Kielo on Suomen kansalliskukka,mutta Kielo ja Pihla viettävät tänään nimipäivää,eikä tänään ole kansalliskukan päivä.Ennen kielo tunnettiin nimellä kielikukka,koirankieli ja lehmänkielo.Sanakirjaan kielo tuli 1786,mutta silloin tarkoittaen sanaa "suurisuinen". Ja kielestä kielo onkin johdannainen.Seuraavalla vuosisadalla se ilmestyi sanakirjaan kasvina.Kielo tuoksuu hyvälle.Se oli ensimmäinen parfyymin tuoksu minulla nuorena naisena ja sopii minusta yhä nuorille.Maljakossa ovat mitä ihastuttavimpia kuin myös monen morsiuskimpun kukkina.Minulla oli hajuherneitä kuten äidillänikin.
En voi taaskaan olla puuttumatta Helsingin romaniongelmaan,joka nyt on saanut kyllä päättäjissä hiukan puhtia.Kaupunki ei enää aio hyväksyä heidän villiä leiriytymistään.Romanikerjäläiset ovat uhanneet,jos heidät leireistään väkivalloin häädetään eikä mukavuuksin varustettua uutta asuinpaikkaa osoiteta,leiriytyä kaupungintalon eteen.En edelleenkään ymmärrä,miksi tämä turistijoukko olisi erityisasemassa ja saisi ilmaiseksi asua.Millä ihmeen perusteella he edes vaativat tämmöisiä etuoikeuksia? Mutta olen nyt kyllä vilpittömästi iloinen,että kaupunki on lopultakin päättänyt tehdä tälle ongelmalle jotain.Jospa nämä ihmiset vihdoinkin tajuaisivat,etteivät ole Suomeen tervetulleita olemaan ja elämään muitten ihmisten hyväntekeväisyyden varassa.
Minulla oli melkein suorastaan pyhä tarkoitus mennä miehen kanssa Espan puistoon eilen.Esteri oli eri mieltä ja jätti asian vain tuumaksi,joka ei toteutunut.Poukkoilimme sitten vaan Stockmannilla.Olen jo kauan harkinnut olohuoneen sohvalle uusia tyynyjä ja torkkupeittoa.Niin pitkällä asiassa jo olen,että näytillä on joitakin ollut,mutta kotona sitten osoittautuneet ei niinkään sopiviksi paikkaansa.Onneksi on vaihto- ja palautusoikeus.
Eilen olikin semmoinen päivä,että kuulin tavaratalossa enemmän muita kieliä kuin suomea.Japanilaisia näytti olevan eniten.Hyvin monella sievästi puettuja pikkulapsiakin mukana.Minkähänlaisen mielikuvan he Helsingistä vievät mukanaan? No,jonkun tutkimuksen mukaan täällä on hyvä asua,mutta kallista.Ruoholahteen ei kannata mennä,koska brittiläinen arkkitehti Jonathan Glanceyn mielestä se on "kauhea".Eipä ole uutta tämä,että joku ulkomaalainen arkkitehti ei ole tyytyväinen näkemäänsä,kun ei aina ole ollut suomalainenkaan. Jo Raimo Ilaskiven ollessa kaupunginjohtajana 1979-1991 kaupunginarkkitehti Jaakko Markkula ei tykännyt näkemästään kaikkialla.Merihaka sai miinuspisteitä "karseudellaan" eikä liioin Tapanila ja Tapaninvainio hurraamista ansainnut,kun "kauniit viljapellot on rakennettu täyteen asuntoja". Niin ikään jo silloin oli Ruoholahden uudesta alueesta jonkunlainen tulevaisuuden kuva,jonka Jaakko Markkula teilasi kuten englantilainen kollegansa vuonna 2011 jo valmistuneen alueen.
Helvi Hämäläinen puhuu Helsingin muuttumisesta teoksessaan Säädyllinen murhenäytelmä (1941).Hänkin oli huomannut "uusi Helsinki tekee talonsa sileiksi kuin laatikot,kiinnittää kuin kylpyammeita niiden kylkiin:jokaiselle perheelle oman parvekkeen,tai työntää osan huoneesta ulos ikkunasta,niin että se muodostaa eräänlaisen kuistin". Voisi kuvitella,että ei Helvi Hämäläinenkään ollut ainakaan iki-ihastunut näihin "uudistuksiin",joista me jälkipolvi olemme ainakin joistakin ylen tyytymättömiä.1960-luvulla alkoi varsinainen hävitys,kun vanhoja,kauniita arvotaloja surutta purettiin ja tilalle pykättiin näitä "sileitä taloja kuin laatikoita".Siinä melskeessä katosi historiaan liian moni arkkitehtoninen helmi.Nuoret tehtävälleen pyhittyneet arkkitehdit pantiin töihin,jotka eivät katsoneet asuinalueen kokonaisuutta.Niinpä kahden jugendtalon väliin saattoi kohota lasista ja betonista rakennettu suoraviivainen talohirvitys.Näitä virheitä me saamme nyt katsella.Uutta ja modernia saa ja pitääkin rakentaa.Emehän voi aina elää siinä entisessä puutalojen empireaikakaudessakaan,mutta "laatikon" paikka olisi tarkkaan harkittava,että se pääsee ansaitsemaansa arvoon.Jos se on keskellä 1800-luvun ja 1900-luvun alun rakennettuja taloja,se irvistelee kuin suuhun kuulumaton ruma hammas.
No,minä olen melkein fanaattinen Helsingin 1800-lukulainen ajatuksissani ja olisin mielelläni silloin Helsingissä asunut.Joskus on mielessä käväissyt,miten ihanaa olisi asua pikkutalossa,jonka ikkunat antavat kujalle.Kotikujan varrella olisi muitakin rauhallisen näköisiä taloja pihoineen,pyykkinaruineen ja ruusupensaineen.Mutta sitten nykyminä nostaa päätään.Olenkin tyystin tyytyväinen kerrostalon turvaan ja tähän aikaan.Saahan sitä kaivata 1800-luvun Helsinkiä,siellä elämistä,sen ihmisiä,toisista välittämistä,kädelle suutelemista ja käyntikortteja.Vastikään valmistuneita Carl Ludvig Engelin empirerakennuksia katsellessaan Senaatintorin varrella loihe Frans Mikael Franzén virkkomaan 1840:
"Kuin uljas kaupunki!Ei entisensä,
kuin perhokaan ei kotelonsa lainen.
Se joutuun nousi niin kuin muinoin Theben
loi Amphion harpullaan".
Näistä Engelin rakennuksista me saamme olla kiitollisia ja iloisia.Jotkut väittävät Senaatintorin ympäristöä yhdeksi maailman kauneimmaksi aukioksi tuomiokirkkoineen ja mikä ettei niin olisikin.Kyllä niitä valokuvia passaa Tokion hektisessä menossa näyttää tai New Yorkin pilvenpiirtäjien juurella.Näin Helsingissä,joka on Suomi-nimisessä maassa Euroopassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti