Olihan häät! Jumituin niin tiiviisti kuin tässä huushollissa voi kaikkien hoito- ym toimenpiteiden lomassa brittien häätunnelmiin.Kaikenlaisten maailmanmullistusten ja ikävien luonnonkatastrofien sekoittaessa elämää maailmassa on miellyttävää katsella jotain kaunista ja ylellistä.Jotain jatkuvaa ja ainaista kuten Englannin monarkia.Eikä minua "tasavaltalaisena ihmetyttänyt eikä huvittanut" hääseremonioiden katseleminen kaikkinaisuudessaan.Kuten erästäkin HS:n keskustelupalstalla,jossa niin usein ja useimmiten näkyy negatiivista kirjoittelua milloin mistäkin.Toinen oli sitä mieltä,että "hevoset eivät osanneet ja ratsastajat olivat epätahdissa." Verrattiin Ruotsin kruununprinsessan taannoisiin häihin toteamalla "jotain näistä englantilaisten häistä puuttui". Emmekö milloinkaan voi vain iloita,elää hetken mukana toisten riemuissa ilman jonkinlaista kateutta ja kielteistä arvostelua???
Lontoon häät oli viehättävää katseltavaa ja aivan tunsi kuvaruudun tällekin puolelle sen rakkauden,mitä britit tuntevat kuningashuonettaan kohtaan.Kerrottiin liki miljoonan englantilaisen ja turistin olleen sekä kirkon että Buckinghamin palatsin liepeillä.Katu virtasi kuin joki ihmisineen,mutta koko ajan brittiläisellä tyyneydellä ja järjestelmällisesti poliisien ohjauksessa.Kirkonmenojen jälkeen odotettiin suudelmaa palatsin parvekkeella.Saimme nähtäväksemme kaksi.Silloin oli hääpari jo vapautuneempi kuin hetkeä aikaisemmin kirkossa,jossa huokui lievä jännittyneisyys niin hääparin kuin bestmaninkin kasvoilla.Vaikka morsianta lukuunottamatta ovat julkisuuteen tottuneet.Kaunista,kaunista,herttaista ja romanttista.Päinvastoin kuin HS:n tasavaltalainen,minä nautin näkemästäni ja kuulemastani,eikä mikään haitannut mukana eläytymistäni.Olihan sentään kysymyksessä Englannin kruununperijän pojan häät,joka itsekin aikanaan nousee valtaistuimelle.Sen mukaiset puitteet ja mitä englantilaiset tahtovat nähdä ja kokea.Mainosta maalle ja turismin lisäystä häät myös tietävät.Kuninkaalliset kiehtovat,ovat aina kiehtoneet kautta maailman ja historian.
Nyt pihalla koivut jo vihertävät samoin rantanurmikot puistossa.Aurinko paistoi hetki sitten ja sitten taivas vetäytyi pilveen ja tihuutti vettä minuutin pari.Sade tekisi luonnolle hyvää.Vaikka juurikaan kukaan ei sitä tänään vappuaattona toivo.Toisaalta taas Manta lakitetaan satoi taikka paistoi,terassit kutsuvat säällä kuin säällä,ilmapallot ja huiskat olla pitää kun Valpuria vietetään tänään ja huomennakin,vappuna.Kuka mitenkin tai ei ollenkaan.Jälkimmäinenkin tapa on sallittua.
Toukokuu on huomisesta lähtien jokatapauksessa ja se jos mikä tietää kesää tuotapikaa.
Toukokuussa tapahtuu muutakin kuin vapun viettoa.Kauan puheenaiheena ollut nk. torikortteleiden saneeraus saadaan osin päätökseen.Tässä kuussa pitäisi Senaatintorin ja Kauppatorin välinen alue saada eloisaksi ja elinkelpoiseksi kun desingnyritykset ja ravintolat avaavat uksensa asiakkaille.Kesän mittaan työt jatkuvat ja kauan paketoidut Sunnin ja Kiseleffin talot purkaantuvat peitteistään avaten niin ikään ovensa niin turisteille kuin kaupunkilaisille.Helsingin vanha keskusta herää eloon empirerakennuksineen vähitellen mutta varmasti.Lysti tulee maksamaan noin 65 miljoonaa euroa,mutta taatusti kannattaa.Turistit saavat valokuviinsa muutakin kuin tuomiokirkon ja Senaatintorin Aleksantereineen.Voikohan aluetta valmistumisen jälkeen kutsua Vanhaksi kaupungiksi? Vai jääkö Torikorttelit mieliin ja aikakirjoihin? Kannatan jälkimmäistä.
Eduskunnan Ben Zyskowiczin nimi on silloin tällöin tuottanut sekä lausumisessa että kirjoittamisessa vaikeuksia.Nyt uusi eduskunta sai tekstiviestinä ohjeet nimen kirjoittamisesta! Oli puhemiesvaalit ja jos tätä vanhaa politiikkokonkaria äänestettiin,piti nimi olla äänestyslapussa oikein.Kahdelta oli mennyt pieleen. Kerron tässä kaskun,jonka nappasin etelä-länsi-Helsingin Uutisista."Smp:n Pentti Skön yritti vastauspuheenvuorossaan joskus takavuosina useaan otteeseen turhaan tapailla Zyskowiczin nimeä. "Sano Moskvitsh",avusti Jouko Skinnari (sd) edustajakolleegaansa.Skön oli remahtanut nauruun ja kerrotaan hänen tekohampaansa lentäneen istuntosalin lattialle". Niin että hyvä se on opetella tämäkin nimi oikein,vaikka itse nimen haltija ei haluakaan jatkaa puhemiehenä hallitusneuvottelujen jälkeen sairautensa takia,ei liioin hamua ministerisalkkuakaan.Mutta puhemiehen etuisuudet pysyvät esimerkiksi itsenäisyysjuhlapippaloissa ja pääsee niin ollen presidentinlinnaan Espan puolelta Mariankadun sijaan.Olihan oltua eduskunnan puhemiehenä ja kivaa oli autonkuljettajineen kaikkineen.
ILOISTA VAPPUA!
30. huhtikuuta 2011
28. huhtikuuta 2011
HÄIDEN AATTONA
Kuuluuko huomenna Westminster Abbeyssa Richard Wagnerin Wedding March eli Here Comes the Bride,jää nähtäväksi ja kuultavaksi.Aion tiivistyä tv:n ääreen heti kun tilaisuudesta jotain kuvaruutuun ilmestyy prinssin ja tulevan prinsessan hääseremonioista Lontoossa.Avoimesti tunnustan katselevani mielelläni kuninkaallisten häitä ja hautajaisia tilaisuuden tullen.Minnekään kadun varteen en kuitenkaan paikan päällä änkeytyisi puhumattakaan siitä,että varaisin jo päiviä ennen mahdollisimman hyvän paikan nähdäkseni ja kuullakseni.Ei liioin Helsingissä minua saa liikkeelle yksikään kuninkaallinen visiteeratessaan Suomessa.Enkä elävänä luonnossa ole ensimmäistäkään nähnyt ellei oteta 1952 prinssi Philipiä lukuun,joka saapui Helsingin olympialaisiin.Sattui ajamaan autossaan ohitseni.Ei aiheuttanut mitään suurempia tuntemuksia kumminkaan.
Yhden julkkiksen takia kuitenkin olen silloisella Aino-pyörälläni vinhasti polkenut Helsingin keskustaan ja hotelli Vaakunan eteen.Gregory Peck oli saapunut kaupunkiin! Meitä nuoria tyttöjä oli hotellin edessä sankka joukko ja me rytmikkäästi huusimme Gregory-nimeä,kunnes tähti ilmestyi esiin.Peck taisi vielä niihin aikoihin olla suomalaisen Greta Kukkosen kanssa naimisissa,että melkeinhän siinä sukulaispoikaa hurrattiin.Tämä oli minulla ensimmäinen ja viimeinen karta,kun olen julkisuuden henkilön takia vaivautunut.Mitähän minä olin? Kahden- kolmentoista iältäni?
En liioin matkoilla ole rynnännyt kuninkaanlinnoihin paitsi hollille osuessa niihin,joissa ei enää asuta,vaan kaikkine taidekalleuksine on suurelle yleisölle museona nähtävissä. Tai niihin,joissa ikiaikainen historia huokuu vastaan linnan raunioista vuosisatojen takaa.Mielikuvituksen laukatessa voi pasteerailla samoilla jalansijoilla joilla valtiaat joskus ovat astelleet.Tuntea pientä jännitystä ja nähdä sielunsa silmin elämää linnassa,joka siinä raunioista kohoaa vierailijan eteen siksi,mikä joskus ollut on torneineen ja huoneineen,arkineen ja juhlineen kuulumassa Suomen tai jossain muualla jonkun toisen maan menneisyyteen.
Näiden kaltaiset linnat saavat minut liikkeelle.Ei presidentinlinna Helsingissä,ei Bernadotte-suvun kotilinnat Ruotsissa,ei Englannin kuningattaren asuntokaan Lontoossa. En edes Tamminiemessä ole käynyt.Sen sijaan Turunlinnassa useaankin kertaan.Kuin myös olen tarkastellut Olavinlinnaa lähemmin,mutta en ole sitä kiertävässä mustassa virrassa nähnyt sen enempää vetehisiä kuin muitakaan kummajaisia,joista tarinat niin auliisti kertovat.Mutta kuullut kyllä jälleen miekkojen kalinaa,takkatulien räiskettä paksun kivimuurin sisältämissä huoneissa,piikojen kiirehtimistä keskiaikaisen linnan suojissa.Eikä tämmöiseen mielen leikkiin vaadita edes kummoistakaan ajatusjuoksua.Se tulee ainakin minulle ihan itsestään.
Niin että huomennapa sitten häihin,jos ei linnoihin kreivien kumminkaan,niin kuningattaren ehkä ainakin,joihin tuskin kameratkaan kutsua ovat saaneet.Kirkkoseremoniat näytetään,hääkulkueet ja ihmismassat kaduilla,Englannin liput ja kaikki muu rekvisiitta tapahtumaan liittyen.Kyllä tätä kelpaa katsella! Näin tasavaltalaisenkin.Onhan kuin astuisi satuun kuni lapsena ikään ja siitähän tämä friidu tykkää,romantiikkaan kun on taipuvainen.

27. huhtikuuta 2011
TELESKOOPIT VAIKENIVAT
Nyt ei sitten ainakaan vähään aikaan saada tietää mitään pienistä vihreistä miehistä ulkoavaruudessa,kun Kaliforniassa pantiin Seti-instituutin ukset kiinni rahan puutteessa eikä Allen-teleskoopit enää näytä mitään.En tiedä,mitä on ennen kuultu ja nähty,jos on mitään,mutta olisihan tuo ollut jännittävää tietää muitten maailmojen mahdollisesta olemassaolosta.Toisaalta taas voisin minä ainakin ajatella,että olisi parempi olla tietämättä,että ei lietsota turhaa pelkoa Maan ihmisissä.Ja niinhän Stephen Hawkings sanoi aikoinaan,että asiallista olisi olla hissukseen Telluksen olinpaikasta ja kailottamasta ulkopuolisille kovin äänekkäästi.Kyllä meidät löydetään,jos vierailla on semmoiset vehkeet millä huomata.Voihan olla,että siitä huomaamisesta ei sitten seuraakaan hyvää,jos tieteisleffoihin on uskomista.Meidänhän aika usein käy niissä kalpaten.
Jaahas,vappusäästä luvattu taas sellaista,että pitää panna villaa ylle.Noinhan se usein meillä on mennyt.Jotkut joskus sanovatkin,että olisi hyvä koko homma siirtää Flooran päivään,jolloin kevättä on päästy parisen viikkoa etiäpäin.No,första maj se olla pitää,vaikka tänäkin vuonna "till första maj blir det svalare". Vappu on tässä iässä aivan mukavaa viettää kotona.Talo hiljainen,kun useimmat naapurit iloittelemassa muualla.On vähän niin kuin juhannuksena.Silloin vain purkaannutaan mökeille,omiin sekä ystävien.Olen ennenkin sanonut,että Helsingin jussi on juhlapäivistä siitä kivoimmasta päästä.On vähän sellainen pikkukaupunkimainen fiilis kaupungilla pasteeraillessa.Ei suuremmin liikennettä ihmisistä puhumattakaan.Kuulee vallan hyvin omat ajatuksensa vaikkapa Esplanadilla.Toista vappuna,kun kansaa vaeltaa kadun varren terasseille,Kappeliin ja Kämpiin,kuten männäaikoinakin kevätauringon paistaessa Helsingin yllä.Viimeksi mainittuihin paineli myös vanha kunnon Leinon Eikka kavereineen,joihin lukeutui myös Jean Sibelius. Sibeliuksen Aino-rouva joskus kyllästyneenä miehensä Helsinki-matkoihin,tuli hakemaan miestään kotiin "koska aiot tulla?",vastasi Sibbe olevansa säveltäjä eikä ennustaja. Näin suurinpiirtein tarina oli tai ainakin olen sen jostain lukenut.
Gallen-Kallela maalasi herrojen istunnosta,joita tiuhaan esimerkiksi Kämpissä oli, taulun nimeltänsä Symposion vuonna 1894.Noihin aikoihin taiteilijan nimi oli vain Axel Gallen.Maalauksessa on Oskar Merikanto,Robert Kajanus ja Jean Sibelius itsensä taiteilijan lisäksi.Kerrotaan,että Gallen ei suuremmin pitänyt Oskar Merikannosta ja kuvasi siksi miehen sammuneena pöytää vasten.Mene ja tiedä.Nämä teosten taustatarinat minua aina ovat kiehtoneet.Tuovat taiteilijan lähemmäksi ja inhimillisemmäksi tunteineen.Tästä juominki- ja herrojen seurustelutuokiosta on monta maalausta.Ainakin yhtä niistä olen Ateneumissa katsellut.Jokunen myös yksityiskokoelmissa.
Eilen kerroin ottavani selvää naapuritalon isännöitsijästä.Otin.Sama mies kuin aikaisemminkin kaikista eläkkeelle menemisen tarinoista huolimatta.Otti minut ystävällisesti seisomaan nousten ja kätellen vastaan.Kerroin oudosta isännöimänsä talon matontampaajasta meidän telineellämme sekä kissanaisesta,joka ei suostunut ymmärtämään,että lasten leikkipaikalla ei eläimiä ulkoiluteta edes silloin,kun hiekkalaatikko on lapsista tyhjä.Isännöitsijä kirjoitti sanomiseni paperille luvaten asiat selvittää,koska kumpikin käyttäytyminen ei ole sääntöjen mukaista.Kiitin ja poistuin jatkaen matkaa miehen kanssa senpäiväiselle kävelylenkille.Olen muuten aina ollut sitä mieltä,että henkilökohtainen tapaaminen tuottaa toivotun tuloksen paremmin kuin joko kirje tai puhelinsoitto.Jälkimmäisten kesken voi kirje taas olla tuloksellisempi kuin keskustelu puhelimessa.Ainakin se on virallisempi.Puhelinsoiton voi oitis unohtaa,kun aparaatti on suljettu.
Tänään taas rantsuun ja huominen päivä on pyhitetty ostoksille kaupungilla.Sitten saa Valpuri tulla.

26. huhtikuuta 2011
OPIKSI JA OJENNUKSEKSI
Saako eläimet ulkoilla lasten leikkipaikoilla? Evät saa.Sen kieltää yleensä taloyhtiön järjestyssäännöt sekä kaupungin järjestyssäännöt.Istuessani parvekkeella marssi naishenkilö määrätietoisesti harmaan kissansa kanssa tämän talon lasten hiekkalaatikolle.Kissa tepasteli,nuuhki ja etsi ehkä sopivaa pissapaikkaa.Avasin partsin lasit ja koetin saada naisen huomion.Tuloksetta.Kissa sekä nainen eivät häiriintyneet huudostani.Kissa sentään vilkaisi,nainen ei.
Juoksin alas.Naisen yhytettyäni kerroin ystävällisesti,että eläinten kanssa ei saa leikkipaikoille tulla. Tuli mieleen H.Moilanen naisen vain katsellessa minua,kunnes lopulta loihe lausumaan englanniksi ei-ymmärtävänsä kieltäni.Hetki meni,ennen kuin sain kielen vaihdettua ja sama englanniksi.Nainen oli yliolkaisesti sitä mieltä,että kun lapsia ei näy,kissa saa olla.Asutteko tässä talossa,kysyin. Of course,oli vastaus.Pyysin tutustumaan talon sääntöihin,johon nainen,että kun ei ymmärrä suomea,ei tarvitse välittää.Hän lähti ja ällistyksekseni kävelikin pihaltamme pois taluttaen kissansa vastapäiseen taloon.
Tänään aion ottaa selvää sen talon isännöitsijästä ja pyytää häntä lähettämään ulkomaalaisille asukkaille ainakin englanninkielisen käännöksen järjestyssäännöistä.Samaisen talon asukkaat ovat muutenkin piittaamattomia.Jo kaksi kertaa olen oikaissut matontampaajaa,että ei ole kovin korrektia tulla tampaamaan mattoja toisen talon pihalle,kun on olemassa omakin tampausteline.Olen myös heidän talonsa telineen näyttänyt tampaajalle.Tämä on toinen asia,josta aion keskustella isännöitsijän kanssa joko henkilökohtaisesti tai kirjeitse.Riippuu,miten ja mistä hänet tavoittaa.On kuulemma vaihtunut,on minulle kertonut meidän talon isännöitsijä.
Kiertelimmepä eilen rantoja ja mukavalta tuntui ja näytti.Tuulihan,mutta edellispäivää leppeämmin.Joutsenia ei näkynyt,hanhia,lokkeja ja sorsia sitäkin enemmän.Eräs vanhempi pariskunta nojasi toisiinsa penkillä antaen auringon paistaa kasvoilleen.Nauttivat.Ei irrallaan juoksentelevia koiria.Kaikki sääntöjen mukaisesti narun päässä.Suuria koirien kakkapökäleitä nurmikolla.Enää ei jätöksiä lumi armeliaasti peitä.Niitten päällä sitten kesällä auringonpalvojat makaavat! Hanhet lisäävät saastaisuutta,kunhan isommat parvet paikalle ehtivät ruohon kasvettua syötävään kuntoon.Nyt vain siellä täällä pilkahteli vihreää tupasta ruskeavoittoisessa maassa.Skillat jo kukassa,minne kaupunki niitä rantaraitin varrelle istuttanut.Sininen väri erottui selvästi vielä niin totisen tuntuisesta ympäristöstä.Katsellaanpa sitten parin viikon kuluttua,niin eiköhän maisema ole muuttunut!
Minun narsissini eivät kyllä pihalla kukkaa tee,kun lehdetkin ylen lyhyitä mullasta työntäytyneenä.Paikka liian varjoisa.Mutta naapurin pari tulppaania lykkii jo voimainsa tunnossa lehtiä.Eikä aikaakaan niin punaiset kukat puhkeavat miellyttämään ohikulkijain silmää,kuten jo vuosia tehneet ovat.Koskahan voisin jo kesäkukkia istuttaa? Orvokeille taitaisi pikapuoliin olla passeli aika.Niiden kukittua vaihtaisin lajia.Senkin uhalla,että uurastustani ja omatoimisuuttani ei hyvällä silmällä katsota.
Mitä kuuluu Forumin huuhkajaperheelle? Ainakin sitä,että yksi poikasista on liidellyt aina Sanomatalolle asti.Siellä oli kököttänyt,kun ei siivet enää jaksaneetkaan takaisin pesälle kantaa tai suuntavaisto petti.Lintu joutui pahvilaatikkoon ja Forumin katolle perheensä luo.Mitä kaikkea vielä tapahtuukaan,ennen kuin luonto vetää kaupungista ja ihmisten ilmoilta pois?

25. huhtikuuta 2011
PÄÄSIÄISPÄIVÄ NUMERO 2
Maanteillä tänään vilkasta.Mekin muinoin muitten lailla matkattu pääsiäisenvietosta mökkiaikana.Pitkiä jonoja,liian pieniä ajovälejä,hurjia ohituksia ja kaikilla jumalaton kiire.Minne? Hautaan,on joskus joku poliisi sanonut.Taas alkaa arki ja aherrus huomisesta.Lapsilla kouluakin vielä jonkun aikaa,ennen kuin kesälaitumet kutsuvat.
Forumin huuhkajapoikanen sai sekaannusta Helsingin keskustassa koelentäessään melko huonolla tuloksella.Mätkähti keskelle Mannerheimintietä.Vartija otti ja vei rengastettavaksi ja sitten linnun turvaan.Toivottavasti kolmen poikasen siivet pian kantavat niin,että ne pääsevät täältä pois niille sopivampiin paikkoihin viettämään huuhkajan elämäänsä.Minä kun joskus olen sellainen piruja seinille maalailija,niin tietysti pelkään,että joku poikasista jää vielä auton alle ikävin tuloksin seikkaillessaan yhdellä tämän kaupungin vilkasliikenteisimmällä kadulla.
Emmehän menneetkään eilen rantaan asti.Ruuan kanssa sähläsin niin kauan,että laiskamato ehti purra ja kyöräsin miehen vain omalle pihalle.Aurinko paistoi lämpimästi,jota leppoisuutta hiukan rikkoi viileähkö tuuli mereltä päin.Lokit käyttivät tilannetta hyväkseen liidellen pitkät tovit tuulen kuljettamina.Pikkulinnut visersivät vielä lehdettömissä koivuissa ja pihapensaissa.Harakkapari uurasti pesäpuunsa komean kotinsa nurkilla.Liekö jo munat?
Naapuri pallotteli poikansa kanssa nurmikolla.Lähtivät sitten rannan oikealle jalkapallokentälle,jossa on maalit ja kaikki.Tosin maaleista verkot rikottuina.Pyörävajan ovi kävi tiuhaan.Polkupyöriä joko kunnostettiin tai otettiin noin vain käyttöön.Pyhäpäivä ja sää houkutteli ulkoilemaan tavalla tahi toisella niitä,jotka kaupunkiin olivat jääneet.
Me tulimme sisälle ja minä aloin katsella ratkiriemukasta 1974 filmastointia elokuvasta Etusivu uusiks´.Jack Lemmonin Hildy jaksaa naurattaa,vaikka aiheena onkin hirttäjäiset.Vanhempi versio nimellä His Girl Friday tehtiin 1940 Cary Grantin ja Rosalind Russellin voimin.Mutta minua miellyttää enemmän tämä eilisiltainen The Front Page,jossa päätoimittajana Walter Matthau,ikikoomikko, Lemmonin,toinen hauskuuttaja, aisaparina.Hyvä mieli tämmöisistä elokuvista tulee,joissa kielenkäyttö ei ole niin sanotusti rumaa eikä ihmisiä tapeta vain tappamisen ilosta.
Eilinen lammaspata vain lämmittämistä vaille,jotta ulkoilua tänäänkin.Jos nyt vaikka pitempi lenkki rantaraittia pitkin.Sora niin somasti ratisee pyörätuolin pyörien ja kengänpohjien alla ollen vielä senverran kovaakin,että työntäminen on helppoa.Olo on joviaalia ja niin on ilmakin ja koko elämä.Ainakin minusta.

24. huhtikuuta 2011
PÄÄSIÄISPÄIVÄNÄ
Nyt ollaan siis jo pääsiäispäivässä.Toinen vielä huomenna.Viikon kuluttua vietämme Valpurin päivää.Ullanlinnan mäelle tuskin menemme,vaikka ollaan sielläkin aikoinamme samppanjapullo poksautettu.Myös vappulounaat joko meillä tai muualla ovat taaksejäänyttä elämää.Iloiset muistot palautuvat mieleen näin huhtikuun vaihtuessa toukokuuhun.
Eevi soitti eilen Oulun tienoilta.Ei lunta nimeksikään kuin jossain pohjoispuolen varjopaikoissa pieni haihtuva kasa.Mutta kun oli tyttärensä ja vävynsä kanssa Haaparannassa,niin Kemin seuduilla riitti vielä paksusti.Mutta silloinhan liikutaan jo Lapin puolella.Kun me joskus takavuosina teimme matkan Jäämeren rannoille,niin kesäkuun puolessa välissä oli Kilpisjärvi vielä jään peitossa.Norjan puolella teki Golf-virta tehtävänsä ja kevät oli hehkeässä terässään.Eikä talveksi muuttunut,vaikka ajelimme Teno-joen suulle asti.
Äitini iäkkäälle serkulle soitin eilen kiittääkseni sekä Espanjan kortista että pääsiäistervehdyksestä.Itse kun en kortin korttia kirjoittanut.Niin vaan oli tämä ex-opettaja tehnyt poikansa perheen kanssa etelän matkan.Lentokentillä oli henkilökunta rouvaa huoltanut ja kyörännyt koneeseen asti pyörätuolissa.Näin kunnioitettiin ikää.Matka oli mukava,vaikka vielä silloin ei edes siellä päin kesä ollut tervehtimässä pohjolan väkeä.Nyt jo hänen pihansa heräilee täällä suveen ja pian hän saa ihailla omenatarhansa kukkaloistoa.
Seuraavana soittovuorossa oli ystäväni Tampereella,joka myös muisti kortilla.Emme ole enää vuosiin tavanneet.Minulla täällä mies hoidettavana ja hän vakavasti sairastuneena Mansen puolessa.Onneksi on puhelin.Hulvattoman hauskat muistot menneistä meitä yhdistävät,vaikka ystäväni sairaus onkin jo osin muistia himmentänyt.
Tänään ei soiteta mihinkään,mutta meille saa toki soittaa.Lampaan pala odottelee keittiössä jalostamista ja uloskin on lähdettävä.Ei saa hukata näitä upeita aurinkoisia kevätpäiviä.Kohtapuoliin alkaa ainakin minusta olla kaunein aika vuodesta,kun hento vihreys peittää puut,pensaat ja maan.Kukat heräävät loistoonsa,aurinko lämmittää suloisesti.On hyvä vetää henkeä.Nähdä kimmeltävä meri edessään,tuntea tuuli iholla.Kuunnella lokkien loputonta kirkunaa,johon ei vielä kyllästy.Veneitä vesillä päivä päivältä enemmän.Meriharakkapari piipahtaa mantereen puolella saariyhdyskunnastaan palaten nopeasti turvalliseen asuinympäristöönsä ihmisten ulottumattomiin.Valkoposkihanhet kelluvat rauhallisesti vedessä,kunnes yksi äännähtää ja koko parvi lehahtaa lentoon laskeutuen vielä ruskeanvoittoiselle nurmelle.Pieni valkoinen koira remmin päässä uhittelee sitä paljon suuremmille linnuille,kunnes rohkeus pettää yhden levitellessä siipensä varoitukseksi.Suutari pysyköön lestissään,kertoo hanhen ilme.Pieni valkoinen koira jatkaa matkaa isäntänsä seurassa: "huh,kun ne ovat isoja".
Joutseystävämmekin on yhä paikoillaan keinahdellen aaltojen liikkeitten mukana.Ilman puolisoa yhä.Se painaa välillä päänsä veden alle etsien syötävää.Äitini piti tiukasti siitä kiinni,että "joutsenet syövät vain lumpeita". Tähän aikaan vuodesta ei ruokapöydän antimet liene vielä kovin runsaat,jos näin olisi.Jotain kuitenkin tämä meidän joutsenemme löytää,koska nokan tyvestä roikkuu hiukan vihreää.Se vaihtaa paikkaa ja katoaa lopulta pienen niemen taakse.Ehkä se on vielä ilonamme tänäänkin.
Nyt kutsuu keittiö,että saan ruuan alulle.Aamutoimet ja ulos kevääseen.Hyvää pääsiäistä!

23. huhtikuuta 2011
LANKALAUANTAINA
Tänään,lankalauantaina,on vanhaan aikaan pesty kaikki talven aikana kehrätyt langat.Siitä päivän nimi.Toisaalta taas Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Anneli Hänninen antaa ymmärtää,että pitkäperjantaita seuraavan päivän lankalauantain nimi tulee juuri pitkäperjantain ruotsalaisvastineesta långa,pitkä,muunneltuna "lankaan" ja siitä sitten seuraavaan päivään.Uskon enemmän tähän lankojen pesuun!
Sukkasunnuntain alkuperää en tiedä,vaikka asiaa tutkin hiukan sieltä ja täältä.Jääköön siis niiden muiden selvittämättömien kysymysten joukkoon kohdallani.Huomenna kuitenkin sukkasunnuntai tai pääsiäispäivä,ihan miten vain.
HS-netti kertoo,että Ranskassa on niin tunkua ranskankielisistä maahantulijoista sekä Libyasta että Tunisiasta,että maa tahtoo ainakin hetkeksi erkaantua Schengen-sopimuksesta.Eihän minkään maan kapasiteetti riitä mahdottomuuksiin.En ainakaan minä osaa kuvitella,mitä on olla ja elää maissa kuten Italia ja Ranska,joihin päivittäin tulee tuhansittain omista maistaan pakenevia.Italialainen ystäväni asuu Napolin lähellä pikkukaupungissa,jotta sinne ei pyrkijöitä ole.Hän tietää kuitenkin maansa tukalan tilanteen tahtoen hänkin jonkunlaisen rajan Italiaan tulijoille.Siellähän on jo mm.albanialaisia entuudestaan sekä Pohjois-Afrikan valtioista aiemmin tulleita.Niin että meillä täällä tämä kaikki on todella vielä pientä ja silti marinaa kuuluu.Minulta monen muun lailla.Ovatko suomalaiset suvaitsemattomia? Kyllä näin on!
Forumin huuhkaja otti ja hyökkäsi koiran kimppuun keskellä katua ja päivää.Siinä meinasi tulla plöröt koirantaluttajalla pöksyyn,kun yläilmoista kuului siipien havina ja petolinnun kynnet tarttuivat lemmikin turkkiin kohottaen koko koiran hetkeksi ilmaan.Kuulemma näin tapahtuu joskus,kun huuhkajan ja koiran tiet jollain lailla yhtyvät.Lintuhan ei tietenkään tiedä,että siinä on ihmisen paras ystävä hihnan päässä,vaan pitää sitä helppona ateriana,kun muutakin murkinaa on Lasipalatsin seudulta löytynyt.Tällä tämänkertaisella tarinalla oli koiran ja taluttajansa kannalta onnellinen loppu,mutta huuhkaja jäi kyllä nuolemaan,jos ei näppejään,niin kynsiään ainakin.Ehkä sen oli lennettävä ihan Kaisaniemen puistoon asti saalistamaan sinne vielä jääneitä citykaneja.On se vaan niin somaa,kun villi luonto on tullut Helsinkiin!
C soitti eilen ja tovi pantiin maailmaa järjestykseen ja vähän omistakin puhuttiin.C kertoi,mitä aikoo tänäisille vierailleen tarjota kuohuvaisen lisäksi ja minä kuuntelin menyytä vesi kielellä.Ulkomaan matkakin häämöttää hänelle,kun aikoo toisen ystävänsä kanssa laivalla Stockholman kaupunkiin.Vähän nolona kertoi,kun mekin olemme semmoisen matkan aikoneet tehdä yhdessä,hän ja minä.No,suurpiirteisenä naisena en yhtään tykännyt huonoa,kun nippanappa muistin koko aikeemme.Lohduttelin sitten C:tä,että Stockholma pysyy paikoillaan,aikaa on(minullako?)ja laivaliikenne maitten välillä tuskin tyrehtyy.Niin että hyvää matkaa vaan!
Tänään on taas ulkoilupäivä ja lisäksi aion istuksia partsilla.On muuten taas niin hienossa kesäkondiksessa että.On silkkikasveja ja eläviä narsisseja,on tuolia ja pöytää,kukka-amppeli ja miehen vanha olkihattu naulassa seinällä.Semmoinen Maurice Chevalier-tyyppinen.Niin että jos entinen naapurini Hertsikassa tätä lukee,niin tervetuloa.Juodaan kahvit parvekkeella. Soittele.Näinhän me sovimme!
Samoihin aikoihin kun Kaisaniemestä lähti Via Crucis-kärsimysnäytelmäkulkue kohti Tuomiokirkkoa ja tuhannet seurasivat,niin näinä pääsiäisen aikoina pastori Kai Sadinmaan käsikirjoittamaa "jumalanpilkkaa" Vuosaaren Vapahtaja-näytelmää esitetään kauppakeskuksissa.Tässä näytelmässä Jeesuksesta on tehty lesbonainen,parikymppinen.Tämä Jeesus diggaa punkbändi Golgataa.Kansa,tai osa siitä,on ärähtänyt "Jeesuksen seksuaalisuutta ei sorkita".Nyt siis sorkittiin.Sadinmaa tahtoo kajota kirkon omaan napaan tuijottamiseen kuin myös sen välinpitämättömyyteen paimennettaviaan kohtaan.Hänen mielestään siis kirkko on sisäänpäin lämpiävä instituutio.Näin nykyisin ajattelee moni muukin,kun muistaa taannoiset kirkon suhtautumiset moniin esille ja kaapeista tulleisiin asioihin.
Tämmöistä näin lankalauantain aatoksissa.Menisinkö sytyttämään noitatulen pihalle?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)