22. huhtikuuta 2020

KOVA MIMMI MINNA CANTH

Tuoksun Diorin Joylle ja se on hyvä tuoksu. Omaehtoista karanteenia olen viettänyt. Tosin kaupoissa käynyt ja huomenna taas. Olen lukenut kesken jääneitä kirjoja loppuun.Viimeisin Minna Rytisalon Rouva C. Luin sen mielelläni. Fakta Minna Canthista muuttunut fiktioksi. On kirjailijan oikeus.

Ajelin metrollakin. Vaunut tyhjiä, ihmiset eivät liiku. Kuin pikkukaupunki. Kevät on kuitenkin. Silmut pullistuvat puissa ja pensaissa. Lämmintä.  Ei enää paksuja kaulaliinoja. Stadin Slangi ilmoitti, että Helsinki-päivää ei vietetä. Ei siis tänä vuonna Espan puistoon. Vappukin jää laihaksi iloitteluksi. Ravintolat pysyvät kiinni. Korona hallitsee. Tähän alkaa tottua, vaikka kyllästyttääkin.

K uskaltautui ulos viikkojen jälkeen. Oli tuntunut oudolta mutta ihanalta. Kevättuuli poskipäissä, aurinkoa. Minä en ole pystynyt noin sisätiloissa olemaan. Tulisin hulluksi. Roskiskäynti ei riitä. Tänään kävin parvkkeella. Lattialla yksi kuivunut pörriäinen. Nostin sisälle tuolin pehmusteet. Sitten taas ulos ja paikoilleen. Jos istuisin joskus. Vaikka tämä parveke ei houkuttele. Ikävöin Skattan tilaa ja kukkivia kirsikkapuita, öisiä lepakoita ja mereltä tuulta. Täällä tuoksuu vain kaupunki. Ei ratikkaakaan. Kiskot kuuluvat metrolle. Pääsenkö täältä koskaan pois?

Tänään illalla lähden Michael Portillon mukana junamatkalle Amerikassa, jonne en ole koskaan hinkunut matkustaa.  Nuorempana kiehtoi maantie 66. Nykyisin siitä on tallella vain pätkiä. No, en koskaan USAan mennyt. Leena meni vaihto-oppilaaksi Amarilloon. En sittenkään sinne halunnut, vaikka kertoikin jänniä juttuja. Koulutanssiaisia, poikaystäviä ja suurta kaikki. Minä tahdoin Espanjan Barcelonaan, mutta en sinnekään koskaan päässyt.

Tätä tässä, hiukan alakuloa ja pitkästymistä. Huomenna liikkeelle!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti