Olen täysin ihastunut kielitieteilijä Janne Saarikiven sanailuun kirjassaan Hankalat sanat (ilm. 2023). Teos oli pakko lukea ajatuksella ja luin kaikki 207 sivua muutamassa päivässä. Erään kappaleen otsikko on Uni, unohdus. Saarikivi kirjoittaa: "En tiedä,mitä unet ovat. Käsittääkseni kukaan muukaan ei asiaa varmasti tiedä. Unen funktioista on varsin erilaisia näkemyksiä kognitiotieteessä ja psykologiassa. Siitä olen kuitenkin varma, että unet ovat tärkeitä." Ovat muuten minustakin ja itsetykönäni olen tullut tulokseen, että ne muodustuvat muistoista ja toiveista. Ainakin minun uneni. Enkä osaa niitä ja niiden merkitystä millään lailla analysoida. Katselen vain silmät kiinni ja muistan joitakin seuraavana päivänä. En liioin ole miettinyt uni-sanan alkuperää, vaikka hyllyssäni on parikin etymologista sanakirjaa. Toinen muhkeampi kuin toinen. Toki Saarikivi puhuu kirjassaan muustakin kuin sanoista ja mistä ovat tulleet meidän käyttöömme. Silloin kielitieteilijä onkin enemmän tavallisen ihmisen kaltainen. Sellainen hän oli kirjoittaessaan minun kirjaani omistuskirjoitustaan. Aivan kuin kuka tahansa meistä. Mutta sanoista puhuessaan hän on kielitieteilijä kiireestä kantapäähän.
Vaihdoin puhelimen teleoperaattoria. Kun tämä tuli silloin vielä voimassa olevan operaattorin tietoon, alkoi armoton pommitus ja olisin saanut jäädäkseni yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Tekstiviestit olivat kuin jonkun entisen poikaystäväni rukouksia, etten jättäisi häntä. Olin silloinkin jättämisen kannalla ja niin olin nytkin. Sain uuden SIM-kortin. Oli muutakin asioitavaa ja kävin välillä huilaamassa ja join mansikka-mango-jääteetä. Virkisti, sillä oli taas lämmin kesäilma. Juhannuksesta on povattu viileää. On nyt sitä taikka tätä, minä vietän jussin kotikolossani. Luen toista ostamaani Saarikiven kirjaa. Saakohan sekin minut hurmokseen?
Tänään olen ollut suorastaan ahkera kotihommissa, vaikka päämääränä ei kuitenkaan ollut saada pirttiä totaalisen puhtoiseksi ja pihamaata laastuksi. Jotain sain aikaan. Kaisa Häkkinen kertoo etymologisessa sanakirjassaan, siinä muhkeammassa, sanalla "ahkera" olevan tarkka vastine karjalassa ja vatjassa. Sattavat kuitenkin olla lainaa suomesta. Rinnakkaismuoto joissain murteissa on "ahera". Unohtamatta samaa tarkoittavia "ahkua" ja "aahkua". Puhukaamme kuitenkin selvyyden vuoksi vain ahkera-sanasta. Minkälainen selitys ahkera-sanasta olisi Saarikivellä?
Että tämmöistä maallikon kielitieteilyä näin tiistai-iltana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti