Terveisiä Afrikasta.Eikä mistään Tarzanin tai Karen Blixenin maanosasta,vaan Afrikasta tässä ja nyt.ARS11-näyttelyssä paljon valokuvia,joista ainakaan pienemmistä ei puoliso mitään nähnyt.Taisi jäädä paljon näkemättä,vaikka ahkeroitsin viemällä eteen ja selvästi viisaamalla isompiakin sekä jättisuuria teoksia tehtynä lehmän hännistä ja nahoista.
Mistä Kiasmassa erityisesti pidin, oli etelä-afrikkalaisen taiteilija Mary Sibanden Sophie-niminen nainen ratsastamassa mustalla hevosella.Naisella oli yllään viktoriaaninen puku,joka myös muistutti palvelijattaren sinistä asua valkoisine hilkkoineen ja esiliinoineen.Etelä-Afrikan rotuerottelupolitiikka pani mustat usein palvelemaan valkoisia heidän kodeissaan.Niin oli tehnyt myös taiteilijan isoäidin äiti.Ehkä eteenpäin korskeasti pyrkivä hevonen symbolisoi parempia tulevia aikoja.Aikaa,jolloin ei enää pakoteta mustia itsestään selvyytenä palveluammatteihin.
Materiaalina käytetty useassakin työssä metallijätettä,pullonkorkkeja ja säilyketölkin pohjia,kuparilankaa yms.Esittelylehtinen kertoo uusiokäytön olevan perinteellistä afrikkalaisessa käsityössä. Nigerialaisen El Anatsuin Nimetön-teos oli uudelleen käytettyä materiaalia.Se oli kuin ryijy muistuttaen ghanalaista kente-kangasta,joka kootaan kapeista kaistaleista.
Afrikkalaiset naiset ovat mestareita sitomaan huivin kymmenillä eri tavoilla päähänsä.Valokuvia mitä taidokkaimmista huivisommitelmista,joita suorastaan pieni kateuden vire sydänalassani katselin.Kun päähuivit olivat Suomessa muotia,ne useinmiten solmittiin arkisesti vain leuan alta,jota ei suurin surminkaan nainen Afrikassa tee.Kuvia katseli suuren ihastuksen vallassa miettien,miten se onnistuu.
Uutta luomista ja äärettömyyttä symbolisoi beniniläinen Romuald Hazoumén teos,jossa käärme syö omaa häntäänsä.Jälleen uusiokäyttöä,nyt vanhoja öljykanistereita.Taiteilija selventää näkemystään teoksessa: Länsi-Afrikan öljyteollisuus ja öljyn salakuljetus. Ei mikään pieni tämäkään.Kunnioitettavaa työtä,aikaa kulunut.Puhuttelevaa.
Neljä kerrosta viidestä katselimme.Nykytaiteen ystäviä ja muita kävijöitä runsaanlaisesti,jokunen tietysti silkkaa uteliaisuuttaan patikoimassa Kiasman tiloissa yhdistäen Helsingin nykytaiteen museon kuin kaukaisen Afrikan modernin taiteen.Lehmän häntiä oli useissa kohdin.Jäin miettimään,kuinka moni oli menettänyt henkensä taiteen alttarille tai afrikkalaiseen ruokapöytään.Niitä oli satoja eri kohteissa,jopa oikea majakin rakennettu pelkistä hännistä.Se tuskin on tapana Afrikassa.Maaseudulla sivilisaation ulottumattomissa lienee rakennusmateriaalina yhä savea ja lehmän hännän omistajan sitä itteään.
Pidinkö näkemästäni Kiasmassa? No,mielipiteeni ei ainakaan muuttunut nykytaiteesta,vaikkakaan tämmöistä afrikkalaista en juurikaan ole joitakin kuvia paitsi aikaisemmin edes nähnyt.Ehkä en opi milloinkaan suuremmin arvostamaan pullonkorkeista ja muusta pois heitetystä tehtyä taidetta.Siinä kun ei mielestäni ole muusta kuin sommittelutaidosta kysymys.En liioin nykytaidetta väheksy.Se vaan ei ole mun juttu.Mielenkiintoista kuitenkin pysyä ajassa mukana ja tutustua niin afrikkalaiseen kuin muunkinmaalaiseen taiteeseen,nykytaiteeseenkin.Hyvä kun kävin.
Minun pitää aina päästä museokauppaan.Niin nytkin.ARS11-opaskirjasen lisäksi ostin postikortteja,joissa näyttelystä kuvia.Muutama jääkaappimagneetti,joilla ei mitään tekemistä ARSin kanssa,mutta rakastan jääkaappimagneetteja.Ei mitään elukoiden kuvia tai Muumeja,vaan itselleni tärkeitä,taidetta ja nyt viisauksia,joista tässä kaksi "In wine there is wisdom,in beer there is freedom,in water there is bacteria".Toinen "Go to heaven for the climate,hell for the company".Mark Twain.
Kiasmasta tasuttelin pyörätuolin kahvoissa suoraan Herkkuun.Tällä viikolla ei enää tarvitse kaupungille mennä.Sattui olemaan sama virolainen kuljettaja inva-autossa kotimatkalla kuin eilenkin ollessamme torireissulla ja Vanhassa kauppahallissa.Toivottelin jo
silloin hänelle hyvää lomaa,joka alkaa huomenna ja tänään taas.Erittäin miellyttävä mies.Juttelimme ryssävihasta,joka on suurempaa meillä kuin Virossa,vaikka siellä joutuivat enemmän ja kauemmin tekemisiin.Ehkä virolainen luonne on anteeksiantavaisempi ja hiukan ymmärtäväisempikin.
Ensi viikolla aiomme lounasristeilylle Helsingin saaristoon.Doris II vaikutti mukavalta,kun sitä eilen katsastelin Kauppatorin kaijassa.Varaan pöydän ja pyydän pyörätuolin kanssa apua.Siitä sitten kokka kohti ulappaa.Jossain mainoksessakin sanotaan risteilyn kuuluvan kesään.Emmehän tahdo jäädä muodista jälkeen,emme toki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti