LUKEMISESTA

 Kirjakauppa on sellainen laitos, jonka harvoin pystyn kylmästi ohittamaan. En nytkään.  Menin sisälle. Olen lukenut useita Miika Nousiaisen kirjoja ja nyt ostin jälleen yhden Ratakierros. Mutta Anna-Leena Härkösen teoksia en ole lukenut koskaan.  Ostin hänen Huomenna hän ei tule. Tiedän Beckettin näytelmän, jossa Huomenna hän tulee. Ehkä sen takia Härkösen kirja alkoi kiinnostaa. Oikeastaan ihastuin heti muutaman sivun jälkeen. Kirja kertoo kaltaisestani leskirouvasta Elsasta huumorilla höystettynä. Meitä yhdistää leskeyden lisäksi italian kielen opinnot sekä pessimistinen ystävä. Riitta kertoo sairauksista, omistaan ja muiden. Hän herää eloon heti, jos Elsa kertoo omista huolistaan. "Riitta suhtautuu kuulemaansa kuin saisi lahjan". Minun ystäväni suhtautuisi aivan samoin, jos huolistani kertoisin. Pidän suuni supussa.

Uunijuurekseni, joita kerroin tekeväni, onnistui hienosti. Tosin siinä oli paljon muutakin kuin juureksia. Lehtikaalia, varsiselleriä, paprikaa, chiliä ynnä muita maan päällä kasvaneita. Pahuksen hyvää, vaikka itse sanonkin. Tuli niin suuri pellillinen, että riitti moneksi päiväksi. Pakastimeen en pannut. Sinälläänkin syötynä mainio kasvisateria.

Sitten tämän syksyn puheenaiheeseen TTK:hon. Minusta tanssiparin pudotuksen äänestäminen katsojien kesken on päin honkia. Kuinka moni arvostelee itse tanssia? Ääni annetaan sukulaiselle, läheiselle, työtoverille, naapurille, muuten vaan mukavalle ihmiselle, parin pukeutumiselle, sympatian tunteelle jne. Tanssin ammattilaisen ääni olisi tärkein, koska tanssistahan tässä on kysymys. Vai mitä? No, näillä mennään ja yleisön sana määrää. Sitten rähistään, että väärä tanssipari putosi.

Takaisin kirjailija Anna-Leena Härköseen. Olen nyt lukenut montakin lukua, enkä enää hehkuta alun tapaan. Alkoi tulla naisjuttuja, kuka hoitelee kenetkin jne. Naisjuttuja saa toki olla, mutta huumorin pohjalta mieluummin. Makuukammarijutut, riidat ja avioerot eivät ole minun heiniäni. Romantiikka on sitten  erikseen, vaikka tyttöromaanien vaaleanpunainen maailma on kaukana takanapäin minulla. En enää lue Pikku naisien elämää kyyneleet silmissä, enkä hehkuta maailmaa, jota ei enää ole. Siitäkään huolimatta, että olisin tahtonut elää 1800-luvulla Helsingissä. Nälänhätää ottamatta huomioon, se oli minusta hieno vuosisata Venäjän alaisuudesta huolimatta. Oli mahdollisuuksien vuosisata, kehityksen aikaa, uudistusten aikaa. Esimerkiksi pääsi junalla Helsingistä Hämeenlinnaan! Öljylamput alkoivat olla historiaa. Napattiin valo nappulasta. Voitiin käydä Ekbergin kahvilassa. Voidaan yhä.

LÖRPÖTTELYÄ

 S kävi ja laittoi läppärin sekä tv:n kuntoon niiltä osin, jotka kaipasivat apua. Ilman S:ää en tulisi näissä tekniikan asioissa toimeen. Sitten juteltiin ja juotiin mukilliset kahvia. Päivä oli oikein rattoisa,  josta herui hymyä vielä seuraavanakin päivänä.

Lähdin kauppaan. Ajattelin tehdä uunijuureksia. Hallissa kuulin ikävän asian. Eräs kauppias lopettaa. Mistä hiivatista ostan sitten omenani? S-marketissa on vain Coopia ja se tietää ulkomailta tuontia. Vaikka ovathan Jonagolditkin hyviä. Omena on sellainen, jonka lääkärinikin hyväksyy. Banaanit ja viinirypäleet ovat pannassa aivan varmasti. Sokeria on kaikkialla, huomaamattomissakin paikoissa. Kauppareissulla piti katsomani uutta puhallinlämmityslaitetta. En katsonut. Vielä. Ennen pakkasia on katsottava, koska muutkin heräävät sen tarpeellisuuteen. Moni on kaltaiseni vilukissa. Taloyhtiöt ovat suurelta osin säästölinjoilla. Ennen asunnossani oli ihanan lämmintä. Oli yöpaitailmaa koko päivän vaikka. Nyt on öisinkin villaa yllä. Onneksi olin tallettanut vuosia sitten vakuumpakettiin paksun untuvapeiton, joka heti säästön ilmaannuttua oli avattava tiiviistä olinpaikastaan esille. Muistin heti erään itävaltalaisen hotellin, jossa kerrottiin heidän untuvapeittojensa olevan Grossglocknerin korkuisia. Melkein olivatkin. Ja niin on omanikin.

Tässä kuussa päättyy kesäaika. Viisareitten siirtely on ihan hullun hommaa. Mukana on kuitenkin oltava. Onneksi ei ole sentään  kymmenittäin kelloja kotona. Yhden kohdalla on kiivettävä tikkaille. Kello on keittiön seinällä oven yläpuolella. Tulee pyyhkäistyä pölyt samalla.

Enemmän ja enemmän keltaista väriä luonnossa. Parempi sekin kuin tuleva kaljuus. Takin olen vaihtanut jo paksumpaan. Jotkut ihmiset edelleen sinnittelevät kesävermeissään. Minulla on jo käsineetkin. Tänään pitääkin kurkistaa partsille, katsastaa ruusubegonian vointi. Öisin hiipii viileys jo lasienkin taakse. Kanervia en hanki vaivoikseni. Lyhdyt kelpaavat. Tulkoon talvi. Nyt alan pilputa juureksia.

HEVOSIA EI OLLUT MARKKINOILLA NAURAMASSA

 Terveisiä kansainvälisiltä markkinoilta. Saksalainen brezel, oliiveja kreikkalaisen myyjän maun mukaan, tamperelaisia vatruskoita ja sultsinoita, italialaisia juustoja ja salamia ynnä muita herkkuja. Aurinko paistoi ja Hakaniemen tori koki uuden  syntymisen näiden  muutaman päivän kestävien markkinoiden mukana. Muutenhan siellä on torikojukato. Suomen kielellä ei oikein pärjännyt ja niin piti kaivaa kauan hiljaa olleen se osa aivoista, jossa englannin kieli on muhinut.

Kielistä puheenolleen, luen taas Janne Saarikiven kirjaa sanoista, joita kirjoja minulla on kolme ja yhdessä Saarikiven omistuskirjoitus. Eläinten sielunelämä on kesken ja lukemisesta pienellä tauolla. Stockmannin ja muutaman muun liikkeen Hulluille päiville en aio. Vuosiin en ole enää vaivautunut. Muut tungeksikoon. Mutta, kuten olen jo kehuskellut, Ateneumiin aion. Ehkä jo ensi viikolla.

S tulee keskiviikkona läppärini kimppuun. Windows 10 kaipaa selvittelyä. Muuta tekemistä en olekaan kalenteriini merkinnyt. Lääkäriä olin tapaamassa. Uusi pari reseptiä, joihin ei kunnallinen puoli tahdo puuttua. Jäähyväiset käyn sanomassa joskus helmikuussa, jolloin tohtori nyt ehkä aivan lopullisesti siirtyy eläkkeelle. Olemme näitä hyvästejä jo sanoneen ainakin vuoden verran. Ei tahdo työpaikka luopua tästä lääkäristä helposti. Pidetty kaveri.

Nyt koivuissa enemmän keltaista. Ja vaikka aurinko  paistaa ja asteita mukavasti, tuntuu ja tuoksuu syksylle. Aamuisin todella viileää. Palelin roskiskeikalla. Edelleen pitää kulkea pitkän kautta, kun osa pihaa aidattu maalämmön asentamisen takia. Vielä ei haittaa yleinen kävelytie ja loppumatka nurmikolla, mutta jos tulee lunta, vaikeutuu. Olisi pitänyt jättää asukkaille pieni kulkutie työmaan halki. Ovat muuten tulleet töihin taloyhtiöömme Oulusta asti.

Nyt menen herkuttelemaan markkinoiden brezelillä. Ihania ja epäterveellisiä suolarakeita päällä runsaasti. Kahvin juonti aiheuttaa ihmiselle kolesterolia, kertoo HS. Tokihan tuo on elimistölle välttämätön  rasva-aine ja kroppa tuottaa sitä ihan itsekin, mutta, kuten niin monessa, liika on aina liikaa. Kahvin lipittäjät ovat vaaravyöhykkeellä. Juon aamulla ja joskus iltapäivällä.

 

KIPU JA TUNTEET

 Tuntevatko kalat kipua jouduttuaan ihmisen ongen koukkuun? Entäs ravut, kun ihminen on pannut ne kiehuvaan veteen? Kun meillä pidettiin rapukestejä aina Sylvesterin iltana, en koskaan ollut keittiössä puolison valmistellessa ateriaa. Mutta söin rapuja suurella halulla. Luen kirjaa eläinten tuntemuksista eri tilanteissa. Peter Wohlleben Eläinten salattu elämä (Gummerus 2018). Tutkimukset osoittavat kalojenkin tuntevan kipua siinä samassa kuin ravut. Mitenkäs on matoraukan laita kun sitä työnnetään koukkuun?

Ei ihminen tokikaan ole ainoa ,joka keskushermoston kaltaisten rakenteiden avulla voi kokea  intensiivisiä ja tietoisia tunteita, sanovat tutkijat. Alkaa hirvittää kaikenlainen ruoka lautasella. Joku on joskus ollut sitä mieltä, että kasvitkin tuntevat kipua, kun niistä tehdään aterioita. Katkaistaan kylmästi ryytimaalla. Kukat maljaksossa ovat saaneet kokea kovia, kun ne on otettu maasta ihmisen iloksi. Miten tässä nyt voi elää ollenkaan eteen päin?

Windows 10 tuottaa huolta, kun sen tuki päättyy ensi kuussa. Otin jo yhteyttä tutulle tietokone-ekspertille.Tulee katsomaan, voiko koneeseeni vaihtaa uudemman vai joudunko ostamaan taas läppärin. Kehitys kehittyy ja tuo tullessaan kaikenlaista ylimääräistä harmia. Ennen kun oli kynä ja paperia, ostettiin vain uusi kynä ja paperia.

Syyskuukin vaihtuu lokakuuksi tuota pikaa. Irvistelevät kurpitsat ilmestyvät halloweenin aikaan ja sitten onkin joulun vuoro. Ja justiinsa pasteerailtiin hellesäässä ihan mekkosillaan. Vuosi kuluu pian ja kaikki alkaa alusta. Olen optimisti.

Jatkan lukemista eläinten tunteista, syön kasviksia ja kalaa, lihaakin, hedelmiä, vaikka jälkimmäisetkin kärsivät, kun ne irrotetaan kasvualustastaan ja puraistaan. Ostin kotimaisia luumuja. Ovat kipossa, mutta kyllä minä kaiken kärsimyksen uhallakin aion pistellä ne poskeeni.

ENSIKÄYNTI PRISMASSA

 Koskaan en ole ollut ostoksilla, enkä muutenkaan, Prismassa. Nyt olin ja ällistyin. Kooltaan iso kuin mikä, tavaravalikoimaltaan vallan mahtava. Tein ostokset, mutta aikaa meni, kun en tuntenut paikkoja ja tiennyt mitä missäkin on. Onneksi näin yhden myyjän, jolta kysyä. Ei lähtenyt saattamaan kuten minua lähempänä olevassa Citymarketissa tapana on. No, olen fiksu ja löysin sen mitä etsin ja sieltä, minne myyjä sormellaan osoitti. Ikävä jälkikaiku jäi siitä kauppareissusta. Hukkasin uudehkon sateenvarjoni, joka oli sellainen auki ponnahtava pienikokoinen. Harmittaa. Ostin uuden ja senkin kaupasta, jossa ylen harvoin asioin. Tokmannilta. En tykkää nimestä. Ilmeisesti aivan tarkoituksellisesti valittu muistuttamaan Stockmannia. Aikoinaan käytiin "Tokmannista" oikeutta, mutta Stockmann hävisi taiston.

Viime yönä en nukkunut pätkääkään, eikä Tokiosta näytetty mitään urheiluakaan. Luin Kati ja Jari Tervon kirjaa Ukosta. Ukko on koira ja ohittanut jo pentuaikansa. Siitäkin ajasta olen lukenut Tervojen kirjan. Koirat ovat minulle läheistä väkeä. Omiakin ollut joitakin. Puoliso tahtoi vielä yhden ollessaan jo pyörätuolissa, mutta kieltäydyin hankkimasta. Mahdoton ajatus hänen sairautensa takia.

Juttelin puhelimessa N:n kanssa. Emme ole vähään aikaan tavanneet ja nytkin se jää, koska hän menee Viroon saamaan hellittelyhoitoja. Minäkin joskus täällä Suomessa, mutta aikaa siitäkin vierähtänyt. Äitini oli ahkera kylpylöissä kävijä ja olin tietysti mukana. Muistan olleeni vähemmän innostunut makaamaan isossa savikääreessä. Hieronta sen sijaan tuntui mukavalta. Voisin helposti ajatella meneväni vieläkin. Kaikenlaista pyörii mielessä, mutta toteuttamisen kanssa on sitten jo niin ja näin.

Tänään taas jännän äärellä Tokiossa. Jo ihmisten aikaan keskellä päivää. Aika Tokion stadionilla kuusi tuntia edellä, jotta ehtoota kohti siellä. Lounas pakastimesta, koska en ehdi itse laittaa. No, tämäkin itse tehty joskus, marokkolaista broileria kuskusin kanssa.

Vaikka Espanjassa olen käynyt muutaman kerran, en kertaakaan härkätaistelussa. Rondassa kyllä tyhjällä areenalla ja sekin hiukan kammotti ajatellessani niiden satojen eläinten hurjaa tappamista. En tiedä, tapetaanko härkä vielä, onko sallittua. Hemingway kirjoitti kirjan tästä lajista "Kuolema iltapäivällä". Olen senkin joskus lukenut. Tuskin menisinkään katsomaan  härkätaistelua, tapetaan sitten härkä tai ei. Mutta ymmärtäisin tämän ikivanhana traditiona ja kansallisjuhlana, matadorin urhokkaana esiintyjänä, espanjalaisten rakastamana taistelijana, joka vie aina plazalla voiton. Muleta ja miekka ovat ne viimeiset välineet, jotka härkä näkee. Sitten pisto lapojen väliin.

URHEILUA, URHEILUA, ENEMMÄN URHEILUA

 Tässä minä taas kirjoittelemassa yleisurheilua silmät ja korvat täynnä. Katselen tv:stä jopa öisin, kun ei nukuta. Kuuden tunnin ero Tokion hyväksi panee livekatseluajat hiukan omituisiksi suomalaisen kannalta. Riemua mikä näkyy urheilijalla ollessaan paras on hauska seurata, Niin vilpitöntä ja aitoa iloa. Joskus se laantuu jonkun toisen viedessä parhaana olemisen. Urheilumaailma on kovaa.

Pikkuhiljaa tässä muuten mennään suurempia kokemuksia vailla. Kauppareissut, lukemista ja nyt yleisurheilua. Siinä se. Pakastimeen on saatava tilaa että voi panna uutta. Syömällä saa. Tänään omena-kaali-lihalaatikkoa. Seuraavaksi siirryn taas wokkailun pariin. Gong bau-kanaa tai puuhun kiipeävät muurahaiset tai jotain muuta eksoottista.

Tuulee niin turkasesti. Puut notkuilevat pihalla, koivuista satelee keltaisia lehtiä. Edelleen on roskismatka hankaloituneenaa. Taloyhtiö siirtyy maalämpöön ja osa pihasta kahden talon yhtiössö on suljettu. Minäkin vien roskani yleistä jalkakäytävää pitkin, josta käännyn nurmikolle kohti roskiskatosta. No, ei tämmöinen kurvittelu enää kauaa kestä. Saavat energiakaivot kaivettua.

Helsingin uuden taidemuseon nimi sai kuopiolaiset takajaloilleen. Heillä kun on jo Kumma-niminen museo. Helsingissä lohdutettiin, että Kumma-nimi on arkkitehtien antama työnimi. Lopullisesta ei ole vielä edes päätetty, eikä se tule olemaan Kumma. Museota ei ole vielä aloitettu rakentaa. Vasta piirustuspöydällä valmiina.

Odotan kärsimättömästi Ateneumin uutta näyttelya Gallen-Kallela- Klimt & Wien, joka avautuu 26.9. Gustav Klimt on yksi mielitaiteilijoistani. Minulla on Suudelma Prahasta ostetun maljakon kyljessä ja kahvimukeissa kuvia hänen julisteistaan. Kirjakin taiteilijasta hyllyssä. Olen näyttelyissä Euroopassa katsellut hänen töitään suuren ihastuksen vallassa. Nyt näen niitä Ateneumissa.

Pitää pukeutua. Kohta alkaa Tokion jo kilpailluista lajeista kooste ja vähän  myöhemmin saamme nauttia illan livenä. Kello juuri nyt Tokiossa  neljän kieppeillä iltapäivällä.

SUU MAKEAKSI

Olin koko eilisen päivän  suorastaan hämmästyttävän uuttera. Ahersin kaikenlaista ja loput lauantaista nautin tekemättä yhtään mitään.. Tennistäkin tv:n myöhäisillassa. Olin viikolla ostanut  Hakaniemen hallin karkkikaupasta polka-karkkeja, joissa valkoisia ja punaisia viiruja, maku piparminttuinen. Sorruin saman tien hallissa myös taas kerran herkkuun, joka on bretagnelainen aamiaiskakku. En  voi sitä vastustaa. Viipaloin ja työnsin pakkaseen. Tällä menolla en ikinä pääse niistä kahdesta kilosta eroon, jota asiaa olen koko kesän työstänyt.  Vaikeata on, on se.

H:n kanssa juttelin puhelimessa. Ei mitään Turkin matkaa vähään  aikaan. Joskus talvella kuulemma. Turkissa en ole koskaan ollut. No, olihan sekin suunnitelmissa, mutta jää seuraavaan elämään. Istanbul olisi kiinnostanut. Kävihän Mika Waltarikin siellä vuonna 1948 ja kirjoitti kirjan. Oli ollut jo vuonna 1929 ja teki siitäkin matkasta kirjan. Matkakirjat ovat minua aina kiinnostaneet, kuten itse matkustaminenkin. Isälläni oli tapana lukea äidilleni  ääneen kirjoja ja niihin aikoinin maailmassa "löydettiin" kaikenlaista, paikkoja ja kansoja. Ne olivat tutkimusmatkoja, joita lapsena jännittyneenä minäkin kuuntelin. Kartoissa Afrikan kohdalla oli valkoisia länttejä, joissa ei kuulemma ollut kukaan ollut, eikä niistä tiedetty mitään. Sitten alkoivat kulkea maailmalla kaikenlaiset matkaajat levittämässä jumalansanaa pitkin tutkimattomia viitoja ihmisille, jotka eivät olleet valkoista ihmistä koskaan edes tavanneet, eivätkä kuulleet mistään valkoisten jumalasta. Joidenkin lähetyssaarnaajien kävi kalpaten, enkä uskonut silloin, enkä usko nyt, että käännytyksiä tuli. Herra Peppone ei nyt riemastu ja pane kommenttia tulemaan kidutusten eri tavoista, joita harrastettiin lähetyssaarnaajien kanssa. Uskottiin lujasti, että viidakon pikkukylässä porisi aina pata nuotiossa ja sanantuojia maustettiin syötävään kuntoon.

Illalla pitää ankarasti miettiä, kumpaa katseltavaa pidän tärkeämpänä, USAn avointen miesten tenniksen finaalia vai Tanssii tähtien kanssa ohjelmaa. Aluksi voin huoleti kallistua tanssimisen puolelle. Ohjelma uusitaan, mutta en tykkää uusinnoista. Ovat jo vanhaa kamaa.

Niin että tällaista taas tässä. Mukavaa sunnuntaita.

BAMBU

 Bambusta tehdään monenlaista hyödykettä. Minulla esimerkiksi on bambusta yöpaita ja leikkuulauta. Mietin vaan, että onko luonnon kannalta oikein käyttää bambua ihmisen tarpeisiin ja onhan joku bambu pois pandan ruokapöydästäkin. Kysyin kassalta maksaessani leikkuulautaa, onko se puuta? Kassa sanoi olevan ja oli kovasti väärässä. Bambu luetaan heinäkasveihin. Tietysti olisi kuulostanut hiukan omituiselta, jos hän olisi minulle kertonut leikkuulaudan olevan heinää. Kotona tutkin pientä lappua teksteineen, joka oli laudassa kiinni ja lappu kertoi laudan olevan tehty Kiinassa. Missäpä muualla? Kyllä bambua maailmassa riittää, sillä tämänkin leikkuulaudan materiaali alunperin on voinut lykkiä metrin pituutta päivässä.

Kynttiläaika. Koti kylmä ja minä palelen. Siis kynttilöitä palamassa. En vielä  viitsi ottaa käyttöön ostamaani lämpöpuhallinta. Kun olohuoneessa palaa seitsemän kynttilää, niin kyllä niistä lämpöä tulee tunnelman lisäksi. Mutta kevyt vaatetus on historiaa. Herttinen, kun kesä meni nopeaa vauhtia ohi ja loppuun.

Kotimaisia omenia täkäläisellä torilla niukasti. Vain melbaa. Ostin kolme. Suomalaiset omput ovat myöhässä ja vähänlaisesti tänä vuonna."Omenan kuoressa on reikä. Jos siihen painaa korvansa kiinni ja kuuntelee tarkasti, voi veden ja tuulen ääniltä erottaa astioiden helinää Toukka tiskaa." (Risto Rasa) Minä kuuntelen tänään melbaa.

Syksy on tullut. Ei voi muuta sanoa kuin laimeasti tervetuloa.

A VAI Ä?

 Nyt luettavana on Jari Tervon Pääskyt talvehtivat järven pohjassa. Kertoo Mikael Agricolasta aivan lapsuudesta alkaen. Eletään 1500-lukua. Outoja sanoja "nokkaloukkaus", "haistin", "paperisormi" jne. Oikeitako vai kirjailijan luomia? 

Enää ei sisällä tepsutella paljain jaloin. Ihan on pukeuduttava syksyyn. Mekkosillaan ei ulkona tarkene ja kesähatut pannaan pian talviteloilleen. Muutama päivä ja ollaan syyskuussa.  Semmoista tämä on täällä pohjolassa. Pihlajanmarjat jo punaisina pihalla. Kuitenkin vielä vahva kesäinen vihreä väri vallalla puissa ja maassa. Parvekkeella begonia yhä kukoistaa ja minttu keittiössä. Kanervia en hanki. Siis callunoita. K aina minua korjaa puhuessani kanervista, vaikka callunatkin kuuluvat kanerviin. Taloyhtiö päätti panna talon maalämmön piiriin. Aletaan porata energiakaivoja ja kulku pihalla supistuu. Melua myös on luvattu pikaratikan raidetukitöistä kaupunginosassamme. Ratikan raiteet suhteellisen uusia ja nyt jo tuetaan. Ennen kaikki tehtiin kestämään.

Tänään  käyn kaupassa. Joitakin ruokatarikkeita tarvitsen ja onhan mukavaa myös katsella elämää oman kodin ulkopuolella. Jonkunlainen ranskalaispuoti ilmestynyt ostoskeskukseen. Tosin erään pullavadin vieressä luki "leivottu Sörnäisissa". Pitääkö olla a:lla tai ä:llä sana "Sörnäinen". Tästä on vuosikaudet väännetty kättä stadilaisten keskuudessa. Kielikorva kallistuu ä:n puolelle. Minä käytän useammin kuitenkin a:ta. Entäs kotoisampi "Sörkka", a vai ä?

HS kertoo tänään Ranskassa käytetyn huomattavasti vähemmän kännyköitä kuin meillä täällä. Alle 12-vuotiaille eivät vanhemmat hanki moista vempelettä ja isompienkin kesken sitä ei kaikilla ole aikuiset mukaan lukien. Lapsilla on muuta tekemistä kuin tuijottaa puhelinta ja siinä muun tekemisessä ovat aikuiset mukana. Ruokapöydässä  ei tule kuuloonkaan, että joku, lapsi tai aikuinen, räpläisi puhelintaan. Se olisi ennen kuulumattoman epäkohteliasta. Tästä voisimme täällä ottaa oppia. Olen ollut kutsuttuna lounaspöydässä ystäväni kotona, jolloin molemmat vierustoverini näpläsivät puhelinta, joka toimenpide ei katkennut edes pannessa ruokaa suuhun. Mihin ovat kadonneet hyvät tavat?

KESÄ TULI JA SE MENI

 Tulla tupsahti lauantai. Viikko mennä hurahti melkein huomaamatta ilman mitään suurempia tapahtumia täällä kotikulmilla. Espan lavan musiikkia en sitten koko kesänä ollut kertaakaan kuuntelemassa. Ihmettelen vain että miksi noin kävi. Nyt on kesä aivan lopuillaan ja ilmatkin ikävästi viilenneet. Öiksi piti jo kaivaa esiin paksumpi peitto. Torin mansikkarouva ihmetteli, missä olen piileskellyt koko kesän ajan, kun niin harvoin enää käyn. Vähemmän olen syönyt mansikoita kuin ennen. Mistä lie tuokin johtunut? Nyt on kotona sentään jonkun verran kuten myös kotimaisia luumuja.

Potter-kirjan luin loppuun. Harry oppi hienosti lentämään luudalla Tylypahkan opettajien ohjaamana.  Tämän jälkeen siirryin sulavasti takaisin naurun ja komiikan pariin. Vieläköhän  suomalaiset nauravat humalaisen toilailuille? Entäs uimalaitoksen pellehypyille? Onko piereminen ratkiriemukasta? Minua nämä eivät ole koskaan huvittaneet. Henri Bergsonin Nauru-kirjan komiikan tutkimukset ovat ilmestyneet ensimmäisen kerran vuonna 1899. Sen jälkeen tutkimukset ovat muuttuneet ja huumorin analysointi saanut modernimman otteen.

Tänään aion imuroida. Kerään voimia. Pakastimesta lounas ja jälkiruoaksi  joku hedelmäsmoothie. Ehkä vielä pieni kupponen kahvia ja Madeleine-leivonnainen. Näiden rehkimisten jälkeen voinkin ottaa rennosti. Ehkä soitan ystävälleni Ouluun, jota en ole henkilökohtaisesti vuosiin tavannut. Ennen muinoin kävimme visiitissä vuoroin melkein jokaisena kesänä. Nautin suunnattomasti pitkästä ajomatkasta Ouluun. Yleensä sen pistelin yhtäkyytiä välillä vain kerran tankaten. Kuutisen tuntia siihen suunnilleen meni. Pitkät ajot ovat aina olleet mieleeni. Kun puolison kanssa lähdettiin Travemünden satamasta etelää kohti, minä ajoin. Kun ei oltu omalla ajoneuvolla, vuokrasin auton ja taas olin ratissa milloin missäkin maassa. Ihania aikoja!

Ei, nyt on alettava tähän taas uuteen päivään ja lupaamaani  työn touhuun. Että tämmöistä.

MAANANTAIN JUTUSTELUA

 Vein eilen taas kirjoja kirpputorille ystävälleni. Joukossa oli yksi kirjailijan omistuskirjoituksella oleva kirja, josta mainitsin, että voisi yrittää panna hinnan päälle yhden euron nimikirjoituksen takia. Minähän en näistä myynneistä tienaa senttiäkään, kunhan teen hyllyssä tilaa uusille kirjoille. Vähän aikaa juteltiin niitä ja näitä ja sitten menin ruokakauppaan. Tuntui hassulta, kun oli sunnuntai, enkä yleensä ostoksilla käy viikonloppuisin. Kaupassa oli rauhallinen meininki, aivan erilainen kuin arkena.

Illemmalla jatkoin Potterin lukemista ja ykskaks siirryin neiti Marplen viimeiseen juttuun, jota en muistanut aiemmin lukeneeni, vaikka olen luullut kahlanneeni kaikki Christiet läpi. Pidän enemmän yksityisetsivä Poirotista ja hänen harmaitten aivosolujensa työskentelystä. Paras Poirot mielestäni elokuvissa on David Suchet.

Tänään kotona ja ainoa puuha luultavasti kahvikoneen kalkin poisto. Ilmoitti valolla ja arvasinkin käytön perusteella, että aika on. Muun ajan olen suunnitellut luppoajaksi. Ehkä panen vitamiinimaskin silmien alle. Tuote näkyy tulleen Espanjan Barcelonasta, jossa en ole ollut. Mieli tehnyt ennen kaikkea Antoni Gaudin luomusten takia. Eikös Barcelona ole se kaupunki, jossa alkuasukkaat eivät tykkää joka paikkaan tunkevista turisteista? Ymmärrän tympääntymisen hyvin. Minäkin hermostuisin, jos Helsingissä tramppaisi miljoonittain väkeä kuluttamassa paikkoja. Eivätkä kaikki turistit ole edes siivosti käyttäytyviä. Roskataan ja tehdään ilkivaltaa ottamalla mukaan "matkamuistoja". Venetsiasta kaupungin omat asukkaat ovat alkaneet muuttaa muualle turistitulvan vuoksi. Minun ollessani  siellä, kaikki oli vielä leppeää ja kunnioittavaa. Mutta Pyhän Markuksen torin kahvilan kahvi maksoi hävyttömän paljon ja nykyisin kuulemma vieläkin enemmän. Kannattaa mennä sitä nauttimaan hiukan sivummalla olevaan cafeteriaan.

Tuulettimet pitää panna taas talviteloilleen. Otinkin jo keittiöstä ja ostin Horstin tekemään siniseen maljakkoon valkoisia kukkia, jotka voi hyvin kuivata. Keräävät pölyä, sanovat siivousintoilijat. No, ei niitä ole tarkoituskaan pitää vuosikausia.

Olen vielä yöpaidassa, että alkaa olla suihkun ja pukeutumisen aika. Mukavaa alkanutta uutta viikkoa.

OIVASSA

 "Mä Kolmatta linjaa takaisin kuljen kerran. Ja rahaa on. Takaan sen..." Näin lauloi Fredi ja minäkin olisin voinut  eräänä päivänä, mutta kun en osaa laulaa. Pääsin vihdoin ja viimein Oivaan lounaalle N:n kanssa. Alusta loppuun itsepalvelua, joka ei saa minulta pisteitä. Ruoka kaikkine lisukkeineen oli aivan maltillisen maittavaa. Asteikolla 1-10 jossain 4 tai 5 paikkeilla. Ravintola on siisti. Minulla ei ole verrattavaa aikaa ennen sen remonttia, koska en ole Oivassa aiemmin ollut. Suosittu se on, ruokailijoita koko ajan. Ikärakenne enemmänkin seniorikansalaisten puolella. Asiakkaiden kannettava itse myös käyttämänsä astiat pois. Eikä vain kannettava. Pitää lajitella. Pöydän päällä nurkassa isoja laatikoita, joiden kyljissä luki mihin lootaan pannaan mahdolliset jätteet ennen kuin pääsee lautasista ja laseista eroon. Hiukan ällöttävää kauhoa ylijäämät oikeaan paikkaan. En tykännyt. No, nyt olen nähnyt tämän laulunkin arvoisen paikan, mutta ei ole houkutusta mennä uudestaan.

Oli vielä oikein kunnon mekkoilma. Eikä isommin tuullut, että hattukin pysyi päässä pitelemättä. Kuten ainakin stadilaiset tietävät on Porthaninkatu mäkeä. Oiva on Kolmannen linjan ja Porthaninkadun kulmassa. Jokainen katu mennessä on ylämäkeä. Jos ei olisi liikennettä, olisi hulppeat kelkkamäet talvella.

Ateroituamme lähti N omille teilleen ja minä omilleni. Minun kohdallani tarkoittaa menemistä Hakaniemen kauppahalliin ostamaan Madeleineja. Nyt onnisti. Lähetys Ranskasta oli juuri tullut. Söin kaksi  ja loput pakastin. Madeleine-leivonnaiset tulevat Ranskan Saint-Philibertista, joka on  Bretagnen alueella ja Bretagnessa oli kirjailija Outi Nyytäjällä vuosikaudet talo, jonka elämästä hän kirjoitti humoristiseen tapaansa kirjoja. Saint-Philibert tarkoittaa myös Pyhää Philibert jumiegeslaista, joka oli apotti 600-luvulla. Terveisiä apotti Saint Pepponelle Järkkyneen mielen luostariin!

Potter-kirjassa olen jo siinä kun Harry on päässyt noitien ja velhojen opinahjoon Tylypahkaan. Juna lähti laiturilta yhdeksän ja kolme neljännestä King´s Crossin asemalta. Harrya jännitti ja muitakin, jotka olivat menossa samalla junalla kouluun. Vielä ei ole taikoja opetettu, mutta pian. Minuakin jännittää.

KAUPUNGILLA

 Yhtäkään kirjaa en ole hänestä lukenut, en liioin nähnyt ensimmäistäkään elokuvaa. Mutta kuullut olen sitäkin enemmän. Hän on Harry Potter. Ostin kirjan Harry Potter ja viisasten kivi. Se onkin Potter-kirjoista aivan ensimmäinen. Olin kirjaostoksilla Rosebudissa tullessani kotiin kaupungilta. Kaksi muuta kirjaa ovat  Agatha Christie Neiti Marplen viimeinen jutttu. Kolmannen kirjan nimi Nauru ja se on filosofi Henri Bergsonin kirjoittama vuodelta 1899, jolloin se julkaistiin kolmena juttuna  Revue de Paris- lehdessä. Vuonna 1927 Bergson sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Vuosia sitten olin kuuntelemassa esitelmää naurusta, yleensä komiikasta. Vanhempieni ystävä teatterimaailmasta sanoi komiikan olevan näyttämölajeista kaikkein vaikein.

Olin siis kaupungilla ja se tarkoittaa että lähinnä Stockmannilla. Espan puistoon asti en päässyt. Herkussakin olin ja se oli todellinen herkku. Muistutti aikaa, kun se oli vielä Stockmannin omistuksessa. Kaikenlaista kotimaista ja ulkomaista mitä  ajatella voi makeasta suolaisempaan. En ostanut paljoa, mitä nyt muutaman heräteostoksen, joka oli suklaata, lusikkaleipiä ja marmeladikarkkeja. 

Stockmannin vaateosaston myyjä muisti vielä minut ja siitä tuli lämmin olo. Käynhän siellä nykyisin hyvin harvoin. Ennen se oli minun lähikauppani. Myös jo silloin kun asuin Töölössä. Metrossa kotimatkalla oli toinenkin lierihattunainen ja hän katsoi asiakseen hymyillä minulle. Olimmehan hattuihmisiä, melkein sielun kumppaneita. Minä hymyilin takaisin. Kotona lämmitin myöhäisen lounaan, joka koostui aasialaisesta kana- nuudelikeitosta, jonka olin kesäkuussa laittanut ja pakastanut.

Kömmittyäni illalla vuoteeseen harkitsin mitä uutta kirjaa aloitan ensimmäiseksi. Päädyin Harry Potteriin. Olin kertakaikkisen iloisesti yllättynyt, enkä ihmettele enää Potterin saamaa ylistystä ja kiinnostusta. "Viisasten kivessä" Harry joutuu pienenä vauvana vanhempiensa kuoleman jälkeen sukulaisperheen huomaan ja kuluu kymmenen vuotta ennen kuin Harrylle selviää, että hän on velho. Tässä kohdin kirjaa rupesi nukuttamaan. Panin kirjanmerkiksi K:n joulukortin ja vedin peiton korviin.

Tänään pysyttelen kotona ja seurana on tietysti Harry Potter.

HEUREKA !

 Nyt olen keksinyt, miten saan tilaa kirjahyllyyni. Eräs ystäväni on sunnuntaisin kirpputorilla pääsemässä omista ylimääräisistä tavaroistaan eroon. Olen vienyt hänelle kirjoja ja myyntitulot niistä menevär suoraan  hänen taskuunsa. Olen oikein tyytyväinen keksintööni. Voin nyt ostaa uusia kirjoja, eikä tarvitse miettiä, mihin saan ne mahtumaan. Valikoin myytäväksi sellaisia, joita en taatusti halua lukea uudestaan.

Olen ollut kovasti hissukseen, mutta nyt pian alkavalla viikolla on tarkoitus matkustaa Stadin oikealle Stockmannille ja jos vaikka samalla piipahtaisin Espan lavan katsomoon. Olisi ukulele-musiikkia tarjolla, mutta kun en siitä järin paljoa välitä, niin ehkä kallistun enemmän Kaartin soittokunnan puolelle. Kesää on vielä jäljellä ja juuri olen aktivoinut itseni menoon ja meininkiin..

Tein intialaista curryä ja siitä tuli mahdottoman hyvää. Maistoin vain ja sitten panin pakastimeen. Tänään paistoin wokissa kaikenlaisia vihreitä ja terveellisiä. Jälkiruoaksi mehujäätä, joka ei ole minun valmistamaani. Ihan lopuksi pieni kupposellinen kahvia ja ranskalainen keksi. Kiinnostiko ketään?

Ruusubegonia parvekkeella paisuu ja paisuu. Täyttää jo koko pöydän ja varistaa kuivat kukat partsin lattialle, kun olen liian laiska niitä nyppimään. Kastelen kyllä melkein päivittäin. En ole mikään viherpeukalo. Mökillä kokkeilin kaikenlaista. Tilasin Hollannista pampasruohoa kun esite lupasi hienon kasvun näilläkin leveysasteilla. Lupasi väärin, Ei kasvanut vaan otti ja kuoli hyvin pian. Muita kokeiluja näin eksoottisten kasvien kanssa en tehnyt, mutta kotoisempien kohdalla onnistuin erinomaisesti. Joskus tulee ikävä mökkiä ja järven rantaa, pihan ruohosipulia ja aitan vierustan ahomansikoita. Kerääköhän niitä enää kukaan ja panee ruohonkorteen?

Tänään liputettiin Tove Janssoni kunniaksi. Minulla on yksi hänen kirjansa Bulevardi ja muita kirjoituksia. Se ei ole Muumeista, enkä edes ole mikään Muumi-fani. Mitä ne japanilaiset oikein näkevät Muumeissa? Ovat kuulemma ihan hulluina näihin olentoihin. Kai sitäkin tykkäämistä on tutkittu.

Nyt hyvää viikonloppua.

SE VIILENTYI

Ihanaa, ilma viilentynyt! Piti ihan panna huutomerkki. Pilviä taivaalla ja aurinko piilossa. Hengitys kulkee, eikä otsa kerää hikipisaroita. Eilinen kauppareissukin tuntui oikein mukavalta. Tarvitsin curryyn aineksia.

Koulut alkavat jo tällä viikolla, mutta onneksi perunannostoloma on pian. Kevyt laskeutuminen koululaisilla ahertamiseen. Muistan omasta koulun aloittamisestani sen, kuinka tuntui mukavalta ihka ensimmäisenä vuotena saada postia, jossa luki "koululainen" ja sitten nimi. Olinhan jo iso tyttö. Koulu oli valmistava koulu Töölössä ja sen käytyäni jatkoin samaisen talon oppikoulussa. Voi hyvänen aika, kuinka tästäkin asiasta on aikaa.

HS kertoo, kuinka eräs venäläissyntyinen rouva ei ole saanut Suomeen oleskelulupaa, kun oli kerran kääntynyt autolla väärään suuntaan Helsingissä. Se oli kieltämisen peruste. Hänellä on puoliso ja tytär täällä. Aikamoisen heppoinen peruste ja minusta täysin idioottimainen. Toivottavasti Helsingin Sanomien kirjoitus auttaa ja rouva saa luvan jäädä Suomeen perheensä luo.

Elokuu tulla tupsahti aivan kuin varkain. Enkä minä ole mitään kunnon kesäistä edes saanut aikaan. Kaikki suunnitelmat ovat jääneet toteutumatta. Viitsimättömyyttä? Kyllä. No, on tässä vielä aikaa ryhdistäytyä. Tuttava, joka ei koskaan käy taidenäyttelyissä, oli ollut Ateneumissa. Kertoi sen ja sai minut ärtyneeksi oman saamattomuuteni takia. Olin tietysti iloinen hänen puolestaan, että taide oli puhutellut. Minä aloitin näyttelyissä käymisen vuoden vanhana äitini kanssa, joka oli opiskellut Ateneumin silloisessa taidekoulussa. Olin kuulemma ihan viisaan näköisenä katsellut taulua, kun äiti oli nostanut minut syliinsä ja esitellyt Akseli Gallen-Kallelan Poika ja varis-maalausta.

Koska ei tästä nyt tämän valmiimpaa tule, lopetan tähän ja toivottelen mukavaa elokuun alkua ja tätä tiistaipäivää.

OLISIPA HIMPUN VERRAN VIILEÄMPÄÄ

 Huomenna vietettäisi äitini syntymäpäivää, jos hän olisi elossa. Ei ole, jotta ei vietetä. Mutta terveiset lähtevät pilven reunalle. Nyt alkaa olla minullekin jo liian lämmintä. Vaikka tuulettimet pörräävät ja aamuisin on parvekkeen ovi auki ja vaikka olen tekemättä mitään, niin olo on nihkeää, eikä juuri mitään jaksa puuhailla. Oivaan menoa ei viitsi edes ajatella. Espan lavallekin ajattelin pistäytyä kuulemaan musiikkia, mutta olkoon sekin. Jääpalat kolisevat vesilasissa ja eilen väsäsin erilaisia juomia smootheista  slusheihin. Paksuun juomaan tarkoitetut pillit loppuivat. Pitää ostaa. Käppäilen kauppaan huomenna.

Ihmisiä hukkunut tavanomaista kesää enemmän. Osa ulkomaalaistaustaisia. Miten on uimataidon laita? Jos ei kotipuolessa asuttu veden äärellä, niin mitenpä sitä oppiikaan? Jos ei takapihallakaan ollut uima-allasta. Sitten vielä pikkulapset veden äärellä. Heitä kun ei ole valvottu ja nyt käydään keskustelua, kenelle kuuluu valvominen. Kännykkää näprääville vanhemmille vai uimavalvojalle? Tietysti vanhemmille. Kouluakin syytetään, jos lapsi käyttäytyy huonosti. Sekin homma alkaa kotoa. Syömäväineiden käyttäminen kuuluu opetella kotona, eikä vasta koulussa. No, vastuun ottaminen on meille itsekullekin joskus perin vaikeaa. Syytellään muita. Se on helpompaa.

Kävin pankin neuvontapisteessä saamassa oppia uuteen id-laitteeseeni, jonka käyttö on pakollista syyskuusta lähtien. Olin, ihme kyllä, saanut vehkeen aktivoitua ja olisin ehkä tämänkin tyhmyyden, jonka takia neuvontapisteeseen menin, saaanut itsekseni pois päiväjärjestyksestä, mutta olen kärsimätön luonne. Minulla on id-laite, kun en omista älypuhelinta, jolla nettipankkiin meno olisi helpompaa. Puhelimeni vaikuttaa siltä kuin että olisin sen hakenut jostain museosta. Sillä voi kuitenkin soittaa, näprätä tekstiviestejä ja siinä on taskulampun virkaa tekevä valo. Näistä huolimatta se saa kiusallista huomiota joskus jopa peittelemättömän halveksuntaan päin suuntautuvan ilmeen "näitä näppäinpuhelimia ei juuri enää käytetä". Olen yleensä kunnallisessa kulkuneuvossa ainoa, joka istuu tuijottamatta puhelinta. Aina mietin, miten kummassa tultiin aiemmin toimeen, kun puhelinkone oli vain kotona eikä mukana laukussa tai taskussa? No, nyt on jo lapsia, jotka eivät ole edes nähneet lankapuhelinta, joka oli pitkän johdon päässä kotipöydälle juuttuneen siinä visusti pysyen.

Kuumuudesta huolimatta teen tänään butter chickeniä. Alunperin intialainen ruoka  Onkohan kaapissa garam masalaa? Ruoillakin on englanninkieliset nimet, vaikka tämä ei kylläkään kovin innostavalta vaikuttaisi, jos puhutaan "voikanasta". Aloitan puuhastelun menemällä ensin suihkuun.

LÄMMINTÄ PIISAA

 Huh hellettä! Ensin paleltiin kymmenessä plus asteessa ja nyt hikoillaan kolmessa kymmenessä. Ei minua suuremmin tällainen kuumuus haittaa, mutta maratonia en lähtisi vetämään. Ja kyllähän lämmin tuli käppäillessäni eilen kauppaan. Ostoskeskuksessa sisällä oli viileää ja sen oli huomannut moni muukin. Istuksin penkeillä ihmisiä katsellen. Nyt en ollutkaan enää ainoa mekkoihminen, vaan useat naiset olivat pukeutuneet kauniin kesäisesti mekkoon. Ostin mansikoita ja herneen palkoja. Perso kummallekin. Tuulettimet hurisevat taas kotona ja partsin ovi auki varjon puolelta. Myöhemmin aurinko pakottaa sen sulkemaan.

Luen kirjaa Italian Toscanasta, jossa minäkin vieraillut. Tietysti kirjailija näkee kaiken toisella lailla kuin minä varsinkin siellä asuessaan. Minä toimin turistina. Olisi ihanaa, kun pihamaata voi istutuksilla muokata ilman ajatusta, että talvi tulee ja pakkanen tappaa. Tykkäisin kovasti minäkin. Katselisin puksipuita, joista jo Plinius kirjoitti aikoinaan. Kaikenväriset ruusut täyttäisivät pihamaatani rehevissä kukkapenkeissä. Se olisi poikaa, se!

No, minä asun täällä pohjoisessa, eikä ole edes omaa pihamaata. Mökkikin myyty jo kauan sitten, jolloin sain mielinmäärin temmeltää istutusten kanssa. Tosin aina sitä talvea ajatellen. Kaupasta ei tarvinnut edes ruohosipulia ostaa. Se kasvoi keittiön ikkunan alla. Semmoista aikaa se oli. Kesäkanat munivat ahkerina. Munat ihan omasta takaa. Yksi kanaressukka oli hierarkian alimmainen ja sitä muut riepottelivat mielin määrin. Orrella se oli yön eri suuntaan kuin toiset ja aina varuillaan. Se oli minun lemmikkini ja  joukosta paras munija. Sillä oli nimikin, Hermes. Miksi Hermes? Sillä oli komeat kannukset kanaudestaan huolimatta ja minusta kannukset vastasivat Hermes-jumalan kultaisia sandaaleita. Niinpä kanasestamme tuli Hermes. Kukko oli arkisesti nimeltään Jallu. Aina se oli Jallu, vaikka jokaisena kesänä eri Jallu.

Juttelin N:n kanssa ja siirsimme Oivaan menoa hiukan viileämpään sääaikaan. Ja se taatusti tulee. Oivan remontti on jo päättynyt ja ravintola auki vastaanottamassa aterioitsijoita. Olen äärettömän utelias näkemään tämän Oivan. On alkanut tuntua, että se kuuluu jopa sivistykseen stadilaisella sinne mennä ja katsoa, saako Oivan portsari sen lantin.

POSTI

 Postin toimintaa joskus moititaan. Nyt moitin minä. Ystäväni lähettänyt paketin kotiovelle, josta tehtävästä maksoi. Minulla soi puhelin, syöksyin vastaamaan, en ehtinyt, puhelin oli jo suljettu. Ystävä katsoi netistä, jossa Posti ilmoitti, että lähetystä ei voitu viedä, kun asiakkaaseen ei saatu yhteyttä. Haiskahtaa kalastukselta. Ensin otetaan kotitoimituksesta maksu, pirautetaan lyhyesti ja sitten pahoitellaan, kun paketin saaja ei vastannut puhelimeen, josta seurasi, ettei pakettia voinut toimittaa. Soitin Postiin. Virkailija hoki, että soitetaan vain yhden kerran paketin saajalle. No, siitähän ei ollut kysymys, kuinka monta eri kertaa soitetaan, vaan siitä, että soittaja sillä ainokaisella kerralla olisi himpun verran kärsivällisempi ja antaisi aikaa vastata puheluun. Haen paketin Postista.

Kotosalla olen viihtynyt. Tein Shepherd`s pien ja se melkein onnistui. Jauhelihaseos ehti hiukan kuivua. Oma virhe. On kuitenkin syömäkelpoista. Tänään toinen laji. Olen ruokatuulella taas. Tästä melkein-sanasta tuli mieleeni muinainen kuningas, joka oli majesteettisuudessaan närkästynyt joutuessaan "melkein odottamaan" vaunujaan. 

Hirmuista myräkkäää povattu. Säätieteilijät hehkuttivat asiaa ja tänään HS kertoo, että Uusimaa säästyy pahimmalta myrskyltä. Katson ikkunasta ja aurinko helottaa täydeltä terältä, linnut laulavat ja pihan valkoapilat kukkivat rauhallisesti. Tuulikin leppoisaa. Tuttava suorastaan sairaalloisen kiinnostunut säästä. Puhelun aikana palaa sääasioihin kuudestikin. Alan kyllästyä. Eilen ääni vapisten kertoi,  että  käy kalpaten Helsingissä, kun kesämyrsky iskee. Ei iskenyt. Mukavan lämmintä ja poutaa pitelee.

Edelleen luen Peter Pania, eikä sekään mikään lasten kirja ole. Intiaaneja, merirosvoja ja muuta villiä sivusta toiseen. Disney vaan siitä väsännyt lapsille sopivan ja mikäs siinä. Somia ovat niin itse aikuisuutta kammoava Peter kuin keiju Helinä. Jälkimmäinen Barrien kirjassa Tinker Bell.

Nyt aamusuihkuun ja vaatetettuani itseni sopan keittoon.

TAAS RAVINTOLASEIKKKAILULLA

 Onni on pyöreä. Tiesittekö sen? Tätä mieltä on kuitenkin  Mitä onni on-kirjan kirjoittaja Petri Tamminen. Kirjassa lähdettiin onnea etsimään. Ensialkuun Ahvenanmaalle, koska siellä kuulemma asuu Suomen onnellisimmat ihmiset. Tammisen kirja on vielä minulla kesken ja siirryinkin sulavasti J.M. Barrien kirjaan Peter Pan, jonka lukemisessa olen aivan alussa. Tiedän toki tarinan kertovan kaverista, joka ei tahdo kasvaa aikuiseksi. Elokuvaa en ole nähnyt, enkä kirjaa aiemmin lukenut. Ensimmäisen kerran  Peter and Wendy ilmestyi vuonna 1911. Ostin kirjasta englannin kielisen Penguin English Library- version vuodelta 2018.

Jätin lukemiset, tapasin N:n ja käppäilimme Oivaan. No, ravintola remontissa ja siis kovasti suljettu. Oivan naapurustossa monta eksoottista ruokailupaikkaa ja poikkesimme yhteen. Noutopöytä alkupaloille ja lämpimän aterian sai valita suppeasta valikoimasta. N ei tahtonut tofua missään muodossa siitä mainiten ja sai sitä. Annoksessa piti olla lihaa ja sen lupauksen muodosti yksi erittäin pieni lihapala. Muu koostui vihanneksista ja siitä tofusta. Minä söin kalaa, joka oli rasvassa keitettty ja tirisi rasvaa. Lounasaika päättyi ja jäimme ainoiksi asiakkaiksi, koska halusimme jutella keskenämme. Ei meitä paheksuen katsottu, vaikka emme kovin tuottoisia ravintolalle olleetkaan siitäkään huolimatta, että joimme lopuksi lasillisen viiniä. Oiva aukeaa remontoituna heinäkuussa ja menemme sinne aikanaan.

Jääkaappi pullollaan kotimaisia mansikoita, espanjalaisia kirsikoita ja suomalaisia herneenpalkoja. Ovat vielä varsin hinnakkaita, mutta ehkä kauden edettyä hinta laskee. Tämä päivä menee niitä syödessä. Panen kyllä pyykkikoneen töihin ja loput ajasta luen.

Itiksen Stockmannille kävin sanomassa hyvästit. Sen aika päättyy erään ilmoituksen mukaan huomenna. Mitä tilalle? Ainakin urheilutarvikekauppa. Muu selviää myöhemmin. Tietää taas mittavaa remonttia, että saadaan omiin tarpeisiin sopivaksi. Ei tämä Itiksen Stocka kovin hääppönen ole ollutkaan. Menestyi paremmin aikaisemmassa paikassa, mutta siirryttyään ostoskeskuksen toiseen päähän, osa asiakkaista ei jaksanut enää sinne kävellä. Minä en jää tätä Stockmannia kaipaamaan.

NIIN KIINALAISTA, NIIN KIINALAISTA

 Piti tapaamani N. Tapasinkin, mutta Oivaan meno siirrettiin jälleen. Satoi aikamoisen reippaasti. Jäimme kotikonnuilleni. N:llä oli hyvät kokemukset Heng Changin ravintolasta Seoul Food`sta ja menimme sinne. Moni muukin saanut hyvän kokemuksen, sillä ravintola oli kuin nuijalla lyöty, täynnä syömävieraita. Itsepalvelu ja buffet, josta puuttuivat tyystin lihapullat ja muusi. Pelkkiä kiinalaisia ruokia ja niitä oli kymmenittäin. Minäkin mättäsin lautaseni täyteen herkkuja ja huomasin monen vielä satsaavan. Minä en. N kertoi, että jos asiakas jättää lautaselle syömättä kaikkea, ravintola veloittaa hävikistä. Minulta jäi kivikova pala keltaista paprikaa, mutta en saanut sakkoa. Ravintola kuulemma tunnetaan myös nimellä Ju Fu. Kotona luin netistä lisää ja päätin mennä ravintolaan uudemmankin kerran.

N ei ollut maistanut koskaan rullajäätelöä. Piffasin hänelle annoksen, jonka valmistamista silmä kovana seurasimme Happy Times- jäätelökojussa. N valitsi mangon makuisen ja minä toffeen. Pöytälevy, jolla rullat tehtiin oli -20 C. Kysyin aasialaisvaikutteiselta myyjältä. Istuuduimme penkille syömään. Aurinko paistoi ja oli niin kesäistä. Ykskaks tipahteli rullille sadepisaroita ja meille tuli kiire läheisen katoksen suojaan. Vettä tuli ja sitä tuli taas reippaanlaisesti.

Torin viime kesäinen nuorimies muisti minut, kun tepastelimme sateeen laannuttua ostamaan mansikoita Itiksen maalaispuoti-kojusta. N hämmästeli asiaa. Juu-u, muisti kaveri! Ostin sekä kotimaisia (tunnelissa kasvaneita) että  belgialaisia. Vatsaan ei enää montaa mahtunut. Tänään herkuttelen.

Ollaan juhannuksen aaton aatossa. Kansa muuttaa maalle joko loman ajaksi tai jussin ajaksi. Minä en muuta mihinkään. Luen, olen ja katselen tv:tä. Kyllä se niinkin menee. Ensi viikolla alan pohtia, mitä tekisin. Siispä nyt: mukavaa jussia.

KESÄPÄIVÄ STADISSA

 Lähdin kaupungille. Ihan stadiin asti. Ilma suosi, kevyet vaatteet ja sandaletit. Tuntui hyvältä ja kesä oli sydämessä saakka. Tein ostoksia, katselin muita kesäihmisiä ja toivoin, ettei kesä loppuisi koskaan. Ostan nykyisin paperikasseja ostosteni yhteydesää. En muovisia, enkä ota mukaani omia. Ehkä johtuu halusta tulla nähdyksi juuri ostosten kanssa. Omaan kassiin voi piilottaa  vaikka ei tekisi ostoksiakaan. Nyt minulla oli paperikasseja ja kannoin niitä hyvillä mielin. Sain kulumaan monta tuntia nauttien jokaisesta minuutista. Ehkä taas jonain päivänä.

Luen yhä kirjaa Italiasta. Kirja tutustuttaa italialaiseen keittiöön ja pasta on pyhä asia. Eikä mikä tahansa makarooni. Itse tehtynä parasta ja reseptejä on satoja. Pyhä toimitus on myös pastan syönti. Yleensä ruokailu on aivan toista kuin meidän pikainen ateriontimme. Italiassa syödään joukossa pitkän pöydän ääressä ystävien tai sukulaisten kanssa. Tätä olen aina kaivannut meidänkin ruokakulttuuriimme.  Kirjaa lukiessa alkoi tehdä mieli pastaa. Pastakonetta ei minulla enää ole, jotta on tyydyttävä kaupan tuorepastaan. Ostin tortellinoja. Keittoaika pari minuuttia. Menettelee paremman puutteessa. Puoliso meillä teki pastaa. Milloin minkäkin laista. En olekaan sen jälkeen kotitekoista saanut. Mennään näillä.

Piti imuroimani,  mutta en imuroinut. Piti kaikenlaista, mutta panin pyykit vain koneeseen ja olin itse tekemättä mitään. Sain sentään aikaan muutaman puhelun ja sulatin palsternakkakeittoa pakastimesta. Kauppahallista ostin appelsiinisorbettia. Olen nyt ihastunut sorbettiin. Omenasorbetti ollut parasta tähän asti, mutta Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan kojusta se oli loppunut. Ostin kokeeksi siis appelsiinia ja hyvää sekin on. Mustaherukkasorbetti seuraavaksi.

Partsin kukat sen kuin rehevöityvät. Ruusupegonian ympärysmitta jo melkein metri. Aikamoinen pensas. Petunia vaatimattomampi, vaikka muhkea sekin. Valkoisen puulyhdyn sisälle panin kuivia kukkia, kunhan ne olin ensin itse kuivannut. Hyvän näköinen sekin asetelma. Kivaa partsilla on istuksia ja katsella sieltäkin kesää. Ensi viikolla jo jussi. Ei juhannustansseja, ei juhannusnoituuksia, ei miestä, eikä juhannusherkkuja. Otan iisisti. Kuten jo monet juhannukset, joulut ja vaput. Mukavaa juhannusta itse kullekin.

KESÄJUTUSTELUA

 Enää  ei kesäkuuta tarvitse odotella. Se on jo hollilla vahvasti. Täyttä vihreää kaikkialla, syreenit sun muut täydessä kukassa ja voikukat jo lampulla. On se nyt niin kesää että. No, sää epävakainen, eikä oikein tiedä, mitä päällensä pukee, kun viileältä ulkona tuntuu. Olen humputellut siellä ja täällä, tavannut N:n pariinkin kertaan ja kotona olen ollut ruoan laiton kimpussa. Tein mansikkahyytelöä ja siihen piti saada agar agaria. Lähdin pitemmällä olevaan hyvin varustettuun kauppaan sitä hankkimaan. Ja taas hämmennyin kaupan henkilökunnan ylenpalttisesta ystävällisyydestä. Ei siellä tarvitse etsiskellä myyjää, vaan heitä on aina lähettyvillä. Eivät osoita sormella suuntaa, minne mennä haluamaansa hakemaan. Myyjä lähtee avuksi. Tämä kauppa on asiakkaan taivas! Se on K-Citymarket.

Otin hyllystä Tim Walkerin kirjan Lost in Finland, jossa kerrotaan, mitä on olla ja asua amerikkalaisena Suomessa. Tim meni suomalaisen vaimonsa isän saunaan ja hänellä oli pieni käsitys suomalaisesta saunakulttuurista.. Muut perheen jäsenet olivat jo saunassa. Tim mietti, mennäkä maan tavan mukaan alasti, vai pannako vähän peitettä? Hän päätti olla kohtelias ja meni alasti. Oven avattuaan huomasi, että kaikki muut olivat pukeutuneet uimapukuun. Eivät olleetkaan nahkasillaan. Olen kirjan joskus aiemmin lukenut ja sen teksti tuntuu niin helpolta verrattuna Joycen Dubliners-kirjaan. Hidasta on, hidasta on Joycen lukeminen.

Tennistä televisiossa. Minulla ei ole Maxia, joten saan nauttia vain tärkeistä otteluista. Hyvä edes niin. Tykkään tenniksestä, vaikka itse en ole koskaan pelannut. En liioin jääkiekkoa, vaikka sitäkin mielelläni seuraan. Mutta nyt siis vielä muutaman päivän ajan tennistä Pariisisssa. Onneksi iltapäivisin, että aikaa jää muuhunkin.

Ensi viikolla taas stadiin ja samalla reissulla Stockmannille. Ehkä nautin kahvikupillisen tai lasillisen viiniä jossakin. Kuuluu kesään. Helsingillä syntymäpäiväkin. Sankari täyttää 475 vuotta. Onnea, Stadi!

KESÄKUUTA ODOTELLESSA

 Menin kirjakauppaan. Ostin kaksi kirjaa. Frances Mayes Bella Toscana ja James Joyce Dubliners. Ensin mainittu ilmestynyt 1999 ja jälkimmäinen 1914. Otin ensimmäiseksi luettavakseni Joycen. Novelleja viisitoista kappaletta. Tarinoita Dublinista, jossa minäkin ollut. Toscanassakin ajellut, mutta nähnyt sen eri silmin kuin Mayes. On eri asia käväistä turistina kuin remontoida talo ja asua siinä. Toscanaa etelämpänä Italiassa en olekaan ollut., vaikka väitetään kaikkien teiden vievän Roomaan. Dublin tuli kohdalleni ollessani muuallakin Irlannissa. Ihastuin maahan ja sen silloiseen erilaisuuteen. En tiedä, mitä nykyisin ajattelisin. En päässyt halustani huolimatta tuttavuuksiin leprecaunin kanssa, että olisin saanut esittää hänelle kolme toivomusta, jotka tämä veijari olisi toteuttanut..

On mentävä ostamaan mansikoita. Kotimaisiakin on jo, mutta tietysti kasvihuoneessa kasvaneita. Avomaan marjat vasta myöhemmin ja ne ovat oikeita mansikoita oikeine makuineen. No, käyvät ne espanjalaisetkin avomaan tuotteita odotellessa. Olen vankkumaton mansikkafriikki. Joskus saatan hurjastella ja nauttia niitä samppanjan  kanssa. Tyylikäs yhdistelmä, ylellinen suorastaan. Jotenkin hiukan myös romanttinen.

Toukokuu päättyy huomenna eli viimeistä viedään. Alkaa virallisesti kesä.Vapaalla olevat koululaisjoukot notkuvat kauppakeskuksissa paremman puutteessa. Onhan se toisenlainen maailma kuin kouluhuone. Kukaan ei rajaa kännykän käyttöä. Kannatan täydestä sydämestäni yleistä kännykän käytön kieltämistä koulussa ja koulutuntien aikana. Näpyttelyä sittten jälkeenpäin ja muualla. Ja kyllä sitä onkin. Kaikkialla ja kaiken aikaa kaiken ikäisillä. Miten kummassa tulimme ennen toimeen?

Suunnitelmia on kaikenmoisia. Pakkomeneminen kaupungille. Kahvikapseleita. Samalla voi katsastaa keskikaupunkimeininkiä ja tehdä turhia heräteostoksia. Toisenlaista huvia saanen musiikin ilmaisesityksistä kesän mittaan ainakin Espan lavalla. Kunhan pitelisi kuitenkin lierihattuilmoja. Museot houkuttavat, kun hommasin uuden museokortinkin. Ettei olisi tullut tehtyä turhaan. Niin että on suunnitelmia ja syksy sitten näyttää, mitä tuli tehtyä.

M soitti ja puhuimme alustavasti visiitistäni hänen kotiinsa. K on luvannut tarjota minulle kahvit, kun tapaamme ja N:n kanssa on edelleen Oivassa lounastaminen tapetilla. Onkin mukavaa vaihteeksi syödä jonkun muun valmistamaa, kun itse olen taas ahkeroinut omien laittamisten kimpussa. Siitäkin huolimatta, että jotkut jaksavat ihmetellä innostustani kokata vain yhdelle. Kyllä yksineläjäkin voi ruoan laittoa harrastaa. Ja kun laiskottaa, sen kuin ottaa pakastimesta.

JOS ISÄNI ELÄISI

 Tänään olisi isälläni syntymäpäivä, jos eläisi. Lähetin heti aamulla herättyäni tervehdyksen pilven reunalle. Heräsin hyvin varhain jälleen. Nyt jo mukillinen kahvia menossa. Plusasteita ulkona runsas kymmenen. Aion kauppaan. Tosin en ilmoista välitä, jos on mentävä tai ei ole, mutta menen yleensä silti. Nytkään ei ole mikään aivan pakko. Tuntuu mukavalta poistua hetkeksi omalta mukavuusalueelta, vaikka mukavaa on aina muuallakin.

Eilen juttelin L:n kanssa puhelimessa ja kiitin E:n kuolinilmoituksesta. Hetken ajattelin soittaa E:n puolisolle surunvalittelun, mutta kun on aikaa kulunut monia vuosia minkäänlaisesta yhteydenpidosta, niin jätin tekemättä. Juteltiin L:n kanssa niitä näitä. Lähtee tänään miehensä kanssa Tukholmaan. Hyvää ja turvallista matkaa.

Partsilla kukkii nyt. Ostin isot istutukset ruusubegoniaa ja petuniaa. Värinä punainen. Ei hullumman näköistä. Join siellä jo eräänä päivänä kahvia ja oikein kupista aluslautasineen. Siis ylen fiinisti. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat. 

Helatorstai tällä viikolla. Helluntaihin ensi sunnuntaista viikko. Sitten aletaan odotella jussia. Ja sitten kesä kääntyy lopuilleen vähitellen kohti syksyä. Niin se meni se tämäkin kesä.

Luen Petri Tammisen kirjaa Suomen historia. Se on hyvin kaukana tavanomaisesta historian kirjoittelusta. Ei mitään vuosilukuja, mutta pätkiä tämän maan tapahtumista, joista osa jäänyt ihmisten mieliin. Ulkomaan apu jäänyt monen muistiin. Tuli Amerikoista paketteja, joita Punainen Risti ja Martat sitten jakoivat. Tuli kokonainen iso laatikollinen oikean käden käsineitä. Tuli värikkäitä  Havaiji-paitoja ja ne päällä miehet tekivät heinätöitään pelloilla. Armi Kuuselan valinta kauneimmaksi muistetaan myös ,kuten samoin keskioluen vapaan myynnin ruokakauppoihin sen tärkeän muiston ohella, kun Juha Mieto hävisi Lake Pacidissa Thomas Wassbergille sadasosasekunnin, josta kesti suomalaisen kauan toipua. Mieto toipui nopeammin. Olen kirjassa siinä paikassa, kun Suomi siirtyi euroon ja kansa ihmetteli uusia seteleitä ja osa jäi kaipaamaan markkaa.

Taidan käydä tiputtelemassa vielä yhden kapselillisen kahvia ennen kuin alan valmistautua tähän päivään.

TORISEIKKAILEMASSA

 Hakaniemen tori ei ole sama kuin ennen. Sama alennustila Kauppatorillakin. Tosin jälkimmäisessä on myyjiä kojuineen, mutta iso osa turistikamaa neljäntuulenlakkeineen. Olin Hakaniemessä eilen ja katsastin sen torin. Kävin hallissa ja se sentään on pitänyt kutinsa. Ostin provencelaisen aamiaisleivän ja pari lajia erilaisia hyytelöitä. Kalatiski houkutti eksotiikallaan ja myyjä olisi ollut valmis minua palvelemaan. Teki mieli krottia, mutta jätin sijoilleen. Satoi hiukan, joten dallasin sateenvarjon alla. Olin laitatuttamassa  kampaajalla hiuksia ja pätkäistiin rajusti. Kadun vähän, mutta onneksi tukkani kasvaa kuin ruoho. Ja jos kesäilmoja piisaa, voin piiloutua hatun alle. Kyllä se tästä.

No, ja Suomen jääkiekkojoukkue Ruotsissa sai mm-peleissä nenilleen ja lähetettiin kotiin. Turhaan hurrasin Antero Mertarannan kanssa kilpaa Kanada- ja Slovakia.otteluissa, jotka kummatkin meni niin kuin pitikin ja Suomi voitti. Ruotsille hävittiin ja nyt USA päihitti suomipojan ja siihen se loppui. Alkoi maitojunamatka.

L lähetti postia ja E:n kuolinilmoituksen Helsingin Sanomista. E:tä en ole vuosiin tavannut, mutta asuessamme naapuruksina yhteydenpito oli kaikin puolin aktiivista. Jumppatunteja, näyttelyitä, molemmin puolisia visiittejä jne. Nyt on myös E poissa rivistä. Siunaustilaisuus oli saksalaisessa kirkossa. Hyvää matkaa, ystäväni.

Tänään kuitenkin soitan pikkuserkulleni, jolla syntymäpäivä. Täyttää enemmän kuin minä, joka olen vasta 25v. Tästä muistutti L:kin kuolinilmoituksen mukana seuraavassa kirjeessään. Kiitoksia. Lähetin minäkin postia sähköteitse. Meni ihan eteläiselle Pohjanmaalle asti. Henkilölle, jonka olen hänen lapsuudestaan asti tuntenut. Kaikki nämä vuodet olemme tunteneet ja nyttemmin ystävyys tiivistynyt sähköposteihin. Pohjanmaalla minäkin kesiä viettänyt ja lavatanseissa jenkat ja polkat tanssinut. Voi niitä aikoja. Lava on kuulemma vielä tallella, tosin uudistettuna. Vieläkö jenkka sujuisi?

Tästä tulikin mieleen, että tänään Espan lavalla Big Band Marathon koko päivän. Ja on poutailma, aurinko paistaa. Lähtisinkö? Panen asian mietintään.

SVEITSISSÄ LAULETTIIN

 Kuulun näköjään siihen vähemmistöön, joka ei analysoi Sveitsin euroviisukilpailun tuloksia. Suomea on jokikinen vuosi povattu voittajaksi ja nyt oltiin aivan varmoja ihan jonkinlaisten tutkimustenkin perusteella. Minä suhtauduin neutraalisti, kun en uskonut hehkutuksiin. KAJsta odotin jotain ja olihan neljäs sija sitä. Voittaja Itävallasta lauloi kauniisti ja korkealta. Nyt saamme vuoden huoahtaa ja miettiä muuta. Esimerkiksi maailmanmestaruuskilpailua, jota pelataan jääkiekossa Ruotsissa.

Eilen piti lähtemäni tapaamaan erästä ystävääni, mutta peruin menoni. Alaselkä temppuili ja vei voiton. Laiskana olin. Sen verran kuitenkin, että laahustin partsille ja panin tuoleihin pehmusteet ja päätin ostaa kaksi parvekekukkaa. Huomattavasti vähemmän kuin aiemmin. Tämän uurastamisen jälkeen aloin katsella katkarapureseptejä ja tänään käyn kaupassa. Katkaravut ovat jo jääkaapissa. Kahta kokoa.

Joku varis pitää epämiellyttävää jöötä Töölönlahden rannalla. Koiranulkoiluttajat ovat olleet ilkimyksen hyökkäysten kohteena. Skattan asuntomme pihalla terrorisoi lokki. Sillä ja puolisollaan oli pesä roskisvajan katolla ja kaikki roskien viejät saivat tuta lintujen kiukun. Minulla oli aina sateensuoja avattuna ottamassa vastaan pommituksia. Opin ensimmäisen kerran jälkeen, kun sain mekkooni huonosti poistettavan muistutuksen luonnon armottomuudesta. Hyvä sihti näillä linnuilla oli.

Koivujen lehdet suurentuneet. On niin vihreää, niin vihreää. Kysyin eräältä naispuoliselta ystävältäni, tekikö pikkutyttönä kotileikeissä voikukista "voita". Ei tehnyt, mutta me tytöt Messeniuksenkadulla teimme. Sitten syötimme nukeille "voileipiä". Siinä ystäväni kanssa jutellessani alkoi tehdä mieli nokkoskeittoa. On vuosia, kun voin kerätä omalta pihalta mökillä nuoria nokkosia. Kyllä se keitto oli hyvää. Toreilla ei ole enää nykyisin niin kutsuttua maalaisrivistöä. Myyjillä oli vain pieni pöytä edessään, jossa oli metsämansikoita. herukan lehtiä, paratiisiomenia ja nokkosia ynnä muuta herkullista. Tästä on kauan ja torielämä muuttunut. "Maalaisia" ei enää ole.

Päivä jo niin pitkällä, että aamuun kuuluvat hommat aloitettava suihkuineen ja pukeutumisineen. Ja ei kuin ihmisten ilmoille.

TOUKOJEN KUUSSA

 Jaahas, on sitten jo toukokuun puoliväli. Vaikka ei aika minnekään kulu, mutta siltä tuntuu, että nopsasti se kuluu. Vastapäinen kerrostalo kadonnut lehvästön taakse, voikukat kukkivat ja huopahatut pantu talviteloilleen. Patterit kylminä kotona ja minä palelen. Haluaisin puhutella sitä henkilöä, joka sai taloyhtiön vähentämään/poistamaan lämmityksen.

Käväisin eilen partsilla ja löysin kaksi kuollutta ja kovasti kuivunutta mehiläisen raatoa. Mistä peijoonista olivat päässeet parvekkeelle? Imuroin ne pois ja imuroin vähän muutakin ja sitten kyllästyin. No, on pantava tuoleihin pehmusteet ja otettava lyhdyt pois. Ei näitä hommia sovi laistaa. Mutta kukkien hankkimisesta en ole varma. Aina on ollut semmoinen puutarha ja nyt jos ostaisin edes yhden. Panen ankaraan mietintään tämän asian.

Posti ilmoitti oikein kirjeellä alkavansa jakaa postia  varhain aamulla ja semmoisinakin päivinä, jotka eivät ole varsinaisia jakelupäiviä. Syyttävät paperipostin vähenemistä tällä toimenpiteellään. Asia selvä kuin pläkki. Minulle on aivan sama, mihin aikaan vuorokaudesta posti tulee, kun oikeastaan en saa muuta kuin kuusi kertaa vuodessa Tsilari-lehden ja yhden muun jäsenlehden. Kirjeitä ei tule, että oikein ilahduin, kun Posti lähetti. Ja sekin tuntui mukavalta, kun Itella-nimi, aivan idioottimainen muuten, jäänyt kaukaiseen historiaan.

Tuttavani sanoi, että blogin kirjoittelussa kerrotaan vain mitä kirjoittaja on kulloinkin syönyt. Kyllä minäkin olen tähän langennut ja aion vastakin. En nyt aivan ruokakirjoitteluna tätä pidä, vaikka nyt kerronkin, että tänään laitan lounaaksi iranilaista. 

Euroviisujen semifinaalin katselin ja olin iloinen KAJn puolesta ja toivotin Ruotsille onnea lauantain finaaliin. Tosin olen enemmän kiinnostunut jääkiekon mm-kilpailusta ja masentunut Suomen häviöstä Ruotsille. Huomenna kamppaillaan Sloveniaa vastaan.

Hitto, kun täällä on kylmä! Menen suihkuun ja puen paljon päälle sen jälkeen. Sitten teen mitä teen tai olen tekemättä.

TÄÄLLÄ TAAS

 Vappukin meni jo. Ajattelin, että ehtii juhannuskin, ennen kuin palaan blogiini, mutta sehän tapahtuikin tänään tässä ja nyt. Asiaa ei kylläkään ole. Muilla kirjoittajilla tuntuu aina olevan ja vielä ihan kelpoa, asiallista ja viisasta. Kunhan alan olla aktiivisempi, niin on minullakin muuta kuin tavallista arkea. Tuli museokorttikin uusittua, niin alkaa se aktiivisuus. Muitakin tapahtumia olen katsastellut ja aion ottaa itseäni niskasta kiinni ennen kuin koivuihin tulee niin isot lehdet, että saa saunavihdan. Tämä olkoon aikaraja.

Tänään kauppaan kuitenkin. Pitää saada riisiviiniä ainakin. Olen taas ollut kiinalaisen ruoan kimpussa ja hankin kauppahallin Asia Marketista kaikenlaista sekä jouduin myös kielikylpyyn ja takeltelemaan englantia ylen ystävällisen myyjän kanssa. Kun kielillä puhuminen tulee yllättäen, joutuu aina asettelemaan aivojen toiminnan eri lailla ja siihen menee pari sekuntia. Olin ehtinyt jo luetella tarvikkeiden nimet, kun myyjä kysyi hymyillen "do you speak English?" Sitten olimme molemmat yhtä hymyä aasialaiseen tapaan.

Parveketta en ole edes aloittanut laittaa kesäkuntoon. Tarkoitus on ollut ja on. Kunhan sinne tarkenee mennä. On ollut edelleen hiukan holotnaa ulkona, vaikka kuulemma perunatkin on jo istutettu, kun meitä kaikkia huiputettiin harvinaisen lämpimillä kevätsäillä. Sitten pelmahti viileys eli suorastaan kylmyys. Tälläkin hetkellä ulkona pitelee nolla astetta. Kotonakin palelen. Ylimääräinen lämmön tuoja on käytössä päivittäin ja kietoudun vahvasti villaan. Menneet yöpaitakelit ovat jääneet historiaan oli taloyhtiön kolkko päätös.

Jääkiekon mm-kisat alkavat. Sitten jännitetään. Toivottavasti Suomi taistelee tiensä johonkin loppuotteluun. Minulla ei ole ostettuna sitä kanavaa, josta näyy kaikki, mutta saan kuitenkin nauttia leijonien peleistä ja kaikista loppuotteluista. On euroviisutkin Ja on sitä ja tätä. Ei tarvitse miettiä mitä mä nyt teen?

Nyt menen suihkuun ja sitten rustaan kauppalistan riisiviineineen päivineen. Mukavaa toukokuuta kaikille.

YHDET PYHÄT TAAS TAKANAPÄIN

 Pääsiäinen oli ja se meni. Ihan hissukseen kotona ilman pääsiäiskoristeluja. Suru-uutinen Vatikaanista. Koskettaa luterilaistakin. Valkoista savua tulemme aikanaan näkemään Vatikaanin piipusta, kun uusi paavi on valittu.

Muutama pääsiäispuhelu tuli. Kortteja ei enää lähetetä. Mutta hassua kyllä, pitkäperjantaina jaettiin posti. Minunkin luukkuni kilahti. Ei kortteja kuitenkaan. Tänään aion kauppaan. Taas yhtä ja toista tarvitaan. Jos vaikka tekisin purjo-pekonipastaa, kun kaapissa näin makaroneja ja pekonia on pakastimessa. Pidän edelleen ruoan laittamisesta, enkä ajattele, että mitä sitä nyt yksin tarvitsee. Ei ruoan laittoon koko päivää mene. Toki joskus ostan ihan valmistakin, jos kovin laiskottaa. Enkä kaihda lounasta ravintolassakaan. Nyt suunnittelemme N ja minä menoa ulos syömään. Saa samalla jutella hyvän ystävän kanssa. A lähetti pitkästä aikaa sähköpostia. Voi hyvin ja Espanjassa on jo kesä. Onnelliset! No, kyllä se suvi meillekin ehtii. Voikukat ja valkovuokot ovat ymmärtäneet väärin ja työntävät kukaa tämänkin talon pihalla. Onhan vielä sentään huhtikuu.Omituinen kevät on ollut. Kissojakin jo pajuissa.

Heräsin tänään todella varhain ja olen jo juonut kahvinkin. Taidan tiputella kupillisen lisää ja mennä sitten vaikka toviksi vielä vuoteeseen ennen kuin alan pynttäytyä kauppaan menoa varten.

Mukavaa viikkoa!

PITKÄ PÄIVÄ

 Onko pitkäperjantai pitkä? Lapsuudessani se oli. Ei saanut melskata, eikä saanut suklaamunia, ei pääsiäispupukaan ollut hollilla. Lankalauantaina ei värjätty lankoja, mutta melua sai jo pitää. Lapset ovat harvoin arvokkaan hiljaisia. Itse pääsiäisenä meno alkoi olla normaalia. Ruokapöydässä oli viulu lampaasta ja jälkiruoaksi arvelluttavan väristä mämmiä. En pidä erityisesti vieläkään, mutta toki syön, jos tarjotaan. Ei ole tarjoajia. Kun puoliso oli vielä vierelläni, vietimme yleensä pääsiäisen mökillä. Se oli kuin kesän alkua. Maalasimme munia ja minä tein pashaa. Nyt kun olen yksin, olen kotona ja olen vaihtanut pashan erilaisiin jäädykkeisiin.

Luen kirjaa Mozartista. Säveltäjästä, jonka kunnianhimoinen isä Leopold pani jo muutaman vuoden iässä olevan poikansa kanssaan kiertueille soittamaan cembaloa. Yleisö ja koko Eurooppa oli haltioissaan. Ihmelapsena ei Wolfgang voinut ikuisesti olla, kun alkoi kasvaa ja jalatkin ulottuivat jo lattialle asti. Parta aloitti olemassa olonsa kuulemma vasta, kun säveltäjä oli 24v. Vietti kuitenkin joten kuten lapsuutensa leikkien ja nauraen kiertueiden välissä. Eivätkä matkojen esiintymis- ja yöpymispaikat kovin kaksisia olleet 1700-luvulla. Alussa oli omat hankaluutensa ja piti jopa todistaa, että lapsi on itse säveltänyt, eikä siinä hommassa taitava isänsä. Poika todisti. 

Innostuin taas klassisesta musiikista ja YouTubesta kuuntelen Mozartia ja on jokunen cd-levykin. On myös levy, jonka sain saksalaiselta poikaystävältäni, Eine kleine Nachtmusik. Don Giovannin olen nähnyt Prahassa nukketeatterissa. Hieno esitys. Kissakin lauloi. Mozart-kirjan kirjoittaja Antti Vihinen vannoo visusti Mozartin nimeen ja väheksyy jopa suomalaisten ylpeyttä Jean Sibeliusta. Matti Klinge aikoinaan on  ehdottanut Suomeen liputuspäiväksi Mozartin syntymäpäivää. Ehdotus jäi ehdotukseksi.

Tänään taas tietysti kotona.mutta onneksi jo aikoja sitten yleinen harras tila ja ylenpalttinen vakavuus on jäänyt historiaan. Tänään saisin varmasti suklaamunan ja leikkiäkin vaikka raisusti saisi. Kaupat ovat auki ja tv:ssä normaalit ohjelmat. Eikä tämä perjantaikaan ole muita perjantaita pitempi.  Kukin saa itse tykönään olla harras päivän teeman mukaisesti, jos niin haluaa. Minä luen Mozartista kirjaa.

Mukavaa pääsiäistä meille kaikille.

EDELLEEN RUOAN KIMPUSSA

 Olen kerta kaikkiaan hurahtanut jäädykkeiden valmistamiseen. Muinoin, kun niitä tein, olivat parfaiteja. Onneksi netti kertoo, mitä jäädykkeitä on laitettavaksi.Usein kananmunista jää valkuaiset yli. Ei kuin marenkeja. Valkoisia kuin tänä aamuna pihamaa. Luvattiin lunta ja sitä tuli, vaikka ei ihan polven korkeudelle asti. Ei hyvä näinkään.

Pääsiäinen on kuulemma ensi viikolla. Seuraavalle jää vielä  2. pääsiäsispäivä. Kaupat luottavat keltaiseen väriin, pulleita tipuja, ovikransseja, joissa munia, suklaamunia, mämmiä ja pashaa. Tämän hässäkän jälkeen voikin alkaa uotella vappua ja jussia. Joku kertoi minulle, että aika kuluu nopeasti.

Tänään otan ja alan tarkastaa, minkä lajin pastaa ja nuudeleita minulla on kaapin kätköissä. Taitaa olla yli oman tarpeen sitäkin tavaraa. On aika funtsia, mitä niistä saa laitettua. Tulee aina ostettua, kun ei viitsi kaappiin katsoa. 

N:n kanssa juttelin ja päätimme mennä syömään sinne, jossa "saa Oivan portsari lantin". En ole käynyt, mutta N on. Oikein odotan uutta kokemusta. Vallan kihelmöin. Siihen asti otan omasta pakastimesta syötävät, kun on saatava sinne tilaa jäädykkeille. Vadelmajäädyke seuraavaksi.

Aloin lukea Suvi Aholan kirjaa Mitä Minna Canth todella sanoi? vuodelta 2019. Takakannessa rouva Canth jo sanoa räiskäyttää "Koko yhteiskunta-rakennus aatteineen,laitoksineen on vallan päin mäntyyn. Mutta se onkin miesten laittama". Feministin vankka ääni.

Nyt amutoimiin ja sitten kyökkiin.

TAATELEITA

 Oletteko maistaneet tuoreita taateleita? En minäkään koskaan, mutta nyt olen niitä ostanut. Kävin Alanyassa, siis sen nimisessä etnisessä kaupassa, ja siellä oli koko korillinen näitä ihmeitä. Mättäsin muovipussiin, punnitsin ja aloin sitten tutkailla mitä muuta ihmeellistä voisin ostaa. Menen uudestaan ja vallan ajan kanssa. Pitäisi olla joku myyjäasiantuntija mukana, joka selittäisi mitä ja miten mitäkin tuotetta käytetään. Kotona katselin taateleista tietoa netistä, eikä niitä noin vain syödä tuoreena. Kuivattuinahan ovat meille kaikille tuttuja ja silloin mahdottoman makeita. Nyt odottelen tuoreitten tulevan hiukan enemmän edes haukattavaan kuntoon.

Tänään on oikein iso ja pitkä ruokapäivä. Kunhan tästä pääsen liikkeelle alan valmistaa jälleen parsakeittoa ja nyt oikein kunnon parsakeittoa. Sen jälkeen siirryn Gertrudin jäädykkkeeseen. johon tarvitsen Digestive-keksejäkin. Tarvikkeet hankittu. Muutakin laitan, mutta toisena päivänä.

Ei muuten eilen liikuttukaan kovin kevyissä vermeissä ulkona. Eikä tänäänkään. Meteorologit povanneet kylmyyttä Suomeen. Mutta ei varmaankaan palele se amerikkalaisperhe, joka muuttanut presidentti Trumpia pakoon ihan Suomeen asti, kun Michiganissakin on joskus kylmää. On perin tyytyväinen muuttoonsa, eikä enää mene Yhdysvaltoihin kuulemma takaisin, kertoo HS. Minä haluaisin tietää, miksi juuri Suomeen? No, ehkä työn takia, jota mies on jo saanut. Tervetuloa vaan. Kannatan maahamuuttajia, kunhan ovat oikealla asialla.

Kaivoin hyllystä vanhan Erkki Toivasen kirjan Matkalla ranskalaisuuteen (2008). Monet ehkä muistavat Toivasen tv:stä, jolloin hän oli toimittajana ja ulkomaankirjeenvaihtajana Pariisissa ja Lontoossa. Selvästi puhuva kaveri, asiallinen, kiinnostava. Suruksemme kuoli vuonna 2011. Hyllystä ottamani kirja jäänyt sekin joskus kokonaan lukematta, mutta ei jää enää. Mielenkiintoista tarinointia, miten Toivanen kiinnostui Ranskasta kielineen päivineen. Olisinpa minäkin, kun nuorena Ranskassa kävin, osannut ottaa maan toisella lailla kuin otin. Nyt olisi kiinnostus aivan erilaista. Kiitos Toivasen, pääsen mukaan.

Nyt puri aktiivisuuden hammas. Ei kuin suihkuun, vaatteet päälle ja puolen kilon parsakimpun kimppuun.

ANANAS

Juttua ananaksen tupsusta oli Helsingin Sanomissa.  Siksi sanon sanasen siitä minäkin, että saako ananaksesta poistaa tupsun ennen sen myymistä kaupassa.? Ei saa. Kun hedelmän laittaa muitten hedelmien joukkoon kotona esille, täytyy olla tupsu. En liioin hyväksy, että asiakkaat itse ennen punnitusta ottavat "kaiken ylimääräisen" pois kukkakaaleista sun muista. Itse en milloinkaan moista hulluutta harrasta. Ei banaaniakaan kuorita ennen punnitusta, vaikka kuorta ei syödä.

Olen ollut vierailulla. Vein kahvileivät  mennessäni, koska kutsujan on vaikea päästä kauppaan. Vein ranskalaisia maitoleipiä, Madeleineja ja Bob Bonin leivoksia. Lähdettyäni kestitykseen jälkeen, kävin kaupassa ja ostin parsaa. Tietää parsakeiton laittoa. Rakastan parsaa kaikella tavalla valmistettuna.  Ja nyt on parsa-aika parhaimmillaan tai alkaa justiinsa olla.

Museokortti on päässyt vanhenemaan. Nyt on ostettava uusi, koska olen aikonut alkaa käydä  museoissa ja taidenäyttelyissä. Muutenkin alkaa olla aktiivisempi olotila, kun on kevät ja kaikki. Ensi viikolla tapaan erään herraihmisen. No eivät ole treffit.

Vaurioitunut etusormi hyvää vauhtia paranemassa. Ompeleet poistettu ja sormi toimii. Mutta kyllä yhdeksälläkin sormella tulin toimeen. Kaikkeen tottuu. Vaikka kymmenen on kuitenkin mukavampi noin lukunakin.

Taisi mennä pois muutaman päivän pikkukenkäsää. Koleaa on. Eilen vielä sipsuttelin keväisimmät vermeet päälläni. No, kyllä se vielä iloksi muuttuu. Sekin.

HYVÄÄ PÄIVÄÄ

 Onpa ollut pitkä aika viime käynnistäni täällä. Ei mitään sen kummempia selityksiä. Täällä nyt taas. Ehkä kevät pani tulemaan, aurinko ja talvisaappaamaton sää.

HS pohtii tänään suomalaisten tapakulttuuria mitä tulee tervehtimiseen. Sanotaanko kaikille päivää hissiin tullessa? Moikataanko toisia lääkärin odotushuoneessa? Entäs bussinkuljettajan kanssa? Kaupan kassan? Naapurin, jota ei henkilökohtaisesti tunneta? Vaikuttaako hölmöltä, jos tervehdin tuikituntematonta? Onneksi on puhelin, jota voi intensiivisesti tuijottaa. Antaa ikään kuin luvan olla huomaamatta muuta maailmaa. Ystäväni L:n puoliso A on usein keskustellut suomalaisten tavoista asuttuaan L:n kanssa Etelä-Afrikassa vuosikaudet. Siellä tervehdittiin/tervehditään kaikkia lenkkipoluillakin. Niin tehdään muuallakin vaan ei meillä. Mitäs sitä tuppautuu puheväleihin vieraan kanssa, pitää ehkä pitemmästikin alkaa jutella. Jokainen pitäköön oman reviirinsä rauhassa tungettelijoilta. Pitäisi mukamas vielä katsoa vierasta suoraan silmiin. Herttinen, sehän on jo päälle käymistä ellei suorastaan silmille hyppimistä. Silmät ovat sentään sielun peilejä, ettei sinne noin vaan rynnistetä. Ja mitä lie toinen ajattelee, jos huikkaan tervehdyksen. Luulee vielä, että odotan ehdotusta intiimimpään kanssakäymiseen. Herranen aika, minähän olen sisäänpäin kääntynyt suomalainen, joka kunnioittaa yksinoloa. Johan Juhani Ahokin lastussaan ihmetteli, mistä tuo tuohenkappale virrassa oikein tuli. Jossain yläjuoksulla on yksityisyyttäni häiritsevä vieras.

Olin roskishuoneessa viemässä roskia. Ovesta tuli joku tuntematon naapuri, joka huikkasi iloisen "hein". En nyt suorastaan pyörtynyt tästä lähentymisyrityksestä ja sain kun sainkin työnnettyä suustani oman varovaisen  "hein".  Eikä pitänyt jäädä vaihtamaan enempiä sanoja. Kumpikin meni matkoihinsa roskat jätettyään. Kyllä tähän suomalainenkin tottuu ja sulaudutaan muun maailman tapakulttuuriin ihan huomaamatta. Minä aloitan ihan jo tänään. Mutta en minä kaikkia vastaan tulijoita kadulla ala tervehtiä. Se vaikuttaisi taatusti hölmöltä. Mutta jos joku muu tekee aloitteen, niin kyllä vastaan. Ei siitä suu halki mene.

Tämä olikin tässä. Eikä edes aprillipilaa.

SITÄ JA TÄTÄ, TUOTAKIN

 Katselin minäkin Venla-gaalan. Illan juontajia oli kuin Vilkkilässä kissoja ja vitseiksi luonnehditut jutut kuivia kuin Saharan hiekka. Pääasia oli kuitenkin palkinnot ja niiden saajat. Se homma meni putkeen.

Eteisen kattoon porattiin palovaroitin. Asentaja puhui joistain ruoan käryistä ja niiden vaikutuksista varoittimen toimintaan. Sanoin, ettei minulla käryä. Varsinkaan porstuassa.  Laitoin eilen kokeeksi kesäkurpitsamunakkaan, eikä senkään paistaminen tehnyt käryä. Tuli muuten yllättävän hyvää, vaikka en ole mikään kesäkurpitsan rakastaja. Piti kauppaankin mennä. Lehtikaalia, kikherneitä, paseerattua tomaattia, pakchoita yms. Tänään keittopäivä. Ystäväni K sanoo, että keiton kanssa kuuluu syödä näkkileipää. Mitähän varten juuri sitä? Hän ei tiennyt.

Menen N:n kanssa ensi viikolla syömään italialaisittain. On kuulemma ihan aito chef Saapasmaasta. N käy salilla monta kertaa viikossa, että piti oikein räknätä, minä päivänä on yhteisaikaa. Löytyihän sitä ja niin käymme tutkailemaan italialaisen keittiön antia.

Helsingin Sanomissa oli juttu maahanmuuttajian ihmetyksien kohteista Suomessa. Yksi niistä liittyy naisten salilla käymiseen ja lihasten paisuttelun himoon. Ei heidän kotimaassaan. Onhan kansanedustaja Kike Elomaallakin varmaankin yhä massaa lihaksistossa, vaikka aktiiviura silllä alalla ohi. Minä tykönäni hiukan kammoksun naisten pullistelua kropassa. Mutta en nyt sen takia pelihousujani revi. Siitä vaan.

Stockmannillekin (sille oikealle) minulla olisi asiaa. Ja kohtapuoliin tarvitsen kahvikapseleitakin Nespressosta, joka toimii tavaratalon suojissa. Kotikulmilla vilkaisin Stockmannin sivuliikkeessä käsilaukkuja ja yhteen ihastuin. Onneksi tuli vilkaistua hintalappua. Hintaa oli ja ihan liikaa. Toista tuhatta euroa. On minulla kallis maku, täytyy sanoa. En muuten sitä ostanut. Panin suurta kaipuuta tuntien laukun takaisin paikalleen ja lähdin huokaisten pois. En edes vilkaissut taakseni. Ajattelin sitä laukkua koko  loppupäivän.

MÄRKÄÄ RÄNTÄÄ, LOSKAA

 Kyllä oli märkää. Kävin kaupassa, Pakko ei ollut, enkä edes tykkää loskakelistä. Hypin, harpoin, kiersin ja laskettelin mielessäni ärräpäitä. Isoja lammikoita, jopa pienen pieniä järviä joka puolella. Sulavaa lunta, liriseviä puroja ja aika ajoin taivaalta tipahteli vuoroon vettä ja räntää. Katselin jo ostoskeskuksessa paikkaa, johon voisin ryömiä yöksi. Kotiin oli tultava ja samojen ärräpäiden saattelemana sen tein

Taloyhtiö vaihtaa palovaroittimet. Minä vaihdoin teleoperaattoria ja pitää vaihtaa uusi SIM-kortti. On vaihtamisen aikaa. Ensi vuonna palovaroittimet kuuluvat taloyhtiöiden kontolle, eivät enää asunnon omistajalle. Kaksi päivää vahdittava, kun ei tiedä minä päivänä asentaja tulee. Tulee, vaikka en olisi kotona. En tykkää siitäkään, että vieras ihminen käppäilee kodissani ilman valvontaani.

Joulu on nyt poissa. Parvekkeen kuusi on kallellaan nojatuolissa odottamassa pääsyä laatikkoon ja kaappiin. Pakastimessa on vielä porkkana- ja lanttulaatikkoa sekä pala Cittarin kinkkua. Syön joskus, mutta en ajattele joulua.

A on pyörtynyt suihkussa ja K keittiössä. Mistä nämä ykskaks tulevat kohtaukset oikein ilmestyvät?  Minun mieheni pyörtyi Marseillessa hammaslääkärin tuolissa, kun menimme pyytämään hammaslääkäriltä palvelua, että poistaisi mieheni tikit pienen leikatun patin päältä. Itse operaatio tehtiin Helsingissä. Eikä sitä suorittanut hammaslääkäri. Minä olen kuulemma pikkutyttönä pyörtynyt saunassa tai olikohan se sittenkin äitini? Jutusta on kaksi tarinaa. Saunapyörtymisesssä on se huono puoli, että on mahdollista pyörtyä kiukaan päälle. Voi tulla ikävät jäljet. Elokuvissakin pyörrytään ja usein hollilla on komea mies ottamassa vastaan vetelää naista. ja kantaa lepäämään.

USAn tuleva presidentti on kaupoilla ja kohteena on Grönlanti ja Panaman kanava. En usko, että kumpikaan paikka on myytävänä. Hän tahtoo laajentaa valtaansa ja maataan, panna vähän maailman karttaa toisen näköiseksi. En viitsi tässä kertoa, mitä mieltä minä olen tästä ostoyrityksestä. Olen N:lle kertonut.

TULI VUOSI 2025

 No niin, vuoden vaihtuminenkin on ohi. Suoritin sen omalta kohdaltani nukkumalla. Vuosiin  en ole enää viitsinyt ottaa uutta vuotta vastan valveilla. Nekin ajat ovat reippaasti  takana päin, kun meillä oli aina Sylvesterin päivänä vieraita. Lautasten alla pöydällä rapuaterian jälkeen oli esineitä, jotka kertoivat tulevan vuoden onnellisista tapahtumista aivan kuin tinan valaminenkin, joka kuului ohjelmaamme. Ravut olivat kesänaapurin poikien ravustamia ja niitä panin pakkaseen  uuden vuoden pippaloita varten pari sataa. Olivat hauskoja vuosia, muistelen lämmöllä.

Vuosi 2025 toi tullessaan talven. Vallan pakkasta ja lunta myöten. Minähän en tietenkään tykkää, mutta minkäs teet.Pähkäilen justiinsa nyt, lähdenkö asioille vai enkö lähde. Ruoan puolesta ei ole tarvetta, mutta tuikut alkavat loppua ja voisihan tuota muutakin kynttiläpuolta päivittää. Olen ahkera polttaja. Varsinkin nyt, kun taloyhtiö pani minut palelemaan alentamalla huoneistojen lämpötilaa. Ilon pilaaja!

N soitti ja loppiaisen jälkeen palaamme asiaan koskien tapaamistamme. Muutama onnellisen uuden vuoden toivotus tullut puhelimitse ja sähköpostina. Minäkin tehnyt samoin. Aloin riisua joulua. Enää yksi ikkunavalo, muutama tonttu ja pieni joulukuusi. Parvekekuusi saa vielä olla jonkun aikaa, kunhan tarkenen sen mennä poistamaan. Ei ole iso juttu.

Rupesin lukemaan iltojeni ratoksi Yeatsia. Irlantilainen Nobel-palkittu runoilija syntyi Dublinissa 1865 ja kuoli 1939 Ranskassa. Hän oli sitä mieltä, että "jos ihminen ei elä sieluaan täydeksi, hän joutuu kuoltuaan levottomana vaeltamaan, saamatta haudan lepoa ja rauhaa." Luulen Yeatsin saaneen levon. Keijukaiset, haltijat ja "muu alisen maailman pikkuväki" olivat runoilijalle tärkeitä. Ollessani Irlannissa toivoin kovasti näkeväni edes yhden leprekoonin eli maahisen ja ehkä olisin saanut kolme toivettani todeksi. En tavannut ainuttakaan. Eikä tavannut eräs tuttavanikaan, joka oli asunut vuosia Irlannissa. Heitä näkee hyvin harvoin.

Jos nyt vaikka kuitenkin rohkaistuisin ja reipastuisin niin, että painun pakkaseen. Hyvä ajatus!