22. maaliskuuta 2018

PÄITÄ VADILLE

Jaahas, siirrymme kesäaikaan Palmusunnuntaina. Pitää kiivetä, kun keittiön kello on oven päällä seinällä. Tarvitaan tikkaat. Kannatan sydämeni pohjasta, että tästä viisareiden siirtelystä luovutaan!  Kannatan myös teitittelyä yleiseksi puhuttelumuodoksi sekä sarvikuonojen suojelua. Kannatan kaikenlaista koko ajan.

Katselin Areenasta A-studion ohjelman, jossa melkein vaadittiin elokuvaohjaaja Aku Louhimiehen päätä vadille hänen ohjaajan metodeistaan. Naisnäyttelijöitä kohdeltu huonosti, naista alentavasti, nöyryytetty suorastaan. Miksi ei ole uskallettu puuttua aikoinaan ohjaajan menettelyihin sanomalla, että tämä ei ole oikein? On kuulemma pelätty työpaikan puolesta sekä ohjaajan auktoriteettia. Louhimies pyyteli anteeksi. Ihmettelen sitä, että eihän ohjaaja nyt sentään mikään jumala ole. Olen tuntenut pari ja tiedän, etteivät ole jumalia. Kyllä kommunikoida voi. Nämä nyt käsittelyssä olleet asiat ovat tapahtuneet vuosia sitten. Metoo-kampanjan aikana nekin kaivettu esille. Ehkä hyvä että kaivettiin. Hampaan kolot pitää puhdistaa.

Ei miehillä nyt kyllä pyyhi yhtään hyvin. Hyökkäyksiä edestä ja takaa.

Puoliso sai postia!  Yli kaksi vuotta hänen poismenostaan. Eikä hän ole edes koskaan asunut Itäkeskuksessa, ei uudessa eikä vanhassa osoitteessa. Mistä lie saatu osoite. Minäkin sain vanhaan osoitteeseen vanhalta luokkatoveriltani, joka ei enää asu Helsingissä. Lähetin kortissa uuden. Laskuja taas oli mennyt vanhaan osoitteeseen ja tietysti maksukehotus perään. Missä ovat väestörekisteritoimiston päivitykset, kun tämäkin firma väitti minulle, että eivät ole saaneet uutta osoitetta. Huolimattomuutta? Aikaisemmin olen yrityksen laskut maksanut e-laskuina. Mitäs sille on tapahtunut? Pankki ja pankkitili sama kuin ennenkin. Ei pitäisi olla vaikeaa. Pitänee jälleen tehdä uusi sopimus. Maksukehotuksen saavat tunkea...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti