Otsikko on Aleksis Kiveä.Olen kuunnellut yöpuhteeksi toisen kirjailijan Jouni K.Kemppaisen kirjaa Onnellinen mies.Kertoo Arto Paasilinnasta.Kun joskus terveemmän elämämme aikana olin kuuntelemassa Studia Litteraria-sarjaa yliopistossa,oli eräänä kertana Arto Paasilinna esitelmöimässä.Hauska mies.Yleisö puhkesi nauruun tuon tuosta Paasilinnan ulosannille.Kemppainen kertoo,että esimerkiksi Paasilinnan Jäniksen vuosi oli tarkoitettu vakavaksi kirjaksi.Kirjailija oli kuulemma hämmästynyt,kun lukijat ottivat sen huumorin kannalta kaikkialla,mille kielille se oli käännettykin.Ja monille on.
Minua hymyilytti leveästi Kemppaisen kertoessa siitä talvesta,jonka Paasilinna vietti karhun pesässä.Paasilinna oli sen kertonut kavereilleen kapakassa.Hän oli mennyt metsään kaatamaan joulukuusta.Jalka oli livennyt ja kuinka ollakaan Paasilinna putosi karhun pesään.Karhu oli talviunillaan,kuten karhuilla talvisin tapana on.Paasilinna oli pyrkinyt pesästä ulos,mutta karhussa oli herännyt nukuksissakin ollessaan hoivavaisto ja piti Paasilinnasta kiinni painaen hänet visusti itseään vasten.No,kirjailija huomasi,ettei se hullumpaa ollutkaan.Karhu oli pehmeä ja lämmin ja sillä oli turvalliset tassut.Myöhemmin karhu synnytti poikasia ja Paasilinna telmi niiden kanssa ja joi karhuemon nisistä maitoa poikasten lailla.Talvi meni.Karhuemo ryömi pesästä pentuineen ja Paasilinnan kanssa ulos.Kirjailijan silmiä kirveli valo pitkän pimeyden jälkeen.Kemppainen kertoo Paasilinnan kapakassa sanoneen,että vaikein osuus tässä asiassa oli se,miten hän saa vaimon uskomaan,missä oli talven viettänyt.Todisteeksi haki metsästä sen kuusen,jota oli joulukuuseksi aikonut.Siitä oli jäljellä pelkkä ruskea ranka.
Tämän huikean tarinan jälkeen palaan todellisuuteen ja arkeen.Blogissani taannoin olin kovasti epätietoinen,saammeko sairaanhoitaja/kotiavustajan sekä fysioterapeutin kotiin.Terapeutin kohdalla ei kaupungin vastahankainen nikottelu auttanut,sillä terapeutista on lääkärin lähete.Sairaanhoitokin katsottiin loppujen lopuksi tarpeelliseksi ja se aloitetaan ensi viikolla.Saan siis tervetullutta apua ainakin kerran viikossa.Sitä odotellessani olen kylmästi pannut puolison rollaattorin kahvoihin ja hän on ottanut muutaman vaappuvan askeleen.Mistä lienenkin saanut voimaa ja tarmoa vastustaa hänen haluttomuuttaan yrittämiseen kuntoutua.Pyörätuolissa kotona istuminen ei ole mikään ratkaisu.Terapeutti ei häntä siinä missään tapauksessa pyörittele.Enkä minä ainakaan vielä tule periksi antamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti