25. maaliskuuta 2017

HAANPÄÄ LÄHTI SOTAAN

Ensi vuonna taksit voivat/saavat ottaa maksuksi matkasta asiakkaalta ihan omantunnon mukaan euroja. Olen jo tottunut ulkomailla siihen, että ensin neuvotellaan maksu ja sitten vasta hypätään kyytiin. Oudolta se tuntuu täällä, maassa, missä kaikki on mennyt järjestelmällisesti paragrafien, mittareiden ja sääntöjen mukaan. Minä en sitten ala vongata kaupungin hallinto-oikeudelta vaivaisen ihmisen taksilla kulun lupaa, kun se on kaksi kertaa minulta evätty. Eivät suostuisi kuitenkaan. Sen sijaan maksoin HSL:n konttorissa yleisten kulkupelien matkakorttiin lisää rahaa. Maanantaina on sitä heti taas käytettävä.

Luin Risto Rankin Maigret juo-kirjan loppuun ja nyt tiedän tarkasti komisarion juomatavat  ja juomien laadut. Jos niillä tiedoilla jotain tekee. Huumorillahan Ranki kirjansa kirjoitti ja sen myötä tuli jälleen kerran Ranskassa käytyä.

Siirryin  Pentti Haanpäähän takaisin Matti Salmisen opastuksella. Haanpäällähän oli vahvasti pasifistisia ajatuksia, mutta sotaan oli lähdettävä. Ranki kirjoittaa "Haanpää itse tiivisti sotakokemuksensa neljään sanaan. Ne kuuli Haanpään lähinaapuri, myymäläapulainen Reino Kangasharju kirjailijan hyvän ystävän kauppias Jani Koskelan kaupassa syksyllä 1940."  Pentti Haanpää oli tiivistänyt kokemuksensa sodankäynnistä sanoihin " pelottaa, palelee ja nukuttaa."

Pentti Haanpää oli siirtynyt Otavan kirjailijaksi hänen tultuaan kolmanneksi kustantajan julistamassa sotakuvauskilpailussa vuonna 1940 Korpisota-kirjalla. Kirjasta tuli sekä rahaa että mainetta Otavan otettua kirjan painettavaksi. Kirjan toisen painoksen kanssa tuli Neuvostoliiton taholta painostusta. Hyvässä yhteisymmärryksessä poistettiin ryssä-sana. Haanpää oli iloinen kirjan päästyä kuitenkin näin vähällä, mutta kummasteli  sitä, miksi "suomalaisista on alettu tehdä niin siistisanaisia". Kummastelu jatkui "suomalaisen suustahan  ryssä tulee niin luontevasti, ettei sen suinkaan pitäisi olla mitään haukkumista."

Nykyisin meillä on JSN, joka sanelee, mitä ja miten saa kirjoittaa. "Ryssä" lienee yhä pannassa "neekerin" kanssa. Eikä myöskään ole kovin soveliasta painaa lehteen tihutyön tekijän kansallisuus tai mistä maasta rosvo on tänne tullut pahoja tekemään.

Tänäänkin oleskelen kotona, paitsi roskiskäynti on pakollinen. Katkaravun kuoret hajahtavat. Asfaltti on märkää, jotain taivaalta tullut. Stockmannin Herkku antaa kanta-asiakkaille tänään alennusta. En mene.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti