Olin menossa tavaratalon hissiin, joka on tietysti hiukan suurempi kuin kotitaloni hissi, mutta ei anna kuitenkaan tilaa kahdelle metrille, jota kutsutaan turvaväliksi. Naishenkilö yritti tunkea kantapäilläni samaan hissiin ja jo siinä hän tyystin unohti turvavälin, jota edelleenkin suositellaan. Käännyin ja sanoin ystävällisesti "ei kiitos samaan hissiin". Hän ymmärsi. Vaan ei ilahtunut.Tänäänkin olin menossa taas samaan hissiin ja kukaan odottajista ei ängennyt kyytiin. Kiitos siitä.
Ostoskeskuksessa on avautunut uusi urheilujalkineliike. Ilmeisesti myytiin suurella alennuksella, koska jono, jossa ei tietoakaan turvavälistä, oli hämmästyttävän pitkä, aidoin varustauduttu pitämään asiakkaat ruodussa, jolle vielä ovella antoi oman silauksensa tuhti järjestysmies. Lähestyessäni ohittaakseni jonon, se tiivistyi kuten aina uuden ihmisen tullessa kohti jonolla tapana on. Eikä minulla todellakaan ollut aikomustakaan jäädä jonottamaan urheilujalkineita. Sipsuttelin ohi.
Puolison sairauden aika tuuraajan ollessa kotona vahtina kanniskelin ranteessa kelloa. Kanniskelu päättyi vuonna 2015. Nyt löysin laatikosta Skagen-kellon, mutta siitä oli tietysti lopahtanut paristo. Menin asetuttamaan uuden ja aion ainakin kokeeksi alkaa taas käyttää kelloa. Se on aivan tavallinen kello, joka näyttää vain ajan. Riittää minulle, koska olen sitä mieltä, että kellon tehtävänä on näyttää aika, eikä sen tarvitsekaan tehdä muuta.
Tein juhannusostokset, jotka eivät ole enää nykyisin kohdallani häävejä mitä ruokaan tulee. Kirsikoita ja mansikoita, melonia ja vähän muuta. Ostin myös paavalinkukan. Toisen. Keittiöön, koska värinokkonen on kohtapuoliin hävittämistä vaille. Se ressukka on kuin kasvin irvikuva ja syy on minun. En ole osannut sitä taiteen sääntöjen mukaisesti hoitaa. Anteeksi.
Lukemisessa olen siirtynyt 1920-luvun Pariisista Leppävaaraan ja Helsinkiin. Kirjassa on sekä todellisia että fiktiivisiä ihmisiä. Kerrottiin tarkasti Albert Edelfeltin patsaan valmistumisesta (Ville Vallgren) ja kuinka se juhlallisin menoin paljastettiin Ateneumin viereiseen puistikkoon. Kun viimeksi Ateneumissa olin, oli Edelfelt siirretty sisätilaan pääportaikon viereen ensimmäiseen kerrokseen. Enni Mustonen, privaattinimeltään Kirsti Manninen, on ollut minulle tuntematon. Nyt sitten ostin lopultakin yhden ja ensimmäisen Mustoseni. Enkä pettynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti