Naapuriin on muuttanut mies Brittein saarilta.Näin minulle kerrottiin,kun laahauduin keskellä yötä siinä puoli yhden maissa pyytämään musiikkia hiljemmäksi.Oven avasi kaveri musta lierihattu päässä.Luulin ensin juutalaiseksi,mutta kun letit puuttuivat,luovuin ajatuksesta.Puhui suomea ja kertoi uuden naapurini juuri muuttaneen Englannista ja itse olevansa vain vieraisilla hänen luonaan.Engelsmanni oli arvellut,että ovikellon soittaja ei osaa englantia ja niin oli pannut ovelle vieraansa.Mies kertoi,että naapurini ei ollut vielä tietoinen suomalaisista tavoista ja niin ollen ei siitäkään,että musiikin ei pidä antaa pauhata rappukäytävän täydeltä.Eikä liioin siitä,että näin kovavolyyminen musiikki kuuluu myös seinien läpi muualle.Hattupäinen lupasi kertoa terveiseni ja musiikki kyllä vaimenikin säälliseksi.Otin taloyhtiön englanninkieliset järjestyssäännöt netistä,tulostin ja pudotin naapurin postiluukusta.Nyt tietää suomalaiset tavat.Käytin korostuskynää yörauhapykälässä.Voisin tässä kohdin pitkästikin ihmetellä eikö tätä älytä muutenkin? Pitäisikö tässä alkaa kummastella englantilaisten tapoja? Mieleen muistuu ne naapuritalon englantilaiset,jotka ulkoiluttivat jatkuvasti kissaansa meidän talon lasten leikkialueen hiekkalaatikossa children love cats-tapaan.
Kysyin puolisolta,josko menisimme Akseli Gallen-Kallelan näyttelyyn.Empi hiukan,mutta sitten ilmoitti tahtovansa nähdä Gallen-Kallelan Ainon.No,Kalevala-aiheet eivät varmaankaan Tennispalatsissa ole ja Ainoa olemme monet kerrat katselleet Ateneumissa.Yli kolmemetrinen kolmiosainen teos ja tarina siitä,miten Väinämöinen haikailee Joukahaisen lupaamaa Aino-neitoa omakseen.Taiteilijan oma Mary-vaimo oli Ainon mallina ja vähän Väinämöisenkin,kun karjalainen Rimmin Uljaska jäi sikäläisille laulumaille taiteilijan vaimoineen lähdettyä pois Karjalasta.Teos on voimakasta Gallen-Kallelaa,rintaa nostattavaa omaa eepostamme.Passaa katsella.Tennispalatsissa on muita töitä ja kun ei puoliso hanttiin pannut,niin siispä sinne ennen huonoja lumikelejä.
Luvattiin auringonpaistetta ja sitä on,kun kurkistin ulos.Eilen olimme rannalla kovassa tuulessa.Aallokkokin rajua,jopa vaahtopäistä.Jokunen purjehtija kiiti ohi,muuten merellä liikenne sitten kesän laantunut.Kauaa emme olleet.Lämpimään kotiin oli hyvä tulla syksyviimasta.Tänään leppoisampaa.Mietin,menemmekö.Lounaaksi on kuhaa.Syömmekö ensin vai jälkeen? Vielä tässä lokostellaan.
Eevi soitti illalla.Kuulumiset pohjoiselta Pohjanmaalta ja samoin ruuhka-Suomesta täältäpäin.Oulu on hämmästyttävän aktiivinen kulttuurikaupunki.Eevi,jolla on musiikki veressä,saa nauttia konserteista,oopperoista,kuorolaulutapahtumista yms mielinmäärin.Niin minäkin silloin ennen,kun 600km ei ollut matka eikä mikään ajeltavaksi,pääsin Eevin seurassa musiikkitapahtumiin.Puhumattakaan hänen päivällisistään.Olen joskus blogissa kertonut ikimuistoisesta ateriasta,jonka Eevi nyt jo edesmenneen puolisonsa kanssa loihti eräänä valoisana kesäyönä auringon helottaessa siniseltä taivaalta.Jänis katajanoksien kanssa padassa,muikean hyvä salaatti ja muutama pullollinen viiniä.Ei väsyttänyt,ei tullut uni siinä meidän pistellessämme yöateriaa iloisen rupattelun tiimmellyksessä.Aamun tunteina palasi Rosso-kissa yöretkiltään ja katseli hämmästyneenä syömäpuuhissa olevaa seuruetta.Sitä ateriaa ja sitä yötä en milloinkaan unohda.Nyt on jo Rosso-kissastakin aika jättänyt ja Eevi asustaa suurta taloaan yksin lasten lennettyä maailmalle ajat sitten.Kesäyöt eivät ole muuttuneet,yhtä valoisaa kuin silloin ennen.
Sama aurinko paistaa kuin meille vuosia sitten sinä ihanana kesäyönä.
Niin se paistaa tänäänkin,mutta näyttäytyen päivittäin koko ajan lyhyemmäksi käyvän ajan näihin aikoihin vuodesta.Kaamosta ennen kuitenkin panen taas blogiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti