31. heinäkuuta 2010

MUISTELLEN

Niin rajusti tuullut,että ainakin yhdestä pihan koristeomenapuusta on katkenut latva.Se roikkuu kulkutien päällä muutamien säikeitten varassa.Huoltofirmalle tehtävä ilmoitus. Edelleen tuuli komeaa.Yöllä katselin parvekkeella,humina ei ollut mitään pientä.Luonto puhuu isännän äänellä.

Tänään on äitini syntymäpäivä.Täyttäisi 104v.Ei meillä äidin syntymäpäiviä vietetty muuten kuin perheen kesken.Isäni taas nautti huomiosta ja hänen "pyöreänsä" olivat jo isompia juhlia vieraineen päivineen.Niiden suunnitteleminen jonkun pitopalvelun kanssa oli hauskaa,eikä tämmöinen järjestely rasittanut muuta kuin kukkaroa.Tänään siis äitini saisi vain kimpullisen kukkia,lounaan jossain ravintolassa,eikä vuosista saisi puhua mitään.

Olen tullut siinä asiassa äitiini.Ihmisen vuodet ovat sivuseikka.Hänen olemuksensa ja mielen laatu ovat tärkeämpiä.Sanotaan ihmisen olevan juuri sen ikäinen,miltä tuntuu.Minä olen aina 25v.Sellainen menneitten aikojen filmikuuluisuus kuin Zsa Zsa Gabor on sanonut "Minun mielestäni ikää ei ole olemassakaan.Tiedän kaksikymmen-vuotiaita tyttöjä,jotka ovat vanhempia kuin minä".

Katselen joskus Kauppatorin rannassa m/s J.L.Runebergin lähtöä kaijastaan kohti Porvoota.Minäkin sillä kulkenut pikkutyttönä ja myös aikuisena muutaman kerran.Laiva valmistui 1912,jotta se on saavuttanut jo kunnioitetun iän.Se on samannäköinen kuin kaikki sisävesilaivat,jotka yhä vieläkin kuljettavat väkeä suurissa järvissämme.Saimaalla minäkin seilannut.Miten olikaan riemullista seistä reelingin vieressä katselemassa kokasta kohisevaa vettä,maisemia ympärillä ja tuntea sydänalassaan matkustamisen iloa höystettynä pienellä jännityksen tunteella.Laivassa sain kulkea yksikseni.Olinhan jo sen verran iso tyttö.Muistan kerran löytäneeni peräkannelta koiran,jonka kanssa oitis ystävystyin.Isä tuli ja otti valokuvan.Se on vieläkin tallella.Näistä laivamatkoista on jäänyt kauniit muistot ja aina kun näen vanhan Runebergin valmistautuvan lähtöön,hypähtää sydämeni,muistot tulvahtavat mieleen.

Näissä tämän ajan suurissa matkustaja-aluksissa ei ole sitä samaa tunnelmaa,mikä vielä oli muutama vuosikymmen sitten,kun näin isoja laivoja ei ollut taittamassa matkaa Tukholmaan tai Travemundeen.Laivat olivat pieniä,niihin voitiin ottaa mukaan vain muutama auto,jotka nostettiin ruumaan vintturin nokassa.Matkustusluokkia oli kaksi,eikä turistiluokan matkustajilla ollut asiaa ensimmäisen luokan tiloihin.Miespuolisilla matkustajilla keikkui vatsan päällä aina kiikari,jota ahkerasti käytettiin.Ihmiset pasteerailivat kansilla,istuivat aurinkotuoleissa ja odottivat ruokasalien ovien avautumista.Päivällä käytetty asu vaihdettiin iltaruokailuun sopivaksi ja jos kutsu oli käynyt kapteenin pöytään,oli se matkan kohokohta.Nämä laivamatkat ovat säilyneet mielessäni kunnon merimatkoina ja niitä kaiholla muistelen kävellessäni nyt jonkun suuren tunteettoman laivan käytävillä ihmistungoksessa.Olemme kaikki samaa massaa.Kapteenikin pysyttelee suuressa ylhäisyydessään komentosillalla päällystönsä kanssa.Lapset juoksentelevat ja metelöivät,aikuiset poikkeavat laivan myymälöihin,ravintolat täyttyvät,pelisalien hedelmäkoneet syöksevät kidastaan voittoja,baareissa otetaan drinkit.

Ei ole enää sitä hillittyä eleganssia,mikä oli vielä siihen aikaan,kun laivat olivat puuta ja miehet rautaa.

30. heinäkuuta 2010

PERJANTAIPAKINAA

Liekö viilentynyt? Tuulee,kuten aikaisempinakin päivinä.Eilenkin rantatiellä kävi semmoinen tuulahduksen puuska aika-ajoin,että mies piti hatun lieristä kiinni.Aallokko kovaa.Vaahtopäämuodostelmia siellä ja täällä.Keuhkoihin oli helppo vetää ilmaa,alkoi tuntua vallan mukavalta.

Viimeisimmässä Suomen Kuvalehdessä mainio Pentti Linkolan,kalastaja,kirjailija ja ympäristöfilosofi,kirjoitus vanhoista linja-autoista ja niiden reiteistä.Se oli aikaa,kun Linkolan kalansaaliit piti saada myytäväksi.Linja-autot kulkivat ja niissä oli tunnelmaa.Noina aikoina oli myös jokaisen linjurin takana teline polkupyöriä varten.Siinä koukussa roikkui Linkolankin pyörä.Hän on aina ollut intohimoinen pyöräilijä.Kiertänyt tähän tapaan maailmalla pitemmälläkin.Linkola on koko elämänsä ajan kulkenut omia polkujaan välittämättä normeista,mutta muita loukkaamatta.Hänen ajatuksensa eivät aina ole saaneet vastakaikua eivätkä edes ymmärrystä.Mutta häntä on kuunneltu.Hän pysyy sanojensa takana,ei keiku muitten mielipiteitten mukaan.Ja monissa hänen ajatuksissaan on useampikin kuin yksi viisauden jyvä.

Illalla satoi niin että kukkamaani kastuivat.En edes aikonut kasteluhommiin.Laiskotti ja väsytti.Kunhan viilenee vielä lisää,niin jaksan mainiosti puuhastella kukkieni kanssa,jotka vaativat kyllä jo tanakampaa otetta näyttääkseen viehättäviltä ja penkit siisteiltä.Puutarhassa,pienessäkin,on aina työtä.Tämän tiedämme kaikki.Ken hoitaa tarhaansa,saa siitä iloa ja mielen lepoa.Puutarhan hoito on monen stressaantuneen lääke,kiireisen ihmisen rauhoittumisen paikka.Vain muutamankin kukan tai muun kasvin hoito tyynnyttää.Puutarhaohjelmia televisiossa katsellaan mielellään,vaikka omaa maata ei olisikaan edes parvekkeella.Puistoissa ihaillaan istutuksia,kumarrutaan nuuhkaisemaan kukkaa.Puutarhanäyttelyt vetävät väkeä.

Jossain puutarhassa vanha,jo hiukan sammaloitunut,omenapuu panee miettimään sen ikää.Mitä se on nähnyt,ketkä sen alla istuneet ja kuka syönyt omenan puusta.Sitä ei pitäisi kaataa,vaikka se lakkaisikin tuottamasta hedelmiä.Minua ovat aina vanhat hedelmäpuut viehättäneet.Vääristyneet oksat,kuhmuraiset rungot,iän tuomat muutokset sen kyljissä.Iästään huolimatta se puhkeaa keväisin lehteen ja ehkä siinä aikanaan on myös muutama kukannuppu,jotka eivät enää jaksa omeniksi asti kasvaa.Mutta se on tavattoman kaunis tuottamattomanakin.Se antaa varjon paahteella,se suojaa sateelta ja se antaa kodin niin linnuille kuin hyönteisillekin.Vanhakin omenapuu on tärkeä osa luonnon kokonaisuutta ja sen pitäisi antaa kuolla luonnollisesti omana itsenään.

Tänään taas aiomme ulos tänne kotinurkille.Ensi viikolla pakkaan miehen pyörätuoliin ja lähdemme kaupungille.Tästä tulikin mieleeni,että hämmästyksekseni on ystäväpiirissä ihmisiä,jotka sanovat pyörätuolia käyttävää ihmistä "rullatuolipotilaaksi".Yleisesti kaikkia. Sanassa kaksi karkeaa virhettä.Ensinnäkin pyörätuoli on pyörätuoli eikä mikään rullatuoli.Tosin ruotsiksi se on todellakin "rullstol",mutta jos puhutaan kerran suomea... Ja mitkä ihmeen rullat??? Toinen virhe sanassa on "potilas". Nykysuomen sanakirjan mukaan potilas-sana tarkoittaa sairaalassa olevaa,jatkuvassa lääkärikontrollissa olevaa ja/tai lääkärin vastaanotolla istuvaa senhetkistä henkilöä.Pyörätuolia käyttävästä voi sanoa kohteliaasti "liikuntarajoitteinen".Monet näistä ihmisistä on työelämässä.Miksi he olisivat potilaita? Ei miehenikään ole "potilas". Minusta on ikävää leimata kaikki tuntematta tapauksia ja ihmisiä "rullatuolipotilaiksi".Moni vammautunut on kuitenkin muuten aivan terve.Liikkuminen vain on rajallista.Eikä se yksin tee ihmistä missään tapauksessa potilaaksi.Tästä asiasta on usein keskusteltu ja me,joko pyörätuolia käyttävät tai heidän läheisensä,yritämme saada käyttöön oikeat nimitykset väärinkäsityksiä välttääksemme sekä ollaksemme kohteliaita liikuntarajoitteisia kohtaan.

29. heinäkuuta 2010

TORIKAUPPIAS

Jokaisella pitäisi olla torilla oma perunanmyyjä! Siis sellainen,jolta on ostanut vuosikaudet.Joka tietää ja tuntee asiakkaan perunamaun,sillä mitä tahansa perunaa ei sovi kattilaansa panna.

Oma perunamyyjä valitsee aina sopivan kokoiset siinä mukavia jutustellessaan.Jos on naisasiakkaasta kyse,tulisi perunanmyyjän olla mies ja taas päinvastoin.Minulla on siis miesmyyjä.Perunanmyyjä on letkeämpi ja leppoisampi kuin vihannes- tai kukkamyyjä,eikä hänellä perunoiden lisäksi ole muuta kuin porkkanoita,tilliä ja sipuleita.Hänellä on yleensä pakettiauto mukana,jonka suojissa kauppaa tekee.Hän tietää perunoista kaiken.Hän syö itse valtavat määrät perunoita vuodessa,eikä kyllästy niihin koskaan.Hän on kiireestä kantapäähän silloinkin kohtelias kauppias,kun väitän hölmöläisten hommaksi sitä,että perunat ensin pestään tarkasti ja sitten ne mullataan takaisin.Mitä järkeä tässä on? kysyin kerran. Hän vastasi kertomalla nykyihmisten laiskuudesta,että on paljon helpompi huiluttaa vedessä puhtaaksi nämä jo kertaalleen pestyt ja uudestaan mullatut kuin ne,jotka ovat paksun ja aidon multakerroksen peitossa. O tempora! O mores! ajattelin minä.

Jos oman perunanmyyjän myyntipaikan edessä ei ole jonoa,voi siihen halutessa jäädä vaihtamaan sanan taikka kaksi.Sää on neutraali aihe ja tietysti kaupan oleva tavara.Niistä voi puhua loputtomiin,sillä peruna ei ole tokikaan vain pelkkä peruna.Saa ehkä,jos on oikein lämpöiset välit kauppiaan kanssa,tietää,miten puikulat pysyvät ehjinä keitettäessä.Säilytän tässä salaisuuden,sillä luulen hänen uskoutuneen minulle vain sen vuoksi,että olen hänen vakituinen asiakkaansa.Hänen hiukan multaiset kätensä kulkevat hellästi yli eri laatuisten perunoiden,jotka kukin ovat omassa laatikossaan.Laatikon kyljessä on lappu,missä kerrotaan lajike.Hän tarttuu yhteen perunaan ja näyttää sen tuoreuden.Siitä lähtee kuori näin kesällä oitis,kun hänen peukalonsa kulkee perunan pintaa edestakaisin hetken.Hänen silmissään on ansaittua ammattiylpeyttä.

Hän tekee myyntityötään samassa paikassa myös talvisin.Autossa on kuumailmapuhallin ja hän hakkaa käsiään yhteen,puhaltaa niihin pitääkseen ne notkeina voidakseen valita silloinkin perunat asiakkaalle tämän toivomuksen mukaisesti.Jotkut tahtovat isoja,toiset pienempiä.Toiset perunat sopivat laatikkoruokiin toisia paremmin, jotkut jauhoisia,jotkut eivät.Jos ostaja ei tiedä,kauppias tietää.Hänen sanaansa voi luottaa.Hän on elänyt perunoitten kanssa ehkä vuosikymmenet,ehkä syntynytkin perunatilalle.Pienenä ollut niitä nostamassa,kun on kotitarpeiksi kaivettu lähimmältä saralta päivällisperunat.

Minun perunakauppiaaltani riittää vuodesta toiseen aina hymy tervehtiessään "päivää taas rouva, pikkukappako tänäänkin?" Hänen pyöreät iloiset silmänsä katsovat minua ja hän jatkaa "tänään on tässä hyvä,kun mereltä tuulee". Hän antaa muutaman perunan kaupanpäälliseksi ja hänen hymynsä syvenee.Minun poistuessani hän myy tuotettaan jo seuraavalle asiakkaalle yhtä lämpöinen hymy huulillaan ylpeänä ammatistaan,ylpeänä perunoistaan.

28. heinäkuuta 2010

ILTAISTA TARINOINTIA

Eilen mies ja minä torilla ja Vanhassa kauppahallissa.Torilla koko suomalaisen sadon kirjo.Ihmisiä tunkuun asti.Hallissa ehkä enemmän pällistelijöitä kuin asiakkaita.Onhan tuommonen paikka monelle ainutlaatuinen.Sushiravintolassa syömäpuikot ojennuksessa odottamassa aterioijaa.Mikäpäs siinä on pistellä erilaisilla kylmillä ja raaoilla kaloilla ja muilla päällysteillä peitettyjä riisipallukoita.On sopivaa helleruokaa.Puikkojakin on opittu käyttämään eleganttiin tapaan.Ei tämä enää ole mikään takatuppula,vaan ollaan vauhdilla kansainvälistytty.

Tänään sitten vaan tässä kotirannassa,missä tuuli oli poikaa varjopaikassa.Nurmikko tyhjä auringonpalvojista.Liika näemmä on aina liikaa.Veneitä menossa ja tulossa,kaikki jotka kynnelle kykenevät kohti ulappaa.Monella vielä viimeinen lomaviikkokin menossa.

Juttelin tänään pitkästä aikaa erään miespuolisen lapsuudentoverini kanssa puhelimessa.Muistelimme minun äitini järjestämiä lastenkutsuja.Oli semmoinenkin leikki,että yksi meistä lapsista otettiin erikseen ja pantiin seisomaan matalan pallin päälle,silmät sidottiin ja siitä alkoi jännitys.Vanhemmat nostivat pallia ehkä kymmenen senttiä lattiasta,keikuttivat vähän ja kertoivat kuinka mahdottoman korkealla jo ollaan.Se tuntuikin siltä ja suorastaan pääsi kauhistunut kirkaisu lapsen suusta.Sitten pantiin kirja pään kohdalle ja taas nostettiin.Nyt oltiin jo katossa ja otti vatsan pohjasta ja pelotti niin peijakkaasti ja sydän hakkasi hurjasti,mutta kivaa oli.Sitten alas ja seuraava lapsi.

Näitä muistelimme,kaukaisia aikoja lapsuudesta,kun kaikki oli vielä huolta vailla ja aikuisuuteen pitkä matka.Tuntui hyvältä palata hetkeksi,olla kuvitelmissa jälleen lapsi.

Kuuntelin viime yönä jälleen pätkän Panu Rajalan Aila Meriluoto-kirjaa.Onpa siinä ollut hentoisella lyyrikolla todellakin särmikäs ja vauhdikas elämä.Miten hän kaiken kesti? Töölöläistalon naapurit näkivät useammankin kerran,mitenkä poliisit hakivat Lauri Viidan sairaalaan mielensairauden vuoksi.Tämän on täytynyt vaikuttaa Meriluodon runoihin ja vaikuttikin. Lapset rakastivat isäänsä,vaikka tämä välillä käyttäytyikin hiukan oudosti.Tässä kohdin jossain nukahdin.

Meillä kävi tänään kyläilemässä kaunis perhonen.Tuntemukseni lajeissa on kehno,mutta ehkä vieras oli nokkosperhonen.Lennähtänyt ilmeisesti keittiön avonaisesta ikkunasta,kierrellyt huoneissa ja lopulta löysi tiensä tähän mistä on suora kulku parvekkeelle ja ulos.Se sekaantui valoverhoihin ja pelkäsin siipien repeävän.Varovaisesti käänsin verhon niin,että perhonen pääsi vapaaksi ja parvekkeen kautta ulos.On ne vaan niin viehättäviä olentoja!

Tulisiko sade? Taivas tummui ykskaks.Yksi pitkä kuuro olisi nyt poikaa,vaikka on minulla jo kastelukannut vettä täynnä odottamassa.Saas nähdä,kastelenko vaiko en?
Tässäpä kysymys.

26. heinäkuuta 2010

KAIKENLAISTA TYYTYMÄTTÖMYYTTÄ

Nonnih,ukkonen jyrähteli ja saimme sateen.Lämpömittarin lukemat kuitenkin enteilevät kuumaakin päivää.Ja niinhän tuota luvattiin.Eikä parane taistella tutkainta vastaan.

Eilen istutin miehen pyörätuolissa pihalle ja aloin puutarhahommiin.Kitkin toisen kukkalaatikkoni pensaston takaa reilusti yli puoli metriseksi kasvaneet siihen paikkaan kuulumattomat kasvit.Mitä lienevät.Pienet,hyvin pienet keltaiset jo nyt kukkineet kukat ja pitkä hontelo varsi.Juurakko niin keveä,että melkein puhaltamalla irtosivat.Kannoin monta sylillistä roskikseen.Ja siistiä tuli.Tuli myös hiki.Kunhan keväällä taloyhtiön puolesta leikatut pensaat taas pääsevät täyteen mittaansa,on niiden taakse jännää heitellä tupakintumpit sun muut roskat.Vielä pääsen rapun kaiteen raosta ne poistamaan,mutta kuinka kauan luuni antavat myöden? Siitä olen jo luopunut,että kerään alakerran pation edustalta perheen 17-vuotiaan pojan heittelemät savukkeen loput.Olemme asiasta keskustelleet ystävällisissä merkeissä,mutta keskustelu ei ole tuottanut toivottua tulosta.Tumpit lennätetään yhä oman pensasaidan yli pation eteen.Olen luovuttanut.

Sitten apteekkiin. Sinnekin on työntekijöiden keskuuteen levinnyt työn tekemisen huolimattomuus.Alan suivaantua.Miehen lääkäri kirjoittaa reseptit vuodeksi ja aina näin puolessa välissä vuotta aletaan apteekissa kertoa,että "enää on sitten 30 kpl pillereitä saamatta,resepti pitää uusia".Kun panen vastaan ja todistan apteekin laskutehtävissä tapahtuneen virheen siksi,että resepti on todellakin vuodeksi,alkaa farmaseutti ankaran laskennan jopa kalkulaattorin avulla.Tulokseksi saadaan,että on tapahtunut laskuvirhe ja pillereitä on vielä vaikka kuinka paljon.Tämä toistuu resepti reseptiltä.Lääkemääräykset ovat sottaisia kaikkine ylipyyhkimisineen ja korjauksineen,joista ei enää ota susikaan selvää.Tämä velttoilu työnteossa koituu aina asiakkaan vahingoksi.Kun on niitäkin,jotka eivät uskalla panna vastaan ja väittää apteekin tehneen virheitä.Eihän nyt farmaseutit... Ja niin tehdään moni turha reseptien uusimismatka lääkäriin.Ja vain sen vuoksi,että apteekissa ollaan kykenemättömiä edes laskukoneen avulla toimimaan oikein.

Eräs ystäväni kävi Tallinnassa.Oli istunut lounaan jälkeen hellepäivästä nauttien penkillä ja katsellut sikäläistä ihmisvilinää.Oli katsellut ja tutkaillut,tullut siihen tulokseen,että virottaret ovat meitä suomalaisia naisia paljon tyylikkäämpiä.Tämän olen itse jo vuosia sitten todennut kuin myös silmillä nähnyt.Tallinnan katukuvassa ei näy niin paljon naisilla pitkiä housuja kuin meillä.Siellä vannotaan kauniin,naisellisen kesäleningin nimeen.Meillä tämä näky niin pikkutytöillä kuin aikuisilla naisilla on harvinaista herkkua.Täällä mennä taaperretaan niin kotipihalla kuin kaupungilla samoissa rontteissa.Yleensä ne muistuttavat jonkunlaisia rennonoloisia pitkälahkeisia ulkoilu- tai lenkkeilyvaatteita,jotka usein vielä ovat nähneet paremmat päivänsä vuosia sitten.Laskin kerran eräänä syyspäivänä ratikkamatkallani kotoa keskustaan hameitten määrän naisilla.Näin neljä! Kaikki muut kulkivat pitkissä housuissa.

Eikö suomalainen nainen matkoillaan muissa maissa huomaa eroa? Eikö mikään raksuta päänupissa,että voisi joskus jättää ne iänikuiset farkut kotiin ja pukeutua leninkiin? Katukuva muualla Euroopan kaupungeissa on todellakin toisennäköinen,jota ilokseen katselee.Naiset ja lapset elegantteja,miehet kiillottavat kenkänsä tyylikkään vaatetuksensa jatkeeksi.Yksikään ei ole kuin juuri pururadalle lähdössä.
Mitä kenkiin tulee,täällä näkee! Kenkiä on hauska katsella.Ovat yleensä suomalaisella miehellä ehjät,mutta kiillotus on unohdettu.Mitä nyt kenkätehdas teki silloin joskus.Nahka on varpaiden kohdalla valjennut näyttäen kuluneelta.Niissä on parin vuoden takaiset mudat kokkaroituneena pohjan reunoihin.Usein ovat kuitenkin lenkkitossuja muistuttavia jalkineita,joita myös sopisi silloin tällöin puhdistella.Helteellä on sandaalit poikaa niin naisilla kuin miehillä.Monen naisen jalat kaipaisivat edes pikaista pedikyyriä.On kovettumia,kynsissä kulunutta lakkaa,eikä puhtauskaan aina ole ylenpalttista.Herätkää naiset.Vaalikaamme kauneuttamme! Otetaan oppia Viron naisista!

Huomenna torille ja kauppahalliin.Näin olen päättänyt ja näin tapahtuu. Enkä edes erään ystäväni lailla sano "jos Luoja suo",kun tämä jossittelu on aivan turhaa.Ihmisen pitää katsoa edes niin pitkälle kuin huomiseen.Eikä mikään estä suunnittelemasta.

25. heinäkuuta 2010

KOIVUISTA JA KOIRISTA

On sadellut,mutta niin heikosti,että tuuheitten koivujen oksien alla kuivaa.Onhan se nyt outoa,että Esteri loikkaa aina tämän paikan yli.Hellettä on luvattu,mutta ainakin vielä näin aamulla mittarissa alle 20 astetta.Pysyisikin!

Koivuista puheenollen,muistan koulussa opetetun erottamaan koivun koivusta lehtien perusteella.Ilmeisesti en oppinut,sillä minulle koivu on melkein koivu vaan,olkoonkin eroja esimerkiksi raudus- ja hieskoivun välillä.No,vaivaiskoivun erotan.Sitä ei voi tunnistamatta olla.Täyskasvuiseenkin kompastuu,niin on matalaa sorttia pienen pienine lehtineen.Kompastuminen taas olisi aikuisen muun lajin koivun kanssa hieman hankalaa.Törmääminen onnistuisi paremmin.Tästä voi päätellä tämän pihan koivujen olevan muita kuin vaivaiskoivuja.Niiden latvat kun hipovat melkein taivaita näin maan pinnalta katsottuna.Jos taas tutkii lähempää lehtiä,mikä onnistuu parvekkeelta käsin,näyttäisi siltä,että tämä meitä lähinnä oleva on kuin onkin rauduskoivu.On niin herttamainen ja sahalaitainenkin lehdiltään.Tämän lehtien muodon ja reunan kuviot pikipäin lunttasin kyllä kirjasta.Ehkä nyt jää mieleen paremmin kuin Hellin Ahtiluodon tunneilla.

Vaivaiskoivuja olen nähnyt elävänä joitakin jopa täällä etelämpänä Suomessa,mutta kompastuminen on ollut konkreettisempaa Lapissa,jossa olen saanut ilon muutaman kerran käydä.Suunnittelinhan sinne muuttoakin,kun niin vaarojen laet,auringonlaskut ja mustat lammet saivat minut kaipaamaan rauhaa ja ihmisetöntä aikaa.Ehkä en yhtäkaikki olisi kyllä viihtynytkään kuin tovin verran,kun sieraimet olisivat kaivanneet pakokaasun tuoksuja,sydän Aleksanterinkadun ihmisvilinää ja Stockmannin ylellisyyttä.Mutta vaivaiskoivuja muistelen lämmöllä,onhan niiden lehdetkin sentään nyhälaitaisia.Pieninä mutta kaikkea muuta kuin vaivaisina kasvavat ja kukoistavat ollen jo olemassa aika pian jääkauden jälkeen.

Koivu on romanttinen puu.Kansallispukuinen suomalaisnainen kulkee koivikossa puita silloin tällöin halaten.Koivut liitetään juhannukseen,tämän tietää jokainen.Koivuja on ikävä niillä ihmisillä,jotka ovat vaihtaneet Suomen maahan,jossa niitä ei kasva.
Koivuista on kirjoitettu satuja.Topeliuksen kynän jälkenä meillekin periytynyt Koivu ja tähti-satu.Minun sukupolveni muistaa ja vanhemmat polvet ennen minua.Näin se menee.Tyttö ja poika oli isonvihan aikana kaapattu Venäjälle ja mieli paloi lapsilla päästä kotiin.Muuta eivät muista kuin pihalla koivun ja sen oksien välistä pilkottavan tähden.Eikun matkaan näillä opasteilla.Matka oli pitkä ja tuntui toivottomalta,kunnes apuun riensi kaksi pikkulintua matkaoppaiksi.Näin löytyi koti,pihakoivu ja illemmalla tähtikin.Vanhemmat ilahtuivat saatuaan edes kaksi lastaan takaisin elävänä.Kahdesta muusta oli aika jättänyt.Kävi ilmi,että oppaina toimineet linnut olivat ne kaksi kuollutta sisarusta.Ilmeisesti pikkupirtissä elettiin onnellisina elämän loppuun asti.Sen pituinen se.

Minusta tämä kotimainen koti-ikävätarina ei kuitenkaan vedä vertoja Lassien kunnostautumiselle kaikenlaisissa säissä ja maastoissa sen yrittäessä päästä Skotlannista takaisin rakastamiensa ihmisten luo Yorkshireen.Tämä tarina kostuttaa vieläkin silmänurkkani.Olenhan ollut koiraihminen,vaikkakaan en omistanut yhtäkään pitkäkarvaista collieta.Tositarinoitakin on eläinten pitkistäkin vaelluksista takaisin kotiin,josta ne on syystä taikka toisesta viety pois.Meilläkin tämmöinen tapahtui,kun rakas spanielimme Midi oli pieni ja livahtanut rappukäytävään.Tyhmää kyllä,emme huomanneet mitään.Naapurit kertoivat myöhemmin pienen pennun vaeltaneen portaita ylös ja alas lopulta jo epätoivoisen näköisenä,kunnes se pysähtyi kotioven taakse hajuaistinsa opastamana ja päästi melkein ison koiran haukun.Satuin kuulemaan ja pentuparka pääsi seikkailunsa jälkeen kodin lämpöön tosin syvä syyttävä katse ruskeissa silmissään.Niin että sekin teki pitkän ja urhean vaelluksen kokoonsa nähden taistellen sen näkökulmasta nähtynä korkeiden portaiden kanssa kerroksista toisiin.

Tämäkin päättyi onnellisesti ja voin sanoa sen pituinen se,sillä samaa ei meille enää koskaan tapahtunut.

23. heinäkuuta 2010

ÖISTÄ,RUNOISTA JA UNELMISTA

Istuin yöllä parvekkeella.Olin kyllä nukkunut,mutta syystä taikka toisesta niin totaalisesti herännyt,että nousin ylös.Piha oli hiljainen,ei edes yöjalassa kulkijaa.Valoja ikkunoissa ei liioin näkynyt.Hyvä siinä oli viileässä olla ihan itsensä kanssa kahden vain.Pikkutyttönä yö oli joskus pelottava.Ovi piti jättää huoneeseeni raolleen vanhempieni toivotettua suukon kera hyvää yötä.Tämä lienee nykyisinkin tapana.Vieläkin yö joskus antaa ikäviä tuntemuksia,varsinkin silloin,kun jokin asia painaa.Ihmisiä ei näy,hiljaista,turvattomuutta säkkipimeässä.Pelokkaat ajatukset yöllä saavat väärät mittasuhteet.Päivällä osaa panna ne oikeaan kokoonsa.

Aloin kuunnella Panu Rajalan Lasinkirkas,hullunrohkea-kirjaa.En ole juurikaan mitään tiennyt Aila Meriluodosta.Itse ihmisestä vieläkin vähemmän kuin runoistaan.Runoilijoista minulla on aina sellainen käsitys,että ovat meitä muita hauraampia ja haavoittuvaisempia.Kuitenkin joidenkuiden runot ovat mahdottoman voimakkaita ja särmikkäitä.On myös sellainen kuva,että saatuaan runon valmiiksi,on voimat huvenneet ja lyyrikon pitää levätä.Henkinen työskentely voi olla jopa ruumiillista työtä uuvuttavampaa.Meriluodon elämä oli kuitenkin kaiken runouden keskellä aika realistista toisen runoilijan Lauri Viidan vaimona.Siinä eivät aina loppusoinnut lennelleet sopusoinnussa avioelämän kanssa.Vapaus tuli avioeron myötä.Eräs ystäväni väittää Aila Meriluodolla olleen enemmänkin sormensa tai oikeammin ajatuksensa mukana,miten Rajala kirjan kirjoittaa.Onko teksti siis puhtaasti Rajalaa? Oli niin taikka näin,pidän kirjasta! Minulle se avaa tien yhden suomalaisen naislyyrikon elämään ja runoihin.Kun olen päässyt kirjan loppuun,on Aila Meriluoto tullut tutummaksi ihmisenä.

Pikkutytöt minun lapsuudessani haaveilivat lentoemännän urasta aikuisena.Ehkä minäkin jossain vaiheessa.Sitten kuitenkin aloin kallistua kirjailijan ammatin puolelle.Ehkä se johtui siitä,että meidän kotimme oli täynnä kirjoja,vanhemmat lukivat paljon.Meillä oli metrikaupalla runokirjoja.Isäni esittikin runoja pienimuotoisissa tilaisuuksissa.Minäkin olen esiintynyt.Laskettelin Katri Valaa pyynnöstä,kun meillä oli vieraita.Isäni bravuurikappale oli 1800-luvulla eläneen ranskalaisen Paul Févalin "Laulu päärynäpuusta".Se alkaa sanoilla "Kylän laidassa kasvoi iso päärynäpuu.Kun tuli kevät,näytti se uhkealta kukkaiskeolta..." Se on murheellinen tarina myllärin tyttärestä,kadotetusta rakkaudesta ja eturintamassa kaatuneesta 22-vuotiaasta everstistä,joka ei milloinkaan myllärin tytärtä saanut.Hänet haudattiin siihen paikkaan,missä kerran kasvoi iso päärynäpuu. Tämä oli tarina,joka aina itketti.Se itkettää minua vieläkin.Siinä on voimakasta tunnetta.Kuulen isäni äänen aina tarinaa lukiessani.Hänellä oli lausujan ääni.

Sitten kirjailijahaaveet rapistuivat ja minusta piti tulla jotain eläinten kanssa.Kuvittelin itseni joko parantamassa tai riistanvartijana jossain Afrikassa.Afrikka-rakkauteni syntyi varhain.Olihan meillä kirjoja kotona,joissa aina "löydettiin" kartan valkoisilta alueilta Afrikan sydämessä ennen tuntemattomia paikkoja ja niiden ihmisiä.Luin niitä ahmimalla ja tein päätöksiä.Nekin aikeet kuolivat aikanaan.Tässä kaikessa kävi kuin sadussa,jossa hiiri teki kissalle lopulta suuresta nahankappaleesta vain tuluskukkaron,vaikka puhe oli takista.Minun "tuluskukkaroni" oli ja on sitä mitä on ja olen täysin tyytyväinen sekä suurimmaksi osaksi myös onnellinen ihminen ilman lentoemännän vakanssia,kirjailijan palkkioita ja Afrikan savanneja.

21. heinäkuuta 2010

KOMMENTIT,LAIVAT JA PYYKIT

Erästä asiaa olen alkanut ihmetellä ja siihen kuuluu myös hitunen murhetta.Olen skrivannut 142 blogia aloitettuani tämän minua kiinnostavan homman viime vuoden joulukuussa.Ja saanut yhden kommentin! Se koski pukkia,joka ei ole enää edes elävä,vaan pronssiin valettu näköispatsas Korkeasaaressa.Mietin kerran,että onko se yhä siinä paikassa,missä minäkin sen pikkutyttönä näin.Sain vastauksen että on se.Tästä vastauksesta luulin urkenevan kommenttien ryöpyn.Katin kontit.

HS:n keskustelupalstalla otetaan alvariinsa kantaa niin hyvässä kuin pahassa,enemmän pahassa.Arvostellaan kirjoittajan kielioppi- ja asiavirheitä,puututaan asian viereen,henkilökohtaisuuksiin,ollaan eri tai samaa mieltä,jopa kateellisia.Ja kun olen kurkkinut muitten blogeja,aina törmään kommentteihin.Oma laskurini joko pitää minua pilkkanaan tai sitten näyttää oikein ja se taas kertoo,että joku käy.Miksi sitten ei kommentoida? Sa se.

Eräs ystäväni,jonka olkapäähän näissä merkeissä nojasin,sanoo,ettei kirjoitukseni ketään ärsytä ja siksi kukaan ei kommentoi.Noh,voihan sitä heittää kommentaarin neutraaliinkin kirjoitukseen.Ja aivan varmasti lauseitteni joukossa on myös tahatonta puppua,johon voisi ystävällisesti minua viisaampi puuttua.Mutta hiljaista,ylen hiljaista,on sillä saralla.Miten hauskaa olisikaan saada KOMMENTTI!

No,elämäni ei nyt tähän kaadu ja porskutan eteen päin kuten se tunnettu mummokin lumessa.Isompi asia on se,että Helsingin rantoja rumentaa romulaivat.Kun en ole niillä main pasteeraillut,en ole ollut tietoinenkaan näistä suurista roskista,jotka vielä viimeisillä voimillaan sinnittelevät veden pinnalla omassa ruosteessaan kirskuen.Kinkkistä on byrokratia,pitkällistäkin,jos vallan ikuista,että päästäisiin eroon näistä esineistä,jotka kyllä näyttävät hiukan laivoilta.Mitä niistä erkanee veteen,on toinen juttu.Romutus maksaa,omistajalla ei ole ehkä haluakaan ryhtyä maksumieheksi ja yhteiskuntakaan ei mielellään heittele euroja tähän asiaan.Siispä annetaan tapauksen liukua niin sanotusti luukulta luukulle ja näinhän se pitkittyy,kunnes ehkä ruosteen raiskaama alus tekee oman päätöksen ja vajoaa pohjaan.Poissa silmistä,poissa mielestä.

Tuulista tänäänkin,mutta sehän taas ei ainakaan minusta ole mikään huono asia.Viilentää.Olisi muuten jo muutamana päivänä ollut passeli pyykinkuivausilma,mutta meidän pihalla ei pyykkiä saa ripustella.On kuivaushuone,jonka käytössä ilmenee eripuraa.Kun pyykki pannaan koneesta narulle,se joskus tai aika useinkin sinne jollain kummallisen säännön oikeudella unohtuu ja kuivuu päiväkausia vallaten montakin narua.Sitten pannaan siihen rutikuivaan pyykkiin vihamielinen lappu,jolla yleensä ei ole vaikutusta,kun pyykin omistaja ei sitä näe.Lopuksi joku täysin suivaantunut naapuri ottaa narut vallanneen pyykin pois ja kokoaa ne nurkkaan yhteen ryppykasaan pannen uuden entistäkin kiukkuisemman lapun päällimmäiseksi.Sitten tulee pyykin omistaja ja ihmettelee katalaa tomenpidettä,jonka syy hänelle ei välttämättä aina ole aivan selvä.Hän ottaa ruttaantuneen pyykkinsä,eikä pidä naapureistaan senkään vertaa kuin ennen.

Toinen kiukustumisen aihe on se,että ei välitetä pesuajoista.Meidän pyykkihuoneessa on sininen vihko,jonne pannaan huoneiston ja pyykkikoneen numero sekä aika mistä mihin konetta tai koneita käytetään.Asianomainen tulee pyykkeineen vihon kanssa sovittuun aikaan ja hupsis heijaa,koneet möyryävät vaatteita täynnä ja niiden aika kertoo,että vielä pitkästi menee.Mikä neuvoksi? Suuttumuksen nieleminen,suuri harmistuminen,odottelua ja kun ajoista ja naapurisovusta piittaamaton koneenkäyttäjä tulee,kuuluu pyykkihuoneesta äkäistä sanailua,joka on aivan oikeutettua.Vastapuoli hyökkää ja puhuu pikkumaisuudesta sun muusta.Sitten ei enää tervehditä ja alkaa ikuisuuden kestävä vihainen mulkoilu vastaan tullessa.Näin rapistuu sopuisa yhteiselo kerrostalossa.

"Etkö tiedä,ettei pahaa ole vastustettava pahalla eikä kovaa kovalla kohdattava?
Vaan minä sitten?uskalsin kysyä tuskin kuuluvasti.
Lempeydellä,kaikui varma vastaus syvyydestä.Ei sovi maksaa samalla mitalla,millä itse saa,eikä silmää silmästä otettava.On oltava elämää ylhäisempi". (Eino Leino)

20. heinäkuuta 2010

KERTURIN KERTOMAA

Nämä uimakuolemat puhuttavat.Varsinkin pienten lasten kohdalla.Lehdestä saa lukea neljä-vuotiaan hukkuneen,vaikka aikuinen on rannalla mukana.Eikös tämän ikäistä lasta pitäisi herkeämättä seurata,vaikka kaikki näyttäisi rauhalliselta ja turvalliselta? Kun annetaan vastuu olla lastenkaitsijana,on se kokoaikaista ja herpaantumatonta työtä.Nelivuotias ei ole mikään yksin rannalla vedessä plutaaja.On oltava vieressä kädenmitan päässä,tilanteet muuttuvat sekunneissa,lapsi on vikkelä liikkeissään vedessäkin.Ei siinä auta aikuisen olla ajatuksissaan muissa maailmoissa luottaen siihen,että kaikki menee hyvin.Eikä ole mennyt.

Aikuisilla on usein viinaa päässään uimaan mennessään ja silloin omat voimat ja järki tuntuu tuhatkertaiselta.Kuinkas sitten onkaan käynyt? Helteellä sattuu uimari saamaan myös sairaskohtauksen.Vesikuolemia on tapahtunut Suomessa paljon kevään ja kesän aikana.Tilastot synkkää luettavaa.Emmekä me kuullusta ja luetusta edes ota vaaria.Ne on ne muut,jotka hukkuu,en se minä ole.Vai olisinko sittenkin?

Tänään oli tuuraaja.Minätyttö kaupungilla.Seuraava tuuraajakerta on elokuussa.Nyt tämmöinen tuuraaja on minulle kultaakin kalliimpi olento.Mutta ah,mitenkä epävarma ja vain sillointällöinen.Kun on muitakin tarvitsijoita Helsingissä.Olisiko tässä rako maahanmuuttajille,jotka tahtovat tehdä työtä ja ovat oppineet suomen kielen,käyneet asianmukaisen kurssin vanhus- ja vammaishoidossa?

Tuulee vilkkaasti,rajusti sanoisin.Puut keikahtelevat latvastaan,pensaat saavat tuulesta osansa,merellä vaahtopäitä.Valkoinen laiva nimeltänsä Princess Daphne viivähti Helsingin kaijassa.Risteilyalus,joka seilaa Euroopassa ja kauempanakin mukanaan maailmanmatkaajaihmisiä.Tallinna ja Pietari täällä päin ja niin sai "Itämeren Tytärkin" laivan vieraakseen.Olen aina haaveillut tämmöisestä cruisailusta,mutta minun laivamatkani ovat supistuneet vain Itämeren ulapoihin.Eikä siitä uneksimastani Niilinkään risteilystä taida koskaan tulla mitään.Mutta onhan minulla mielikuvitus!

Nyt pyykin ripustamiseen."Tee työtä,tee työtä!Mitä tahansa,kunhan teet". Tämä oli Teuvo Pakkalaa. Kirjoittamisiin.

19. heinäkuuta 2010

JOUTOAJAN JUTTUA

Luin Suomen Kuvalehdestä Hanna Leivonniemen kirjoittaman erään nyt Suomessa kiintiöpakolaisena elävän irakilaisperheen tarinan.Sympatiani heräsivät.Ensin he asuivat Syyriassa pakolaisleirissä paettuaan Irakin oloja.Elämä kurjaa,työtä ei ole lupa tehdä,perheen isä on hammaslääkäri,ei kunnon nukkumispaikkaa,ruoka vähissä.Syyria ei pysty auttamaan.YK:n pakolaisjärjestöstä ilmoitetaan matkan järjestyvän Suomeen.Tietysti perhettä kiinnosti päästä pois Syyriasta kunnollisiin oloihin,kunhan ensin selviää,missä on sellainen maa kuin Suomi.Kysymyksiä ilmastosta,talvesta,kielestä,kaikesta.Nyt he asuvat Espoossa.Ensivaikutelmana oli kysymys,onko ulkonaliikkumiskielto,kun ketään ei missään näy,vaikka oli kesäilta ja valoisaa.Kielivaikeuksia on vielä kahdenkin vuoden jälkeen.Suomalaiset eivät halua ystävystyä,eikä perheen isä ole vielä saanut hammaslääkärin pätevyyttään käännytetyksi Suomeen.Siihen vaaditaan tentti ja tenttikirjat ovat suomeksi.
He haluaisivat olla osana suomalaista yhteiskuntaa,mutta kohtaavat lievää rasisimia,jonka aistivat asioidessaan esimerkiksi kaupoissa.

Tämä perhe kuuluu niihin pakolaisiin,jonka toivotan Suomeen tervetulleeksi ilman sarvia ja hampaita.He yrittävät sopeutua,tahtovat tehdä työtä,ovat kiinnostuneita ja toiveikkaita.Me voisimme suhtautua heidän odotuksiinsa suopeammin,auttaa heitä pyrkimyksessään olla osana meitä.Perheen isä sanoo kuitenkin tarkoittaen heidän kohtaamaansa vastustusta täällä olleensa "Syyriassa onnellisempi,vaikka täällä on kaikki paremmin". Ja he asuivat Irakista paettuaan Syyriassa pakolaisleirin ankeudessa!

Ilma tuntuu viileämmältä.Tuntuu oikeastaan aika mukavalta.Ehdin juuri ja juuri ennen sadetta eilen kastella kukkapenkkini.Mikään ei ainakaan minulle kielinyt Esterin vierailusta.Ja sitten tuli vettä,sitä tuli kauan ja se tuntui hyvältä ja raikastavalta.Nautin pisaroiden putoilemisesta kasvoilleni avonaisessa ikkunassa,kuuntelin ropinaa ja ihastelin yleistä harmautta taivaalla.Epävakaista,ilmoitti säätieteilijä ja se oli mannaa sielulleni.

Mannaa sielulleni on myös se,että mies menee seuraavan kerran intervallihoitoon jo syyskuussa viikoksi ja sitä seuraava kerta on marraskuussa.Jokatorstainen vapaapäiväni on lopetettu ja olen nyt näiden intervallihoitopaikkojen varassa.Katsokaamme,miten tämmöinen järjestely sujuu.Mies ainakin suhtautuu vielä nyt suosiollisesti asiaan.

Jossain laulussa lauletaan ranskalaisista koroista.Nyt on tutkittu,että korkeiden korkojen käyttö aiheuttaa jalan lihaksistossa muutoksia.Kävely kuulemma paljain jaloin on yhtä kidutusta.Itse olen käyttänyt korkeita korkoja koko aikuisikäni (ja se on kauan),mutta paljain jaloin tepsuttelu sujuu aivan hyvin kuin myös aamutossuissa.Koekäyttäjät olivat sipsutelleet korkeissa koroissa pari vuotta ja kävely ilman oli vähitellen tullut kivuliaaksi.No,tämäkin taas yhden lajin tutkimus,jonka tuloksista voimme olla montaa mieltä.

Sain eilen vihdoinkin aikaan kirjeen ystävälleni Italiaan.Kirjoittamiskiintiöni kun täyttyy mukavasti tällä blogilla ja muuta ei sitten juuri tarvitakaan.Nyt kuitenkin pitkä kirje.Ennen oli näitä kirjeystäviä paljon enemmän ja ennen myös kirjoitettiin kirjeitä enemmän.Nykyisin kirjoittamisen korvaa kaikenmaailman sähköiset vempaimet ja puhelinviestit.Kielenkäyttö supistunut,sanoilla leikkimiset unohtuneet.Kuitenkin on yhä osaavia.Sen huomaa,kun saa luettavakseen ylioppilaskirjoitusten aineita.Mitä loistavaa kielenkäyttöä! Suurenmoista mielikuvitusta! Laajaa tietoutta asiasta,mistä kirjoittaa! Niistä moni mielestäni voittaa nimekkäänkin konkarikirjailijan tuotokset.Ehkä heistä jonkun kirja on joskus Finlandia-palkintoehdokkaana.

Tässäpä tämä tänään.Aletaan viettää aurinkoista kesäpäivää.

18. heinäkuuta 2010

TARINOINTIA,JORINOINTIA

Jaahas,se on sitten sunnuntai! Heleä ja aurinkoinen,helteinen ja hiljainen.Yöllä kyllä notkuili nuoria kaljatölkkeineen naapurirapun edessä niin,että äkäinen huuto kuului meille asti jonkun miehen vaatiessa unirauhaa.Pojat lähtivät ja sen verran katsoin,etteivät vaan parkkeeraa meidän rapun eteen.Ohi menivät.Nukahdin.

Sitten putosi mies vuoteesta.Heräsin tömähdykseen ja kun ketään ei näkynyt naapurisängyssä,tiesin tapahtuneen.Mistä sainkin ne voimat,joilla nostin miehen takaisin vuoteelle.Ihmettelen vieläkin.Päähän tuli naarmu,johon laastaria.Muutaman minuutin kuluttua mies jo taas kuorsasi.Minä en.Näin käy,kun perusteellisesti herään.Katselin tv:tä,istuin parvekkeella,pelasin pasianssia ja söin korpun.En edes haukotellut.Lopulta yritin nukkumista ja ilmeisesti se oli onnistunut,kun seuraavan kerran avasin silmäni,oli aamu jo pitkällä ja mies turvallisesti vieressäni.Eikä muistanut mitään sängystä kellahtamista.Ehkä muisti,ehkä ei.Nämä ovat niitä asioita,joista ei selvää ota.

Burkakiellosta Euroopassa puhutaan.Mitä mieltä minä olen? No ainakin sitä,että henkilöllisyys pitää pystyä todistamaan tarvittaessa ja mitenkäs se käy,jos vain silmät näkyvät.Helsingissä ainakin on käyty keskustelua,kun yleisessä kulkuneuvossa on kuvallinen matkakortti,niin mistäs sen tietää,vaikka sitä käyttäisi naapurin mies.Tai tullissa tahdotaan nähdä,että passia käyttävä on sama henkilö kuin kuvassa,jossa luultavasti ei ole burkaa.Ja olisihan se tietysti myös mukavaa,jos joutuisi burkallisen naisen kanssa juttusille,niin näkisi keskustelukumppanin kasvot.Minäkin otan päästäni aina aurinkolasit tervehtiessäni.Muutoin minua ei haittaa nämä mustaviittaiset naiset katukuvassa.Pukeutumisen vapaus! Enemmän ärsyttää ne pikkutytöt,jotka pukeutuvat kuin aikuiset naiset toitottaen sukupuolisuuttaan väärillä pukuvalinnoilla.Harvoin,aivan liian harvoin,näkee enää pieniä tyttöjä pikkutyttöjen leningeissä.Vaatesuunnittelijat sanovat: kun ei kysytä,ei tarjota.Aikuistuminen alkaa liian varhain,lapsuus jätetään käyttämättä.

Eilen istuttiin rannalla.Varjossa.Vispilä kauhoi vettä siipirattaallaan yläkerta pullistellen ihmisistä,jotka palasivat Kauppatorin laituriin Korkeasaaresta.Flamingoja ei kai näytillä vielä ole.Kettu söi talvella pari ja loput kuolivat seuraksi pelästykseen.Tahtoivat vielä silloinkin puhaltaa yhteiseen hiileen.Toimittaja Ilkka Malmberg kirjoittikin niistä Helsingin Sanomiin riipaisevan kauniisti saaden monen lukijan silmät kyyneliin.Mieskin huomasi Vispilän,kun kädestä pitäen viisasin.Muuten merielämä vaikutti hiljaiselta.Veneilijät saaristoissa loman vietossa.Raitilla näkyi vain yksi urhea sauvakävelijä,nurmikolla ei auringonpalvojia.Varoitukset voimakkaasta UV-säteilystä ilmeisesti menneet perille.Istuimme tovin ja sitten kotiin nakkikastikkeen valmistukseen.

Tänään sisällä.Osan päivää yritän päästä eilen vierailulle tulleesta isosta kärpäsestä eroon.Yhytin sen jo kerran,mutta vikkelä on vintiö.Ei hoksottimetkaan mitenkään paremmasta päästä,kun ei äkkää avonaisia ikkunoita ja parvekkeen ovea,joista pääsisi suoraan luontoon.Mehiläiset ja kimalaiset osaavat tämän paremmin.Mutta tämmöisen pientä hävittäjää muistuttavan olennon kanssa on vaikeampaa. Se on myös jotenkin epämiellyttävämpi kuin hellyttävän pehmeä ja pörröinen kimalainen,joka uurastaa leipänsä eteen päivät pitkät.Kun taas kärpänen syö mitä sattuu edestään löytämään,kaikenlaista pilaantunutta ja haisevaa.No,ehkä sitäkin tarvitaan tässä luonnon moninaisuudessa.Jos ei muuta,iso kärpänen saattaa maistua esimerkiksi pääskysen suussa yhtä makoisalta kuin sunnuntaipaisti ihmisellä.

Tässäpä taas nämä loruni tänä päivänä,jos lukea mielitte.

16. heinäkuuta 2010

PÄIVÄNÄ MUUANNA

Pari edellistä päivää olivat pahoja.Nyt täytyy ajatella,että jokainen seuraava päivä on parempi.Eilinen sade puhdisti sielun ja maan.Katselin ihastuneena,miten vesi ryöppysi pyöräkatoksen kourusta.Lähetin Esterille kiitokset,kun säästi minulta kukkien kastelun.Pihapuut ikään kuin ojentautuivat suorempaan,pensaat pörhistyivät ja ruohon vihreys kirkastui.Ilmatieteilijän epävakainen-sana kuulosti rakkauden tunnustukselta.Sydämeni hypähti kuin joskus teini-iässä kuullessani pojan kuiskaavan ujosti: mä tykkään susta.

Tommy Tabermann pääsee tänään haudan lepoon.Ei mitään julkihautajaisia,vaan lehden mukaan runoilija haudataan vain läheisten läsnäollessa.Kriitikot eivät juurikaan Tabermannin runoja arvostaneet.Ehkä se kirpaisi aikanaan ,kuten niin monia muitakin,jotka ovat saaneet tuntea saman.Mutta kansa luki ja rakasti.Ehkä se oli kuitenkin tärkeämpää.Ehkä runoilija muiden kirjailijoiden tapaan kirjoittaa sittenkin myös vain itselleen ja hyvä niin,jos joku saa iloa tai lohtua runoja lukiessaan.Tabermann onnistui,julisti vilpittömästi rakkautta.Ja sehän ei koskaan ketään loukkaa.

Joku kertoi blogissaan,ettei jaksa istua koneen ääressä näin helteellä.Minä jaksan aina näin aamuisin.Huone varjon puolella,tuuletin surisee,parvekkeen lasit auki.Kuuluu lintujen liverrys ja tuulen humina.Hyvä tässä on.Iltapäivällä tämä puoli taloa on kuin pätsi.Koivu,joka aikoinaan varjosti,kaadettiin vastusteluistani huolimatta.Parveke oli puun ansiosta kuin viileä lehtimaja.Puun häviämisen jälkeen partsilla oli paahdetta riittämiin.Ostin sälekaihtimet.Kuten olen luultavasti monesti maininnut,vietän aikaani parvekkeella.Minulla on kummallinen käsitys,että se on rakennettu viihtyvyyttä ajatellen.Eikä siksi,että sinne pinotaan niitä tavaroita,joita ei tarvita eli pidetään varastona.Itse en edes pyykkiä parvekkeella kuivata.Se on minulle kesähuone tuolineen ja pöytineen,silkkisine puineen.Se on minun paikkani,jossa saan nauttia,ummistaa silmät ja lentää mielikuvituksen siivin vaikka maailman ääriin.

Tänään emme ulos heilahda.Lounaaksi on kylmät kala-annokset höystettynä vastakeitetyillä siikli-perunoilla.Jälkiruuaksi mansikoita ja minulle lisäksi sampanjaa.Huomisesta ulosmenosta en tiedä.Ehkä postilaatikolle.On asiaa Kelaan ja miehen päivähoitopaikkaan kirje,jossa ilmoitan hänen lopettavan olosuhteiden pakosta jokaviikkoisen päivän.Tämä on vain totuttelukysymys,että vapaani sen kuin supistuvat.Intervallihoitopaikat tulevat enenevässä määrin ajankohtaiseksi.Juuri tällä hetkellä ei tulevaisuus kovin ruusuiselta näytä,mutta enköhän minä selviä.Olen aika lujaa tekoa.

C soitti eilen ja kertoi olleensa kotonaan viileässä koko helleajan.Ulosmeno ei houkuta niin kauan kuin jääkaapissa ja pakastimessa riittää ruokaa.Vannotin häntäkin juomaan,vaikka ei janottaisikaan.Sairaaloiden ensiapupuolet ovat täynnä ihmisiä,jotka ovat juomisen tärkeyden unohtaneet.Kuka valvoo niitä iäkkäitä ihmisiä,jotka asuvat yksin? Kuka hoputtaa juomaan? Nämä ovat niitä ikuisuuskysymyksiä liittyen hiukan retuperällä olevaan suomalaiseen vanhusten hoitoon.Ei rahaa,ei hoitopaikkoja,ei henkilökuntaa eikä edes omaisia tai ystävällismielisiä ja välittäviä naapureita.Kerrostalomentaliteetti kun tuppaa olemaan sitä,kuten tässäkin talossa olen havainnut,että "naapurien kanssa ei tahdota olla läheisemmissä väleissä". Ja niinhän siinä sitten käy,että naapurin läsnäolo huomataan vasta sitten,kun postiluukusta hajahtaa.

Mutta tänään paistaa aurinkoinen siniseltä taivaalta.Helle hivelee hipiää ja me kaikki yhdessä suvehdimme ennen kuin syysmyrsky merellä pauhaa.Nauttikaamme.

15. heinäkuuta 2010

VALITUSTA JA MURHETTA

Nonnih, tämä viikko piti kohdallani olla hymyn viikko eli ei valitusta eikä murhetta.Toisin kävi ja käy.

Eilen saimme miehen kanssa tuta epäkorrektia käytöstä invataksin kuljettajalta,josta tein valituksen.Pienistä en tee,mutta tämä ylitti törkeydellään kynnyksen.Hän oli valkoihoinen,puheessa vieras aksentti.Enkä ole moisen kuljettajan kyydissä koskaan elämäni aikana ollut.Hän saanee tiedon valituksestani edustamaltaan kuljetusfirmalta kuin myös kaupungin taholta,jonka alaisuudessa invataksifirmat yleensä toimivat.

Tänään jäin miehen kanssa sitten tämän talon hissiin.Paniikki iski heti.Hissi täyttyy pyörätuolista,miehestä ja minusta.Seison seinän ja tuolin välissä puristuksissa yleensäkin.Hissi meni alas,mutta ovi ei auennut.Huusin,potkin,löin ovea ja olin pyörtymäisilläni kauhusta.Kukaan ei tullut.Se oli tiukka paikka,tuntui kuin ilma loppuisi,hengittäminen alkoi olla vaikeaa.Tässä tilanteessa järjellä ei ole sijaa,on vain hitonmoinen tarve päästä ulos keinolla millä hyvänsä.

Lopulta joku mies tuli ja avasi ulkopuolelta oven avoimesti nauraen hädälleni.Pullahdin ulos kuin sampanjapullon korkki pullosta.Mies veti pyörätuolin.Alkoi sitten pöyhkeään äänensävyyn neuvoa,että fobiani vuoksi minun pitäisi panna mies yksin hissiin ja itse kävellä.Tämän halvaantuneen miehen,joka myös jumiin jäätyään saattaisi tehdä mitä vaan. Ja miksi panisin hänet yksin alttiiksi??? Tiedän myös,että nk.hissisäännöt sanelevat sen,että pyörätuolia ihmisineen ei saa jättää ilman saattajaa hissin kuljetettavaksi.Kaveri osoittautuikin lopulta hissinkorjaajaksi,mutta ilmeisen tietämättömäksi säännöistä.Eikä liioin ole hänen asiansa neuvoa minua,miten mieheni kanssa eri tilanteissa käyttäydyn.En minäkään mene ohjailemaan häntä hänen työssään.

Istuin rappusilla pitkän tovin koko ruumis täristen hengitys epätasaisena.Ylimielinen korjaaja meni menojaan jäämättä edes katsomaan mitä kohdallani tapahtuu.Inhimillisyyden oppitunti ei olisi hänelle pahitteeksi.Koska aloitin valitusten tekemisen,soitin hissinkorjaajan esimiehelle ja kerroin tapahtuman.Häneltä kuulin,että mainitun korjaajan käytöstavoista on usein valitettu.Ehkä ammatinvaihtoa voisi harkita! Kuin myös tutustumista klaustrofobiaan.Ahtaaseen suljettuun tilaan teljettynä oleminen on fobiaa potevalle totinen paikka,jonka seuraamukset voivat olla vakavia.Eikä elämä ole aina niin yksinkertaista,että voi sitä ja sitä jättää tekemättä.On tilanteita,kun on pakko tehdä.Valinnanmahdollisuutta ei ole.Minulla mieheni sairauden takia näitä mahdollisuuksia on hyvin harvoin.

14. heinäkuuta 2010

SAARESSA

Ilona tuli perheineen saaresta.Pyhää henkeä ja kaipuuta takaisin täynnä.Onkohan niin,että meistä jokainen sisimmässään kaipaa maaseudun hiljaisuutta ja luonnon läheisyyttä? Jos kaupungissa maito happanee,on se paha juttu.Nyt ei ollut.Vaikka aamusella oli maito käyttökelvotonta hiukan tehottomassa kaasujääkaapissa,ei se tahtia haitannut.Sähköä kun ei ole.Matkapuhelinta ei voi ladata.Mikään ei pärissyt.Ainoat äänet tulivat luonnosta ja veden takaa lehmien kelloista ja yksinäisen koiran haukusta.Tämän auvoisemmaksi ei elämä voi tulla.

Aamukahvin jälkeen mies torkahtaa siinä laskellessaan seinähirsien lukumäärää.Poika heittelee rannassa voileipiä melkein liikkumattomana lepäävään veteen,jossa muikunpoikaset ovat aikuistumassa parven suojissa.Pojan vaimo on ihastunut miehensä heittelytaidosta.Yrittää itsekin.Jossain singahtaa kirkaskylkinen kala ilmaan.Sitä katselee kuikka siirtyen tuonnemmaksi.Harvinaisen suurikokoinen urossorsa soutaa ylväästi ohi suoden katseen voileipiä heittelevään poikaan.Ilona pesee astioita kahdessa vadissa,kunhan on ensin hakenut vettä järvestä.Mutta sekin on pelkkää iloa.Niin sitä ihminen sopeutuu,kaupunkilainenkin.

Miehet kantavat puut saunaan.Mikään ei voita puusaunaa! Ihan toista kuin miehen jokaviikkoinen sähköllä käyvä kaupunkisauna. Istuvat saunan lauteilla,juttelevat miesten asioita,isä ja poika.Pulahtavat ilkosillaan järveen.Nuijapäät pelästyvät,viskautuvat parvena kauemmaksi,lahna kurkistaa kaislikosta.Se ei tiedä,että joutuu seuraavana päivänä suolattavaksi.Ilona onkin taitava kalamies.Mutta,kuten kalajutuissa aina,pääsi se isompi karkuun!

Ainakin kerran he soutavat sivilisaation sekaan hankkiakseen ruokaa.Kaupassa on vain lähiviljelijöiden viljasta tehtyä leipää.Voi kirnuttu kotiseudun lehmien maidosta,viilit hapatettu ja kermat saatu.Mansikat hohtavat puhtoisina juuri pelloilta nousseena,appelsiinit ja banaanit... no,ei nyt sentään.Possulan ohi ajaessaan,he tietävät,mistä kinkku leivän päälle tulee.Kaakattavat kanat pitävät asukkaat munissa.Tuoreen tuoksu kaikkialla suorastaan huumaa.He ostavat veneellisen verran.Saavat kaiken säällisesti saareen.Saarielämä jatkuu.

Ilonan ja perheensä aika on kuitenkin vähitellen saaressa päättymässä.Kuuluu neljä syvää huokausta,joihin yhtyy humina puissa ja kaislikon suhina.Jopa auringon peittää hetkeksi pieni valkoinen poutapilvi kuin kyynel taivaalla.He astuvat veneeseen,alkaa viimeinen soutu saaresta.Saari katoaa vähitellen horisonttiin,vene karahtaa mantereen rantaan.Soratie pöllyää kylässä,kunnes auto saa alleen asfalttia.Nuo neljä ihmistä eivät paljoa puhu.Muistot ja kaipuu täyttää mielen.Kuluu tovi,kun taas sähkö,vesiveski ja kahvinkeitin tuntuu hyvältä.Mutta ensi vuonnakin on kesä.Osoitteen tietävät.

12. heinäkuuta 2010

VALITUS JA MURHE POIS

Tämä tänään alkanut viikko on se viikko vuodesta,kun olen aikonut minimoida tyytymättömänä olemisen.Meinaan katsella itseäni,ystäviä ja ympäristöä positiivisesti ja ummistaa silmät asioille,jotka minua ovat aiemmin harmittaneet.

Helle olkoon ensimmäinen,josta olen napisematta.Toiseksi mieleni olkoon kuohahtamatta,vaikka ystäväni puhuu puppua.Kolmanneksi en vihoittele,vaikka mies kaataa viinipöydän,jossa on puhelin.Viinipöytä? Aivan oikea nimike,eikä sitä saa sekoittaa viinapöytään.Neljäs kohta ymmärrykseni ja anteeksiantoni huipulla olkoon se,että en kohottele kulmakarvojani,vaikka naapurin poika pissaa pihalle.Hän on pieni poika,mutta kun eivät koiratkaan saa... Poika ehkä jossain mökillä nähnyt,mitenkä iso raavas mies tekee tempun talon nurkalla ja poika siitä tarkasti oppia ottaen: mitä isot edellä jne. Itseni suhteen olen tällä viikolla avarakatseinen ja hyväksyn elämäni epäkohdat,rajat,ylipainon ja olkapääni särkevän kiertäjäkalvosinvaivan.Tulkoon tästä viikosta hilpeän iloinen ilman äitymyksiä ja nokkaantumisia.

Aurinko paistaa heleästi.Ei edes poutapilviä näy.Vieno tuuli se taivuttaa koivun larvan.Kukat kukoistavat ja loistavat kuin hikihelmet otsallani.Pakastimessa jääpaloja ja vettä tulee hanasta.Paahdetta piisaa.Tätä passaa helmikuussa kaihoten muistella,kun pakkanen kipristelee korkeakorkoisissa saappaissani,eikä takin pystykaulus karvoineen tunnu riittävältä.

Muistuu silloin myös mieleen juuri männäpäivän pihasoittaja,joka lienee tullut meitä viihdyttämään kotipihalleni vallan Romaniasta asti.Nainen soitti kyllä hyvin ja apulaisena hääri pieni tyttönen,jonka virkana taisi olla lanttien keruu.Olin tullut suihkusta ja kun ei ollut vielä tämä positiivisen ajattelun viikko alkanut,ryntäsin parvekkeelle pelkkä pyyheliina suojanani katsomaan hienoinen pystyryppy otsanahassani,kuka soittaa ja miksi.Naisen katse yhytti omani,tervehti ja haitari sen kuin soi.En lanttia heittänyt,eikä tainnut kukaan muukaan,koska nainen lähti tyttöineen ja soittopeleineen.Nykyisin ei kai ilman virkavallan lupaa saa soitella (vai saako?),mutta minun lapsuudessani se oli aika yleistä.Ja silloin rahaa heitettiin soittajan boksiin,jonne ne iloisesti kilahtivat elleivät pudonneet asfalttiin.Pihoilla vieraili myös veitsenteroittajia ja joskus jopa perunoiden myyjiä.Ja kaikki tuntui herttaiselta ja asiaan kuuluvalta.Ihmisten käsi oli karttuisa ja niin pitikin.Mutta he kaikki olivat oman maan kansalaisia,suomalaisia maanmiehiä,eikä heitä ollut vaivoiksi asti.

Posti ei ole vielä tullut.Kaivan jo hymyä esille,vaikka kirjekuoret sisältäisivätkin laskuja.Kirjeitä saan enää harvoin.Puhelin,sähköposti ja tekstiviesti korvaa.Mutta ei niin hyvin.Iloitsen niistäkin,sillä tämä viikko on myönteisen ajattelun viikko.Elämä on ihanaa ja meillä kaikilla kuuma kesä ja rutkasti UV-säteilyä.

Väinö Linna on sanonut "Jos sie ossaat laulaa,nii hyrehi hiljaksee.Se pittää mielen keviän.Sillee sitä täytyy mielenratekiaa toimittaa".

11. heinäkuuta 2010

SAMPANJA,SAMPPANJA TAI SHAMPANJA

Joku ystävistäni sanoo juovansa sampanjaa vain juhlistaakseen jotain asiaa.Minä taas,kun päähän pälkähtää ja juuri tänään pälkähti.Onneksi oli jääkaapissa Nicolas Feuillattea,jota yleensäkin kotona pidän.

Minusta sampanjan juominen sopii,vaikka ei juhlahetki olisikaan.Tai oikeastaan sampanja tekee juhlahetken.Juhlahetken voi tempaista toisaalta mistä vaan ja tänään kohdallani se oli kunnianosoitus jauhelihakastikkeelleni.Otin sen alkujuomana olohuoneessa pienen brownin kanssa,sillä mansikat olin säästänyt jälkiruuaksi,jotka taas ovat niitä oikeita asioita sampanjan kanssa.Ja tämä vuodenaika tähän nautiskeluun on juuri omiaan sekä hyvästi ajankohtainen.Nokare kermavaahtoa,kipollinen mansikoita ja pari lasillista sampanjaa!Voiko siitä päivä enää paremmaksi tulla?

Sampanja on siitäkin helppo juoma,sillä siinä ei ole alkoholiprosentteja roppakaupalla.Sitä voi autoilijakin sipaista suullisen,kunhan sitten jättää siihen.Se on oiva tervetuliaisjuoma ja käy koko aterian ajaksi.Sitä voi maistella yksin tai kaksin tai joukolla.Muistan,kuinka Jouko siitä pitikin.Minusta sampanja sopii kaikkeen,kunhan muistaa muutaman säännön.Itse en koskaan nauti viiniä ennen kahtatoista päivällä.Eikä minuun uppoa se,että jossain päin maailmaa kello on jo kaksitoista.Kirjoittamattomiin sääntöihin kuuluu myös se,että sampanjaa kunnioitetaan juomalla se aina oikeasta sampanjalasista.Lasin on oltava sellainen,että kuplat näkyvät,kun ne kohoavat kohti pintaa.Olen kuullut sanottavan,että mitä pienemmät kuplat,sitä laadukkaampi sampanja.Ei edes keittiösampanjaa sovi kokin maistella mistä tahansa juomalasista.Jos nyt mikään sampanja on keittiösampanjaa.Ruuanlaittoon sopii yleisempi kuohuviini.

Sampanjalle vihkiytynyt asiantuntija ei missään tapauksessa pidä sampanjaa kuohuviininä.Tästä pitäisi joskus keskustella viininviljelijän kanssa,jonka rypäleistä sampanjaa tehdään.Sehän ei ole mikään yksinkertainen juttu,vaan monen prosessin menetelmä,joka aikanaan kulminoituu makuhermoja hivelevään nautintohetkeen.

Tämä kuohuva juoma menee joillakuilla jalkoihin ja joillakin jopa päähän.Eikä tämä välttämättä tarkoita,että on tullut juotua pullokaupalla,joka taas ei kuulu ollenkaan sampanjakulttuuriin.Se on sivistynyt juoma ja se on nautittava sille kuuluvalla kunnioituksella.On melkein pyhä toimitus avata pullo,poksauttaa korkki hillityn elegantisti ja kaataa juoma lasiin.Saa katseltavakseen kuplien leikittelyä niiden kiiruhtaessa ylöspäin ,nostaa lasi huulilleen ja maistaa.

Me saisimme kohottaa maljan Ranskan Champagnen maakunnalle,jonka auringonpaisteessa rypäleet kypsyvät.Me saisimme osoittaa kunnioitusta myös aikojen alun luostareille,jonka hämyisissä ja viileissä kellareissa vahingossa sampanjan tapainen juoma valmistui.Vuosisatojen kuluessa valmistustapa kehittyi ja meillä on nyt hieno,kuohuva ja kiehtova juoma nautittavanamme.Juhlistakaamme tätä kuumaa suvea lasillisella!

"Jos juot sa viiniä,niin tee se kera viisaiden
tai sulotarten taivaisten,tulppaani-kulmien.
Vain vähän juo.Vain toisinaan.Ulos suusta suistamatta.
Ei paljoa.Ei näkyen.Ei julki juopuen."

(Omar Khaijam)

10. heinäkuuta 2010

HUONOA KÄYTÖSTÄ

HS:n nettisivuilla kerrotaan,mitenkä Hiekkarannan uimayleisö käy uimapukusillaan viereisen hautausmaan kappelin vessassa.Vaikka kesken hautajaismenojen.Syy tämmöiseen sivistymättömään käytökseen on kuulemma se,että Hietsun vessat "ovat niin epäsiistejä".

Eikö meillä ole enää edes hituistakaan häpyä? Miltä tämmöisestä nyt vessaan menijästä tuntuisi,jos joskus myöhemmin hänen lähimmäisensä siunauksen aikana vähäpukeiset ja ehkä kovaäänisetkin ihmiset kulkisivat hautajaiskappelissa etsimässä wc:tä? Miksi suomalaisen käytös on niin usein sopimatonta?

Eiköhän nämä uimarannan wc:t ole siivottomia siksi,että rannan käyttäjät itse ovat ne siihen jamaan saattaneet? Meidän vessakulttuurimme on huonoa,kuten niin moni muukin asia käyttäytymisessämme.Joku kirjoittaja vertaa suomalaisen vessan siisteyttä muiden maiden naisten- ja miestenhuoneisiin ja suomalainen on tietysti se epäsiistimpi.Tämän olen itsekin todennut.Meidän metsäläismieleemme ei toisen omistaman paikan siistinä pitäminen ole mennyt.Toki on poikkeuksia myös ulkomailla sikäläisessä wc-kulttuurissa,mutta yleiskuva on sivistyneempi.Toisen omaisuutta kunnioitetaan.Se iskostetaan mieleen jo kotikasvatuksessa ja se näkyy aikuisena käyttäytymisessä.Meillä ei lapsen kasvatusta oikeaan suuntaan pidetä erinomaisen tärkeänä.Meillä on jo se sukupolvi vanhempina,jonka omakin kasvatus on jäänyt retuperälle.Huonot tavat ja ruma käyttäytyminen siirtyy polvelta toiselle.

Hautausmaan kappelissa on nyt vartija,joka ohjaa ainakin viikonloppuisin uimapukuiset vessanetsijät pois kappelin tiloista.Kun he eivät sitä itse ymmärrä! Minkäänlaista puolustusta vessanhaulle ei ole.Jälleen ilmeni yksi syy lisää,miksi minua hävettää olla suomalainen.

Naapuri kertoi eilen matkatessamme yhdessä hississä,että hissi on usein jumissa.Meidän kohdalla ei ole näin tapahtunut,mutta naapurin tarina oli minulle varsinainen kauhujuttu,sillä poden hissifobiaa.Johtuu juuri kahdesta kerrasta jäätyäni yksin hissiin sen pysähdyttyä kerrosten välille.Umpinainen,ikkunaton pieni huone,jonka seinistä heijastui vain oma järkyttynyt pian paniikissa oleva kuva.Painoin hätänappulaa.Kukaan ei tullut.Lopulta ilmestyi nuorehko mies,joka sanoi,että napin painaminen ei enää aiheuta toimenpiteitä,kun "sitä painetaan turhanpäiten niin paljon". Onneksi pommiuhka lentokoneissa otetaan aina vakavasti,vaikka epäilykset pommista kielisivätkin väärästä hälytyksestä.No,kaveri sai kuulla,mitä minä ajattelen "turhan paljosta painamisesta" ja sai hänen esimiehensäkin ajattelemisen aihetta otettuani häneen yhteyttä.Pääsin niillä kahdella kerralla onnellisesti hissistä ulos.Kolmas kerta ei olisi väliksi.

Eurooppa kipristelee kauttaaltaan helteen kourissa.Suomessakin jo yli kolmekymmentä astetta paikka paikoin.Ikuinen hiki iholla,väsynyt olo,kroppa kuivuu,jos ei juo.Ensiapuasemat täyttyvät ihmisistä,joihin kuumuus on vaikuttanut ikävällä tavalla.Pitäisi juoda,vaikka ei janota.Tämä onkin ongelmana meillä.Jokaista vesilasillista edeltää vakava keskustelu syistä ja seurauksista.Julmat kuvaukset kropan kostuttamisesta sairaalassa eivät enää tee vaikutusta.Pieni hörppäys lasista,kiukkuinen katse ja lasi pois.Ikuista taistelua.

Viime yö tuli jälleen valvottua.Ensin oli hoitotoimenpiteitä ja kun sain ne tehdyksi ja miehen takaisin vuoteeseen,en saanut enää itse unta.Istuin parvekkeella ja katselin pihakoivuja.Äänetöntä ja rauhallista,himpun verran viileämpääkin.Istuin tunnin,istuin kaksi.Joskus neljän maissa aamulla kävin sänkyyn minäkin ja olin nukahtanut.Kello kävi herätessäni jo yhdeksää.

Tässäpä kaikki tällä kertaa.

9. heinäkuuta 2010

TÄMÄ HETKEN TUUMAILUA

Jos pahaa,niin hyvääkin.Porvoon ampuminen päättyi ikävästi ja pani ajattelemaan tämän maan aselakeja.Suomi lienee niitä harvoja EU-maita,joissa hyvin helposti pystyy hankkimaan aseen kuka vain ja koska vaan.Myös mieleen hiipii ajatus,ovatko rangaistuksemme liian hölliä.Päästämmekö elinkautisen rangaistuksen saaneen liian helposti takaisin vapauteen? Hyvää oli se,että kadonnut runsas parivuotinen pikkukaveri löydettiin suuretsinnän tuloksena Ristiinassa.Pieni mies yllättävän hyvässä kunnossa rämmittyään vaikeakulkuisessa maastossa yön yli.Lehtitietojen mukaan oli kissan seuraaminen saanut aikaan pikkumiehen lähtemisen mökin pihalta.

Eilinen kaatosade täälläkin päin kaupunkia peitti vedellä talon pihan,mutta teki myös sen,että pääsin kukkien kastelusta.Keskusta kamppaili enemmän veden kanssa ja Aleksanterinkadusta tuli osin virtaava joki.Ukkonen jyrähteli meillä muutaman kerran,mutta suurimmasta pälkähästä pääsimme kuin koira veräjästä.Tänään samaa hellettä,aurinkoa pilvettömältä taivaalta,sisällä pysyttelyä.Lääkäri myös ehdotti jonkinlaista lepäämistä kiertäjäkalvosinvaivani takia olkapäässä.Otin neuvosta vaarin ja laistan pyörätuolin lykkimisestä.Jospa saisin käteni kuntoon lääkityksellä ja varovaisemmalla käden käytöllä.Kaikkinainen lepotila ei tässä huushollissa onnistu.

Mitenkäs meidän sitten kävisi,jos tilanteeni vaatisi todellista ja täydellistä lepoa? Miten kävisi avuttoman mieheni? Noh,onhan Helsingissä kotisairaanhoitoa ja kotiapua.Sairaanhoitaja tulisi,mutta ei säännölliseen aikaan,jonka taas lääkkeiden antaminen kaksi kertaa päivässä vaatisi.Kotiavun tehtäviin taas ei kuulemma muuta kuulu kuin asiakkaan pesu ja mahdollisesti tyynyn pöyhiminen. Kuka kävisi kaupassa? Ruokaa saisimme ruuanvälitystoimiston kautta.Toki voisimme nauttia myös gourmet-ruuasta,jos tilaisimme sen ravintolasta.Jälkimmäisen palvelun kohdalla saisimme aterian lämpimänä,kun taas se halvempi vaihtoehto antaa mahdollisuuden ruuan jäähtymiseen,kun jaettavaa on paljon.

Täydellisen lepotilani jatkuessa alkaa pölypallerot kodissamme jyllätä,tomu peittää pian kaiken. Entäs nyt? Kotiapu ei imuriin koske,ei saa koskea. Maksullista väkeä vaan.Silloin voi käyttää kotitalousvähennystä maksuasioissa.Kaupassakäyntejä varten voi kysellä opiskelijoita,jotka ovat osan ajastaan pyhittäneet ihmisten auttamiselle.Ehkä voisivat hakea meille maitoa aamukahviin,jota emme saa,kun kukaan ei tule tiputtelemaan.Ehkä opiskelija veisi mieheni uloskin,kun hänestä on tullut valju ja harmaa iholtaan,kun ei ole käynyt ulkoilmassa aikoihin.Alamme vähitellen kumpikin olla huonossa kunnossa.Tämän tapahtuessa riittävän syvällisesti joudumme sairaalaan.Siellä hoito on himpun verran parempaa ja säännöllisempää.Jonkunlainen kokopäiväinen kontrollin alaisena oleminen kuuluu asiaan.

Sairaalassa on monet työt ulkoistettu.Ennen vanhaan alempi kasti henkilökunnassa siivosi ja luuttusi.Nyt siivoustoimisto tulee silloin tällöin ja huitaisee paikat kuntoon. Kuntoon? Miehen ollessa eräässä sairaalassa,katselin veristä sideharsotuppoa hänen vuoteensa alla koko sen ajan,minkä hän siellä oli.Tuppo oli ja pysyi.Liikkumatta jykevästi paikoillaan pölymöllikät seuranaan.Sinne se jäi sängyn alle miehen kotiutuessa parin viikon kuluttua.Ehkä vielä seuraavakin puoliso sai sen katseltavakseen.Näki tupon käpristyneen ja kuivuneen tomun peittämän olemuksen sen yrittäessä epätoivoisesti maatua muovimassalattialla.

Olen aikaisemminkin maininnut sanojen "ulkoistaminen,kilpailuttaminen ja säästäminen" olevan minulle sanoja,jotka nostattavat ihokarvani pystyyn.Minulle ne ovat negatiivisia ilmaisuja,jotka aiheuttavat kiukkua synnyttäen samalla taistelutahtoa,vaikka tiedänkin tappelevani tuulimyllyjä vastaan. Mistä näistä kolmesta sanasta on seurannut jotain hyvää?

8. heinäkuuta 2010

PIENEHKÖ KIRJOITUS

Tässä on podettu hissunkissun ja viikkotolkulla olkapäävaivaa,joka tänään lääkärikäynnillä osoittautui melko yleiseksi kiertäjäkalvosinvaivaksi.Kyllähän te tiedätte. Kehittyy rasituksesta,kertoi lääkäri.Noinko käy,kun lykkii seitsemättä vuotta melkein päivittäin pyörätuolia miehineen? Jos ei tokene vahvoilla apteekista haetuilla rohdolla,taas lääkäriin.Sain kaksi viikkoa aikaa.Noh,hyvä kun selvisi.Olinhan jo maalaillut piruja seinille.

Toukokuussa aloittamani hoitotarvikekeskustelu jatkuu.Tänään sain eräältä ylilääkäriltä kirjeen toisen silmäätekevän miehen toimeksiantona.Asia lienee nyt kai jo puhki puhuttu ja minätyttö tyydyn, tai olen jo tyytynyt, kohtalooni eli siihen laji- ja tarvikemäärään,minkä kaupunki on oikeaksi katsonut riippumatta sen kummemmin yksilötarpeesta.Kirjeessä arvostetaan omaishoitajatyötäni ja toivotetaan minulle voimia.Näistä sanoista kiitoksia.Myös siitä kiitoksia,että pienen minän julkituodut mielipiteet huomioidaan ja katsotaan vastausten arvoisiksi.

Meillä oli sitten visiitissä sosiaalitoimistohenkilö.Kun ei mitään sanonut,ilmeisesti täytän yhä omaishoitajakriteerit.Mies oli mukana keskusteluissa vastaten kun kysyttiin.Minä tarkistin vastaukset,kun muisti tuntui toisinaan pettävän.Kahvi ei oikein maistunut,vaikka tarjolla oli sitä kuuluisaa seitsemää sorttia.Liian helteistä.Onneksi jääkaapissa oli kylmää keltaista jaffaa.

Liian helteistä tänäänkin.Yritän saada miehen juomaan,vaikka ei janottaisikaan.Nestehukka uhkaa juomatonta.Olemme kerran joutuneet ambulanssissa sairaalaan tiputukseen.Tai siis oikeammin mies joutui.Sillä uhkaan,jos ei juo.Onhan se paljon yksinkertaisempaa vetäistä maaruun vesilasillinen silloin tällöin,kun maata sairaalapetissä tippaletku kämmenselässä.Luulisi ainakin.

Eilen laistin kukkien kastelun.Tänään on mentävä.Piha tuntuu kiehuvan ja kaikkialla lehahtaa vastaan kuuma ilma,eikä tuulenhenkäyskään auta.Ilmoitin tänään juhlallisella äänellä hakiessani miehen päivähoidosta,että alan tykätä talvesta ja sen vilvoittavista tuiskuista pakkaspäivinä.Ihanat viileät lumihiutaleet otsalla! Rupesin sitäkin ajattelemaan lämmöllä,kun lapsena lykkäsin kielen rautatankoon.Senhän tietää,mitä sitten tapahtui.Kieli oli ja pysyi. Miten ihanaa olisi nyt pyöritellä paljain käsin muhkea lumipallo! Enkelin kuvan tekoa vastasataneessa lumessa. Hikipisaroita ei missään.Vaatteet soljuvat aamuisin kuin itsestään päälle,eivät tartu ihoon.Suihkun jälkeen joviaali olo.Nyt on kuin ei olisi suihkussa ollutkaan,vaikka justiinsa oli.Jos onni suosii,saan vetäistä ihanaa talvi-ilmaa keuhkot täyteen jo noin seitsemän kuukauden päästä.Ehkä jo puolinautintoa ,kun puskat on ruskassa joskus kolmen,neljän kuunkierron jälkeen.Tai jos viikon päästä helle hellittää.

Tässä toiveajattelussa mieleni muhikoon.

6. heinäkuuta 2010

HYÖNTEISET

Paarma oli tänään yleisessä kulkuneuvossa,jolla tein matkaa keskustaan.Se lenteli ikkunalasia päin edestakaisin,eikä sitä näyttänyt kuumuus vaivaavan.Nämä tämmöiset,kuten kärpäset ja hyttyset,voivat erittäin hyvin lämpimässä.Ne suorastaan virkistyvät.Ihmisen ihon eritteet tuoksuvat houkuttelevasti,ateria helposti saatavissa.Muistan mökkiajoilta,mitenkä ensimmäinen kärpänen herätti keväällä riemun tunteet.Olihan se kesän airut.Torkkunut talvihorroksessa vaikka kirjahyllyssä ja kun pirttiä lämmitettiin ja päästettiin varhaiskesä sisälle,haukotteli kärpänen,ojenteli siipiään,surisi malliksi kerran ja lennähti tarkastamaan pirtin elämää: jaahas,ovat siis tulleet ja mökkikin lämpiää.Seuraavat kärpäset eivät enää ilontunteita saaneet aikaan,vaan ihminen yritti niistä päästä eroon,kärpäslätkä viuhui,ovesta kuljettiin nopsasti ja ikkunoihin pantiin verkot.

Kärpäset eivät lennä pimeässä,mutta hyttyspaskiaiset osaavat senkin tempun.Eikä mikään ole niin kauheaa yöllä makuuhuoneessa,kun hitonmoinen yhden hyttysen ininä kuuluu korvan juuressa välillä vaimentuen sen siirtyessä kauemmaksi ja taas voimistuen.Kun ininä lakkaa kokonaan,se tiesi usein,että se istahti iholle,valmistautui aterioimaan.Vasta pisto kertoo ihmiselle sen olinpaikan,mutta on jo myöhäistä.Hyttynen on ehtinyt ruiskuttaa ihmiseen verta ohentavaa ainetta ja lutkuttaa tyytyväisesti meille elintärkeää nestettä.Jos onni suosii,käy kämmen oikeaan paikkaan ja hyttynen veti viimeisen henkäyksen ja imaisun,ennenkuin levisi ihmisen iholle epämääräiseksi veren sekaiseksi pikku klöntiksi.Se jätti terveiset,joka pahimmillaan muistuttaa niistä vielä päivienkin päästä ihmisparan raapiessa pistopaikkaa vimmatusti.Eikä kutina edes hellitä.

Sitten on niitä ihmisiä,joista itikat eivät edes välitä.Siitä syntyy minulle samanlainen epäoikeudenmukaisuutta hipova tunne kuin,että jotkut saavat ja voivat ja syövät suklaata mielinmäärin eikä ole ylipainosta pelkoakaan.Joku on joskus sanonut,että hajuvesi iholla auttaa,hyttyset karttavat.Katinkontit.Olen metsässä joskus tuoksunut niin voimakkaasti,että perhosetkin kävivät katsomaan,mikä ihanuus haisee.Niillä kaikilla täytyy olla jonkunlainen viidakkorumpu,jolla kerrotaan ruuan liikkuvan lentomatkan päässä.Olen myös kuljeksinut seurassa,jossa meitä naisia hyttyset saartoivat,mutta mieskultiin ei aiottukaan kajota.Ankarasti mietimme asiaa istahdettuamme kannon nokkaan hyttysten ja niitäkin pienempien mustien olentojen piirittäessä meitä entistäkin pontevammin.Tuuli oli paras ystävämme,mutta synkässä korvessa ei juurikaan tuule.Kaikki on otollista näille pienille pedoille.

Tiedän hyttysenkin olevan jollekulle tärkeä esimerkiksi ateriana.Mikäänhän ei ole täällä aivan turhaan.Lukeudun silti näiden ötököiden viholliseksi,vaikka Helsingin keskustassa tapaankin harvoin tämän päiväistä paarmaa lukuun ottamatta.Mehiläiset ja kimalaiset,perhosetkin ovat pihapiirin asukkeina kesäaikaan ja niitähän katselee mielikseen.Joku on sanonut ehkä viisaastikin,että ihminen ei kauaa ole olemassa,jos pölyttäjät häviävät.Nyt on jo alueita maailmassa,joissa kato on käynyt.Eikun pumpulituppoa vaan käteen ja hommiin.Mutta jos on hehtaarikaupalla pölytettävää,on ehkä keksittävä joku muu keino sadon varmistamiseksi.Japanilaisethan ovat kovia poikia keksimään.Eikä mikään tai kukaan estä pitämästä muutamaa mehiläistä/kimalaista elättinä asianmukaisessa niille osoitetussa asunnossa,josta sitten lentävät pölyttämään ja antavat ihmiselleen hunajaakin.Helppo nakki.Ei tarvita kuin se mehiläiskoto,kukkaniitty lähelle ja pään suojaksi harso.

Tämän kaiken kirjoitti maallikko hyönteisasioissa.

4. heinäkuuta 2010

MIELIPITEITÄ NÄMÄKIN

Joku on hypännyt mereen Suomenlinnan lautalta.Eikö ole ollut mahdollisuutta lähteä Tukholman matkalle? Niistä laivoistahan pruukataan hypätä.No,tämän nyt tältä lähilautalta hypänneen ei käynyt kuulemma kuinkaan.Tyhmä temppu,saanee sakot.

Ne ihmiset,jotka ovat vinkuneet lämmintä säätä,lienevät tyytyväisiä.Minä en ole,enkä ole vinkunutkaan.Olen vetämättömissä helteellä.On tuskaa raahata kaksi isoa kastelukannullista vettä hissillä alas iltaisin ja suihkutella sisällöt kukkapenkkeihini.Mutta kun katsoo nuutuneita kukkiani,jotka kamppailevat kuivuuden kanssa aina koko pitkän päivän paahtavassa helteessä ja sitten näen,mitenkä vesi ne melkein hetkessä virvoittaa,tulee minullekin hyvä mieli ja unohdan oman kurimukseni.Kukat ojentuvat suoraryhtisinä.Nekin,jotka nojailivat jo toivonsa menettäneinä naapurivarteen,saavat värihehkunsa kirkkaana takaisin ja viettävät mukavan viileän yön juurien lotratessa kostean mullan kanssa.Minä kolistan tyhjine kannuineni hissiin,vilvottaudun miten voin tuulettimen edessä kotiin päästyäni,enkä liiku mitenkään enkä mihinkään ainakaan varttituntiin.Kyllä se siitä sitten taas.

Oltiin eilen ulkona.Tuuli kävi sen verran,että oli jopa miellyttävää ja varjopaikoissa aivan mahtavaa.Hiljaista oli liikenne raitilla.Huomaa kesälomien alkaneen.No,minähän tämmöisestä tykkään.Olisikin aina.

Keskustassa oli vilkkaampaa,kun tapahtumat täyttivät kadut.Helsinki Pride-kulkue kirvoitti monen kansalaisen vihatunteet ja pitihän se näyttää panemalla ranttaliksi kaasusumutteiden kanssa.Minun isäni oli yleensä avarakatseinen ja suvaitsevainen,mutta homoseksualismin kohdalla tyssäsi.Onnettomuudekseen sai sitten seinänaapurikseen seksuaalivähemmistöä edustavan komean nuoren miehen ja siinä meinasi isän pasmat mennä vallan sekaisin.Pyörtyminen oli likellä,kun tarvitsimme kirjahyllyn siirtämiseen apua ja minä menin pyytämään naapuria.Kaksi salskeaa miestä tuli ja hylly siirtyi sekunnissa.Isä katseli vähän kauempana ja tyytyi vain vaisusti nyökkäämään minun kiitellessä kavereita enemmän.Isällä oli omat näkemyksensä homoseksualismista ja piti ne hautaan asti edes yrittämättä hyväksymistä.Se oli silloin se.Nyt meillä on jo 2000-luku ja monen kaapin ovet ovat auenneet.Ymmärtämättömyys,viha ja suvaitsemattomuus on yhä ihmismielissä ja nythän nämä roihahtivat täyteen ilotulitukseen,kun päättäjät miettivät avioliittoon vihkimistä samaa sukupuolta oleville.Mitähän tästä sanoisi armas isäni? Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen on jo sanonut ja vastustaa vankasti.Avioliittoon kuuluu hänen mielestään aina mies ja nainen.Ja vain ja ainoastaan mies ja nainen.Mutta hän onkin naimisisissa pappismiehen kanssa.

Toinen kuuma keskustelu on menossa,kun ulkoministerimme Alexander Stubb avasi sanaisen arkkunsa ja loihe lausumaan,että täysadoptio samaa sukupuolta olevalle parille tulisi panna täytäntöön. Jotkut ovat sitä mieltä meistä ihmisistä,että lapsesta,jolla on kaksi isää tai kaksi äitiä,tulee jollain lailla vinksahtanut.Olematta asiaan sen enempää vihkiytyneenä olen sitä mieltä,että näitä "vinksahtaneita" lapsia on enemmän kuin tarpeeksi heteroavioliitoissakin.Ja onhan myös yksinhuoltajaäitejä (joitten määrä lisääntyy),jotka kasvattavat lapsensa yksin.Isämalli puuttuu.Näistäkin lapsista tulee aivan taatusti normaalia yhteiskuntakelpoista väkeä.Jos ei,vika saattaa olla jossakin muualla kuin perheen rakenteessa.

Nyt pitää alkaa kuumeisesti miettiä minkälainen tulee tämänpäiväisestä lisukesalaatista.Kyllästyttää jo se vakio.Eikä kovin taiteellisiin ja erikoisiin versioihin ole edes aineksia näin sunnuntaina.Ehkä leikkaan kurkkua eri malliseksi ja revin salaatin lehdet päinvastaiseen suuntaan kuin yleensä tms. Tiistaina pääsen ostamaan ja sitten voin panna mielikuvituksen liikkeelle keittokirjan salaattiohjeen avittamana.

Että näihin tuumailuihin.

3. heinäkuuta 2010

TÄNÄÄN TÄSSÄ TAAS

Tommy Tabermann on kuollut.Tämän luin lehdestä ja sydämeeni tuli tyhjyys.En teoksiaan ole lukenut,joitakin yksittäisiä runoja vain.Uutisvuodossa tietysti kaverin olen nähnyt ja tykästynyt kovin hänen sanavalmiuteensa,älykkyyteensä.Olen myös tv-ruudussa katsellut häntä eduskuntasalin tuolilla ja kuunnellut joskus asiaansa.Kun tämmöinen sympaattinen ja lämminhenkinen henkilö,jota ei edes tunne,poistuu riveistämme,se kuitenkin koskee.Uutisvuoto himpun verran heikentyi,kun Tabermann sen jätti vuonna 2007.Tilalle tuli nauravainen Stan Saanila.Ja kun tänä vuonna lähti Peter Nyman muihin tehtäviin,minkälainen on ohjelman jatko uuden vetäjän Baba Lybeckin myötä? Jatkaako tyylikkäällä huumorilla kyllästetty Jari Tervo? Pidettyä ja rakastettua ohjelmaa on tehty jo vuodesta 1998.Pitäneekö yhä pintansa kaikkien muutosten jälkeen? Jos Tervo vielä jättäytyy pois...

Nyt on sitten huomattu,että meitä suomalaisia on kahta lajia.On itäisiä ja läntisiä ihmisiä.Itäiset lystimpiä ja vilkkaampia,kun läntisessä mielessä jyllää vakavuus ja säntillisyys.Pantiin lehdessä oikein vastakkain itäisiä ja läntisiä julkkiksia.No,olihan eroa.Lehden mukaan.Toinen lupsakas,toinen vähemmän.Kivoja tutkimuksia tämmöiset.Ja kaikkihan ovat huomanneet esimerkiksi karjalaisten eloisuuden ja puhevilkkauden,iloisen ja optimistisen mielen.Kun taas jossain Varsinais-Suomessa elellään vaiteliaina ja totisina huolen häivä otsanahassa.Kumpaako lajia minä sitten olen? Läntistä kai,kun Helsinki on ollut sukuni koto.Mä siis "oon mikä oon,en voi muuksi tulla,ei muu parempaa oisi mulla".

