Vihdoinkin sain partsin jonkunlaiseen talvikuntoon. Viimeinenkin kesäkukka pois ja kaksi kynttilälyhtyä tilalle. Olin muutenkin koko eilisen päivän niin ahkera että ällistyin itsekin. Kiipeilin ja kumarruin, annoin pölyille huutia. Ovikranssin valinnassa meni tovi ja sitten panin suurimman ja komeimman. Pröystäilyä, sanoisin. Illalla oli eri hyvä olla ja saatoin olla itsestäni hiukan ylpeäkin. Ainakin tyytyväinen.
Ensi viikolla aikeena lähteä Tuomaan markkinoille. Piparkakkuja. Täällä päin vielä Cittariin. Tavanomaiset joululaatikot, jotka pakastan että säilyvät H-hetkeen. Niitä en edes tuunaa. Kelpuutan sellaisenaan. Ennen muinoin tuli tehtyä yhtä sun toista, makkaroista lähtien. Joulu oli täydellinen. Pöytä notkui ja sen antimet maistuivat. Puoliso paistoi kinkun ja joskus vielä lisäksi kalkkunan. Meillä oli tapana kutsua vanhempieni lisäksi muutamia ihmisiä, yleensä heidän ystäviään, jotka olivat menettäneet puolisonsa, etteivät olisi yksin juuri jouluna. Niitä jouluja kaipaan ja nyt olen itse yksin. No, sujunut jo kahdeksan joulua ja niin tämäkin.
Jos tv näyttää Frank Capran ohjaaman elokuvan It´s wonderful life (1946), niin ehkä katselen sen jälleen kerran. George Bailey tapaa hiukan murheellisissa merkeissä toisen luokan enkelin Clarencen, jonka tehtävänä on pelastaa George hankalasta tilanteesta ja sillä lailla ansaita itselleen siivet. No, tiedätte juonen ja meistä melkein jokainen sen ainakin kerran nähnyt. Sen kanssa on kuin Tuntemattoman sotilaan (1955) itsenäisyyspäivänä. Se Edvin Laineen ohjaama. Aina se tulee.
Vielä ei ainakaan hurjaa pakkasta. Ihan kelvollista talvi-ilmaa. Taloyhtiö vaihtoi huoltofirmaa ja jälki on jo parempaa kuin edellisellä huollolla. Silloin lipsuttiin yhdestä sun toisesta asiasta, eikä aina muistettu poistaa lumia pihalta kävelykuntoon. Enää ei tarvitse roikkua ikkunassa ennen ulos menoa nähdäkseen, ulottuuko kinokset nivusiin asti. Voi luottaa hyvään työhön ja lähteä. On se kumma, miten asioita hoidetaan eri lailla. Työn jälki ei enää nykyisin ole niin tärkeää kuin joskus ennen. Työtä ei kunnioiteta, arvosteta. Vaikka hutiloidaan, palkka juoksee. Muinoin talot rakennettiin niin, että kestävät satojakin vuosia. Nyt jo pian valmistumisen jälkeen alkaa olla korjattavaa, jos ei ihan koko rakennuksen purkamista. Mistä johtuu? Taitamattomuutta, osaamattomuutta, piittaamattomuutta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti