23. toukokuuta 2017

IKÄVIÄ UUTISIA MAAILMALTA

Vaikka taas nukuin huonosti yön, olen pirteänä noussut seitsemältä ja aikeissa asioimaan ihmisten ilmoille. Tiputtelin kahvin oikein kahvinkeittimellä, en siis tehnyt kapselikahvia. Ei ollut läheskään niin mukavan tujua kuin kapselit. Olisin ehkä saanut olla ostamatta koko uutta moccamasteria. Vieraita varten lähinnä, koska semmoisiakin luonani käy. Valmistuu isompi erä kerralla.

Terroristi tappanut nuoria Manchesterin popkonsertissa ja haavoittanut monia kymmeniä. Motivaatiota en voi ymmärtää. Enkä ylipäätään tätä vimmaa vahingoittaa ja surmata viattomia ihmisiä. Koska meillä Suomessa tapahtuu jotain katastrofaalista?

Olen jatkanut Adam Dariuksen kirjan lukemista. Hän on todellakin tavannut erilaisia ihmisiä vuosikymmenien aikana, tehnyt lujasti töitä ja tullut kuuluisaksi. Moneen taiteilijaan syntyi epäilys USAssa pienimmästäkin yhteydestä kommunismiin, vaikka "yhteys" olisi vuosiakin vanha. Siihen päättyi monen ura, töitä ei saanut vielä 1950-60 luvuillakaan. Muistan lukeneeni jostain epäluulojen kohdistuneen myös Charles Chapliniin ja hän joutui FBI:n kuulusteltavaksi jo 1940-luvulla mahdollisista kytköksistään kommunistiseen puolueeseen.

Nyt suihkuun, julkisivu kuntoon ja menoksi. Roskiksen kautta. Lonkkaluutkaan eivät marise, jotta reippaasti rollaattorin kahvoihin kiinni.



22. toukokuuta 2017

KITKUTTELUA

Ei musiikkia tänään, ainakaan nyt. Viilettelen vielä tähän aikaan yöpaidassa, mutta aamukahvi sentään juotu. Yö oli nukkumaton suureksi osaksi. Istuin ihmettelemässä maailman menoa tyystin pirtsakkana. Liekö ollut osuutensa jääkiekolla? Seurasin silmä kovana sekä pronssi- että kultaottelua. Jälkimmäinen meni puolille öin. Suomi neljänneksi, Venäjä pronssille, Kanada hopealle ja Ruotsi vei kullan. Mainiota. Nyt voi huokaista ja osoittaa jännityksen tunteen muualle.

Pysyttelen kotona, mutta huomenna taas liikkeelle. On Helatorstai-viikko ja se tietää, että Helluntai lähenee. Eikä ole heilaa missään. Ennen oltiin mökillä, sitten monta vuotta kaupungissa ja tämä tahti jatkuu, mutta yksin. Eikä Helluntaitakaan ole kuin yksi päivä ja sekin sunnuntai. Odotellaan Mittumaaria.

Helsinkiläinen kotiapu oli unohtanut ilmoittaa löydettyään hoidokin kotoaan kuolleena, omaiselle asiasta. Kiukku nousi pintaan, kun muistui mieleen niitä epäkohtia ja leväperäisyyksiä, joita puolisonkin kohdalla vuosien mittaan tapahtui. Eivät ole asiat muuttuneet.

Lotossa ei mitään. Asun edelleen samassa paikassa. Joku kysyi, olenko alkanut viihtyä? En ole. Mutta nyt näkyy pihalla jo pensaissa reilut vihreät lehdet ja muutama koivu näyttää kesäiseltä, helmihyasintit ja tulppaanit kukkivat ja muutakin kukkaa työntyy mullasta. Himpun verran lisää viihtyvyyttä roskiskeikalla. Tämä nyt on tämmöistä. Kitkuttelua.

21. toukokuuta 2017

TCHAIKOVSKYA KUUNNELLEN

Jo aamusta panin Tchaikovskya kuulumaan ja se kuuluu yhä.  Tätä kirjoitan samalla ja luen myöhemmin. Ulos en aio. No, jos partsi lasketaan "ulkona", niin sitten. Otin muuten Marjatan kommentista vaarin ja panin uuniin läjän ranskalaisia. Ei kerta ehkä lihota, enkä liioin koukkuun jää. Kehuinhan taannoin tahdonlujuuttanikin. Broileria, salaattia ja parsaa lisukkeena. Yleensä se on niin päin, että ranskalaiset ovat lisukkeena. Odottelen lounaani valmistumista.

Kaatuneitten muistopäivä tänään. Liputetaan. Minä muistelen muuten poismenneitä. Puolisoa, Horstia, pikkuserkkuja, omia vanhempia, ystäviä. C on viimeisin ystävistä, joka lähti. Näin se menee, kukaan ei välty.

Jääkiekkoa olen seurannut, vaikka eilen jätin Suomi-Ruotsin kesken epäurheilijamaisesti, kun niin harmitti. Tänään sitten kaksi jännittävää ottelua ja niiden jälkeen me urheilijakansa voimme lepuuttaa hermojamme.

Söin ja nautin jokikisen ranskalaisen sormin. Minusta ne kuuluu niin syödä, ainakin kotona. Nyt on hiukan huono omatunto, maaru täynnä ja onnellinen olo. Tchaikovsky soi edelleen ja minä rupean lakkaamaan kynsiä. Hyvää sunnuntaita.


20. toukokuuta 2017

VARSINAIS-SUOMEN PIENI VÄLIMERI

Littoistenjärvestä on tehty välimerellinen järvi värinsä ja kirkkautensa puolesta. Turkoosia laidasta laitaan. Kiitos 200 tonnin kemikalien. Ihmiset käyvät ihmettä katselemaan ja joku rohkea kastaa varpaansa veteen. Töölönlahtikin tämmöiseksi. Olisi sorsien kiva uiskennella, kun räpylät näkyvät kaveriltakin. Pohjan ostoskärryt, hetekat ja polkupyörät olisivat somaa katseltavaa pinnalta käsin. Uusi pian pestiinsä astuva pormestari Jan Vapaavuori voisi asiaa harkita.

Heräsin pirtsakkana naisena uuteen päivään, jonka vietän kotiparvekkeella ainakin osaksi. Kokeilen  kaulaan eri tavoin viikattua Nina Riccin silkkiliinaa, jonka eilen sain Italiasta. Siinä on perhosen kuvia, kun "isäsi kutsui sinua päiväperhoksi". Elefantin muisti lähettäjällä. Paketissa lisäksi kaksi jääkaappimagneettia Roomasta Colosseumineen. Oikeammin, mitä tästä entisaikojen amfiteatterista  on vielä pystyssä. Minähän en ole Roomassa käynyt, ikävä kyllä. Nuohonnut sen sijaan maasta pohjoisempaa osaa muutamia kertoja.

Alan kyllästyä muuten salaatteihin. Kuukausikaupalla olen lapannut maaruuni ja nyt jo haikailen epäterveellisen muonan perään, missä rasva tirisee suussa sulavassa pihvissä, maku hivelee kitalakea ja kielen päällystää, kastike somana röykkiönä ja ranskalaiset perunat kaiken kruununa. Sitten vielä jälkiruokaa! Lihottavaa ja makeaa! Ei! Tänäänkin broileria, parsaa, tomaattia ja ruustinnan salaattia, mautonta kotijuustoa ja pieni ripaus kastiketta pullosta. Myöskin iso EI jälkiruualle. Minussa on määrätön määrä tahdonlujuutta.

19. toukokuuta 2017

MINKÄ KIRJOITAN, SEN KIRJOITAN

Ei pitäisi kirjoittaa, kun ei ole asiaa. Kirjoitan silti, koska olen semmoinen. Olen lähdössä repaleisten yöunien ja myöhään heräämisen, aamukahvin ja aamutoimien jälkeen ihmisten ilmoille. Yhtä ja toista toimitettavaa. Korttikin postilaatikkoon.

Italiasta tuli politiikkaa ja maahanmuuttaja-asiaa täynnä parikymmentäsivuinen kirje. Ystäväni on todellakin suivaantunut. Hän jopa paheksuu sitä, kun kerroin hymyileväni vaikka "neekerille" hänen aukaistessaan minulle oven. Kun ihminen on kohtelias, vastaan siihen samalla tavalla edes ajattelematta, onko paperiton, hyödyllinen Suomelle, maahanmuuttaja, pakolainen, syntyperäinen suomalainen...  Joskus olen kauhuissani hänen sananvalinnoistaan puhuessaan ulkomaalaistaustaisista henkilöistä Italiassa. No, monissa Euroopan maissa asiat huonommin kuin meillä täällä ja Italiaanhan pyrkii monin verroin enemmän ihmisiä. Ystävänikin puolisoineen on joutunut monenkin ryöstöyrityksen kohteeksi kieltäytyessään antamasta rahaa. Ehkä silloin jo kovettuu ja sympatiat jäävät.

Eilen meni päivä lukemiseksi ja sitä tein parvekkeellakin. Söin siellä salaattinikin. Ei hullumpaa. Illalla luin la Fontainen pari faabelia ja mieli tuli hyväksi. Kyllä sadussa pitää aina olla opetus. En tiedä nykysatujen sisältöä, kun en ole yhtäkään tutkinut. Satuaikani päättyi prinsessatarinoihin ja niissä oli aina onnellinen loppu. Korkeasaaresta karannut riikinkukko vei ajatukseni linnusta kertovaan faabeliin ja pitihän se kaivaa kirjasta. Tämä la Fontainen lintu oli erittäin tyytymätön ääneensä ja poikkesi jumalatar Junolle asiasta valittamaan. Torut tuli.

Hörppäisen mukista loput kahvit ja sitten suihkuun. Hyvää aurinkoista päivää.



17. toukokuuta 2017

RUNOJA

Edith Södergran on minulle, häpeä tunnustaa, melko vieras runoilija. Ei pitäisi olla jo seuraavankin runon takia, jonka löysin juuri ostamastani runokirjasta:

TÄHDET

Yön tullen
minä seison portailla kuuntelemassa,
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä.

Kirjassa on 130 suomalaista klassikkorunoa. Kustantaja Gummerus, toimittanut Ola Aula ja Södergranin runot suomentanut Uuno Kailas. Kirjan ilmestymisvuosi 2016. Se on Suomalainen runokirja. Selailin sitä heti huilatessani kauppakeskuksen käytävällä. Käppäilin Herkkuun ostamaan parsaa. Hyvä oli, koska Citymarketissa, minne myöhemmin menin, ei ollut. Kävisin ilman muuta kaikki ruokaostokseni tekemässä Herkussa, jos sinne olisi lyhyempi matka, eikä välillä olisi erinäisiä toimenpiteitä vaativia koneportaita.

Lisää uudesta runokirjastani:

PIENESSÄ MAASSA

Rajat liian pienet. Ei ole askeleen alaa.
Kukin täällä on muiden tiellä ja puree muita.
Joka naapuriportista hyökkää arvaamatta
salakauna ja kateus - koira, väijyvä luita.

Raja-aitoja kaikkialla. Ja porteilla kilpi:
"Tämä on minun alueeni" ja "Käänny tästä!"
He mittaavat kuutiotuumin ilman toisillensa:
kas, hengitä tämä - ja lakkaa hengittämästä!

Uuno Kailas


Ja näinhän se on! Oletko samaa mieltä?

16. toukokuuta 2017

VESI ON VEK

Asioimaan, kunhan saan itseni ihmisille näyttökuntoon. Piti kipaista suihkuun varhain, kun on vesikatko. Varasin taas paljon vettä kippoihin, kun joudun aina paniikkiin, kun sitä ei saa. Nyt olen sitten suihkupuhtoinen ja lipittelen tässä aamukahvia mukista, jonka kyljessä on lihakauppias myymälässään, lihakimpaleita roikkumassa näytillä. Kaikkea sitä mukin kylkeen kuvataan.

Eilen panin sähköpostia Espanjaan. Aiheena vastaanottajan alustama taiteilija Emil Nolde. Kerroin lonkkavaivastani ja vakuutin, että rollaattori ei ole este, vain rajoitus. Kyselin hänen polvestaan ja Horstin veljestä. Tapasin silloisen pikkupojan muinoin käydessäni Frankfurtissa. Juttelin muutakin, paljon muuta. Asiaa on kertynyt runsaasti vuosien aikana. Horstista itsestään vältän kysymyksiä. En tiedä, mitä Horst on kertonut, enkä halua sohia muurahaispesää. Mennyt on mennyttä.

Katajanokan pihalla oli kaksitoista koivua. Täällä vain muutama. Mutta niissä näkyy hennon vihreää jo. Kyllä tämä kesäksi vielä muuttuu. Lopettaa säätieteilijä Pekka Poutakin nauramisen niinkin vakavaa asiaa selostaessaan kuin säätiedot. Hänen esityksensä televisiossa on levinnyt maailmalle. Minäkin katselin naurukohtauksen YouTubesta. Minusta se oli ihanan poikkeavaa ja nauru tarttui minuunkin. Me olemme monessa asiassa aivan liian vakavia ja ryppyotsaisia.

Pikkuserkulle lähetän synttärikortin. Kuvapuolella Ester Toivonen elokuvassa Syntipukki vuodelta 1935 samppanjalasi kädessä. Sen myötä panen toivotukset. Olemme yleensä soittaneet. Nyt luotan Postin kulkuun, vaikka sitä onkin parjattu. Itse en ainakaan vielä ole joutunut epäkohtien kohteeksi, mutta tarinoita kuullut. Ja eihän se ole ihme, että takkuaa. Posteljoonit tekevät avustustöitä ihmisille, leikkaavat nurmikkoja, käyvät kaupassa, ehkä laittavat ruokaakin. Miten siinä nyt ehtii/voi postia ajallaan jakaa?

15. toukokuuta 2017

VALVOTTU YÖ

Jostain syystä, kuten sitä sanotaan, en nukkunut "silmän täyttä" viime yönä. Valvoskelin ja pyöriskelin, annoin mielikuvituksenkin lentää. Otin runokirjoja vuoteeseen ja annoin valveelle vallan. Vieressäni oli Eino Leinon Kirjokeppi "valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta", toimittaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen,  Otava 1949. Olen muistaakseni joskus tänne kirjoittanut Leinon Almani-runon. Sanotaan sen olevan runoilijan ensimmäisiä satiireja sekä hänen olevan vasta aloitteleva runon tiellä.

Pohjolan maisema, jonka tähän laitan, on myös poikavuosien tuotantoa ja on "Kirjokepin" toimittajien mukaan Leinon ensimmäinen Vuokatti-runo. Leino lienee silloin ollut kolmentoista ikäinen.

Mä vuorell´ seison Vuokatin,/ ihailin maisemaa,/ ihastuin sekä huudahdin:/ "Oi kaunis Kainunmaa!"

Tunturihuiput korkeat/ kaukaa nyt sinersi/ ja kalliokuilut huimaavat/  mun alla ammotti.

Ja vaaranrinteet metsäiset/  kylineen, peltoineen/ ja järvet heleen siniset/ kauneine saarineen.

Sen kaiken säteillessä näin/ mä aamuauringon/ ja riemun tunsin syömmessäin:/ "Tää Suomenmaata on!"


Minä en ole mikään vankkumaton Leino-ihailija, mutta en kiellä, etteikö mies ollut taitava, monesti siteerattu, elämäkerroissa puitu loputon uteliaisuuden ja tietokilpailujen kohde. Mitä Espan Eino Leino pitää kädessään? Kuten kaikki tiedämme, kämmenen sisällä on viiden markan kolikko. Lauri Leppäsen veistämä patsas pystytettiin puistoon 1953. Eipä pääse kaveri jalustaltaan Kappeliin, jossa usein ystäviensä kanssa istuskeli.

Enkä minäkään "pääse" ulos. Itseni huoltoa, kunhan tästä tokenen. Huomenna liikkeelle. Talossa vesikatko. Aurinkoa ja heleää pehmeää vesisadetta. Kesäkö jo aivan ovella?

13. toukokuuta 2017

LIPUT PUOLITANGOSSA

Presidentti Mauno Koivisto on kuollut.  Korkeaan 93v ikään pääsi. Oli aika hänellä lähteä. Suomi suree ja muistaa, liput puolitangossa. Kun Koivistot asuivat vielä Katajanokalla, nousi ratikkaan useinkin Mauno Koivisto. Joku huomasi ja tunsi. Minäkin. Sitten alkoi maan entisen päämiehen kunto huonontua. Muuttivat pois. Ei enää itsenäisyyspäiväpippaloihinkaan. Ja nyt hän on kokonaan poissa.

Heräsin varhain ja aamukahvia juodessa tutustuin Tyko Salliseen. Joskus olen ostanut kirjan ja kun ensi kuussa olen menossa hänen näyttelyynsä, on paikallaan hiukan opiskella tarkemmin tämän kaltaista modernismia. Kujeileeko naismalleillaan, ivaako vai ei arvosta? Ne Mirrin sieraimet ja pysty nenä! Taiteilijatoverit pitivät Sallista jopa kapinallisena. Muutkin joivat, mutta Sallisen kohdalla siihen takerruttiin "juoppo ja käytöstavoiltaan karkea". Edelleen ollaan kahta mieltä hänen taiteestaan, tykätään tai ei, arvostetaan tai ei. Minä en sano mitään. Menen näyttelyyn avoimin mielin, katselen maalauksia, joita olen ennenkin nähnyt. Enkä sano Mirrin muotokuvista mitään.

Lueskelen Sherlock Holmesia ja kahtatoista tarinaa hänestä. Miksi juuri kirjassa kaksitoista? Agatha Christien Poirotkin ratkaisi eräässä kirjassa kaksitoista tapausta. Viitattiin Herkuleen urotöihin. Liekö sama syy ollut Sir Arthur Conan Doylelläkin? Kaksitoista on hyvä luku ilman Zeus-jumalan ja Mykeneen kuninkaan tyttären Alkmeneen rakkauden hedelmääkin. Olen Holmesin kuudennessa "urotyössä" Halkihuulisen kerjäläisen tarinassa, jossa Holmesin avustajana, kuten muissakin tehtävissä, toimii aina uskollinen tohtori Watson. Tohtori on juuri mennyt naimisiin, mutta aikaa liikenee aina ystävälle. Hullua muuten, maailmassa on ihmisiä, jotka uskovat sekä Holmesin että Watsonin olevan oikeita eläviä ihmisiä ja jotkut lähettävät postia Baker Street 221 B.

Tänään parvekkeella lukemista, rentoutumista ja muuten vain mukavaa.



11. toukokuuta 2017

UUTTA LUKEMISTA

Saalis kirjakaupasta: 1 kpl Agatha Christie ja 1 kpl pitkästä aikaa  Sherlock Holmes. Holmes on minua aina kiehtonut mainiolla päättelytaidollaan ja älykkyydellään. Uusin vanhan muistoni sen suhteen, että hän säilytti tupakkaansa persialaisen tohvelin kärjessä. Nykyisellä Australian rajalla tämä viuluakin soittava herra olisi joutunut kiipeliin huumekoiran haistettua kokaiinin käytön. Ostamani kirja koostuu kahdestatoista tarinasta ja on ilmestynyt 1892 Sherlock Holmesin seikkailut nimellä.

Christie sen sijaan ei olekaan Poirot-juttu, vaan Neiti Marple-tarina Salaperäiset rukiinjyvät, 1953. Jane Marple ei ole päässyt yhtä suureen suosiooni kuin Hercule Poirot. Puolustaa kuitenkin paikkaansa muitten murhajuttujen ratkaisijoiden joukossa.

Näitä luen, kun kielitaitoni tahtoo levätä  Adam Dariusta lukiessani. On vielä Frank Sinatra kesken, jatkan senkin kimpussa myöhemmin.

Äitejä oli ruokakaupassa ostoksilla. Täytekakkuja valittiin. Ruusut myynnissä ja kaupan seinillä lappuja, ettemme vain unohda sunnuntaista äitienpäivää. Kauppiaitten kulta-aikaa tämäkin. Minä ostin aprikooseja ja aikamoisen läjän mandariineja. Hansasillalla musikantti instrumenttilaatikko levällään, jonne ohikulkijat heittivät lanttinsa. Olin näkevinäni napin. En ehkä sittenkään.

Katselin ihmisten kenkiä. Suosituimpia ehdottomasti ovat erilaiset urheilujalkineet. On sitten naisilla mekko taikka housut, ei korkkiksia. Vielä ei ole kesä. Eikä Pekka Pouta luvannutkaan, mitä nyt naurultaan sai sanotuksi. Kommentteja on sadellut ja tietysti moittijoita joukossa, että ei säätietoja kertoessaan sovi naureskella. Se on vakava juttu. No, kyllähän se hiukan hymyilyttää, että ihmiset  kuljeksivat lumisateessa pikku pakkasessa, kun pitäisi valkovuokot ja leskenlehdet kukkia, nurmi vihertää ja linnut laulaa toukokuun iloa. Katin kontit! Kyllä se tästä Pekallakin nauru hyytyy, kun kevät koittaa ja lämmin pukkaa päälle.

10. toukokuuta 2017

ÄITIENPÄIVÄ TULOSSA

E lähtee luostariin. Käymään turistin lailla, tutkailemaan ikoneita ja munkkeja. Valamoon. Minäkin joskus siellä ollut. Turistina samoin. Muuallakin luostareissa käynyt. Kyproksessakin. Nunnaluostari, jonne miesvieraat eivät olleet tervetulleita. Puoliso odotti autossa. Minusta piti nunna huolta, esitteli taloa, kertoi ja lopulta vei minut luostarin kauppaan, josta ostin ainakin hunajaa. Minulla oli kamera mukana, mutta nunnaa ei saanut valokuvata, vain ikoneita ja taloa yleisesti. Luostarin puutarha oli kukassa, vaikka ulkopuolella oli kolea talvi. Tulin puolison luo, enkä ollut valaistunut, mutta mieleni oli rauhaisa ja siihen kai näinkin lyhyellä luostarikäynnillä pyritään. Hunaja oli hyvää. Nunnalta sain muistoksi pienen ikonijäljennöksen, joka on minulla vieläkin.

Huomenna ajattelin mennä kirjakauppaan. Olen saamassa palkinnoksi uskollisuudesta yhden ilmaisen pokkarin ja tietysti on toivottavaa ja odotettavaa, että ostan jotain. Loppuviikoksi hedelmiä ja ehkä piipahdan Itäkeskuksen Stockmannin Herkkuunkin.

E:n kanssa puhuimme äitienpäivästä. Hän on äiti. Joka äitienpäivä hänet kutsutaan tyttären ja tämän miehen kotiin, pidetään hyvänä ja annetaan hyvää ruokaa. Näin se pitäisikin mennä. Kuitenkin usein lapset tulevat äidin kotiin. Saavat hyvää ruokaa, jota on edeltänyt kova laittaminen ja lisäksi vielä siivoamista, kaupassa käymistä, itsensä väsyttämistä. Jälkikasvu saapuu kukkien kanssa, halataan ja äiti näyttää kaikesta huolimatta pirteältä ja rakastavalta.

Sitten on äitienpäiväkorttilapset. Kerran vuodessa muistavat. Heitäkin on. Olen joskus nuorena vieraillut jonkun äidin kotona ja minulle on ylpeänä näytetty edellisvuoden äitienpäiväkortti, joka on paljosta käsittelystä nuhraantunut ja monta kertaa kyynelistä kastunut. Äiti oli vakuuttunut, että saa kortin taas sinäkin vuonna. Minä toivoin, että tästä korttilapsesta kuuluisi muulloinkin jotain, ehkä puhelinsoitto tai peräti oikea suukko äidin poskelle, kun tulee tervehtimään.

Minulla ei ole enää äitiä. Eikä ole E:lläkään. Yksinäisiä äitejä on, unohdettuja äitejä. Toisaalta on äitejä, joita rakastetaan ja joiden kanssa ollaan äitienpäivän lisäksi muinakin aikoina. Sellainen äiti on E. Tulevana sunnuntaina on äitienpäivä ja minäkin muistelen omaa äitiäni ja jopa lapsuuttani, jolloin saatoin kerätä valkovuokkoja hänelle ja muistan senkin, että lausuin monena äitienpäivänä hänelle Einari Vuorelan Kaivotiellä. Enää en runoa sanasta sanaan muista, mutta se on kirjassa. Ehkä sen sunnuntaina luen.

9. toukokuuta 2017

JÄNNÄ PELI SUOMI-TSEKKI

Eilen oli Nat King Cole-päivä. Jo heti aamusta. "Unforgettable", "When I fall in love", "Too young", "Autumn leaves", "Never let me go"...  Siinäpä olin kaukana jossakin aikojen takana. Roskien vienti tuntui niin turhanpäiväiseltä ja arkiselta, mutta vietävä oli. Tallustelin pihan perälle "Because you`re mine" korvissani soiden ja pala tunki kurkkuun.

Illalla rauhoituttuani Nat King Colesta aloin katsella Suomi-Tsekki jääkiekko-ottelua, enkä meinannut housuissani pysyä. Alku oli rintaa rottingille nostattava, mutta sitten mentiin päin männikköä ja tasapeliä, josta seurasi jatkoaika, jota seurasi rankkari. Kaiken tämän jälkeen ei lopussa  seisonut Suomelle kiitos, vaan Tsekille voitto. Mutta jännää oli.

Tänään kauppaan, kunhan aamuhommista olen selviytynyt. Eilen ei partsilla istuskeltu, vaikka kokeilin kyllä. Jätin Frank Sinatran sinne pöydälle odottamaan lämpimämpää säätä. Salaatin söin keittiön pöydän ääressä ja huomasin patterin lämmenneen. Pitänee taas pukeutua ulsteriin ulos mennessä, mutta talvikenkiin en enää suostu. Tulkoon vaikka mitä taivaalta, kissoja ja koiria, räntää, rakeita, lunta.

Sain hetki sitten A:lta lisää e-mailia. Tuore kuva hänestä. Edellinen oli vuodelta 2002. Muistan hänen ulkonäkönsä huonosti. Olen vain kerran tavannut, vaikkakin silloin monen tunnin ajan. Se oli joskus 1960-1970-luvulla ollessani puolison kanssa Saksassa ja Horst oli jo naimisissa A:n kanssa. Nyt vaihtelemme e-mailia ja kummankin puoliso on kuollut. Ehkä molemmat miehet seuraavat ystävyyttämme pilven reunalta. Omituista oli, että "löysin" A:n. Tosin etsin koko ajan Horstia.

Kun kerran heräsin varhain tänään, aloitankin aamupuuhat tältä istumalta.

8. toukokuuta 2017

VAIVAINEN KUN OLIN

Minähän en sittenkään eilen mihinkään Hagikseen mennyt. Heti aamusta lonkka kenkkuili ja parveke alkoi tunti tunnilta näyttää houkuttelevammalta paikalta istuksia ja lukea. Kesken monta kirjaa muun muassa Frank Sinatra ja Adam Darius. Söin jopa salaattini partsilla ja katselin, onko kaukana edessäni oleva sankka puusto ihan jonkun metsän reunaa. Naapurit väittävät kiven kovaan luonnon olevan täällä lähellä. Tuskin niin lähellä kuin Katajanokalla. Kivenheiton päässä oli siellä ikkunoista näkyvä meri.

Lotossa ei onnannut taaskaan. Asun edelleen täällä. Kai minun on totuttava. Ei minulla koskaan ole ollut hyvät välit Fortunan kanssa. "Onni yksillä, kesä kaikilla". Kesä siis on ainakin varmaa. Eikä sekään kauaa varmaa ole, kun fyysikko Stephen Hawking on sanonut, että sadan vuoden aikana on löydettävä uusi asuinsija homo sapiensille avaruudesta. Se on jyrkempi tulevaisuuden näkymä kuin Pentti Linkolalla, joka myös on lyönyt eteemme kauhukuvia olemassaolomme pituudesta. Minäkin olen ollut, ja olen, sitä mieltä, että kalpaten meidän käy ennemmin tai myöhemmin. Emme mahdu enää pallollemme, kuivuus uhkaa, nälänhädät, saasteet, tyhmyytemme, ajattelemattomuutemme, ahneutemme, sotimiset, kaiken koneistuminen...  Ei hyvältä näytä. En taidakaan tahtoa tulla tänne kummittelemaan. Olisin vain kauhistunut, pettynyt ja murheellinen aave.

Olen tutustunut netin kautta lähemmin sekä taiteilija Emil Noldeen kuin hänen töihinsäkin. Kehittelen koko ajan vastausta A:lle, joka tuntuu kovastikin tykästyneen tähän ekspressionismin edustajaan. Kymmenistä näkemistäni maalausten valokuvista muutamaa voisin aitoina kakistelematta katsella. Omalle seinälle? No, hyvähän tässä on sanoa juuta taikka jaata, kun Nolden työtä ei kukaan ole minulle tarjoamassa. Sen kerron A:lle, että ainakin vuosina 1958,1972 ja 1980 on Helsingissä ollut mainitun taiteilijan näyttelyitä. Ehkä olen nähnyt, ehkä en.

6. toukokuuta 2017

OLINPA AHKERA

Olen ahkeroitsinut oikein olan takaa eilen. Ensin aamupäivällä ostoksille, kahvinkeitin Powerista ja sitten hedelmiä kotimatkalla. Kotona seuraavaksi imuroin parvekkeen ja pyyhin kostealla vähän sieltä ja täältä. Raahasin partsilta ylimääräiset tavarat makuuhuoneeseen odottamaan kellarikäyntiä. Panin parvekkeen seinälle puolison Chevalier-olkihatun, semmoisen kovan. Oli sopivasti naula. Istuin ja katselin ihastuneena kätteni töitä ja olin kaiken rehkimisen jälkeen totaalisen väsynyt ja lonkka kenkkuili sen kuin ehti. Mutta mieli oli korkealla.

A:lta tuli lyhyt viesti Torreviejasta. Pyysi etsimään googlesta  saksalaisen taiteilija Emil Nolden (1867-1956) töitä. Wiesbadenissa näyttely. Minä etsin ja löysin. Pitää jonkunlainen mielipide lähettää. Ja olla hienotunteinen, vaikka Nolden työt eivät saaneetkaan jakamatonta ihastustani. Olen edelleen sitä mieltä, että minun pitäisi olla hyväksymättä vain "vanhaa" taidetta ja oppia olemaan avarakatseisempi kaiken taiteen suhteen. Olen menossa M:n kanssa ensi kuussa Tyko Sallisen näyttelyyn ja aion pitää suuni kiinni, vaikka taiteilija maalasi Mirrille aina kauhistuttavat, valtavan kokoiset sieraimet.

Lämmintä eilen. Citymarket saa uudet tilat syksyllä. Kypärämiehiä katukuvassa. Tästä lämpimästä säästä alkoi eräs rakennusmies yllättävästi kanssani keskustella, kun matkasimme molemmat kauppakeskukseen. Yhteinen matka ei ollut enää siinä vaiheessa pitkä, mutta ehdimme pohtia, että onko sen hetkinen lämpö jäävä ainoaksi koko vuonna. Oviaukoissa hän odotti, että pääsin esteettömästi rullautumaan hänen ohitseen. Siis herrasmies!

Tänään kotioloa. Avaan kahvinkeittimen laatikon ja luen ohjeet. Huomenna, ellei sada, lähden Hagikseen. Markkinat ja Slangilla koju. Jos olisi vaikka joku snadi symppis kniiga, jota diggaisin, niin voisin vaikka tsöpata, jos ei bungaa kohtuuttomia.

4. toukokuuta 2017

PARVEKETTA KESÄKUNTOON

Olen saanut loppuun vihdoinkin kirjan Humalan henki ja siirryin oikopäätä Adam Dariuksen A Nomadic Lifeen, jota jo aikaisemmin aloittelin. Olen kertonut aiemmin, kuka Adam Darius on. Tanssija, kirjailija, miimikko, koreografi... Asuu tätä nykyä Helsingissä ja on ystäväni M:n henkilökohtainen tuttava. M:ltä saamani kirja on on Dariuksen minulle omistuskirjoitettu ja olen siitä ylpeä. "April 2017 to (nimi) ,my warmest best wishes, Adam Darius."  On pitkä aika siitä, kun joku kirjailija on etulehdelle kirjoittanut minulle omistuskirjoituksen. Kaikesta on jo kodallani "pitkä aika."

Olin minä eilen parvekkeenkin kimpussa. Kunhan saan kellariin taas ylimääräiset, niin on tilaa imuroida siellä. Laitoin jo korituoliin pehmusteet ja kellahdin tyytyväisenä lepäämään. Tältä parvekkeelta on aivan erilaiset näkymät kuin Katajanokalla. Lähituntuma naapuriin, piha ja taivasta pätkä. Ei merta, ei taatusti lepakoita ja pääskysiä, ei laivojen sumutorvia. Mutta parveke kuitenkin. Kyllä siellä on mukava istuksia, juoda vaikka aamukahvia ja lukea. Mutta vaatetus täällä oltava muu kuin pelkkä yöpaita, kuten Skattalla.

Tänään vielä luppoilen kotona. Huomenna ihmisten pariin. Menen ostamaan kahvinkeittimen, joka otti ja lopetti yhteistyön juuri sinä päivänä, kun sain vieraakseni M:n ja A:n. Tiputtelin veden käsipelillä kahvijauheen läpi suodatinpussissa. Sain jotain kahvin tapaista aikaan.

Tutkijat ovat punninneet pilven! Silmä tarkkana katselin Areenasta tätä toimenpidettä, kun tiedemiehet mittasivat yhden pilven painon. Pilvi, joka kiinnosti, painoi 4000 kg ja oli kilometrin pituinen ja 200m levyinen. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei ole. Mittareita, laitteita, oppineisuutta, yksi kappale ilmalaivaa, miehistö ja paljon rahaa. Pilvi sisältää kaikenlaista vesipisaroista ja bakteereista lähtien. Maapallo tarvitsee pilviä ja ne ovat kauniita. Mökillä makasimme ruohikossa pihalla ja katselimme pilviä, niiden muotoja, joista pystyi näkemään kaikkea, mihin mielikuvitus riitti, niiden kulkua taivaalla, ulkomuodossa tapahtuvia muutoksia. Ne vangitsivat, kiehtoivat ja me makasimme ruohossa kauan.

3. toukokuuta 2017

OLIPA KERRAN HÖLMÖLÄISIÄ

Eilispäivä meni ihan muualla kuin läppärin ääressä. Olin asioilla ja kaupoissa. Nykyisin käytetään "kaupoilla" eli adessiivimuotoa. Mutta minä pidän kiinni inessiivistä ja olin "kaupoissa". Asioilla on taas vahvasti "asioilla". Hedelmävati on jälleen täynnä ruokapöydällä ja talouspaperikiintiö samoin. Aina on raahattavaa. Aurinko paistoi niin soman lämmittävästi, linnut pihalla visersivät ja jotkut ihmiset olivat sonnustautuneet jo aivan melkein kesävermeisiin. Minäkin rohkeasti siirryin puolitakkiin, mutta baskerista en vielä luovu. Jätin myös muuttoraha-anomuksen lottokauppiaalle ja toivon parasta. M:n aviomies A kysyi, jos viihdyn täällä. Olin rehellinen ja vastasin, etten viihdy. Mitäs sitä kaunistelemaan. Joku on sanonut, että vuoden kuluttua alan tuntea Itäkeskuksen omakseni. On kulunut melkein puolitoista vuotta ja väärässä oli. En koskaan täällä tule viihtymään. En kuulu tänne.

Tänään on itsensä huoltamisen päivä. Tarkoittaa kaikenlaista, mitä kroppa kaipaa. Sitten taas lueskelen sekä englanniksi että suomeksi. Parvekkeeseen en ole vieläkään kajonnut paitsi P-D:n täällä ollessa. Jos vaikka tänään myöhemmin. Tietää kellarikeikkaa, kun olen saanut sen valmiiksi. Ja siihen tarvitaan taas P-D:n ystävällistä apua.

Jälleen kerran saamme lukea lehdestä, miten vanhuspalvelu Suomessa toimii. Vantaalla yksityisessä palvelutalossa oli iäkäs ihminen joutunut pulaan ja painanut turvapuhelimensa hätänappulaa. Palvelutalo oli ulkoistanut avun saannin, aikaisemmin apu tuli samasta talosta. Nyt pulaan joutunut oli joutunut odottamaan tarvitsemaansa apua 111 minuuttia. Hänen poikansa ehti hiukan nopeammin Vantaalle Helsingistä kuin turvapuhelimen väki. Apua tarvitseva iäkäs mies oli kuollut sairaalassa viikon kuluttua saamiinsa henkisiin vammoihin, pelästykseen ja turvattomuuden tunteen aiheuttamiin psyykisiin koettelemuksiin. Olen edelleen sitä mieltä, että sanat "ulkoistaminen" ja "säästäminen" ovat kirosanoja.

Olen kuullut joidenkin muidenkin palvelutalojen käytännöistä. Turvapuhelimen avunpyyntö ohjautuu toiselle paikkakunnalle, josta sitten soitetaan asianomaiseen palvelutaloon ja hoitaja lähtee muutaman metrin päästä huoneeseen, jossa avuntarvitsija on turvapuhelinta käyttänyt. On kuin kuuntelisi hölmöläissatua! Näin Suomessa, 100v, 2000-luvulla!



1. toukokuuta 2017

MANTA ON LAKITETTU

Aloitan usein blogini sanalla "katselin". No, eilen katselin HS:n kanavalta Mantan lakituksen. Jotenkin on katselulta/eläytymiseltä hohto kadonnut. Olen miespolvia sitten ollut mukana tässä tapahtumassa. Lakitus tapahtui kello 12 yöllä ja ensin oltiin osakunnassa. Sieltä joukolla Kauppatorille. Silloin se oli lystiä. Vappupäivänä jonnekin lounaalle ja taas joukolla. Ruoka oli sitä mitä se oli ja kiire tarjoilijoilla kova seuraavaan kattaukseen. Lautanen vietiin edestä ja haarukka jäi käteen. Kukaan ei purnannut, kun koko ajan oli niin hauskaa. Aamulla olimme tietysti olleet Ullanlinnan mäellä, satoi taikka paistoi. Ja taas kaikki oli yhtä riemua. Nyt olin kotona kaikessa rauhassa, enkä haikaillut menneitten perään paitsi puolison kohdalla. Toinen vappu jo ilman häntä. Näin se menee. Leskellä elämä.

Tänään on suomalaisen työn päivä. Liputetaan ja marssitaan. Vappu ja Valborg viettävät nimipäivää. On Valburgin pyhimykseksi julistamisen päivä. Valburg syntyi Englannissa vuonna 710. Siirtyi 761 Saksaan Heidenheimin miesluostarin johtajaksi ja kuoli vuonna 779. Kuka tietää/muistaa keskellä vappuhumun tippaleivän murujen ollessa vielä siman kostuttamilla huulilla? Sima oli ennen vanhaan vahvasti terästettyä ja oli melkein kunnia-asia sammua ensin simasammioon ja sitten sinne hukkua. Nytkin sammutaan, vaan ei simaan ja harva siihen hukkuu. Ellei kuvaannollisesti.

Kahvinkeitin sen sijaan otti ja simahti. Pitänee hommata uusi. No, tämä palveli kauan ja vallan moitteettomasti. Sitten ostin kapselijutun ja vanha ilmeisesti loukkaantui. Kunhan arki koittaa lähden kauppaan. Vaikka ovat kaupat auki, mutta minulla ei ole niin kiire eikä tarve.

Aurinko paistaa ja liput liehuvat. Mikäs tässä on ollessa.

Kuin arastellen aamu toukokuun
käy kevein jaloin yli maan ja veen
ja kultaa hiljaa silmikoivan puun
ja kaislan kuihtuneen...

(Lauri Viljanen ens. säe runosta "Rukous aamulla")