22. kesäkuuta 2011

KAMPAAJALTA PÄÄSTYÄ

No,en nyt mikään katseenvangitsija ollut pullahtaessani ulos kampaajalta,mutta uudet raidat ja väri itseäni ilahduttivat.Ainoa ihminen (=herrahenkilö),joka pitempään katsoi,ja sekin katse kieli härskiydestä, oli hän,joka työntyi Stockmannin hissiin ennen kuin pääsin siitä pois.Minulla kun on sellainen hassu looginen käsitys,että ensin ulos ja sitten sisään.Katseemme kohtasivat ja minun katseeni voitti.Hänen silmänsä kielivät pienestä oivalluksesta,joka oli höystetty lievällä häpeän tunteella.Hyvä niin,olkoon opiksi ja ojennukseksi.Tämä ei ollut ensimmäinen kerta,kun hissiin tulijalla on mielessään,ettei uutta hissiä enää koskaan tule.Siihen on siis päästävä hinnalla millä hyvänsä vaikka kaataen ketoon ulos pyrkivät.Ranskalainen mies olisi käyttäytynyt toisin.Kumartaen ja hymyillen olisi lausahtanut pehmeästi tuon sanan "pardon",joka sulattaa kovimmankin feministin.Hänen tummat silmänsäkin olisivat hymyilleet.Miksi juuri ranskalainen mies? No,he saavat jo äitinsä kohdussa hyvät tavat ja kauniin käytöksen. Ja kuulostaahan "pardon" paremmalta kuin suomalainen "oho". Vai mitä?

Kampaajan jälkeen menin käsilaukkuosastolle.Kanniskelin ostotarkoituksella yhtä huikean kallista laukkua.Ehkä onnekseni en nähnyt myyjää ja enemmän ostoaiettani harkittuani vein laukun paikalleen.No,jotainhan on hemmottelupäivänä saatava.Seuraavana siis parfyymipuolelle.Siellä en enää empinyt.Kaksi Chanel vitosta,parfyymi ja eau de parfum.Jälkimmäistä voi huolettomammin ruiskaista,kun on euron kuvia silmissä huomattavasti vähemmän.Parfyymin kanssa on oltava tarkempi.Nelosessa vähän kadutti summa,mutta Ritaripuistikon kohdalla ei enää.

Sanoin kotona hyvästit tuuraajalle ja toivotin kaikkea hyvää elämässä eteenpäin.Vasta elokuun alussa on minulla jälleen mahdollisuus yksinpasteerailemiseen kaupungilla uuden tuuraajan toimiessa kotivahtina.Siihen asti mies ja minä kuin paita ja peppu.

Mikähän siinä muuten on,että taas sain parfyymimyyjältä ryppyvoidetta näyttöpakkauksen? Vielä kymmenen vuotta sitten antoivat jotain muuta.Kieliiköhän tämä jostakin,jota en ole vielä hiffannut? Kampaajakin sanoi,ettei ikä mitään merkitse,kun valittelin ikääni syyttäen hiusteni huonoa oloa,joka ei ota laantuakseen.Olisi nyt edes sanonut jotain tähän tyyliin "voi eihän vielä voi iästä puhua" tai edes sinne päin.Mitähän,jos ottaisin totuuden käteeni ja alkaisin ymmärtää olevani vahvasti jo mummeli-ikäinen.

Ehkä siinä erään ystäväni lausahduksessa oli vinha perä,kun hän ilmoitti etten osaa arvokkaasti vanheta.Kerroin kyllä että olen jättänyt sikseen jo vuosia sitten kärrynpyörän heittämiset,enkä enää käytä muita kuin polven alapuolella olevia helmoja.Se ei riitä,sanoi.Minun on tasaannuttava,jätettävä heräteostokset sikseen ja pitää närkästyä vitseistä,jotka ovat arvelluttavia.Kiinnostus tv-antiin pitää myös muuttua.Jännitysfilmit vievät yöunet samoin iltakuuden jälkeen kahvi ja pitää ottaa lieviä vatsantoimintaa edistäviä lääkkeitä,vaikka se toimisikin normaalisti.Sen ei enää kuulu tässä iässä toimia normaalisti.Unituntimääränkin öisin kuuluu supistua vain muutamaan tuntiin.Enää ei tarvita kahdeksaa.Ei saa tarvita.Pieni konjakkihyrppy,semmoinen fingerporillinen, on hyväksi illalla ennen nukkumaanmenoa.Se takaa sen neljän tunnin unen.Asioihin sekaantuminen tulee myös jo unohtaa.Pitää hyväksyä ja olla suopea kaiken suhteen.Ei pidä jaksaa niin paljoa.Pitää rauhoittua ja odottaa kuolemaa.

Hohhoijaa ja minä kun tein eilen Romanovien mansikoita ja olivat eri hyviä.Oli kermavaahtoa ja kaikkea.Tuskin edes Romanovien piika olisi pystynyt parempaan.Miehelle en antanut kuin marjat naturel,koska minun annokseni oli muhinut jääkaapissa appelsiinimehussa,kuoriraasteessa,sokerissa ja cointreaussa muutaman tunnin.

Kuuntelen taas tai oikeammin yritän kuunnella Jangfeldtin kirjaa Axel Munthesta.Ruotsalaissyntyinen Munthe oli pienenä poikana erittäin kiinnostunut eläimistä (eikä se laantunut,vaikka ihmislääkäriksi ryhtyikin).Hänellä oli aina kotonaan epämääräinen kokoelma kaikenlaista aina linnun munista lähtien.Niitä hän hautoi.Piti vuoteessaan ja nukkui niiden päällä toivoen ruumiin lämmön edesauttavan kuoriutumista.Yleensä ne olivat rikki aamuisin ja Axelin äidin oli vuode siivottava.Axel Munthe ei ollut mikään kaunis mies.Mutta hänen luonteensa ja iki-ihana käytöksensä paikkasi mennen tullen tämän vajavaisuuden.Hän oli kahdesti naimisissa,joista avioliitoista ensimmäinen Ultiman kanssa surkeasti epäonnistui.Toinen englantilaisen Hildan kanssa oli jo onnellisempi.

Munthen San Michele-huvila meren rannalla Caprin saaressa Anacaprissa on nyt matkailukohteena.Siellä voi katsella Välimeren sineä ja mielikuvituksen siivin elää tovi Munthen maailmassa.Ensin olisi hyvä tutustua hänen elämäänsä.Se antaa enemmän ymmärrystä,miksi Munthe saartaan rakasti ja miksi hän oli juuri sellainen kuin oli.Rakastettava mies,joka hoiti köyhät ilmaiseksi ja joka aina välillä pakeni Caprin rauhasta Rooman kiireeseen,jossa asiakkaat saivat hoidostaan pulittaa ruhtinaalliset summat.Onnistuisinkohan nyt kuulemaan Jangfeldtin kirjan kokonaisuudessaan? Tuppaa jäämään unen katkomiin pätkiin nukahdettuani kesken kaiken.

Kuljemme kohti mittumaaria ja kaupunki hiljenee.Mikäs silloin on täällä ollessa.Rauhaisaa ja mukavaa kuten muinoin pikkukaupungissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti