MIDI

Panin sen kaulaan pannan ja kiinnitin remmin.Kuten niin monena päivänä ennenkin vuosien aikana.Otin koiran syliini.Kannoin sen ulos autoon,jossa jo puoliso odotti.Se katseli minua koko ajan ruskeilla silmillään ja se tiesi.Se tiesi lähtevänsä kotoa viimeisen kerran.Nojasi päätään luottavaisesti olkapäätäni vasten.Se lähti niin kuin oli kaksitoista vuotta aikaisemmin tullutkin.Sylissä.

Jonkun aikaa naimisissa oltuamme päätimme hankkia koiran.Rotu pitäisi olla noutaja,siis sopiva olemaan sorsajahdissa miehen kanssa.Ajoimme Polakkaan Jyväskylän lähelle cockerspanielikenneliin.Olimme varanneet ajan pennun katsomiseen.Pennut eivät olleet vielä luovutusiässä,mutta oli valinnan aika.Niitä oli seitsemän toinen toistaan söpömpiä.Kaksi- ja kolmivärisiä,kuten sallittua on.Ne etsivät lämpöä emostaan,joka huolehti jokaisesta.Pennut kiinnittivät myös meihin huomionsa.Katselivat ja tulivat liki.Istuimme kaikki lattialla,joka oli sanomalehtien peitossa.Valinta oli vaikea.Annoimmekin valinnan pennuille.Yksi oli hiukan sisaruksistaan erillään ja katseli minua kiinnostuneena.Sitten se yritti kiivetä syliini,mutta tyytyikin nousemaan olkalaukkuni päälle,joka oli lattialla.Se katseli minua ja sitten miestäni ja minusta näytti kuin se olisi tahtonut sanoa haluavansa tulla meille.Se tuli.Me haimme sen kahdeksanviikkoisena ja toimme kotiin.Narttupentumme nimeksi tuli Midi.Sillä oli papereissa hienompikin nimi,mutta meille se oli aina Midi.

Alkoi kasvatus ja koulutus.Aloitimme sisäsiisteyden opettamisella.Sanomalehdet
olivat sille tuttua puuhaa ja joskus se onnistui asioimaan niiden päälläkin.Me kiittelimme sitä.Annoimme ruokaa joka kolmas tunti,kunnes se kasvoi kahden aterian ikään päivää kohti.Sisäsiistikoulutus jatkui.Samoin totuttautuminen silloin tällöiseen yksinoloon kotona.Jätimme sen ja menimme portaaseen.Heti,kun se alkoi haukkua ikäväänsä,menimme sisälle kieltämään.Sama uudestaan ja uudestaan,päivä- ja vähän vikkotolkullakin.Se oppi jotenkuten.Ruokailtuaan se vietiin heti ulos ja sen annettiin ymmärtää tämän asian tarkoitus.Se kyykistyi Sibeliuspuiston nurmelle ja minä kiittelin sitä sulosanoin ja silityksin: hyvä koira,hyvä Midi.

Me lähdimme mökille,olihan kevättä jo ilmassa ja mies oli ottanut lomaa.Mökillä oli koiran koulutus huomattavasti helpompaa.Ei ulos mennessä hissimatkaa,eikä kiiruhtamista kadun yli puistoon.Nyt oli keväinen nurmikko heti ovesta astuttua,hajutkin aivan erilaiset.Midi oppi sisäsiistiksi ja me olimme ylpeitä.Se kasvoi ja kaikinpuolin kehittyi aivan silmissämme.Se tutki jo reippaasti myöhemmin kesällä mökin pihapiirin tarkkaan.Hämmästeli sammakkoa ja viherpeippoa,tikan naputusta puussa,oravaa.Se kaivoi maata innoissaan ja nautti kuopasta,jonka oli saanut aikaan.Se maisteli ruohoa ja näki elämänsä ensimmäisen perhosen.Se nukahti heinikkoon kanssamme.Se rakasti vadelmia.Meillä oli villivattupensaita rantaan laskevassa rinteessä.Midi otti itse marjan hyvin varovasti oksasta,söi nautiskellen ja otti lisää.Sitä eivät piikit pistelleet kuten meitä.Sillä oli kaunis vahva kaksivärinen karvapeite,valkoista eniten,mustia isoja laikkuja.Oli sen ensimmäinen kesä.Me muodostimme perheen,mies,minä ja koira.Veneilimme järvellä,uimme kaikki kolme,mahduimme riippukeinuunkin kaikki.Kävimme Tampereella ostoksilla,ostimme Midille koirien leluja,hankimme niille laatikon mökin pirtin nurkkaan.Midi rakasti takkatulta.Se nautti liekkien loimusta ja lämmöstä,kipinöistä,jotka singahtelivat tulen ympärillä.Se käpertyi korituoliin ja nukahti.

Jo samana syksynä mies otti Midin mukaansa sorsajahtiin.Vene erkani rannasta.Nuori koira oli kokassa pitkät korvat hulmuten kuten aina.Haulikko oli veneen pohjalla ja mies perämoottorin kahvassa.Midiä opetettiin ampumisen ääneen kaislikon reunassa.Sorsa putosi ja mies lähti koiransa kanssa sitä noutamaan.Näytettiin miten homma pelaa.Koira katseli.Nuuhkaisi sorsaa ja näytti ymmärtävän.Mies vallan ylpistyi.Nyt hänellä oli koira,joka noutaa.Midi ei koskaan oppinut.Se jopa pelkäsi haulikon ääntä.Mies kävi yksin sorsastamassa.Meille tuli toinen koira.Oikea sorsakoira,englanninspringerspaniel.Mutta tämä oli muutamia vuosia myöhemmin.Sekään ei pitänyt sorsastamisesta.Mies sorsasti yksin,noutikin saaliinsa itse.Rämpi pitkin kaislikoita etsien ja löytäen.

Aikaa kului.Olimme vuoroon kaupungissa ja maalla,kesiä ja talvia meni.Midistä oli kehkeytynyt hienoluonteinen koira.Se oli älykäs,kiltti ja kohtelias.Myös iso nartuksi ja sitä usein koirapuistossa luultiinkin urokseksi.Kaupungilla se ei oikein koskaan oppinut liikkumaan.Ensimmäisellä kerralla kun vein sen Stockmannille,se pykäsi kakkaran heti Aleksin oven eteen tavaratalon sisäpuolelle.Ehkä silkkaa hämmennystään.Onneksi oli normaalikoostumus,että sain poimittua nenäliinaan.Midi rakasti autoajeluita,pitkiäkin.Me kuljimme Suomennientä pitkin ja poikin sen kanssa,asuimme joskus asuntovaunussa Lapin maisemissa.Näytimme sille kaupungit ja kylät.Se aisti uudet ympäristöt,tunsi hajut,luki merkkejä kivistä ja kannoista olessamme mökin metsissä sienestämässä.Joskus tuumin,olisiko siitä tullut hyvä suppilovahverokoira?

Näillä retkillä se tapasi kerran hirven.Hirvi makasi maassa ja Midi sai vainun.Se pääsi hirven viereen ja hirvi nousi ylös.Se oli suuri kuin kerrostalo,haisi kummalliselle ja oli äärettömän pelottava.Päästimme Midin joskus irti metsässä,niin nytkin olimme tehneet.Se pinkaisi luoksemme kimeästi kirkuen kuin henkensä hädässä.Sen silmät olivat laajenneet kauhusta ja jokainen karva sen ruumiissa tärisi.Se kertoi kokemastaan kimakalla äänellä vuoroon haukkuen ja vuoroon ulvoen koko kotimatkan.Vielä illallakin.Aamulla oli kokemus unohtunut,mutta me emme enää sitä metsässä päästäneet irti.Toinen paha tapahtui,kun sitä pisti ampiainen poskeen.Koko pää turposi muodottomaksi ja me lähdimme eläinlääkäriin.Se yritti tassuillaan päästä pakottavasta tunteesta eroon siinä onnistumatta.Kohtaus meni ohi,turvotus katosi.Sen kohdan pihapolulla,jossa Midi oli ampiaisen hyökkäyksen kohteeksi joutunut,se kiersi kaukaa elämänsä loppuun asti.

Se täytti kaksitoista.Siitä oli tullut vanha.Meillä oli jo joitakin aikoja ollut Bitto, muutamaa vuotta Midiä nuorempi narttu.Rotu oli niillä eri,mutta sisaruksia olivat.Midi pysyi johtajakoirana loppuun asti.Se tarkoitti,että Bitto ei milloinkaan mennyt ruokakupilleen ensimmäisenä,vaan odotti Midin tuloa.Kun Midi oli aloittanut,ryhtyi Bittokin syömään.Bitto kunnioitti sisartaan.Kun Midi väläytti hampaitaan,Bitto perääntyi nöyränä.Bitto ei ymmärtänyt,kun Midi ei enää jaksanut sen kanssa leikkiä entiseen tapaan.Se hämmensi Bittoa.Midin kuoleman jälkeen suri Bitto niin,ettei ruokakaan maistunut.Se ei tajunnut muuttumistaan nyt johtajakoiraksi,joka tarkoitti,että ruokakupille sai mennä heti kutsun kuultuaan.Meni aikaa tämän oppimiseen.Bitto etsi sisartaan.Ei löytänyt mistään.Me aloimme opetella elämään ilman Midiä.Se oli vaikeaa aikaa.

Kun Midi meille tuli,oli Alkossa Midi-merkkinen punaviini.Siitä nimi.Kun saimme Biton,löysin italialaisesta juustokirjasta juuston nimeltänsä Bitto.Mikäs sen lystimpää,toisesta tuli juusto viinin seuraksi.Bitto-juusto on aivan paikallinen herkku,ei vientiin,eikä laajalti tunnettu.Italialainen ystäväni ei ollut tästä juustosta koskaan kuullutkaan ja epäili tietämykseni todenperäisyyttä.Sitten sikäläisessä televisiossa olikin yllättäen juusto-ohjelma ja kuinka ollakaan: Bitto-juusto.

Midi sairastui ja väsyi.Tiesimme.Puoliso varasi ajan eläinlääkäriltä ja niin aloitti meille niin rakas Midi viimeisen matkansa emäntänsä sylissä.Pidin sen päätä hellästi käsissäni eläinlääkärin tutkimuspöydällä.Se katseli minua niillä iki-ihanilla ruskeilla suurilla lempeyttä tulvillaan olevilla silmillään hyvästiksi.Se oli niin tyyni ja rauhallinen.Pistoksen jälkeen se oli poissa.Puolisonkin posket olivat kyynelistä märät.Tulimme vastaanotolta panta ja remmi kädessä,syli tyhjää täynnä.Midiä ei enää ollut.