8. syyskuuta 2011

TAITEESTA JA MUUSTA

Tuuraaja tuli ja minä menin.Tein hankinnan.Olin sen jo kyllä aiemmin tilannut.Ilmoittivat tulleen ja kävin hakemassa Suomalaisesta. Äijäblogin Äijän julkaiseman kirjan "Joskus voi käydä melkein hyvin".Kannatti ostaa.Sujuvaa tekstiä,jota mielellään lukee.Tarinoita arjesta ja vähän pyhästäkin Uudenkaupungin seurakunnan kirkon lukkarin kertomana.

Syksyn tuoksua ja syksyn tuntua.Eipä näkynyt kaupungilla enää kolttusillaan kulkijaa,sateensuoja monella varalla,kun epävakaista luvattiin.Ulkomaalaistenkin joukot harvenneet,vaikka kaijassa näkyikin pari risteilyalusta.Loppunevat nekin kohtsillään.Postimies tiputti luukusta kortin täyttäpäätä yhä kesää täynnä olevalta Ischian saarelta.Kehuttiin afrikkalaisten tuulien tuoneen vielä hellettä eteläiseen Italiaan.Kyllä kelpaa.Kelpais tännekin.Vaikka ei vielä varsin holotnaa olekaan.Mutta tulee.Kuten aina.

Ischian kortin ohella postimies soittamatta edes kahdestikaan tipautti luukusta mainoksen,joita en yleensä edes avaa.Kammottavaa usein se alku,missä sanotaan,että minut on valittu harvalukuiseen joukkoon saamaan tilaisuuden ensin tilata yhtä sun toista ja sitten saamaan lahjoja.En muista edes mikä tämä mainos oli.Huitaisin muovit ympäriltä rikki panin paperit roskikseen tutkimatta paitsi kaksi hiukan suurempaa kuvaa kuin A4. Kuuluvat tietysti siihen kategoriaan,joka pitäisi saada minut melkein hekumalliseen ostohaluun mistä sitten lie,kun en enempää lukenut kuin kuvien takapuolen tekstit.Toisen kuvapuolella on itse Mona Lisa,loppuun asti kaluttu kuva jäljennöksinä sekä Louvressa teos (liekö edes alkuperäinen?),jonka olen livenä nähnyt. Toinen kuva esittää Monetin lumpeita,joista alkuperäinen Lummelampi-teos on Lontoossa.

Enemmän Mona Lisaa minua kiinnosti Claude Monetin lammen lumpeet,josta kuvasta minulla on magneettikuva jääkaapin ovessa muun taiteen joukossa.Pidän lumpeista luonnossa ja siksi pidän myös Monetin lumpeista ja niitä hän maalasi.Lumme on ylväs kasvi,kaunis kukka kuin mikä,salaperäinen ja houkuttaa koskettamaan.Äitini oli sitä mieltä,että joutsenet eivät syö muuta kuin lumpeen kukkia.Ei pidä paikkaansa,mutta näkemyksenä outoudestaan huolimatta viehättävä.Claude Monet lumpeittensa ansiosta on yksi lempitaiteilijoistani siitäkin huolimatta,että hänet luetaan modernien taiteilijoiden joukkoon impressionismillaan.

Monetin työt saavat minussa enemmän värinää aikaan kuin Mona Lisa,josta nyt ollaan mukamas varmoja,että maalaus esittää erään firenzeläisen silkkikauppiaan vaimoa.Ei siis Leonardo da Vincin omakuva,jota myös on pähkäilty.Miten voi olla varmaa,että Mona Lisa on Lisa Cherardini? Asia vakuuttamisesta huolimatta tuskin selviää ja maalaus jäänee arvoitukseksi.Mikä on sen yksi kiehtova ominaisuus.Monetin lumpeet eivät ole arvoituksenomaisia,ovat todellakin lumpeita ilman ongelmaa.Joitakin hänen lumpeitaan olen joskus jossakin näyttelyssä joko Suomessa tai muualla nähnyt.Onko Ateneumissa,en muista.Ainakin siellä on Monetin Valkoiset hevoset,mutta väärennettynä!

Nyt minulla on tämä mainos-Lummelampi ja magneettina pienempi versio. Kyllä niistäkin voi nauttia.Jos oikein antaa mielikuvituksen lentää,voin tuntea sieraimissani lumpeen tuoksun.Ja voin panna paljaat jalkani vaikka lummelampeen,koskettaa lumpeen vartta varpailla ja katsella taustaa hallitsevaa kaunista Monetin puutarhan kaarisiltaa,joka tuo mieleen Japanin.Ja jonka kaiteeseen voi nojautua ja ihailla alapuolella lampea peittäviä lumpeita.Ihmisen mielikuvitus on väkevä asia.Sillä on siivet ja ne vievät vaikka mihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti