30. lokakuuta 2017

YSTÄVÄN LÄÄKÄRIKÄYNTI

Uusi viikko ja uusi päivä. Harmaa näyttää olevan. Yöllä satoi. Hiukan valvoskelin ja koetin lukeakin. Ei ollut hyvä idea. Siispä vain kuuntelin sadetta unta odotellessani.

Eräs ystäväni on kertonut jalkojensa turpoamisesta. Meni terveyskeskuslääkäriin. Lääkäri sipaisi katsellaan jalkoja ja käski sitten ostaa "isommat kengät". Ei tutkimuksia, ei empatiaa. Alan vähitellen uskoa, että lääkäreissä on eroja. Itse kun en edes aikoinani terveyskeskuksessa ole joutunut huonon kohtelun kohteeksi, ellei oteta sitä asiaa lukuun, että puolison suuri pyöreä kyljessä oleva läiskä diagnosoitiin "finniksi vaan". Olen maallikko, mutta en uskonut. Etsin netistä yksityislääkärin ja hänen luokseen vuosien ajan puolison retuutin niin kauan kuin hän pyörätuolissa kykeni istumaan. Tämä lääkäri katseli "finniä" ja ilmoitti sen olevan haavapainauman eli makuuhaavan, joka vaatii hoitoa. Finni???? Yritin terveyskeskuksen tyttelilääkärin suhteen olla ymmärtäväinen, mutta hänen olisi pitänyt ehdottomasti konsultoida kollegaansa ennen kuin laukaisee ison läiskän olevan finni. Tällä lailla menetin luottamukseni terveyskeskuksiin. No, tämä on menneen talven lumia.

Mutta tähän finnihetkeen asti olin luottavainen, koska meillä oli terveyskeskuksessa ihan oikea omalääkäri, joka kuunteli, kyseli, oli myötäeläväinen, sympaattinen ja etevä ammatissaan. Sitten ilmoitti lähtevänsä eläkkeelle. Vein hänelle 40 valkoista tulppaania kiitokseksi niistä vuosista, jotka hän oli vastaanotollaan meitä hoitanut. Hänen jälkeensä alkoi terveyskeskukseen tulla näitä melkein valmiita lääkäreitä jonkunlaiselle harjoittelupaikalle. Ensimmäinen kokemukseni tästä asiasta ei ollut siis mitenkään hyvä ja jätin suosiolla kunnallisen puolen. En tahdo olla jyrkkä ja leimata koko laitosta. Uskon terveyskeskuksissakin olevan ammattinsa osaavia lääkäreitä, jotka jaksavat päivästä toiseen kuunnella vaivojamme ja niitä hoitaa.

Mukavaa viikkoa meille kaikille.





28. lokakuuta 2017

HERRASMIEHIÄ JA PEKINGIN ANKKAA

Usein minäkin syyllistynyt siihen, että väitän maailmasta hävinneen herrasmiesmäisyyden. Ei ole hävinnyt! No, minäpä kerron. Olin menossa metroasemalle ja vanha kulkuväylä ei enää passaa, kun rakennettiin uusi kauppakeskus Easton. On mentävä sen kautta. Rullauduin katutason ovesta uutuuteen ja ihmettelin, miten ja minne nyt. Siinä seisoi järjestyksen valvoja virkapuvussaan ja hänen kaverinsa. Minä neuvoa kysymään. Katsoivat ja sanoivat yhdestä suusta "me lähdemme opastamaan". Niinpä minä ja kaksi herraa ajoimme ensin hissillä ja sitten käytäviä pitkin ja lopulta tulimme vanhaan kauppakeskukseen. Sanoin, että tästä jo osaankin, kiitos. Ehei, veivät perille eli metroaseman ovelle. "Kiitoksia, hyvät herrat", sanoin ja lähdin metroon. Päivä alkoi hyvin.

Kotimatkalla poikkesin tietysti Eastonin Citymarketiin. Valoisa ja valtaisa ruokakauppa. Tungeksin ihmisten seassa. Ajauduin lihatiskin äärelle. Astiassa oli ketarat pystyssä paistettu Pekingin ankka. Ainakin nimilappu kertoi niin. "Saako puolet siitä?", kysyin. Myyjärouva tarttui veitseen ja ankkaan. Takaa kuului kiireisiä askeleita "älä koske minu ankka, minä leikata ja panna viipaleeksi". Rouva pani veitsen pois ja aasialainen chef otti ankan kuin aarteen ja kantoi sen pöytänsä ääreen. Myyjät kävivät vuoronperään vapaana ollessaan katsomassa mestarin työtä. Minäkin olisin mennyt, ellen olisi ollut asiakkaitten puolella. Työnsä tehtyään chef pani ankan palat rasiaan ja pienempään kastiketta. Toi minulle ja ojensi syvän hymyn ja kumarruksen kera ja hänen kasvoillaan viipyi yhä ammattiylpeys. Kiitin minäkin hymyillen ja otin rasiat vastaan. Kotona aloittaessani ateriaa, huomasin miten esteettisen kauniisti hän oli gastronomiaa kunnioittaen palat laittanut. Ne muodostivat sievän kuvion, ehkä kukan. Tohtiiko siihen koskeakaan? Tein salaatin, paistoin bataattiviipaleita, avasin punaviinipullon ja otin varovasti rasiasta muutaman ankan palan. Juhla voi alkaa. Maistui ja kiitin uudestaan mielessäni Citymarketin chefiä.

25. lokakuuta 2017

KYLTYYRIÄ

Otsikko Eino Leinoa. "Kyltyyri, kyltyyri, kyltyyri! Tuo huuto on Suomessa syyri. Mut mikä se on se kyltyyri..."

Ehkä toissapäiväinen hieno Bolshoin Joutsenlampi. Ja eilen kaksi myös hienoa dokumenttia, toinen arkkitehti Eero Saarisesta ja toinen kirjailija Francoise Saganista.  Eero Saarinen, Elielin poika, Kirkkonummella syntynyt, vaikutti töillään amerikansuomalaisena arkkitehtinä enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Dokumentti oli kiinnostava, työt mielenkiintoisia ja, kuten ohjelmakin kertoi, aikaansa edellä.

Francoise Saganin teoksista olen vain yhden lukenut Tervetuloa ikävä. Nyt nähty dokumentti valaisi kirjailijan elämää, josta en tiennyt juuri mitään. Kirja on minulta aikojen saatossa jonnekin hävinnyt. Jos saatavissa, ostan.

Nyt sen sijaan jatkan vihdoinkin Colin Dexterin kirjaa inspector Morsesta Last bus to Woodstock. Jäi aikoja sitten kesken, kun ahmin välillä muita. Kävi muuten kateeksi, kun Morse oli juuri nukkunut kaksitoista-tuntisen yön ja herännyt freesinä uuteen aamuun kuuntelemaan heti mielimusiikkiaan Wagneria. Minä kun en taaskaan viime yönä saanut kunnolla unta. Mikä peijooni on vikana??

Soitin K:lle. Emme sopineet vieläkään tapaamista. Palaamme asiaan. Pitkälle mekään emme aio, jos jonnekin kahville tänne päin tai vaikka minun luokseni. Viimeksi kahvittelimme Ateneumin kahvilassa. Perjantaina avautuu Ateneumissa von Wrightien näyttely. Sinne M:n kanssa aikanaan, luulen ma. Menemme katselemaan taas kun metsot ottavat mittaa toisistaan. Tosin maalaus kuuluu taidemuseon vakiotöihin, jotta taidan livahtaa nopeasti ohi. Upea teoshan se on, mutta nähty niin monissa ryijyissä, jäljennöksissä, postikorteissa, julisteissa... että mielestäni kaluttu loppuun. Kaikki kunnia kuitenkin Ferdinand von Wrightille.





24. lokakuuta 2017

VÄHIIN KÄY ENNEN KUIN LOPPUU CITYMARKETISSA

Jaahas, pakkasta! Ei kuin yksi aste mutta kuitenkin. Kyllä se siitä talveksi muuttuu. Eilen hedelmien hankinnassa ja kuten arvelin kolisi Citymarket jo tyhjyyttään ihmisten hamstrattua loppuja. Kassajonot juhlallisen pitkiä, ostoskärryt täynnä lopun tarjoustavaraa. Pyörsin sovinnolla tieheni ja kipusin toiseen kerrokseen. Koneportaat taas epäkunnossa. Menin ensimmäistä kertaa S-marketiin, koska en pitemmälle viitsinyt. Ei huonolta vaikuttanut. Sain hedelmäni. Ylihuomenna aukeaa uusi ja ehompi Citymarket.

Taas portaita pitkin alas ja nyt oli painavat kassit vielä rollaattorin lisäksi. Ihmisiä meni ja tuli solkenaan. Kun minulla ei ole muuta kuin rollaattori, tarjotaan apua. Nyt ei! Eräs herraihminen kertoi ohi pyyhältäessään hissinkin olevan olemassa. Eräs rouva tarjosi apua, mutta olin jo silloin loppumetreillä, jotta ystävällisesti kieltäydyin ja kiitin. Ja hän oli ylöspäin vielä menossa, jotta ystävällisyys oli todellista. No, totta kai selviydyin ja selviydyn vastakin, mutta ihmettelinpä taas kerran näitä suomalaisten käyttäytymistapoja, joista yhä edelleen tuntuu puuttuvan aito auttamisen halu.

Tällä viikolla taas lietsuun ja ilmeisesti juuri silloin, kun Helsingissä ennusteen mukaan kymmenen senttiä lunta. Ei kun tarpomaan! On matkustettava ihan Stadiin asti. Onneksi tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun ilmojen herra ei ole puolellani. Rollaattori sitä paitsi huomattavasti kevyempi pyörätuolia, jonka kanssa kamppailin 12 talvea. Turhaa inistä talvesta. Se kun kuuluu näille leveyspiireille ja olemme tottuneet, vaikka saakin kaaoksen aikaan ensihetkinään niin autoilijoissa kuin kävelevässä kansassa. Tänään kotona lämpimässä, mikäs tässä on hätänä. Ei niin mikään.

23. lokakuuta 2017

PIRTSAKKANA AAMUYÖN TUNTEINA

Se on sitten taas varsin varhainen aamu ja minä ollut hereillä jo pari tuntia. Juon tässä aamukahvia. Otin illalla 3 mg Melatoniinia ja sillä nukuin muutaman tunnin. Ei semmoinen riitä. Sain lääkäriltä myös oikeaa unilääkettä, mutta sitä säästelen tositarpeeseen. No, menevät yöt näinkin. En sitten muuten nuku päivälläkään.

Kunhan aamu valkenee myöhemmin ja minulle selviää vaatetus, lähden ostamaan hedelmiä. Isossa Valencia-vadissa keittiön pöydällä pari napa-appelsiinia enää. Eikä muuta ole. On ehdottomasti saatava lisää kaikenlaisia. Mikäli purettavassa K-kaupassa ei mitään ole, on rullauduttava Herkkuun. Itäkeskuksen Lidlissä en kertaakaan ole ollut ja näkyy siellä olevan joku S-kauppakin. Lidliin tutustuin vuosia sitten Espanjassa ja oli semmoinen varastomainen kauppa, mutta möivät viiniä. Meille tämä juoma ei taatusti maitokauppoihin ainakaan minun elinaikanani tule. Valvotaan juomista siinä kuitenkaan onnistumatta. Alkoon ostoksille vaikka matkojen taakse. Helsingissä se on helpompaa, kun usein marketin kylkeen on Alko pykätty.

Parvekkeen tuolien pehmusteet sulloin talvisäilöön. Eivät pölyty. Peittelin vielä tuolitkin samasta syystä. Yksi pieni palli jäi, jos tahdon katsella hetken talvea ja lumisadetta partsilla. Onhan se niin kaunista sitten, kun kaikki peittyy puhtoiseen lumeen. Kunnes roskat, koirien keltaiset terveiset ja ihmisten tallausjäljet hävittävät tämän neitseellisen koskemattomuuden.

Katselin eilen tv:stä Bolshoi-teatterin Joutsenlammen. Olen sen joskus nähnyt Helsingissä Oopperan näyttämöllä suomalaisena versiona. Pidän Tshaikovskin musiikista. Kuuntelen usein levyltä.  Pidän myös Joutsenlammesta ja yleensäkin baletista. Olinhan pienenä balettikoulussakin, mutta ei minusta ballerinaa tullut. Kyllä liikunta baletissa näyttää niin ilmavan kevyeltä, etten lakkaa ihaillen hämmästelemästä, kunnes tulee mieleen se hirmuinen ja vaativa vuosien työ, ennen kuin tanssitaan prima ballerinana Odetten rooli. Hieno esitys eilinen!

21. lokakuuta 2017

AAMUKAHVIN AIKAAN

Kivaa herätä aikaisin, kun takana on kuitenkin monen tunnin oikeat yöunet. Pimeää ja hiljaista. Jokunen liikkuja kadulla. Vilkastuu aina myöhemmin.

Odottelen kirjettä Italiasta. Sinne päin posti toimii kiitettävästi, mutta Suomeen tullessa hidastellaan. Euroopan maa kuitenkin ja postin kulku voi kestää Napolin seudulta Helsinkiin parikin viikkoa ilmateitse. Joskus jäänyt kokonaan sille tielleen. Tänään lauantaina ei postia edes jaeta. Onko niin, ettei tiistaisinkaan? Kaikessa supistetaan.

Lipittelen varhaisaamun kahviani, muki intialainen ja kahvi kapselista. En muuta juokaan nykyisin. Makunystyräni eivät kovin herkkiä ole, sillä huonosti maistan eri kahvit. Erotan karamellin ja suklaan hyvin, mutta sitten onkin tuntematon alue. Kun menee vaikka Pop-up Boutiqueen Itäkeskuksen kauppakeskuksessa, joutuu aikamoisen barista-tietämyksen ryöpytykseen. Envivo lungo,Vivalto lungo, Volluto, Cosi, Arpeggio, Kazaar, Dhargan, Dulsao do Brasil, Roma...  Ostan nykyisin kapselipakkauksen värin mukaan. Mutta kuuntelen mielelläni baristaa, joka kertoo sulavasti kahveista ja mitä mihinkin käytetään. Kotona sitten panen minkä tahansa kapselin koneeseen ja painan nappulaa. Kahvia tulee!

K:n kanssa sovin soittelevani "piakkoin". Aika on umpeutunut. Olen mökkiintynyt kotiini. Liikun henkisesti ja hiukan konkreettisestikin. Lonkkaakaan en voi saamattomuudestani syyttää. Kyllä se on korvien välissä! Kotihommat vähän retuperällä, mutta tänään ryhdistäydyn. Pelkkää lukemista ja maailman menon ihmettelemistä. Lunta luvattiin. Oulussa on jo.







20. lokakuuta 2017

UUSI LIITTYMÄ

Ilmoitettiin määräaikaisen nettiliittymän päättyvän, uutta ja kalliimpaa tilalle tarjottiin. Kalliimpi kuulemma siksi, kun on nopeampi. Tekstiviestiä kiireesti S:lle ja kysymään mitäs nyt?  Vastasi, että uusi vaan, jos haluaa läppäriä läträtä. Tilasin uuden ja sain jo vahvistuksenkin, että olen edelleen asiakas ja kelpaava nettipalveluihin.  Näpsäkkäästi koko asia hoitui puhelimitse. Ei tarvinnut lähteä asianomaiseen kauppaan jonottamaan. Niissä sen kaltaisissa liikkeissä on aina asiakkaita ja kukin vie pitkän tovin virkailijan kanssa. Minä poden jonotuskauhua. Olen myös malttamaton ihminen.

Tämän syksyn herkku on myskikurpitsa. Olen siitä valmistanut syötävää aiemminkin ja nyt panin maustettuja lohkoja uuniin ja hyvää tuli. Oikeastaan erittäin hyvää. Koko ateria oli kasvisperäinen bataatti-kvinoapyöryköitä myöten makoisan salaatin kera. Myskikurpitsan pieniminen vain on työlästä, voimia ja hyvää veistä vaativaa hommaa. Hyvin meni ja kaikki sormetkin tallella. Myskikurpitsa on monipuolinen kasvi valmistaa, mielikuvitus ja kokeilun halu mukaan. Tänään taas käyn sen kimppuun.

Eilen käytiin keskustelua Yle Forumissa sananvapaudesta. Kuka saa puhua, sanoa mitä, koska ja mistä. Lukijat, kuuntelijat loukkaantuvat vaikka mistä. Hyökätään kirjoittajan, puhujan kimppuun vihapuhein ja uhkauksin. On sitten kysymyksessä kirjailija, urheilija, toimittaja, poliitikko, blogin kirjoittaja, esiintyvä taiteilija... Usein ymmärretään sanottu tai kirjoitettu teksti väärin, kukin oman herkkänahkaisuutensa mukaan. Minuakin moitittu vähemmän kohteliaasti kirjoituksestani naisen eurosta. Poistin ikävät ja asiattomat kommentit, asialla oli aivan ilmeisesti mieshenkilö. Ja se oli pientä verrattuna julkisuuden henkilöihin, jotka katsotaan olevan vapaata riistaa mielipiteittensä takia. Aina joku "ottaa itteensä" jostakin.





19. lokakuuta 2017

ITÄKESKUKSEN EASTON

Tässä istun ja voisin toki muutakin. Nukuin harvinaisen monta tuntia ja olo on pirteä. Pimeää ulkona. Joulukoristeet jo kaupoissa, eikä vielä marraskuukaan. No, tähän hömpötykseen en tänäkään vuonna lankea. Partsille joulukuusi, jos sen valot toimivat. Sisällä polttelen kynttilöitä kuten jo nytkin. Herkusta jotakin jouluruokaa kohtuulliset määrät. Siinä se minun joulunaikani. Hyvin menee, kuten edellinenkin ja sitä edellinen. Enkä puolison sairauden aikana enää viime vuosina muutenkaan ollut erityisen joulumielellä. Kaikkea aikansa. Ja voi sydämeeni tänä jouluna pieni joulumieli tulla katsellessani Samu Sirkan joulutervehdystä.

Itäkeskuksen uusi Easton aukeaa kuin aukeaakin kansalle tämän kuun 26. pv. Sinne muuttavat myymälät hehkuttavat asiaa ja varsinkin Citymarketin hyllyt ovat vajavaisia, jotkut ammottavat jopa tyhjyyttään. Työt uudessa rakennuksessa aloitetaan aamuvarhaisella niin ulko- kuin sisäpuolella. Puita istutettu, asfalttia laskettu ja kiveyksiä uusittu. Kiirettä pitää, avajaisiin viikko. Aion uutuuteen minäkin kunhan ensihuuma on laskeutunut.

Kävin nyt syksyllä lääkärissä hakemassa lähetteen kilpirauhasverikokeeseen. Kiitin tohtoria potkusta takapuoleeni koskien laihduttamistani. Vilpittömästi kiitin ja sain leveän hymyn tohtorin kasvoille. Muutenkin hän vaikutti iloiselta. Juttelimme niitä näitäkin pitkään. Kysyin "vaitiolovelvollisuus vai turvallisuus?". Oli ehdottomasti ensin mainitun kannalla. Näki varmaan hengessään Hippokrateen varoittavan sormen haudan takaa. Lähete verikokeeseen odottaa. Menen labraan kun menen. Sitten taas tohtorin luo kuulemaan tulokset. Kunhan päätän, mihin laboratorioon. Eastoniinkin tulee Perusterveys-niminen lääkäri- ja laboratoriokeskus. Ehkä matkustan kuitenkin pitemmälle.

Tänään ihan kotona, eilen muualla. Liikutaan vielä kesäajassa vähän aikaa. Sitten eletään taas normaalisti aikaa.




18. lokakuuta 2017

EN OLE FANAATTINEN TASA-ARVON KANNATTAJA

En taaskaan ymmärrä! Jotkut vanhemmat eivät kutsu lapsiaan pojiksi tai tytöiksi tässä minusta kummallisuuksiin menneessä tasa-arvon kasvatuksessa. Mitä siis vastata, jos kysytään sukupuolta tyttö vai poika? 

Liikennemerkit myös muutetaan sukupuolineutraalisiksi. Iltasanomissa siitä juttu. Kuvat, joissa ihmisiä, muuttuvat tikku-ukoiksi, sanoo lehti. No mutta, jatkaa, siinähän on sana "ukko". Voi hyvät hyssykät sentään, sanon minä. Mitä varten me emme voi olla kuten ennen, naisia ja miehiä? Olen ennenkin täällä maininnut, etten itse ole mikään fanaattinen tasa-arvon kannattaja. Tietyissä asioissa kyllä ja vahvasti, mutta naurettavuuksiin asti en suostu. Tasa-arvo ei kuitenkaan yllä aivan kaikkeen. Meillä ihmisillä on aina se pieni ero toisiimme nähden tuolla alapäässä. Kun lapsi syntyy, katsoo kätilö, kumpaa sukupuolta lapsi on ja sanoo sen ääneen. Mitenkäs nyt sitten toimitaan? Ilmoittaako synnytysavustaja ihmisen syntyneen? Minä kuulun siihen ikäluokkaan, jonka sukupuolisuus aivan taatusti ilmoitettiin putkahdettuani tähän maailmaan äitini kohdusta. Ja olen iloinen siitä, että kerrottiin minun olevan tyttö, niin... no... nainen nykyisin jo. On myös muunsukukupuolisia ihmisiä, mutta se ei kuulu nyt tähän juttuun.

Kavahdan tätä sukupuolineutraalisuutta ja siitä syntynyttä ja paisunutta kiihtyvää keskustelua. Liikennemerkitkin kun pitää muuttaa neutraaleiksi!!! Menen nyt kahvikoneen kimppuun ja juon mukillisen kahvia rauhoittuakseni ja aloittaakseni uuden päivän ja koko päivän ihan naisena.

Eilen lietsussa melkein koko päivän ja sama tahti tänään. Eikös joku ole sanonut, ettei vierivä kivi sammaloidu?

15. lokakuuta 2017

YLIPAINOSTA

Monet ylipainoiset ovat onnellisia. Ja monet heistä aivan terveitä ja aktiivisia. Nykyisin puhutaan entistä enemmän liikalihavuudesta koko maailmassa. Melkein puolet ihmiskunnasta kantaa liikakiloja. Lihavia loukataan, saavat asiattomia kommentteja, käsketään menemään saunan taakse. Monet heistä sanovat, että eivät välitä näistä sanomisista. Ehkä sisimmässään kuitenkin tulevat murheelliseksi. Mitäs ihmettä se muille kuuluu, miltä me näytämme? Ei ihmisen ulkonäkö ketään loukkaa. Totta kai runsas ylipaino saattaa olla haitallista terveydelle. Sen jokainen tietää. On helppo ehdottaa laihduttamista, mutta se ei aina onnistu hyvistä yrityksistä ja tahdon lujuudesta huolimatta. Tai onnistuttuaan kilot tulevat pian takaisin.

Jouduin vaihtamaan lääkäriä muutettuani Itäkeskukseen. Kun menin ensimmäisen kerran hänen vastaanotolleen, sanoi tohtori "sun pitää laihtua". Tiesin mennessäni hänen olevan muun muassa lihavuuden tutkija, laihduttamisen ja terveellisen ravinnon asiantuntija, elämäntapamuutosguru. En kuitenkaan mennyt ylipainoni takia. Mutta siitä tuli minulle projekti! Olen aina tarvinnut potkun takapuoleeni aloittaakseni laihduttamisen. Syy ollut milloin mikin, ulkomaan matka, poikaystävä, häät kesällä...  Nyt se oli lääkäri! Laihdutuskuurini on jatkunut kuukausia ja tulosta tullut. Olen tyytyväinen. Ennen kaikkea kiitollinen lääkärilleni. Itsevarmuuteni lisääntynyt, saan joskus positiivista huomiota ja olen voinut uusia karderoobiani. Laihtumiseni toki jatkuu. Matkaa on vielä muutaman kilon verran, mutta se ei saa tapahtua rajusti eikä liian nopeasti. Pysyvyyttä haikailen.

Ensi viikolla ohjelmaa. Huomenna vielä luppopäivä. Oleskelen ja luen, laitan salaattia ja syön. Tuoretta parsaa taas kaupassa. Euroopasta kuitenkin, Belgiasta. Tulee näköjään muutakin kuin suklaata. Siihen herkkuun en kajoa.

14. lokakuuta 2017

HUPUTITI

Olen taas Miika Nousiaisen kirjan Maaninkavaara kimpussa, joka on samojen kansien välissä kuin Vadelmavenepakolainen, mutta "nurinpäin" verratessa Pakolaiseen. Odotin alussa samoja kihelmöiviä innostuksen tunteita kuin "Vadelmapakolaisessa". Ei ollut. Kunnes pääsin siihen kohtaan, jossa Martti Huttunen, Sirkan puoliso ja Heidin isä, pohtii Helsinkiin tultuaan perheensä kanssa, Tapio Rautavaaran olemista  Paavo Nurmen hautajaisissa Ville Ritolan ja Lasse Virenin kanssa. Pohdinta sivusi vahvasti Rautavaaran melankolisia lauluja.  Ilme Tapsalla oli samanlaista melankoliaa täynnä hautajaisissa kuin lauluissakin. "Iloiset sanatkin olivat Rautavaaralle melankolisia."  Juokse sinä humma, se on melankolinen laulu, jatkaa Martti pohdintoja. "Rautavaara laulaa siinä kappaleessa kohdan "huputiti hummani hei" surumielisesti. Mies tuntee paljon, jos pystyy sanomaan sanan "huputiti" melankolisesti". Tässä kohdin kirjaa, siis vielä alussa, olin varma, että tulen pitämään tästäkin Nousiaisen teoksesta.

Tässä päivänä eräänä ollessani asioimistehtävissä kauppakeskuksessa minut pysäytti naisihminen sanomalla, että rollaattorini kahvat ovat väärin päin. "Miten niin?"  Rouva jatkoi, ne osoittavat eri suuntaan kuin siinä, minkä minä tulen saamaan. "Ehkä teillä on erimerkkinen apuväline". Ei ole, nainen jatkoi, se on aivan samanlainen. Hän lähti ja minä jäin katselemaan kahvojani. Ne ovat  samoin päin kuin edellisessäkin saman merkkisessä rollaattorissani. Ja hyvin olen lykkinyt. Suoraryhtisenä, en etukenossa, en puolittain maaten, vaan reippaasti askeltaen korkkareissani. Itäkeskuksen ihmiset!!!

A:lta tuli pari meiliä. Toisessa valokuvia. On ollut kaksoslastensa luona Saksassa ja lähetti heistä kaikista kolmesta kuvan sekä pari kuvaa Frankfurtin oopperasta. Olivat soittaneet Horstin nuoremmalle veljelle, joka oli minut kuulemma muistanut. Mahtoikohan muistaa? Poika oli tavatessamme alle 10-vuotias. Tahdoin kuitenkin uskoa ja sydämessäni kävi lämmin henkäys.

13. lokakuuta 2017

STADIN FRIIDUKIN ÄRÄHTÄÄ

No niin, nyt ärähtää Helsingin Sanomissa Jari Arjoranta sä-passiivin käytöstä.  Minä pärmänttäsin jo 19.2.2012 Mutinaa suomen kielestä-blogissani. Kerroin silloin, mitä Mika Häkkinen jutteli haastattelijalle. Arjorantaa häiritsee sinä-passiivi. Niin minuakin. Miksi tavallinen passiivi on muuttunut tämmöiseksi kummajaiseksi? Aina ei tule edes ymmärretyksi, kuten Arjoranta todistaa  esimerkillä haastattelijan kielenkäytöstä "kun sä menet vankilaan, sulla on kurjat oltavat". Lähettääkö haastattelija haastateltavan tiilenpäitä lukemaan?

Vaikka en koulussa itse suinkaan ollut mikään haka suomen tunneilla, ja teen yhä virheitä, niin kuitenkin purnaan näin hullusta suomen kielen raiskaamisesta. Muitakin on ja taatusti olen niihinkin vuosien varrella teksteissäni puuttunut. Sinä-passiivi on turhimmasta ja typerimmästä  päästä. Arjoranta kertoo sitä käytettävän jopa itsestä puhuttaessa!!??

Sitten muuta asiaa tai tässä tapauksessa asiatonta. Menin ja olin Hulluilla Päivillä. Keltainen muovikassi maksaa 10 senttiä. Ilmankos niitä oli aiempia vuosia vähemmän liikenteessä. Minäkin survoin omaan kassiin, mutta ostokset eivät olleet hullun hintaisia, paitsi Herkussa niitä ostin. Sielläkin käytin kotoa tuomaani ostoskassia. Oli hauska todeta, että Itäkeskuksen Stockmannilla kauppa käy, ainakin nyt vielä sunnuntaihin asti. Oli melkein kuin tungoksen tapaista. Tosin hyvin sekaan mahtui. Pasteerailin hetken menoa katsellen ja sitten lähdin pois. Menin istumaan kauppakeskuksen käytävän nojatuoliin kymmenen ulkomaalaistaustaisen nuoren miehen keskelle. Katselivat puolisuopeasti uskaltamistani. Työikäiset miehet siinä viettämässä arkipäivää iloisesti rupatellen älykännykät käsissään. Katselin sitäkin menoa tovin ja sitten lähdin pois. Tulin kotiin, väsäsin salaatin ja söin.

12. lokakuuta 2017

VÄLILLÄ TATIA

Luen täyttä häkää Barreaun Pieni elokuvateatteri Pariisissa ja tykkään. Miika Nousiaisen kirja jäi toistaiseksi odottamaan. Olen tämmöinen poukkoilija, kirjasta toiseen kesken kaiken. Helposti käy. Olen myös katsellut Areenasta Jacques Tatin elokuvia, pitkiä ja lyhyitä. Jotakin chaplinimaista. hänessä olen huomaavinani. Kuitenkin omansa taiteenlaji. Nerokas kaveri, josta dokumentti kertoo, että loppu meni poskelleen, rahat hävisivät arvostuksen myötä. Sittemmin kuoleman jälkeen hänetkin nostettu arvoon arvaamattomaan.

Mitään muuta järkevää en olekaan tehnyt. Sisällä etupäässä sadetta pidellyt. Hyvin näkyy asfaltti selviytyvän näillä kaduilla, toisin kuin maanteillä. Ainoa haitta, jos autoilijat roiskuttavat päälle. Pitää kulkea seinän viertä pitkin kaukana ajoradasta. Loppuviikosta aion taas ulos. Jospa jo huomenna. Tarkoituksena Hulluista Päivistä huolimatta rullautua Itäkeskuksen Stockmannille. Ei, ei mitään niihin liittyvää.

En nukkunut oikein hyvin. Taaskaan. Naputtelen tätä kuuden maissa aamulla. Ulkona tietysti vielä pimeää. Jokunen auto liikkeellä, katuvalot palavat, asfaltti ei ole ehtinyt kuivua. Uutta sadetta luvattu. Tein jo aamukahvinkin. Muki edessäni, jossa lihakauppiaan kuva. Taustalla koukuissa kokonaisia kinkkuja. Ei sopisi vegetaristin kahvimukiksi. Minullakin kasvispäiviä viikossa ja hyvin on maittanut, tehnyt tarpeeksi kylläiseksi.













10. lokakuuta 2017

PAPPA

Kömmin sateessa kauppaan ja sateessa kotiin. Saalis: hedelmiä ja Nicolas Barreaun kirja Pieni elokuvateatteri Pariisissa. Olin liikkeellä aamulla ja kauppakeskus vielä yön jäljiltä hiljainen ja vähin ihmisin. Oli hyvä flandeerata. Kukaan ei kutsunut savukalalle, ei valitellut sairauksia, syksyn ankeutta. Tänään liputetaan Aleksis Kiveä. Iltalehtien lööpit hehkuttavat presidenttiparin tulevasta vauvasta. Valtakunta saa helmikuussa "ensimmäisen lapsen". HS kertoo Itävallan suhtautuvan kielteisesti haipukuun pukeutumiseen, syy: koska on burkakieltokin. Syyniin ovat joutuneet täällä Suomessa pariskuntien pitkät yhdessä pysymiset. Asiaa tutkitaan. Mielenkiintoa herättää myös aivojen mielihyväkeskuksen aktivoituminen roskaruoan syömisestä. Siihen pitää puuttua ja kiireesti saada stoppi.

En vieläkään ole lämmennyt kaupunkia vavahduttaville Hulluille Päiville. Ainakin vielä pari vuotta sitten ollessani vielä vahvasti kantakaupunkilainen olivat Stockmannin keltaiset kassit näkyvänä todisteena Hullujen Päivien alkamisesta. Täällä en ole asiaan kiinnittänyt edes huomiota. Kasseja ei ole liikkunut ainakaan edellisvuonna keskustan tapaan. Tuskin käyn asiaa tutkailemaan. Organisoin itseni juuri sen vuoksi jo tänään ostoksille.

Näin unen äidin isästä, Papasta. Papalla oli aina parin millin pituiset hiukset, joita ajeli koneella. En koskaan nähnyt häntä tuuheampana. Papalla ja Mammalla oli pitkä yhdessä asuminen, eikä sen syytä koskaan tutkittu, kun tapana oli olla naimisissa "kunnes kuolema erottaa". Pappa asui Töölössä yksin Mamman kuoleman jälkeen. Pappa kutsui minua vielä isompanakin tyttönä "palleroksi". Pappa elätti itsensä ja Mamman ratikan kuljettamisella. Minäkin ajoin äidin kanssa joskus Papan sporassa. Uni ei ollut mitenkään yhtenäinen, eikä siinä ollut juonta. Pappa oli vain Pappana lyhyin vilauksin. Tai sitten en unta muista. Pappa oli ahkera mies. Friherrsin mökillä pilkkoi puita, korjasi ja rakensi, ei tykännyt Ville-naapuristaaan, mutta Blåfeltit menettelivät. Heidät kutsuttiin kahvillekin. Minä en lajitellut naapureita. Leikin Villen tyttärien kanssa hiekkakuopalla tai Mamman ja Papan pihalla. Syötiin herneitäkin kaikessa sovussa Mamman hernepellolla. Ville piti kotieläimiä, lehmiä ja sikoja. Siat vähän haisivat ja se voi olla syynä Papan negatiiviseen ajatteluun Villestä, vaikka siat eivät hajulleen mitään voi. Haisivat ne minunkin nenääni. Minun aikanani ei enää Helsingissä kotieläimiä pidetty. Tutustuin niihin  eteläisellä Pohjanmaalla kesäaikaan. Nyttemmin eläintuntemukseni rajoittuvat Animal Planetin antiin ja hihnan päässä kulkeviin rotukoiriin. Tämmöistä tuli mieleen omasta Papastani ja unesta, jossa ei juonta ollut.






8. lokakuuta 2017

SKATTALLA OLISI ASUNTO, JOS...

Ahmin Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisen melkein siltä istumalta. Tarina kertoo suomalaisen Mikko Virtasen pyrkimyksistä olla ruotsalainen. Eikä se suju kommelluksitta. Tarinalla on  kuitenkin oikeudenmukainen mutta niin sanoakseni paskanen loppu.

Saman pokkarin kansissa on toinenkin Nousiainen Maaninkavaara ja sen kimppuun käyn. Kirjakauppa pani tekstiviestittäen että tilaamani Nicolas Barreaun kirja noudettavissa. Kunhan taas poistun asunnostani asioille.

Olen taas tehnyt uunijuureksia. Jätin seuraavaankin ateriaan. Ja se on tänään. Sateinen päivä tiedossa, asfaltti kiiltää märkyyttään, ihmisillä sateensuojat. En mene ulos. Juttelin puhelimessa E:n kanssa, eikä Oulussa päin ole satanut moneen päivään. E oli ollut elokuvissa!  Tämä on mainitsemisen arvoinen asia, kun edellisestä leffakäynnistä on kulunut aikaa. Niin minullakin. Elokuvaa en muista. Olisiko ollut Mikko Niskasen "Käpy selän alla"? Sen muistan, että tämän elokuvan näin puolison sekä K:n ja L:n kanssa. Siihen aikaan ei syöty popcorneja katsomossa, mutta karkkipussien rapina oli yleistä. E on muuten nähnyt Oulussa "Vadelmavenepakolaisen" teatterissa. Vierailunäytäntö.

Lotto ei antanut tällä viikolla edes vakiokymppiä. Asun täällä yhä. Katajanokalla olisi nyt myynnissä asunto. Semmoinen 435-neliöinen omine rappukäytävineen 2,6 miljoonalla eurolla. Moskovan entinen varapormestari ei kuulemma enää "viikonloppukämppäänsä" Helsingissä tarvitse. Ajattelin sen ensin lottorahoillani ostaa, mutta lienee hiukan liian suuri. Jäisi huoneita tyhjän pantiksi. Sijainti olisi sopiva kyllä, minulle tuttua seutua. No, on siten ajallaan ehkä hiukan pienempiä myytävänä, joita voi harkita. Ensin olisi kuitenkin saatava se lottovoitto! Päiväunia, päiväunia.







7. lokakuuta 2017

LISÄÄ LUETTAVAA

Kaksi uutta kirjaa taas luettavana. Maeve Binchy ja minua jo aikaisemmin ihastuttanut Miika Nousiainen. Yöt kuluvat nyt mukavasti, kun/jos ei nukuta. Varmemmin jälkimmäistä. Olin poikkeuksellisesti liikenteessä eilen perjantaina ja niin olivat muutkin. Kansaa pilvin pimein. Tuskastuttavaa.

Stockmann lähetti Hullujen Päivien katalogin. Tuskin vaivaudun. En ole ollut seassa enää vuosiin. En kestä sitäkään tungosta. Ruokaan en rahojani upota, vaatteet ostan sitten, kun näen, mihin kokoon pysähdyn. Joskus keväällä. En ole liioin sitä sorttia, joka menee tavaroita katselemaan ja hipelöimään. Kaupoissa maleksiminen ei ole minun juttuni. Jos on ostettavaa, menen ja ostan. "Maleksin" mieluummin taidenäyttelyissä tai vaikka Espalla, Bulevardilla, torilla... Lokakuun lopussa taas Ateneumiin. Von Wright-veljesten työt näytillä vallan ensi vuoden helmikuun loppupuolelle asti.

L soitti. Kiitteli viimeisestä. Kehui vieläkin kapselikahviani, vaikka minulla sen onnistumisessa ei oikein ole osaa eikä arpaa. Kone valmistaa ja maitokin vaahtoutuu samassa aparaatissa. No, tietysti maidon ja kahvin suhde on napin painajan kontolla. On se niin helppoa. Ennen muinoin kahvi jauhettiin, vesi keitettiin, kahvi sekaan ja vielä kalansuomuja selvikkeeksi, haudutusta ja sitten varoen kuppiin ja koko juoma ryystettiin tassilta. Tämmöistä näin kesällä maalla, kaupungissa oli jo hiukan toisenlaista juomista. Äidin äidillä oli käsin veivattava kahvimylly, mutta kupista juotiin ja kahvipannulla oli myssy, eikä kalansuomuja käytetty.

Turun kirjamessuilla palkittiin Suomen Kotiseutuliiton järjestämässä kotiseutulehtikilpailussa kolme Vuoden kotiseutulehteä: Seinäjoelta Risteysasema, Helsingistä Komposti ja Joensuusta Karjalan Heili. Kunniamaininnan sai stadilainen Tsilari, Stadin Slangi ry:n oma lehti. Kerron tämän siksi, että minulla on ollut ilo jo vuosia kuulua Stadin Slangiin.










5. lokakuuta 2017

AAMUKAHVIN AIKAAN

Mikael Hakim on rakastunut naimisissa olevaan naiseen. Minä en ole kehenkään rakastunut.  Dean Martin on laulanut "everybody loves somebody sometime". Noinkohan?

Lämmitin eilen Herkun sherrybroileria mikrouunissa. Luin opaskirjaa. Nyt osaan. Tänään taas ja osaan jälleen. Huomenna poistun asunnostani sataa taikka paistaa. En ole kotona siksi, että olisin siihen ylen määrin kiintynyt, vaan siksi, ettei ole ollut asiaa olla muualla. Olisin ehdottomasti mieluummin muualla. Olen jo menettänyt toivoni loton suhteen. Ei tule kymppiä enempää. Eikä se ole kymppitonni. Jätän loton kuitenkin uskollisesti, sillä ihminen on alati toivovaa sorttia. Sanovat, että pohjimmiltaan optimistinen.

Kesäaika päättyy tässä kuussa. Minusta saisi päättyä lopullisesti. Turhaa vääntämistä. Puhutaan kellon siirtämisestä. Minä en siirrä kelloa mihinkään, mutta viisaria kyllä. Ja niin me saamme viettää taas normaaliaikaa.

Saas nähdä, saako Eurooppa uuden maan? En ole koskaan Kataloniassa ollut. Haaveillut kyllä Barcelonasta. Se jäi käymättä, kuten moni muukin paikka. Pitäisi silloin haaveet ja toiveet heti toteuttaa, kun niitä suunnitellaan, eikä jättää tuonnemmaksi. Onneksi toki ehdimme kaikenlaista ennen puolison sairastumista. Vaikka ei milloinkaan tullut mieleen, että tulee aika, kun ei voi minnekään enää lähteä. Se tuli meille. Kesti kaksitoista vuotta.

4. lokakuuta 2017

YÖKUKKUMISTA

Minut on ihan varmasti tarkoitettu kukkumaan kaiket yöt hereillä. Otin oikein oikean unipillerin. Ei tehonnut. Ajattelin, että hällä väliä sitten ja söin viimeiset Mozartin kuulat, puolikkaan kasvispihvin ja hapankorpun, jonka päällä oli piparjuurijuustoa. Luin Mikael Hakimia, luin kaikkea muutakin, katselin ulos ikkunasta, järjestelin pöydällä papereita, kirjoitin lapulle, mitä kahvikapseleita vielä haluan, siistin kulmakarvat, lakkasin varpaan kynnet ja mietin, miksi ystäväni K ei hyväksy filosofi Esa Saarisen pukeutumista. Nyt olisin valmis nukkumaan, mutta kun uni ei tule.

Joskus on ollut öitä, kun on valvottu yhdessä ystävien kanssa, eikä kukaan toivonut alkavansa nukkua. Ei edes puhuttu nukkumisesta. Jos olisi puhuttu, se olisi vaikuttanut oudolta. Nyt puhuisin siitä, jos olisi joku, jolle puhua. Eräs edesmennyt ystäväni tapasi soittaa minulle öisin, kun häntä ei nukuttanut. Minusta se ei ollut hyvä tapa. Jo senkin takia, että niihin aikoihin minä nukuin öisin. Voisin tietysti K:n herättää ja kysyä, miksi hän ei hyväksy filosofi Esa Saarisen vaatetusta? Me olemme sellaisia, että kun joku poikkeaa vaikka pukeutumisellaan massasta, herättää se kummastusta ja kritiikkiä. Eikä Saarinen edes ketään vaatteillaan loukkaa. Jos hän kävelee New Yorkin kaduilla, kukaan ei kiinnitä huomiota. Paitsi K, jos sattuisi siellä juuri silloin pasteerailemaan.

Olen saanut kelloajan asennettua uuteen mikrouuniin. Kaikki muu on vielä selvittämättä. Vanha uuni on työ- ja makuuhuoneen lattialla. Raahaan sen kellariin varustettuna lapulla "rikki". Ei ole mahdollisuutta kuljettaa mihinkään elektroniikan jätekeräykseen. Semmoinen pitäisi olla jokaisessa taloyhtiössä ainakin pienempiä vehkeitä varten.

3. lokakuuta 2017

UUSI MIKROAALTOUUNI

Monia vuosia palvellut mikroaaltouuni lakkasi toimimasta. Ennen muinoinkin lämmitettiin ruuat uunissa, mietin, voisinko alkaa tehdä niin? No en voisi! Siispä eilen kauppaan pähkäilemään, minkä ostan. Tahdoin asiantuntijan apua ja miesmyyjä riensi luokseni. Katselin uunirivistöä ja kuuntelin myyntipuhetta, joka oli asiallinen ja ei-tyrkyttävä. Pitää olla pyörivä alusta, ruoan lämmittävä, pakastukset sulattava ja valkoinen. Näillä eväillä minulle vekotin myytiin. Jostain syystä sain pyytämättä vielä alennusta. Rollaattori olikin aivan täynnä, kun olin jo ollut Herkussa ja nespressokaupassakin. Maistelen juuri parhaillaan ostamaani suklaista kapselikahvia. Piti tulla taksilla kotiin, vaikka matka ei pitkä ole. Taksilla pitempi, kun ei suoraan pääse. En siis hävennyt niin paljon takapenkillä lyhyttä matkaa enkä sitäkään, kun kuljettaja joutui takiani nostelemaan takakonttiin kaiken. Annoin tippiä vaivannäöstään.

Sitten kotona alkoi vimmattu purkaminen. Kaikki on teipattu, muovitettu ja styroxilla peitetty. En ymmärtänyt nappuloista mitään, kun ajattelin kasvispihvit lämmittää. Painelin kaikkia ja kuuntelin kilahduksia. Kyllä, oli ohjekirjakin, mutta en siinä kiireessä ehtinyt siihen syventyä. En saanut lämpimäksi pihvejä. Söin salaatin kanssa kylmänä ja katselin nyrein ilmein uutta mikrouuniani. Jonain päivänä osaan sitä käyttää.

Tilasin kirjakaupasta haluamani Barreaun kirjan. Toista haluamaani ei ole suomenkielisenä. Jätin toistaiseksi. Lähettävät tekstiviestin, kun voin kirjan hakea. Siihen asti käyn taas Mikael Hakimin kimppuun, joka on yhä kesken. Niin on tällä hetkellä moni muukin kirja minulla. Hyllyssäkin lukemattomia vaikka kuinka monta.

Tämä suklaakahvi on hyvää! Mihin minä sen ohjekirjan nyt panin?

1. lokakuuta 2017

HELSINGIN HAMISSA

Muotokuvia, omakuvia, pohjalaisia maalaisisäntiä, mutta ei latomeriä. Siinä Eero Nelimarkkaa HAMissa. No, vaikka kuinka olen nykyisin myös uudemman taiteen kannalla, niin kyllä vanhojen mestareiden työt ovat minulle mieleeni enemmän. Nelimarkka edustaa uudempaa taidetta. Tämän taidepläjäyksen jälkeen siirryimme M ja minä Lumiére-ravintolaan vin ja cuisine-puolelle ja siinä taas jäi jämpti dieettini tältäkin päivältä. Juttua piisasi ja vasta iltapäivän hämärissä rullauduin kotiin. M:n kanssa viihtyy!

Kun eilen vahvasti ja tarkoituksellakin lipsuin ikuisdieetissäni, taidan jatkaa vielä hetken lipsumista. Tarkoittaa, että syön L:ltä ja A:lta saamiani Mozartkugeln-suklaita marsipaani täytteellä. Minusta ne sopivat mainiosti juuri lopettamani Nicolas Barreaun kirjan "Meillä on aina Pariisi" kanssa. Kevythenkinen viehättävä romaani! Nyt haluan muitakin Barreaun kirjoja. Seuraavassa ehkä pieni elokuvateatteri ja taas Pariisissa. Huomenna kirjakauppaan!

Suositellaan tänään liputettavaksi Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivänä. Yhden lipun näen ikkunasta, eikä se ole yksityistalon tangossa. Näen märkää asfalttia ja pilvien peittämän taivaan. Näissä merkeissä aloitimme lokakuun.

Von Wrightit seuraavaksi Ateneumissa ja sinnehän me, M ja mä. "Taistelevat metsot" ovat museon vakiotavaraa ja ainakin minulla loppuun kalutut linnut. Toivon mukaan saavat esille harvemminkin nähtyjä teoksia, yksityiskokoelmista ja lainaksi muista museoista.

Tänään myöhemmin taas takaisin dieettiruotuun, enkä enää lipsu. Onpas ihminen heikko!