KEVÄT

Tänään istutan miehen pyörätuoliinsa ja saa siitä katsella vaimon ahkeroimista lehtiharavan varressa piharapun vieressä.Jonain päivänä pasteerailen hänen kanssaan rantaan katsastamaan lumitilannetta raitilla,onko vielä vaiko eikö ole,päästäänkö rantaan asti? Siitäpä se sitten alkaa.Veden loiskeet rantakiville,tiirojen ponnistelut kalaa etsiessään ja veneen kulku auringonkilon kirkastamilla laineilla tuulen hyväillessä sen kylkiä.On se vaan semmoinen jokavuotinen onnenpamaus sielulle että ihan rinnassa on rallattelun halut.Eikä tämmöistä kevään ja kesän heräämistä edes väsy katselemaan.Uutta on aina ensinäyt ulapalle,kun viimeinenkin jäälohkare on kadonnut kellumasta,nurmikot tuoksuvat verekseltään ja vanha tyrnipuu työntää voimainsa tunnossa lehtiä oksiinsa.Sen alla oleva penkki huo´ahtaa varistettuaan talven yltään ja valmistautuu vastaanottamaan puun varjoista viileyttä etsiviä kävelijöitä.

KEVÄÄN TAIKA

Kevät,rakastan sinua,sinusta hehkuu nuoruus.
Sinulla on tuuhea tukka.
Aina mä uudesti synnyn keskellä tuoksusi raikkaan.
Henkeni levoton lentää hetkessä tuhanteen paikkaan.
Pitkin metsiä kuljen rinnassa kukka.

Kevät,rakastan sinua,silmäsi lempeä loistaa.
Sinulla on suloiset huulet.
Suutelet oraalle pellon,verhoat ruoholla niityn.
Paimenhuilua soittain juhlasaattoosi liityn.
Huntuas hulmuavaa kantavat tuulet.

Kevät,rakastan sinua,sinusta elämä uhkuu.
Sinulla on haltian taika.
Mihin sun kätesi koskee,luonto kuolleista herää.
Mihin sun jalkasi astuu,kukkaset tekevät terää.
Missä sun laulusi kaikuu,unohtuu aika.

(Einari Vuorela)