TÖÖLÖN ILMATAR

"Noin kuulin saneltavaksi,
Tiesin virttä tehtäväksi:
Yksin meillä yöt tulevat,
Yksin päivät valkeavat,
Yksin syntyi Väinämöinen,
Ilmestyi ikirunoja
Kapehesta kantajasta,
Ilmattaresta emosta..."

(Kalevala)

Päivänä muuanna kyöräsin puolison jälleen invataksiin ja meno kohti Töölöä,lapsuuteni,nuoruuteni,osin aikuisuuteni seutuja.Kuljimme ensin pitkin Sibeliuksenkatua ohi talon,jossa Jean Sibelius on asunut.Katu oli aiemmin nimeltään Kammiokatu,mutta nimettiin uudestaan 1966 Sibeliuksen 100-vuotismuiston kunniaksi.Etenimme Sibeliuksen puistoon,joka entiseltä nimeltään on ollut Humallahden puisto,mutta edelleen suurta säveltäjää muistaaksemme puistokin sai uuden nimen 1945 Tuusulan pojan 80-vuotispäivän kunniaksi.

Olen aina rakastanut Sibeliuksen puistoa.Asuin sen laitamilla muutettuani vanhempieni kanssa Mechelininkadulle ja naimisiin mentyäni Humalistonkadulla,jossa oli ensimmäinen asuntomme.Ympyrä sulkeutui aikanaan,sillä muutimme vanhempieni kuoleman jälkeen jälleen asuntoon,josta naimisiin olin lähtenyt muutama vuosikymmen aikaisemmin.Yhä tuttuja paikkoja.Koiria ulkoilutimme puistossa,ellemme menneet Rajasaaren koirapuistoon asti,jossa koirille koitti vapaus ja saivat juosta sydämen halusta.Töölön kirjastoa ei vielä ollut,vaan senkin tontti oli avointa aluetta.Topeliuksenkadulla ei liioin Eino Leinon kadun kulmassa rakennusta,jossa nyt entisen Seston tilalla on Valintatalo.Pieniä kauppoja oli jokaisessa talossa mm.Seeckin lihamyymälä,kirjakauppa,maitokauppa,suutari jne. Niiden paikoilla nyt osto-ja myyntiliike,Picnicin ruokapaikka yms.Humalistonkatu katkaistu niin,ettei enää autolla pääse Mannerheimintieltä päin Topeliuksenkadun yli jatkamaan Humalistonkadulle kuten meidän aikanamme.

Me kuljimme Sibeliuksen puistossa ja minä yritin saada puolisoa muistamaan.Turhaan.Kuitenkin me yhdessäkin vietimme monia vuosia tämän puiston koivuja katsellen,sen polkuja kulkien.Vein hänet patsaan luo,jota niin monesti olemme ihailleet,Kalevalan maille palautuneet,kuten tämänkin kirjoituksen alussa tein.Näytin puolisolle Ilmattaren ja sotkan ja luin ääneen sen jalustan tekstin "Tuuli neittä tuuitteli". Ilmatar ilmestyi puistoon 1946 ja on Aarre Aaltosen veistämä komea pysti,jossa Ilmatar pitää sotkaa polvellaan ja tästä tarinastahan muodostui aikanaan koko maailma.Kuten myös syntyi Väinämöinen,kunhan impi oli ensin laskeutunut ilmoistaan alas meren kuohuihin asti,jossa "tuuli neittä tuuitteli" ja "meri paksuksi panevi".Siitä sitten aikaa vierähti
"vuotta seitsemän,kaheksan,
seisottui selälle viimein,
Niemelle nimettömälle,
Manterelle puuttomalle.
Polvin maasta ponnistihe,
Käsivarsin käännältihe,
Nousi kuuta katsomahan,
Päiveä ihoamahan,
Otavaista oppimahan,
Tähtiä tähyämähän.
Se oli synty Väinämöisen,
Rotu rohkean runojan
Kapehesta kantajasta,
Ilmattaresta emosta."

Näin me päivänä eräänä Töölöä samosimme,minä mieli täynnä muistoja ja puoliso vain tässä hetkessä puiston puita katsellen ja tuulen ihollaan tuntien.Mutta ensiasuntotalomme kohdalla muistot palasivat ja sanoi "tässä me asuttiin". Katse kipusi kohti sitä parveketta,jossa niin usein kadun liikennettä seurasimme auringon paistaessa koko Töölön yllä.Elämää oli edessä paljon,oli onnea ja rajatonta luottamusta tulevaisuudesta. Nyt ei elämää ole enää niin paljon edessä päin,mutta onnea on ja luottamus tulevaisuuteen on vaihtunut luottamukseksi omaan itseen.

Tilasin entisen kotitalomme eteen invataksin.Katselin taksin ikkunasta taakse jäävää rakasta ja tuttua seutua.Käännyimme kohti keskustaa ja Katajanokkaa.Kohti tätä päivää ja aikaa,jossa voi aina halutessa palautua entiseen muistojen kera.Vaikka käydä jälleen jonain päivänä Sibeliuksen puiston koivukujille Töölön Ilmattaren ja hänen sotkansa luo.