Se on todistettu nyt! Se,että minussa on liikaa painoa.Tänään kampaajalta päästyä ajattelin kohentaa vatevarastoani.Marssin siis tavaratalon vaateosastolle.Keräsin käsivarrellisen ja sullouduin sovituskoppiin.Se eukkopaha,joka minua katseli peilistä pelästytti minut totaalisesti.Onkohan kauppojen peilit tehty sellaisiksi,että asiakkaaseen tulee leveyttä,vaikka sitä ei niin paljon olisikaan? Olen tätä ennenkin ihmetellyt.Tulin kopista ulos vaatekasan kanssa,enkä edes viitsinyt niitä viedä paikoilleen,vaan jätin ensimmäiseen tankoon koko lystin.Herttinen,tässähän on ihan oikeasti jotain tehtävä!
Se kuuri,mitä aloitin apteekin tuotteilla tuotti kyllä neljän kilon tuloksen,mutta sitten joku ystävistäni kertoi,ettei tämän ikäisen sovi näin ankaralle dieetille ryhtyä.Tutkittu juttu kuulemma.Niitä apteekin pusseja on vielä vaikka kuinka paljon kaapissani.Nyt on alettava varovaisemmin ja pehmeämmin laskeutua hoikkien ihmisten laajoihin riveihin.Ja olen tosissani,sillä sitä naista,joka tänään peilistä minua pällisteli, en enää halua kovin kauaa katsella.Miten ihmeessä tässä on näin päässyt tapahtumaan? Nyt on motivaatiota muuttua.Ei enää samppanjakorkkeja,ei ranskalaisia perunoita,ei edes minttusuklaata Stockmannin lepohuoneessa.
Olin niin innoissani tästä uudesta tulevasta luukistani,joka ennen kaikkea soveltuu uusiin hiuksiini,jotka ovat nyt niin tyttömäisen lyhyet että pois tieltä,että painelin epäonnistuneiden vaatehankintojeni jälkeen tavaratalon hyvälle tuoksuvien ja kauniiden (=kalliiden) pakkausten osastolle ja ostaa mätkäisin yhtä sun toista.Myyjäkin oli yhtä maireaa hymyä kertoessaan saaliini loppusumman.Kotona hetken rupateltuani tuuraajan kanssa,joka muuten on ihana ihminen,ammattitaitoinen ja tulee mieheni kanssa hyvin toimeen, ryhdyin siivoamaan kauneus- ja hoitotarvikeosastoani eli heitellä kaikki vanha ja turha pois.Olen säästellyt vuosikymmenet nostalgisista syistä äitini vanhaa irtopuuterirasiaa huiskuineen päivineen.Aina kun avasi kannen sieltä pöllähti ei enää niin kovin hyvän tuoksuinen tuulahdus,mutta vaaleanpunaista pölyä,joka joskus viime vuosisadalla on ollut vihkiytynyt asialleen saada äitini posket hehkumaan ja ihasteltaviksi.Paljon muutakin siivosin roskikseen.Enkä perään haikaillut,kun päivitin paikat.Mutta parfyymeihin en kajonnut.Ne ovat tuoreempaa tavaraa.Sitten asettelin ostamani uutuudet paikoilleen ja voi pojat,kuinka näyttikin hienolta.
Jouduin kotiin tullessani odottamaan syystä taikka toisesta nelosen ratikkaa melkein varttitunnin.Istuin pysäkin penkillä ja katselin ihmisiä.Missä ne kaikki ylipainoiset olivat? Pari tätiä hyllyi kadun toisella puolella,muut olivat kokoa 36.
Tyylikkäästi puettuja naisia yli kymmenen sentin koroin sipsutteli itsevarman tuntuisina,kuten pitääkin noissa muodoissa.Käperryin penkkiini häpeän aallon pyyhkäistessä ylitseni.Katselin vaivaisenluun muovaamia jalkojani,josta näystä toki saan syyttää vain itseäni.No,sääret ovat yhä mukiin menevän näköiset,mutta sanotaan niiden muuttuvan muuta kroppaa myöhemmin.
Katselin itseäni objektiivisesti vieraan silmin ja mitä enemmän katselin sitä tyytymättömämmäksi kävin.Tämäkö nainen on joskus miehiä hurmannut vannomaan ikuista rakkautta,kehumaan viehättäväksi ja antamaan kukkia? Tämä nainenko on liidellyt valssin sävelien tahdissa kevyesti kuin perhonen tanssisalin parketilla? Rakennusmiehet työmaaltaan eivät enää perään vihellä.Ei edes sokea anna katsettaan levätä olemuksessani.No,tämän kaltaiseen elämään ei enää ole pääsyä,mutta oman itseni takia kiloja pois ja tällä kertaa tarpeeksi suuri määrä.Haluan edes oman puolisoni katselevan minua kuin joskus ennen.No,sekään ei taida oikein onnistua,kun sairaus on näköä heikentänyt.Hän ei siis ehkä tiedä olemukseni karttumisesta mitään.
Nyt menen raastamaan porkkanaa,vuolen siivun vesimelonista ja otan laihan riisikakun.Olen suorastaan innostuneen päättäväisen odottavan optimistinen.Se on pakko,kuulkaas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti