1. maaliskuuta 2018

DAAMI 1800-LUVULTA

Minulla on tapana ottaa tavalla tai toisella selvää omistamistani todella vanhoista tavaroista. Nyt löysin tämän muuton yhteydessä vanhan Fazerin suklaarasian. Vuosi nyt kiinnostaisi. Netissä ei rasiani kuvaa ollut. Soitin Fazerille. Kiinnostuivat. Pitäisi lähettää kuva, mutta siihen tarvitsen P-D:n apua. Toinen vaihtoehto on, että menen Kluuvikadun Fazerille rasian kanssa ja siellä kuulemma henkilökunta neuvoo, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Rasian kannessa on nuori nainen 1800-luvun puvussa hattuineen ja istuu ilmeisesti kirkon penkin aitiossa, joka kielisi herrasväen daamista. Lähellä olevilla penkeillä istuu muuta väkeä ja nuoret herrat eivät saa silmiään neidosta irti. Neidillä on virsikirja kädessä. Taustalla kirkon ikkunamaalauksia.

Fazer perustettiin Kluuvikatu kolmeen vuonna 1891 ja siellä se yhä on. Kerroin puhelimessa Fazerin asiakaspalvelun virkahenkilölle käyneeni jo pikkutyttönä äitini kanssa juuri Kluuvikadun Fazerilla ja äitini vanhana stadilaisena jo ennen minua. Olen siellä toki sittemminkin käynyt, vaikka nyt on vierähtänyt ainakin pari vuotta viime käynnistäni. Fazerin vieressä Kluuvikatu 3:ssa oli Seeckin lihamyymälä. Yksi Helsingin parhaimpia. Torimatkalla poikkesimme, äiti ja minä, aina Fazerille kahville, minä sain jäätelöä, ja ostimme samalla sieltä kahvileipää kotiin. Seuraavaksi Seeckille, josta leikkeleet ja lihaa.

Seeck Pietarista tullut ja perustettu 1862. Sittemmin Marschan osti Seeckin, mutta vielä 1980-luvulla oli Helsingissä muutama Seeckin myymälä. Nykyisin vain muisto ja historia.

Tämän muistelon aiheutti O.Y. Karl Fazer A.B:n suklaarasia numero 261.

2 kommenttia:

  1. Tuollaisen rasian tausta kannattaa kyllä selvittää ja varmasti saatkin siitä tietoa Fazerilta. Eipä ole ihan tavallista, että se on vielä olemassa. Kerrothan sitten kun saat siitä jotakin selville! Mukavaa viikonlopun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Marjatta, kerron. Ystäväni P-D lupasi jo tulla rasian kuvaamaan Fazeria varten. Perästä kuuluu.

      Poista