Vallisaaren ja Santahaminan välistä mentiin.Meri kimmelsi ja aurinko paistoi.Lounailtiin lappiaiheisesti poroa pääruuaksi viinin kera ja lämmintä leipäjuustoa jälkiruuaksi.Olo oli leppoisaa ja sen kruunasi vielä lasillinen lakkalikööriä ikään kuin Lappi-teemassa pysytelläkseni.Koko puolentoista tunnin mittainen risteily tehtiin koemielessä,josko sittenkin vielä tänä kesänä Tukholmaan.Puoliso ilmoitti olevansa ei-kiinnostunut lähtemään itse Stockholman kaupunkiin,mutta voihan sitä viettää ne tunnit laivassakin.Onhan Helsinginkin kaijassa risteilyaluksia,joissa kaikki matkustajat eivät halua tutustua Suomen pääkapunkiin.Useimmat heistä kuitenkin niitä,jotka eivät aiemmin ole koko maassa käyneet,jotta passaisi visiteerata ihan piipahtaen kohteliaisuussyistä.Me taas olemme kymmeniä kertoja Tukholmassa olleet.
Kun kerran tämä risteily Helsingin itäsaaristoon Doris II:lla meni suhteellisen hyvin,niin kyllähän me läntiseen naapurimaahankin asti.Kulkupelikin sen verran suurempi,että "pääsee pitkäkseen",kuten puoliso asian ilmaisi.Niin,ja minä voin huvitella parfyymikaupassa.Ruokapuolen nauttimisesta puhumattakaan.Nykyisin kun Ruotsin laivoissa on valinnan mahdollisuus ja voi halutessaan jättää karvalakkinoutopöydän väliin.Samppanjabrunssi kuuluu ilman muuta asiaan.Voi pojat,nyt haukkasi merimatkailukärpänen!
Pyörätuoli nostettiin kuin tyhjää vaan Doriksen uumeniin.Asialla itse kapteeni.Poislähtö sujuikin omin voimin,sillä puoliso pääsee muutamat raput paremmin ylös- kuin alaspäin.Poistuimme ensimmäisinä,emmekä järin suuresti olleet edes tulppana.Rutiinia on kertynyt vuosien varrella.Ylen ymmärtäväisesti ja ylenpalttisen kohteliaasti meitä palveltiin että ihan kymmenen plus ja papukaijamerkki IHA-Linesin henkilökunnalle.Mistä "IHA",kysyin tietysti.Toimitusjohtajan sukunimi on Ihalainen.Siitä.Annan tavattomasti arvoa sille,ettei pyörätuolissa istujaa mitenkään ylenkatsota tai pidetä riesana.Emme milloinkaan ole huonoa kohtelua missään saaneet näiden vuosien varrella.Ehkäpä se on niin että siten metsä vastaa kuinka sinne huudetaan.
Tuntui hyvältä nähdä Doriksen ikkunan takaa saarten sileitä kallioita,joita Suomenlahden vesi kosketti tänään niin lempeästi.Auringon lämmittämä tasainen kivi,pieni tai iso jo kallioksi muodostunut,on mielipaikkojani veden ja maan yhtymäkohdassa.Vesi muovannut kallion sileäksi tai se on jääkauden siihen tuuppimaa.Näitä näimme paljon Helsingin saarilla,asutuilla ja asuttamattomilla.Upeita huviloita,komeita veneitä laitureissa,huoliteltuja pihoja,isännän viirejä,kesäkoteja ja ympärivuotisia.Käkkärämännyt melkein rantavettä hipoen kallioiden kaljuilla pinnoilla uhmaten syysmyrskyjä juurien etsiessä koloja,mihin takertua.Ei tarvitse aina aavoille ulapoille lähteä nähdäkseen luotojen ja karien tuulille altista niukkaa kasvillisuutta.Silmä lepäsi kaikkea tätä katsellessa ja puolitoistatuntinen kului liiankin nopeasti.
Ilman meren läheisyyttä en pystyisi elämään.Sen tuoksu,tuulet,myrskyinen aallokko pärskeineen,meren silmänkantamattomiin ulottuva aukeus antaa minulle vapauden tunteen.Meren rannalla voi hengittää esteettömästi,meri antaa mahdollisuuden lähteä tai olla lähtemättä.Se on ollut aikojen alusta väylä muualle.Löytämään ja tutkimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti