11. tammikuuta 2016

KAIPUU "HELSINKIIN" TAI EDES ITIKSEEN

Eilen laiskotti, en tehnyt mitään. No, ruokaa laitoin. Ja söin.  Sain mieluisan puhelun vanhalta ystävältä. Juttelimme kauan. Omista asioista. Maailman asioista. Ihmettelimme sitäkin, miksi pitäisi rakentaa suuri moskeija Helsinkiin?  Minareetista kaikuu kutsu viisi kertaa päivässä rukoushetkeen. Tottuvatko naapurit? Joitakin ystäviäni, joiden hotelli on ollut matkoilla minareetin varjossa, huudot ovat häirinneet. Hanasaaren kutsut eivät tänne yllä, mutta Kalasatamaan ja Merihakaan saattaa kuulua. No, ei moskeijaakaan ihan päivässä rakenneta ja asiaahan vielä harkitaan.

Minun pitäisi käydä "Helsingissä". Katselen mieli täynnä haikeutta jääkaapin ovessa olevaa magneettikuvaa ratikasta. Metrossa ei ole ratikan tunnelmaa, jos ratikassa liioin linja-auton. Tämä linja-auton tunnelma tarkoittanee niitä vanhoja linjureita. Niillä matkustettiin Helsingin nykylähiöihin, jotka olivat ehtaa maaseutua ja vasta joskus 1940-luvulla liitettiin Helsinkiin. Nyt hurautetaan omalla autolla, bussilla tai metrolla ja johonkin ratikallakin. Niin, siis Helsingin matkaa haikailen Stockmann etupäässä ajatuksissa. En ole ollut sitten marraskuun. Ehkä jonain reippaana päivänä hilaudun metroon, istuudun junan oranssin väriselle penkille ja jään pois Rautatien asemalla. Ylös ja ulos: olen kotona!

Tänään Itikseen. Kertynyt hankittavaksi jälleen yhtä sun toista. Kyllä yksin eläjälläkin on tarpeita, ihan arkisia välttämättömiä. Tietysti elämäntapoja muuttamalla monen asian saisi toisin, mutta minulla pitää vielä olla pehmeä lasku tähän leskeyteeni. Ehkä joskus vaihdan kahvimerkin halvempaan, keksin mansikkamehun tilalle pelkän raanaveden ja syön oikeasti pakastimen tyhjäksi ennen kuin ostan itselleni ruokaa. Löysin kolme vuotta vanhoja kampeloita. Ne oli heitettävä pois. Voisin ruveta leipomaan ruokaleipää. Olen sitä ennen tehnyt. Pyöritellyt niin hiiva- kuin ranskanleivät, sämpylät ja  naanleivät. Mikä ettei nytkin? Pullan ja jäätelön voi surutta jättää kokonaan pois. Vai voiko? Ei enää parfyymejä, ei holtittomia heräteostoksia ja kesällä voisin opetella kulkemaan ilman sukkia. Mutta kyldyyriä en jätä!



2 kommenttia:

  1. Tiettyjä asioita tarvitaan asutaan sitten ihan miten vaan. Ja valinnat muuttuvat jos ovat muuttuakseen ja hyvinkin eri syistä. Mulla on jotenkin sellainen tunne, että tarvitset edelleen ainakin jäätelöä ja parfyymeja. Kulttuuri on itsestäänselvyys! Mutta tarvitsetko kesällä sukkia? Hmm... :))

    VastaaPoista
  2. Marjatta, mitä niihin sukkiin tulee, niin en oikein osaa olla ilman. Nämä ovat stay up. Mökillä olin sukitta ja täällä kotonakin, mutta ihmisten ilmoilla??? Joskus sandaaleissa olen uskaltautunut ulkonakin. Katsos kun kengät hankaa, jalat haalean väriset, varpaat sekaisin... En mä!

    VastaaPoista