JOULUPÄIVÄNÄ

On se hetki aamusta,kun puoliso on pantu takaisin vuoteeseen aamukahvin jälkeen äänikirjaa kuuntelemaan.On se hetki aamusta,kun elän itselleni ja yleensä istuudun naputtelemaan sanoja blogiin.On jouluaamu ja pakkasta muutama aste.

Meillä on kirjahyllyssä kaikenlaista,etupäässä vanhaa vanhemmiltani perittyä ja itsehankittua.Sekin vanhaa.Onhan kotimme irtaimistokin vanhaa.Joskus on hauskaa sukeltaa jo melkein unohdettujen kirjojen pariin.Löysin nidottuja näytelmiä,runokokoelmia,erilaisia lausuntaohjelmistovihkosia viime vuosisadalta. Tämä "viime vuosisadalta" kuulostaa juhlalliselta ja etäiseltä,vaikka ei aikaa ole kutvahtanut kuin toistakymmentä vuotta ja meistä moni syntynytkin "viime vuosisadalla".

Löysin hiukan repaleistuneen jo kellastuneen,vanhalta tuoksuvan kansipaperittoman runoteoksen: Pietari Salmenoja,Varjossa vaeltajat.Painettu 1923. Salmenoja (1893-1962) oli monitoimimies runoilemisen ulkopuolella.Eritoten työväen runoilija sen ohella,että oli kansanedustaja ja ministeri,harras demari.

Tässä runo numero yksi "Kaksi kuvaa joulusta":

Rikas mies untuvapatjallansa
kääntävi vatsansa taivasta päin.
Kyökissä vanha Susanna laulaa:
enkeli taivaan lausui näin...

Rikas mies myöskin on hurskas,siks hänkin
kätensä ristiin hartaana liittää.
Pyylevän ruumiin puolesta sielu
ylhäistä isäänsä kiittää.

(Pietari Salmenoja)


Runoa numero kaksi en tähän laita.Se on vastakohta numerolle yksi ja kertoo köyhän kodin joulusta.Ei ole muuta ruokaa tarjolla lapselle kuin leivänkyrsä kylmässä pirtissä,jossa valona yksi ainut kynttilänliekki. "Oi äiti,äiti! Mun on niin nälkä..."

Jouluna muistellaan.Mieleen kumpuaa kuvia menneitten aikojen jouluista.Ihmisistä,joita ei enää ole.Ajoista,jolloin huoneet täyttyivät äänistä,naurusta ja lahjapapereiden rapinasta.Yksitellen vieraidemme rivit alkoivat harventua.Lopulta ei ollut enää kutsuttavia.Omat vanhemmatkin olivat poissa.Niitä jouluja,kun meitä oli koolla iso joukko jouluaattoateriaa nauttimassa,on hauskaa muistella.Aikanaan on meidänkin vuoro olla poissa jouluaterialta.Mieleen tulee muistoalbumin värssy aikojen takaa,kun sellaiseen kirjoittaminen oli muotia ja värssyt joskus kaameammasta päästä,kun ottaa huomioon,että tytöillä ikää ei vielä paljoakaan.

"Hiljaa sulle hauta luodaan,
hiljaa sinne lasketaan,
hiljaa sitten hautakumpus
kyynelillä kastetaan."

Jeskamadeera sentään! Tämmöinen värssy on minunkin muistokirjassani. Ikää minulla ehkä kymmenisen vuotta,jolloin ei hautoja vielä ajateltu.No,nyt tätäkin värssyä hiukan hymyillen luetaan,jos jollakulla ikäiselläni on vielä muistokirja tallella.Vaan saattaa se olla ollut jo ajankohtainenkin värssyn kirjoittajalle sekä sen saajalle.

Tämmöisiä tuli mieleen minulle joulupäivänä 2011.Taidan kaivella kirjahyllyä lisää.Ja että ei ihan kuolon kelloihin lopuisi tämänpäiväinen sanatulvani,panen loppuun Larin-Kyöstin (1873-1948,oikeasti Kyösti Larson) Ma elän-runosta ensimmäisen säkeen:

Ma elän,ah,mikä riemu,
mikä riemu ja soitto nyt suonissa soi,
näin sydän ei koskaan sykkinyt,
mikä loisto ja hehku mun täyttää nyt,
ma laulan,sillä Luoja mun laulamaan loi!...