminen hoituu nopsasti netin kautta. Ei ihme, että ongelmia syntyy ja karhut liikehtivät. Me elämme yli varojemme, kun kaikki on niin helppoa ja tyrkyllä. Ennen vietiin kaniin jotain arvokasta ja lunastettiin aikanaan pois taikka sitten ei. Sinne jäivät ikuisiksi ajoiksi mummovainaan hopeat ja vaarin kultainen nauris. Hyvästi. Kaikki nykyisin tehty houkuttelevaksi ja näennäisen helpoksi. Jäitä hattuun.

Tämä kaikki tuli mieleen, kun kevään ja kesän aikana on posti tiputellut meidän osoitteeseemme, mutta tuntemattomalle henkilölle, karhukirjeitä ja perintätoimiston postia. Alussa soitin ja kerroin, että ei meillä sen niminen henkilö asu. Seuraavat panin postiin tekstillä "ei asu tässä osoitteessa". Nykyisin kylmän rauhallisesti repäisen kuoren kahtia ja panen roskiin. Olemme asuneet tässä kodissa jo vuosikausia ja taatusti aivan kahdestaan, puoliso ja minä. En tiedä, miksi tämän postia saava on antanut väärän osoitteen. Onko asunut tässä joskus? Vai luikerteleeko väärän osoitteen takana velvollisuuksistaan? Onko seuraava askel, että ovikelloamme soittaa ulosottoviraston väki? Siitähän riemu ratkeaa.

Elokuu kohta, kolmen vaivaisen päivän päässä. Rapuja ja kynttilöitä, pimeitä iltoja. Haa, hienoa. Sitten seuraavaksi syksy kaikkine elementteineen. Eikä aikaakaan, kun kulkuset soi ja Petteri Punakuonolla alkavat työt. Joulu juhlista jaloin tai joulujuhlista jaloin. Muistettakoon tämä.









27. heinäkuuta 2015

KUURTANES-TERVEISET

Sain mieluisan puhelun kaukaa eteläiseltä Pohjanmaalta, Kuortaneelta (kuortanelaisittain Kuurtanes). Olin sinne soittanut, mutta en saanut vastausta. Nyt tuli sitten vastasoitto. Juteltiin, juteltiin ja juteltiin. Vanhoja asioita, uusia asioita, pitäjän kuulumisia, yleisiä asioita, muisteltiin vuosikymmenten takaisia, Helsinkiäkään unohtamatta, maahanmuuttajista puhuttiin, kaikesta. Pitkä oli puhelu, mutta emme ole muutamaan vuoteen olleetkaan yhteydessä. Tuli monta asiaa mieleen, kun vietin koululomia ja muita lomia Kuortaneella, tuli mieleen lavatanssit jenkkoineen ja kokkoillat,  hiekkaranta, heinäladot ja lehmät, ahomansikat heinänkorressa. Tuli mieleen eräs Jaska ja kuunsilta järvellä. Huokaisin ja palasin tälle vuosituhannelle. Puolisolle iltapäiväateria.

Eilen oli koko päivä hiljaiseloa, edes blogiin en piipahtanut. Tavanomaiset puuhasin, ruoan laitoin, roskat vein.  Hissun kissun päivää vietin. Talossakin hiljaista. O on jo ilmeisesti muuttanut. Ketään perheestä en ole enää nähnyt, valoja ei ole, parvekkeen verhot poissa. Hyvä naapuri lähti.

Eikä sitä kovaa sadetta ainakaan meidän nurkilla näkynyt. Satoi kyllä, mutta sillä lailla kesäisen vienosti ja suurempia ropisematta. Tuulikin enemmän leppeää. Niin että se siitä epätavallisesta myrskystä. Odotin hienoa luonnon näytelmää. Tuumin istumista parvekkeella.

Tänään päästyäni suihkuttajista eroon, teen Herkkuun tilauksen. Säästän itseäni torstain raahaamiselta, vaikka aina rollaattoriin jotain tulee. Pankkiinkin pitäisi päästä ja saada valmiiksi Italian kirje, ennen kuin taas asiat vanhenevat. Kuinkahan monta kirjettä olen aloittanut ja pois pyyhkinyt? Ei tunnu mitään tulevan. Olen lukossa. Säppi sen oven päällä, jonka takana on tarinoinnin taito. 

Ai niin, aion mennä torstaina kirjakauppaan ja ostaa pari kirjaa. Ajatus on alkaa taas lukea. Yhtä hyvin, kun istuksin tv:n ääressä, voisin senkin ajan hyödyntää jopa sivistävästi. Olen jo kauan tätä harkinnut ja sehän on silloin jo melkein puoliksi tehty. Tuumasta toimeen ja  Bonnierin kirjakauppaan.



25. heinäkuuta 2015

EI ENÄÄ TERAPIAA

Kotisairaala soitti, että jonkunlainen lähete puolison fysioterapiaan tulee, mutta Kela päättää, tuleeko heiltä korvausta. Minä taas olen päättänyt, että toista 10 kerran sarjaa ei tule. Puoliso ahdistuu ja huutaa kurkku suorana "ei saa, ei saa".Totta, että ottaa polviin kipeää, mutta iso osa käytöksestä on puhdasta kiukkua, kun ei halua alistua toimenpiteisiin. En ole hänelle tai fysioterapeutille kertonut. Meillähän on vielä yksi kerta. Harmillista jättää kesken. Mutta ei täällä liioin olla kidutuspenkissä.

Yhdysvaltain väistyvä Suomen-suurlähettiläs Bruce Oreck ihmettelee meidän oviaukkojen leveyttä. Niitä pitää kaventaa! Mitenkäs sitten, jos asuntoon muuttaa henkilö, joka käyttää apuvälineitä, esimerkiksi pyörätuolia liikkuessaan, pääsee ovista? Tilataanko puuseppä aina paikalle kulloisenkin tarpeen mukaan? Sen ymmärrän, että suurlähettilästä on vaivannut Kauppatorin kojujen värien sekamelska ja hänestä olisi tyylikkäämpää, jos kaikilla olisi oranssin värinen katos. Tähän voisin vaikka yhtyä. Toisaalta taas torielämä on torielämää kaikkine vivahteineen, vaikka siellä ei enää näykään pradajerskattaria. Me kuulemme vielä tästä värikkäästä amerikkalaisesta. Hän jää töihin Suomeen ja on hankkinut asunnon "liian" leveillä oviaukoilla.

Viikonlopun myrsky laantunee tuuliksi ja sateiksi. Tämä huomenna kuulemma. Tänään vielä kesäseesteistä ja jopa paistetta. Marjanpoimijat saattavat saada niskaansa vettä sen lisäksi, että mökkiläiset heittävät raivot käsistä päässyttä jokamiehen oikeutta vastaan. Poimijat kun riipivät mustikat aivan pihapiiristä veisaamatta viis säännöistä. Jos me lakia noudattavat suomalaiset keräisimme itse metsistä marjat, emme tarvitsisi ulkopuolisia poimijoita. Heille työ kelpaa. Ennen muinoin noukimme itse. Hyödynsimme luonnon antimet itseämme varten sekä kaupallisiin tarkoituksiin. Olisimme hämmästyksestä lentäneet pyllyllemme, jos joku olisi ehdottanut, että Siamista asti tultaisiin keräilemään.

Tänään tavanomaista lakanapyykkiä koneeseen ja jos viitsisin ajaa puolison leuan alta sinne kasvaneet pitkät haituvat, sekin olisi hyvä asia. Niihin ei enää tepsi tavallinen partakone. Hiukset eivät ole vielä niin kasvaneet, että kotiin tilaisin tukan leikkaajan. Hän ajaa myös parran ja leuan alustan. Nykyaika osin niin helppoa. Kaupassa valmista ruokaa, Tukholmasta ei tarvitse käydä ostamassa eksoottisia hedelmiä, leipomot leipovat herkkuja ja thaimaalaiset keräävät meille marjat, hoidot saa kotiin, eikä elokuviin tarvitse lähteä, kun leffat pullahtavat televisiosta. Mikäs ihmisen on ollessa!









24. heinäkuuta 2015

MUOVIT RUOTUUN

Fysioterapeutti näytti eilen uuden tyttärensä kuvan. Tytär näytti asiaan kuuluvasti ihan vauvalta. Miehestä uhkui isyys ja oli ollut mukana synnytyksessä. Hieno homma.

Olen miettinyt jatkoa fysioterapialle, josko kannattaa. Jalat tuskin kuitenkaan suoristuvat seisontakuntoon ja terapiatoimenpide tuntuu olevan puolisolle liikaa kidutusta. Kymmenen sarjaan kuuluu vielä yksi kerta ja sitten päätän. Kotisairaala ilmoittaa tänään, osallistuisiko Kela kustannuksiin toisessakin 10 kerran sarjassa.

Nukuin tänään reilusti pommiin. Mistä lie johtunut, kun yleensä olen hereillä jo ennen seitsemää. Tulikin aikamoinen kiire saada aamuhommat jotenkuten ajoissa tehdyiksi. Aamut ovat minulle vaikeimpia. Lonkka jumissa, jalkoihin koskee kivutessani vuoteesta kohti rollaattoria, joka tuntuu aina olevan ihan liian kaukana. Mutta kyllä se siitä! Nyt jo hörpin omaa aamukahviani ja puoliso nukkuu vaippa vaihdettuna, vatsa täynnä mannapuuroa ja huone tuuletettuna. Näin se alkaa jokikisenä aamuna. No, puuro ja voileivät vaihtelevat.

Jaahas, ensi vuonna pitänee koota rollaattori täyteen muoviastioita ja kyörätä ne ties minne. No, ei taatusti, ellei muovinkeräyspiste ole tässä pihalla. Miksi muuten taloyhtiöt eivät laita muoville omia jätelaatikoita kuten paperille, kartongille, lasille, biojätteelle, metallille? Nykyisin on niin paljon hommaa lajittelussa muutenkin, että en yhtään ihmettelisi, vaikka keksittäisiin lisää lajittelemista, koska nk. sekajätteessä on vielä monta mahdollisuutta. Käytetyt vaipat? Kynttilän pätkät? Kankaat? Risaiset kauan palvelleet kengät?  Parittomat hansikkaat? Kuulakärkikynät?

Tänään ei kummempaa tekemistä tavanomaisten lisäksi. Roskiskeikka vaikka sataisi. Kuhafileitten paistamista lounaaksi. Ja jos vaikka saisin kirjoitettua loppuun Italian kirjeen ja ensi viikolla postilaatikkoon. Voisin käpertyä sohvalle miettimään elämää noin yleensä. Ja sitä, että NASA on löytänyt jostakin hyvin kaukaa ehkä Maan kaltaisen planeetan. Ei kun sinne joskus, jos Tellus käy liian ahtaaksi. Tosin välillä on paljon valovuosia. Se vähän haittaa.

Menenkin tästä heti tekemään laskelmia.











23. heinäkuuta 2015

VAIKKA POLKAN TAHDISSA POLKAA

Uusi päivä urkeni hyvänlaatuisena ja ihanan viileänä. Saas nähdä, minkälainen myrskyn myräkkä se sitten on, joka povattu Suomen ylle viikonloppuna. Ei kuulemma tavaton tähän aikaan kesästä, mutta harvinainen.

Eilen stadissa. Taksinkuljettaja ajoi pihatielle asti ja tarjoutui avittamaan ostosten kantamisessa. Ei kuulemma uskonut, että saisin kaiken rollaattorin päälle. Vakuutin saavani ja sen sanoin kokemuksen terästämällä äänellä. Totta kai sain ja kuljettaja jäi hämmästelemään saavutustani. Minä kyöräydyin luiskaa pitkin rappuun, täytin itselläni ja tupaten täydellä rollaattorilla hissin. Olin kotona. Hetki juttelua tuuraajan kanssa. Hän lähti ja minä aloin täyttää jääkaappia. Sitten ruuan laittoa ja muuta asiaan kuuluvaa. Iltapäivä oli jo pitkällä, kun huomasin olevani aika rätti, lonkkaa ja vasenta jalkaa särki. Kävin sohvalle pitkäkseni ja päätin olla säälimättä itseäni. Tämä on tätä.

Väliaikainen fysioterapeutti sairastui ja toinen tämän viikkoisesta käynneistä peruuntui. Tänään iltapäivällä tulee isyyslomalta palannut alkuperäinen fyssari. Soitin Kotisairaalaan saadakseni tietää, mitä kuuluu Kelan lähetteelle seuraavasta 10 kerrasta terapiassa. Huomenna kysyvät lääkäriltä. Yhden lapun jo sain, mutta siinä ei puhuttu Kelasta tai Kelan korvauksesta sanaakaan. Olisi aivan loogista, jos Kela suostuisi seuraavaankin terapiasarjaan. En vielä anna periksi, että mieheni jalat jäävät koukkuun.

Mansikka jälleen kerran todettu terveelliseksi ja kaikin puolin ihmiselle hyväksi. Rakastan mansikoita! Nyt on Polka-mansikoiden aika ja makoisampaa saa hakea. Syön parikin litraa ihan tuosta vaan ja joskus kantoineen päivineen. Mansikkafani! Joskus muinoin eletyssä entisessä elämässä, kun me molemmat olimme terveen kirjoissa, ajoimme Helsingin lähellä oleville marjatiloille ja ostimme vastapoimittuja marjoja. Joskus niistä jäi jopa säilöttäväksi, mutta suurimman osan pistelimme jo kotimatkalla. Itsestämme ei ollut koskaan poimijoiksi. Liian työlästä kykkiä maassa mahdollisesti vielä kovassa auringon paisteessa. Ei kiitos. Olosuhteiden pakosta on nykyisin tyytyminen joko torin tai kaupan mansikoihin. Varsinkin Stockmannilla Berry Place myy hyvää Polkaa. Ensi viikolla taas.













22. heinäkuuta 2015

ÄIDIN USKO JA SAPPIKIVET

Fysioterapeutti ei eilen tullutkaan. Oli sairastunut. Isyyslomalta palaava tulee torstaina ja takuulla uhkuen ylpeyttä kaksinkertaisesta isyydestään. Onneksi olkoon.

Minun heikkouteni  -yksi niistä-  on ranskalaiset perunat, jotka Belgiassa ovat belgialaisia. Eilen panin uuniin varttitunniksi esikäsitellyt, eikä ne ikinä hullummilta edes maistu. Joskus sata vuotta sitten, kun ei näitä helppoja ollut, jouduin itse tekemään ranskalaiset alusta loppuun. Ne olivat kyllä näitä pussijuttuja huomattavasti parempia. Siis tykkään ranskalaisista perunoista ja puolisokin ilmoitti "hyvää" suu täynnä perunaa, salaattia ja pihviä. Hänelle aina maistuu ja huolestuisinkin totaalisesti, jos ei. Tänään ostan hänelle jäätelöä, semmoista, missä on suklaata päällä. Tämä oli toive. Tuuraaja tuleekin tuota pikaa ja saan tänäänkin yhden lisätunnin, jonka saamista osaan suuresti arvostaa. Ei tarvitse kiiruhtaa ja voi hengittää rauhallisesti. Voisin mennä vaikka tuplaespressolle Stockmannin First  Loungeen. Siellä tuntee olevansa oikea leidi.

Heinäkuu alkaa päättyä. Äitini syntymäkuukausi. Hän oli leijona. Koskaan ei pyytänyt keneltäkään anteeksi. Lopetti tupakanpolton joitakin vuosia ennen kuolemaansa ja lopetti sen tuosta vaan yhtäkkiä helposti. Pitkä imuke meni roskiin. Äiti eli värikkäästi elämäänsä, joidenkin mielestä liiankin värikkäästi. Avioliitto isäni kanssa oli myrskyä ja tyventä vuoron perään. Kadehdin vähän niitä kavereitani, joiden perheessä elettiin normaalisti. Tai ainakin siltä näytti.

Äiti luuli tulleensa kerran uskoon ja koki Jumalan rangaistukseksi sen, kun söi vahingossa vastikään häneltä leikatut sappikivet. Siihen aikaan kivet annettiin muistoksi ja pantiin paperipussiin kotiin vietäväksi. Äiti luuli karkeiksi ja pisteli poskeensa. Siitä koitui sekä suuhun että ruokatorveen jonkunlaista polttoa. Tämän jälkeen hän alkoi lukea Raamattua ja piti pahana, kun minä vietin iloista tytön elämää. Kaikki oli syntiä. Kaino-täti (äidin lapsuuden ystävä) tuli kerran jälleen, sieppasi äidiltä Raamatun, kielsi lukemasta ja sanoi totuuden, että ei äiti ole uskoon tullut, vaan tämä on taas yksi niistä tempuista. Kumma kyllä, siitä paikasta äiti lakkasi uskomasta, pani Raamatun hyllyyn, eikä sitä enää lukenut. (Olen tämän varmasti kertonut ennen blogissa, mutta kerroinpahan taas.) Asiasta ei milloinkaan puhuttu ja minä olin Kaino-tädille loputtoman kiitollinen. Hän oli fiksu nainen. Eli kauan vielä äitini jälkeen.

21. heinäkuuta 2015

DYSKALKULIA EI UUSAVUTTOMUUTTA

Soitin Italiaan ja toivotin hyvää syntymäpäivää ystävälleni. Hellettä siellä päin. En kadehdi. Lupasin heittää kirjeellä. Meillä on vielä välillämme tämä vanhanaikainen tapa.

Suomi ottaa turvapaikanhakijoita Kreikasta ja Italiasta. Näin on päätetty. Näiden maiden kapasiteetti ei kestä enää sitä valtavaa pakolaistulvaa, joka vyöryy rajojen yli. Tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä henkensä kaupalla pyrkimässä parempaan elämään. Miten tämä maailma on tämmöiseksi muuttunut?

Toinen suihkuttajista käyttäytyi eilen epäammattimaisesti. Puoliso hermostui, kun kaikki kesti ja kesti, nosturia opiskeltiin ja hän päästeli huitomisen siivittämiä ärräpäitä. Pesijä ärjyi miehelleni suoraa huutoa. Menin heti väliin ja pyysin naista lopettamaan tuloksettoman huutamisen. Miten voi muka koulutuksen saanut hoitaja tuolla lailla suhtautua sairaaseen ihmiseen? Myöhemmin yritti puolustella käytöstään. Pesemisestä suoriuduttiin loppujen lopuksi, mutta minä toivon tämän huutajasuihkuttajan menevän jatkokurssille opiskelemaan oikeaa suhtautumista sairaaseen. Ei sairaalassakaan henkilökunta karju potilaille.

Tänään fysioterapiaa ja se on 9. kerta. Vielä yksi ensimmäiseen satsiin ja jo pitäisi saada jatkolähete seuraavalle 10 kerralle, josta Kela osan korvaa. Vaikka korvaus ei ole suuri, tuntuu se avittamiselta, kun kysymyksessä on tyyristä hoitoa.

Olen tyhmyyksissäni pannut laskutaidottomuuden uusavuttomuuden tiliin, kiitos kaikenlaisten auttavien vempaiden, joiden kanssa ei tarvita omia aivoja. Väärin. Laskutaidottomuus voi pitää sisällään dyskalkulia-nimisen taudin, joka tarkoittaa laskemiskyvyn häiriötä. Luin lehdestä. Olen kärsimätön luonne ja meinaa palaa proput taksinkuljettajan räknätessä kauan ja hartaasti vaihtorahoja. Kassaneitien kanssa käy joskus samoin. Loppusumma on jo kassakoneen näytöllä, mutta minä annankin summan sentit saadakseni isomman rahan takaisin. Tässä kohdin neiti sekoaa. Siis että mitä mä nyt annan? No, annatte tämän setelin, kun saitte sentit. Ääääh...  Otan sentit pois ja vastaanotan koneen näyttämän rahamäärän. Luon katseen kassaneitiin, joka ilman dyskalkulia-tietämystäni, on ollut paljon puhuva. Mutta mistä sen sitten tietää, onko laskutaidottomuus uusavuttomuutta vai sairautta? Ehkä pidän kuitenkin miinit kurissa.




















20. heinäkuuta 2015

MEILLÄ ON LIIKAA KAIKKEA

Heti aamiaisen jälkeen pitkään kestävä valtava yskänkohtaus puolisolla. Siihen ei auta sitten mikään, ei yskänlääke, istuma-asento, kyljen vaihto. Yskittävä loppuun asti. Vaikka kuinka syöttötilanteessa painotan rauhallisuutta ja oikeaan paikkaan nielemistä, niin hän tekee jonkun virheen ja sitten pääsee helvetti valloilleen. Tunninkin voi yskiä, väsyy ja on aivan punainen kasvoiltaan. Paha kuunnella ja paha katsella. Joskus on päiviä, kun ei yskitä. Eilenkin. No, tämä on meillä tämmöistä.

Nukuin aika huonosti viime yön. Tai en nukkunut laisinkaan. Olen alkanut valvoskella. Kahdelta kävin nappaamassa puolikkaan nukahtamispilleriä ja se auttoi. Ne ovat alunalkaen puolisoa varten, mutta hänellä on hyvät unenlahjat. En usko Kotisairaalan uusivan reseptiä minua varten. Eikä puolisoakaan varten. Tietävät tämän nukkuvan hyvin. En ole itse heidän asiakkaansa. Täytynee varata aika lääkäriltä. Kotisairaala saisi meidät kokea kokonaisuutena, sillä minun hyvinvoinnistani riippuu puolison hyvinvointi.

Marjat alkavat jo tympiä. Olen kyllästänyt itseni kirsikoilla, vadelmilla ja mansikoilla ja enää ei mahdu, eikä tee mieli. Donitsipersikatkaan eivät maistu. Banaanit eivät ole oikein herkkuani muutenkaan kuin joskus muinoin Banana Split´ issä. Viinirypäleisiin olen kyllästynyt, mutta mango vasta herkkua on. Yleensä ahmin koko hedelmän ja sitten vasta ajattelen, että olisi pitänyt panna puolison hedelmäjälkiruokaan vähän. Vesimeloni on hyvä janoon ja muutenkin naposteltavana oivallinen. Niitä kutsuttiin muinoin arbuuseiksi johtuen ehkä siitä, että ensimmäiset tuotettiin Venäjältä tai nimi johdettiin venäjän kielestä. Papaya on hyvää, mutta siemenet kaavittava tarkasti pois. Nykyisin Suomesta saa vaikka mitä hedelmiä ja mistä asti tuotettuja.

Muistan isäni tuomat appelsiinit Ruotsista. Ne oli kääritty yksittäin silkkipaperiin ja niiden tuoksu oli huumaava. Mitään sen veroista ei ollut muuta. Äidille isä toi nylonsukkia. Sitten jotkut kekseliäät lähtivät nyloneiden kanssa itänaapuriin ja Viroon ja nylonparilla sai vaikka mitä. Nyt ei enää tämmöinen kaupustelu olisi tuottavaa, kun kaikkialla on yltäkylläisesti kaikkea. Mitä enemmän on, sitä enemmän haluamme, mikään ei riitä. Ylensyömistä, liikalihavuutta, tolkutonta mässäilyä ja kuitenkin puolet maapallon väestöstä näkee nälkää ja lapsia köyhimmissä maissa kuolee päivittäin. Kuka tätä ajattelee täyttäessään maarunsa hienoilla aterioilla ja palan painikkeena on vuosikertaviiniä?

Ystäväpariskunta matkusteli aikoinaan paljon ja asuikin ulkomailla vuosikaudet. Asuivat Nairobissakin. He lähtivät usein pieniin köyhimpiin kyliin matkojen päähän ja veivät säkeittäin hedelmiä kyläläisille, joilla ei varaa moiseen ylellisyyteen ollut. Riemu, mikä loisti lasten silmistä, oli sellaista, jota ei milloinkaan unohda, kertoivat.

19. heinäkuuta 2015

MITÄ MÄ OLEN PUUHAILLUT

Eräs ystäväni eilen kysyi "mitä sä olet puuhaillut?" Jäin oikein miettimään. No, varsinaisesti en ole "puuhaillut" mitään, kun muuhun ei jää aikaa kuin tositoimiin. Siis kodin ylimalkaista hoitoa minun tapaani ja sitten puolison tärkeämpää ja säntillisempää hoitamista. Siinäpä se päivä, kaikki päivät, ovat. Samaa rutiinia, kiirettä ja joskus lievää väsähtämistä. Hommat tehtävä, vaikka kuinka mielisi lopettaa ja lähteä maailman toiselle puolelle pakoon. Kun joskus saan sen paljon puhutun ja odotetun palvelusetelin, voin vastata tyhjentävämmin ja enemmän kiinnostusta herättävästi. Ketään ei voi nykyisin kiinnostaa vaipan laittamisten lukumäärä, kuinka paljon ruokaa on valunut ruokalapulle, mitenkä monta kertaa olen vaihtanut suojalakanoita päivän mittaan tai käynyt roskiksella. Tosin minulla on/oli ystävä, joka kertoi vessassa käymisensä ja kysyipä minulta, kuinka usein itse käyn (?). Nämä saattavat olla niitä elämän tositapahtumia, jotka jotakuta oikeasti kiinnostaa. Minua ei.

Malmilla on olemassa herkkukonditoria Muruseni. Siitä kuulin hiljattain ja sitten katsoin jatkoa netistä. Ainakin kuvakavalkadi kakuista oli mittava ja toi veden kielelle. Olen armoton täytekakun ystävä. Näitä konditorioita kahviloineen on ilmestynyt Helsinkiin ja se on hyvä asia. Muinoin meillä oli vain herkkuhetkiä varten Ekberg, Fazer ja Valion baari. Nyt on melkein kaikkialla, jonne voi poiketa kahvikupposelle ja nauttia makoisan kakun palan tai leivoksen. Muruseni on Malmilla toiminut muutaman vuoden Bengt Jacobssonin johdolla saaden jo mainetta ja kunniaa luomuksillaan. Asiakkaat eivät enää tyydy tuttuihin leivonnaisiin, vaan pitää olla uutta ja nykyaikaista ja tämän homman Muruseni kaiketi osaa.

Itse en ole milloinkaan täytekakkua edes yrittänyt tehdä. No, jonkunlaista väperrystä on kokeiltu, mutta ylipäätään tyydyin ylösalaskakkuun ja se onnistui aina.  En koskaan liioin epäonnistunut Savarinin teossa. Se oli yllättävän helppo juttu ja kakun ranskalainen historia on pitkä. Sen "keksi" aikoinaan Jean-Anthelme Brillat-Savarin ja antoi luomukselleen tietysti nimensä. Kaupoissa en ole kakkua milloinkaan nähnyt, enkä oikeastaan muuallakaan kuin vuosia sitten omassa keittiössäni. Savariini ei ole varsinainen täytekakku, eikä sinä ole kerroksia. Paistetaan rangasvuoassa ja kostutetaan. Keskelle hedelmiä ja marjoja. Tarjoillaan vaniljakastikkeen tai kermavaahdon kanssa. Alkuperäiseen reseptiin kuuluu kostutukseen tilkkanen rommia. Tämä on kakku, joka hienolla ja tyylikkäällä tavalla puolustaa paikkaansa täytekakkujen maailmassa. Ohjeita saatavilla ehkä netissäkin.

Päivä on nyt siinä kohdassa, että suihkuun ja sitten muitten toimien kimppuun. Mukavaa sunnuntaipäivää.

18. heinäkuuta 2015

PÖLYKISSOJEN SURMA (= pölykoira, kirj. huomautus)

Katselin eilen lattioilla vilistäviä pölykissoja ja tartuin imuriin. No, helpommin sanottu kuin tehty, koska olen liikunnan osalta hiukan vajavainen ja riippuvainen rollaattorista. Annoin itselleni luvan ähkiä ääneen ja julkituoda huokailuilla  ja manailuilla kelpaamattomuuteni hyvään huushollin hoitoon. Päällisin puolin sain suurin piirtein kissat näkyvistä pois ja ryömin vielä puolison sairaalavuoteen alla imurin letkun kanssa. Olin aivan lopussa, mutta melkein sankari. Menin pitkäkseni hetkeksi. Sitten otin pölyt pois pöytien ja muiden pinnoilta. Sohvapöytä suorastaan kiilsi. Lepäsin taas. Vein roskat jo toisen kerran pihalle. Hississä tuoksui voimakas parfyymi.

Selvitin päivän mittaan tietysti myös ne pakolliset tehtävät puolison hoitamisineen päivineen. Illemmalla laskeskelin töitäni ja suunnaton tyytyväisyyden tunne levisi sisälläni. Minähän pystyn mihin vaan! Hitaasti mutta varmasti. Ensi viikolla taas kolmena päivänä ohjelmaa. Kotisairaalassa minut ymmärrettiin väärin pyytäessäni Kelan korvaamaa jatkoa fysioterapialle. Tuli vain pelkkä lähete yksityispuolen terapiaan, eikä Kelasta puhuttu mitään. Soitin ja nyt asiaa selvitellään. Saimmehan edellisenkin 10-kerran jakson Kelan osittain korvattavaksi, niin olisi loogista saada myös siihen liittyvä suoranainen jatko.

Aamupuuhat tehty. Puoliso puhdistettuna ja syötettynä vuoteessa, makuuhuone tuuletettu, päivä voi alkaa. Ai niin, luin lehdestä, että lihavat piirroshahmot esimerkiksi televisiossa antavat lapsille kimmokkeen syödä makeaa ja kaikkea muutenkin liikaa. Ja minä kun niin tykkään Simpsoneista. Ei kai heitä vain poisteta "huonoina esimerkkeinä"?

P.S. Puhuin siis kissoista, oikea muoto on KOIRA. Kiitos Marjatalle.



17. heinäkuuta 2015

KIINNOSTAAKO?

"Vesa Keskisen ja Jane-vaimon ikäero paljastui", kertoo uutinen.  Mitä sitten, kun se paljastui?  Tekeekö Suomen kansa jotain tällä sensaatiomaisella paljastuksella? Minä en ainakaan. Keskisen tiedän. Hän on kauppias Tuurissa, eteläisellä Pohjanmaalla Alavus-nimisessä kaupungissa. Tiedän siksi, että Keskisen kaupasta on tv-ohjelma, jota en ole katsellut. Olen vain ihmetellyt, miksi Keskisen kaupasta on tehty tv-ohjelma? Ei Salosen lihakaupastakaan ole tehty. Se oli Minna Canthin kadulla Helsingissä. Ja hyvä lihakauppa olikin.

Tuurin tv-ohjelma ja ne muut, joita en katsele, mutta ohjelmistosta tiedän ja joskus kanavia selatessani näen vilauksen ohjelmista, joita en siis suurin surminkaan pysähdy katselemaan, kuuluu sarjaan: onko suomalainen televisiomaku tällaista? Alastomia ihmisiä kirmaamassa etsimässä toisiaan ja tietyt paikat ihmisissä on verhottu sumuun. Sitten on suurin pudottaja, jossa joku pudottaa painoaan ja lopputuloksessa studioyleisö huudahtaa aah ja ooh. Huutokaupat kiinnostavat, vai kiinnostavatko? Joku myy ja toinen ostaa huutamalla. Ruoka- ja hääohjelmia piisaa loputtomiin.  Jotkut laittavat ruokaa, maistellaan ja arvostellaan. Hääpukua sovitetaan, kamerat käyvät, tuleva morsmaikku pyörähtelee ja ystävät arvostelevat kolttua. Ihan vieraita ihmisiä. Herttinen, olenko minä joku kummajainen, jota ei pätkääkään nämä lajit kiinnosta?

Entäs elokuvat? Nähty moneen kertaan, samat leffat kiertävät ruudussa lyhyin välein. Sarjatkaan eivät kiinnosta, ei kotimaiset, ei ulkomaiset. Uutisissa on jotain uutta ja säätiedoissa. Tykkään sanoista "epävakainen" ja "viileä".

Otin eilen sateensuojan mukaan kaupungille. Ei satanut. Stadionilta karanneita voimistelijoita joka paikka täynnä. Taksinkuljettaja ei tiennyt, vaikka oli suomalainen, mitä "eteenpäin" tarkoittaa. Kysymys kuuluu joka kerta "suoraanko?" Jos menisimme muualle, sanoisin sen. Vasen ja oikea on myös monille tuntematon suunta. Kun pyydän "vasemmalle", usein käännytään oikealle. Ovatko taksinkuljettajat jo sitä ikäluokkaa, joka nuoruudessaan puhui tekstiviesteillä ja sanavarastoa ei juurikaan tarvittu? Lyhyitä lauseita ja usein ilman verbejä.

Minä olen pettynyt nykyihmiseen, tv:n nykyohjelmiin ja nykyitseeni ja  ihmettelen, miksi minua ei kiinnosta Vesa Keskisen ja Janen ikäero. Menenkin tästä ihmettelemään lisää.

16. heinäkuuta 2015

TIETOKONE PUIJAA LUKIJAMÄÄRÄSSÄ

Meillä kuunnellaan terapiatunnin aikana klassillista musiikkia, Mozartia, Bachia, Vivaldia...  Fyssarilla oli mukanaan jonkunlainen potpuri klassillisesta, mutta tahtoikin minun levyjäni soitettavaksi. Muutenkin päivisin soittelen puolisolle ja tiedän hänen kuuntelevan mielellään. Myös jazz menettelee, se vanha ja oikea. Uudempaa musiikkia meillä ei juurikaan ole, paitsi pari levyä Jovanka Trbojevic´in säveltämää chamber-musiikkia.

Ystävälläni E:llä kesäaika on kiireistä. Sukulaiset Ruotsista visiteeraavat, samoin helsinkiläiset omaiset. Kun yhdet lähtee, toiset tulee. Elokuussa hiljenee. Semmoista se oli meilläkin mökillä. Ihmisiä tuli ja meni, sakkia aina koolla, soittivat vaan, että saako tulla, oltaisiin muutama yö. Calle tuli koneella ja laskeutui Hallin sotilaskentälle. Muut tyytyivät yleensä autoon. Tämmöistä oli muutama vuosikymmen ja sitten me möimme mökin. Muuttoauto haki tavarat ja kaikki mahtuivat silloiseen kotiimme. Jopa hevoskärryt pihalle, kunnes ne joku osti. Muutettiin sieltäkin ja pidettiin huutokauppa. Meklarina hyvä ystävämme Jore.

Seuraavaan asuntoon ei sitten kaikki enää mahtunutkaan. Ei ollut edes vierashuonetta enää. Eikä ole nytkään. Ei  viivytä vieraissa nurkissa entiseen tapaan. Asutaan hotellissa. Ajat ja tavat muuttuvat. No, E on meillä öitsenyt puolison ollessa intervallihoidossa. Ja meillä oli mahdottoman kivaa, kuin ennen vanhaan,  kikateltiin, juoruttiin ja viihdyttiin, tehtiin ratikalla kolmosen lenkki, istuttiin Fazerilla, mentiin Stadionin torniin  (tai en minä mennyt fobiani takia) ja viisi päivää hujahti ihan huomaamatta  Helsinkiin tutustumalla. Mielelläni uusisin tämän visiitin. E on vanhimpia ja rakkaimpia ystäviäni. Välillämme on kuitenkin 600 km. Mutta puhelimia käytetään. Eilenkin.

Blogissani mukamas eilen kolmatta sataa katselukertaa. Katin kontit, kone kujeilee. Alle sata on aina, joskus reilustikin. Siitä olen iloinen, että joku käy ja voi lukeakin. Kiitoksia. Ainahan kirjoittaja toivoo lukijoita, oikeat kirjailijatkin. Jonkunlaista julkisuuden kaipuuta. Ja joskus onnistuu oikein kunnolla, ropsahtaa Finlandia-palkinto, eikä silloin enää ollakaan mikä tahansa kirjailija. Jäädään suomalaiseen kirjallisuushistoriaan, kirjaa käännetään kielille ja ihmiset lukevat maailmalla. Kirjasta voidaan tehdä elokuva tai näytelmäkappale. Voiko sen enempää toivoa? Ollaan jo kuolemattomien joukossa melkein. Näin toivoi aikoinaan Kalle Päätalo ja osti Waltarin neuvontakirjan 1930-luvulta, miten tullaan Kirjailijaksi. Luki sen, oppi ja Päätalo voi alkaa hyvällä syyllä menestyksensä huomioon ottaen tituleerata itseään Kirjailijaksi. Kaikki alkoi Ihmisiä telineillä-kirjasta vuonna 1958. Minulla oli ilo ja kunnia olla kuuntelemassa Kalle Päätaloa Villa Kivessä joskus 1990-luvulla. Hän kuoli vuonna 2000.




15. heinäkuuta 2015

TERASSIHOLHOAMISTA

Uusi mutta väliaikainen fysioterapeutti osoittautui ammattitaitoiseksi. Sai jopa puolison kasvoille ilmeen, joka kieli nautinnosta terapeutin hieroessa puolison jalkojen lihaksia tarkoituksena rentouttaminen. No, tutut kielikuvat lentelivät silloin tällöin. Huomenna fysioterapeutti tulee jälleen. Vakituinen palannee isyyslomaltaankin piakkoin. Minun on peruutettava huomenna kampaajareissu. Yritän saada ajan ensi viikolla. Tällä järjestelyllä pääsen asioille.

Kuopiossa ei tarjoiltu päivällä olutta lapsen kanssa terassilla istuville vanhemmille. No, en tiedä asian taustaa, mutta hiukan liian tiukalta ja holhoavalta kuulostaa. Matkoilla muissa maissa näkee iloisia seurueita ravintoloissa lapsineen, eikä siellä kieltäydytä tarjoilemasta aikuisille viiniä tai olutta. Kulttuurieroja, tiedän. Itse en näe mitään väärää tai huonoa kasvattamista, jos menee ravintolaan lounaalle lapsen/lasten kanssa ja nauttii aterialla lasillisen viiniä tai olutta edellyttäen tietysti aikuisilta asiallista käyttäytymistä.

Italian kirjettä en saa millään aikaan. Aloitan ja aloitan ja sitten lopetan ja pyyhin pois. Ystävälläni on ensi viikolla syntymäpäivä. Taidan soittaa. Kirjoitan joskus myöhemmin. Meillä on monen vuoden takainen ystävyys ja yhteinen edesmennyt kummitäti. S-L muutti nuorena ja rakastuneena naisena Italiaan, meni naimisiin ja perusti perheen. Asuu "syvässä etelässä", kuten itse kotikontujaan Napolin kupeessa kutsuu. Katselee Vesuviusta ikkunastaan ja on miehensä suuren suvun ympäröimä. Italialaiset ovat sukurakasta kansaa, eikä ketään jätetä koskaan yksin. Me suomalaiset olemme aikoja sitten erkaantuneet tällaisesta tavasta, erakoituneet ja haluamme olla ennemminkin yksin. Mistä se lastu tulikaan joen yläjuoksulta häiritsemään?

Tänään lounaaksi kuhaa ja lisukkeita Siikli-varhaisperunoiden kanssa. Huomenna saan taas mansikoita ja muuta kotona tarvittavaa. Rollaattoriin mahtuu. Tässäpä tämä taas.

14. heinäkuuta 2015

AIKAAN ENTISEEN MÄ KAIPAAN NIIN

Olen miettinyt elämääni. Isäni kutsui minua aina "päiväperhoksi" eli elin ilmeisesti huolettomasti lennellen sinne tänne. Päiväperholla on elämä lyhyt ja voi olla surkea loppu, jos lintu saa kiinni. Loppu minulle ei vielä ole tullut, enkä enää elä huolettomasti. Päinvastoin, huolellisesti ja huolien kanssa. Päiväperhon elämä kaukana.  Minulla on ystävä, joka sanoo koko elämän olevan harhaa, maailman ihmisten kuvittelua. Jäin asiaa pohtimaan, mutta en ymmärtänyt. Optisia harhoja meillä on värien maailmassa. Jääkarhun karvat ovat läpikuultavia ja väriä vailla. Meidän silmämme näkevät nallen valkoisena. Monien lintujen sulkapeitekin saa värien kirjon valosta ollen oikeasti yksitoikkoisen yksivärinen. Ihmissilmä kahmaisee näyn, koko värimaailman sulissa. Mitäkö näillä asioilla on tekemistä minun elämäni miettimisen kanssa? Ei mitään.

Kävin tässä välillä antamassa puolisolle aamuruokinnan ja yskänlääkettä. Nyt on minun vuoroni olla aamukahvilla. Paahdoin leipäviipaleen, marmeladia ja juustoa päällä. Varsinainen herkkupamaus. Eilen ei tullut se viimeviikkoinen housumies suihkuttamaan. Tuli nk. omahoitaja, jonka olemassa olon vastikään sain tietää. Hänelle kerroin housumiehestä, joka olikin ulkopuolelta keikalle tullut, ei siis varsinaista henkilökuntaa. Omahoitaja lupasi "viedä asiaa eteen päin"  ja oli itsekin sitä mieltä, että kyllä housut pitää ylhäällä pysyä. Hänellä oli nyt apupoikana ulkomaalaistaustainen kaveri, joka jätti lopputyöt tekemättä. Jätti suihkutuolin makuuhuoneeseen, vaikka haki sen kylpyhuoneesta ja jätti kylppärin oven väliin luiskan, vaikka otti senkin kylpyhuoneesta. No, minä ähelsin hommat loppuun. Ensi kerralla pitää taas myös tästä sanoa, että pannaan kaikki paikoilleen takaisin. Muuten pesuhomma sujui suuremmitta kitkoitta ja vaipan laitto meni jetsulleen oikein tällä kerralla. Nosturia ei käytetty. Siitä on kadonnut uutuuden viehätys.

Tuuraajapäivänä tuskin ehdin ruokaostoksille. On kampaaja. Sitten vaan tilaus Herkkuun ja kuljetus kotiin. Mutta katsotaan. Tulisi pian syksy, että saisin sen palvelusetelin käyttöön. On kerääntynyt jo asioimista siellä ja täällä, eikä tuuraajan runsas kaksituntinen millään riitä. Olen kiusaantunut, kun pitää asioiden hoitamisia aina jakaa usealle viikolle ja miettiä tärkeysjärjestys. Pankkikäyminen piti jo siirtää ensi viikolle. Kaipaan kovasti niitä aikoja, kun ei tarvinnut vilkuilla kelloon, aikaa oli melkein loputtomiin. Voi noudattaa päähänpälkähdyksiä, pasteerailla rauhallisin mielin ja nauttia, istahtaa Ekbergille ystävän kanssa, rupatella. Joku on laulanut "Rööperiin mä kaipaan niin", mä kaipaan aikaan entiseen.







13. heinäkuuta 2015

JÄÄHYVÄISKAHVIT

Eilen piti olla tavallinen laiskanpullea sunnuntai. Osin oli ja osin ei. Tiedän, että O muuttaa tästä talosta perheineen. Eilen sain tietää enemmän,  kun O oli pihalla ja kysyin. Hän sanoi tulevansa kahville ja menee ostamaan pullaa. Tuli kiire pestä hiukset, pukeutua, laittaa puolisolle lounas, syöttää ja yleiskatsastaa, että voi kunnialla vastaan ottaa vieraan. O tuli pullapussia heiluttaen ja minä tiputtelin kahvit. Joimme Gustav Klimt-mukeista ja O kertoi olleensa Wienissä Klimtin näyttelyssä. He tosiaankin muuttavat jo parin viikon kuluttua. Ovat olleet ihania naapureita koko perhe.  O kyllä sanoi, että tuttavuus ei tähän lopu, mutta minä vähän epäilen. Me juttelimme musiikista (koko perhe musisoi), tähtitieteestä (O on kiinnostunut), runoudesta (vaimo  säveltänyt runoihin musiikkia  - runoilijan luvalla ja siunauksella) ja librettojen kirjoittamisista (O kirjoittaa esimerkiksi vaimonsa säveltämiin oopperoihin). Jään kaipaamaan näitä keskusteluja, niitä on ollut meillä ennenkin. Jään kaipaamaan näitä ihmisiä.

Lipittelen tässä aamukahvia ja sitten on alettava valmistautua pesijöiden tuloon. Nyt muistan sanoa, että pyyhenaulakosta kylpyhuoneessa ei saa ottaa pyyhkeitä, vaan pitää pyytää, jos lisätarvetta on. Puolison puhtaat pyyhkeet laitan aina näkyvästi esille. Kaikesta pitää sanoa. Joskus väsyn.

Tänään HS:n mukaan tuhansia turisteja purkautuu jättisuurista risteilyaluksista Helsingin satamissa. Kaikkihan eivät toki tule laivasta. Helsinki ei kiinnosta. Mikä Helsinki? Aasialaiset ovat yleensä niitä ihmisiä, jotka tahtovat tutustua ja ovat kovia valokuvaamaan. Tuhansiin kameroihin on tarttunut  Tuomiokirkon ääriviivat ja koko empirerakennusten kirjo Senaatintorilla. Kauppatorilla hypistellään porontaljoja ja poronsarvia, puukkoja ja puuesineitä. Joku ostaakin, kauppias puhuu vuolaasti hyvää englantia.

Viimeinen kulaus kahvia ja sitten hommiin. Hyvää päivää.



12. heinäkuuta 2015

IHAN UNESSA

Viime yönä näin unen. Olin vanhassa oppikoulussani pyrkimässä  johonkin, ei selvinnyt mihin. Olin aikuinen nainen ja minulla oli äiti mukana. Hän pyörtyili tuon tuosta ja minä kampesin muorin ylös ja kysyin vointia. Minulla on tapana saada uniini aina järjellinen syy ja selitys. Äidin pyörtyminen johtui siitä, kun monet ystävistäni saattavat pökertyä hetkeksi ja kaatua. Aivotoiminta- tai verenkiertohäiriö. Kuulin juuri tästä aivan hiljattain eräältä ystävältäni.

Äiti ja minä  pääsimme luukulle, josta siis vanhassa koulussani olin jotain anomassa. Kerroin ystävällisesti käyneeni juuri tätä koulua joskus vuonna ristiretket. Virkailija kuunteli ja kaikki muutkin jonossa kuuntelivat. Äiti otti ja pyörtyi. Se ei unessa selvinnyt, hyväksyttiinkö anomukseni, mihin se sitten olikin, mutta äidin taas toettua lähdimme kotiin ja  yhtäkkiä minulla oli koira mukana remmissä. Se oli ystävällinen koira ja kysyin siltä moneen kertaan, mikä sen nimi oli. Ymmärsin koiran kuuluvan perheeseen, vaikka en tiennyt, koska se siihen oli liittynyt ja eritoten remmiin kädessäni. Tulimme kaikki kolme kotiin ja unen loppu oli jotenkin utuista. Heräsin. Koira oli mukana unessa siksi, että meillä on ollut koiria aikoinaan ja katselen usein koiraohjelmia tv:stä. Mutta missä oli puolisoni? Isäkin loisti poissaolollaan.

Viikonloppu menossa ja huomenna taas pesupäivä. Toivottavasti ei tule se viimeviikkoinen kaveri, jolla ei tahtonut housut pysyä jalassa, vaan valuivat ja vilauttelivat mustia alushousuja. Närkästyin melkein yhtä paljon kuin eräs ystäväni, joka oli katsellut tangokuningatarkisaa ja moitti juontaja Piia Pasasen kampausta. Minä tarkistin netistä ja ajattelin, että ei ehkä tärkein asia juontajan tukka. Minulle kelpasi ja lopetin katselun.

Tänään ollaan hissunkissun vakiohommat tehden. Missä se aurinkokin luuraa?



11. heinäkuuta 2015

FYSIOTERAPEUTIN KOETTELEMUS

Venyttelyä, vääntöä, rentouttavaa hieromista eilen puolisolla. "Oma" fysioterapeutti lähti isyyslomalle. Soitti ja kertoi onnellisena olevansa nyt isä. Sitten soitti väliaikainen fysioterapeutti ja tuli. Ensi viikolla on taas uusi. Annoin puolisolle Diapamin, että jotenkuten sujuisi, mutta jostain alitajunnasta tuli tieto, että nyt taas väännellään ja Diapamin vaikutus katosi taivaan tuuliin. Fyssari rehki ja lähti ja rauha palasi matalaan majaamme. Puolisolle maittoi taas uni. Siirryin keittiöön ja aloin pilputa salaattiaineksia. Sitten linkosin niitä sydämeni halusta ja mietin, että kaikkea sitä menin ostamaan kuin tämän turhakkeen.

Ensi viikko näyttää taas olevan ohjelmatäyteinen. Kaksi fysioterapeuttikertaa, joista toinen osuu tuuraajapäivälle. Ehdin juuri kotiin ennen fyssarin tuloa. Sitten se toinen fyssaripäivä ja joka maanantainen pesu. Samaa rataa seuraavatkin viikot. Mutta sitten hellittää, kun terapiat on tehty.

Maailmanmatkaajaystäväni lähettivät kortin Ljubljanasta. Piti googlata, niin on minulle vieras kaupunki kuin koko Slovenia.  Lämmintä lähtivät etsimään ja hellettä siellä onkin piisannut. H soitti ja manasi kylmää kesää. Tulihan hänkin joitakin aikoja sitten kuumasta Turkista ja odottaa syyskuuta, että pääsee sinne takaisin. Kaikki ne haikailee lämmintä ja lämmintä. En minä. Minusta tämmöinen ilma on niin mukavaa. En minä outoa mieltymystäni kerro kaikille, eivät tykkää.

Herkku tuo tänään. Pitää vaihtaa asua eli yöpaita pois ja kolttu tilalle. Puoliso jo aamuruokittu, huoneet tuuletettu, päivä voi alkaa.









10. heinäkuuta 2015

MIKSI MIES EI OLE KUIN NAINEN?

Sain vaippakaupasta vastauksen "ikävä, jos ette hyväksy laskutustapojamme (siis ensin lasku ja sitten tavara), emme aio niitä muuttaa." Lähetin sähköpostia ja pyysin vastaisuudessa, että lasku pannaan lähetykseen mukaan. Näin se on ollutkin joskus. En kertakaikkiaan hyväksy, että  asiakas saa ensin laskun ja sitten päivien päästä laskua koskevan lähetyksen. Olen tuhansien laskujen kanssa ollut tekemisissä ja tavara on aina tullut ensin.

Mutta taas oli oudot vaippalähetyksen tuojat Postista. Eivät tulleet, vaikka soittivat, lupaamallaan ajalla. No ei se mitään, täällähän me olemme. Sitten soitettiin kadun ulko-oven luota, että miksi ei päästä sisälle. Osoitteen olin antanut ja maininnut, että vain pihan kautta ovikoodilla, on luiska ja on hissi, helppoa.  Kerroin, että pitää mennä ensin pihalle ja osoitteen yhteydessä antamallani ovikoodilla tulla sisälle. Sitten mies soitti pihan puolelta, että mikä se ovikoodi on? Että tämmöisiä kavereita!

No, ja sitten hän marssi rapun läpi takaisin kadun puolelle ja pojat alkoivat äheltää suurien pahvilaatikoiden kanssa, kiivetä rappusia, joita on sekä ulko- että sisäpuolella. Pihanpuolella ei yhtäkään ja hissiin pääsee suoraan. Homma kesti ja kesti, kuulin kiroilua. No, he tekivät tämmöisen valinnan. Minne laatikot pannaan, kysyivät ja minä osoitin paikan, mutta en älynnyt sanoa, ettei kaikkia yhteen pinoon (siis melkein kattoon asti). Piti pyytää, että useampaan pinoon, että saan puretuksi, kun olen "lyhyenpuoleinen ja liikuntarajoitteinen".  Siis moneen pinoon? Niin, moneen pinoon. Nainen olisi älynnyt. Olen kiukkuinen tyhmyydelle ja tämä oli sitä. Miehet lähtivät ja minä aloin purkutöihin. Sain kaiken tehtyä, mutta lounasaika venähti. Raahasin vielä kolmella eri kerralla  laatikot oikeaoppisesti taiteltuina kartonkijätteisiin. Ehdin juuri ennen sadetta sisälle. Makuuhuone on taas tutun oloinen vaippavarasto ja materiaalia riitti vielä minunkin työhuoneeseeni. Kaikki reilassa. Aloin valmistaa lounasta.

Kotisairaala alustavasti lupasi jatkoajan fysioterapeutille ja arvelee sen sopivan Kelallekin. Tässäkin tapauksessa uskon vasta kun näen Kelan lähetteen.  Hoidin myös Herkun tilauksen ja se tuodaan lauantaina. Ja sitten vasta sen jälkeen lasku!

9. heinäkuuta 2015

DONALD GOULDIN ELÄMÄN MUUTOS

Päivän toimet aloitettu ja tässä istun taas tietokone ja kahvimuki kumppaneinani. Ihana viileys käy yhä ylitsemme. Tänään mahdollisesti saamme vaippalähetyksen tai sitten emme. Ai niin, laskuhan meillä jo on.

Olen ihastunut, etten sanoisi iki-ihastunut. Olen aina vierastanut rokkibändejä, mutta nyt on otettava lusikka kauniiseen käteen. Satuin katsomaan videon, kun amerikkalainen koditon Donald Gould soitti pianolla Styx-bändin jäsenen, Dennis de Young, sävellyksen  Come Sail Away (1977). Kuuntelin ja katselin videon moneen kertaan ja iloitsin siitä, kun tämän kodittoman kaverin elämä muuttui ja videota on katseltu ympäri maailman. Donald on käynyt parturissa, ottanut poikaansa 15 vuoden tauon jälkeen yhteyttä, saanut kodin ja elämän jälleen hymyilemään. Ja vain siksi, että hän sattui istahtamaan kadulla olevan pianon ääreen ja päästi ilmoille loistavaa musiikkia Floridan Sarasota´ssa.

Äitini pakotti minut pianotunneille. Minut pantiin myös balettikouluun. Kumpikaan ei luonnistunut. Pianoa ei meillä kotona ollut, mutta oli vanha urkuharmooni. Tämä tietysti omalla vaatimattomalla tavallaan innosti äitiäni toimimaan. Äiti pettyi suhteeni ja sekä pianonsoiton opettaja että balettikoulun madame ilmoittivat, että minun alani on muualla. Itse olin helpottunut, kun pianovirtuoosin ja primaballerinan urat jäivät toteutumatta. Mutta Vuorisolan tanssikoulussa opin tanssimaan valssia! Surkeista pianotunneistani huolimatta pidän pianomusiikista ja minulla on cd-levyjä, joita kuuntelen. Harmoonin olen myynyt jo ajat sitten ja se pääsi pappismiehen kotiin, jossa sillä säestetään virsiä.

8. heinäkuuta 2015

ÄRHENTELEN LASKUTUSTAVASTA

Tämän viikon vapaat vietetty. Ruokaa, marjoja, juustoa, salaattilinko ja viiniä Siinä tärkeimmät. Linkosin jo  niin että rapa roiskui. Ennen olen taputellut salaatinlehdet kahden talouspaperin välissä kuiviksi ja hyvin on kelvannut. Nyt tahdon lingota ja linkoanhan minä. Yksi vempain lisää taas etsimässä keittiössä paikkaansa. No, meillä kyllä syödään reippaasti salaatteja.

Yllättävän vähän kansaa kaupungilla liikkeellä. Ihan ilokseen pasteeraili. Vaikka en minä muualla kuin tutussa tavaratalossa. Jätin hinkuamani torireissun myöhemmäksi. Berry Placen Polka-mansikat maistuvat yhtä hyviltä kuin Kauppatorinkin.

Eilen piti saamamme vaippatilaus. Ei saatu. Soitin aamulla vaippakauppaan ja he soittivat Postiin. Posti soitti minulle. Huomenna tulee. Jos tulee. Nimeni on taas Tuomas. Mutta valittamisen aihetta löytyi. Vaippakaupan laskutustapa on omituinen. Lasku lähetetään ennen tavaran saapumista. Laskun sain tänään, mutta en ole saanut tavaraa. Olisi korrektia odottaa muutama päivä tavaran lähettämisestä ennen kuin lasku pannaan tulemaan. Näin ei tässä kaupassa tehdä. Soitin ja vielä varmemmaksi vakuudeksi lähetin suivaantuneen sävyistä sähköpostia.

Olen nyt syönyt ähkytilaan asti mansikoita ja kirsikoita. Tämä onkin minusta paras säilömistapa. Hilloja en enää tee, en liioin pane pakkaseen. Syön minkä kerkiän. Huomenna ihan vaan kotipäivä ja perjantaina fyssari. Anelen jossain välissä Kotisairaalasta uutta lähetettä seuraavaksi kymmeneksi kerraksi, jos tähänkin satsiin Kela osallistuisi suosiollisesti.



7. heinäkuuta 2015

HOUSUT KINTUISSA

Eilen vain puolet suihkuttajista oli daameja. Toinen oli mies, meillä tietysti ennen käymätön. Jos hän  vielä tulee, on minulla asiaa päämajaan. Käytös oli ihan ok,  vaipan laitossa mutkia, vaikka kertoi olevansa koulutettu lähihoitajaksi. Nosturia ei käytetty, kun kumpikaan heistä ei osannut. Tämä kaikki menetteli, mutta kaverin pukeutuminen ei. Hänellä näkyi olevan mustat pienet alushousut, jonkunlaiset tangat, joita ei päällä oleva farkku peittänyt kokonaisuudessaan. Farkku oli sitä mallia, että haarat polvissa ja farkun vyötärö paljon navan alapuolella. Kun kaveri kumartui...  Alushousut näkyivät pelottavan paljon, kuin myös etupuolelta yhtä sun toista. Silloin tällöin hän lievän irvistyksen säestämänä yritti kiskoa housuja ylös siinä suuremmin onnistumatta.Tätä peliä katseltuani koko heidän meillä olonsa ajan, ajattelin, onko kodinhoitajilla mitään sääntöä pukeutumisen suhteen?  Kyllähän nyt housujen pitäisi sentään pysyä päällä, ettei vallan kintuissa.

Tiistai urkeni mukavan tuntuisena, ei hellelukemia mittarissa. Odottelen vaippalähetystä, jonka kanssa joudun pitkään kamppailemaan, että saan 10 suurta pahvilaatikkoa puretuksi ja tavarat pakoilleen pois eteisen lattialta. Ehdinkö ennen fysioterapeutin tuloa, jää nähtäväksi. Huomenna pääsen kaupungille. Tuuraaja poikkeuksellisesti jo keskiviikkona. Tekisi niin mieli poiketa Kauppatorille ostamaan mansikoita. Jos ensin sinne ja vaikka halliin  ja sieltä uudella autolla Stockmannille.

Kerjäläisten tässä maassa pitää parkkiintua, tämä selvää kuin pläkki. HS kertoo mihin kaikkeen pitää esimerkiksi Iso numero-lehden ulkomaalaistaustainen myyjä varautua, varsinkin jos on Romanian romani. Tunnustan, etten hyväksy tätä tolkutonta ja maailmanlaajuiseksi muuttunutta maasta toiseen-muuttoa. Mutta en liioin hyväksy, että romaneja päin syljeskellään ja huudetaan hävyttömyyksiä ovat he sitten kerjäämässä tai myymässä lehteä. Sitä paitsi jälkimmäinen on työn tekemistä. Ehdottomasti suositeltavampaa kuin rötösteleminen. Iso numero-lehti on asunnottomien ja vähävaraisten lehti. Sen sisältämästä asiasta en tiedä mitään.

Mukavaa tätä päivää meille kaikille.
















6. heinäkuuta 2015

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Puoliso puhdistettu ja ruokittu, tuuletin tuulettaa ja minä kökötän koneen ääressä edessäni mukillinen maitokahvia. Viikko voi alkaa. Suihkuttajat tulevat kun tulevat. aika on laaja, siinä 10  ja 15 välillä. Puolison lounaan kanssa hankalaa. Usein, kun luulen, että ehdin syöttää, ovikello soi ja daamit tulevat. Eivät kuulemma osaa tuloaikaa yhtään tarkentaa. Tämäkin kuuluu sarjaan "ihmettelyn aiheita".

Taloyhtiössä, niin kuin kaikissa, on järjestyssäännöt. On mainittu, että sunnuntaisin ja pyhinä ei mattoja hakata. Eilen taas eräs hyväkäs, mieshenkilö, tamppasi niin että raikui. Kumisi  pihalla, jota reunustavat korkeat kerrostalot, käyden luihin ja ytimiin. Avasin partsin lasin ja huusin mattotelineelle päin: "Hoi mies, ei sunnuntaisin!" Ihme kyllä hän keräsi mattonsa ja poistui. Odotin ankaraa vastaan hangoittelemista kuten edellisen miehen kohdalla, joka hoki koko ajan "haittaaks tää sua?"  Tämän jälkeen hän kertoi olevansa yliopiston käynyt maisteri ja kysyi minulta "oleks sä?"  Jatkoin, ettei maistereillakaan ole mitään erioikeuksia vaan järjestyssääntöjä pitää noudattaa. Mitä järjestyssääntöjä, kysyi maisteri. Lieköhän ihan uimamaisteri, ajattelin minä. Mitä varten ihmiset ovat idiootteja? Yliopiston käynyt maisteri meni kysymään patiollaan istuvalta mieheltä  "haittaaks tää sua?"  ja sai vastauksen, ettei haittaa. Maisteri loi minuun voitonriemuisen katseen. Lopulta maisteri rullasi mattonsa ja lähti menemään. Ehkä hän meni lukemaan talon järjestyssääntöjä.

Mukavaa viilentynyttä maanantaita.


















5. heinäkuuta 2015

HENKI KULKEE TAAS VAPAASTI

Viilentynyt. Hieno juttu. Voi taas hengittää. O tuli rapussa vastaan ja kehui ilmaa, sitä lämpimämpää. Tykkää, kuka tykkää ja tykätkööt.

Rustaan Italiaan kirjettä. Pitää puhua politiikastakin omien kuulumisten lomassa. Niin ja maahanmuuttopolitiikasta, Helsingin katutöistä ja Venäjän suuttumisesta. Italiaan kun ei tihku kaikki meidän asiamme. Suomi on niin kaukana niiltä kulmilta. Yllättävän kiinnostunut ystäväni on synnyinmaansa asioista, eikä ole suomenkieltäkään unohtanut, vaikka asunut jo melkein 50 vuotta siellä. Minusta hän on kyllä aivan muuten italialaistunut, etelämaalaistunut ja miksi ei olisi. Siitä on jokunen vuosi, kun viimeksi hänet Helsingissä tapasin. Ei usein enää käy. Siteet katkenneet, omaiset kuolleet. Me kuitenkin vielä vanhanaikaiseen tapaan kirjoitamme kirjeitä. Oli aika, kun niitä hävisi matkan varrelle, mutta nyt ei enää. Minun kirjeeni löytyi kerran vuosien kuluttua Tiber-joen pohjasta postisäkistä ja kuivuttuaan annettiin kirjeeni jatkaa matkaa Roomasta Napolin seudulle. Oli se vähän nuhraantunut kuulemma.

Ensi viikko taas kiirettä täynnä. Pesijät, fysioterapeutti kahtena päivänä, tuuraaja ja vaippalähetyskin lisukkeineen tulossa. Viikonloppuna sitten huilitaan. Toisaalta toki ihan mukavaa, että on ohjelmaa, vaikka ei sitä ilman koskaan omaishoitaja ole. Joistakin käymään tulleista vieraista tuntuu kovin helpolta ja leppoisalta, kun istutaan ja jutellaan, kaikki kotona tiptop ja puoliso vain nukkuu. Varsinaista arkea ei vieraalle näytetä, enkä liiemmin siitä edes puhu. Paitsi silloin, kun mitta täyttyy ja tahdon puhkaista vieraan saaman ruusunhohteisen kuvan. Silloin heitän eteen kaiken kaikessa raadollisuudessaan.

Äänikirjassa Matti Rämö on jo Turkissa polkemassa kohti Istanbulia ylitettyään Mustanmeren päivien ajan laivalla. Miksi sitä sanotaan Mustaksimereksi? Minähän lunttasin. Keskiajalla turkinkielen "musta" tarkoitti "pohjoista". Siis siksi.

Siirrynkin ketterästi murha-sanaan, joka ei suinkaan aina ole tarkoittanut sitä, mitä nykyisin. On tien varressa kylttejä, joissa lukee  esimerkiksi "murha joki", jolloin murha-sana tarkoittaa isoa, valtavaa, tavatonta. Joku ihminen voi olla "murha juotto" tarkoittaen, että kaveri on suuri juoppo. Kielikello-lehti näistä kertoo ja jälleen pulpahti mieleen, että minun pitäisi uudestaan lehti tilata. Olen kertonut rakkaudestani sanoihin ja niiden historiaan ja kerron sen taas.













4. heinäkuuta 2015

HELLETTÄ PIISAA

Kaksikymmentä astetta plussaa  ja kello vasta kahdeksan aamulla. Lapissa varoitetaan hallasta. Meni se eilinen päivä kutakuinkin, vaikka oli kuuma. Puolisoon ei suuremmin vaikuta. No, tuuletin käy makuuhuoneessa ja kun aurinko kääntyy, niin viilenee oitis. Lämpö lisääntyy pihan puoleisissa huoneissa.

Tein fysioterapeutin kanssa sopimuksen toisesta 10 kerran jaksosta. Ensi viikosta aletaan käydä kaksi kertaa viikossa. On se yhtä sättimistä ja huutoa puolison puolelta, kun hän hellävaroen  jalkoja ojentelee, hieroo ja miellyttävällä äänellä juttelee. Hoidon loppupuolella puoliso rauhoittuu. Olisi hieno homma, jos saataisiin jalat semmoiseen kuntoon, että voisi seistä hetken ja saisin hänet ilman nosturia pyörätuoliin. Tämä fysioterapeutti on meille oikea taivaan lahja, ammattitaitoinen, potilaan lihakset ja  luut tunteva. Olen vuosien aikana tavannut muunkinlaisia. Yksityispuolelta ei meillä ennen ole oltu. Osan Kela korvaa, mutta summaan nähden korvaus on kovin pieni.

Kuuntelen äänikirjaa Matti Rämön polkupyörämatkasta Istanbuliin. Täytyy olla jollakin tapaa vähän hullu ryhtyäkseen tämmöiseen tuhansien kilometrien ja viikkojen polkemiseen. Nyt häneltä varastettiin pyörä. Aikaa meni, kun uusi trimmattiin sopivaksi ja ajettiin "sisään". Sataa tai paistaa, ei kun tietä eteen päin, ylämäkiä ja laskuja, huonoja tien pintoja, tärinää ja ohi ajavien autojen jälkeensä jättämien pölypilvien nielemistä. Mutta kun teltta illalla on suojaiseen paikkaan pystytetty, on aika nauttia hienosta auringonlaskusta, kuunnella öisiä ääniä, kunnes uni matkalaisen saavuttaa. Himalajalle Rämö on haaveillut vielä lähtevänsä. Siitäkin sitten aikanaan kirja toisten jatkoksi.

Juttelin eilen puhelimessa. Suurin aika meni säästä keskustelemiseen. No, se on yleismaailmallinen ja neutraali aihe, ei aiheuta suuria tunteita, ei kiihota, ei anna aihetta erimielisyyteen. Rouva oli ollut asioilla ja Itäkeskuksen ilmastointilaite epäkunnossa. Ei herkkua pasteerailla ostoksia tekemässä. Siitä on pitkä aika, kun olen Itiksessä ollut. Ennen tuli laajemmin liikuttua, kun oli auto ja puoliso terve. No, en minä kaipaa ostoskeskuksia. Stockmannissa aivan tarpeeksi. Sinne taas ensi viikolla ja nyt poikkeuksellisesti jo keskiviikkona. Kesä tuo muutoksia tuuraajien työlistoihin.


























3. heinäkuuta 2015

MANSIKOITA, MUSTIKOITA, VADELMIA...

Nyt on hedelmiä ja marjoja riittävästi moneksi päiväksi kuin myös jääkaapin täydennystä.  Sain tuulettimenkin ja Expert otti mukisematta vanhat vastaan. Säälihän se oli jättää ne sinne, kun toimivat, mutta kun en saanut siipiä puhdistetuksi. Nyt ilmaa heilutellaan mukavasti ja sehän tavallaan viilentää. Täksi päiväksi luvattu eilistäkin lämpimämpää ja minä kapinoin. Missä ovat ne ihanat viileät kesät, kun kaikki paleltiin?

Fysioterapeutti  siirsi tämän aamuista aikaa tunnilla eteen päin. Oikeastaan ihan hyvä, ei mene hosumiseksi. Aamiaisen saa syöttää rauhassa ja muutkin järjestelyt hissun kissun. Inhoan liiallista kiirehtimistä asiassa kuin asiassa. Onnekseni olen aamuvirkkua sorttia ja jos tehtävät vaativat, herään ja nousen vaikka viideltä.

Jalkahoitajaa jahkailen puolisolle. On jo nimikin tiedossa, vaan en ole soittanut ja pyytänyt vielä. Ihanaa, kun on tämmöistä kotipalvelua: hiusten leikkaamista, vaikka parran ajoa ja jalkahoitoa. Ja kyllä kai tänä päivänä myös manikyristin saisi. On tässä nykyajassa hyvätkin puolet.

Eilen kävi Kotisairaalan hoitaja tarkistamassa puolison kyljessä olevaa haavapainaumaa (makuuhaava), vaihtoi siteen ja antoi tarvikkeita. Saan taas soittaa, jos huolestun. On se siunattu asia tämä Kotisairaala, kun kysymyksessä on vuodepotilas. Ennen retuutin puolison pyörätuolissa lääkäriin ja hoitoihin. Nythän se ei enää edes onnistuisi. Miten ne vuodepotilaat, jotka eivät ole kotisairaalahoidon piirissä, pärjäävät?

Idästä päin on ärähdetty oikein Putinin äänellä. EU:n asettamassa matkustuskiellossa olevaa  duuman jäsentä ei päästetä Helsingin Etyj-kokoukseen. Naapurimaa suuttui. Ei kivoja otsikoita eilen iltapäivälehtien lööpeissä. Minulta meinasi mennä kirsikoiden  ostohalut. Tästä tulikin mieleeni, että nuorempana kykenin sylkemään kirsikan kiven aika pitkälle auton avonaisesta ikkunasta. Nyttemmin kerään siististi kasaan ja panen biojätteisiin. Kotona olisikin paha syljeskellä.

Nyt aamupuuhiin. Osa jo tehty. Hyvää hellepäivää.



1. heinäkuuta 2015

TULLA PULLAHTI HEINIEN KUU

Äitini syntyi heinäkuussa ja olisi nyt täyttänyt paljon vuosia. Ei täytä, ei ole, on jossain muualla, kaukana ja ulottumattomissa. Mutta heleästi paistaa aurinko tänään, lomalaiset riemuitsevat ja t-paita on valttia. Huomenna minäkin stadiin näkemään suvista muotia. Turisteilla usein enemmän vaatetta päällä kuin meikäläisillä. Onhan tämä kylmää Pohjolaa ja melkein jääkarhujen maata. Suvi kuitenkin meillä ja aivan uusi heinäkuu.

Kesä.
Hyttynen hoitaa
heinänuhaani akupunktiolla.

(Risto Rasa)


Komeata oli eilen kuultavaa, kun ukkonen jylisi ja salamat singahtelivat taivaan kannessa. Vettä tuli ja tuli, sitten hiljeni ja loppui. Pihalla lätäköt ja asfaltti alkoivat kuivahdella. Kuin mitään ei olisi ollutkaan. Tummista pilvistä ei jälkeäkään. Istuin rollaattorin päällä keittiössä ja olin onnellinen.

Fysioterapeutti vaihtoi tämän päiväisen tulemisensa perjantaihin. Hyvä niin, koska meillä vähän huono yö. Puoliso yski ja yski. Lopulta nousin ylös antamaan yskänlääkettä, pyysin kääntymään oikealle kyljelle ( joskus silloin yskä hellittää), pöyhin tyynyt ja menin takaisin nukkumaan. Yskiminen loppui. Kun yöuni katkeaa ja joutuu askaroimaan, kostautuu seuraavana aamuna. Kuin veto olisi vieteristä loppunut, eikä kukaan sitä vedä. Menee tovi, toinenkin. Laahaudun pakollisiin aamupuuhiin ja ne alkavat vaipan vaihdolla. Avaan makuuhuoneen ikkunan, rullaudun keittiöön. Puuroa ja kaksi voileipää, lääkkeet ja vesilasin olen laittanut tarjottimelle. Vuoteen pääty ylös, ruokalappu ja ei kun syöttämään. Tiputtelen kahvia itselleni, paahdan ehkä leipäviipaleen. Kattaan pienen tarjottimen ja tulen avaamaan tietokoneen. Päivä on alkanut.

Tänään tuo Herkku tilaukseni. Saamme marjoja ja hedelmiä ynnä muuta. Marjojen ja hedelmien syönti estää kuulemma lihomisen. Olen aina niitä syönyt ja siitä huolimatta painan yli tarpeen. Jos jostakin olen melkein kateellinen, niin niille ihmisille, jotka puputtavat kaiket päivät mitä mielivät, eivätkä liho grammaakaan. Niin väärin, niin väärin. Joku jopa koppailee silläkin, että mahtuu vielä tyttöaikojen mekkoihin. Minä hävittänyt vanhat vaatteet, mutta aina sitä ennen ihmettelen, että tuonko olen saanut solahtamaan päälleni. Huokaan hyvin syvään. Ostan huomenna lisää marjoja ja hedelmiä.