Nyt kun on löydetty uusi varaanilaji jostain kaukaa Tyynenmeren saarelta, niin minä löysin uuden karhulajin. Näin jälleen kerran outoa eläinaiheista unta. Liekö unipillerillä osuutta asiaan. No, minäpä kerron.
Olin piknikillä ystäväni kanssa ja oli totta kai kaunis kesä. Paljastimme juuri eväitä rasioista ja kääröistä, kun se tuli esille eräästä eväsnyssykästä. Minä en ollut sitä pakannut, olisin karhun huomannut. Se oli hyvin pieni karhu, vaalean ruskea ja lihava, mahtui hyvin kämmenelle. Otin sen käteeni ja tarkastelin. Ilmiselvä ja ilmielävä karhu. Se yritti karkuun, irvisteli ja sen kulmahampaat olivat hyvin näkyvissä. Se oli koostaan huolimatta terhakka tappelija luonnoltaan. Panin sen maahan ja juuri miettiessäni, mitä sen kanssa teen, se juoksi ruohikkoon häviten leinikkien sekaan. Emme sitä löytäneet. Nyt jos Suomenlinnassa jonkun turistin jaloissa viilettää minikokoinen karhu, niin se on minun eväspaketistani lähtöisin.
Eilen sain vihdoin ja viimein puretuksi taulut muovikääreistään. Panin muutaman taulun jo eteisen seinälle. Keittiöön pääsi ensimmäisenä äitini maalaama hedelmäasetelma. Enempää en jaksanutkaan ja pitää ankarasti miettiä, minne mikin. Täällä kun on vähemmän seiniä kuin Skattalla. Luultavasti joudun niitä pitämään jonkun kaapin kätkössä keikahtamaisillaan olevassa pinossa. Tai vien vaivihkaa roskikseen. Arvoa ei ole. Muuta kuin tunteen puolella. Ruokokoskikin kokenut inflaation.
"Minpä seppo tuosta antoi?/ Äijänseppo tuosta antoi:/ Kaksi kattila-rania,/ Kolme koukun puoliskoa,/ Viisi viikatekulua,/ Kuusi kuokan kuolioa..." (Kalevala)
Hissukseen tätä kalevalaista päivää vietän. Aurinko paistaa ja kevättä pukkaa. Hyvää päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti