14. tammikuuta 2017

KYLLÄ KAAMOS OPETTAA

Joskus pienenä tyttönä kysyin pitkästyneenä äidiltä "mitä mä tekisin?"  Enää ei ole äitiä, joka vastaisi, keksisi, toimisi. On itse keksittävä, enkä millään tänään keksi muuta kuin hienokseltaan kotiaskareita. Lukeahan aina voi ja Christien Varjossa auringon alla onkin kesken. Italian kirje sen sijaan on allekirjoitusta paitsi valmis postitettavaksi ensi viikolla. Olen pitkästynyt!

Juon kapseliespressoa niin että kohta halkean. Kaikenlaisista kupeista. Ilman sokeria. Uunijuurekset onnistuivat muuten. Söin kahmalokaupalla, koska olin tehnyt kahmalokaupalla. Kuorimiseen ja pilppuamiseen menee aikaa, mutta kannattaa. Tänään keitän vihreitä papuja seuraksi. Niissäkin askartelemista. Olen puolittain jo kasvissyöjä.

Heitin kuihtuneet tulppaanit pois. Kukoistivat yllättävän lyhyen ajan. Pitää vastaisuudessa mennä oikeaan kukkakauppaan. Ruokakaupassa ne lojuvat ties kuinka kauan ja jollain konstilla näyttävät freesiltä. Maanantaina on tehtävä pitempi kauppareissu eli ihan Itäkeskuksen Herkkuun asti. Pitää olla kovaluonteinen Suomalaisen Kirjakaupan kohdalla, etten putkahda sisälle. Ei pitäisi enää ostaa muuta kuin aivan välttämätöntä. No, tietysti kirja on VÄLTTÄMÄTÖNTÄ minunkin mielestäni. Suoritan kuitenkin reilun ohimarssin. Katselen muualle.

Suomalaiset paluumuuttajat ihmettelevät suomalaisten muuttumista, puhumattomuutta ja yleistä jäykkyyttä. En minäkään missään tapauksessa aloita kenenkään (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta) vieraan kanssa jutustelua. Mutta vastaan joko ykskantaan tai laveammin tuulestani riippuen. Mutta mihinkään kantaan en suostu, kun joku mammarainen silmät loistaen tuijottaa apteekin pussia rollaattorin kahvassa ja aloittaa keskustelun lääkkeistä, lääkäreistä ja potemistaan taudeista. Jessös! Sitä paitsi siinä pussissa voi olla vaikka paristolla käyvä jalkarapsi. Puhuisin mieluummin inhoamastani sääaiheesta. "On niin liukasta. Kälykin kaatui ja joutui ensiapuun. Ettekös te kaadu koskaan?" Muualla maailmassa huikataan tervehdykset vasemmalle ja oikealle, kysytään julkisessa kulkuneuvossa kuulumiset, sukelletaan lastenvaunujen sisäpuolelle ihailemaan lasta jne. Mutta siellä paistaakin koko ajan aurinko, eikä kaamos ole opettanut olemaan synkkä. Kaamoksen varjo on vielä kesälläkin, emmekä me ala veljeillä vieraitten kanssa. Eihän sitä tiedä, mitä niillä on mielessä.

5 kommenttia:

  1. Minusta hiljaisuus on niin rentouttavaa eikä ollenkaan jäykkää. Ja kun jollekulle puhuu, ne yleensä vastaa hymyn kera. Vai onko tää vain pohjoisen menoa tiedä häntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aulisko, olen minäkin havainnut, että vastataan joko lyhyemmästi tai pitemmästi. Kuuluu hyviin tapoihin. Mutta yleisilme meillä mielestäni on vakava ja vaitelias.

      Poista
  2. Itse asiassa mieheni, joka on syntyjään ulkomaalainen, väittää että suomalaiset ovat kesällä aivan eri ihmisiä. Puhuvat ja katsovat silmiin ja kävelevätkin rennommin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jennni, totta puolisosi puhuu. Me heräämme valoon ja aurinkoon, mutta semmoista kesäkävelyä en minä ole huomannut.

      Poista