17. tammikuuta 2012

ELÄMÄ ON ILOLEIKKI

Näillä Aleksis Kiven sanoilla otsikossa on hyvä aloittaa tämä tiistaipäivä ja iloita siitä,että uusi asetus Suomenmaassa sallii koirakultien pääsyn ravintoloihin.Mutta viimeinen,kielto pelkään, sana on kuitenkin ravintolalla.Meidän koira pääsi kerran vuosia sitten Seurasaaren ulkoilmaravintolaan.Sisälle ei tokikaan olisi päässyt ja tämäkin lupa herui silkasta ystävällisyydestä.Ehkä ensi kesänä näkee lemmikkejä terasseilla.Mitä siitä sitten sanovat koira-allergikot ja ne,jotka eivät hyväksy hygieniasyistä eläinten oleskelua edes terasseilla? Hygieniasyyt? Kirppujenko pelkäävät hyppelevän ympäriinsä? Tuskin koira sen likaisempi on kuin moni ihminenkään.Ja tavat,joita kotona harrastetaan koiran kanssa ruokapöydässä,ne voidaan jättää julkisella paikalla pois.Hyvin kasvatettu lemmikki makaa siivosti isäntäväen jaloissa,eikä pöydän alle ojenneta herkkupaloja.Kyllä nyt kelpaa isännän tai emännän poiketa lasilliselle kesävilpoiseen kuppilaan koirulaisensa kanssa.

"Mill´ eläis juomanlaskija,ma ellen joisi,
sit´ ilman varmaan isäntä jo vararikoss´ oisi.
Ois hyvä kyllä parannus,mut´ hyvät työtpä jäis,
ma viinituvass´ellen enää heipparoisi!"

(Omar Khaijam,teltantekijä)


Minun ensimmäiset viinitupakokemukseni oli silloin,kun olin vanhempieni kanssa Eurooppaa katsastamassa.Olin vielä nuori neiti,en lähelläkään täysi-ikäisyyttä.Laiva rantautui Travemündeen ja siitä aukeni koko Saksanmaa.Suomessa oli ankara alkoholilainsäädäntö.Humalaisetkin toikkaroijat kaduilta korjattiin heti selliin toipumaan.Meidän perheessä oli vain jouluna viiniä ja joskus isä toi Cointreauta Tukholman matkoiltaan.Pitkän ajomatkan aikana läpi Saksan yövyimme pienissä Gasthauseissa ja niissä oli jokikisessä viinitupa.Silloin sain tutustua tähän maailmaan,joka oli mitä luonnollisinta muualla Euroopassa.

Silmät suoranaisesti seljällään katselin pullojen ja lasien määrää,joita oli sekä koristeina että lujassa käytössä olut-tai viinituvan hämärässä.Ihmisten iloinen rupattelu täytti huoneen ja meidät toivotettiin ilman kursailuja tervetulleeksi joukkoon.Isä kertoi,mistä tulemme ja minne aiomme,esitteli perheensä ja tilasi itselleen sekä äidille juomat.Sain minäkin vähän.Ei oltu turhan tarkkoja.Joskus Gasthausin hyväntuulinen isäntä esitteli meille viiniviljelyksiään,joita en siihen mennessä ollut nähnyt muualla kuin kuvissa.

Matkan edetessä olin jo Rein-joen varrella tottunut kaikkiin näihin ihmeisiin viinin ja oluen maailmassa,joka meillä Suomessa vielä siihen aikaan oli visusti suljettujen ovien takana ja josta häveliäästi melkein kuiskaten puhuttiin,ettei leimata viinamäen miehiksi.Alkossa ei ollut pullon pulloa näkyvissä,vaan myyjä haki kauempaa,kunhan oli ensin viinakortin nähnyt asiakkaalla.Naisten kesken oli kirjoittamaton laki: ei Alkoon.

Nyt olin eteläisen Euroopan maissa keskellä juomakulttuuria,joka meille vasta oli tulossa vuosien takana.Viihdyin tässä välittömässä ilmapiirissä.Minulla oli päiväkirja mukana,jonka sivuille tallensin tuntemuksiani niin maisemien katselemisesta,kaupungeista,komeista linnoista,joista,joiden rantoja pitkin isä meitä kuljetti ja rattoisasta hilpeydestä pienten maalaiskylien elämässä.Välittömyys ja ihmisten keskeinen lämmin tunnelma ei kadonnut missään maassa pitkällä matkallamme.Olin saanut tutustua maailmaan,jossa oluella ja viinillä ei ollut keskeinen merkitys.Ei humalahakuisuutta ihmisten kesken,vaan juomien tarkoitus oli saada aikaan iloinen tunnelma.Ja siinä eurooppalaiset onnistuivat.J.L.Runeberg on sanonut "Kukapa ei tarvitsisi toisten iloa elääksensä!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti