30. syyskuuta 2012

LUSIKKA KAUNIISEEN KÄTEEN

Tänään Helsingin kaupunki vastaa kaupungin rakennusviraston saamaan kritiikkiin tapahtumapaikkojen vuokrajupakassa.Tästähän minäkin blogissa kirjoitin luettuani HS.fi:n luettelon monen vuoden ajalta kielloista,joita rakennusvirasto suuressa viisaudessaan on esittänyt.Kolmen sepän juurella paahdettuja kastanjoita kaupustellut mieskin on esittänyt syvän paheksuntansa kaupungin suurennettua hänen vuokransa kohtuuttomiin lukemiin.Nyt kaupunkilaisten vastalauseet viraston yleistä toimintaa kohtaan vuokranantajana,on saanut Helsingin miettimään uudestaan toimintaperiaatteitaan.Ja kiitokset tästä lankeavat niille kaupunkilaisille,jotka ovat rohkeasti kritiikkinsä virastolle esittäneet.Siis kyllä pientäkin ihmistä kuunnellaan.Paheksuntahan ei yksinomaan Kastanjakuninkaan vuokraa koske,vaan yleisesti tapahtumapaikkojen vuokria,joilla kaupunki yrittää hyötyä mahdollisimman paljon ja epäoikeudenmukaisesti.

Vastasin saamaani Sarin kommenttiin liittyen rakennusviraston toimiin,jotka eivät aina kaikkien hyväksyntää ole vuosien aikana saaneet,että nykyisellä Senaatintorilla on ollut torikauppaa ennen nyt sinne siirrettyjä Tuomaan markkinoitakin.Tori oli silloin nimeltään Suurtori ja vuosisata 1800. "Esplanaadille" eli nykyiselle Kauppatorille kojut siirrettiin vuonna 1818 Suurtorilta.Jo noina vuosina otti kaupunki vuokraa vuosimaksuna kojunpitäjiltä.Kaupunginvouti valvoi,etteivät muut paitsi luvan saaneet tavaraa torilla myyneet.Valituksia tuli torimyynnistä Esplanaadilla ja myynti siirrettiinkin 1819 Uudelle tai Esikaupungin torille,nykyisin Kasarmintori,jota tuolloin Kauppatoriksi sanottiin.Mutkien jälkeen torikauppa kuitenkin tuli takaisin jo silloin laajennetulle nykyiselle Kauppatorille,josta vielä tänäänkin voimme ostaa kalamme,juureksemme,kukkamme,hedelmämme ja kaikkea sitä turisteille suunnattua tavaraa,jonka toivomme matkustavaisia kiinnostavan.

Kauppatorilla on vanhat perinteet niin jokapäiväisten tuotteiden kuin vuosittaisten silakkamarkkinoidenkin kohdalla.Silakkamarkkinat alkavat pian olla jälleen ajankohtaista lystiä.Ne ovat olleet nykyisin lokakuun alussa.Aikaisemmin syyskuussa ja toiset,talvimarkkinat, tammikuussa.Niistä luovuttiin.Isäni tarinoi usein silakkamarkkinoiden tunnelmasta,kun hän pikkupoikana äitinsä kanssa torilla kävi.Kotiin Ruoholahteen oli viemisinä ainakin  silakkanelikko ja ehkä muutakin kalaa. Nelikoita ei enää ole,vaan kalat ovat siististi pakattuina pieniin  muovi- tai lasipurkkeihin maustettuina mitä erikoisimmilla mausteilla,joista tuskin oli Helsingissä kuultukaan yli sata vuotta sitten.Ehkä joku vuosia merillä ollut mies  tiesi näistä eksoottisista mausteista,jotka ovat meillä tänään keittiöissämme aivan tuttua arkipäivää.

Mennään kaikki silakkamarkkinoille ja nautitaan ilmapiiristä.Eletään hetki markkinahumussa kaukaa saaristoista tulleiden venekuntien joukossa,purjelaivojen tervan tuoksussa,Ahvenanmaan limppujen ja käsitöitten keskellä ja kuunnellaan haitarinsoittoa,maistellaan ja makustellaan.Minä näen isäni polvenkorkuisena poikana kuljeksivan joukossa,komeat variksen saappaat piilossa kenkien suojassa,käsi äitinsä kädessä.Hän ei minua tunne.Minä kuulun tulevaisuuteen.

                                                        


29. syyskuuta 2012

PANKKIPÄIVITYSTÄ

Päivityspäivä pankissa meni kuten olin arvellutkin.Sanoisinko että melkein turha käynti sekä pankin että minun puoleltani.Ei ollut moittimista puolin eikä toisin,kaikki reilassa ja asiakas oli, ja yhä on, tyytyväinen pankin palveluihin niin kasvotusten kuin verkkopankinkin puolella.Pankin mies oli nuori ja ammattitaitoinen pankkineuvoja.Satuin näkemään kehystetyn Hymypoika-plakaatin ja nappiin oli mennyt huomionosoitus.Hänellä oli iloiset kasvot ja nauravaiset silmät.Onnittelin.Pankki lupasi ottaa yhteyttä taas vuoden kuluttua päivityksen merkeissä.

No,enkä malttanut kumminkaan olla palaamatta ajassa taaksepäin aikaan,kun puoliso oli pankinjohtajana.Kerroin laveasti joululahjoista,joita hän sai.Se oli aikana,kun asiakkaat tulivat pankkiin hattu kourassa ja nöyrin mielin.Ja kun oli lainaa herunnut,niin joulun  tienoilla kiitettiin.Nuorimies pöytänsä takana katseli minua kuin jotain muinaisjäännettä ja sitten puolisoa,joka istui pyörätuolissa tuskin muistaen aikaa,jolloin lainoja joko eväsi tai myönsi.Hänen pankkiaan ei enää ole.Yhteen aikaan kaikki fuusioituivat ja HOP,KOP, PYP ja SYP olivat yhtä ja samaa pankkia nimikin muutettuna.Tämä pankkineuvoja tuskin oli silloin vielä syntynytkään,kun puoliso ja minä kävimme pankin pippaloissa edustamassa ja small talkia suoltamassa.En tahtonut häntä kovin pitkästi historialla vaivata vaan kiitimme ja kättelimme.Ulos mennessämme annoin katseen vielä viivähtää pankkisalinWäinö Aaltosen veistoksissa ja jätin pronssisen  Mietiskelevän Adoniksen ajatuksiinsa.

Lykin puolison Kauppatorille ja Vanhaan kauppahalliin.Torikauppiaat jo kokosivat kojujaan pois vietäviksi,mutta omenakauppias vielä auliisti teki kauppoja.Omenat olivat samanhintaisia ja ostin montaa lajia.Nyt mietin,mitä niistä teen.Ennen muinoin sosetta ja kompottia.Purkit suoriin riveihin kylmiöön  ja talven makean himo oli taattu.Nyt vain semmoista heti syötävää,kunhan otan ohjeita Riitta Pojanluoman Omena-kirjasta,Tammi 2006.Jos vaikka omenakiisseliä vanhaan tapaan ja omenaraastekiisseliäkin.Ja voihan niitä syödä sinälläänkin.Sen kuin puraisen Punaisesta kanelista.Hallissa ei paljoakaan väkeä.Risteilyalukset jo osin jättäneet Helsingin reitiltään pois.Pelkäävät kai jo jäitten kalisevan kylkiin ja jääkarhujen tassuttelevan kaijan tuntumassa.Ensilumi satanut muuten jo Lappiin.Tervetuloa,talvi.










28. syyskuuta 2012

HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSVIRASTO

Kun luin netissä mitä kaikkea Helsingin rakennusvirasto on tässä kaupungissa kieltänyt vuodesta 1998 lähtien,aloin jälleen ihmetellä,miksi meillä ollaan niin kireitä,suvaitsemattomia ja yleensä kielteisiä? Niin miksi? HS.fi keräsi näitä kieltoja,joista osa on harmittanut minuakin aikoinaan.Ihan vaan tässä kaupungissa asuvana ja elävänä.

Miksi kastanjakauppiaan vuokraa Stockmannin kulmalla nostettiin niin paljon,että hänen oli luovuttava tästä pienestä joulumieltä nostattavasta viehättävästä myyntikojustaan?Jo pelkkä paahdettujen  kastanjoiden tuoksu  houkutteli kylminä talvipäivinä meitä suomalaisia tutustumaan tämän herkun  makuun.Minkä vuoksi Espan puisto ei enää rakennusviraston päättäjille kelvannut Tuomaan markkinoiden pitopaikaksi? Minäkin monena vuonna käynyt ja nauttinut markkinakojujen valoista,iloisista ihmisistä ja talvisesta puistosta.Markkinat ovat Espan puistoa koristaneet vuodesta 1995 lähtien aina joulun tienoilla.

Nyt ne ovat Senaatintorilla ja kato kävi.Minäkään en mennyt.Toki ympäristö markkinoille on juhlava Engelin kädenjälkineen ja hallitsevana ylväs tuomiokirkko.Onko markkinoille liian komeaa? On.Kodikkuus tiessään,nupukivet torin kaltevalla  pinnalla haittaavat.Alue on liian suuri. Espan puiston intiiminen tunnelma poissa.Ei talvivaippaisia puita kojujen yllä,ei katulyhtyjä tuomassa salaperäistä valoa.Ei valoja ylipäätään riittävästi,sanovat nyt kauppiaat.Alue liian laaja ja avara,kojut hajallaan.Monenkaan kaupunkilaisen askeleet eivät enää Tuomaan markkinoille vie.Espan puisto oli luonnollinen kohde.Siellä sykkii elämä,jota Eino Leino yhä jalustaltaan katselee kämmenellään kolikko,jonka alkuperää ja syytä ei kukaan tiedä.Pronssinen 55v Runeberg vakavana jaloissaan Maamme-laulun sanoihin nojaava herkkä Suomi-neito. Joku talvehtimaan jäänyt lokki istahtaa Runebergin päälaelle suurempaa kunnioitusta tuntematta kansallisrunoilijaamme kohtaan.

Puuveistosten ilmiömäinen luoja arkkitehti Gennadi Pitchull Suomeen tultuaan pääsi Helsingin rakennusviraston työpajalle töihin useaksi vuodeksi.Hän veisteli puusta teoksia lasten leikkialueille,paikkoihin,jotka somistusta kaipasivat.Tämmöistäkään työtä pelkäämätön arkkitehti ahkeroi moitteettomasti ja sitten sai potkut.Rakennusvirasto ei pitänytkään kaupungin kaunistamisesta puuveistoksilla.Eivät kai sopineet kaupungin kuvaan,jonka pitää olla yksinkertainen ja suoraviivainen ilman mitään krumeluureja,usein ilman silmänilojakaan.

Monia muitakin arvoisa Helsingin rakennusvirasto on kieltänyt.Jotkut aiheellisesti mutta useat aiheettomasti,ajattelemattomasti ja kuuntelematta kaupunkilaisten mielipiteitä.Arvovaltainen Helsingin kaupungin rakennusvirasto on puhunut.

27. syyskuuta 2012

SAAT MULTA HORSMAN,SE RENTUN RUUSU ON...

Minun kouluaikanani kerättiin kasveja.Niitä piti olla 120 kpl.Joillekin työn ja tuskan takana.Niitä ostettiinkin ja vaihdettiin,mutta isoin osa tietysti kerättiin itse.Minäkin.Tosin Leenalta sain kerran pari,eikä siksi,etteikö omia olisi ollut,mutta se tuntui jännittävältä ja himpun verran luvattomalta.Minulla oli pahvinen pyöreä päästä avattava kantolaukku,johon kasvit kerättiin.Pidin siitä puuhasta.Kesälomilla kerättiin milloin mistäkin päin Suomea.Niityiltä ja metsistä,ojien varsilta,saarista.Kasvit siivottiin ja pantiin kovan prässin alle kasvien prässäämiseen ja kuivattamiseen tarkoitettuun laitteeseen kahden imupaperin ja sanomalehden sivun väliin.Kiristettiin kiinni ja jäätiin odottamaan.Sen jälkeen kasvien tultua valmiiksi ne kiinnitettiin kasvipaperiin pienillä liimapaperisuikaleilla ja alakulmaan merkittiin tiedot siihen tarkoitettuun lappuseen. Taraxacum officinale,Anemone nemorosa,Linaria vulgaris... Aikanaan ne tentittiin.Kaikki 120. Minä läpäisin Tarjan kanssa toisella kerralla.Leena ensimmäisellään.Hän oli koko kouluajan luokan kolmen parhaan oppilaan joukossa.Pääsikin sitten vaihto-oppilaaksi Teksasin Amarilloon.Meni luokkatoverimme kanssa naimisiin ja perusti perheen.Tarja on jo jättänyt tämän elämän.Hän pysyi loppuun asti läheisenä ystävänäni.

Pidän luonnonkukista edelleen.Mökkiaikana keräsin maljakkoon .Eikä oikeastaan mikään viljelty minua viehätä niin paljon kuin vaatimattomamman näköiset luonnossa kasvaneet.Lemmikkikimppu maljakossa,valkovuokot keväällä,voimakastuoksuiset kielot, salaperäiset suopursut.Nyt ei enää ole suurta mahdollisuutta edes nähdä luonnonkukkia paitsi niitä harvoja voikukkia,jotka keväisin uhmaavat asfalttia ja työntyvät pienimmästäkin rakosesta.Rantaraitilla on enemmän,mutta ne katoavat istutettujen ruusupensaiden alle tai niiden hennon elegantin tuoksun hävittää tuomien kukintojen voimalliset aromit.Jokunen horsma kohoaa rannan kivien välissä,tuo Irwin Goodmanin Rentun ruusu. Eikä tokikaan mikään "rikkaruoho elon yrttitarhassa".Ylväänä kohoaa muitten yläpuolella,alistuu tuulen voimaan arvokkuuttaan menettämättä.

Ostan kukkia.Kotona melkein aina tuoreita.Nyt on kuismia hedelmineen.Pienet punaiset marjaa muistuttavat pallukat oksissa.Hypericum-heimoa. Komea Alstromeria-kimppu myös olohuoneessa.Inkan lilja,sanoi puutarhuri.Kestävä,kertoo nettitieto.Saas nähdä,sanon minä.Kalloista pidän.Enkä usko mitenkään niiden kukkakauppiaiden keksimään maineeseen että ovat hautajaiskukkia.Mikä se semmoinen on? Valkoiset kallat.Onko kauniimpaa? Liljoistakin pidän,mutta joskus niiden tuoksu on niin huumaavan valtaisa,että jätän pikän välin seuraavien hankkimiseen.Entäs sitten gladiolukset? Ylväimpiä puutarhakasvejamme.Ne näyttävätkin siltä,että ovat uljaudestaan syvästi tietoisia.Silti sydämeni sykähtää muistaessani mökin pirtin pöydällä olevat kissankellot maljassa.Vetävät vertoja kauniimmillekin puutarhan kukille.Niiden vaatimaton nöyryys miellyttää.Aivan kuin kuulisi  pienten sinisten kellojen kilinän vieläkin.

26. syyskuuta 2012

EIKÖ ENÄÄ RAKKAUTTA PAPERIPUSSISSA?

Väkeä lappaa meillä kuin hollituvassa.Aamulla oli jo ilmapatjan arvioija.Avoimeksi jäi.Tulee haavahoitajan kanssa uusintakäynnille.Ehdotti nk.sairaalavuodetta.Itse olen pelkän patjan kannalla.Kotiapu/lähihoitajaa tässä odottelen.Puoliso pestään ja puleerataan ja haavapainauma hoidetaan.Minä huilaan.Fysioterapeutti tulee ensi viikolla.Samoin tuuraaja.Kiirusta pitää.Blogin kirjoittaminen jäänyt tässä tämän kaiken vilskeen keskellä.Eilen sentään pääsimme kaupungille,mutta maito unohtui.Pitää huomenna se jotenkin improvisoida,kun menemme pankkiin päivittämään.

Yhtenä yönä kirjoitin ystävilleni Espanjaan kirjeen.Sitä naputellessani tuli mieleen,että sekin homma taitaa pian olla menneen talven lumia tänä teknisyyden aikakautena.On e-mailia,tekstiviestiä ja kännykkää.Mutta semmoinen sanoja täynnä oleva arkki,joka työnnetään postimerkillä varustettuun kirjekuoreen on auttamattomasti vanhanaikaista.Ikävä kyllä.Muistan hämärästi piirroksen piikatytöstä,joka sai sulhaseltaan kirjeen ja piikanen huokasi siinä olevan rakkautta paperipussissa.Miten sitä joidenkin vuosikymmenten jälkeen saadaan aikaan muistelmateoksia,kun materiaalia ei ole? Kirjeethän,sekä saadut että  lähetetyt,ovat tärkeä asia henkilöhistoriassa.Minäkin vuosikymmenten aikana olen aikamoisen määrän kirjeitä lähetellyt lähemmäksi ja kauemmaksi tässä elämän survinastiassa.No,muistelmia ei minusta tehdä,että ei sen puoleen.Myös postikorttien lähettely maailman kulmilta ei ole enää muodissa.Nyt otetaan matkapuhelimella kuva ja se pannaan ystävän puhelimeen.Että tämmöistä meillä täällä lomalla.Sähköpostiin saa sanoja enemmän,mutta sekin kieli lyhennettyä,eikä välimerkitkään aina osu kohdilleen.Verbejä ei niinkään tarvita,kun asia tulee ilmi muutenkin.Mitä sanoisikaan vanha suomen kielen opettajani Annikki Vartia,joka vannoi E.A.Saarimaan nimeen? Aleksis Kiven sanoin: on aika viisastua,aika panna kaikki halut ja himot järjen ikeen alle ja etunenässä tehdä se,joka tuo hyötyä,vaan ei sitä mikä makeammalle maistuu.

Katselin eilisiltana Hindenburg-elokuvan.Olen aina ihmetellyt,miltä tämmöinen vehje näyttää sisäpuolelta,kun ulos näkyy vain pieni ikkunallinen osa ilmalaivan alapuolella.No,siellähän on vaikka mitä.Niin kuin paremmassakin laivassa luksuksineen kaikkineen tässä Hindenburgissa,jolla kyllä oli aika paskanen ja kuuma loppu oikeastikin 1930-luvulla.Olen yhden tai kaksi kertaa nähnyt taivaalla ilmalaivan.Siis ihan tunnistettavan,että ei mikään ufo. Niitä taas en ole nähnyt,vaikka kerran liippasi likeltä.Ajelin jossain päin Suomea yöllä ja yhtäkkiä metsän reunassa loisti vihreä valo.Polkaisin jarrut pohjaan ja ajattelin,että siinä,siinä se nyt on,yläilmojen olentojen vierailu Maassa ja näkijänä minä.Mutta kun ei mitään avaruuden asukkaiden joukkoja lähestynyt,eikä sähköt sammuneet autosta,eikä minua sädetetty ylös,niin päättelin näköharhaksi ja jatkoin matkaa.Pettyneenä.Mutta kuka olisi minua uskonutkaan? Enkä olisi uskonut itsekään.Vaikka mitenkä Valitut Palat muinoin tarinoi NASAn varastoista,joissa on lentävien lautasten hylkyjä ja muutama pieni vihreä mies pakkasessa.






23. syyskuuta 2012

HAISEEKO OMA KEHU?

Tänään tein sen,mikä mielessä on ollut: luin vanhoja blogikirjoituksiani.Ei huonoja,ajattelin omahyväisesti.No,jotkut ovat ,toiset eivät,jos ihan totuudessa ja realiteeteissa pysyn.On nyt sitten niin taikka näin,tykkään yhä kirjoittaa.Eivätkö kaikki kirjoittajat?

Ensimmäinen yö pitkään aikaan,kun nukuin kunnolla.Kiitos siitä nukahtamispillerille.jonka nielaisin ennen nukkumaanmenoa.Tein sen silläkin uhalla,että ehkä pitäisi nousta siivoamaan puolison vuode.Ei muuten pitänyt viime yönä.Kuiva oli mies ja samoin peti.Melkein rallatellen riensin aamukahvin tiputteluun.Puoliso hyvällä tuulella,joka vielä lisäsi onnen tunnettani.Tykkään sateesta ja siitäkin saan nauttia.Jo illalla ropisi somasti.Sytytin parvekkeelle tuikut.Ne sopivat sadesäähän.Suuri kanerva korostui lepattavien liekkien valossa.Istuin hetken korituolissa ja annoin myöhäisillan pimeyden kietoa itseni pehmeään vaippaansa.

Muslimimaailmassa on kiehunut ja kuohunut,kun kristityt kavereineen on mollannut Muhammadia tekemällä islaminuskoiset vihaisiksi Muhamed-elokuvalla.Tässä on kysymys sananvapaudesta.Saako vaiko eikö saa? Kun nyt näitä riehumisia uutisissa katselee,niin minulle tulee mieleen,että onko kysymyksessä jotain muutakin kuin loukkaantuminen islamilaisuuden puolesta.Aivan kuin jokin pato olisi murtunut ja muslimimaailma liikehtii muistaen kaiken kaunan ja vihan,jonka otaksuu muun maailman tuntevan heidän uskontoaan ja kulttuuriaan kohtaan.Jari Tervo,kuten kaikki tiedämme,heitti ehdotuksen,että vastaiskuna pilkattaisiin kristittyjen uskontoa.Eikä se saisi kansoja liikkeelle.Emme ole kiihkeitä uskossamme.USA on pahin rosvo muslimien mielestä eikä Tanskakaan paljon jälkeen jää.Lippuja poltetaan,ihmisiä tapetaan,vahinkoja syntyy,koteja särkyy,väkivaltaa ja suunnatonta vihaa.Mitä mieltä tästä kaikesta olisi Muhammad? Entäs meidän Pyhät? Minä olen sitä mieltä,vaikka minulta ei kysytäkään,että sopu sijaa antaa ja maailmaan mahtuu.Ainakin pitäisi.Sananvapaudellekin on tilaa.Mutta enhän minä mitään tiedä ja vielä vähemmän ymmärrän.

Meille kotiin saattaa tulla jälleen tarkastaja.Aina kun puolison asioissa tulee esille uusi apu ja tuki,marssittaa kaupunki paikan päälle työntekijänsä katsastamaan tarpeen laatua ja suuruutta.Ymmärrettäväähän tämä on,ettei jokainen Matti ja Maija apuja ota/saa,jos vaikka edellytykset eivät kattaisikaan kriteerejä.Nyt olisi kysymys ilmapatjasta.Se taas liittyy puolison makuuhaavoihin.Tämmöinen patja hänellä oli sairaalassa.Se hyrisi hiljakseen,liikehti somasti sähkön avulla potilaan alla.Otamme kiitollisina vastaan,jos se puolisolle suodaan.Pitkäaikaislainaksi,kuten muutkin hänen apuvälineensä.Hyvä tässä yhteiskunnassa on elää.


21. syyskuuta 2012

KUISMIA MALJAKOSSA JA MILLERIN MUSIIKKIA LEVYLLÄ

Eilen sitten vapaalla kolmisen tuntia.Hemmottelin itseäni Hypericum-kasvilla eli Kuismalla.Varvuissa punaiset marjaa muistuttavat pallukat.Sievä kimppu maljakossa.Maleksin myös cd-levyjä katselemassa.Jazzin himoni sen kuin jatkuu. Illalla kuuntelin suorastaan hurmion vallassa Glenn Milleriä.Kymmenen levyn joukossa myös Chattanoga Choo Choo,Don´t Sit Under  The Apple Tree ja Pennsylvania 6-5000. Joskus aikoja,aikoja sitten olen ollut Leena-luokkatoverini kanssa Glenn Miller-muistokonsertissa ja se taisi olla Kauppakorkeakoulun juhlasalissa.Konsertilla kunnioitettiin  Millerin muistoa.Hänen koneensa katosi Kanaalin yllä matkalla Englannista Pariisiin joulukuussa 1944.Millerin lisäksi ostin Benny Goodmania ja Duke Ellingtonia.Yhteensä 30 levyä jazzia!

Lähihoitaja oli ensimmäistä kertaa meillä tällä viikolla.Minä vain istuin ja olin,kun hoitaja pesi puolison ja vaihtoi haavapainauman siteen.Kerran viikossa tulee ainakin toistaiseksi tämä onni kohtaamaan.Kotilääkäriäkin vilauteltiin,kun juttelin kotihoidon ohjaajan kanssa puhelimessa sekä ilmapatjaa haavapainaumaa varten.Olen ihan pyörällä päästäni kaikesta tästä huolenpidosta.Siitäkin huolimatta,ettei mikään ilmaista ole.Kyllä meillä suomalaisilla ovat asiat kuitenkin monessa kohdin hyvin.Tämä pitää muistaa,kun taas jokin menee epäsuotuisaan suuntaan tässä maassa.Ja menee.Jokapäiväistä on jo joukkoirtisanomiset työpaikoilla.Kukaan ei ole turvassa.Olen edelleen sitä mieltä,että säästäminen (väärissä asioissa),ulkoistaminen ja kilpailuttaminen ovat huono asia.

Istuin eilen naapurimiehen kanssa vierekkäin ratikassa.Satuimme lähtemään samalta pysäkiltä.En ole aikoihin istunutkaan tutun miehen vieressä sporassa.Tuntui oikein hyvältä kuin myös hilpeä jutustelu.Mukava kaveri  ja puolisonsa myös.Miellyttävää tämmöinen läheisempi naapurituttavuus.Toki muittenkin kanssa juttelen.Yleensä tuppaa kerrostalossa asuminen tänä päivänä olemaan kuitenkin sitä laatua,että eletään omissa oloissa ja pikaisesti suuremmitta eleittä pihalla tervehditään.Mutta sitten he,joitten kanssa on solmittu lähempi suhde,ovat kultaakin arvokkaampia. 

19. syyskuuta 2012

BEROCCA

Ystäväni C piristyy Berocca-poretableteilla.Ottaa sellaisen aina,kun väsymys iskee.Kehuu että tehoaa.Olin eilen apteekissa ja ostin Berocca-tabletteja.Farmaseutti vakuutti,että ovat maineensa väärti,kun olin epäileväinen.Olen aina epäileväinen,kun sanotaan tabletin elostuttavan ihmistä.Ostin pienimmän pakkauksen.Tunsin väsymystä heti kotiin palattuamme ja otin Berocca-poretabletin.Oli muuten elämäni ensimmäinen poretabletti.Se sihisi vedessä ja muodosti kuplia ja värjäsi veden kammottavan keltaiseksi.Farmaseutti oli sanonut orange-tabletin maistuvan hyvältä.Lisäsi,että vaikutuksen tulemiseen menee puoli tuntia.Otin aikaa.Istuin ja odotin.Sitten aloin valmistaa lounasta ja aikaa oli taatusti kulunut enemmän kuin puoli tuntia.Ei mitään muutosta.Väsytti aina vaan.Mutta kun on hommat tehtävä,päätin unohtaa että olen väsynyt.

Illalla soitin C:lle ja kerroin olevani syvästi pettynyt Berocca-tablettiin sekä vielä apteekin farmaseuttiin.Olen nyt lukenut Beroccan tuoteselostuksen eikä siinä puhuttu mitään pirteäksi tulemisesta.Mutta kerrottiin Beroccassa olevan vitamiineja,calsiumia,magnesiumia ja sinkkiä.Otetaan  vitamiinien ja sinkin puutostilaan.En edes tiedä,podenko tällaista tilaa.Tuoteselostuksissa minua aina pelottaa sana HAITTAVAIKUTUKSET.Berocca voi aiheuttaa häiriöitä ruuansulatukseen.Allergisetkaan reaktiot eivät ole poisluetut, nielun turpoaminen ja ihottuma.No,nieluni ei ainakaan eilen turvonnut,eikä näppylöitä tullut edes suklaasta,jota söin.Ruuansulatuskin tuntui toimivan kuten ennen.Olin suunnattoman helpottunut.Nyt minulla on yhtä vajaa pakkaus Beroccaa,enkä tiedä,mitä sillä teen.Panisinko oikein paljon  vettä astiaan ja kuuntelen, kuinka kaikki 14 tablettia sihisee? Vai luotanko synnynnäiseen optimistisuuteeni ja otan toisen? Jos vaikka elimistöni oli niin ällistynyt uutuudesta,että ei reagoinut siihen,että minun kuuluu tulla sirkeäksi ja virkeäksi.Harkitsen asiaa.


17. syyskuuta 2012

TÄTÄ PÄIVÄÄ JA MENNYTTÄ

Muutamaan päivään en ole kirjoitellut.Puolison kanssa puuhastelua päivät täynnä ja pää tyhjä.Öisin kuuntelen äänikirjaa.Nyt menossa Juhani Ahon Hellmannin herra,joka kyllä on hyllyssänikin.Kuuntelin siihen asti,kun herra Hellmann loukattuaan takseerauslautakunnan kunniaa haetaan oikeuden eteen vastaamaan sanoistaan.Siihen olin nukahtanut ja kirjan lukija luki ja luki,eikä kukaan kuunnellut.Pitää aloittaa alusta.

No,voisin minä tietysti lukea sen itsekin.Mutta kun en lue.Tämä iltaääneenlukeminen muistuttaa siitä,kun muinoin isä luki iltasadun.Yleensä hän keksi kertomansa itse ja mieliaiheeni oli satu pikku-Liisasta,joka usein eksyi metsään.Tarinalla oli aina onnellinen loppu. Saatoin tyytyväisenä nukahtaa.Nyt on yhtä turvallinen tunne  ja viimeiseksi muistikuvaksi jää lukijan ääni,joka saattelee unten maille.

Tämä viikko on edellistä vilkkaampi.Huomenna kaupungille,jos puolisosta siihen on.Ylihuomenna tulee sairaanhoitaja ja silloin ei ihmetellä,onko puolisosta siihen.Minä tutkailen,onko sairaanhoitajasta... Kun on tämä hiukan vaikea potilas.No,jos on ammattitaitoa ja rohkeutta,niin pärjäilee. Tällä viikolla tulee tuuraajakin ja minä pääsen hetkeksi vapauteen.Ajelen koneportaissa.Ostan pari cd-levyä ja olen kuten muutkin ihmiset.Seuraavalla viikolla kutsui pankki minut (siis olosuhteiden pakosta meidät) päivitykseen,joka kuulemma tapahtuu aina kerran vuodessa.Minua ei ole tämmöiseen tapaamiseen koskaan aiemmin kutsuttu.Yritin puhelimessa,että enhän ole mikään tärkeä saati tuottoisa asiakaskaan.Kaikki ovat tärkeitä,kuuluu sanoa ja niin sanoi kutsujakin.Menen uteliaisuudesta.

Kävin  Pariisissa Italiasta saamani kirjeen avulla.Täsmällinen kuvaus kaupungista,jossa olen itsekin ollut,kun elämää oli paljon vielä edessäpäin.Peettimäisen tarkka,joskin mielenkiintoinen, selonteko ystäväni matkasta taidegallerioineen,puistoineen,ravintoloineen,nähtävyyksineen ja loputtomine kävelyineen.Ystäväni on taiteen tuntija ja nytkin palasi Albert Edelfeltin tauluun,jossa oli sama Luxembourgin puiston näkymä kuin ystävälläni edessään flaneeratessaan tämän ihastuttavan keitaan käytävillä.Hän kysyy kohteliaasti,olisiko minulla jotain kerrottavaa omasta Pariisin matkastani.Kyllä minulla on.

Kirje sai palaamaan ajassa taaksepäin..Menin muistoja piripintaan täynnä olevalle vanhalle merimiesarkulle (1803 ja äitini tädin toisen miehen meriseikkailujen ajoilta) ja kaivoin kuva-albumin,johon isäni huolellisesti kokosi kerronnalla ja valokuvilla kyllästetyn matkakertomuksemme halki Euroopan,kun minä olin 17v. Pariisissa viivähdimme usean päivän ajan.Silittelin kädelläni ravintoloiden laskuja,valokuvia vanhemmistani Pariisin Montmartella,jonne ainakin siihen aikaan jokainen suomalaisturisti mieli ihmettelemään alamaailman kulttuuria.Se oli ehkä jo hiukan  haalistunut sitten Henri de Toulouse-Lautrecin aikojen. Minua on suuresti viehättänyt hänen tulkintansa silloisesta ravintolaelämästä.Vaikka kuvissa on ivaa ,on niissä julkeaa riemua ja elämän iloa.Kirjeen kirjoittanut ystäväni on tässä minua tiukkapipoisempi ja nytkin teilaa pariisilaisen  Sodoman ja Gomorran "huonomaineisena alueena" ja tahtoo puhdistautumaan Louvreen kauniiden kuvien ja esineiden pariin.


14. syyskuuta 2012

LUIHKASE RIEMU RINNASTASI ULOS

Otsikko on Aleksis Kiveä.Olen kuunnellut yöpuhteeksi toisen kirjailijan Jouni K.Kemppaisen kirjaa Onnellinen mies.Kertoo Arto Paasilinnasta.Kun joskus terveemmän elämämme aikana olin kuuntelemassa Studia Litteraria-sarjaa yliopistossa,oli eräänä kertana Arto Paasilinna esitelmöimässä.Hauska mies.Yleisö puhkesi nauruun tuon tuosta Paasilinnan ulosannille.Kemppainen kertoo,että esimerkiksi Paasilinnan Jäniksen vuosi oli tarkoitettu vakavaksi kirjaksi.Kirjailija oli kuulemma hämmästynyt,kun lukijat ottivat sen huumorin kannalta kaikkialla,mille kielille se oli käännettykin.Ja monille on.

Minua hymyilytti leveästi Kemppaisen kertoessa siitä talvesta,jonka Paasilinna vietti karhun pesässä.Paasilinna oli sen kertonut kavereilleen kapakassa.Hän oli mennyt metsään kaatamaan joulukuusta.Jalka oli livennyt ja kuinka ollakaan Paasilinna putosi karhun pesään.Karhu oli talviunillaan,kuten karhuilla talvisin tapana on.Paasilinna oli pyrkinyt pesästä ulos,mutta karhussa oli herännyt nukuksissakin ollessaan hoivavaisto ja piti Paasilinnasta kiinni painaen hänet visusti itseään vasten.No,kirjailija huomasi,ettei se hullumpaa ollutkaan.Karhu oli pehmeä ja lämmin ja sillä oli turvalliset tassut.Myöhemmin karhu synnytti poikasia ja Paasilinna telmi niiden kanssa ja joi karhuemon nisistä maitoa poikasten lailla.Talvi meni.Karhuemo ryömi pesästä pentuineen ja Paasilinnan kanssa ulos.Kirjailijan silmiä kirveli valo pitkän pimeyden jälkeen.Kemppainen kertoo Paasilinnan kapakassa sanoneen,että vaikein osuus tässä asiassa oli se,miten hän saa vaimon uskomaan,missä oli talven viettänyt.Todisteeksi haki metsästä sen kuusen,jota oli joulukuuseksi aikonut.Siitä oli jäljellä pelkkä ruskea ranka.

Tämän huikean tarinan jälkeen palaan todellisuuteen ja arkeen.Blogissani taannoin olin kovasti epätietoinen,saammeko sairaanhoitaja/kotiavustajan sekä fysioterapeutin kotiin.Terapeutin kohdalla ei kaupungin vastahankainen nikottelu auttanut,sillä terapeutista on lääkärin lähete.Sairaanhoitokin katsottiin loppujen lopuksi tarpeelliseksi ja se aloitetaan ensi viikolla.Saan siis tervetullutta apua ainakin kerran viikossa.Sitä odotellessani olen kylmästi pannut puolison rollaattorin kahvoihin ja hän on ottanut muutaman vaappuvan askeleen.Mistä lienenkin saanut voimaa ja tarmoa vastustaa hänen haluttomuuttaan yrittämiseen kuntoutua.Pyörätuolissa kotona istuminen ei ole mikään ratkaisu.Terapeutti ei häntä siinä missään tapauksessa pyörittele.Enkä minä ainakaan vielä tule periksi antamaan.




12. syyskuuta 2012

MOITTEITA SAIRAANKULJETUKSESTA

Olen jälleen kerran noussut takajaloilleni eli suivaantunut taannoisen sairaankuljetusyhtiön toimintaan.On yksityinen ainakin Helsingissä toimiva firma.Meillähän oli kolmisen viikkoa sitten kotona tilanne sellainen eräänä sunnuntai-iltana,että katsoin aiheelliseksi kutsua ambulanssin.Se tuli ei-kiireellisenä,josta ei valittamista,koska hätätilannetta ei suinkaan ollut.Kaksi miestä.Heistä toinen oli asiallinen,ystävällinen ja ammattitaitoinen.Toinen ei.Hän oli ylimielinen,asiaton,istuskeli nojatuoleissamme huoneistossa,oli kanssani eri mieltä jokaisesta potilasta koskevassa asiassa, "kyseenalaisti omaishoitajan puheet",jonka myös pani raporttiinsa.Jo tultuaan sisälle,kysyi minulta,jos talossa asuu paljon vanhoja ihmisiä.En ymmärtänyt syytä kysymykseen,mutta kerroin olevani  tietämätön muiden asukkaiden ikärakenteesta.Myöhemmin selvisi hänen luulleen minun jostain syystä hoitavan kaikkia talon asukkaita (?).Eivät vieneet puolisoa.Toinen mies pyysi minulta eteisessä hiljaisella äänellä anteeksi kollegansa käyttäytymistä.Pyysin lähtemään,josta myös raportoitiin minun olevan ylen hermostunut.

Tein asianomaisen firman toimitusjohtajalle kirjallisen valituksen.En siitä,että miestäni ei viety,koska uskoin heidän pintapuolisten tutkimustensa tulokset,joihin aina tukeudutaan,vaikka omainen tietää potilaan tilassa muutoksen ja hänen tarvitsevan pikaista apua.Soitin aamulla varhain jälleen ambulanssin,joka ei ollut mainitun firman.Nämä miehet katsoivat miestäni ja sanoivat vievänsä hänet heti sairaalaan.Tutkimukset tehtiin ja lähdettiin.Sillä tiellä puoliso olikin sitten kaksi viikkoa.

Sain ensimmäisen sairaankuljetusfirman toimialajohtajalta toimitusjohtajalle lähettämästäni kirjeestä vastauksen.Siinä puolusteltiin kuljettajan käytöstä,kehuttiin ammattitaitoa,koulutusta jne.Kuuluu kuulemma asiaan tutkailla potilaan kotia (=kokeilla tuolien istuvuuden mukavuutta) etsiäkseen asunnosta "riskitekijöitä,kun potilas jää asuntoon".Vuosikymmenien varrella meillä,sekä vanhempieni ja nyt puolison takia,on käynyt useitakin ambulansseja,mutta yksikään kuljettaja ei ole kajonnut irtaimistoomme,poistunut potilaan luota tutkiakseen asuntoa mm.keittiön pöydän ääressä istuskelemalla,kuten nyt. Kirjoitin myös toimialajohtajalle kirjeen ja kerroin mitä mieltä olen mainitusta ambulanssifirmasta sekä tämän tietyn,nimeltä mainitun, kuljettajan käytöksestä.Mainitsin myös,että mieheni vietiin seuraavana aamuna sairaalaan.Mahdollisuuksieni mukaan tulen vastaisuudessa visusti välttämään tämän yksityisen sairaankuljetusfirman palveluja.Olen kuullut  muidenkin ihmisten valittavan samaisen yhtiön sairaankuljetustehtävissä olevista kuljettajista.Jätän tässä kuitenkin mainitsematta yhtiön nimen.




10. syyskuuta 2012

SAA INHIMILLINEN OLLA

Etelän matkaajaksi pian sonnustautuva Mymskä paneutuu blogissaan mielenkiintoiseen aiheeseen: ilkeys ihmisessä.Väittää olevansa ilkeä ihminen.Olen sitä mieltä,että antaa tulla vaan,jos siltä tuntuu.Sopivissa määrin ja diskreetillä.Sitä paitsi,ilkeydestä voi nauttia,loukkaaviksi tarkoitetuista sanoista.Minä tiedän.Ilkeys myös puhdistaa.Se on yksi purkautumiskeino meillä ihmisillä.Se tuntuu joskus samalta kuin syvässä itsesäälissä rypeminen,mutta kohdistuu itsen ulkopuolelle johonkin toiseen henkilöön.Taikka kunnon riita,jossa osapuolet läimivät toisiaan sanoilla.Ilkeitä sanoja me olemme joskus kaikki harrastaneet.En usko ihmistä olevankaan olemassa,joka ei ole kertaakaan elämänsä varrella ollut tahallisesti ilkeä.Ilkeys on inhimillistä.Siinä missä lempeys,viha ja rakkauskin.Eikä ajatteleva ja älykäs ihminen anna ilkeänä olemiselle ylivaltaa.Se tulee ja menee.

Ilkeyteen on aina jokin syy,Se voi olla itsessä paha olo tai jokin kohteena olevassa henkilössä tahattomasti ärsyttää.Hän on joskus sanonut jotain,joka jäänyt kytemään.Hän on tietämättään loukannut.Tai tietäen.Yrjö Kivimiehen 1980 ilmestynyt 9.painos Synonyymisanasto-kirja tarkoittaa ilkeydellä myös pahaa,pahansuopuutta,tuhmaa,purevaa,terävää ja pirullista.Itse lisään tähän vielä kyynisyyden.Me olemme toisinaan loukkaavan häikäilemättömiä.Kaikki tuttuja homo sapiensille,meille jokikiselle.Olen sitä mieltä,että me saamme olla kaikessa tunteittemme runsaudessa myös joskus ilkeitä toisillemme.Katuakin voi ja anteeksi pyytää.Tai antaa sensuurille vallan,kuten Mymskä viisaudessaan sanoo,ja olla hiljaa.Jos siltä tuntuu ja sen oikeammaksi katsoo.

Seuraavaksi puutarha-asioihin.Eilen otin sekä margaretat että pelargoniat pois pihalta.Naapurit C-portaasta S ja J-P tulivat juttelemaan.Puolison olin saanut kuin saanutkin ulos ja hän pääsi itse kaksi porrasaskelmaa alas ja ylös.Olin oikein ylpeä.Kehuinkin.Kannoin jo osin nuukahtaneet kukat roskikseen,tasasin mullan ja lakaisin ylijäämät maasta.Vannotin S:ää ja J-P:tä minua muistuttamaan ensi keväänä,jos taas multasormi alkaa syyhytä,että syksyllä 2012 vannoin sen kesän olleen viimeisen kukkakesäni.Näin olen päättänyt jokaisena syksynä.Kukkiani on revitty irti,katkaistu,heitelty tupakantumppeja päälle ja pantu polkupyöriä niihin nojaamaan.Ilkeästi ajattelen,että nämä ihmiset talossa eivät ole ansainneet minkäänlaista kukkamaata silmiensä iloksi.Istuttakoot,kastelkoot ja hoitakoot itse,jos mielivät.

8. syyskuuta 2012

OSASIN IHAN ITE

Taisin kirjoittaa aiemmin,että asioilla pruukaa olla tapana järjestyä ja viittasin tulostimeni sen hetkiseen epäkuntoisuuteen.Ryhdyin toimeen,vaikka en paljoa ymmärtänytkään ohjekirjasesta.Tarkistin,että johdot ovat tukevasti kiinni niin kuin pitää.Otin paperipinkan pois,lisäsin vähän ja panin paikoilleen.Otin värikasetit ulos,panin takaisin.Iso E sen kuin vilkkui.No,vaihdoin toisen kasetin uuteen ja kas, E-kirjain hävisi ja tulostin toimii kuten ennenkin.Värikasetissa sinänsä ei pitänyt vikaa olla,koska sen olin vastikään vaihtanut.Jotain oli kuitenkin.Oikein piti huokaista ja tyytyväisyys oli ylimmäisenä tunteena.Minätyttö hoksasin ja sitten osasin! Pieni oli asia,mutta ilo suuri.

Kuuntelen jälleen kerran unettomien öitteni ratoksi ruotsalaisen Bengt Jangfeldtin teosta ruotsalaisesta Axel Munthesta ja tiestä Caprin huvilalle.Huvila meren rannalla,Villa San Michele Anacaprissa.Se  rakennettiin Rooman keisari Tiberiuksen huvilan raunioille.Huvilaan voivat turistit tutustua,mutta Axelia siellä ei enää ole.Hän syntyi ja kuoli Ruotsissa.Ikää  kuollessaan vuonna 1949 oli 92v. Vaikka niin Jangfeldt kuin Munthe itse ovat kuvanneet huvilaa ja Caprin saarta Tyrrhenan meressä,jäävät nämä salaperäisyyden verhoon.Olen aina yhdistänyt romantiikan Capriin.En itse sinne koskaan päässyt.Eteläinen Italia jäi näkemättä ja kokematta.Onneksi on matkakirjoja ja muistelmateoksia,henkilöhistoriaa.Jangfeldt paneutuu Axel Munthen elämään,koko mieheen ja paikkaan,joka oli niin rakas Munthelle ja jossa hän vietti suuren osan elämästään.Siinä oli tyyntä ja myrskyä,särmikkyyttä ja pehmeyttä,rakkautta niin eläimiä kuin ihmisiä kohtaan ja juuri tässä järjestyksessä.Munthe oli kaksi kertaa naimisissa ja Ruotsin kuningattaren Victorian henkilääkäri ja rakastaja.Jätän seuraavaan elämääni tutustumisen tiehen,joka vie Caprin huvilalle.

A:n pappispoika soitti minulle eilen.Kertoi äidistään,jonka asiat eivät ole hyvin.En ole muutamaan viikkoon ollut A:han yhteydessä.Tiedän hänen olleen ja olevan sairaalassa,monessakin,kuten poika kertoi äitiään pompoteltavan paikasta toiseen.Lupasin tänään soittaa.Olen häpeällisesti lipsunut parin ystäväni kohdalla yhteydenpidossa.Kumpikin sairastavat niin,että puhe on epäselvää ja sekavaa,ajatukset harhailevat,toistoa... Jotenkuten olen koettanut ylläpitää kummankin kohdalla vanhaa ystävyyttä.Enkä yksinomaan voi syyttää sitäkään,että kun on tämä omakin sairas kotona.Kyllä pieneen puheluun on aina aikaa.Joskus ei vaan jaksa.Onneksi on terveitäkin ystäviä,joiden kanssa voi nauraa ja olkapäänäkin pitää.Kiitos heistä.









7. syyskuuta 2012

ONNI VAI KIROUS,IKÄISTÄÄN NUOREMMAN OLOINEN?

Arki astunut mitä vahvimmin kuvaan puolison tultua kotiin.Työtä ja ponnistelua,pyykinpesua,auttamista,kaikkinaista tilanteen seuraamista.Kävely ei suju hänellä.Nyt pitää inva-auton kuljettaja hakea ja saattaa,että päästään kaksi rappusta alas ja ylös.Luiskia en ole vielä käyttänyt.Nekin otettava,kun lähdemme vain ulkoilemaan.Kotiavustajaa en luultavasti saa omaishoitajuuteni takia ja lisäksi vielä "näytän hyväkuntoiselta,vetreältä ja ikäistäni nuoremmalta".Fysioterapeutin vaadin,vaikka sen saamiseksi pitäisi kääntää maailman kirjat sekaisin.Olen varma,että puolison lihakset vahvistuvat ja luut sekä ne jaksavat taas häntä jotenkuten kannatella,kunhan ammatti-ihminen panee niihin vauhtia.Tämä kotiavustaja-asiahan tuli tyystin sairaalan puolelta,koska he taas olivat sitä mieltä,että "ikänne huomioon ottaen..." ja ottivat terveysaseman sisariin yhteyttä.No,me olemme olleet kotioloissa vasta neljättä päivää.Toivon kaiken tasaantuvan,kunhan pääsemme näistä alkukankeuksista,joita nyt on kyllä riittänyt yli odotustenkin.Mutta kyllä tämä tästä.Pitää katsella valoisasti tuleviin päiviin.

Tulostin otti ja hajosi.Siinä vilkkuu outoja valoja ja iso E-kirjain kummittelee.Paperia ei ole kasautunut mihinkään.Sen tarkistin.Vehje vain kerran kopioi,tosin ankarasti kangerrellen ja suorastaan köhinällä,mutta kopioi kuitenkin.Sitten tyssäsi.Ehkä tälläkin minulle lievällä vastoinkäymisellä on tapana tavalla tai toisella järjestyä,kuten muillakin asioilla kerrotaan olevan.Heidi kirjoittaa blogissaan keksimästään "aviomiespalvelusta",joka rientäisi avittamaan niissä hommissa,jotka eivät kuulu taidon ja voimien puuttuessa naisväelle.Minäkin tarvitsisin moista palvelua,kun tämä tulostinasia tuskin kuuluu taloyhtiön huollollekaan.

Tilasin näkövammaiskirjastosta uusia kirjoja.Juhani Ahoa,William Shakespearea,Veikko Huovista,Paavo Frimania,Jouni K.Kemppaista  ym. Sofi Oksasen viimeisin ei ole vielä kuultavissa ja luultavasti jätän tilaamatta.Puhdistusta yritin,eikä onnistunut alkua pitemmälle."Kun kyyhkyset katosivat" kerrotaan olevan edellistäkin vaikeampaa luettavaa.Silti meni ja menee kuin kuumille kiville.Tohtinen epäillä,lukevatko kirjan kaikki ne jonottajat,jotka himoitsivat kirjailijan viimeisintä teosta yön pimeinä tunteina kirjakaupan oven ulkopuolella? Ja oliko/onko innostuksen syynä kirjailijan  gootti-ideologian pönkittämä ulkoinen olemus ja erinäiset yhteiskuntaa arvostelevat sanomiset vai todellinen kiinnostus kirjan lukemiseen?








5. syyskuuta 2012

KOTONA

Kaksi terapeuttia ja minä toimme tänään mieheni kotiin.Terapeutit tarkistivat apuvälinetarpeemme.Saimme lisäystä.Korotustyyny keittiön tuolille puolison takapuolen alle.Vuodettakin korotettiin,että hänen on parempi siihen mennä ja siitä nousta.Saimme myös öitä varten siirrettävän wc-istuimen.Sillä on hienompikin nimi, jonka tiesi maailmanmatkaajaystäväni,joka on sairaanhoitaja.Tähän aikaan yöstä puoliso jo nukkuu korotetussa vuoteessaan.Minua ei nukuta eikä edes väsytä.Kaksi viikkoa meni,jolloin ei tarvinnut tyhjentää sorsaa,eikä antaa lääkkeitä.Nyt tarvitsee.No,sehän on tässä huushollissa sitä takaisin omille raiteilleen menoa.Hyvä niin.Palkintona on puolison hymy ja tyytyväisyys.Ja se on paljon.

Huomenna tulee kotiavustaja/sairaanhoitaja.Fysioterapeuttikin luvattu.Tarkkaa päivää en vielä tiedä.Kotiavustaja/sairaanhoitaja alkaa hoitaa puolison haavapainaumia.Silloin hän on siis sairaanhoitaja.Hän lämmittäisi meille ruuankin.Sitä tehdessään hän on kotiavustajan roolissa.Minun olisi kuitenkin ensin ruoka valmistettava,että hän voisi sen lämmittää.Joten tämä palvelu jää kohdallamme pois.Kotiavustajan ominaisuudessa myös pesisi puolison kerran viikossa ja käyntipäivinään pukisikin.Minulle on sanottu,että voisin sen ajan levätä.Hän voisi niinikään, vaihdettuaan itsensä sairaanhoitajaksi, lajitella dosettiin lääkkeet.Tämä on kuitenkin minun hommiani.Mutta minkä tarvitsisin,niin ikkunanpesijän.Se ei taas kuulu kotiavustaja/sairaanhoitajan (eikä missään tapauksessa sairaanhoitajan) tehtäviin.Tosin kummityttö,joka ei ole kotiavustaja eikä sairaanhoitaja, on luvannut tulla pesemään ja pitkähkön mietinnän jälkeen lupasin hänelle tämän arvokkaan tehtävän antaa.

Ennenmuinoin tämmöisellä kunnallisella kotiavustajalla oli hommia kodeissa.Vanhemmillani oli kotiapua.Hänen tehtäviinsä kuului kaupassa käynti,ruuan valmistus,pienimuotoinen siivous,astioiden tiskaaminen,roskien vienti jne.Mutta he eivät taas hoitaneet minkäänlaisia haavoja.Eivät olleet sairaanhoitajia.Sitten kaikki muuttui.Remmiin astuivat koulutetut hoitajat ja jokainen muuta apua tarvitseva saa nykyisin hommata varsinaisen kotiapunsa yksityisesti ja  saada takaisin laskun loppusummasta lain määräämät prosentit kotitalousvähennyksenä.Sitäkin on supistettu.

Nykyajan kotiavustaja on tervetullut apu ihmiselle,joka asuu yksin,on liikuntarajoitteinen,iäkäs eikä enää voi laitella itselleen ruokaa,vaan se tulee ruokapalvelun kautta.Ja sen ruuan kotiavustaja sitten lämmittää.Avustaja tarkistaa päällisin puolin,että asiakas voi olosuhteisiin nähden hyvin,vaihtaa ehkä pikaisesti sanan taikka kaksi ja tarvittaessa pesee asiakkaan kerran viikossa,hoitaa makuuhaavat.Sitten hän lähtee.Käyntikertoja voi olla kolmekin päivässä.Näin voidaan asua kotona tutussa ympäristössä,joka on aina laitospaikkaa parempi paikka.Meilläkin voi elämä joskus muuttua niin,että hartaasti odotamme kotiavustajaa ja iloitsemme hänen tulostaan.Hän panee mikrouuniin kaksi annosta ruokapalvelun aiemmin tuomaa ruokaa.Me syömme tyytyväisinä ja kysymme,koska hän taas tulee.Hän tulee illalla.Toivottaa silloin pois lähtiessään hyvää yötä ja sanoo tulevansa taas aamulla.Me jäämme odottamaan aamua.

3. syyskuuta 2012

KOTIIN

Jippiiii,puoliso huomenna kotiin!!! Hän ON paremmassa kunnossa ja jopa kävelee rollaattorin avustamana melkein kuten ennen. Clostridium difficilekin hellittänyt.Tänään vielä sairaalakäynti minulla ja huomenna sitten menen hakemaan ja saattajat tulevat mukaan.Kävin eilen,sunnuntaina,varaamassa "tiistain kuormasta" kaksi täytekakkua osastolle.Kaksi siksi,kun yhtä sopivan kokoista ei tule ajoissa etukäteen tilaamatta.Haluan kakut antaa kiitokseksi erittäin empaattisesta ja ystävällisestä kohtelusta niin puolisoa kuin minua kohtaan.Minua ei missään asiassa ole jätetty tietämättömäksi.Kaikki on ollut asiallista ja huomaavaista.Hoitajat ovat oma-aloitteisesti tulleet juttusilleni,jota suuresti arvostan.Sairaala kuuluu sairaalakompleksiin Meilahdessa,jonka piirissä useitakin klinikoita ja hoitolaitoksia.Puoliso on niistä yhdessä ja se on Haartmanin sairaala.

Nyt aamupäivällä olen menossa ostamaan kotiin huomista ja loppuviikkoakin varten jääkaapin täytettä.En tiedä,milloin olemme molemmat valmiita lähtemään kaupungille,kuinka usein hoitajat käyvät jne. Tuuraajaankin otettava yhteyttä ja sosiaalitoimistoon ilmoitettava kotiin paluusta.Voi pojat,kyllä tämä tästä! Ostan kaksi suurta kimppua kukkia,joilla toivotan entisen kaltaisen elämän meille taas tervetulleeksi ja ennen kaikkea puolison kotiin.

Myönnän,että on ollut uuvuttavaa tämä kaksi viikkoa.Olen ollut poikki,kun olen palautunut sairaalavisiitistä kotiin illan suussa.Mannerheimintie on tullut tutuksi entistäkin enemmän.Olen kuullut yksityispuheluita ratikassa,riidan tynkää ystävysten kesken,lasten melskaamista ja vanhempien torumista.Olen nähnyt naiseksi pukeutuneen miehen,monia kansallisuuksia,kuullut maailman kieliä,ollut ruuhkaratikassa ja tyhjemmässä.Olen katsellut Manskun varrella olevien kerrostalojen julkisivuja ja seiniä,ikkunoita ja kauppaliikkeitä.Huomannut sellaistakin,jota en ennen ole huomannut,vaikka olen ikäni Mannerheimintietä käyttänyt.Olen nähnyt lapsuuteni "ison kaltsin",jonka paikalla on nyt KELA.Katselen sairaalaan mennessäni pätkää Messeniuksenkadusta,jossa lapsena leikin,josta lähdin aamuisin kouluun ja josta lopulta muutin pois.Niihin aikoihin oli kolmonen minun ratikkani.Nyt olen ajellut nelosella.Se ajelu toki jatkuu kohdallani,sillä muita ratikoita ei Skattalla kulje.Elämä palautuu raiteilleen.