7. syyskuuta 2016

SÄHKÖPOSTIA TAVARATALOON

Sain tavaratalon kenkäosaston sisäänostajalta sähköpostia. Nythän minulla on sitten nimikin! Hah. Hän ei ollut ymmärtänyt tossupulmaani ja ennen kaikkea sitä, että minulle ei kelpaa tossut, jotka on vuorattu karvoilla ja joissa on umpinainen kantapään seutu.

Tulin vähän kiukkuiseksi taas niistä hiivatin tossuista ja panin tulikivenkatkuisen vastauksen. En niinkään tohveleista, vaan koko talon tilasta asiakkaan kannalta. Olin sitä mieltä, että tavaratalo kutistuu pelkäksi Herkuksi. Supistetaan, lopetetaan, vuokrataan tai myydään tiloja jne. "Georg Franz Stockmannin perintö häviää taivaan tuuliin. Mutta jää Helsingin historiaan." Näin minä sen kirjoitin. Ja paljon muuta.

Aamutossuja ei kuulemma enää kysytä, kertoi sisäänostaja. Enkä minäkään niitä NK:sta saa ennen kuin joskus keväällä Tukholman matkan siirtyessä. No, joku tuumii, ettei tämä minun tossuongelmani maailmoja kaada, ei edes minun, mutta pännii kuitenkin. Kyllä, on maailmassa paljon suurempiakin murheen aiheita, vakavampia ja meitä kaikkia koskettavia. En kiellä. Mutta tällä hetkellä juuri tässä ja nyt ovat maailman kirjat sekaisin minun tossujeni takia!!

Eilen kömmin taas kauppaan ja vein yhden leningin lyhennettäväksi. Sitten hedelmiä pari kassillista ja katkarapuja huomattavasti vähemmän. Kassa ei sanonut "moikka", vaan "päivää" ja se ilahdutti minua. Oli huomattu, että "toi on se täti, joka ei siedä kielihuolimattomuuksia". Kävelin rollaattorin perässä nyssyköineni kotiin. Hissin lattialla oli rutistettu tyhjä karkkipussi. Ilmoitustaululla joku oli julkituonut tyytymättömyytensä tupakan tumppien heittelystä pitkin pihaa. Minä olin ärtynyt aamutossuista, joita en saa.

2 kommenttia:

  1. Jos on kohtalaisen ongelmaton jalka, voi netistäkin melko turvallisesti ostaa kenkiä. Itse olen ostanut useammat. Esimerkiksi Peter Hahnilla on paljon sisätossuja: http://www.peterhahn.fi/naiset-jalkineita-sisaekenkiae

    VastaaPoista