30. maaliskuuta 2015

HYVÄ VANHUS ON KUOLLUT VANHUS

Jälleen Kotiapu tuotti pettymyksen. "Emme voi tulla tänään suihkuttamaan, kun on niin vähän henkilökuntaa."  Ehdottivat huomista, joka ei minulle sovi tuuraajapäivän takia. Pesu jäi sitten ylihuomiseen. Mitä varten on "niin vähän henkilökuntaa"?  Ollut jo vuosia. Luin taas tänäänkin lehdestä "Vanhukset heitteillä kotonaan".  Tehtäviä ei pystytä hoitamaan. Syy sälytetään henkilökunnan vähyydelle, kiireelle, kuntien huonolle taloudelliselle tilanteelle jne.  Kirjailija Kaari Utrio aikoinaan oli oikeassa siinä, että kaikki 70 v ja sitä vanhemmat pitäisi panna päiviltä. Kunnat jakaisivat jokaiselle pillerin. Eivät jäisi kenenkään taakaksi maailmaan. Ei kotiin eikä laitoshoitoon. Hyvä vanhus on kuollut vanhus.

Hoitotyön tutkimussäätiö teki tutkimuksen, miten hoitajat tahtoisivat iäkkäitä ihmisiä hoitaa. Kyllähän he tahtovat yhtä ja toista, mutta tämmöinen sanahelinä ei mitään eikä ketään auta. Kun kerran tiedetään epäkohdat, NIILLE pitäisi jotain tehdä. Turhaa kysymistä. Joskus saa jostain lukea, että on edistytty. Kuitenkin kuulemme, miten joku on unohdettu kotiin päiviksi hoitamattomana, kuinka ei ehditä sitä ja sitä, vaikka se kirjataan tehdyksi jne. On siis myös hoitohenkilökunnan asenteissakin vikaa. Olen läheltä seurannut vuosien ajan.

Kunnilla on rahaa, tämä selvää kuin pläkki.  Joskus on kerrottu, että määrärahat, jotka on annettu tiettyyn tarkoitukseen, käytetään toisin. Vanhushoito on toisarvoista, eikä niin tärkeää. Toivon koko sydämestäni, että kun nyt näin huonosti hoidetaan näitä asioita, niin tämän ajan päättäjät saisivat tuta aikanaan, mitä on hylättynä oleminen, makaaminen vuoteessa omassa ulosteessa ja virtsassa tunteja. Kukaan ei käy, kaikki on hiljaista, ulkona paistaa päivä, mutta vuoteessa olija ei sitä näe, kun verhot ovat edessä. Tulisikohan tänään joku, on jano?







2 kommenttia:

  1. Asiat eivät muutu niin kauan, kuin omaiset ovat hiljaa. Soita rohkeasti kaikkein korkeimmalle sosiaalipomolle ja kerro miten asiat oikeasti ovat. Hoitajat eivät voi henkilökunnan vähyydelle mitään, mutta herra/rouvat voivat.
    t. Seija maalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seija maalta. Voi ystäväiseni, en ole ollenkaan hiljaa. Olen ollut kaikenlaisiin instansseihin päättäjiä myöten yhteydessä vuosien varrella. Olen ollut jo 11 vuoden ajan jonkunlaisena piikkinä kunnan lihassa. Olen myös tavannut vanhustyöstä kiinnostuneen kansanedustajan. Olen niinikään sitä mieltä, että hoitajatkin voivat "hoitajien vähyydelle" jotain. Nouskoot barrikadeille oikein joukolla!

      Poista