8. heinäkuuta 2015

ÄRHENTELEN LASKUTUSTAVASTA

Tämän viikon vapaat vietetty. Ruokaa, marjoja, juustoa, salaattilinko ja viiniä Siinä tärkeimmät. Linkosin jo  niin että rapa roiskui. Ennen olen taputellut salaatinlehdet kahden talouspaperin välissä kuiviksi ja hyvin on kelvannut. Nyt tahdon lingota ja linkoanhan minä. Yksi vempain lisää taas etsimässä keittiössä paikkaansa. No, meillä kyllä syödään reippaasti salaatteja.

Yllättävän vähän kansaa kaupungilla liikkeellä. Ihan ilokseen pasteeraili. Vaikka en minä muualla kuin tutussa tavaratalossa. Jätin hinkuamani torireissun myöhemmäksi. Berry Placen Polka-mansikat maistuvat yhtä hyviltä kuin Kauppatorinkin.

Eilen piti saamamme vaippatilaus. Ei saatu. Soitin aamulla vaippakauppaan ja he soittivat Postiin. Posti soitti minulle. Huomenna tulee. Jos tulee. Nimeni on taas Tuomas. Mutta valittamisen aihetta löytyi. Vaippakaupan laskutustapa on omituinen. Lasku lähetetään ennen tavaran saapumista. Laskun sain tänään, mutta en ole saanut tavaraa. Olisi korrektia odottaa muutama päivä tavaran lähettämisestä ennen kuin lasku pannaan tulemaan. Näin ei tässä kaupassa tehdä. Soitin ja vielä varmemmaksi vakuudeksi lähetin suivaantuneen sävyistä sähköpostia.

Olen nyt syönyt ähkytilaan asti mansikoita ja kirsikoita. Tämä onkin minusta paras säilömistapa. Hilloja en enää tee, en liioin pane pakkaseen. Syön minkä kerkiän. Huomenna ihan vaan kotipäivä ja perjantaina fyssari. Anelen jossain välissä Kotisairaalasta uutta lähetettä seuraavaksi kymmeneksi kerraksi, jos tähänkin satsiin Kela osallistuisi suosiollisesti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti