29. maaliskuuta 2017

ARI TURUSEN TARINAA ALKOHOLIN JUOMISESTA

Aloitin Rosebudista ostamistani kolmesta kirjasta lukemisen Ari Turusen Humalan henki eli juomatapojen tarina. Kalevalassa ryypättiin sen kuin ehdittiin. Martti Luther ei liioin lasiin sylkenyt. Omar Khaijam pani parastaan runoihinsa viiniä ylistäen niin vaikka harras muslimi olikin. Hän piti  pappeja tekopyhinä ja kuunteli mieluummin vaikka "humalaisen horinoita". Parempi kapakassa kera maljain/ edessäs olla salaisuuksia paljain/ kuin temppelissä papukaija-saarnaa/ vain toistaa vailla seuraas, pakkovaljain. Näin siis persialainen Omar Khaijam. Muinaiset kreikkalaiset paljastivat kuvin viinin valmistuksen salat. Humalalla oli oma jumalansa  Silenos, joka on aina juovuksissa.

Eivätkä skandinaaviset jumalat jääneet jälkeen kollegoistaan Kreikassa. Thor, ukkosen jumala, oli kova poika juomaan ja kilpaili kerran  Utgård-Loke-jättiläisen kanssa juomakilpailussa. Jättiläinen voitti, mutta kepulikonstein.

Lääketieteen isä Hippokrates oli sitä mieltä, että "päihtymyksen aiheuttama äkillinen veren lisääntyminen johtaa siihen, että sielu ja sen sisältämät ajatukset muuttuvat, ihmiset unohtavat nykyhetken vastoinkäymiset ja saavat elämänuskoa paremman tulevaisuuden toivossa."

Vanha kunnon Homeros kirjoittaa näin:

"En voi armaampaa ajatella, en toivoa tiedä,
kuin sopumiellä jos kaikk´ ilojuhlaa viettävi kansa
miessalit täyttäen käy rivitysten atriapöytiin,
laulajan laulua kuuntelemaan;
liha leipä se peittää pöytiä kukkuranaan,
sekomaljast´ ahkera airut viiniä ammentaa,
pikareihin kaatavi, kantaa,
Kaunoisinta se kaikest´ on, mitä mieleni tietää."

Tähän on hyvä lopettaa tällä kerralla, mutta sekä minun että Turusen tarinat juomisesta jatkuvat vielä tässä blogissa.



2 kommenttia:

  1. Niinpä..... ennen oli toisenlaiset käsitykset alkoholinkäytöstä kuin nykyään. Mitenkähän tuon asian kanssa nyt on.... olisikohan noissa vanhoissakin käsityksissä kuitenkin jotakin ihan oikeaa... hmmmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta. Luulen, että ennen juotiin railakkaammin. Säätihän lakikin jossain, että sai/piti juoda kuusikin litraa olutta päivässä. Taatusti örveltämistä silloin ja takuulla nytkin. "Viina vanhin voitehista", sanoivat.

      Poista