Eilisiltana katselin syvästi järkyttyneenä tositapahtumiin perustuvan elokuvan usalaisesta naisesta,joka oli naimisissa iranilaisen lääkärimiehen kanssa.Asuivat USAssa.Kaikki oli hyvin.Mies amerikkalaistunut,vaimoaan ja tytärtään rakastava puoliso.Olin nähnyt leffan kerran aikaisemminkin kuin myös lukenut kirjan tästä hurjasta elämästä,johon amerikkalaisnainen joutui perheen muutettua Iraniin.Jo lentokentällä miehen suku alkoi muuttaa Bettyä iranilaisuuteen pakottamalla hänet pukeutumaan asuun,joka peittää kaiken.Siitä alkoi helvetti.Hänet alistettiin kaikin tavoin,pidettiin vangittuna ja tämä ennen niin huolehtiva ja rakastava puoliso löi vaimoaan häntä kurittaen kaikin tavoin.Mies oli muuttunut kuin taikaiskusta maansa miesten kaltaiseksi,joka käyttää naista vain omiin tarpeisiinsa tätä ihmisenä arvostamatta.Tyttö otettiin äidiltään aika ajoin pois muun suvun hoiviin,jonka kammottavana matriarkkana toimi miehen sisar.
Hirmuinen viha kuhisi rinnassani istuessani sohvan nurkassa elokuvan mukana eläen.Nousin Bettyn tavoin vastarintaan miettien niitä nykyisinkin todellisessa elämässä eläviä länsimaisia naisia,jotka tietämättömyydessään ja seikkailun haluisina vaihtavat oman maansa islamilaiseen.Vain harvat heistä ovat pystyneet ja pystyvät samaan kuin Betty,joka oli lujasti päättänyt päästä tyttärineen vapauteen tästä niin vieraasta maasta,jossa naisen henki ja elämä oli miehen vallassa syntymästä kuolemaan.Pitkien aikojen kuluttua ja ystävällisten ihmisten avustamina lähtivät äiti ja tytär kohti pelastusta.Virallista tietä tai edes yleisiä teitä ei voitu käyttää,vaan autoilla,ratsain ja kävellen yli aavikoiden ja vuorten pääsivät nämä kaksi lopulta erään isomman kaupungin USAn lähetystön muurin ulkopuolelle ja vihdoin sisäpuolelle,jonka salossa liehui Yhdysvaltain tähtilippu.He olivat kotona!
Betty kirjoitti pakomatkastaan kirjan,kirjoitti muutakin arvostettuna kirjailijana USAssa asuen ja omalla tahollaan auttaen niitä naisia,jotka ovat joutuneet kokemaan saman kuin hän Iranissa ollessaan.Joskus on ystävieni kanssa keskusteltu avioliiton sujumisesta muslimimiehen kanssa.Ehkä se sujuukin,mutta vain silloin,kun ollaan miehelle vieraalla maaperällä.Kun hän pääsee takaisin omaan maahansa,omaan kulttuurinsa ja perheensä pariin,onkin asia jo toinen.Häntä ei sido länsimaiset tavat,ei muualla opitun elämän normit ja säännöt.Hän on sisimmässään muslimimies,joka ajattelee ja toimii kuten maassa mies on toiminut tuhansien vuosien ajan.Muutokseen länsimaisuudesta ei tarvita kuin hetki,kuuma aurinko,tuulen mukanaan tuoma henkäys aavikon hiekasta,minareetin silhuetti taivasta vasten ja geenit.Näin kävi Bettynkin miehelle.Ehkä hän ei sisimmässään olisi tahtonut näin tapahtuvan,mutta ympäristö ja rakkaus omaan maahan ja sen ikiaikaiseen kulttuuriin sai voiton.
Näitä Bettyn ja hänen kaltaistensa murheellisia tarinoita on paljon.Jokaisen länsimaisen naisen,joka rakastuu islaminuskoiseen,olisi tarkasti harkittava sitä valtavaa muutosta,joka väistämättömästi seuraa,jos koti perustetaan miehen kotimaahan.Vaikka muutos ei olisi Bettyn elämän tavoin yhtä rankka,on se kuitenkin hyvin erilaista verrattuna siihen leppoisuuteen ja avoimuuteen,miehen ja naisen väliseen tasa-arvoon ja naisen mahdollisuuksiin kouluttautua ja päättää omasta elämästään,johon meillä arabimaiden ulkopuolella on totuttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti