Katselin illalla jo toisen kerran elokuvan Rautanaamio. Ohjaus Randall Wallace, vuosi 1998. Jonkin verran jo ukkoontuneet kolme muskettisoturia tappelivat kuin parhaimpina aikoinaan ja pelastivat pahan kuninkaan tilalle paremman. Tämän pahan hyvän kaksoisveljen. Siinä oli leffan juju. Hyvä veli lojui vankilassa rautanaamio kasvoillaan kuusi vuotta. Parta ja hiukset kasvoivat ja kietoutuivat kaverin kasvoille ja kaulaan. Minusta ne olisivat pitäneet olla pitempiä kuuden vuoden aikana kasvaneiksi. Siinä veivattiin veljeksiä, eikä aina oltu selvillä, kumpi on kumpi varsin sen jälkeen, kun vankilassa viruneelta sahattiin ja hakattiin naamio pois ja parta ja hiukset oli siistitty. Kaksoisroolissa oli nuori Leonardo DiCaprio, 24v. Hyvä kuningas kuitenkin jäi kuninkaaksi ja se pahempi lähetettiin kruununsa menettänenä kuulemma maaseudulle opiskelemaan hyvän ihmisen tapoja. Elettiin Aurinkokuningas Ludvig XIV aikaa ja kotipalatsina toimi Versailles.
Kolme, jo hiukan ikääntyneninä, mutta oikeuden palo sielussaan, muskettisoturia miekkailivat kuten ennen vanhaan että yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Kuten kaikki tiedämme, herrat olivat Aramis, Athos, Portos ja D´Artagan (neljännen tulo joukkoon on oma tarinansa), jonka paha kuningas tappoi epämiehekkäällä tavalla painamalla miekkansa muskettisoturin uljaaseen selkään. Touché! Kuningataräiti, veljeskuninkaitten äiti, oli rakastunut D´Artaganiin ja suri syvästi menetystään. Koko leffa kihisi rakkautta, näyttävyyttä, tanssiaisia, loistoa, peruukkeja, sukkahousuja ja puuteria. Portoksen roolissa oli venäläiseksi näyttelijäksi muuttunut Gerard Depardien, joka teki muutostempun protestina Ranskan verotusta vastaan.
Tietysti elokuva päättyi happy endiin ja paha sai palkkansa ja kolme muskettisoturia kunniansa ja miehuutensa takaisin, vaikka kaiketi leini jo jäyti jäseniä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti