30. kesäkuuta 2018

ILMOJAKIN PITELEE ERILAILLA

Siitä asti kun minun olosuhteiden pakosta oli muutettava kantakaupungista tänne, olen tiennyt, ettei tämä ole Helsinkiä. Sen tietää siitä, että Helsingin säätila ei milloinkaan koske tätä aluetta. Kerrotaan Helsingissä satavan,  täällä ei sada. Edes ukonilmat eivät ole Helsingin ukonilmojen veroisia, vaikka säätiedotuksessa on samanlaisia salaman kuvia kuin Helsingin ukonilmojen säätiedoissa. Tuulikaan ei tuule Helsingin tuulen lailla. Auringonpaiste on hailakkaampaa ja pakkanen ei liioin muistuta sitä pakkasta, jonka minä olen koko ikäni tuntenut. Enkä minä koskaan, en koskaan, tähän ilmanalaan täällä edes totu.

Kesäkuu päättyy. Seuraa heinäkuu. Lauri Pohjanpää on sanonut eräässä runossaan "Heinäkuu on heleimmillään./ Päiväin hurmaa sävelillään/ kiurun virsi ylistää./ Kesä antaa armahintaan./ Tuoksuansa suvisintaan/ ruis ja heinä hengittää."  Lauri Pohjanpää on syntynyt äitini lailla heinäkuussa. Eino Leino syntyi myös heinäkuussa. Äitini eikä Pohjanpään syntymäpäivinä ei liputeta. Eino Leinon päivää liputetaan.

Kerran tässä hehkutin, kuinka pankissa sattuu ja tapahtuu. Nyt ei sattunut eikä tapahtunut. Oli tasaisen korrektia käytöstä, ei proppujen palamista jonotuksen takia, ei tappelua, ei seksuaalista häirintääkään. Olin pettynyt. Itsekin keskustelin asiallisesti jälleen kerran tunnuslukulaitteestani, jonka käyttöön ottoa vierastan. On pakko ottaa härkää sarvista kun olen viimeisenkin numeron yliviivannut tunnuslukukortista, joka jää historiaan. Levätköön rauhassa! Pitäisi hankkia älypuhelin tai ainakin tabletti, joihin saa tunnuslukusovelluksen ja verkkopankissa asioiminen on helpompaa kuin tällä piskuisella laitteella, jonka pankki ystävällisesti on minulle antanut. Vähän hävetti kertoessani pankkivirkailijalle, ettei ole älypuhelinta sen enempää kuin tablettia. Mutta lisäsin jo varmuutta äänessäni omistavani kaksi läppäriä, joilla asiani ovat hoituneet. Kyllä taas tuli niin ikävä entisiä kynä-ja-paperi-aikoja. En viitsinyt lisätä enää sitä, että oikeastaan olisin halunnut elää 1800-luvulla. Se nimittäin saa aina kummastusta ihmisissä aikaan.




29. kesäkuuta 2018

KYRÖ JA ZADOORIAN

Ostin mansikoita, kaksi kirjaa ja wc-raikastimia. Mansikat sekä raikastimet tunsin entuudestaan, mutta kaksi kirjaa olivat tuntemattomia. Toisen tekijä kuitenkin tuttu: Tuomas Kyrö, jonka kohdalla olen alkanut miettiä, naurattaako häntä aina kirjoittaessaan yhtä paljon kuin minua hänen tekstejään lukiessa? Kyrö vaikuttaa aika hauskalta myös tv:n Kannattaako olla huolissaan-ohjelmassa, jota joskus katselen juuri Kyrön takia.

Toisen kirjan ostin sen kannen vuoksi.  Vanhempi pariskunta suutelee asuntovaunussa, jonka yksi sivu on kokonaan auki (että kannen katselija näkee suudelman). Kirjailija on 61v amerikkalainen Michael Zadoorian. Takakansi kertoo kirjan tarinan olevan "katkeransuloinen" ja minähän pidän sekä katkerasta että suloisesta ja kun ne yhdistää, ei voi syntyä muuta kuin hyvä kirja. Sen nimi Viimeinen loma  ei vaikuta kuitenkaan kovin suloiselta, vaan siinä on jonkun asian lopun tuulahdus, enkä minä pidä missään tapauksessa mistään lopuista. Kaikki pitää olla jatkuvaa ja iänkaikkista. Toivon kirjan olevan myönteisemmän  kuin nimensä. Pahoin pelkään kuitenkin sillä takakannessa sanotaan myös jotain ajamisesta kohti auringonlaskua.

Aloitin lukemisen tietysti Kyrön kirjasta syötyäni ensin spelttipitoisen broileriruoan. Speltissä, kuten hyvin tiedämme, on historian kaiku ja minähän pidän historiasta. Speltistä en niinkään. Syötyäni aterian spelttiosuuden hiukan pitkin hampain laitoin suklaalle maistuvaa kapselikahvia ja sitten yhdistin sen juomisen sekä Kyrön kirjan lukemisen.

Kirjan nimi on Tilkka eli siis oletan kirjan olevan Helsinki-aiheinen. Tilkka toimi sotilassairaalana aikoinaan ja nyt sen tiloissa toimii jotain muuta. Kävin minäkin yhtä solttua tervehtimässä, kun hän soitti ja pyysi. Oli minun pikkuserkkuni, joka poti jotain, jonka laatua en enää muista. Minähän menin Tilkkaan, vaikka isä vastusti, kun hän tiesi siellä olevan pelkkiä poikia. Vaikkakin sairaita. Isäni oli tarkka näissä asioissa. Siellä todellakin oli pelkkiä poikia!!

Pojista  kirja kertoo, sotaväessä olevista, varusmiehistä. Olen vähän pettynyt, mutta kirjahan on vasta alussa. Olen saanut tutustua vuoteen sijaamiseen. Siihen ei saa jäädä ryppyjä! Minun vuoteessani on aina ryppyjä. Saakin olla. Kaikki ei tarvitse olla viivottimen suoraa. En ole koskaan ollut pilkuntarkka. Muussa kuin siinä, että jos sukissa on saumat, niiden on oltava jämptisti suorassa.





28. kesäkuuta 2018

PORTILLON MUKANA

Olen jälleen päässyt matkailemaan Michael Portillon kanssa ja suunnattomasti nauttinut. Joissakin maissa ja kaupungeissa käynyt minäkin aikoinani. Mukavaa kertausta ja nyt asiantuntijan opastuksella, joka ammentaa tietonsa Bradshaw´s 1913 continental railway guide´ staan. Paksu punakantinen opaskirja, joka näyttää olevan Portillon ainoa matkatavara tässä tv:n dokumentissa. Rakastan kaikenlaisia matkaohjelmia! Tämän viikkoisessa osassa Michael Portillo oli muun muassa Firenzessä. Kaupunkia hallitsi 1300-1400-luvuilla mahtava Medicien suku. Heistäkin ollut fiktion omainen sarja televisiossa.

Tsilari-lehti tipahti taas postiluukusta ja sen luen aina tiiviisti kannesta kanteen. Heikki Paunonen muistelee Stadin loruja, joista osa minullekin tuttuja. "Hura-hura-häitä, keisari seisoo palatsissaan. Niin musta kuin multa, niin valkea kuin lunta. Minkä vuoksi sotilas on parempi kuin herra? Se kun tulee viimeiseksi ompi kuolema!" Kuin myös tämä " Ulle-dulle-doff, kinkke-laade-koff, koffe-laade,kinkke-laade, ulle-dulle-doff". Voi hyvät ihmiset miten sitä tuntee itsensä vanhaksi, kun tämmösiä loruja lukee.

Jo omat 25 ikävuottani ylittäneenä konttaan tänään kauppareissulle. Lisää mansikoita ja muuta, joilla toivon pärjääväni ensi viikkoon asti. Ja pärjäänkin. Ja jos vaikka pankkiinkin. Mitä pitempi jonotusaika, sitä mukavampaa. Katselen mielelläni ihmisiä ja täällä tuntuu olevan kaikenlaisia, etten sanoisi originelleja. Ja sanonkin. Tunnen olevani teatterin katsomossa ja näyttämöllä tapahtuu.

Ensi viikolla ehdotan itselleni jotain jännittävää tekemistä. Elämä ei ole yhtään hassumpaa!


27. kesäkuuta 2018

HAMPAANI OVAT HYVILLÄÄN

Positiivinen tämä hammaslääkärikokemus eilen. Olin tyytyväinen ja yhteistyömme jatkuu. Kehuin. Ylen ystävällistä väkeä. Hammaslääkäri kätteli ja esittäytyi. Minäkin esittäydyin. Sitten puudutettiin, porattiin ja suunniteltiin tulevaa. Avustava hoitaja teki työnsä sutjakkaasti. Hammaslääkäri saatteli ovelle ja huikkasi vielä perään "tapaamme ensi viikolla". Ja niin me teemme.

Kotona söin kaksi litraa mansikoita. Ostin kolmea lajiketta ja lisäksi Espanjan kirsikoita. Tummia ja ihania. Söin minä muutakin. Vähän. Olen mansikkafani! Ovat nuo torimarjat aivan toista maata kuin kaupassa rasiaan tiiviiseen paakkuun sullotut. Ties kuinka kauan olleet siinä tilassa. Kyllä kesä ja mansikat ovat pettämätön yhdistelmä. Nauttikaamme! Niiden tuoksu! Niiden punainen pulleus! Niiden auringon ja suvituulen maku! Onko mitään sen ihanampaa?

Ensimmäistä kertaa ajattelin, että on hyvä asua täällä periferiassa kaukana kaupungin sykkeestä ja tärkeistä tapahtumista. Jos herrat Putin ja Trump tulevat Helsinkiin heinäkuussa, niin liikennejärjestelyt ovat jälleen mittavat. Katajanokalla asuessa tämän kaltaisten tapahtumien yhteydessä sen huomasi ja se haittasi. Kerran oli vaikeuksia päästä Skattalle. Poliisi lopulta uskoi minun todellakin pyrkivän rauhallisissa aikeissa kotiin, niin minut päästettiin ajamaan. Tarkemmin ajatellen asuisin mieluummin taas tapahtumien keskellä haitallisten liikennejärjestelyjenkin uhalla. Niin että se siitä täällä asumisesta!

Olin Stockmannin parfyymiosastolla spruttailemassa hajuvesiä iholleni. Monia. Meinasin ostaa, mutta sitten järki voitti. Pulloja on kotona aivan tarpeeksi. Tunsin suurta ylpeyttä itsestäni, kun panin Diorin, Guccin, Escadan, Chanelin... ihanat tuoksut takaisin myyntipöydälle ostamatta niistä ensimmäistäkään. Hiivin ulos kauppakeskuksen värikkääseen ihmisvilinään vahvan hajun ympäröimänä.

26. kesäkuuta 2018

ROHKEANA HAMMASLÄÄKÄRIIN

Olen lähdössä hammaslääkäriin. Pitkien tutkimusten tuloksena kävin tutkailemassa hammaslääkärien vastaanottoja ja kelpuutin erään paikan. Varasin ajan. Siistiä ja asiallista. Ennen olen ajanut joko omalla autolla tai yleisillä kulkuneuvoilla hammashoitoihin. Nyt kävelin muutaman minuutin ja olin perillä. Tämä on hyvä puoli täällä asumisessa, vaikka edelleenkään en viihdy kuten jo pitäisi. Eräänä päivänä muuten tapahtui se, mitä olen pelännyt. Pariskunta kysyi, mistä lähtee bussi Ikeaan? En ole edes tiennyt täältä semmosen lähtevän! Oli tunnustettava tietämättömyyteni, jota lievensin kertomalla olevani vielä aika uusi asukas. Kiittivät ja jatkoivat etsimistään. Ehkä otan selvää Ikean bussista, että tiedän seuraavalla kerralla.

L soitti ja sain kuulla Pariisin matkan onnistuneen valtavasta turistimäärästä huolimatta. Aasialaisia matkalaisia tungeksii kaupungissa sankoin joukoin joka paikassa Louvrea myöten. Ja kaikki ottavat kuvia. Hyvä näin helsinkiläisen alkuasukkaan kannalta, että oma kaupunkimme ei ole varsinainen turistirysä, ei kovin kiinnostava kohde, ei palvele komeilla tavarataloilla Pariisin Lafayetten tapaan,ei edes iällä historian valossa. Tuppukylämme on kaukana pohjoisessa, jossa moni luulee jääkarhujen tassuttelevan kaduilla. Mutta  Pariisi on aina Pariisi L:nkin mielestä, vaikka on siellä käynyt kymmeniä kertoja.

Olen miettinyt, voiko protestantti saada synninpäästön katolisen  kirkon rippituolissa? Kysyykö pappi mihin uskontokuntaan ripittäytyjä kuuluu? Pahastuuko toiseen uskontokuntaan kuulumisesta ja vaatii luettavaksi kymmenen Ave Mariaa? Kaksikymmentä, jos valehdellaan olevan synneistä anteeksiantoa anova katolilainen? Osaammeko Ave Marian? Luultavasti emme. Kaikki ainakaan. Tiedän, keneltä kysyn. Minullahan on katolinen ystävä!!


24. kesäkuuta 2018

DO YOU CARE?

Sanon minäkin sanasen Melania Trumpin takin selkäpuolen tekstistä "I really don´t care, do u?" Oliko tahallista vai huolimattomuutta? Ainakin väärä takki väärässä paikassa meidän muiden mielestä. Olihan rouva osoittamassa mielenkiintoa ja huolestumista maansa ja Meksikon rajalla siirtolaislasten kohtelua kohtaan. Tiedottaja puolustautui, ettei ihmisten tarvitse tutkailla rouvan vaatetusta, vaan kohdistaa kiinnostus tärkeämpään. Mutta kun maiharitakin tekstiä ei voinut olla huomaamatta!! Oli niin suurin kirjaimin vielä.

Sitten omiin asioihini. Raadoin hullun lailla eilen. Siirtelin paikasta toiseen rikki mennyttä käsinojallista tammituolia, kun olen saanut tietää, että se korjataan. Pitää siis säästää tuonnemmaksi. Valitsin verhoja ikkunoihin, kun ripustamisaika lähestyy. Kiipeilin, nostelin, varoin ja huomasin olevani vielä varsin käyttökelpoinen. Poistin sohvalta pari tyynyä, kun niitä oli liikaa. Siirryin katsomaan tv:tä toisesta tuolista ja huomasin paikan sekä tuolin paremmaksi toista. Totesin mansikoiden käyvän vähiin ja siitä "kyllä minä niin mieleni pahoitin", kuten Tuomas Kyrö aina sanoo. Huomenna heti hankkimaan mansikoita lisää. On etsittävä lähinurkilta hammaslääkärikin. Olen ajelehtinut ilman päämäärää siitä asti, kun oma tuttu hammaslääkäri lopetti työt. Käynyt yhden jos toisenkin luona sattumanvaraisesti. Pitää olla hyvä ja ammattitaitoinen viimeisen päälle, kun se on aika intiimiä puuhaa kuitenkin tökkiä instrumentteineen toisen suussa.

Amerikanmieliset voivat viettää 4.7. aikaansa hauskasti Finlandia-talon läheisyydessä Töölönlahden puiston ulkoilualueella. Suomi-Amerikka-yhdistys järjestänyt muutaman yhteistyökumppanin kanssa. Grilli kuumana, josta voi ostaa, on livemusiikkia, katutanssia ja sen opetusta, erilaisia pelejä yms. Lystiä siis riittää ja oma iloinen fiilis mukaan.

Juhannus vietetty. Lomakausi alkaa tai alkoi juuri. Mutta kaupunki ei tyystin hiljene kuten minun lapsuudessani. Silloin oli hyvinkin autio. Kaikki tuppautuivat maalle. Koko kuukausi oltiin kuin kuolleessa kaupungissa. Ei edes turisteja siihen aikaan ihmettelemässä hiljaisuutta ja elottomuutta. Kaislojen suhinassa mökkirannoilla saunat sen sijaan sytytettiin iloisesti palamaan.


23. kesäkuuta 2018

JUHANNUSHEILA

Otin osaa testiin! Kuka olisi mieluisin ja sopivin juhannusheila? Testin tulos oli vakuuttavasti sitä mieltä, että pääministeri Juha Sipilä! Mitäs siitä sanotte?

Ella Kannisen ohjelman Kesäksi kotiin. Vieraina Kannisella Eppu ja Kurt Nuotio Berliinistä. Kurt Nuotio oli naimisissa aikaisemmin nyttemmin edesmenneen lapsuudenystäväni kanssa. Nykyinen puoliso on Eppu Nuotio. Kummatkin kiinnostavia henkilöitä. En ole aikaisemmin tätä Ella Kannisen ohjelmaa nähnytkään. Odotan seuraavia mielenkiinnolla. Joitakin Kannisen matkadokumentteja Italiasta, hänen nykyisestä asuinmaastaan, olen katsellut.

Tuuli suhisi eilen voimalla pihakoivuissa. Lehtien kahina oli melkoista meteliä. Kuuntelin parvekkeella. Hetken myös ajattelin, jos puista joku kaatuu taloon päin, mitä tapahtuisi? Ikkunat ainakin rikki oksien rytinässä ja rungot tekevät seinään lommoja. Pysyivät pystyssä. Teki mieli lähteä ulos tuuleen. Jätin menemättä.

Illalla katselin Robin Hood-leffaa tai oikeammin yöllä. Vahvoja miehiä, rakkautta Sherwoodin pöheikössä, ankaraa sotimista, komeaa nuolisadetta, uskollisuutta Richard Leijonamieltä kohtaan...  Tämä kaikki edelsi sitä, kun Robin Hood velikultineen alkoi ottaa rikkailta ja antaa köyhille. Mutta se on jo toinen tarina.

Ryhdyn tästä nyt juhannuspäivän viettoon. Menen suihkuun, sijaan vuoteeni, mutta en käy.


22. kesäkuuta 2018

JUHANNUS SITTENKIN KOTONA

Sain kutsun juhannukseksi ystävältä. Tulikin mutkia matkaan, piti kieltäytyä. Sovittiin joskus myöhemmin, vaikka juhannus ei olekaan.

Olen siis kotona. Luen ja ihmettelen maailman menoa. Tosin sille uskontoa tuputtavalle rouvalle sanoin, etten edes maailman menoa ajattele. Narrasin. Kyllä minä ajattelen. Olin muuten huolestunut, kun en saanut L:ään ja A:han yhteyttä. Ei vastattu meiliin, ei soittoihin. Sitten tupsahti postiluukusta Pariisin kortti. Ovat siellä. Pettyivät täällä Hamin moderniin ranskalaiseen taiteeseen ja lähtivät katsomaan hiukan suuremman mittakaavan näyttelyä  Centre Pompidoussa. Minun Pariisissa käyntini aikana ei tätä taidemuseota vielä ollut. Se avattiin yleisölle vuonna 1977. Kortin kuvapuolella monta must-nähtävyyttä, joihin osaan pääsin minäkin aikanaan tutustumaan. Olisihan hienoa lähteä vielä kerran Pariisiin!

Saan yksikseni ja ihan itse valita ne HKO:n kenraalit, joihin K ja minä menemme. Ajattelin Ellingtonia, Beethovenia, Sibeliusta ainakin, jos näistä avoimet kenraaliharjoitukset on. Ja vielä Brahms ja Sostakovits tietysti. Ja ilo jatkuu ensi vuoden puolellakin. Haluan olla kietoutuneena musiikkiin ja se onnistuu hyvin Musiikkitalossa, jossa on hyvä akustiikka. Kulttuuria tiedossa. Eino Leino kyseli kerran "mut mikä se on se kyltyyri". Lordi Raglan on tähän vastannut paljon ennen Leinon kysymystä "Kulttuuria on karkeasti ottaen kaikki se mitä teemme mutta apinat eivät." Ja näinhän se on. Karkeasti ottaen.

Ukkosti viime yönä. Odotin suurempaakin näytelmää. Muutama välähdys ja isännän ääninen murina perään. Sitten loppui. Tai minä olin nukahtanut. Katajanokalla asuessa oli joskus mahtavia ukonilmoja. Ne vyöryivät jylisten mereltä päin, salamat sinkoilivat pitkin taivasta pysty- ja vaakasuoraan. Mahtavaa! Menin aina partsille nautimaan ja ihailemaan. Jyrinä huikean rajua, koko näytelmä valtavaa upeaa spektaakkelia häikäisevän hienoine valoefekteineen. Pieni ihminen istui yöpaidassa parvekkeella ja katseli.

"Juhannus on meillä herttainen. Kirkas taivas on sininen..."  Mukavaa Juhannusta kaikille meille!

21. kesäkuuta 2018

MUSIIKKIA JA MANSIKOITA

Aloin ottaa selvää HKO:n kenraaliharjoituksista. Onhan niitä pitkin syksyä. On Ellingtonia, Brahmsia, Schumannia, Beethovenia, Sibeliusta, Sostakovitsia... Mistä valita?  Kaikista kenraalit? Lippuja aletaan myydä elokuussa.

Hella-mansikka! En ollut edes kuullut. Vaikka torimyyjän mukaan vanha lajike. No, minähän ostin, että tutustun. Turkinmaan kirsikat olivat vaihtuneet espanjalaisiin. Aprikoosien alkuperä jäi hämärän peittoon. Ostin niin, että mukamas riittävät. Söin jo osan. Olen marja- ja hedelmähullu.

Istuskelin tovin kauppakeskuksen lepopaikan tuolissa. Ja eikös luokseni tulla kiirehtinyt vaimoihminen Jumalan sana mielessä. Aloitti sillä, että mitä mieltä minä olen nykyisestä maailman menosta? Yritin näyttää ynseältä, mutta rouva ei ollut huomaavinaan ja tahtoi vastauksen. "En mitään mieltä, en mieti". Sitten päästiin pääasiaan eli siihen uskonnolliseen puoleen. Väitin olevani ateisti. Rouvan ilme muuttui laupeuden oloisesta lievään epätoivoon. Hän lähti vähän ehkä kipakastikin. Hyvä kikka minulta, ajattelin, vastaisuuden varalle. Näin hänen menevän apteekkiin. Ehkä tarvitsi droppia toipuakseen.

Pasteerailin läpi aurinkoisten katujen kotiin. Otin kengät pois ja aloin purkaa kasseja. Paistoin pari pientä ahvenfilettä ja juuressuikaleita, viipaloin avomaan kurkkua, revin friseesalaattia, paloittelin hiukan fetaa ja sitten söin tämän sekalaisen tuntuisen annoksen.Syödessäni luin Morsea. Olin kokonaisvaltaisen onnellinen ihminen!










20. kesäkuuta 2018

SANA SLANGISTA

Niin laiskana eilen, että sen laiskempi ei olla voi. Puin sentään päälleni, mutta partsia pitemmälle en nenääni pannut. Kun alkoi sataa, piti mennä ropinaa kuuntelemaan ja katselemaan isojen puiden huojuntaa voimakkaassa tuulessa. Tuntien sadetta siitä ei tullut ja kohta taas paistoi.

Söin ja luin, pari puhelua ja sähköpostien lukemista. Otin esille taas Colin Dexterin  Last bus to Woodstock. Kertoo oivallisesta inspector Morsesta. Kirja, joka minulta on jäänyt kesken. Yritän ylläpitää jo ennestäänkin kehnoa englanninkielen taitoani lukemalla kirjoja. Joskus joutuu kieltä käyttämään yllättäenkin, eikä ole hyvä antaa sen ruostua. Komisario Morse minua muutenkin henkilönä kiinnostaa. Tutustuin häneen ennen kirjoja tv-sarjassa. Nyttemmin ovat sekä näyttelijä John Thaw että kirjailija kuolleet.

Tuomas Kyrön "Mielensäpahoittajan" luin jo loppuun. Intiaan seuraavaksi, kun Morse on luettu tai vaikka välillä. Aina pitää jotain lukea. Selailin Espan puistosta ostamaan slangisanakirjaa. Uusia sanoja en tunne ja tässä Seppo Palmisen Snygii slangii-kirjassa on minulle monia täysin outoja. Esimerkiksi "botne" tarkoittaa pohjaa ja alakertaa. "Rutsari" on soutuvene. "Stebu" on "kivi". Minun aikanani se oli "stenu". Kapellimestari Olli Ahvenlahti oli  Seppo Palmiselle opettanut fiude-sanan. Minulle taas täysin tuttu autoa merkitsevä ilmaisu. On hyvä, että slangia säilytetään muitten murteiden ohella. Se on Helsingin kieltä, vaikkakin levinnyt muuallekin. Minun korvaani kyllä särähtää, kun esimerkiksi joku pohjalainen bamlaa slangia. Eihän täälläkään stadilainen puhu heidän murrettaan. Stadilainen ei myöskään sano "Hesa", vaan se on meille joko Helsinki tai Stadi. Tietää heti, että joku "Hesaa" käyttävä on tänne muualta muuttanut tai asuu muualla.

Tänään ulos. Juhannusostokset jääkaappiin, vaikka osa ei sinne asti edes kestä senkään takia, että tulee syötyä. Mansikoita ahmin hullun lailla. Niitä saatava lisää. Ehdottomasti. Turkkilaiset kirsikat myös syötävän hyviä. Hieno juttu tuo pienoinen torin kaltainen neljän myyntikojun rykelmä Tallinnanaukiolla. Sinne siis!


18. kesäkuuta 2018

MITTUMAARIA VUOTELLESSA

Päivät kuluvat pikavauhtia ohi.  En kuitenkaan ahkeroi aamusta iltaan, tapaa ystäviä tai liiku kyläluutana kaupungilla. Joskus aivan jouten, lukien. Runojen keruusta ystävälle ei tullut mitään. Olen kadottanut runofiiliksen.Se pitää olla runojen kanssa puuhatessa. Selailin jopa kirjakaupassa uusia runokirjoja, olisiko joku saanut kiinnostukseni. Ei saanut. Siirryin proosan puolelle.

Tällä viikolla juhannus. Haiskahtaa kesäkuun lopulle ja tuota pikaa loppukesälle. Ja niin meni tämäkin suvi. Pitäisi alkaa hankkia pari valaisinta kattoon, että näen syksypimeällä eteisessäkin. Keittiö on varustettu sentään työvaloilla, mutta toki tahdon kattoonkin. Niitä on ollut, mutta muutoissa vaurioituneet ja yhden eräs muuttomies pudotti lattialle tuusan nuuskaksi. Juuri sen, josta eniten pidin. Korvattiin, mutta tunnearvoa ei voi korvata. Valaisin oli vielä perua vanhempieni kodista, sitä vuosikymmenet olin katsellut. Ja juuri se kaunis posliininen kruunu!!

Lauantaina piti katsomani tv:stä Viulunsoittaja. En katsonut. Mutta muistin Uljas Kandolinin Tevjenä Helsingin kaupunginteatterissa vuonna joskus. Sen jälkeen olen nähnyt monia viulunsoittajia muun muassa Marc Chagallin. Lasse Mårtenson toi kansalle hyvin tutuksi laulun "Viulunsoittajasta", jossa mietitään miehen ajatuksia, jos rikkaudet olisivat mätkähtäneet hollille. Joku tänäkin päivänä pohtii, mitä tekisi lottovoitolla tai vastaavalla? Olisiko vielä töissä? Antaisiko sukulaisille/hyväntekeväisyyteen? Torsäisikö viikon hullun lailla? Tulisiko onnelliseksi? Päiväunia. Tosin jollakin käy flaksi ja uni muuttuu todeksi. Minäkin voitan joskus kympin!

Tänään Tallinnanaukion pienelle torille. Mansikat pääsivät loppumaan. Parasta säilömistä, kun panee kotimaisia tuoreina vastakypsyneinä suoraan vatsaan. Hilloamisestani ja pakastamisestakin on vuosia. Ennen muinoin viitsi ja tahtoi. Talvella tyydytetään mansikan himo ulkomaisilla marjoilla.





15. kesäkuuta 2018

AINAKIN SYKSYLLÄ KYLTYYRIÄ

Vieraita eilen!  Oli kahvia ja jäätelöä maittavan keskustelun höysteenä. Rupattelua monta tuntia, naurua ja suorastaan kikatusta, vaikka olimme kaikki aikuisia naisia. Nautin!!

Toin taannoin kaupungintalosta brosyyreja mitä kaupungilla on tarjottavaa eritoten kyltyyrin puolella. Syyskuussa alkaa Radion sinfoniaorkesterin ohjelmat ja niiden joidenkin kenraaleihin tähtään. Muun muassa Gustav Mahlerin sinfonioita kuulolla. On oltava hereillä milloin ja mistä on julkinen kenraaliharjoitus.

Tänään taas liikkeelle, kunhan tästä tokenen uuteen päivään. Ei kauaksi, ei Helsinkiin asti. Jonain päivänä kuitenkin aion Kauppatorille. Aikomuksia riittää, osa toteutuu. Ihmisellä pitää olla suunnitelmia elämässään. Minulla on aina monta.

Taas erään runoprojektin kimpussa. Sain nimittäin tehtävän. Siihen alan paneutua tuota pikaa, alkaa olla kiire. Mielirunoilijaa ei ole. Tilanteen ja fiiliksen mukaan. Olenhan joskus blogissani vannonut Yeatsin, Shelleyn ja Keatsin nimeen. Ei aina pidä olla kotoista Leinoa. Liekö ihan siteeratuin suomalainen runoilija?

Olen Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan Suomi-kirjassa jo vuodessa 1974, jolloin Mielensäpahoittaja pahoitti mielensä, "kun mustalla kullalla pelataan ja Suomessa on puuta pärjättäväksi asti". Mielensäpahoittaja ehdottaa häkäpönttöjä autoihin ja tuohikontit muovipussien tilalle, siansuolesta voi puhaltaa ilmapallon. Nyt vuonna 2018 keskustelun aiheena on muovi, jota tuppaa olemaan liikaa. Kaupoissa muovikassi maksaa, joka ehkä hillitsee niiden käyttöä, ettei jää niin paljon meriin heitettäväksi. Itse olen jo paljon ennen muovikassien hinnoittelua käyttänyt kauppamatkalla omaa kassia. Kun olin pieni muotia olivat narukassit. Ne olivat kirjaimellisesti tehdyt narusta. Kassi oli täynnä reikiä, joista pursusi ostokset ulos ja ne taas olivat kääritty tiukasti paperiin. Muovia ei ollut. Elettävänä oli silloin kaikin puolin terveellinen aika. Sitten maailma muuttui.

13. kesäkuuta 2018

RAKAS HELSINKI

Vietin yhdeksän tuntia hulppeaa Helsinki-päivää K:n kanssa. Mahtui sadetta ja aurinkoa, musiikkia, puheita, naurulokkeja ynnä muuta.  Stadin friiduksi julistettiin Espan lavalla Maija Vilkkumaa ja Stadin kundin titteli meni Jörn Donnerille. Sateesta huolimatta oli juhlakansaa liikkeellä ja tunnelma korkealla.

Espan lavan ohjelman jälkeen istuimme Espan puiston penkillä syömässä italialaistyyppistä jäätelöä. Kalalokki istui Runebergin pään päällä ja olisin ollut pettynyt, jos niin ei olisi ollut. Kukkaistutukset loistossaan, sade oli lakannut, pelimannit soittelivat, taikatemppuja tehtiin, riemu ylimmillään. Kävelimme Robert`s coffee-kahvilaan Jugend-salissa, 1904 valmistuneeseen entiseen pankkisaliin, jonka kattoa yhä hallitsee Vilho Sjöströmin fresko. Istuimme nahkanojatuoleissa kera kahvin ja croisantin.

Minne sitten? kysyimme toisiltamme ja minä muistin kaupungintalon Virka-gallerian näyttelyn Filmitähtien jäljillä. Niinpä askeleemme veivät Engelin suunnittelemaan ja vuonna  1833 valmistuneeseen rakennukseen, jossa alun alkaen toimi Hotelli Seurahuone vuoteen 1913, jolloin siitä tuli Helsingin kaupungintalo. Suurikokoinen Tauno Palon valokuva pysäytti sydämen! Ei hänen kaltaistaan ennen eikä jälkeen, totesimme. Muita valokuvia, kaikenlaista esineistöä,monenlaista rekvisiittaa aikojen takaa, elokuvien rooliasuja. Elokuvamaailma kauan sitten oli nyt katsojien silmien edessä. Paneuduimme asiaan.

Nälän tunne alkoi kalvaa vatsan pohjaa. Suuntauduimme Aleksanterinkadun  Raffaelloon. Kananpoikaa käärittynä Parman kinkkuun seurana sitruunalla maustettua risottoa  ja kaikki loistavan punaviinikastikkeen kanssa. Juomana lasillinen yhdysvaltalaista punaviiniä. No, ja vielä jälkiruoka! Chocolat fondant vaniljajäätelön kera. Enempää ei olisi mahtunut.

Minne sitten? Museoratikka Kauppatori-Eira. Käännyimme takaisin Espan puistoon, jossa  juhlat jatkuivat. Pohjoisespa oli täynnä melkein koko pituudeltaan ruokapöytiä, joka illalla kulminoituu aterioivista kaupunkilaisista. Nyt olivat vielä tyhjiä. Katu suljettu liikenteeltä. Me jatkoimme torille. Museoratikan viimeinen reitti oli jo alkanut Helsinki-päivän osalta. Myöhästyimme. Muuten se kulkee nyt kesällä vain viikonloppuisin. Vetovaunu on vuodelta 1909 ja perässä sivuilta avoin kesävaunu vuosimallia 1919. Ovat  olleet niinkin myöhään liikenteessä, että olemme lapsena niissä ajelleet. Nyt teemme sen jonain viikonloppuna uudestaan.

Päivä alkoi kohdallamme olla lopussa ja päätimme lähteä kotiin. Ostimme vielä itsellemme Keskuskadun karkkikojusta isot tikkarit! Toin mukanani Stadin Slangin keltaisesta myyntikopista Espan puistossa ostamani Seppo Palmisen kirjan Snygii slangii. Espan lavalla laulettiin, totta kai, "Niin gimis on Stadi" ja K ja minä kuuntelimme rinta rottingilla. Palmisen kirjan mukaan: "Niin gimis ku Stadi onki, jos elämää sattuu oleen jossain muualla, sinne pääsee  fiudella".

11. kesäkuuta 2018

VOINKO AUTTAA ?

Ei saa mennä ulos saunaiholla-blogin kirjoittaja Heidi puhui erään kerran päivän tekstissään apteekkien yli-innokkaasta henkilökunnasta, joista osa seuraa asiakasta ja kysyy "voinko auttaa?". Minäkin olen joutunut samanlaisen hyökkäyksen kohteeksi ja parhaassa tapauksessa kolmen. Joku vastasi Heidille, että auttajat ovat joko farmaseutteja tai proviisoreita. Minua asiakkaana hiukan häiritsee tämmöinen ylitsevuotava auttamisen halu.

Kerron tämän siksi, kun ainakin Itäkeskuksen Suomalaisessa Kirjakaupassa menetellään samoin eli autetaan kiivaasti asiakasta, joka on ehkä syventyneenä kirjan valintaan. Ihan itse. Luin kaikessa rauhassa asiaan oikein antautuen intialaisen kirjailijan Arundhati Royn Joutavuuksien jumalan takakansitietoutta, kun eteeni pelmahti libristi voinko auttaa-lauseella. Olin väsynyt välteltyäni yhden miespuolisen maahanmuuttajan liiallista hymyä ja katsetta ja minulla oli kiire päästä ostamaan kirsikoita. Niinpä katsoin libristiä ja lievensin sanomaani hymyllä "tätä tekstin lukemistako?" Nooo, olihan se hiukan epäasiallista, mutta minua on alkanut kyllästyttää nämä "avustajat". Sitten on kauppoja, joissa ei ole myyjän myyjää, vaan asiakas voi huoleti ilman valvontaa harhailla ympäriinsä tiettyä tavaraa etsien,  vaikka silloin apu olisi tarpeen.Suomalaisen libristi katosi, mutta korot eivät kopsanneet tavallista kuuluvammin, joten hän ei ehkä ollut pahoillaan.

Intialaisen lisäksi ostin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan Suomi-kirjan ja aloin sitä heti kotona lukea purettuani ensin kirsikat vadille. Aprikoosikauppiaan torikojun pito ei ehkä hurjasti taloudellisesti kannata, sillä yksi litra aprikooseja maksoi neljä euroa ja kaksi litraa sai vitosella. Ei tarvinnut kovin kauaa edes räknätä, kun kerroin ostavani kaksi litraa.

Huomenna on aikainen herätys. Treffit jo yhdeksältä ja sitten Stadiin. Synttärihumua koko päivä! Juhlakaluna Helsinki, 468v.

9. kesäkuuta 2018

TÄÄLLÄ TAAS

Paussia on pitänyt. Ollut menoja sinne ja tänne. Eikä aina ole tänne asiaakaan. Joku lukijani sanoikin, ettei  ole pakko jokaisena päivänä kirjoittaa. Tänään tuntuu siltä, että voi muutaman rivin laittaa.

Harkitsen yhä A:n kutsua lähteä Espanjaan. Jos, niin vasta syksyllä pahimpien helteiden laannuttua siellä päin. A:lla on vierashuone. Haluaisin silti asua hotellissa. En pidä siitä, että ystäväni joutuisi  pohtimaan viihtyvyyttäni ja kunnon emännän lailla vaalia hyvinvointiani päivästä toiseen Haluan myös yksityisyyttä itselleni. Syödä hotellin aamiainen rauhassa ja sitten vasta ottaa vastaan ystäväni vieraanvaraisuuden.

K lupasi lähteä seurakseni Helsinki-päivän viettoihin. Aloitamme Espan puiston lavalta, jossa Stadin Slangin kuoro esiintyy. Julkistetaan Stadin friidu ja Stadin kundi. Slangin jäsenet saivat aikanaan tehdä ehdotuksia ansioituneista stadilaisista arvonimen haltijaksi. Jos ilma on hieno, kaupunki on täynnä syntymäpäivävieraita. Aiomme siitä huolimatta jossain välissä piipahtaa kahville johonkin  lukemattomista kahviloista jo heti Espan varrella. K ei olekaan tätä päivää koskaan Espalla viettänyt. Kokee sen nyt. Minä taas olen niissä puuhissa vanha konkari.

Sain loppuun Freedlandin Sinatra-kirjan.  Frank Sinatra ei tahtonut luopua saamastaan gloriasta, vaikka kunto rapistui huomattavasti, muistihäiriöitä, sekoili laulun sanoissa, eikä aina tuntenut vuosikymmenten aikana vierellään olleita ystäviään ja työtovereitaan. Oliko se juuri Dean Martin, joka myös väsähdettyään katsoi peiliin ja päätti lopettaa esiintymisensä? Sen teki ja hänestä jäi hyvä muisto. Sinatra ei oikein ymmärtänyt kaiken olevan jo ohi. Kuninkaan oli vaikeaa jättää valta. Oli pakko lopulta ja siihen hänen uransa päättyi. Yksi maailman johtavista artisteista aikoinaan, särmikäs, uhmakas, hyväsydäminen, antelias, lojaali ystävä, ärtyisä ja maailman rakastama,ihailema ja kunnioittama mies, oman tiensä kulkija. Hän oli Vanha sinisilmä, Frank Sinatra.

6. kesäkuuta 2018

MINKÄ VÄRINEN TUULI ON ?

Otsikko on laina  Michael Freedlandin kirjasta Frank Sinatra. Viihdetaiteilija oli Englannissa käydessään vieraillut sokeiden lastenkodissa. Eräs pikkutyttö oli häneltä kysynyt "Minkä värinen tuuli on?" Frank Sinatralla nousivat kyyneleet silmiin. Hän vastasi "Se kulkee niin nopeasti, kultaseni, ettei siitä erota, onko se minkään värinen."

Eilinenkin tuuli oli aika nopea ja meinasi viedä mennessään puskiessani asioille. Hiukset sekaantuivat, mekon helma hulmusi. Kolmessatoista plusasteessa juuri ja juuri tarkeni. Ostin kotimaisia Polka-mansikoita, ulkomaisia kirsikoita, Västerbotten piirakkaa ja Cantadou-piparjuurituorejuustoa. Mitä herkkuja!

Löysin vanhasta kenkälaatikosta, joka on täynnä käyttämättömiä postikortteja, joskus jostain ostamani täyspuisen kortin. Kuvapuolella piirrettynä kesäinen Kauppatori, Tuomiokirkko, Presidentin linna, ratikka, naurulokki ja ihmisiä. Lähetän sen Italiaan. Luulen ystäväni siitä pitävän ja muistelevan aikaa, kun hän vielä Helsingissä asui.

Stockmannin Herkku oli myllätty aivan uuteen uskoon. En löytänyt mitään. Piti kysyä, minne se ja se on siirretty? Uuteen uskoon pannaan myös Helsingin julkisen liikenteen matkaliput ja -kortit. Minun kortistani tulee joku vyöhykekortti. Tietää opettelemista. Juuri kun olen oppinut käyttämään uutta korttien lukulaitetta. Taksit muuttuvat vaikka kuorma-autoiksi tai jos kuljettajalla tai hänen työnantajallaan on hevonen, sekin kai lienee hevosrattaina sallittu uuden järjestelmän mukainen ajoneuvo. Kunhan on pyörät alla. Mihin päin minäkin muuttuisin, että pysyisin trendissä mukana?

A lähetti meilin. Jutteli niitä näitä ja kutsui minut luokseen Espanjaan.  Jäin  mahdollisuutta miettimään.  Lähtisin niin kovin mielelläni tapaamaan vanhaa ystävääni.

Nyt otan eilen ostettua Västerbottenin piirakkaa ja nautin sen cappuccinon kanssa. Päivä alkakoon!


4. kesäkuuta 2018

TEEMAN DOKUMENTTI

Teemalta katselin mielenkiintoisen dokumentin "Pariisin afroamerikkalaiset taiteilijat" 1917-1931. Tiesin yhden varmasti: Josephine Baker. Sitten mietin, tiedänkö yhtäkään mustaihoista kuvataiteilijaa. En. Ainakaan tiettävästi. Näyttelyissä nimien perässä ei lue  musta tai valkoinen. Nyt tiedän yhden: Henry O. Tanner. Tutuksi dokumentissa tuli Art Negre. Kiasmassa olen nähnyt afrikkalaista taidetta, naamioita, veistoksia puusta ja vuolu- eli saippuakivestä. Taiteilijoiden nimiä? Ei enää hajuakaan.

Sisällä olen ollut. Ja olen. Kauppakäynti ei tarpeellinen. Enkä ilman asiaa mene minnekään. Voisin tietysti lähteä vain dallailemaan, mutta kun on noita puutiaisia joka paikassa. Tulossa kuulemma jonkunlainen invaasio niiden taholta. Onneksi katu tästä metroon tai kauppakeskukseen ei ole nurmikon peittämää tai muuten puistomaista. Ei ruohonkorsia, joissa punkit vaanivat paljasta säärtä. Mutta en lähde dallailemaankaan tänään. Päivä se on huomennakin ja aurinko nousee.

Italiassa asuva ystäväni vastustaa henkeen ja vereen ulkomaalaisten muuttoa maahansa. Nyt hän aivan varmasti riemastuu, kun kirjeessä kerron  Open Society Foundationin tutkimuksesta. Todettiin HS:n mukaan suomalaisten olevan poikkeuksellisen kielteisiä somalialaisia maahanmuuttajia kohtaan. Mistäs tämä  antipatia johtuu? Onhan muistakin Afrikan maista virrannut ihmisiä meille ja koko Eurooppaan? Katselemme vielä nenän vartta pitkin kuulemma sellaisiakin supisuomalaisia, joilla on himpun verran tummempi ihonväri kuin tämä yleisempi haalean vaalea. Ihan Impivaarassako tässä elellään? Oikeasti?

Olen vähän tänään laiska ja siksi vasta nyt menen suihkuun ja aloitan päivän. Alkaa olla lounasaikakin.

3. kesäkuuta 2018

JÄTTILÄINEN JÄI KATSOMATTA

Ruokolahdella, leijonien mailla, voitti joku lotossa paljon rahaa. Itäkeskuksessa minä voitin kympin. Ei kuin uutta anomusta sisään!

Odotan kiihkeästi Helsinki-päivää. Lähden sitä jo heti aamusta viettämään, joko yksin tai kaksin. Viimeksi mainittu tapa on vielä avoinna. Suuntaan Espan puistoon. Tänä aamuna suuntasin varsin varhain keittiöön ja nyt juon kahvia, eikä kello ole vielä kuin aamun nurkilla. Ajattelin illalla katsella Jättiläisen tv:stä, mutta meninkin nukkumaan. Jokunen tunti tuli siis uinailtua ja tässä kökötän. Mitään ei kuulu mistään, tuuli huojuttaa korkeita koivuja, pihlajan kukat ovat jo melkein loppuun kukkineet, aamu sarastaa.

Jättiläinen-elokuva on nähty pariin, kolmeen kertaan, että en mitään menettänyt, vaikka jäikin näkemättä. Hieno elokuva ja ajankohtainenkin, mitä tulee rasismiin. Suomessa tapahtunut aivan hiljattain rasistista käyttäytymistä romaneja kohtaan ja Jättiläisessä meksikolaisia Teksasissa. Muistini mukaan (olin tässä kohdin leffaa jo nukkumassa) Rock Hudson rökittää kuppilan pitäjän tämän kieltäydyttyä tarjoilemasta meksikolaisperheelle. James Dean ei ole kuulunut koskaan favoriittinäyttelijöihini. No, hänenkin kanssaan on iän myötä käynyt niin, että, jos ei nyt ihan suosikki, niin hyväksyttävä ja siedettävä. Mitä hän olisikaan pystynyt vielä näyttämään näyttelijänä, jos elää olisi saanut? Elizabeth Taylor rouva Benedictina osoitti, että kyllä kaupunkilaistyttökin pärjää karjatilallisen vaimona. George Stevens ohjasi Jättiläisen vuonna 1956 ja sai siitä Oscarin. Nautittava sukuspektaakkeli.

Viikonloppu kotona ja sisällä. En edes partsille viitsinyt. Ensi viikolla piristyn ja seuraavana sitäkin enemmän. Aherran taas Marimekko-kirjan kimpussa, enkä ole oikein puusta pitkään päässyt Elisabeth Rehnin kanssa. Järjestelin kirjahyllyjä. Annoin kymmenen Agatha Christien kirjaa K:lle. Antaa ne eteen päin. Luultavasti pojalleen. Tuli taas tilaa uusille kirjoille.

1. kesäkuuta 2018

KESÄKUUN LAULU



Kaikkihan taas kuin olla pitää:
läikkyy laine, siemen itää.
Helpomp´ ei hengitys olla vois!
Kelläpä nyt runon syytä ois...?

Katsella vain ja kuunnella vainen!
- Kuiskii aamu hopeainen.
Kiertää lehtojen himmeät tiet:
tuttuna tulluthan taas, suvi, liet...?

Tuoksahti tuuli ja läikähti laine:
vaivaas maksa ei runon maine!
Nurmeen nuokahti poika maan:
maa ja taivas ol´ ennallaan.

(Juhani Siljo, runo "Kesäkuun laulu" kirjasta Suuri runokirja, 2001)