10. toukokuuta 2020

HAUKI ON KALA, HAUKI ON KALA

Äitienpäivä ja Suomen liput liehuvat. Moni äiti ei koronaviruksen takia voi fyysisesti tavata lapsia ja lapsenlapsia. Että semmoinen äitienpäivä. Aurinko paistaa kuitenkin kaikille äideille.

Luen edelleen kirjaa Naisten Helsinki. Välillä siirryn  aivan toiseen aiheeseen eli Unto Kupiaisen kirjaan Suomalainen lyriikka. Pitäisi mennä kirjakaupasta ostamaan joku uudempi kirja. Kun en lukemattakaan voi olla. Se oli joku oravakirja, josta ykskaks huomasin osaavani lukea joskus kauan sitten. Muistan istuneeni nojatuolissa ja jalkalampussa oli valo. Oravalla tuuhea häntä ja se asui perheensä kanssa Kurrelassa. Lukemisen oppiminen oli huikea kokemus. Tunsin olevani melkein aikuinen ja valmis maailmaan, vaikka en sitä silloin ajatellut. Ilahtuneena katselin seiniä, jotka olivat täynnä kirjoja: tässä menee aikaa.

Juttelin taannoin K:n kanssa puhelimessa. Onneksi puhuimme muustakin kuin koronasta. Olen siihen jo aivan tyystin kyllästynyt. Niin on moni muukin ystävistäni. Aihe on jo kaluttu. Sitä paitsi en tiedä, pitääkö turvaväli olla metrin vai kaksi. Ohjeet vaihtelevat. Mistä sen nyt sitten tietää? Jos pantaisiin kolme varmuuden vuoksi? Joku aina lipsuu ostoskeskuksen käytävillä ja hipaisee itsensä ohi kielletyn matkan päästä. Mitä jos aivastaisi?  Ennen sanottiin silloin "terveydeksi". Enää se ei sovi ollenkaan. Olisi suorastaan pilkkaa. Kuvissa on näytetty pisaroiden hurja leviäminen. Hajaantuvat ympäriinsä pysyen kauan paikoillaan. Sitä varten vältän entistä enemmän hissejä, kun en tiedä, jos joku on juuri jättänyt vaarallisen pisarapilven jälkeensä.

Olen vielä yöpaidassa. En vietä äitienpäivää. Eikä se johdu koronasta. Eilenkin maleksin yöpukeissa pitkään, mutta sitten kuitenkin reipastuin ja menin suihkuun. Samoin tänään, kunhan lakkaan naputtelemasta. Kirjoitin kirjeenkin Italiaan. Ihan vain puhuakseni ja sanoin, ettei kirjeellä ole mitään vastaamisvaatimuksia. Ei ollut edes minun vuoroni kirjoittaa. Kirjeen aihe oli Reijo Hukkasen Laulupuut Musiikkitalon edessä. Hukkanen saanut oman inspiraationsa Aaro Hellaakosken runosta "Hauen laulu", jonka myös panin kirjeeseen. Olen kovasti "Laulupuihin" tykästynyt. Onhan siinä komeita puupinojakin haukikalan lisäksi, joka Hellaakoskella "nous puuhun laulamaan". Puupinoista olen aina tykännyt. Klapit ovat tuoksuneet hyvälle ja rakastin mökillä tulisijojen sytyttämistä. Rätisi mukavasti. Lämmitti. Teki kaiken kodikkaaksi. Haukiakin saatiin järvestä.  Paljon pienempiä kuin Hukkasen hauki. Onneksi. Hukkasen kala on 13-metrinen. Eikä Hellaakoskella niin suuri noussut kuuseen. Kuusi se oli ja siinä oli käpy.

Nyt minä menen suihkuun. Hyvää äitienpäivää.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti