Kaihileikkaus edessä. Tapahtuu Eiran sairaalassa. Talo on Lars Sonckin (1870-1956) suunnittelema ja valmistunut 1905. Eiran sairaala sai nimensä tukholmalaisen sairaalan "Eira" mukaan ja antoi samalla koko Helsingin eteläiselle kaupunginosalle nimen Eira. Islantilainen lääkintätaidon jumalatar oli Eir-niminen. Kaikki johtuu jostakin. Sairaala Mehiläinen on saanut nimensä Kalevalasta. Sairaalan alku oli Huvilakadulla vuonna 1909, josta muutti 1930-luvulla Hesperiankadulle, missä nytkin on. Tosin nykyisin levittäytyneenä pitkin Suomea ja Helsingissäkin on useita Mehiläisiä.
Eilen en kotoa liikahtanut mihinkään. Yö meni valvoen ja nukuinkin sitten yli puolen päivän. Siirsin menemiset seuraaville päiville ja tänään aloitan ensimmäisestä. Ateneumiin meno vielä hiukan epävarmaa, mutta kotimatkalla haen Akateemisesta Keatsin runot. Aleksin Stockmannille piipahdan ja jos lonkka antaa myöden, käyn Espan puistossa. Istun penkillä ja sulattelen tietoa kaihileikkauksesta, kahdesta. Oma mykiö pois ja tekomykiö tilalle. Helppo nakki, sanoi E ja ei L:kään pitänyt operaatiota kovin kummoisena. No, hän onkin tottunut ollessaan leikkaussalihoitajana aikoinaan. Verta potilaasta ja hikeä kirurgin otsalta ja jos potilas tulee tajuihinsa kesken kaiken, niin kyyneleitä. Kaihileikkauksessa tuskin näistä mitään. Mutta minulle tulee ikävä omaa mykiötäni ja mitä, jos elimistöni uutta vieroksuu?
Tänä aamuna heräsin normaaliin aikaan ja aamukahvikin jo nautittu. Suihkuun ja sitten menoksi. Uni oli mökkiunta. Olin puolison kanssa mökillä ja saimme vieraaksi ventovieraan nunnan. Mistä näitä unia oikein kehittelen? Tästä tulikin mieleen, että tänä päivänä meillä olisi vaikeuksia saada mökki myydyksi, kun vaatimukset ovat kasvaneet. No, olihan meillä sähkö ja kaikki vempaimet televisiota myöten, puhelinkin ja pihalla kello, joka kilisi, kun sisällä soi. Lankapuhelin tietysti. Matkapuhelimet olivat vasta kehitteillä. Vesi tuli sisälle kantamalla pumppuletkun päästä suoraan järvestä. Juomavesi haettiin milloin mistäkin, kaivoa ei ollut. Pihan perällä puucee ihan vanhaan tapaan. Silloin ihmisten mökit olivat tämmöisiä, eikä muuta kaivattu. Nyt pitää olla samat asiat kuin kaupunkiasunnossa, primitiivisyys ei ole muotia. Meidän kesämme järven rannalla olivat onnellista aikaa ja joskus vieläkin tunkeutuu sydämeen pieni kaihon tunne niitä muistellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti