Tänään bongataan lintuja Tornien taisto-kilpailussa viidestä aamulla lähtien kello yhteen iltapäivällä.Voi niitä bongata muutenkin ja ihan vaikka näin kotoa käsin ikkunalasien läpi tai partsilla.Minä sekä että.Saaliiksi jäi lokki,mustarastas,västäräkki,varis,harakka,varpunen ja harmaajuovainen kissa.Jälkimmäisin oli naapurin parvekkeella.En tiedä lisääntyykö bongattavien määrä myöhemmin.Vastahan on aamu menneillään.Aiomme ulos ja rantaraitilla on mahdollisuus tavata vesilintuja.Joutsenet ovat kyllä jonnekin häippäisseet,koska päiviin ei ole näkynyt.
Italiasta tuli 28-sivuinen käsin kirjoitettu kirje.Olipa hieno ja avartava matkakertomus New Yorkin matkasta,jonka ystäväni oli tehnyt.Viiden päivän oleskeluun mahtui taiteesta nähtävyyksiin,pakollisiin ja sattumalta tavattuihin.Kaupunkia riitti ja riitti ja ylöskinpäin sitä riitti.Viisi päivää oli passelin pituinen aika noin äkkisältään ja summittaiseen tutustumiseen päällisinpuolin ja aivan varmasti paikat,jotka ovat kunnon turistille must, tuli nähtyä.Nyt on sitten käyty Isossa Omenassa.
Ystäväni lailla en ole milloinkaan tahtonut aivan mahdottomasti mennä juuri New Yorkiin.Mutta on muita paikkoja,jonne mieleni halajaa.Esimerkiksi autolla läpi koko valtavan maan idästä länteen.Voisi poiketa aina päähän pälkähtäessä milloin minnekin.No,aikaa kyllä menisi taatusti enemmän kuin viisi päivää.Tämä on vissi asia.Sitä kun ei nauttisi yhtään,jos painaisi hampaat irvessä eikä loppujen lopuksi näkisi juurikaan muuta kuin tien edessään.Mitä se semmoinen matkaileminen olisi? Euroopassakin ollaan hissukseen ajeltu näkemisistä nauttien,pysähtyen jonnekin vaikka pariksi päiväksi.On toteltu mielihaluja,unohdettu suunnitelma ja onnistuttu löytämään sellaista,josta matkaopas ei sivuillaan kerro ja jota eivät turistimassat vielä ole kuluttaneet.Tämä on minusta matkustustapojen eliittiä! Kuten pikkuserkkuni perhe asian ilmaisee matkaillaan "leppoistaen".
Eilispäivän,jota vielä tänäänkin,lihapullat sherrykastikkeessa oli eri hyvää.Mieskin tykkäsi,vaikka nykyisin automaattisesti kehuu kaikkea syömäänsä.Huomiseksi ja sunnuntaiksi aion saada aikaan herkun Libanonista: paistettua kanaa hunajan ja mintun kera.Lisukkeena meksikolainen salaatti,tomaattisalsa. Sitä liikutaan meidän huushollissa nyt maailmalla. Silloin pitää takoa,kun rauta on kuumaa eli minulla innostusta ja kokeilun halua.
Vieläkin olen kahden vaiheilla,kesäkukkia vaiko ei kukkia pihalle? Kohta olisi niiden aika istuttaa ja tyytyisinkö tänäkin vuonna torin antimiin vai invataksilla miehen kanssa puutarhamyymälään asti? Olisihan pihanpuoleinen rapun vierusta taas kauniin näköinen eikä vain laatikoissa pelkkää mustaa multaa.Antaa nyt miehen korvaklinikka-asian mennä ohi ja sitten tiedän.
Huomenna äitienpäivä.Kun olin tyttönen vielä,olin poiminut valkovuokkoja äidilleni.Niitä ojentaessani lausuin suurella paatoksella ulkoa opettelemani Einari Vuorelan runon "Kaivotiellä",vaikka se kertookin äidin ja pojan vuoropuhelusta.Äitini oli vuosien ajan syvästi liikuttunut päästyäni runon loppuosaan (kukapa äiti ei olisi):
"Äiti,soittaako mullekin kohtalon kello,
kun suureksi vartun,
sitten kun nukutaan monta yötä
ja minä jo työhönkin tartun?
Poju,soittaa kyllä,laulavat lapsoselle
kaihojen kyyhkyt,
silloin sä ymmärrät ihmisten itkut ja äitisi nyyhkyt.
Ihana äiti,ethän itke,kun annan
kaikki nää kukkaset sulle ja vesiastiaas kannan?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti