SITÄ JA TÄTÄ, TUOTAKIN

 Katselin minäkin Venla-gaalan. Illan juontajia oli kuin Vilkkilässä kissoja ja vitseiksi luonnehditut jutut kuivia kuin Saharan hiekka. Pääasia oli kuitenkin palkinnot ja niiden saajat. Se homma meni putkeen.

Eteisen kattoon porattiin palovaroitin. Asentaja puhui joistain ruoan käryistä ja niiden vaikutuksista varoittimen toimintaan. Sanoin, ettei minulla käryä. Varsinkaan porstuassa.  Laitoin eilen kokeeksi kesäkurpitsamunakkaan, eikä senkään paistaminen tehnyt käryä. Tuli muuten yllättävän hyvää, vaikka en ole mikään kesäkurpitsan rakastaja. Piti kauppaankin mennä. Lehtikaalia, kikherneitä, paseerattua tomaattia, pakchoita yms. Tänään keittopäivä. Ystäväni K sanoo, että keiton kanssa kuuluu syödä näkkileipää. Mitähän varten juuri sitä? Hän ei tiennyt.

Menen N:n kanssa ensi viikolla syömään italialaisittain. On kuulemma ihan aito chef Saapasmaasta. N käy salilla monta kertaa viikossa, että piti oikein räknätä, minä päivänä on yhteisaikaa. Löytyihän sitä ja niin käymme tutkailemaan italialaisen keittiön antia.

Helsingin Sanomissa oli juttu maahanmuuttajian ihmetyksien kohteista Suomessa. Yksi niistä liittyy naisten salilla käymiseen ja lihasten paisuttelun himoon. Ei heidän kotimaassaan. Onhan kansanedustaja Kike Elomaallakin varmaankin yhä massaa lihaksistossa, vaikka aktiiviura silllä alalla ohi. Minä tykönäni hiukan kammoksun naisten pullistelua kropassa. Mutta en nyt sen takia pelihousujani revi. Siitä vaan.

Stockmannillekin (sille oikealle) minulla olisi asiaa. Ja kohtapuoliin tarvitsen kahvikapseleitakin Nespressosta, joka toimii tavaratalon suojissa. Kotikulmilla vilkaisin Stockmannin sivuliikkeessä käsilaukkuja ja yhteen ihastuin. Onneksi tuli vilkaistua hintalappua. Hintaa oli ja ihan liikaa. Toista tuhatta euroa. On minulla kallis maku, täytyy sanoa. En muuten sitä ostanut. Panin suurta kaipuuta tuntien laukun takaisin paikalleen ja lähdin huokaisten pois. En edes vilkaissut taakseni. Ajattelin sitä laukkua koko  loppupäivän.

MÄRKÄÄ RÄNTÄÄ, LOSKAA

 Kyllä oli märkää. Kävin kaupassa, Pakko ei ollut, enkä edes tykkää loskakelistä. Hypin, harpoin, kiersin ja laskettelin mielessäni ärräpäitä. Isoja lammikoita, jopa pienen pieniä järviä joka puolella. Sulavaa lunta, liriseviä puroja ja aika ajoin taivaalta tipahteli vuoroon vettä ja räntää. Katselin jo ostoskeskuksessa paikkaa, johon voisin ryömiä yöksi. Kotiin oli tultava ja samojen ärräpäiden saattelemana sen tein

Taloyhtiö vaihtaa palovaroittimet. Minä vaihdoin teleoperaattoria ja pitää vaihtaa uusi SIM-kortti. On vaihtamisen aikaa. Ensi vuonna palovaroittimet kuuluvat taloyhtiöiden kontolle, eivät enää asunnon omistajalle. Kaksi päivää vahdittava, kun ei tiedä minä päivänä asentaja tulee. Tulee, vaikka en olisi kotona. En tykkää siitäkään, että vieras ihminen käppäilee kodissani ilman valvontaani.

Joulu on nyt poissa. Parvekkeen kuusi on kallellaan nojatuolissa odottamassa pääsyä laatikkoon ja kaappiin. Pakastimessa on vielä porkkana- ja lanttulaatikkoa sekä pala Cittarin kinkkua. Syön joskus, mutta en ajattele joulua.

A on pyörtynyt suihkussa ja K keittiössä. Mistä nämä ykskaks tulevat kohtaukset oikein ilmestyvät?  Minun mieheni pyörtyi Marseillessa hammaslääkärin tuolissa, kun menimme pyytämään hammaslääkäriltä palvelua, että poistaisi mieheni tikit pienen leikatun patin päältä. Itse operaatio tehtiin Helsingissä. Eikä sitä suorittanut hammaslääkäri. Minä olen kuulemma pikkutyttönä pyörtynyt saunassa tai olikohan se sittenkin äitini? Jutusta on kaksi tarinaa. Saunapyörtymisesssä on se huono puoli, että on mahdollista pyörtyä kiukaan päälle. Voi tulla ikävät jäljet. Elokuvissakin pyörrytään ja usein hollilla on komea mies ottamassa vastaan vetelää naista. ja kantaa lepäämään.

USAn tuleva presidentti on kaupoilla ja kohteena on Grönlanti ja Panaman kanava. En usko, että kumpikaan paikka on myytävänä. Hän tahtoo laajentaa valtaansa ja maataan, panna vähän maailman karttaa toisen näköiseksi. En viitsi tässä kertoa, mitä mieltä minä olen tästä ostoyrityksestä. Olen N:lle kertonut.

TULI VUOSI 2025

 No niin, vuoden vaihtuminenkin on ohi. Suoritin sen omalta kohdaltani nukkumalla. Vuosiin  en ole enää viitsinyt ottaa uutta vuotta vastan valveilla. Nekin ajat ovat reippaasti  takana päin, kun meillä oli aina Sylvesterin päivänä vieraita. Lautasten alla pöydällä rapuaterian jälkeen oli esineitä, jotka kertoivat tulevan vuoden onnellisista tapahtumista aivan kuin tinan valaminenkin, joka kuului ohjelmaamme. Ravut olivat kesänaapurin poikien ravustamia ja niitä panin pakkaseen  uuden vuoden pippaloita varten pari sataa. Olivat hauskoja vuosia, muistelen lämmöllä.

Vuosi 2025 toi tullessaan talven. Vallan pakkasta ja lunta myöten. Minähän en tietenkään tykkää, mutta minkäs teet.Pähkäilen justiinsa nyt, lähdenkö asioille vai enkö lähde. Ruoan puolesta ei ole tarvetta, mutta tuikut alkavat loppua ja voisihan tuota muutakin kynttiläpuolta päivittää. Olen ahkera polttaja. Varsinkin nyt, kun taloyhtiö pani minut palelemaan alentamalla huoneistojen lämpötilaa. Ilon pilaaja!

N soitti ja loppiaisen jälkeen palaamme asiaan koskien tapaamistamme. Muutama onnellisen uuden vuoden toivotus tullut puhelimitse ja sähköpostina. Minäkin tehnyt samoin. Aloin riisua joulua. Enää yksi ikkunavalo, muutama tonttu ja pieni joulukuusi. Parvekekuusi saa vielä olla jonkun aikaa, kunhan tarkenen sen mennä poistamaan. Ei ole iso juttu.

Rupesin lukemaan iltojeni ratoksi Yeatsia. Irlantilainen Nobel-palkittu runoilija syntyi Dublinissa 1865 ja kuoli 1939 Ranskassa. Hän oli sitä mieltä, että "jos ihminen ei elä sieluaan täydeksi, hän joutuu kuoltuaan levottomana vaeltamaan, saamatta haudan lepoa ja rauhaa." Luulen Yeatsin saaneen levon. Keijukaiset, haltijat ja "muu alisen maailman pikkuväki" olivat runoilijalle tärkeitä. Ollessani Irlannissa toivoin kovasti näkeväni edes yhden leprekoonin eli maahisen ja ehkä olisin saanut kolme toivettani todeksi. En tavannut ainuttakaan. Eikä tavannut eräs tuttavanikaan, joka oli asunut vuosia Irlannissa. Heitä näkee hyvin harvoin.

Jos nyt vaikka kuitenkin rohkaistuisin ja reipastuisin niin, että painun pakkaseen. Hyvä ajatus!