Miinalaiva Pohjanmaa ahkeroi Intian valtamerellä ja upotti merirosvojen aluksen pois kuleksimasta laivaväylällä.Itse rosvot ovat Pohjanmaassa hyvässä tallessa odottamassa jatkotoimenpiteitä.Huvituin siitä,kun netin HS:n keskustelupalstalla ihmetellään mihin kaikkeen "meidän verorahoja käytetään".Ollaanko milloinkaan tyytyväisiä mihinkään asiaan? Eikös näitä merirosvoja jahtaamassa juuri nämä Suomen pojat ole? Aikamoinen kokemus.Kerrottavaa jälkipolville.Voittaa varmaankin huikeimmat tarinat kapteeni Koukusta.Eipä silti,on merirosvoutta harrastettu aivan kotinurkillakin Itämerellä joskus keskiajalla. Musta liina vaan päähän ja veitsi suuhun ja partaan yli aarrelaivaan. Eivätkä viikingitkään mitään puhtaita pulmusia olleet retkillään.No,tänäpäivänä ei välttämättä tarvitse historiaan asti mennä etsimään näitä hurjia,vaan maailman merillä on heitä yhä,jos ei Suomenlahdella sentään.Saamme seilata seesteisissä olosuhteissa Tukholmaan ja takaisin ainakin mitä merirosvoihin tulee.Muut uhat ovatkin jo toinen juttu.
Viime öinä olen muuten matkaillut aivan hengästymisiin asti.Olin C:n kanssa Amerikoissakin,enkä suinkaan New Yorkissa vaan jossain inkojen valtakunnan historian lehtien havinoissa.Miksikö juuri C putkahti unessa matkatoverikseni? Ehkä siksi,että hän on oikeastikin käynyt Macchu Picchussa.Toisena yönä matkailin Eevi-ystäväni kanssa Barcelonassa,jossa sitten muitten turistien tapaan katselimme epämääräisin tuntein arkkitehti Antonio Gaudin luomuksia niin Güellin puistossa Sadan pylvään salin pääportaikkoa kuin myös kuulua Sagrada Familia-kirkkoa,joka ei liene vieläkään aivan valmistunut.Onhan niitä muitakin ja iso osa piti nähdä.Suomessa kun ei moista arkkitehtuuria tulla kai milloinkaan sallimaan.Gaudi sai surmansa ratikan tönäisemänä kotikaupungissaan Barcelonassa vuonna 1926.Hänet on haudattu Sagrada Familian kryptaan.Työt elävät! Mihin vielä päädynkään kaikkina tulevina öinä? Jännittävää.Nyt kun ei enää fyysisesti pääse matkailemaan,niin onhan ihmisillä mielikuvitus,joka panee unet aivan elokuvamaisiksi spektaakkeleiksi ja joissa itse on vielä pääosassa.
Mistä sana "elokuva" tulee? Ennen vuotta 1927 puhuttiin elävistä kuvista,biografikuvista ja kinematografikuvista. Artturi Kannisto esitti elokuva-sanaa uudissanaksi.Kannisto antoi myös sanalle "elävän kuvain näyttelijä" uuden ilmaisun "elokuvanäyttelijä".Liioin eivät "ottaa eläviä kuvia" ja "valkea kangas" olleet Kanniston mukaan käypiä,vaan hän synnytti tilalle elokuvata ja valkokangas. Artturi Kannisto oli kylmäkoskelaisen ratsutilallisen poika,josta tuli aikanaan Helsingin yliopiston professori ja kielentutkija.Hän on keksinyt suomenkielen pisimmän sanan,jota en tähän nyt kirjoita.Siinä taitaa olla ainakin noin 95 kirjainta.
Kaikkia ihmisiä ei sanojen synty kiinnosta.Minua kovastikin.Kun Kaisa Häkkisen Nykysuomen etymologinen sanakirja kaikkine 1633-sivuine ilmestyi vuonna 2004 ja kummityttöni siitä kertoi,menin heti ostamaan.Nyt kirja on ahkerassa käytössä.Sieltä katsoin elokuva-sanankin synnyn.Sanat ovat mukavia ystäviä.Niiden parissa viihtyy.Niistä näkyy kielen kehitys,muuttuminen.Kieli on elävää.Näkyy koko kielen kirjossa slangista ja murteista kirjakieleen. Murteiden kohdalla minua harmittaa se,että kun nuori tulee ruuhka-Suomeen esimerkiksi opiskelemaan,hän unohtaa jo matkalla oman murteensa ja ottaa isoksi osaksi kirjakielen käyttöön.Ehkä osaksi siksi,että ei leimattaisi "maalaiseksi".Osaksi,että tulee helpommin ymmärretyksi.
Ovatko murteet häviämässä? Ehkä ovatkin.Vanhemmat ihmiset puhuvat omaa kieltään kotikonnuillaan,vaikka tuvan nurkassa televisio suoltaa illat pääksytysten kirjakieltä.Tästä jo lapset saavat kirjakielestä tuntua.Samoin näkymiä muusta maailmasta,jonne myöhemmin heidän mielensä halaa.Enää ei riitä oma pihapiiri,ei lähiniitty,ei viljapelto riihen takana.Hän alkaa miettiä,minne päätyy oman lehmän maito,kun maitoauto on sen tankista sisuksiinsa imenyt.Hän lähtee kaupunkiin koulunsa jälkeen ja näkee maidon pahvitetrassa,jonka kyljessä on tuttu kuva lehmästä.No,ei anna ehkä leipää myöskään enää kotikylä.Opintoja jatkettava kyläkoulun jälkeen,valmistuttava ammattiin.Juhlapyhiksi kotiin,jossa kuitenkin jokin on muuttunut.Enää ei viihtyisi.Vanha murre on kaivettava esille,mutta luontuuhan se vielä.Se jätetään omille mailleen,kun taas kirjakielen maailma kutsuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti