tag:blogger.com,1999:blog-78236140487443827902024-03-16T02:00:46.178+02:00Stadin friiduStadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.comBlogger3130125tag:blogger.com,1999:blog-7823614048744382790.post-30976220905805359362024-03-14T21:29:00.000+02:002024-03-14T21:29:33.892+02:00TORSTAIN TOIVOA<p> Iltaa mennään ja kohta yritän mennä nukkumaan, mutta unta en saa. Yöllä on oltava hissukseen, mutta toki voi lukea, katsella tv:tä, kirjoittaa, pelata pasianssia, suunnitella kaikenlaista kivaa, keittää puuroa tai syljeksiä vain kattoon. Menin päivällä kaupungille ja menin ihan metrolla. Kotiin tullessa poikkesin Alanya-kauppaan ja ostin punaisia ja keltaisia rusinoita, turkkilaisia karkkeja ja viikunahilloa. Lounailin ja puhuin puhelimessa ja siinä se päivä mennä kutvahti.</p><p>Tykkään katsella tv:stä Simpsoneita. Perheen älykkö Lisa 8v puhui hyvästä kirjallisuudesta ja eritoten mainitsi Harper Leen <i>Kuin surmaisi satakielen. </i>Olin itseeni oikein tyytyväinen, sillä mainittu kirja on yöpöydälläni ja olen lukemassa sitä jo toistamiseen. Suosittelen kirjaa mitä lämpimämmin ja olen Lisan kanssa samaa mieltä, että se on klassikko ja hyvää kirjallisuutta.</p><p>Viikonlopun olen kotona ja kohtapuoliinhan onkin jo perjantai. Syön erivärisiä rusinoita ja nautin olostani.Panin muuten jo talvisäilöön kaikki karvat lammasbaskerista lähtien. Tuskin enää tarvitaan. Ja jos pieni kevätpakkanen yllättää, puetaan muuta. Hiuksetkin pitää laitattaa kevätkuntoon. Sitä ihminen herää kuin uuteen elämään jo näin maaliskuussa. </p><p>Lauri Viljanen sanoo näin runossaan <i>Evoe!</i></p><p>Kevätilmoissa ylitse pääni<br />soi musiikki levoton<br />kuin kultaisten rumpujen ääni<br />vai Paninko huilu se on? ...</p><p><br /></p><p>Tältä minusta tuntuu. Jospa nyt muutama sivu Satakieltä ja sitten yöhön.</p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p>Stadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7823614048744382790.post-11692360031127539782024-03-12T04:14:00.005+02:002024-03-12T10:26:14.395+02:00ILMAN LÄHETETTÄ <p> Neljäntenä päivänä lauantaina soitti hoitaja ja valitteli ruuhkaa kerrottuani luulleeni, ettei enää soiteta ollenkaan. Hoitaja oli ystävällinen, asiallinen ja pahoitteli ta:n toimia. Pääsin asiaankin ja menen ilman lähetettä magneettikuvaukseen. Kaiken kukkuraksi ei kunnallisen lääkärin toimenkuvaan kuulu edes lukea magneettikuvauksesta saadun ortopedin tuloksia. Aion ottaa kuitenkin sen mukaan, jos hoitaja olisi inhimillinen ja päästäisi minut fyysiseen tapaamisen lääkärin kanssa. Omalääkärini olen menettänyt hänen lähdettyään muualle, eikä toinenkaan tapaamani lääkäri ole enää liioin talossa. Olen heitteillä taas. No, onhan aina yksityispuoli, jossa maksua vastaan hoidetaan ja lääkäri on aina empaattinen.</p><p>Kevättä. Vaihdoin ohuempaan ulsteriin. Aurinkoakin niin, että piti ottaa ulos mennessä aurinkolasit. Sorakerros talven jäljiltä kalkakäytävillä haittaa hiukan kulkua. Kaiketi jossain välissä lakaisuauto tekee tehtävänsä katupölynkin kustannuksella. Kun nämä hommat on tehty, alkaa nurmista kohota ensimmäisiä kevätkukkia. Siitä se suvi sitten alkaa.</p><p>Lähikauppakeskuksessa jouduin pienen tappelun todistajaksi. Kaupasta pöllähti vartijat kannoillaan kaveri, jonka yhdessä kädessä ilmeisesti maksamatta jäänyt lonkerosatsi. Varas pani aluksi kampoihin, mutta vartijat eivät yleensä ole mitään heiveröistä porukkaa. Varas talttui ylivallan edessä.Vartijat kaivelivat kaverin reppua ja sieltä tuli enemmänkin sixpackeja. Lisää vartijoita ja lopuksi varasta alatetiin kuljettaa poliisin huomaan. Kyllä niitä juomatölkkejä oli ainakin 36 kpl jos ei enemmänkin. Eikä taatusti edes ainoa tämän päivän saalis. Hävikki kauppaliikkeissä on vuosittain iso luku ja me muut asiakkaat saamme sen tavalla tai toisella maksaa.</p><p>Kotona söin porkkanakeittoa, itse laittamaani. Makoisa veriappelsiini jälkiruoaksi ja pieni kupillinen suklaan makuista espressoa. Tai expressoa, kuten eräs ystäväni sanoo. Lehdestä olin tarkasti katsellut Oscar-gaalan pukuloistoa ja vähiin oli monella kangas mennyt. Nännit ja peppu esillä käveltiin punaisella matolla ja itse gaalassa viuhahti ilkialaston kaveri strategisen paikan peittona kirjekuori. Kulisseissa näkyi muutakin peitettä, ettei mies siis aivan ilkosillaan olisikaan kekkuloinut juhlayleisön edssä. Kuva jäi kuitenkin sellaiseksi, ettei rihman kiertämääkään. Oscarit jaettu ja kullalla silattu palkintopatsas saa taas vuoden huilia. Ydinaseen keksijästä Opperheimeristä tehty leffa kahmi Oscareita. seitsemän pystin verran. En jaksanut yöllä katsoa, enkä myöhemmin inhimillisempään aikaan Teemaltakaan. Helsingin Sanomat piti hyvin ajan tasalla.</p><p>On luppopäivä edessä, että kun yö taas meni pipariksi, voin vaikka nukkua. Yleensä se ei onnistu.</p>Stadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-7823614048744382790.post-66777780080182834502024-03-09T00:13:00.005+02:002024-03-09T07:35:31.390+02:00PULLUKKAKIN ON KAUNISTA<p> Ei nukuta. Tv:ssä ei katsottavaa. Lukea ei viitsi. Syödä ei saa. Panen muutaman ajatuksen tähän aikaan vuorokaudesta. </p><p>Päivä meni puhelinsoittoa odotellessa. Takaisinsoitto terveysasemalta, joka tapa on idioottimainen. Panee ihmisen kanniskelemaan puhelinta mukanaan joka paikassa, eikä joka paikkaan voi edes mennä. Olisi pitänyt päästä sinne ja tänne, kauppaan, kaupungille ja vaikka minne. Minulla on kysymys, johon haluan vastauksen ennen kuin ryhdyn toimenpiteisiin. Voi olla, että soittavan hoitajan on konsultoitava ensin lääkäriä tai sitten ei, jos on tavallista fiksumpi.Tänään nyt keskiyön jälkeen on neljäs päivä odotusta, koska tyhmyyksissäni painoin puhelimessa sitä nappulaa. joka kertoo eteenpäin, ettei asiani ole kiireellinen. Virheestä oppii.</p><p>Katselin Teemalta uusintaohjelmaa Iina Susirajasta. Teiteilija ja rajojen rikkoja. Susiraja ei ole mikään hoikka nainen ja on kääntänyt tämän asian edukseen. Muotimaailma pitää yhä huolen siitä, että muoti on langan laihoille ja vaatetusliikeiden sisäänostajat ovat hiukan samaa mieltä. Kuitenkin iso osa meistä on enemmän tai vähemmän ylipainoisia, josta asiasta taas lääketiede on huolissaan. Ja aivan syystä kylläkin. Mutta niin kauan kuin paksumpaa väestöä on, pitäisi se hyväksyä ilman väheksyntää, ilkeitä mielipiteitä ja sormella osoituksia. Taiteilija, laulaja Anna Eriksson oli myös Teeman ohjelmassa ja sanoi ihmisten pelkäävän omaa heikkouttaan sekä totuuden näkemistä. Elämässä kaikki ei ole kuvan kaunista ja nättiä. Ei pitäisi lakaista maton alle ja leikkiä, ettei näe. Vanheneminenkin voi olla rumaa, kuolema myös, mutta kaikki on luonnollista ja elämään kuuluvaa. Kuihtunut ihmisruumis voi olla hyvinkin kaunis, kun osaa oikein katsella, Rubens ja Botero ovat kuvanneet reheviä ihmisiä ja varsinkin Boteron kuvat ovat suorastaan miellyttäviä ja hauskoja. Rajanrikkojia tarvitaan, jos vaikka oppisimme jotain. Susirajan luuta rehevien rintojensa alla on saanut valokuvana maailmanlaajuista mielenkiintoa. Joskus oli muotia mitata rintojen kauneutta sillä, pysyikö lyijykynä rinnan alla. Monilla pysyi sivumennen sanoen vaikka koko penaali. Ja Susirajalla pysyy luuta. Kaikki kauneus on katsojan silmissä. Eikä tämä sanonta ole kulunut vuosien saatossa.</p><p>Katsokaa netistä Lizzy Howellin video. Teinityttö taisteli ohdakkeisen tiensä balettitanssijaksi aluksi monen pilkan ja naurun säestämänä. Nostakaamme hänellekin hattuamme.</p><p>Ei muuten alkanut nukuttaa. Otan unipillerin.</p><p><br /></p>Stadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-7823614048744382790.post-6125652779878315892024-03-03T10:17:00.002+02:002024-03-03T10:17:32.642+02:00TÄMÄN TEKSTIN ALKU EI TIEDÄ MITÄÄN<p> Täällä taas. Panen näin alkuun Arto Mellerin runon</p><p>Rytmi syntyy siitä<br />että alku tietää lopun:<br />kirjoittamisessa -elämässä näin ei ole</p><p>Melodia on ollut aina<br />Sille jolla korvat kuulla</p><p>Hiljaisuuden tuolla puolen</p><p><br /></p><p>Minun sepustusteni alut eivät tiedä loppua, ovat sillisalaattia, eikä niissä ole rytmiä. Elämänikin muistuttaa hiukan sillisalaattia, mutta kelpaa minulle.</p><p>Katselin eilen jo kertaalleen nähdyn elokuvan <i>Puhallus. </i>Paul Newman ja Robert Redford nuorina ja komeina vuonna 1973. Ykskaks muistin Newmanin kastikkeen. Kesken kaiken veijarimaisen jännityksen putkahti mieleen tähden salaattikastike 30 vuoden takaa. Proosallista, eikö? Enkä ole edes maistanut. Aikoinaan siitä puhuttiin. Nyttemmin enemmän vaiettu. Kuka muistaa? Itse leffa oli ihan katseltava, vaikka minua hiukan haukotutti. Haukotushan ei ole mikään pitkästymisen tai unen tarpeen merkki, vaan kertoo keuhkojen ilman puutteesta. Minä siis haukottelin pari kertaa ja pyysin elokuvan tekijöiltä anteeksi ilman tarvettani.</p><p>Uusi päivä menossa ja ihan kuin aurinko melkein paistaisi. Kahvimuki edessäni, jonka juomisesta selviydyn tuota pikaa. Jossain välissä tekaisen taas smoothien, kun kerran niihin olen kovasti tykästynyt. Hinku lopahtaa joskus, tämä selvää kuin pläkki. No niin ja sitten piti tarkistaa sana "pläkki". Olinkin tietoinen, että pläkki on pelti, mutta että se on myös "tahra", sitä en tiennyt. "Fläkki" on tahra, sen taas tiesin. Eilen juuri tuli fläkki ja piti puhdistaa. Tämä olikin hieno juttu selvittää ottaen huomioon tämän iltaisen <i>Sanansaattajat </i>Maikkarilla, jossa etymologia on pääasiassa. Kaisa Häkkisen etymologisessa sanakirjassa ei muuten ole sanaa "pläkki". Ei liioin Veijo Meri kirjassaan<i> Sanojen synty</i> ole selvitellyt "pläkin" alkuperää. Googletin ja siellä oli.</p><p>Että tämmöinen päivän aloitus, joka ei kerro lopusta mitään ja joka päättyi pläkki-sanan tarkoituksiin Arto Mellerin runon jälkeen.</p><p><br /></p><p><br /></p>Stadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7823614048744382790.post-83708960137210619242024-03-02T09:31:00.000+02:002024-03-02T09:31:02.405+02:00UUSI PRESSA JA UUSI AIKA<p> Jaahas, Suomella on uusi presidentti. Aivan minun mileeni vielä. Katselin tv:stä kaiken, mitä näytettiin juhlallisista virkaanastujaisista. Jo heti illalla tv-ruudussa päästiin spekuloimaan asiaa, vertailemaan väistynyttä ja uutta ja muotigurukin sanoi painavan sanansa presidenttien frakeista ja silintereistä. Viikonlopun jälkeen alkaa Alexander Stubbilla arki, vaikka jo moneen kertaan kerrottiin presidentin olevan aina työssä, arkena ja sunnuntaina.</p><p>Ystäväni H on takaisin Suomessa. Luulin hänen tulevan vasta nyt maaliskuussa. Melkein kesää oli Turkinmaassa monista vesisateista ja rajuista ukonilmoista huolimatta. Meilläkin kevät kolkuttelee jo ovella. Paljasta maata runsaasti näkyvissä, vesilätäköitä ja plusasteita. Vielä ei kuitenkaan valkovuokkojen aika. Pitkät talvisaappaat saivat väistyä minulla nilkkureihin. Käväisin kaupungillakin. Näin ratikoita. Oli hieno tunne pasteerailla Keskuskadun ja Aleksanterinkadun vilinässä, avata Stockmannin ovi ja mennä sisälle. Vanha kunnon Stocka.</p><p>Tänään laitan palsternakkakeittoa. Soppalinja jatkuu. Jos puhtia riittää, imuroinkin. Nyt vielä menossa leppoisa aamukahvihetki. M-L soitti ja kuulin hänen kuulumisensa. Hyvin pyyhkii Kaakonkulmalla. Käänsin kalenterissa uuden kuukauden. Eipä ole enää nimipäiviä kuten muinoin. Niin monet ovat jättäneet tämän elämän. Ennen oli kuukaudessa monia nimipäiviä ystävillä ja tuttavilla. Tässä kuussa sentään siirrymme kesäaikaan. Ehkä jo silloin vaihdan nilkkurit pikkukenkiin. Kesätukkakin pitää saada, eikä olisi pahitteeksi uusi mekkokaan. Jos vaikka heittäytyisin entistä sosiaalisemmaksi ja näkyisin enemmän. Jos vaikka joku kosisi kuten rokotusjonossa talvella. Kieltäydyin, enkä luvannut mennä miehen kanssa lounaallekaan. Ja siitähän kärsi kaverin itsetunto. Saatettuaan minua vähän matkaa rokotuksen jälkeen, sanoi "nähdään" ja lähti. Emme ole nähneet.</p><p><br /></p>Stadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7823614048744382790.post-9680055897454199142024-02-25T04:04:00.002+02:002024-02-25T19:40:05.799+02:00YÖLLISTÄ JUTUSTELUA<p> On yö, pimeää ja ylen hiljaista. Heräsin kesken kaiken ja kun valvottaa, nousin ja söin kaksi mehujäätä ja yhden voileipäkeksin. Katselin jopa tv:tä hetken. Menossa oli ties kuinka monennetta kertaa dokumentti Englannin nykyisestä kuninkaasta, johon tarinaan kuuluu kaksi naista. Toinen kuoli Pariisissa ja toinen on nyt Englannin kuningatar. Kyllä jaksetaan jauhaa.</p><p>No, ja sitten istahdin läppärin ääreen ja päätin panna muutaman rivin. Kahvia en ole tiputellut vielä. Aamulla sitten. On muutakin puuhaa päivän valjettua. Minulla on ystävä, joka on sitä mieltä, että sunnuntaina ei pitäisi tehdä mitään, kun Jumalakin lepäsi. Mutta kyllä maailma kellahtaisi kumolleen, jos olisimme tuota mieltä, että mikään ei pelaisi. Ei se niin mene. Pakko on yhteiskuntaa pyörittää on sitten pyhä taikka arki. Minäkin laitan taas soppaa.</p><p>Kohta olen lukenut Tervojen kirjan Ukko-koirasta. On siinä juttua myös koko kirjailijaperheestäkin. Hupaisaa luettavaa, kun asuvat samoilla Skattan kulmilla kuin minä ennen. Samat kadut ja kävelytiet, rannat ja maisemat. Minä muutin pois ja Tervot jäivät. Muutin lähiöön, enkä edes monen vuoden jälkeen viihdy. On tämä semmoista periferiaa. Ihmisetkin erilaisia, eikä kaikkea saa kaupasta. Pitää lähteä keskustan kauppoihin. Ahdistaa ja potuttaa.</p><p>Tulisikohan jo uni? Lampaita en viitsi alkaa laskea. En liioin tyhjentää aivoja, jolloin kuulemma uni tulee. Minulla kun on tyhjää muutenkin usein, mutta uni ei vaan tule. Onhan niitä temppuja, joilla saa unen päästä kiinni. Eivät tehoa minuun. Olen kokeillut yhteen pisteeseenkin tuijottamista katossa. Ei tullut. Unipilleri? Tehoaa ollen siis varmaa kuin pläkki. Addikti? Tällä peloittelee tohtori. Minusta taas on yksi lysti, millä saa nukutuksi. Eivät usko ja pihtaavat reseptin kanssa. Yksityislääkäri on ymmärtäväisempi kunnallisen puolen väkeä. Unettomuus alkoi puolison kuoleman jälkeen. Pirullista ja uuvuttavaa.</p><p>Jospa lähden tästä kokeilemaan.</p><p><br /></p>Stadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7823614048744382790.post-21342310298221367472024-02-24T07:33:00.000+02:002024-02-24T07:33:33.593+02:00ENNEN OLI ENNEN<p> Luin vanhoja blogikirjoituksiani ja totesin silloin kirjoittaneeni paremmin kuin nyt. Olin hiukan pahoillani toteamuksestani. No, aika aikaa kutakin. </p><p>Aloitin Tervojen Ukko -kirjan lukemisen. Jos ette tiedä, niin Ukko on koira. Ja aika vekkuli velikulta onkin. Jari Tervo, joka rouvansa Kati Tervon sanojen mukaan ei varsinainen koiraihminen alkuaan ollut, mutta Ukko vei kirjailijan sydämen vauhdilla. Lukiessa tuli mieleen tietysti omat koirat ja sen muiston myötä vähän haikea mieli. Puoliso vielä pyörätuolissa istuessaan tahtoi koiran, mutta minä olin jyrkästi toista mieltä. Pidin mieleni. Hauska on Ukosta lukea ja kahden kirjailijan tekstit ovat hilpeää luettavaa.</p><p>Heräsin hävyttömän varhain ja menin tiputtamaan heti kahvin. Sen join, selasin Helsingin Sanomia diginä ja katselin ikkunasta päivän valkenemista. Plusasteita näytetään koko ensi viikoksikin ja tietysti suurta kosteutta myös. Aion Stadiin. Kahvikapseleita ei voi enää tilata puhelimitse, että päätin tehdän matkan kaupungille. Näen samalla ratikoita. Vaikka näkyy täälläkin, Raide-Jokeri, pikaraitiovaunu, joka kulkee numerolla 15 aina Espoon Keilaniemeen asti. Se ei kuitenkaan ole minun ratikkani. Oikeastaan ei niitä ole enää muualla kuin raitiovaunujen museossa. Nämä nykyaikaiset eivät edes haise oikealle ratikalle, joita pappa, äitini isä, ajoi komessa uniformussaan. Minä menin äidin kanssa Kauppatorille sporalla ja samalla reissulla kävimme The English Tearoomissa tai Bulevardin Ekbergillä. Jälkimmäinen on vielä olemassa samppanjakorkkeineen. Skattalla asuessani minun ratikkani oli nelonen, jolla pääsi muutamassa minuutissa vaikka Stockmaannille. Puolison sairastuttua kulkuneuvoksi tuli invataksi.</p><p>Tänään soppapäivä ja teen itse alusta loppuun. Olen hurahtanut keittoihin ja kokeillut jos minkäkinlaisia. Nyt kuitenkin eksoottisuuteen viittaava kana-currykeitto kaikilla mausteilla. Hyvää ruokahalua.</p><p><br /></p>Stadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-7823614048744382790.post-27219293721899623862024-02-22T17:52:00.012+02:002024-02-23T01:06:32.485+02:00MANSIKOITA, IHANAA<p> Julistan mansikkakauden avatuksi. Kaksi rasiallista suuria hollantilaisia mansikoita ostin juuri tänään. Ilokseni hankin muutakin. Kolme pokkaria. Jari ja Kati Tervon kirjan <i>Ukko</i>, Jane Austinin <i>Järki ja tunteet</i> sekä Richard Colesin <i>Murha ennen iltahartautta.</i> Jälkimmäisessä jälleen kerran pappismies ratkoo visaisia murhajuttuja. </p><p>Oli muuten aika vetinen keli. Piti harppoa lätäköiden yli ja lätäköissä. Minulla oli jaloissa väärämateriaaliset saappaat, jotka imivät vettä kuin sienet. Ei leikkiä voinut heittää sikseenkään, jotta jatkettava oli kuin entinen mummu lumessa. Jätin loton ja päätin huomenna alkaa katsella, minne muuttaisin voitettuani siihen oikeuttavat rahat. Hankkisin heti uusia kirjahyllyjä. Purettuani ostokset kotiin tultuani, kellahdin vuoteelle ja aloin valita kolmesta uudesta kirjasta sen, jota alkaisin lukea. En päässyt alkua pitemmälle, kun puhelin soi. Sen loputtua päätinkin alkaa syödä mansikoita.</p><p>Huomenna teen hoitotoimenpiteen sormilleni. Ainakin näin ajattelin tehdä. Tähdellisempääkin toki olisi. Muun muassa pölypalleroiden hävittäminen ja liesituulettimen puhdistus. Ehkä ryhdyn tuumasta toimeen, ehkä en. Luvattiin sadetta. No, jos näin käy, sitten sataa. En aina luota säätietoihin. Ikkunasta ulos katseleminen on aina takuuvarmaa ilmojen suhteen. Olen tämän taidon perinyt äitini puolelta.</p><p>Tsilari-lehti tuli ja luin kannesta kanteen. Kerrottiin Katajanokan lentokentästä, joka nyt ei kenttä varsinaisessa merkityksessä ollut ollenkaan, kun se oli laiturin päässä. Vesitasot lennättivät matkalaisia monta kertaa viikossa Tallinnaan ja Tukholmaaan. Nykyisin ensin mainittuun päässee helikopterillakin. Kaijalentokenttä lopetti vuonna 1936 kahdentoista vuoden jälkeen. Alettiin pykätä Malmille maakenttää, jota ei myöskään enää ole. Tilalla Helsinki-Vantaan lentoasema. Koska tarina oli Tsilarissa, niin jatkan stoorin kirjoittaja Matti Kainulaisen sanoin: "Pitäisköhän ehdottaa niille ku liidaa Stadii, et jos kerra Malmin kentsuu ei saa käyttää flygaamiseen, voitaiski perustaa korvaava flyggis gamlaan mestaan, Skattan rantsuun? Ympyrä sulkeutuis, ku slumpattais jostain museost aaltopelti-Junkersit ja oltais yhtä modernei ku sata vuotta sitte."</p><p>Kiitoksia kivasta kirjoituksesta Skattan lentosatamasta, Matti Kainulainen.</p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p>Stadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7823614048744382790.post-78485659964732905262024-02-19T06:16:00.006+02:002024-02-19T07:00:07.236+02:00EI AINA AIKA KULTAAKAAN<p> Yhtä kaikki, en James Stewartin länkkäriä katsonutkaan. Monen lännen leffan kohdalla huomaan, että sitä ei aika ole kullannut, vaan pitkäveteistyttänyt jostain syystä. Tätä elokuvaa en muistanut edes nähneeni, vaikka Tarjan kanssa nähtiin melkein kaikki tuon ajan elävät kuvat. James Stewart ei kuulunut samaan kategoriaan muiden ihailemiemme näyttelijöiden kanssa. Ehkä siksi leffa jäi väliin.</p><p>Sinimaaria Kangas Helsingin Sanomissa kertoo, miltä Suomi näyttäisi ihmisettömänä. Täällä pasteerailisivat kaikenlaiset eläinten alut, joista nykyeläimet kehittyivät. Olisi mahtavia metsiä ja kirkkaita vesiä. Ei nykyihmisen saastuttamisesta tietoakaan. Monet eläimet olisivat jättisuuria. Sitten jossain vaiheessa tulisi ihminen ja se jälki näkyykin jo. Kyllä me hävittää osaamme jotakin sukupuuttoon asti. Sotkemme ja rikomme luonnon rauhaa sen kuin ehdimme. Ja meitä on kaikkialla maailmassa siinä puuhassa. Armotta ja surutta. Joku on sanonut, sitä niittää, mitä kylvää. Ehkä joskus tulee aika, kun ei ole enää mitään niitettävää.</p><p>Katselin tv:stä eilen ensimmäisen jakson Jenni Pääskysaaren uudesta sanakilpailusta Sanansaattajat, jossa vakituisina osallistujina kirjailijat Miika Nousiainen ja Tuomas Kyrö. Tuomarina toimii kielitieteilijä Janne Saarikivi. Vieraana aina eri henkilö ja eilen siinä roolissa oli näyttelijä Martti Suosalo. Siinä siis pohditaan sanojen alkuja, mistä tulleet, kehittyneet eli etymologiaa. Sanat ovat minua aina kiinnostaneet ja hyllyssäni on jyhkeä Kaisa Häkkisen 1633 -sivuinen Nykysuomen etymologinen sanakirja. On myös Veijo Meren toimittama paljon vaatimattomampi Sanojen synty, jossa sivuja 457. Uusi hilpäksi ja epä-tosikkomaiseksi luokiteltu ohjelma suuresti minua kiehtoi ja nautin jokaisesta hetkestä.</p><p>Saas nähdä, lähdenkö tänään ihmisten ilmoille. Liian varhaista edes asiaa pohtia. Sysipimeää ulkona. Join jo aamukahvin ja söin ranskanleipäviipaleen. Maistui.</p>Stadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7823614048744382790.post-67417204150775126932024-02-17T07:31:00.007+02:002024-02-17T22:13:18.497+02:00LAUANTAIKUULUMISET<p> Tulollaan on Suomeen ihkauusi presidentti. Kahdentoista päivän kuluttua tämä tapahtuu juhlallisin seremonioin. Istahdanpa tv:n ääreen seuraamaan Alexander Stubbin virkaan astujaisia. Vielä mennään presidentti Sauli Niinistön tahdissa.</p><p>Venäjältä jälleen kerran kuuluu kummia, 47-vuotias poliittinen vanki Aleksei Navalnyi kuoli aivan yllättäen. Maailma pohtii: miten kuoli? Syy tiedetään kyllä. Tuskin kuolintapa ikinä selviää. Huhuja liikkuu. </p><p>Minä tässä jo nautin aamukahvini, luin Helsingin Sanomia ja katselin säätiedot. Olen kahden vaiheilla. lähteäkö kauppaan vai eikö lähteä? Yleensä en viikonloppuisin sitä edes ajattele tekeväni, paitsi nyt. Taidan jättää ensi viikkoon. Olisi matkustettava keskustaan ja Nespressoon. Katsotaan.</p><p>Luin Kyrön kirjan loppuun ja asetuin taas vanhan kunnon Orwellin kimppuun. Siinä selviää, miten maailma makaa vuonna 1984 kirjailijan silmin vuonna 1949. No, ei se niin mennyt onneksi. Olen kirjassa reilusti alkua pitemmällä tällä toisella lukemisen yrittämällä. </p><p>A täytti vuosia ja minä panin sähköpostia. Oli ollut sveitsiläisystäviensä kanssa pitkällä lounaalla ja seuraavana päivänä oli lievästi dagen efter- tunnelma. Siellä päin on jo kevättä ilmassa, kun me täällä vielä tarvotaan lumessa ja kompastelemme liukkailla jäillä tihkusateen jäljiltä. Piisaa tämmöistä keliä vielä jonkun aikaa kunnes peipposet laulavat ja tuomi kukkii.</p><p>Onnistui muuten broileripataruokani. Pitää ihan kertoa. Siihen pantiin kanan lisäksi manteleita, ananasta ja rusinoita. Tietysti mausteet ja sipulia sekä vähän muutakin. Rusinoia? Ihmetteli K. Onhan niitä maksalaatikossakin ja pullassa. Kippassinkin viimeiset rusinat pataan, että pitää muistaa ostaa. Jos viitsin vallan Alanya- kauppaan asti, saisin keltaisia.</p><p>Tänään tulee tv:stä James Stewart- lännen leffa. Aionpa, aionpa katsoa.</p><p><br /></p>Stadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7823614048744382790.post-70487107520951977042024-02-07T07:44:00.000+02:002024-02-07T07:44:01.513+02:00ASIAA LIUKKAUDESTA<p> Puhutaan teiden ja katujen liukkaudesta. Kuka kaatuu ja joutuu ensiapuun, kuka kauhistelee kotona ja katselee ikkunasta liukasta katua, kuka muksahtaa taitavasti ja nousee heti ylös, kuten hevoseltakin pudottuaan, pitää kiivetä heti takaisin. Minulla ei ole nastoja saappaissa tai muutakaan kaatumisen estoa. Olen onnekkasti selviytynyt kaatumatta sijoiltani. Kauppareissulla vastaantulijat manaavat liukkautta ja minä otan osaa. Onko aiemmin ollut yhtä liukasta? On varmaankin, mutta jalkakäytäviä ja katuja on hoidettu paremmin. Aurataan ja huoltolaitokset ovat auranneet jalkakäytävät, kuten taloyhtiöille kuuluu. Ennen levitettiin kävelyteille kunnon hiekkaa, joka piti paremmin kuin nykyinen sepelimurska, jonka pienet kivet pyörivät kenkien alla. Minusta nykyinen liukkaus johtuu huonommasta lumen ja jään poistamisesta. Ennen oli talonmiehet heti ottamassa lunta pois, kun sitä satoi. Poistettiin jää. Sitä ei jäänyt kokkareiksi, joka nyt haittaa jopa autoliikennettä. Ymmärrän huoltoliikkeiden kiireen. Yhdella huollolla voi olla lähes sata taloyhtiötä hoidettavanaan. Ei ehditä kaikkialle. Ja sitten on katuósuuksia, jotka kuuluvat vähemmän tärkeisiin ja ne ovat eniten retuperällä. Minä asun alueella, jossa vilkas bussiliikenne, päätepysäkkejä, läpikulkua, metroasema jne. Ei ole retuperällä. Tämä onkin niitä minulle ainoita myönteisiä asioita täällä. Siitä kiitos kaunis.</p><p>Käppäilin eilen kauppaan. Kävin taas Lidlissäkin. Ei tarvitse itse punnita mitään. Helppoa. Lidlissä ei anneta muuten yhden kaljatälkin ostajan etuilla jonossa, mitä tapahtuu aika usein. Yleensä nuori mies, joka pyytää päästä jonon ohi ja suomalainen sallii. Paitsi minä. Miksi sallisin? Jos ei ole aikaa oluttaan jonottaa, miksi tulla kauppaan? Muut ovat pitkänkin tovin seisoneet jonossa. Jono on jono ja sillä on jonon säännöt. </p><p>Kyllä jännittää sunnuntain vaalipäivä. No, edelleen olen sitä mieltä, että kansa valitsee Alexander Stubbin uudeksi presidentiksi. Jos ei, niin en revi pelihousujani. Kyllä minulle kelpaa Pekka Haavistokin. Mutta jännää tulee olemaan.</p><p>Tänään kotona ja on soppapäivä. Tykkään keitoista. Lihakeittoa en koskaan ole saanut äitini laittaman veroiseksi. Enkä usein edes yritä. En enää vuosiin. Ainoa "vanhanajan" keitto minulla on siskonmakkarekeitto, jota laitan pakastimeenkin. Muuten olen nöiden modernimpien soppien kannalla, enkä kaihda erikoisempiakaan ja/tai ulkomaisia makuja.</p><p><br /></p>Stadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7823614048744382790.post-70208307505930619092024-02-03T08:12:00.003+02:002024-02-03T08:13:50.403+02:00HELMIKUUTA MENNÄÄN <p> Huomenta. En ole aivan hissukseen elellyt, vaikka minusta ei ole kuulunut. Kävin sentään Stadissakin. Presidenttiehdokkaiden toisen kierroksen keskusteluja olen seurannut. Joitakin niistä kutsutaan "väittelyksi", mutta väitteleminen on jäänyt aika pliisuksi. Herrat ovat monesta asiasta maltillisesti samaa mieltä. Turussa on tennistä ja sitäkin seuraan. Säännöt eivät vieläkään ole minulle kokonaisuudessaan "aunneet", kuten sitä nykyisin sanotaan. No, ainahan on netti, tuo auttava tietolähde. Jännittävää kuitenkin seurata Davis Cupin mm-karsintoja. Tänään taas.</p><p>Eräänä päivänä laitoin indonesialaista kanaruokaa nimeltä Pan dang. Itsepuristetussa tomaattimehussa keitettiin broilerinpalat. Mausteita kurkumasta lähtien. Maistoin ja hyväksi havaitsin. Onneksi sain kaupasta tuikitärkeitä sitruunaruohoja.</p><p>Lukemisesta ei ole tullut mitään. Yhä ja aina vaan on kesken Jari Tervon kirja kuin myös jälleen kerran aloittamani Orwellin <i>1984</i>. Niin ja Roomaan vievät tietkin kulkematta. Tästä tulikin mieleeni, että uneksin viime yönä lentäväni Tukholmaan yksityiskoneella. Yksityiskone tuli siitä, kun mieheni ja minä tunsimme erään Callen, jolla oli pieni Cessna, jolla todellakin lentelimme milloin minnekin. Callella oli tapana soittaa ja kysyä, jos olisimme kiinnostuneita vaikka Gotlantiin lähtemisestä. Me olimme. Nyttemmin Calle lentelee aivan muualla, korkeammalla ja pitemmällä kuin koskaan. Niin kuin niin monet ystävistämme.</p><p>Kävin kampaajalla. Hiukset pätkäistiin himpun verran lyhyemmiksi ja olin heti onnellinen uuden lookini kanssa. Luin Seiska-lehden pysytelläkseni tietoisena julkkisten vähemmän tärkeissä asioissa, kuka hengailee kenenkin kanssa. Seiskan luottotietolähde Danny oli matkannut Thaimaahan. Vaarien ikään ehtinyt sen kuin porskuttaa pirteänä ja energisenä. Hyvä niin.</p><p><br /></p><p><br /></p>Stadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-7823614048744382790.post-53968929799044649762024-01-28T02:30:00.001+02:002024-01-28T02:30:13.385+02:00TEKSTIÄ YÖN PIMEINÄ TUNTEINA<p> Kävin verikokeessa. Vielä ei tuloksia. Olin myös hammaslääkärissä saamassa toruja, kun vuositarkastus jäi väliin. Nyt se on hoidettu. Sitten menin kampaajalle. On taas metroajeltu sinne ja tänne. Sekin ilo lopahtaa, kun tulee parin päivän työseisaus julkisessa liikenteessä ja vähän muuallakin. Pannaan tällä lailla hanttiin hallituksen suunnitelmia. Hötäkässä myös äänestetään maalle uutta presidenttiä. On tentitty, kinasteltu ja itsekehuttu. Tänään on varsinainen vaalipäivä. Kolme ehdokasta, joista kuka tahansa minulle kelpaa. Mustaa hevosta en kaipaa.</p><p>Lukeminenkin on jäänyt vähemmälle. JariTervon kirjan ostin, mutta alku ei ollut mieleeni. Panin hyllyyn lukematta. Ehkä yritän seuraavalla kerralla saada sellaisen, jonka alku miellyttää. Hiukan tyhmä tapa lukea tai olla lukematta. </p><p>Lidlissäkin kävin ja jälleen huomasin, etteivät puhu puppua: halvempaa on kuin muualla. Tein sitten kotona broileria italialaiseen tapaan ja italialaiseksi sen teki tomaattipyree. Tänään on jännittävä miesten finaali tenniksessä Australian avoimissa. Tennis minua kiehtoo, vaikka itse en ole pelannut. Joskus nuorena pysähdyin Hietsuun uimaan mennessäni katselemaan pelaamista. Matkan varrella oli Taivalllahden kentät. En saanut kipinää, muussa kuin katselemisessa. Samoin kävi aikoinaan golfin kanssa. Otin kyllä Talissa tuntejakin, mutta lopahti. Toki tein töitä golfklubilla monena kesänä, eikä se ollut Talissa. Puoliso pelasi. Hän kuului pankkiirien pelikuntaan ja herrat tapasivat aamuvarhain. Kentällä oli vielä siihen aikaan hyvää tilaa, mitä nyt jänikset häiritsivät.</p><p>Nousi Suomessa kohu koiran lihan syömisestä. Joku oikein mainosti lemmikin olemisesta jalostetummassa muodossa lautasella. Metelihän siitä tuli, moraalinen etupäässä. Minä olen valmis maistamaan kaikea ainakin yhden kerran, mutta tässä asiassa tulisi toppi. Vaikka possua, kalkkunaa, kanaa, lammasta, strutsia ja lehmää syönkin ja ja nekin kasvaneet kotioloissa hellästi ruokittuina. Se on eri asia. Kerran hankin joulupöytään porsaan pään koristeeksi. Äitini kieltäytyi ehdottomasti syövänsä samassa pöydässä pään kanssa. Se poistettiin. Ennen on kannettu riemusatossa kokonainen possu juhlapöytään raikuvien aplodien saattelemana. Omena kuului olla sen suussa. Ei pidetty minään. Joulukorteissakin ennen vanhaan oli porsas lujasti jouluun kuuluvana. Porsaan syöminen ei ole lakannut, mutta sitä nautitaan vähemmän härskillä tavalla ja piilotetusti. Kinkku peitellään hämäävästi neilikoiden alle. Ikään kuin se muuksi muuttuisi.</p><p>Kello on puoli kolme aamulla. Taidan mennä nukkumaan.</p><p> </p>Stadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7823614048744382790.post-36348981805255312572024-01-20T10:47:00.000+02:002024-01-20T10:47:57.558+02:00EI AURATA, KUN EI AURATA<p> Ystäväni asuu Helsingissä kadun varrella, jota hyvin niukasti kaupunki hoitaa talvisin. Katua sen enempää kuin jalkakäytäviä ei aurata, autolla ei pääse ajamaan ja kävellen joutuu kahlaamaan lumessa. Vuosia sitten ystäväni soitti kaupungille kertoen huolensa. Vastaus oli, että katua ei hoideta kuin muita, koska se on umpikujaan päättyvä katu eli ei siis läpikuljettava. Sen varrella on kerrostaloja parkkialueineen ja siellä asuu ihmisiä. Mikä se sellainen syy on, että ei katua hoideta, vaikka se ei ole läpikuljettava? Jos minä asuisin siellä, nostaisin aikamoisen metelin ja vaatisin järjellistä syytä hoitamattomuuteen. Kun mieheni oli Laakson sairaalassa, kuului Lääkärikatukin samaan kategoriaan ja soitin heti kaupungille, kun jouduin tarpomaan paksussa hangessa päästäkseni miestäni tervehtimään. Moni muukin oli paheksuen ottanut yhteyttä kaupunkiin ja katua alettiin paremmin hoitaa. Miten esimerkiksi ambulanssit pääsivät sairaalaan? Hälytysajoneuvot eivät pääse muuten ystävänikään katua pitkin. Pitäisikö minun ensin tehdä tarkastusmatka kadulle ja sitten nostaa se meteli? Mietin asiaa.</p><p>Tänään kuitenkin askaroin leppeämmissä tunnelmissa ja laitan keiton tai libanonilaista limettikanaa. Pakkastakin tuntuu taas olevan ja ruotsalaisia Ruotsissa pelotellaan sodalla. Pitäisikö tässä alkaa hamstrata säilykepurkkeja ja katsastaa, minne pakenisi? Kyllähän tuo itänaapuri panee ihmisen hiukan varpailleen, se on totinen totuus. Onko aika alkaa tähyillä taivaalle, liekö pahoissa tarkoituksissa drooneja liikkeellä? Ja minä kun vielä eilen surin, etten saanut kaupasta tuoretta minttua.</p><p>Kirjailija-lääkäri Heidi Mäkinen kertoo blogissaan Kerttu-kissansa kuolleen. Kauniisti kirjoittaa. Tuli kyyneleet silmiin. Kerttu oli tullut meille blogin lukijoille tutuksi vuosien varrella ja nyt tämä olento on poissa. Se eli hyvän kissan elämän rakastavan emäntänsä rinnalla. Otan osaa.</p><p>Eipä tässä muuta. Alan valmistautua lauantain viettoon ja sen alettua kunnolla siirryn keittiöhommiin. Muutama lumihiutale näkyy tulevan alas kiinnittyen muiden joukkoon puiden oksilla. Tämä on niin tätä.</p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p>Stadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7823614048744382790.post-36500899372779990382024-01-19T16:43:00.002+02:002024-01-19T18:38:12.598+02:00LUMEN KESKELLÄ<p> Lunta tuli ja nyt sitä on. Olin melkein tyrmistynyt katsoessani ikkunasta pyryn aikana ulos, vaikka onhan näitä tämän kaltaisia säitä enenkin nähty. Minulla oli menoa, mutta en päässyt edes pihalta pois. Tuntui, että lunta oli nivusiin asti. Meno piti peruuttaa. Rupesin sen sijaan laittamaan siskonmakkarakeittoa.</p><p>Nyt olen ollut ulkona ja pääsin kulkemaan, kunhan hyppelin vallien yli ja manasin liian kapeaksi tehtyä kävelytietä pihalta pois. Muistui mieleen mökin talviset polut, joita itse lapioitiin. Lähetin sähköpostia huoltofirmaan, josta sain ystävällisen vastauksen ja äsken kurkattuani ulos, oli kävelytie lanattu leveämmäksi.No, tämä on nyt tätä ja sillä siisti.</p><p>Jaahas, tulossa kuun alussa lakkoja, lakkoja, lakkoja. Ei pääse lentämään ja moni muukin asia on stop ja seis. Kaupat kuulemma osittain ainakin auki.Muistan erään lakon, jolloin ravintolat olivat osittain kiinni. Ystävälleni tuli nälkä ja meni ravintolaan, vaikka lakkovahdit yrittivät panna kampoihin. Urhea ystäväni ilmoitti, että nälkä ei katso, onko lakko vai ei: nyt syödään. Ja marssi ravintolaan.</p><p>A:sta ei ole aikoihin kuulunut mitään, vaikka lähetin sähköpostia hänellekin ja kysyin, miten menee. Lumesta ei siellä ole haittaa ja kevät kolkuttelee jo ovenpieliä. Kaamos päättyi meilläkin pohjoisessa ja päivä on jo noin tunnin mittainen. En tiedä, miten itse suhtautuisin kaamokseen, jos siellä kylmiltään joutuisin asumaan. Ei nyt vallan pilkkopimeää ole, mutta tuhdin hämärää kuitenkin koko ajan. Luultavasti oleminen ei minulta onnistuisi kovin pitkää aikaa. Kipin kapin valoon ja aurinkoon.</p><p>Ruokakaupasta en saanut tuoretta minttua, oreganoa ja vähemmän tuoreita nauriita. En liioin viitsinyt pasteerailla pitemmällä olevaan kauppaan, jossa takuulla olisi näitä ollut. Ensi viikolla sitten, kun on muutakin menoa. Ihan metroajelun kera.</p><p>Että tämmöistä pientä tällä kerralla.</p><p><br /></p>Stadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-7823614048744382790.post-90991566828093606872024-01-14T16:29:00.000+02:002024-01-14T16:29:18.245+02:00ENNEN EHTOOTA<p> Presidenttiehdokkaani ei muutakaan Mäntyniemeen presidentiksi tultuaan, vaan valtion vierastaloon Munkkiniemeen Mäntyniemen remontin takia. Vasta parin vuoden kuluttua hän on Mäntyniemessä. Äänestän silti häntä.</p><p>Olen katsellut taas ruokareseptejä, kirjoittanut tarvikkeista, joita ruokiin tarvitsen, listan ja menen kauppaan ensi viikolla. Menen muuallekin, koska olen meneväistä sorttia. Pakkanen onkin ainakin tällä hetkellä kohtuullista, niin ehkä voi jättää yhden kerroksen pukeutumisessa pois. Kyllä se tästä.</p><p>Ainoa kontaktini ulkomaailmaan on viikonlopun aikana ollut puhelin ja tv. Jälkimmäisen välityksellä ei voi itse puhua. Tai voi tietysti, mutta se on jokseenkin turhaa. Katselin muuten ohjelmaa, jossa pohdittin, olivatko 1960-luvun Kuussa käymiset tarua vai totta. Tekniikka ei ollut vielä kuulemma sillä mallilla, että olisi pystytty rakentamaan pätevä kulkuväline meno-paluuksi. Piti ehtiä ennen venäläisiä ja siksi ehkä maailmaa hiukan narutettiin. Näin ollen se ensiaskel Kuussa ei ollutkaan ihmiskunnalle mikään kovin iso askel, vaikka askeleen muka ottanut niin väitti. Mene ja tiedä, miten oli. Spekulointia riittää vielä näin vuosikymmentenkin jälkeen. Leikitään kuitenkin, että ihminen kävi 1960-luvulla Kuussa oikeasti. Uskoni siihen ei ole horjuvaa.</p><p>Kyllä on niin pimeää, vaikka valon olemassa olo on lisääntynyt. Hidasta. No, en kaipaa hillittömästi valoa ja auringon paistetta. Huomaa huushollin pidossa puutteita. Tulee huono omatunto, enkä osaa eläytyä, kun ystävät kehuvat pesseensä ikkunoitaan. Tai eläydyn kyllä, mutta väärään suuntaan.</p><p>Luen edelleen kirjaa Italiasta ja nyt tiedän tarkalleen, mikä ero on pohjoisen ja eteläisen Italian välillä. Eteläisessä en ole itse koskaan ollut sitä huomaamassa. Matkani aina tyssänneet Toscanan seuduille. Ehkä menenkin nyt lukemaan ja oppimaan lisää italialaisesta kulttuurista.</p>Stadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7823614048744382790.post-89906058175148449812024-01-11T20:23:00.007+02:002024-01-11T22:24:25.119+02:00EHTOOLLA<p> Talvea mennään, mutta joskus se päättyy. Lämpöisemmän pilkahdus vei puitten oksilta lumet ja toi pihalle varoituksen, jossa arvellaan lumen ja jään putoavan katolta. Dallasin vahingoittumattomana asioille. Piti saamani kynnet peilimäisiksi, mutta en saanut. Nettikauppa vain myy, enkä minä ole asiakas. Lakkaan vanhalla menetelmällä. Muuten oli onnistunut asiointimatka. </p><p>Ystävä soitti ja valitteli flunssaa. Niinhän ne monet muutkin, koska on flunssan aika. Ei ole nyt viisasta lähestyä ventovieraita jos tutumpiakaan. Sopivan mittainen hajurako on hyväksi. Ostin varoiksi kuitenkin paperinenäliinoja. Tarvitsen niitä kuitenkin, kun katselen Niskavuori-elokuvia. Tuli nuorempi versio hiljattain. Värillinen ja se vei tunnelman. Tauno Palon poika oli samassa roolissa kuin isänsä aikoinaan. Poika ei ollut isänsä veroinen. En tarvinnut edes nenäliinoja niin paljon kuin isän elokuvassa. </p><p>Aion ennakkoäänestää. Tiedän jo numeronkin. Kyllä on oltava ajassa mukana ja pantava oma korsi kekoon, kun presidenttiä valitaan. Ja onhan se vallan kansalaisvelvollisuus, vaikka joskus olenkin laistanut tämän melkein pyhän toimituksen. Olen muuten varma, että ehdokkaani muuttaa Mäntyniemeen.</p><p>Polttelen kynttilöitä ahkerasti. Partsillakin on muutama. Kynttilän valo noin yleensä on varsin armelias. Kohteliaasti sivuuttaa ja piilottaa asiat, jotka eivät ole ihmisruumiissa suotavia. Olen aina rakastanut kynttilöitä,varsinkin palavia. Kun meillä oli koiria, ne saivat syntymäpäivänään makkaran, jossa oli kynttilä. Tosin puhaltaminen ei sujunut. Jouduin tekemään sen niiden puolesta ja poistamaankin ennenkuin kynttiläparka olisi joutunut makkaran mukana parempiin suihin. En muuten tiedä, miltä steariini maistuu. Kun olin lapsi, panin suuhuni tietysti kaikenlaista, mitä lapset panevat. Mutta siihen aikaan ei ollut kynttilöitä. Kotonani paloivat päreet seinän raossa. Näki lukeakin, kun oikein pinnisti, Abckiriaa.</p><p>Taidan kotvan lukea (en Abckiriaa kuitenkaan) ennen kuin menen vuoteeseen. Hyvää yötä.</p>Stadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7823614048744382790.post-47735133082026044542024-01-05T10:43:00.001+02:002024-01-05T10:43:38.497+02:00KYLLÄ ON KYLMÄÄ<p> Lähdin käppäilemään pakkaseen. Ei ollut pakko, mutta halusin haistella ja maistella, onko samaa kuin lapsuuteni paukkupakkasissa. Oli. Pynttäydyin lämpimästi ja ainoa, missä hyytävyys tuntui, oli kasvot. Panin vilkkaasti töppöstä toisen eteen ja jos ei olisi tuullut, sään olisi voinut ajatella vaikka melko mukavaksi.</p><p>Pääasiana oli saada ruokakaupasta veriappelsiineja. Sainkin. Tietysti tuli ostettua muutakin tarpeellista. Myönnän, että kotirappuun päästyäni tuntui mukavalta ja kotona vieläkin mukavammalta. Purkauduin vaatteista ja purin kassit. Sitten soitin eräälle ystävälleni ja kerroin pakkaskokemuksestani. Hänen äänessään oli kunnioituksen sekaista ihailua.</p><p>Luonteeni mukaisesti kyllästyn nopeasti. Nyt tunteen kohteena on tämän ainainen valkoisuus ulkona maassa ja puissa. Kyllä jo riittää. Parkkipaikalla jököttää kulkemattomia autoja lumen peitossa ja viime kesäiset taloyhtiön hoitamat pelargoniat eivät voi pihalla purkeissaan hyvin. Varikset muuttaneet jonnekin ja oraviakaan ei näy kuusen latvassa. Ihmisiä harvakseen ja joku on saanut autonsa liikkeelle. Sitä yskittää ja se nykii. Muinoin minun autoni ei suostunut kovilla pakkasilla edes inahtamaan. Jätin sen suosiolla kotiin.</p><p>Olin kauppareissulla päättänyt panna päähuomioni etupäässä nuorison pukeutumiseen. Näkyykö paljaita nilkkoja ja päitä, onko takki kiinni ja kädet käsineissä. Näin ainoastaan asiallisesti pukeutuneita ja pipo näytti olevan suosituin päähine. Kukaan ei ollut muuten juomassa jääkylmää kuplateetä kuplateehuoneessa. Mitähän varten? Kaupan jäätelöosastollakaan ei ollut tungosta. Mieleni teki mehujäätä, mutta ehkä se olisi ollut sopimatonta ottaen huomioon tämänhetkisen sään. Ostin mintunmakuisia teepusseja. </p><p>Huomenna on loppiainen ja joulu virallisesti päättynyt. Mukavaa loppiaista!</p><p><br /></p>Stadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-7823614048744382790.post-70799714595964481002024-01-03T09:34:00.001+02:002024-01-03T09:34:54.208+02:00HOLOTNAA<p> Ollaan vuodessa 2024 ja hyvin kaikki tähän asti. No, pakkasta lykkää ja mikäpäs siinä. Olemme toki tottuneet näihinkin lämpötiloihin tai kylmätiloihin. Minun lapsuudessani tämä oli jokatalvista, eikä siinä sen kummemmin nikoteltu. Nyt nikotellaan. Annetaan ohjeita pukeutumiseen, varoitellaan ja päivitellään. Ehkä on sukupolvi, joka ei ole pakkastalvea, siis todellista pakkastalvea, kokenut ja nyt se panee ihmispolon hämmennyksiin. Myönnän, että on holotna, mutta niinhän se yleensä on näillä leveysasteilla. Kyllä se tästä.</p><p>Myönnän, etten ole ulkona ollut, mutta se ei johdu ilmoista, vaan enemmänkin laiskuudesta. On lukemista ja ruokaa. Mitä sitä muuta kaipaa? Kadulla hiljaista, eikä kukaan näytä vetelehtivän. Kiireellä jalkaa toisen eteen. Pitäisi tästä kuitenkin hivuttautua jonain päivänä liikkeelle. Ihan vain haistelemaan ja maistelemaan pakkasta, että tuntuuko samalta kuin ennen. Jolloin siihen ei kiinnitetty sen kummempaa huomiota.</p><p>Hörpin tässä samalla aamukahviani päivän alkaessa verkkaisesti käyntiin. Puut ikkunan edessä oksat lumen peitossa, eikä maassakaan siitä ole puutetta. Ystävät puhelimessa huokailevat, että on niin kaunista, niin kaunista. A siunailee Espanjan kohtuullisessa lämmössä kertoessani pakkaslukemisistamme. Tietää, että talot rakennetaan Suomessa talvenkestäviksi. Toisin kuin Espanjassa. Olen ollut siellä talviaikaan ja palelin koko ajan.Yksinkertaiset ikkunat, lämpölaitteet olemattomat. Vaikka ulkona reilusti plusasteita tuntui kylmemmältä kuin kotona.</p><p>Aloin korjata joulua jo pois. Partsilla ei enää joulukuustaa, eikä ovessa kranssia. Tänään on ikkunavalojen vuoro. Kiipeilemistä tietää. En odota loppiaiseen asti, kuten monet. Se kun on virallinen joulun poistopäivä. Minusta jo koko joulu alkaa näyttää kulahtaneelta tapaninpäivänä.</p><p>Uudenvuoden aattoyön valvoin, vaikka luulin toisin. Katselin tv:stä Käärijää ja panin ilokseni merkille, että Kansalaistorille oli kokoontunut hämmästyttävän paljon väkeä, vaikka pakkanen paukkui oikein olan takaa. Kyllä suomalaiset ovat sisukasta kansaa. Kun kerran on uuden vuoden pippalot, niin otetaan niistä kaikki irti pakkasen kanssa tai ilman. Helsingin Sanomissa otettiin seuraavana päivänä kantaa siihen, kuinka YLEn toimittajat olivat juhlan juontajina pukeutuneet. No, kiinnitin minäkin huomioni siihen, sillä parilla oli päällään hyvin heppoinen vaatetus, naisjuontajalla kimalteleva iltapuku, jossa napa oli paljaana. Tulikohan vilu? Esiintyjät sensijaan lämpimästi ja asiallisesti puettuina toppatakkeineen ja talvisaappaineen. Vuosi vaihtui kuitenkin ja uusi jo hyvää vauhtia menossa.</p>Stadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7823614048744382790.post-8137389821590926952023-12-29T07:24:00.003+02:002023-12-29T07:24:25.991+02:00ONNEN MANTELI<p> Voitteko kuvitella: minun riisipuurossani jouluna oli manteli! Kuinka sattuikaan? Lämmitin kaupan valmiin puuron ja panin sinne mantelin. Olin melkein yllättynyt. Toivoin jotain, kuten asiaan kuuluu ja nyt odotan, että toteutuu. Muuten joulu meni samalla tavalla kuin kahdeksan muutakin joulua tätä ennen. Varasin paksun nivaskan paperinenäliinoja ja aloin katsella vanhoja romanttisia elokuvia. Vaikka ne on nähty moneen kertaan, niin nautin jokaisesta sekunnista. Disneyn valloittavat olennot tulivat tietysti myös katsottua. Eikä Helinä-keiju ollut minusta yhtään lihonnut, vaikka oli vaikkeuksia päästä avaimenreijän kautta laatikosta ulos. Söin toki muutakin kuin riisipuuroa. Oli koko lajitelma joka joulupöytään kuuluukin. Ja pääsin säällisesti eroon niistä, että jo arkena söin aivan muuta. Pakastimessa vielä jouluisia, mutta siellähän jonkin aikaa säilyvät.</p><p>Eilen asioilla ja ihan metromatkan päässä. Kotimatkalla kävin ostamassa pari kirjaa: Jari Tervoa ja minulle tuikituntematonta Sirkka Salovaaraa. Jälkimmäinen on Italia-fani ja kirja kertoo Italiasta. </p><p>Viimeisiä päiviä tätä vuotta viedään. HS tarinoi, miten koirat taas uuden vuoden paukkeesta hermostuvat. Niin meidänkin koirista jokikinen. Kieli roikkui suusta pitkällä, koira vapisi ja olo oli tukala. Ei auttanut lohdutukset, ei makupalat maistuneet, pelko ja ahdistus oli käsin kosketeltavaa. Jokaisen kohdalla sama. Tunnen suurta sympatiaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kaikkia koiraperheitä kohtaan.</p><p>Vaikka olin eilen myös ruokkaupassa, mitään vuoden vaihtumiseen viittaavaa en ostanut. Otan pakastimesta jotain. Muinoin oli toisin ja nyt on näin. Ja luultavasti, kuten viime vuosina muinakin, menen nukkumaan tänä vuonna ja herään ensi vuonna. Aamulla toivotan itselleni hyvää vuotta 2024 ja jos joku soittaa, toivotan hänellekin. Minkälainen siitä tulee, jää nähtäväksi.</p><p>Jos en tänne palaa enää tänä vuonna, toivotan kaikille ONNELLISTA JA OIKEIN MUKAVAA UUTTA VUOTTA.</p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p>Stadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-7823614048744382790.post-80936499027846777672023-12-24T09:45:00.000+02:002023-12-24T09:45:08.468+02:00JOULU <p>On hanget, korkeat nietokset,<br />vaan joulu, joulu on meillä!<br />On kylmät paukkuvat pakkaset<br />ja tuimat pohjolan tuuloset,<br />vaan joulu, joulu on meillä!</p><p>Me taasen laulamme riemuiten,<br />kun joulu, joulu on meillä!<br />Se valtaa sielun ja sydämen<br />ja surun särkevi entisen,<br />mi kasvoi elämän teillä!</p><p><br /></p><p>HYVÄÄ JA ONNELLISTA JOULUA </p>Stadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-7823614048744382790.post-41422865427008887922023-12-18T11:20:00.000+02:002023-12-18T11:20:12.589+02:00JOULU TUOTA PIKAA<p> Jouluviikkoa mennään niin että heilahtaa. "Heilahtaa" on Tuntemattomasta sotilaasta ja siinä meni suon yli joukkoineen kapteeni Kaarna. Joulu on siis melkein hyvin lähellä. Mietin, että menisinkö tänään vielä kauppaan vai huomenna. Menen huomenna. Ja tänään teen "joulusiivouksen" eli imuroin sieltä ja täältä. Myös soitan Italiaan, miten siellä voidaan. T:llekin soitan ja joillekin muille. Joulukorttejahan en ole lähettänyt. Tekstiviesti Turkkiin ja R:lle sähköpostia. Siinähän päivä kuluukin.</p><p>Suurella touhulla asettelin jouluvalot ja nyt en viitsi niitä edes sytyttää pimeän tullen. K ihmetteli, eikö minulla ole valoissa ajastinta? No ei todellakaan. Hänellä on. Minä painelen manuaalisesti palamaan ja ehkä se juuri onkin syy laiskuuteeni. Olohuoneen pöydän pikkuinen kuusi vaatii lattialla möyrimistä ja siihen ajattelin tänään myös pientä parannusta. Muut asioituvat lievällä kulma-asennolla. Ja ovathan sitten palaessaan kaiken vaivan jälkeen niin somia katsella.</p><p>Luen yhä Leen <i>Kuin surmaisi satakielen, </i>enkä ole juuri alkua pitemmälle päässyt. Sitä paitsi muistan edellisestä lukukerrasta jotain. Kirjakaupassakin pitäisi käväistä huomenna. Joku pokkari tai kaksi. Onkohan Sirpa Kähköstä taskukirjana? Kun en nyt kerta kaikkiaan saa luetuksi hänen isoisänsä tarinaa Tammisaaren pakkotyölaitoksessa 1930-luvulla, joka minulla on hyllyssäni.</p><p>Piti laittamani vielä härkäviikoiksi yksi keitto, mutta sen homman passaan. Muissa talouksissa häärätään lanttu- ja perunalaatikon kanssa ja minä muka tekisin soppaa. Ehei. Pakastimessa on keittoja valmiina. Ja onhan minullakin niitä laatikoita kaupan keittiöstä. Kyllä niillä kelpaa, kun samalla katselee tv;stä Samu Sirkkaa ja kuinka Pluto kaataa Mikki Hiiren joulukuusen oravajahdissa.</p><p>Näissä merkeissä tänään. Hyvää jouluviikkoa!</p><p><br /></p>Stadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-7823614048744382790.post-55580933287459047942023-12-15T15:05:00.011+02:002023-12-15T15:12:55.233+02:00JO MELKEIN OVELLA<p> Lähestyy, lähestyy. Keittelin härkäviikoiksi laksaa eli aasialaista kanakeittoa ja panin pakastimeen. On sitten mistä ottaa. Niin, siis joulu lähestyy. Enää yhdeksän päivää joulupäivään. Luciakin jo oli ja meni. Eräs ystäväni ihmetteli, miksi minua ei kiinnosta Lucia-neito. No ei niin, että menisin paikalle. Sitä paitsi ei tämä kysyjäkään mennyt. Onhan Lucian vietto kynttiläkruunuineen ja kulkueineen ihan mukava juttu näin pimeänä vuodenaikana. On luciapulliakin, lussekatter. Itse alkuperäinen neito koki marttyyrikuoleman joskus 300-luvulla ja hänestä tehtiin pyhimys. </p><p>Lunta, lunta ja taas lunta. Aikamoiset kasat . Alkaa näyttää hiukan kuten lapsuuteni aikoina, jolloin oli aina tavattoman paljon lunta talvisin. Eikä sitä heti viety poiskaan ja kun vietiin, oli se miehillä lapiohommaa. Kipattiin kuorma-auton lavalle. Käppäilin tänään kuitenkin kauppaan ja ostin stollenin. Vuosiin sitä ei ole tapahtunutkaan. Teki mieli ja sitten muistin Horstinkin. Tuli ikävä. Hänen kuolemastaan on jo 20 vuotta. Nyt kieltäydyn miettimästä, mitä jos...</p><p>Luen taas kerran Harper Leen <i>Kuin surmaisi satakielen</i>. Kirjasta puhuttiin aikanaan ja se kuului ehdottomasti kategoriaan MUST. Ja tästä lipsahti mieleeni viimeisin Kielikello, jossa jälleen pohditaan englannin kielen soluttautumista suomen kieleen. Keskustelua käytiin jo 1950-luvulla ja se jatkuu. Olen täälläkin maininnut, etten enää hypi seinille,vaikka joutuisin kielikylpyyn kaupoissa. Se nyt vain on maailman meno sellaista, että englantia sekoitetaan surutta suomen kielisiin lauseisiin. Nuoret puhuvat eräiden ystävieni mielestä sellaista siansaksaa, että siitä ei enää ota susikaan selvää. Ehkä joskus, kun tulen kummittelemaan, ei muuta kuulekaan kuin englantia. Ihon värikin suomalaisilla kummallisesti tummunut. Karjalanpiirakoista ja mämmistä on vain heikko muisto.</p><p>Nyt menen tiputtelemaan pienen kupposen suklaan makuista espressoa ja syön markkinoilta ostamani sydämen muotoisen piparin. Tätä tehdessäni pohdin, mitä varten itärajalla Suomeen tulevilla turvapaikanhakijoilla on polkupyörät?</p><p><br /></p><p><br /></p>Stadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7823614048744382790.post-66335562693079052822023-12-11T10:37:00.007+02:002023-12-11T14:16:28.977+02:00VALMISTA<p> Joulu on laitettu. Tarkoittaa kaikkien joulutavaroiden olemista esillä ja paikoillaan aivan keittiön pöydän poppanaa myöten. Olen kiipeillyt, kumarrellut, kurkottanut ja ollut maaten lattialla tekemässä sitä sun tätä.Saatuani kaiken valmiiksi, sytytin palamaan ja siinä oli todellakin minun kotini joulu. No, olin minä ajatellut, etten vaivaudu, mutta jäihän tuo vain nopeasti ohimeneväksi ajatukseksi.</p><p>H tekstiviestitti Turkinmaalta, että talvi sinnekin tullut, mutta ankaran vesisateen ja julmetun ukonilman muodossa. Suomi-tyttö ei ollut elämässään eikä kuuna kullan valkeana ikinä kokenut moista salamointia ja jyrinää. Vettä tuli kuin aisaa. Ikkunasta oli katsellut ja hiukan pelännyt Luontoäidin mellastamista. Onhan aina komeaa näytelmää!</p><p>Jaahas, tämän viikon torstaina pannaan jälleen kerran kansalaisten elämä hankalaksi lakon vuoksi. Ei kuulemma pelaa yleiset kulkuneuvot ja tiedossa muutakin harmia. No, onhan omat autot. Ei kaikilla kuitenkaan. Kimppakyyti? Apostolin kyyti? Jäädään kotiin? Minua nyt ei tämä työtaistelu kosketa, kun kaikki on muutenkin kävelymatkan päässä, mutta ne muut ihmiset... Eikö ikinä voida sopia asioita sivistyneiden ihmisten tapaan???</p><p>Päivätolkulla olen aikonut viedä roskat. Tänään? Huomenna kauppareissun yhteydessä? Miten sekin homma joskus mättää? Hyvä puoli asiassa on se, että ei roskapusseja voi ikuisesti kotonakaan pitää. Helpompaa tämä täällä on kuitenkin kuin mökillä aikoinaan. Kaikkea ei voinut takassa polttaa, piti pakata autoon ja viedä 10 km:n päähän kaupan roskikseen. Meillä oli sopimus. Oli meillä tietysti komposti, mutta se vain tiettyjä jätteitä varten. Niin, että tämä kompuroiminen tämän talon roskikseen on totisesti helpompaa. Marinat pois.</p><p>Kyllä on niin harmaata ja vilposen näköistä ulkona. Lumessa pihalla näkyy sekä ihmisen että jänisten jälkiä. Enkä jälkimmäisiä sekoita mitenkään koirien jälkiin. Mitä varten muuten pitää mennä tarpomaan umpihankeen? Tekisivät edes enkelin kuvia. Taloyhtiössä on uusi huoltofirma ja niin on siististi lanattu ettei kahden edellisen huoltofirman aikana kertaakaan. Ainakin näin aluksi, toivottavasti huolellisuus on kokoaikaista.</p><p>Tässä tämänpäiväinen höpötys. Ottakaa tai jättäkää. </p><p><br /></p>Stadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-7823614048744382790.post-89957032091158374662023-12-07T08:14:00.005+02:002023-12-07T08:32:48.302+02:00TANSSIT TANSSITTU<p> No niin, nyt on tanssit linnassa tanssittu, puvut arvosteltu ja vieraat ravittu. Katselin tiiviisti koko spektaakkelin aina Kämpin jatkotunnelmiin asti. Eihän tässä maassa muita tuon luokan juhlia ole kuin itsenäisyyspäivän gaala presidentin linnassa. Jotkut puvut ihastuttivat, mutta yksikään ei ainakaan minua vihastuttanut. Pieni kulmakarvojen kohotus saattoi joidenkin kohdalla tapahtua. Miehet osasivat varoa daamien laahuksia, eikä kamera ainakaan tallentanut kenenkään kompuroimista slöijän päällä. Yksi laahus oli ylitse muiden ja se oli todella pitkä. Aivan varmasti se kerättiin pienempään kokoon tungoksessa. Näyttävä oli kättelyjonossa. Minä riisuin arkimekkoni ja panin yöpaidan päälle ja menin nukkumaan katsomatta aivan loppuun asti Kämpin jatkoja. Luin hetken Giovanni Guareschin <i> Isä Camillo vauhdissa</i> (WSOY 1969).</p><p>Löysin hyllystäni <i>Isä Camillon</i> ja tietysti olen joskus sen lukenut aikaisemminkin. Elokuviakin tuli nähdyksi, joissa papin roolissa loistava näyttelijä Fernandel. Kirjan kirjoittaja Giovanni Guareschi panee Isä Camillon juttelemaan tuttavallisesti Jeesuksen kanssa ja paljon asiaa papilla onkin. Eikä Jeesus ole vastaamatta. Isä Camillolla on napit joskus vahvasti vastakkain vasemmistolaisuuteen kuuluvan kommunistijohtaja Pepponen kanssa. Jeesus yrittää hyssytellä Isä Camillon kiivautta, joka saattaa yltyä jopa potkuun Pepponen takalistoon.</p><p>Tänään pitelen lauhtunutta pakkassäätä kotona, mutta huomenna aikomuksena lähteä jouluruokaostoksille. Pakastimessa on taas tilaa. Cittariin asti käppäilen ja katselen samalla, onko ostoskeskuksessa edistytty suuren remontin kanssa, joka lupailee jopa kauppahallin avautumista ensi vuoden puolella. Sitten ei tarvitse ajella Hakaniemeen asti. Vanhaan kauppahalliin Kauppatorin kupeessa en edes mieli. Sen luonne muuttunut, pääpaino kaikessa muussa kuin ruokakojuissa, kuten vielä minun lapsuudessani oli. Äidin kanssa kävin usein ja siihen matkaan ympättiin myös Unioninkadun The English Tearoomissa käynti.</p><p>Nyt hörppään aamukahvini loppuun ja menen suihkuun. Sitten kiipeän tikkaille ja otan yläkaapista jouluun kuuluvat tarvikkeet ikkunavaloja myöten.</p>Stadin Friiduhttp://www.blogger.com/profile/00628874433605467807noreply@blogger.com0