Kuuluuko huomenna Westminster Abbeyssa Richard Wagnerin Wedding March eli Here Comes the Bride,jää nähtäväksi ja kuultavaksi.Aion tiivistyä tv:n ääreen heti kun tilaisuudesta jotain kuvaruutuun ilmestyy prinssin ja tulevan prinsessan hääseremonioista Lontoossa.Avoimesti tunnustan katselevani mielelläni kuninkaallisten häitä ja hautajaisia tilaisuuden tullen.Minnekään kadun varteen en kuitenkaan paikan päällä änkeytyisi puhumattakaan siitä,että varaisin jo päiviä ennen mahdollisimman hyvän paikan nähdäkseni ja kuullakseni.Ei liioin Helsingissä minua saa liikkeelle yksikään kuninkaallinen visiteeratessaan Suomessa.Enkä elävänä luonnossa ole ensimmäistäkään nähnyt ellei oteta 1952 prinssi Philipiä lukuun,joka saapui Helsingin olympialaisiin.Sattui ajamaan autossaan ohitseni.Ei aiheuttanut mitään suurempia tuntemuksia kumminkaan.
Yhden julkkiksen takia kuitenkin olen silloisella Aino-pyörälläni vinhasti polkenut Helsingin keskustaan ja hotelli Vaakunan eteen.Gregory Peck oli saapunut kaupunkiin! Meitä nuoria tyttöjä oli hotellin edessä sankka joukko ja me rytmikkäästi huusimme Gregory-nimeä,kunnes tähti ilmestyi esiin.Peck taisi vielä niihin aikoihin olla suomalaisen Greta Kukkosen kanssa naimisissa,että melkeinhän siinä sukulaispoikaa hurrattiin.Tämä oli minulla ensimmäinen ja viimeinen karta,kun olen julkisuuden henkilön takia vaivautunut.Mitähän minä olin? Kahden- kolmentoista iältäni?
En liioin matkoilla ole rynnännyt kuninkaanlinnoihin paitsi hollille osuessa niihin,joissa ei enää asuta,vaan kaikkine taidekalleuksine on suurelle yleisölle museona nähtävissä. Tai niihin,joissa ikiaikainen historia huokuu vastaan linnan raunioista vuosisatojen takaa.Mielikuvituksen laukatessa voi pasteerailla samoilla jalansijoilla joilla valtiaat joskus ovat astelleet.Tuntea pientä jännitystä ja nähdä sielunsa silmin elämää linnassa,joka siinä raunioista kohoaa vierailijan eteen siksi,mikä joskus ollut on torneineen ja huoneineen,arkineen ja juhlineen kuulumassa Suomen tai jossain muualla jonkun toisen maan menneisyyteen.
Näiden kaltaiset linnat saavat minut liikkeelle.Ei presidentinlinna Helsingissä,ei Bernadotte-suvun kotilinnat Ruotsissa,ei Englannin kuningattaren asuntokaan Lontoossa. En edes Tamminiemessä ole käynyt.Sen sijaan Turunlinnassa useaankin kertaan.Kuin myös olen tarkastellut Olavinlinnaa lähemmin,mutta en ole sitä kiertävässä mustassa virrassa nähnyt sen enempää vetehisiä kuin muitakaan kummajaisia,joista tarinat niin auliisti kertovat.Mutta kuullut kyllä jälleen miekkojen kalinaa,takkatulien räiskettä paksun kivimuurin sisältämissä huoneissa,piikojen kiirehtimistä keskiaikaisen linnan suojissa.Eikä tämmöiseen mielen leikkiin vaadita edes kummoistakaan ajatusjuoksua.Se tulee ainakin minulle ihan itsestään.
Niin että huomennapa sitten häihin,jos ei linnoihin kreivien kumminkaan,niin kuningattaren ehkä ainakin,joihin tuskin kameratkaan kutsua ovat saaneet.Kirkkoseremoniat näytetään,hääkulkueet ja ihmismassat kaduilla,Englannin liput ja kaikki muu rekvisiitta tapahtumaan liittyen.Kyllä tätä kelpaa katsella! Näin tasavaltalaisenkin.Onhan kuin astuisi satuun kuni lapsena ikään ja siitähän tämä friidu tykkää,romantiikkaan kun on taipuvainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti