Tennispalatsissa näkee tammikuuhun asti Akseli Gallen-Kallelan töitä vuosilta 1894-1910.Niihin sisältyy hänen Afrikan vuotensa 1909-1910.Gallen-Kallela oli metsästäjä ja moni eläin pääsi hengestään.Siihen aikaan eläimiä oli nykyistä paljon enemmän samoin metsämiehiä samoilemassa puskissa.Suomalainen kuvataiteilija oli yksi heistä.
Rouva Gallen-Kallela käytyään Afrikassa asuessaan Nairobissa ja siellä tavattuaan safaritoimiston johtaja Mr.Heyerin kysyi mieheltään kerran "haluatko lähteä jouluksi jalopeuranpyyntiin?" Taiteilija tahtoi.Hän tahtoi monta muutakin kertaa ja piirsi näkemäänsä eläimistä "puolentoista metrin mittaisesta sisiliskosta" huikeisiin maisemiin akaasiapuineen ja loputtomine ruohoaavikoineen.Ikuisti kantajansa ja muun väkensä leiriaskareissaan,kikuijuden tanssit,aavikon aamut ja illat Kilimanjaro- ja Keniavuoren rinteillä.Valokuvia otettiin ahkerasti kaadetuista seeproista ja antiloopeista,matkoilla käytettävistä kamelikaravaaneista ja santakärpästen toukkien noukkimisesta pois varpaankynsien alta,jossa työssä "neekerit" olivat ylivertaisia.
Gallen-Kallelan ja hänen perheensä Afrikka-aikana ja vielä sen jälkeenkin moni mies kuninkaista ruhtinaisiin,kirjailijoista elokuvatähtiin ja taidemaalareihin matkasi kohti Keniaa tyydyttääkseen metsästäjänhalunsa.Leijonat,sarvikuonot,puhvelit,leopardit,krokotiilit,gebardit,
virtahevot,elefantit kuolivat luoteihin ja keihään pistoihin.Taljat tuotiin koristamaan kotitakkojen edustoja tai seinää sohvan takana.Täytetyt päät kehyksissään muistuttivat valkoisen miehen urhoollisuudesta ihminen vastaan eläin. Aina voittajana oli ihminen.Eläimiä ei säästetty,ei säälitty eikä ajateltu sukupuuttoa kuten nyt.Elettiin ainoastaan siinä hetkessä,kun luoti lähti aseesta kohti määränpäätään.Kohti viatonta eläintä,joka tahtoi vain elää siellä missä se oli aina elänyt,vapaana.Lisääntynyt ja aikanaan kuollut kunniakkaasti reviiritappelussa,kiima-aikana paritteluoikeudesta kamppaillessaan tai arvokkaasti vanhuuttaan tasangolla yön pimeinä tunteina tai auringon ja tuulen tuntuessa viimeisen kerran sen sieraimissa savannin suuressa hiljaisuudessa.Siellä se syntyi,eli ja kuoli.
Olen joskus miettinyt,miten raaka tappaminen luonnistuu ja yhdistyy Gallen-Kallelan taiteilijaherkkyyteen? Ehkä hän näkee jotain tunteikkuutta siinäkin,kun eläin kuolee hänen tahdostaan lainsuojattomana ja vastustuskyvyttömänä.Ehkä tapahtumassa on jotain perin maskuliinista,jota myös Gallen-Kallelan työt edustavat.Ehkä kuolema on taiteilijasta kiehtovan ainutkertaista,inspiroivaa,salaperäistä mystiikkaa.Ehkä hän ei sittenkään tahtonut osoittaa miehen mahtia surmatessaan jonkun hänen laillaan elämään ja hengittämään oikeutetun villieläimen ympäristössä,jossa ihminen on vain käymässä.Vai oliko yleensä Afrikkaan safareille lähteminen Suuren Valkoisen Metsästäjän ominaisuudessa monilla silkkaa muotiasiaa? Oli näytettävää kotiin tultua valokuva-albumissa,kun ihminen seisoi voittajan elkein toinen saappaan peittämä jalka tappamansa eläimen kupeella,josta juuri elämä oli kaikonnut.Tämän minä tapoin! Minä,ihminen,kaikista Luojan luomista raa´in ja mahtavin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti