Olen ollut houkutuksissa. Ensin kampaajalla ja sen jälkeen köpittelin uudessa lookissani Hakaniemen halliin. Ruokapuolella tuntemattomia kaloja siisteissä riveissä kyljet kiillellen. Oli peuraa ja hirveä, ankkaa, riekkoa ja vaikka mitä. Ostin jotain kun kerran siellä olin. Delillä ei ollut Madeleineja. Odottivat Ranskasta lähetystä. Ehkä minun kannaltani hyvä asia, koska olisin kuitenkin leivonnaisherkkuja ostanut. Ei kuin järkevästi hankittujen hankintojen kanssa metroon ja kotiin.
Oli mahdottoman luonnotonta, suorastaan pelottavaa tähän aikaan vuodesta, lämmin ilma. Kesävermeet päällään ihmiset kulkivat ja yksi mies polkupyörällä ilman paitaa, mutta ei ahon laitaa. Ilmaston muutos oli käsin kosketeltava, eikä suinkaan hyvässä. Normaalisti syyskuussa olisi jo syksy. No, öisin ja aamuisin on, tuoksukin ajankohdalle oikea. Koivut yrittävät pysyä perässä ja heittelevät muutamia keltaisia lehtiä maahan kaiken vihreyden keskellä. Minä en suostu enää kesätamineissa kulkemaan. Sandaletitkin ja kesähatut talviteloillaan. Jos tätä jatkuu, niin miltä kaikki näyttää vuosien kuluttua? Uudet perunat kuokitaan maasta tammikuussa ja puutarhoissa kerätään appelsiineja ja banaaneja. Ei enää pilkkimistä jäällä, vaan iloisia vesileikkejä lämminvetisissä järvissä. Jäänmurtajat ovat museoissa, lumiukot unohtuneet, joulupukki vierailee sortseissa eikä kukaan saa suksia lahjaksi. Ei tarvitse enää muuttaa talveksi Fuengirolaan ainakaan lämmön ja paisteen takia. Pelottavaa, pelottavaa.
Hitaasti mutta varmasti luen Poen kirjaa. Siinä on kertomuksia, kauhujuttujakin ja vahvasti symboliikkaa. Tekstin lukeminen kaipaa pausseja. Siivosin partsin ja otin tappamani kesäkukat pois. Pelargonian jätin, koska se oli sinnitellyt ilman vettä pitkästi yli viikon ja ansaisti nyt huolenpitoa. Otin kuivat kukat siitä pois ja jätin muutaman, koska vielä kukoistavat. Annoin vettä ja jo tunnin kuluttua se oli anteeksi minulle antanut kuivakautensa ja pannut oksat ojennukseen.
Viikonloppu tulossa. Pysyn kotona. Mietin ankarasti imuroimisen mahdollisuutta. Aloitan uuden miettimisen ensi viikolla. Tsilari tuli eräänä päivänä. Pitkä juttu bulien botskien visiitistä Stadissa. Tekstin kirjoittaja Matti Kainulainen suree Itämeren klesautta, että se on suorastaan fittimäisen huonos hapes ja tarvitsee jeesii meilt jokaiselt. Niinpä.
Juttutuvassa olisi taas kaikenlaista kivaa ja minä suunnittelen jälleen kerran messiin menemistä. Jos vaikka joskus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti