28. lokakuuta 2015

ITÄKESKUKSEN IHMEMAASSA

Olin katsastamassa minulle mahdollista asuntoa ja kirjoitin siitä hakemuksen, joka ei sido minua mihinkään. Ystävä sitten illalla, jota kutsun tässä nyt M:ksi, haluaa asunnon nähdä ja "nuuskia joka nurkan"., Sen varsin mielelläni sallin. Asunto on kaupunginosassa, jossa asumista en aivan ensimmäiseksi ajattele. On siinä toki hyviäkin puolia, on toki. Se on Itäkeskuksessa.

Lähdin hyvissä ajoin kotoa. Ensin ratikkaa ja sitten metroa. Nyt haalaan rollaattorin koneportaissakin molempiin suuntiin, jos en käytä hissiä. Ylöspäin se on kokonaisena ja alaspäin kokoon taitettuna. Hissit yleensä sellaisia umpinaisia vehkeitä, joissa iskee fobia. Olen iloinen, jos sinne tulee samaan aikaan joku muu. Se lieventää kammoani. Minulle jäi pari tuntia aikaa kuljeskella Itiksessä. Tällä kerralla otin tehtäväkseni tarkkailla ihmisiä.  Siellä on joitakin mahdollisuuksia lepuuttaa takapuoltaan talon puolesta istuimilla. Käytin tätä hyväkseni ja aloitin havainnoimiseni.

Heti alkuun havaitsin pari tuttua. Siinähän sitten halattiin ja sanoja vaihdettiin tovi. Olivat menossa kahville. Minä jatkoin huomion tekemisiä. Arabiaa puhuttiin aivan lähelläni. Kaikilla kolmella nuorella miehellä kännykät, joita koko ajan näprättiin. Vanhempi suomalainen nainen oli parkkeerannut itsensä jonkun matkan päähän huulillaan ymmärtäväinen kestohymy. Ehkä hän oli sisäistänyt Helsingin aina vaan kasvavan kansainvälisyyden ja alkanut nauttia elämästä. Minulla se on vielä hakusessa.

Burkaan pukeutuneita naisia lastenvaunuineen yksin ja kaksin luontevasti kulkemassa. Pukeutumiskirjo värikästä. Jopa sellaista, jota ei vielä joitakin vuosia sitten pantu suurin surminkaan päälle, ainakaan yhtä aikaa. Nyt yhdistetään ruutua ja raitaa, kerrospukeutumista kaikissa värisävyissä. Jos helma repsottaa, ei tiedä, onko se vahinko vai muotia. Tyylistä ja eleganssista ei aina tietoakaan, mutta väliäkö sillä. Farkun tapaiset ovat ruumista myötäilevää sorttia jättämättä juurikaan mitään mielikuvituksen varaan. Ehkä ne todellakin kiristävät, sillä eräs ulkomaalaisen näköinen mies tuskissaan yritti pelastaa kutittamistilanteen kaivamalla haaroväliään. Voi hyvät hyssykät, ajattelin minä. No, jos tännepäin muutan, joko suvaitsen ja hyväksyn tai pakenen usein keskikaupungille. Olenhan kaiketi snobi. Olen minä.

4 kommenttia:

  1. Aivan superihanaa oli nähdä sinut :) Olet rakas ja ihuna .
    Itäkeskuksen suunnalle tervetuloa jos semmoinen vahinko käy :)
    Olisit lähelläkin kyläilyä aatellen *nauraa* . Vaikka olisit missä pääsen kyllä luoksesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oli Mudetikru, eritoten teitä molempia. T¨änään tiedän asunnosta enemmän.

      Poista
  2. Ihana lukea sinun seikkailuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, tuntuu hyvältä, kun/jos joku lukee. Kiitos.

      Poista