Palaan vielä eiliseen aiheeseen Tsilari-lehteen ja nyt Mikko Seppälän kirjoitukseen eräästä suomalaisesta miehestä. Sata vuotta sitten suosituin esiintyjä ja laulun tekijä oli Affu Tanner.Oottako kuulleet? Affu oli Stadin kundi.Hän lauloi: "Suomi muu on mulle niin kuin erämaa miss´ Helsinki vaan kosteikkona heijastaa.Sun liepeilläsi levon saan niin suloisen,niin kodikkaan sun hoiviis´ jään,en lähde kulkemaan." Kävi Tanner toki ulkomaillakin,USAssa asti,suomalaisten asuttamilla alueilla.Siviiliammatiltaan Johan Alfred Tanner oli rakennusmestari.Kerrotaan,että hänen rakentamansa talo Kaivopuistossa ainakin osittain sortui.Tämä vei rakennussopimuksia,mutta esiintyminen jäi.Kansa rakasti.Tsilari kertoo edelleen,että "Affu skrivas stygensä,jos ei ny slangiks,ni stadilaisel gartsojen kielel". Sakari Halonen oli armoitettu Tannerin kuplettien esittäjä.Häntä olemme melkein kaikki kuulleet.Hänkin jo poistunut keskuudestamme.Meidän olisi kaikkien otettava edes vähän opiksi Tannerin sanat: "Minä tahtoisin että maailma se tinkimättä ois´ ilonen ja hilpee nopea ja virkee ja huomenhuolet pois.Sillä elämä on lyhyt kun polvihame vain,siks´ ilo meillä pitää olla ain".

Olen nyt tässä mainostanut Tsilari-lehteä ehkä liiankin kanssa,samoin Helsinkiä.Voipi jotakuta ärsyttääkin.Älkää viittikö.Jokaiselle on oma kaupunki tai muu paikka tärkeä,omat juuret. Minulle se on tämä kaupunki,eikä Tsilarissakaan vikaa ole.

Mies aikoo saada minun flunssani.Pitää mennä hoivaamaan.Heippa heippa hei,kuten C aina sanoo puhelun päättyessä.

2. heinäkuuta 2010

TÄNÄINEN VIRKKAUS

Englannissa on tutkittu.Tuloksena se,että tv:n ylenpalttinen katseleminen lyhentää ikää.On se vaan niin,että aina tutkitaan ja aina saadaan tietää jonkin asian olevan pahaksi.No,minusta tuntuu,että kaikkinainen sohvaperunana oleminen eli siis olla tekemättä juurikaan mitään,lyhentää ihmisikää.Aivotkin tottuvat iankaikkiseen lepotilaan,eivätkä sitten enää osaakaan täyspainoisesti toimia.Ihmisen olisi oltava voimiensa mukaan aktiivinen loppuun asti.Tämän olen minä itsetykönäni vakaasti päättänyt,enkä luultavasti ylen huonosti ole pärjännyt.Eikä tämä aktiivisena oleminen nyt suinkaan tarkoita sitä,että 95v heittäisi rollaattorinsa nurkkaan ja lähtisi pururadalle huojahtelemaan.Voimisteluttaa voi pelkkiä aivojakin.Hyvä keskustelu jo palvelutalon yhteistilan oleskeluhuoneessa kummasti piristää.Palvelutaloikäisillä kun vielä tätä keskustelutaitoa on.Tuppaa olemaan semmoinen avu näillä nuoremmilla ikäpolvilla,jota ei ole opittu.Tai ei ole pidetty tärkeänä.Pitäisi!

Ilona lähtee saarelaiseksi joksikin ajaksi.Tällä naisella on sana hallussa ja ehdotinkin,että alkaisi kirjoittaa olemisestaan venematkan päässä saaritarinoita.Helsingin Sanomissa oli kerran Punaisen Tuvan Tarinoita erään pakinoitsijan kertomana ja lystejä olivat.Hänkin oli saaressa.Saarissa tuntuu aina tapahtuvan enemmän kuin mantereen puolella.Itsekin tämän kokeneena tiedän kyllä.Tosin väliaikaissaaressa,kun tuli tulva.

Ensialkuun venematka mökille oli eksoottinen ja hauska.Matka ei ollut edes pitkä,mutta sääolosuhteet tekivät sinä kesänä siitä myöhemmin täyttä helvettiä.Ensin pakattiin syvässä auringonpaisteessa seesteisenä kesäpäivänä vene täyteen ruoka- ja muutatavaraa,koirat tuhdolle ja eikun soutamaan.Silmänräpäyksessä taivas peittyi pahaenteisiin tummiin teräväpäisiin pilviin.Koirat alkoivat vapista ja ilmiselvästi suunnittelivat veneestä hyppäämistä.Nuoremmalla se oli yleensäkin hupinumerona järvellä ollessamme.Se käveli muinakoirina kokkaan ja korkeassa kaaressa hyppäsi veteen.Ui veneen sivuun odottamaan,että kiskomme sen ylös ja sama uudestaan.Nyt siis ukkospilvet aikoivat tehdä venematkastamme ikävän ja sen tekivät.Salamoita,jyrinää ja Esteri päästeli vettään voimallisesti niskaamme.Mökkiranta hävisi jonnekin vesipatsaan taakse,jotta onnella ja hajuaistin mukaan soudettiin.Koirat ensin rannalle,jossa juoksivat käpälät vettä loiskuttaen taloon ja minä katselin litimärkiä ostoksiani syvän ja vihaisen huokauksen täyttäessä rintakehäni.Se kesä oli kostea ja ukkosen ryydittämä,jota tulvatilanne ei suinkaan helpottanut.Tie oli ja pysyi veden alla.Saarielämä alkoi maistua puulta.

Vanhempani olivat käymässä mökillä kun vielä elettiin kuivaa aikaa ja autolla voi hurahtaa pihanurtsille (tykkään tästä nurtsi-sanasta).Isä ajoi,tavanomaiset tervetulohalaukset ja tavarain purkamiset,takkaan pantiin tuli ja mökkielämä voi alkaa.Tulvaa olivat kauppareissulla meille kaupunkilaisille jo jonkun aikaa luvanneet ja kun maalla asuvat tietävät,me uskoimme.Levitimme isälle asiaa ja kehotimme,että vie auton pihalta pois pienen lahden toiselle puolelle.Me veimme omamme.Isä,joka oli ikänsä pitänyt kanaa munaa viisaampana,tuhahti kaikkitietäväisesti ja jätti auton pihaan.Syötiin,saunottiin,katseltiin takkatulehen toisenkin kerran,oltiin onnellisia ja sitten mentiin yöpuulle.Aamu oli kaunis,kesä tuoksui ja linnut lauloivat,kun vedin ikkunoista verhot syrjään ja panin kahvin tippumaan.Yksi asia oli kuitenkin toisin.Niemennokastamme oli tullut yön aikana saari.

Vanhemmat heräsivät,isä venytteli ja uhkui intoa lähteä kalaan mieheni kanssa.Sattui sitten katsahtamaan ulos ja huomasi saman kuin minä aiemmin.Auto oli hehkeän näköisenä nurmikolla ja naapureita oli tavallista enemmän järvellä veneineen kuka menossa minnekin päin.Yleensä kuitenkin sinne,missä autoja oli parkissa veden ulottumattomissa.Isä yritti pitää kasvonsa,mutta lopulta oli tunnustettava,että nyt oli ollut muna kanaa viisaampi.Meni päiviä,tulva jatkui.Sitten vanhempien oli lähdettävä.Hätiin hommattiin lähitilalta traktori,joka tulla loiski hakemaan isän auton.Pantiin naru,isä autonsa rattiin ja eikun veteen.Sillä lailla hiukan nolosti auto kuljetettiin,kiitettiin auttajaa,kuivateltiin,eikä yhtään kiusoteltu isää.No,vähän kuitenkin.Mitä tästä opimme? Sen,että olisi hyvä uskoa näissä vesiasioissa ensin paikkakuntalaisia ja stten meitä,jotka heitä olemme kuunnelleet.Ja ennen kaikkea sitä,että ei muna ole aina se tyhmempi.

Meille tulee ensi viikolla vieraita sosiaalitoimistosta.Pitäisi omaishoitaja,olosuhteet ja hoidettava tarkistaa kerran vuodessa.Meillä on käyty viimeksi pari vuotta sitten.Ei ehkä ole siksi ollut tarpeellistakaan,kun olen sosiaalitoimiston väen kanssa puhelimitse hyvinkin usein tekemisissä.Nyt kysyttiin sopiiko tulla,johon minä että totta kai ja kovasti paljon tervetuloa.Kysyin,että saako tarjota kahvia,kun sitä ei ole aikaisemminkaan katsottu kaupungin virkamiehen lahjomiseksi.Kyllä saa,sanoi iloisesti kaupungin virkamies.Niin että ensi viikolla tarkistetaan jatkuvuus omaishoitajana,kykenevyys ja hoidettavan nykyinen tila.Olen kuullut kaikenlaisia tarinoita,kun kriteerit eivät olekaan enää täyttyneet,vaan tietämättömyydestä johtuvia väärinkäytöksiä on tapahtunut.Tässäkin asiassa jälleen alleviivaan sitä aktiivisuutta.Omaishoitajan ei passaa nukahtaa ja ajatella kaiken hoituvan itsestään.Ehei.Informaatiota on saatava,on kyseltävä ja otettava itse selvää.Asiat,säännöt ja jopa pykälät muuttuvat.Kolme paikkaa,joista tietoa saa.Ja ne ovat Omaishoitajaliitto,Kela ja kaupungin sosiaalitoimisto.Rohkeasti vaan.

Nytpä taidan lopettaa tämän tänäisen ja sulkeutua suosioonne.

1. heinäkuuta 2010

FLUNSSA ON ENTINEN

Tänään huomattavasti parempi olo.Olen ikään kuin herännyt.Kahvi maistuu taas kahvilta.Mies ollut päivähoidossa ja minä kaupungilla.Alet alkaneet ja kun on ensimmäinen päivä kuukaudesta,monilla palkkapäivä,niin ihmisiä liikkeellä ja tähän tietysti kauniilla ilmallakin osuutta.

Tsilari-lehtikin tuli.Ja se piti heti lukea.Stadin Slangin puheenjohtaja Lasse Liemola yrittää saada lukijat uskomaan,että jättää puheenjohtajana olon syksyllä.Kuka mahtuu hänen saappaisiinsa? Pitää olla johtajan taitoa,tuntea Stadi ja vielä kaupan päälle taitaa slangi.Niin ja pitää olla sellainen henkilö,että jäsenistö tykkää.Nämä kaikki osasi hyvin tämä Liemolan Lasse paikkansa täyttäen.Laulun lahja ei liene uudella puheenjohtajalla aivan välttämätön.

Kerran eräässä Tsilarin numerossa nosti kolumnisti Sautski Stadin lihiksen arvoon arvaamattomaan.Tosin oikeastaan kuitenkin niin,että ovat hänen mielestään aikojen saatossa sekä ulkonäöltään että maultaan muuttuneet huonompaan suuntaan.Kuinkas muuten? Lihapiirakkakeskustelu kasvoi ja voimistui,lukijat kiinnostuivat etsimään "oikeaa lihapiirakkaa".Sitä etsitään yhä.Sautski väittää lihiksen olevan stadilaisten kansallisskruudaa.Siispä lihisperinnettä vaalimaan,kunhan se oikea ensin löytyy.Sautskin mielestä se ainoa oikea fisukin on strömari.Jonkunlainen strömariperinnehän meillä kyllä jo on.On muutamia helsinkiläisiä ravintoloita,joissa käydään nauttimassa näitä veden herkkuja ja oikein muusin kanssa.Maine kantautunut vallan maakuntiin asti.Eivätkä raflat aivan välttämättä ole edes ansioituneita Michelin-tähden ruokapaikkoja.Strömari ei minustakaan sovi ranskalaiseen asetelmaan,jossa lautasen reunoilla on pirskotettuna muutama pisara jotain kastiketta ja muusi taiteellisessa asennossa parin strömarin vieressä.Ei.Niitä pitää olla kunnon kasa muusin sivulla,eikä sitten oikein muuta kuin kyytipoikana ehkä lasillinen kylmää ja vaahtoavaa olutta.Se on strömariperinnettä se!

Nyt kun pääsin loman makuun,olen varannut toisen marraskuulle.Yltiöpäisesti kymmenen päivää!Mies suostui harkittuaan ensin.Aikaa on monta kuukautta.Mieli saattaa muuttua.Näin olen sen kuitenkin minä tuumannut.Äskeinen loma teki yhtä kaikki hyvää lyhykäisyydestään huolimatta.Sainhan viisi kokopäivää tehdä sitä mitä minä vain haluan,vaikka sitten sainkin flunssapöpön päätteeksi.Sitä ihmettelin jo ennen flunssan tuloa,kun nukutti päivälläkin niin armottomasti.Eikä tämmöinen ole minua itseäni ollenkaan.Enää ei nukuta.Taas jaksaa ja eihän marraskuuhun ole kuin neljä kuukautta!

Tiesittekö muuten,että Peter Nyman,tuleva maikkarin uutisten lukija ja entinen Uutisvuodon ankkuri,tämän vuotinen Stadin Kundi on neljännen polven stadilainen? Itäkeskuksen ostoskeskus on rakennettu Nymanien paputarhojen päälle 1970-luvulla.Peterin mukaan "snadisti varttuneemmat stadilaiset minnaa vielä Nymanin peltsit Itikses".Silloin eli vielä Henrik Nyman,Peterin isä.Hän se vasta oli kuulemma Stadi-friikki tuntien ja tietäen Helsingistä kaiken.Minun isäni,joka myös lukeutui näihin friikkeihin,olisi mielellään pappa Nymanin kanssa keskustellut.Ja kuka tietää,vaikka Helsinki-seurassa olisivatkin tavanneet.

Aurinko alkaa olla taivaalla siinä paikassa,että on miehen lääkkeiden aika.Vaikka kellostahan minä yleensä katselen.Tämä taivaan merkkien mukaan eläminen ei oikein luonnistu.Ennen muinoin sekin oli yleistä.