Illat ovat minulle vaikeita. Ulkona pimeää ja sisällä hiljaista. Päivät sujuvat. Eilen taas jätesäkkejä roskikseen ja papereiden silppuamista koneessa. Jokikisessä paperissa nimi, osoite ja henkilötunnus muun tärkeän tiedon lisäksi. Meille kun tuli vielä paperisina monet asiat siihen vanhanaikaiseen tapaan. Tulee minulle jatkossakin. Olen opetellut sanomaan "minä" eikä enää "me". Sekin vaikeaa. "Minua" on enää yksi.
Ensi viikolla suihkuttajat hakevat suojavaatteensa pois. Kirjan kuuntelulaite on palautettu Irikseen ja vielä hävitän äänikirjat. Ne eivät sovi muihin kuuntelulaitteisiin. Nythän voin alkaa lukea kirjoja, pitää oikein kädessä. Matti Klingen Pääkaupunki-kirjakin yhä aloittamatta. Sen myötä palaan tämän kaupungin osin tuttuunkin alkuun ja menneisyyteen.
Sain viimeisen omaishoitajan palkkalaskelmakuitin. Olen nyt entinen omaishoitaja. Eroan liitosta. Enkä ole enää vaimokaan. Vaimoihminen kylläkin laajemmassa merkityksessä ja sitä omaan loppuuni asti. Jos kysytään, naimisissa, eronnut tai leski, niin olen se viimeksi mainittu. Totunko tähän? Niin kauan olin puoliso ja aviovaimo ja minulla oli puoliso ja aviomies.
Tulin takaisin bloggeriin eilen ja luin heti tämän kirjoituksenne. Otan sydämestäni osaa suruunne!!! Se, että tietää välittäjiä olevan ympärillä, se ehkä hiukan lohduttaa, kun sanoista ei ole apua.
VastaaPoistaKiitoksia, Piikamummo, osanotosta.
PoistaLöysin tällaisen tekstin ja halusin lähettää sen sinulle.
VastaaPoistaVain aika on se,
joka parantaa haavat,
niin kauan kyyneleet
vuotaa saavat.
Ne kuivuvat myöhemmin
itsestään,
tuska tyyntyy
hiljaiseen ikävään.
Lämmin ajatus täältä Savosta sinulle voimaa ja valoa antamaan.
Kiitoksia, Tiuku. Pääsen joskus tähän viimeiseen vaiheeseen ja hiljaiseen ikävään.
Poista